L. K. Valmu: Lappilainen #nuortenkirjatorstai

Helsingin Klassisen Yhtenäiskoulun Klykin kuvataideluokka lähtee kahdeksannen luokan alussa leirikouluun Lappiin Savukoskelle. Mukana on myös Hege, joka on kesäloman aikana vaihtanut luokkaa kuvataideopettajan ehdotuksesta. Luokka majoittuu pieneen Aaskon kylässä sijaitsevaan leirikeskukseen, jota johtaa hiljattain leskeksi jäänyt Annmari Aikio apunaan kahdeksasluokkalainen Jouna-poikansa ja lappilaisenkin mittapuun mukaan hieman omalaatuinen kälynsä Enni.

Aikion suvussa on vuosien varrella sattunut erikoisia eri ikäisten miesten kuolemantapauksia, ja niistä Annmarinin puolison Antin kuolema edelliseltä vuodelta on tuorein. Kaikki miehet ovat sairastuneet äkilliseen, flunssan kaltaiseen rajuun tautiin, johon ovat sitten nopeasti menehtyneet. Ruumiinavauksissa ei ole osattu tarkkaa aiheuttajaa nimetä, mutta kaikkien keuhkoista on löytynyt todennäköisesti jonkin bakteerin aiheuttamia pesäkkeitä. Virallisesti kuolemat ovat olleet luonnollisia.

Paikalliset kummastelevat tapauksia, mutta puolitosissaan selityksenä pidetään vanhaa tarinaa, jossa Aikion suvun esi-isistä joku on tehnyt kaupat pirun kanssa. Vastalahjaksi hyvästä poro-onnesta piru on vaatinut suvun viiden miehen sielun. Nyt näyttäisi siis tulleen maksun aika. Kuolemantapauksia on koossa jo neljä. Kuka on viides uhri?

Hege ei tietenkään usko tarinan selitykseen. Kummallisen samankaltaiset mutta selittämättömiltä vaikuttavat kuolemat alkavat kiehtoa häntä kovasti. Mistä bakteeri olisi voinut olla peräisin? Voisiko bakteerin avulla tarkoituksella tappaa? Entä kuka haluaisi tappaa Aikion suvun miehiä, ihan poikiakin?

Leirikoululaiset tutustuvat läheisen bioliuotuskaivoksen toimintaan ja oppivat paljon bakteereista ja niiden toimintaperiaatteista. Bakteereihin törmätään myös paikallisen ite-taiteilijan ateljeessa. Mutta ovatko kaivoksen bakteerit voineet mutatoitua ja päästä jotenkin Aikion suvun miesten elimistöön? Vai onko ite-taiteilijalla sormensa pelissä? Asetelma on hämmentävä, eikä Hegekään ole aina täysin vakuuttunut, että mitään hämärää edes on tekeillä. Silti hän ottaa yhteyttä kummitätiinsä, joka on töissä oikeuslääketieteen laitoksella Helsingissä. Leirikoulun valvojaksi tulleella Ola-enolla sen sijaan on selvä mielipide Hegen aavisteluista: hölynpölyä.

Asian selvittely etenee hitaasti jos lainkaan, ja lappilaisen elämänmenon sekä leirikoululaisten ja aikuistenkin ihmissuhdekuviot saavat oman aikansa tarinassa. Käänne tulee vasta, kun ollaan leirikoulun päätteeksi yönylileirillä. Leirinuotion äärellä Aikion suvun vanhin kertoo tarinan, joka saa liikkeelle kohtalokkaan tapahtumaketjun ja myös ajatusketjun Hegen päässä. Leirikoulu saa aika karmaisevan lopun!

L. K. Valmun nuortendekkarin Lappilainen – Kuolema kahdeksannella luokalla lukemista helpottaa, jos on lukenut aiemman osan Poika – Kuolema seitsemännellä luokalla, mutta välttämätöntä se ei ole. Teosten dekkarijuonet ovat täysin itsenäisiä, vaikka henkilöt ovatkin osittain samat. Onnekseni luin Pojan jo alkuvuodesta valmistautuessani tähän #nuortenkirjatorstai-projektiini.  Siksi hyppy klykiläisten sekaan oli helpohkoa, mutta arvelen, että olisin ihan mukavasti selviytynyt joka tapauksessa.

Lappilaista vaivaavat samat ’ongelmat’ kuin Poikaakin, ja toisaalta siinä on myös samoja vahvuuksia. Tarina noudattelee perinteisen arvoitusdekkarin kaavaa, ja Hege esimerkiksi laatii muistivihkoonsa taulukoita motiiveista ja alibeista kunnon salapoliisin tapaan. Tarkkuudesta, päättelykyvystä ja kuuntelemisen taidoista on Hegelle etua arvoituksen ratkaisemisessa.

Nuorille lukijoille suunnatuiksi dekkareiksi Valmun teokset ovat hidassoutuisia, mutta varsinaisten arvoitusten ja niiden ratkaisemisten lomaan on kirjoitettu paljon nuorten muuta elämää käsittelevää asiaa keventämään kokonaisuutta. Lappilaisessa on kiinnostavasti kuvattu pohjoisen ja helsinkiläisen elämänmenon ja esimerkiksi nuorten maailmojen jyrkkiä eroja ja silti yllättäviä yhtymäkohtia.

Jo Pojassa oli paljon henkilöitä, mutta Lappilaisessa vasta oikein viliseekin väkeä. Hegen perheen ja muun lähipiirin lisäksi mukana on tietysti koko kuvataideluokka (jonka oppilaista onneksi suurin osa on kasvotonta massaa), valvovat opettajat ja sitten vielä koko Aikion suku. Kirjailijakin on tämän onneksi huomannut ja kirjan alkulehdillä on kuvattuna Aikioitten sukupuu. Mutta siitä huolimatta lukijaparka saa olla melkoisen tarkkana.

Myös murha-ase eli bakteerit aiheuttavat tiettyä pulmaa. Miten selittää monimutkainen ja vaikea asia helposti ja ymmärrettävästi, kun vielä on muistettava, että romaaneissa luennointi on lukuinnon kannalta murhaavaa? Valmu onneksi selviytyy tästä aivan tyydyttävästi.

Jälleen siis päädyin pohdiskelemaan kohderyhmää. Aikuisena, jokseenkin kokeneena dekkariharrastajana viihdyin tarinan parissa mainiosti, eikä päähenkilöiden nuori ikä ole mikään ongelma. Mutta yläkouluikäisen lukijan pitää olla valmiiksi harjaantunut lukija ja mielellään dekkarisuuntautunut lukumaultaan, jotta tämä teos ei näpeistä putoa kesken kaiken. Toivottavasti olen tässä väärässä!

Nuorille, siis yläkouluikäisille, suunnattuja vetäviä dekkareita saisi olla rutkasti enemmän tarjolla kuin nyt on. Siksikin olen kaikesta huolimatta iloinen tästä L. K. Valmun koulumaailmaan sijoittuvasta sarjasta. Kolmatta osaa jään odottelemaan.

L. K. Valmu: Lappilainen – Kuolema kahdeksannella luokalla
Karisto 2018. 263 s.

Arvostelukappale.

#nuortenkirjatorstai-sarja:

Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski

Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

Sanna Heinonen: Noland

Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus 
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika 
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä 

Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä 
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie 

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Mervi Heikkilä: Revonpuro 

Anders Vacklin ja Aki Parhamaa: Beta. Sensored Reality 1

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät 

Veera Salmi: Saari 

Sini Helminen: Veden vallassa (ja Kaarnan kätkössä sekä Kiven sisässä)

Anne Leinonen: Kirjanoita ja Noitakirja 

Maija Haavisto: Perhonen vatsassa 

Nelli Hietala: Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen? 

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia - Runotytön tarina jatkuu 

J. S. Meresmaa: Naakkamestari ja Hämäränsäteet

Jyri Paretskoi: K15 

Tittamari Marttinen: Aurinkoa, Linnea! 

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja 1 ja 2

Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan matkalla maineeseen
Magdalena Hai: Kolmas sisar 

Anna-Riikka Sairio: Milja - Suhdesolmuja ja suitsimista

Salla Simukka: Sytytä valot! - Sammuta valot! 

Essi Ihonen: Ainoa taivas 
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Tusina - Novelleja

Tapani Bagge: Polttava rakkaus
Tuija Takala: Lauralle oikea
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot 
Nemo Rossi: Salainen veljeskunta
Helena Waris: Linnunsitoja ja Vedenkehrääjä

Kaisa Happonen ja Karri Miettinen: Revi se 
Esko-Pekka Tiitinen: Pikkulinnunrata 

Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström: Zoo! Sydänkohtauksia 

Mervi Heikkilä: Tuulenkala 

L. K. Valmu: Lappilainen - Kuolema kahdeksannella luokalla 

Tulossa:

Elina Rouhiainen: Aistienvartija 25.10.2018
Jasu Rinneoja: Autiotalon arvoitus 1.11.2018

Sarjaa varten saamani kirjat:

Anu Holopainen: Sydänhengitystä
Satu Kivinen: Pese hampaat ennen kuin pussaat
Anu Ojala: Petos

Jyri Paretskoi: K15 - Salaisuuksia
Elina Pitkäkangas: (Kuura - Kajo -) Ruska
Minna Roininen: Heda
Heidi Silvan: John Lennon minussaMaria Turtschaninoff: Maresin voima

Näiden esittelyjärjestys vielä hieman auki. Kaikki kuitenkin aikanaan tulevat vuoroon tämän vuoden puolella.

Nemo Rossi: Salainen veljeskunta #nuortenkirjatorstai

Salaisessa veljeskunnassa (Arkeomysteeri 5) heitetään hyvästit Nemo Rossin sankareille eli Roomassa asuville suomalaisnuorille Silvalle, Kaiukselle ja Leolle. Ystävykset (Silva ja Kaius ovat kaksoset) ovat aikuisuuden kynnyksellä ja epävarman tulevaisuuden edessä. Viimeistä lukiovuottaan käyvä Leo pohtii, lähteekö koulun päätyttyä perheen mukana Suomeen vai jääkö Italiaan. Kummassakin tulevaisuus on yhtä totaalisesti hämärän peitossa. Myös Kauis miettii ammatinvalintaansa. Aiemmat suunnitelmat tutkijanurasta alkavat näyttää yhä vähemmän houkuttelevilta, mutta mitä muutakaan voisi tehdä?

Lisämurheita aiheuttavat sydämenasiat. Leo on ollut jo vuosia rakastunut Silvaan, mutta tämä tuntuu suhtautuvan ajatukseen muusta kuin ystävyydestä torjuvasti. Nyt nuorten käymään kansainväliseen kouluun on tullut lipevä ja komea argentiinalaisnuorukainen, joka ei peittele kiinnostustaan vaaleaan suomalaistyttöön. Ujo Leo kärvistelee epätoivoisen rakkautensa kynsissä.

Mutta kyllä Salaisessa veljeskunnassakin sentään on kosolti seikkailua ja toimintaa. Tällä kertaa tosin on kyse ennemminkin joukosta hämmentäviä huhuja, huvittaviakin väärinkäsityksiä ja petoskuvioita kuin varsinaisia rikoksia. Useampi juonilanka kietoutuu kunnon vyyhdiksi, jonka solmuja auotaan melkoisen rajuinkin keinoin Rooman liepeillä sijaitsevalla arkeologisella kaivauksella ja keskellä yötä, luonnollisesti.

Kaius ja Silva haluavat selvittää, millä menetelmillä suosittuja kummituskierroksia kaupungissa vetävä firma toteuttaa retkillä aistittavat henkimaailmaan liittyvät ilmiöt. Kierrokset ovat mitä ilmeisimmin tuottoisa bisnes, jossa rahastetaan hyväuskoisia turisteja. Selvitellessään kummitusten oikeaa olemusta nuoret törmäävät vanhaan viholliseensa taannoiselta Kreikan-seikkailultaan. Jotain hämäräpuuhia on jälleen selvästikin menossa.

Silvan ja Kaiuksen isän vanha ystävä historianopettaja Ovaskainen on saanut työpaikan nuorten koulusta. Erään Forum Romanumilla vedetyn oppitunnin aikana amerikkalainen turistipariskunta päättelee, että Ovaskainen on ulkomaalainen professori, joka on selvittänyt kuuluisan mutta perusteellisesti tuhat viisisataa vuotta sitten kadonneen juutalaisten pyhän kultaisen kynttelikön eli menoran olinpaikan. Todellisuudessa Ovaskaisella ei ole mitään tekemistä menoran kanssa, mutta tämä on yksi juonen väärinkäsityksistä, jotka johtavat lopulta melkoisiin selkkauksiin.

Eikä siinä siis vielä todellakaan kaikki. Tutkijanurallaan pettynyt tohtori Ilaria Ferrero on herätellyt henkiin salaperäisen tritonistien veljeskunnan. Sen ideana on tarjota huolella valikoidulle jäsenkunnalleen salattua tiedon valoa. Veljeskunnan salaperäisen jäsenvihkimystilaisuuden lähestyessä ilmapiiri sähköistyy, kun leviää tieto, että tunnetun 1500-luvulla eläneen tritonistiveljen filosofimunkki Giordano Brunon kadonneeksi luultu käsikirjoitus olisi myytävänä. Valitettavasti veljeskunnan varat eivät riitä kallisarvoisen käsikirjoituksen lunastamiseen, mutta kenties joku varakkaista noviiseista voisi ojentaa auttavan luottokorttinsa…

Valonheittimin valaistulla kaivauksella kaikki juonilangat siis riemastuttavasti risteävät ja osalle osallisista valkenee ainakin jonkinlainen totuus. Nuoret suomalaissankarit joutuvat turvautumaan poikkeuksellisiin keinoihin selviytyäkseen kiipelistään, ja lisäksi saadaan yllättävää taustatukea Guardia di Financalta ja luutnantti Uffalta.

Hieman haikealta tuntuu heittää hyvästit näille reippaille suomalaisnuorille, jotka ovat omien taitojensa ja neuvokkuutensa ansiosta selvinneet yhdessä monesta kiperästä tilanteesta ja saaneet häikäilemättömät roistot käpälälautaan tai jättäneet nämä ainakin nuolemaan nolosti näppejään. Mutta kirja kirjalta sankarikolmikko on saanut ikävuosia lisää, joten nyt on tullut aika lopettaa. Nemo Rossin kiehtovasti kuvaamaa Roomaa tulee ikävä myös. Kiitos kuitenkin, että näin pitkän matkan ja näin monta seikkailua saimme yhdessä kokea!

Nemo Rossi: Salainen veljeskunta
Myllylahti 2018. 236 s.

Arvostelukappale.

Haastattelen Nemo Rossia eli Mika Rissasta ja Juha Tahvanaista Turun kirjamessuilla lauantaina 6.10.2018. Otsikkomme on Salainen veljeskunta – viihdyttävää tietoa ja vauhdikasta jännitystä nuorille. Lämpimästi tervetuloa kuuntelemaan! Mielelläni otan vastaan kysymysvinkkejä haastattelua varten, eli jos mieltäsi askarruttaa jokin Arkeomysteeri-sarjaan liittyvä kysymys, jätä se kommentteihin.

Arkeomysteeri-sarja:

Rooman sudet
Mafian linnut
Jumalista seuraava
Viimeinen etruski
Salainen veljeskunta

#nuortenkirjatorstai-sarja:

Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski

Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

Sanna Heinonen: Noland

Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus 
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika 
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä 

Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä 
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie 

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Mervi Heikkilä: Revonpuro 

Anders Vacklin ja Aki Parhamaa: Beta. Sensored Reality 1

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät 

Veera Salmi: Saari 

Sini Helminen: Veden vallassa (ja Kaarnan kätkössä sekä Kiven sisässä)

Anne Leinonen: Kirjanoita ja Noitakirja 

Maija Haavisto: Perhonen vatsassa 

Nelli Hietala: Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen? 

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia - Runotytön tarina jatkuu 

J. S. Meresmaa: Naakkamestari ja Hämäränsäteet

Jyri Paretskoi: K15 

Tittamari Marttinen: Aurinkoa, Linnea! 

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja 1 ja 2

Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan matkalla maineeseen
Magdalena Hai: Kolmas sisar 

Anna-Riikka Sairio: Milja - Suhdesolmuja ja suitsimista

Salla Simukka: Sytytä valot! - Sammuta valot! 

Essi Ihonen: Ainoa taivas 
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Tusina - Novelleja

Tapani Bagge: Polttava rakkaus
Tuija Takala: Lauralle oikea
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot 
Nemo Rossi: Salainen veljeskunta

L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla #nuortenkirjatorstai

Kiinnostuin L. K. Valmun eli kirjailija Leena Valmun nuortendekkarista Poika – murha seitsemännellä luokalla kuultuani kirjoittajaa Turun kirjamessuilla jossakin lukuisista kirjailijapaneeleista. Koulumaailmaan sijoittuva nuortendekkari kuulosti juuri sellaiselta kirjalta, joka minun olisi ehdottomasti otettava luettavakseni. Kun sitten vielä päätin aloittaa #nuortenkirjatorstai-projektini, ajatus sai vain vahvistusta.

Pojan päähenkilö on Hege, joka aloittaa yläkoulun eli seitsemännen luokan uudessa koulussa Helsingin Klassisessa Yhtenäiskoulussa Klykissä. Lukijalle vihjaillaan, että koulunvaihtoon liittyy jotain ikävää entisessä koulussa, mutta sitä ei sen kummemmin availla. Klyk on arvostettu eliittikoulu, joka sattuu sijaitsemaan mukavan lähellä Hegen enon Olan asuntoa. Ola on Hegelle tärkeä ihminen, koska hänellä ei ole tietoa omasta isästään. Yksinhuoltajaäiti on hieman ylihuolehtiva ja luonnollisesti kolmetoistavuotiaan mielestä kaikin tavoin rasittava.

Hege tuntee uudesta koulustaan entuudestaan Eeron, joka on äidin opiskelukaverin Karrin poika. Karri sattuu olemaan myös Klykin biologian opettaja. Eeron kautta hiljainen mutta älykäs Hege tutustuu nopeasti muutamiin muihinkin koulun poikiin, kuten Eliaan ja Tuukkaan. Elia on ollut Teemun paras ystävä. Teemu taas on kuollut kesälomalla ollessaan isänsä, Elian ja viiden muun Klykin opettajan kanssa mökillä viettämässä miesopettajien viikonloppua. Teemun isä Ilari Valla on myös Klykin opettajia. Miesopettajien kesäviikonloppuun osallistui poikkeuksellisesti myös kaksi koulun naisopettajaa sekä Teemu ja Elia.

Teemun kuolinsyyksi todettiin kesällä tapaturma. Poika oli pistänyt vahingossa liikaa insuliinia ja kuollut nukkuessaan. Hege ei siis koskaan Teemua tavannut. Kaikki pojan tunteneet kaverit kuitenkin pitävät onnettomuutta epätodennäköisenä. Teemu oli tarkka ja huolellinen diabeteksensa hoidossa, ja lisäksi tämän äiti toimii Klykin terveydenhoitajana. Teemu siis todennäköisesti tiesi, mitä teki. Itsemurhan mahdollisuutta ei kuitenkaan nosteta kirjassa missään vaiheessa esille edes sivulauseessa.

Hege kyselee insuliinista ja sen käytöstä biokemiaa opiskelleelta äidiltään, rikostutkijaenoltaan Olalta sekä kummitädiltään Mallulta, joka työskentelee kemistinä oikeuslääketieteellisessä (asiantuntijoita on siis kätevästi aivan lähipiirissä). Sekä Ola että Mallu ryhtyvät tahoillaan varovasti penkomaan jo suljettua tapausta, ja se päätetäänkin vielä avata uudelleen. Murhattiinko Teemu kuitenkin?

Kahdeksan henkilöä, seitsemän Klykin opettajaa ja yksi oppilas, ovat lopulta epäiltyjä Teemun murhasta. Mutta kuka heistä murhasi Teemun ja miksi? Entä miten murha tehtiin? Näitä kysymyksiä selvitetään teoksessa pitkään ja hartaasti kunnon arvoitusdekkarin perinteitä noudattaen. Kuvion selkeytymistä hidastaa vielä se, että parhaiten asioista perillä olevat tahot eli toisaalla Ola työtovereineen ja toisaalla seiskaluokkalaiset Hege ja Elia eivät voi tai halua jakaa tietojaan.

Poika – murha seitsemännellä luokalla on mielenkiintoinen teos. Se on selkeästi suunnattu nuorille, pääosin yläkouluikäisille lukijoille. Se on kuitenkin ihan täysiverinen arvoitusdekkari, jota aikuinen dekkariharrastaja lukee mielikseen ja nautiskellen. Näin tiettyyn pisteeseen saakka pitää ollakin. Nuorille on kirjoitettava vähintään yhtä kunnianhimoisesti ja hyvin kuin aikuisille. Mietin kuitenkin lukiessani, että Poikaa tuskin tarjoaisin yläkouluikäiselle lukijalle, jollen olisi vakuuttunut hänen kokeneisuudestaan lukijana. Tuhdin teoksen verrattain laaja henkilögalleria, lukuisat näkökulmat ja sitä vaivaava piinallinen hidastempoisuus valitettavasti uuvuttanevat kokemattomat lukijat.

Kokeneet yläkouluikäiset lukijat, mielellään dekkareitakin jonkin verran lukeneet, olisivat siis paras kohderyhmä Pojalle. Seuraavaksi mietityttääkin sitten päähenkilön ja hänen ystäviensä ikä. Seitsemäsluokkalaiset ovat yläkoulun nuorimpia, ja kuten olen ennenkin todennut, kokemukseni mukaan useimmat yläkouluikäiset lukevat mieluiten henkilöistä, jotka ovat hieman heitä itseään vanhempia. Kovin kapeaksi jää siis lukijakunta tällä haarukoinnilla. Harmi, jos näin todella on.

Valmu on selvästikin paneutunut taustoitukseen huolella. Oikeuslääketieteen ja poliisitutkinnan yksityiskohdat tuntuvat olevan paikoillaan. Sen sijaan muutama koulumaailmaan liittyvä pikkuseikka, kuten kouluasteiden sitkeä nimittäminen vanhoilla ala- ja yläaste-termeillä ala- ja yläkoulun sijaan, tökkäsivät minun silmääni. Eniten kuitenkin harmistuin, kun yhden epäillyn opettajan kohdalla käy ilmi, että hän oli tehnyt työsopimuksensa tekaistulla nimellä ja henkilötunnuksella. Ihan niin helppoa se ei sentään ole, koska kouluun työskentelemään päästäkseen on esitettävä rikosrekisteriote. Sen väärentäminen ei toivottavasti liene ihan helppoa.

Narinoistani huolimatta mielelläni palaisin Klykiin murhien merkeissä toistekin.

L. K. Valmu: Poika – Murha seitsemännellä luokalla
Karisto 2017. 293 s.

Arvostelukappale.

 #nuortenkirjatorstai-sarja:

Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski
Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö

Nemo Rossi: Viimeinen etruski #nuortenkirjatorstai

Arkeomysteeri-sarjan keskushenkilöinä seikkailevat suomalaisnuoret Silva, Kaius ja Leo, jotka asuvat vanhempiensa työn takia Roomassa. Silva ja Kaius ovat kaksoset ja Leo on heidän ystävänsä. Silva on tietotekniikkanero, Kaius kirjaviisas ja Leo joukon urheilullisin. Sarjan neljännessä osassa Viimeinen etruski jo lukioikäiset ystävykset edustavat tervehenkistä ja itsenäistä nuorisoa, jolla on taipumusta ajautua kiperiin tilanteisiin ja vaarallisiin seikkailuihin. Niistä he selviytyvät nokkeluutensa ja taitojensa sekä suhteidensa avulla, vaikka vastassa on välillä pelottaviakin rikollisorganisaatioita.

Silva ja Kaius ovat joululoman viimeisinä päivinä tekemässä rästissä olevia koulutehtäviään San Pietro in Vincolin kirkossa, kun siellä sijaitsevan Michelangelon veistämän Mooses-patsaan jalusta räjäytetään paikoiltaan. Silva on juuri ennen räjähdystä onnistunut nappaamaan matkapuhelimellaan viestin, jonka perusteella nuoret pääsevät jyvälle tekijöiden tarkoitusperistä. Joku on päättänyt ratkaista, mitä Michelangelo tiesi etruskeista ja näiden jättämästä perinnöstä, tarunhohtoisesta aarteesta. Mikä suhde Michelangelolla ylipäätään oli tähän kiehtovaan kansaan?

Hyvin hatarien ja mystiikan verhoon kätkettyjen vihjeiden perusteella nuoret heittäytyvät jälleen seikkailun pyörteisiin. Lukija nimittäin tietää, että viisisataa vuotta kätkössä pysyneen aarteen kintereillä on hyvin varustautunut rikollisjoukkio. Seikkailu alkaa saada hurjia käänteitä lumisilla vuoristoteillä ja pienessä Capresen kylässä, jossa sijaitsee Michelnagelon nimeä kantava museo. Onneksi nuorten vanha tuttu poliisi Urso on saanut siirron seudulle ja liittyy vapaapäivänään seikkailijoihin.

Mutta etruskien aarre kiinnostaa myös kolmatta osapuolta, jota sen paremmin roistot kuin nuoret sankaritkaan eivät osaa ottaa lukuun…

Nemo Rossi -nimimerkin suojissa kirjoja parityönä kirjoittavat Mika Rissanen ja Juha Tahvanainen. Asiantuntemusta ja kirjoittajakokemusta miehillä on vaikka muille jakaa, joten ei ihme, että kirjat ovat mielenkiintoisia ja sujuvalukuisia, aikuistakin lukijaa viihdyttäviä (ja salavihkaa sivistäviä). Viimeinen etruski nosti hakematta mieleeni Dan Brownin menestystrillerin Enkelit ja demonit, enkä erehtyne, jos arvailen yhtäläisyyksiä tarkoituksellisiksi. Idea on sujuvasti muokattu nuortenkirjaan sopivaksi. Juoni on nopeakäänteinen ja jännittävä, mutta kiperistä tilanteista selvitään, kuten lajityyppi edellyttääkin.

Tapahtumapaikkana Rooma ja Toscanan ikiaikaiset kulttuurimaisemat ovat oivallisia ja kuin tyrkyttävät materiaalia mielikuvituksen laukata. Kirkoissa ja museoissa tutustutaan taideaarteisiin ja samalla, kun koetetaan ratkaista Michelangelon teoksiinsa kätkemiä vihjeitä aarteen kätköpaikasta, tullaan oppineeksi koko lailla runsaasti kulttuurihistoriasta. Ei lainkaan hassumpaa!

Suosittelen Viimeistä etruskia ja koko sarjaa yläkouluikäisille lukijoille. Hieman lienee hyvä olla lukijakokemusta takana, sillä teoksilla on kuitenkin mittaa ja henkilöitä on melkoisesti. Toisaalta vauhtia ja vaarallisia tilanteita on runsaasti, joten tarinan imuun pääsee helposti, eikä huumoriakaan ole tyystin unohdettu. Sarjan osat voi lukea missä järjestyksessä tahansa.

Nemo Rossi: Viimeinen etruski
Myllylahti 2016. 283 s.

Arvostelukappale

Arkeomysteeri-sarjan aiemmat osat:

Rooman sudet. WSOY 2012.  

Mafian linnut. Myllylahti 2013.

Jumalista seuraava. Myllylahti 2014.

***
Juttu on osa #nuortenkirjatorstai -sarjaani. Aiemmat jutut:


Tatu Kokko: Rob MacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin

Nemo Rossi: Rooman sudet ja Mafian linnut

Postiluukusta tupsahti yllätyspakettina värikäs nuortenromaaniuutuus Mafian linnut. Viime vuonna panin merkille tämän Arkeomysteeri-sarjan aloitusosan Rooman sudet ilmestymisen, mutta en sitten tullut kirjaa käsiini hankkineeksi. Nyt kuitenkin päätin olla huolellinen ja lukea aloitusosan ennen kakkosen avaamista.

Nykypäivän Roomaan sijoittuvien vauhdikkaiden ja samalla historiaan ja kulttuuriin vahvasti viittaavien kirjojen takaa löytyy nimimerkki Nemo Rossi. Tämän nimimerkin suojissa kirjoja parityönä kirjoittavat Mika Rissanen ja Juha Tahvanainen. Asiantuntemusta ja kirjoittajakokemusta miehillä on vaikka muille jakaa, joten ei ihme, että kirjat ovat mielenkiintoisia ja sujuvalukuisia, aikuistakin lukijaa viihdyttäviä (ja salavihkaa sivistäviä).

Kirjojen päähenkilöt ovat murrosikäiset kaksossisarukset Kaius ja Silva sekä heidän samanikäinen ystävänsä Leo. Kaikki kolme asuvat tällä hetkellä vanhempiensa työkomennusten takia Roomassa ja käyvät siellä koulua. Kaiuksen ja Silvan isä on arkeologian kansainvälisesti arvostettu asiantuntija. Lasten äiti on kuollut auto-onnettomuudessa vuosia sitten, ja isästä on tullut oikea hajamielisen professorin prototyyppi. Niinä kaksoset ovat varsin omatoimisia. Arkea helpottaa vielä kotiapulainen Irina. Seikkailuja sujuvoittaa myös italian kieli, joka nuorilla on täysin hallussa.

Kaius on poikkeuksellisen kiinnostunut kirjatiedosta ja historiasta ja on olemukseltaan vähän hissukkamainen tyyppi. Hänen lempipuuhiaan on uppoutua Rooman upeisiin kirjastoihin etsimään tietoa milloin mistäkin. Silva taas on verraton tietokonevelho, joka taikoo netistä esiin jos mitä. Kolmikon urheilullisin on parkour-harrastaja Leo. Kaikkien erityistaidoista on arvoituksia selvitellessä luonnollisesti hyötyä.

Rooman susissa pojat ovat maaseudulla Rooman ulkopuolella todistamassa empiirisin kokein poikkeuksellista maan vetovoiman ilmiötä Soratte-vuorella, kun he sattuvat peltikolarin silminnäkijöiksi. Poikien mielestä maantielle erään ison talon portista ajaneen pakettiauton kuljettaja ja hanttimies toimivat kummallisesti ja koettavat salata, mitä auton kyydissä on. Kaius kuitenkin näkee vilauksen laatikosta ja sen kylkiteksteistä, jotka antavat johtolangan seurattavaksi. Lisäksi kyydissä näytti olevan melkoinen ase ja iso, pelottava koira.

Nuoret päättävät ottaa selvää, mitä Sorattella oikein on tekeillä. Laatikon tekstinpalanen johdattaa nuoret ikivanhan susipapiston ympärille kehittyneiden myyttien pariin. Rooman liepeiltä on kenties löydetty jotain, joka halutaan hyödyntää laittomasti. Kyseessä voivat olla isotkin rahat, sillä antiikkiesineet ovat pimeillä markkinoilla kysyttyä tavaraa. Seuraa jännittäviä vaiheita yöllisellä vuorenrinteellä sekä itse Rooman kaupungissa. Loppunäytös on varsin näyttävä räjähdyksineen päivineen, joten melko toiminnallisesta kirjasta on kyse, vaikka esimerkiksi Rooman perustamistarua ruoditaan pariinkin otteeseen.

Mafian linnut tapahtuu noin vuotta Rooman susien jälkeen. Kaksosten isä toimii Roomassa asiantuntijana eräällä kaivauksella, jolla tehdään uskomattoman hieno löytö juuri, kun suomalainen lukiolaisryhmä on vierailulla kohteessa. Henrik Puustinen ei ole tyytyväinen löydön ajoitukseen, vaan jokin tuntuu olevan vinossa. Lintuaiheinen pieni kivitaulu on kuitenkin kiehtova.

Kaius ajautuu kuin vahingossa lukiolaisryhmän oppaaksi, ja nuoret törmäävät roomalaisessa galleriassa lähes identtiseen kivitauluun. Seuraavana aamuna Kaiuksen ja Silvan isä haetaan kotoa aamuvarhain, ja kuin huomaamatta nuoret ovat päätyneet jälleen huimaan seikkailuun, jossa on mukana niin väärennettyjen antiikkijäljennösten kaupittelua, mafia, eteläamerikkalainen presidentti, jalkapallo kuin poliisikin. Vauhdikkaat käänteet vievät nuoret milloin akveduktin raunioille, milloin katakombien pimeisiin käytäviin. Kiperiä tilanteita seuraa kiivaaseen tahtiin.

Minua nämä Arkeomysteeri-sarjan kirjat viehättävät kovasti. Idea on kiva ja toimiva. Uskon, että nämä uppoavat hyvin myös kohderyhmäänsä, 10–13-vuotiaisiin, kenties vanhempiinkin nuoriin, jotka ovat kiinnostuneita historiasta tai matkailusta. Kakkososassa on pikkuinen ripaus ujoa teiniromantiikkaa kuin pikanttina mausteena. Huumoria tarinaan tulee lukiolaisryhmää vetävän historianopettaja Ovaskaisen hahmosta. Tapahtumapaikan valinta antaa paljon mahdollisuuksia ja tuo kansainvälistä väriä kotimaiseen nuortenkirjallisuuteen.

Nemo Rossi: Rooman sudet

WSOY 2012. 220 s.

Kirjasto.

Nemo Rossi: Mafian linnut

Myllylahti 2013. 344 s.

Arvostelukappale. Kiitos kustantajalle!

Kiitokset tosiaan Myllylahdelle kirjasta tai oikeammin kirjoista, sillä jostain syystä sain kirjan kahteen kertaan. Lahjoitan nuo molemmat kappaleet mieluusti eteenpäin. Jos siis haluaisit Mafian linnut omaksesi, laita alle kommentti ja kerro kiinnostuksestasi. Jos halukkaita ilmenee sunnuntaihin 26.1. klo 12. mennessä enemmän kuin kaksi, arvon kirjat halukkaiden kesken. Toinen kirjoista on lukematon, ja toisen olen lukenut kerran. Molemmat ovat siistejä ja uuden veroisia. 

***
Arvonta-aika on päättynyt. Kiitokset kaikille osallistuneille! Onni suosi tällä kertaa aakoo.ok ja Marja-Liisa. Onnittelut! Laittakaa pikimmiten postiosoitteenne minulle sähköpostiin, niin saatte palkintonne kotiin kannettuna. Osoitteeni on siis kirsi.htnn (at) gmail.com.

HUOM! Jos nimimerkki aakoo.ok ei ole huomiseen ma 3.2.2014 klo 18 mennessä ottanut minuun sähköpostitse yhteyttä, arvon kirjan uudelleen aiemmin osallistuneiden kesken!

Uusinta-arvonnassa onni suosi Niina T:tä. Onnea! Lähetäthän minulle pikaisesti postiosoitteesi?

Salla Simukka: Valkea kuin lumi

Helmikuussa sain Tammelta yllätysennakkokappaleen Salla Simukan uuden Lumikki Andersson -nuortentrilleritrilogian aloitusosasta Punainen kuin veri. Kirja vei keski-ikäisen lukijan kerralla mennessään. Sittemmin on tapahtunut paljon. Puolta vuottakaan ei ole kulunut, mutta kakkososan takakannessa on tieto, että trilogian oikeudet on myyty kolmeenkymmeneen maahan. Aivan huippua! Onnittelut Salla Simukalle ja suomalaiselle lanukirjallisuudelle, jolle tämä myös avaa uusia ovia – ainakin niin kuvittelisin.

Valkea kuin lumi on siis trilogian keskimmäinen osa, ja kyllä sekin kaikesta huolimatta hieman kärsii tästä asemastaan. En tiedä, kuinka valmiit suunnitelmat Simukalla oli kirjasarjan tapahtumista ja tapahtumapaikoista ennen huimaa kansainvälistä suosiota, mutta Prahaan sijoittaminen ei varmaan ainakaan haitaksi ole. Sankaritar Lumikki Andersson on siis päättänyt edellisen kirjan seikkailuista toivuttuaan hetkeksi irtautua arjesta ja viettää lyhyen loman yksin Prahassa. Kesäkuinen Praha kärvistelee helteen kynsissä, ja Lumikkikin saa hien pintaan useampaan kertaan, kunhan vauhtiin päästään.

Aloitusosassa vihjailtiin aika suoraan, että Lumikin suomenruotsalaiseen perheeseen liittyy jokin salaisuus. Tämän osan alkusivuilla Lumikki törmääkin nuoreen naiseen, joka kertoo olevansa Lumikin sisarpuoli. Heillä on yhteinen isä. Lumikki on tietysti hämmennyksissään ja epäuskoinenkin, mutta kummallisesti Zelenkaksi esittäytyvän tytön tarina tuntuu sopivan kuvioon. Zelenka on menettänyt äitinsä mutta elää nyt uuden perheensä huomassa tarkoin säänneltyä elämää. Tytöt tutustuvat toisiinsa varovasti, mutta Zelenkan asiat taitavat olla pahasti solmussa.

Toisaalla nuori menestynyt tv-toimittaja on saanut tehtäväkseen tutkia kaupungissa toimivaa salaperäistä uskonnollista lahkoa, jolla tuntuu olevan tekeillä jotakin tuhoisaa. Tarinoiden säikeet punoutuvat nopeasti yhteen, ja pian Lumikki huomaa saaneensa palkkatappajan peräänsä. Seuraa vauhdikkaita ja jännittäviä takaa-ajokohtauksia ja monia täpäriä pelastumisia, ennen kuin Lumikki on lopulta turvassa perheensä luona. Joissakin kohtauksissa on yliampuvan epärealistisia toimintaelokuvatemppuja, mutta ainakin lukija viihtyy menossa.

Lumikin hahmo ei tässä kirjassa juurikaan saa uusia ulottuvuuksia. Kariutunutta suhdetta Liekin kanssa kyllä muistellaan erotiikkaa tihkuvasti, mutta esimerkiksi Lumikin perheen solmut eivät sisarkuviosta huolimatta aukene. Tuntuu, että Prahassa kuitenkin vain saatiin aikaa kulumaan ja dramaattinen seikkailu tuli kuin kaupantekijäisiksi. Kolmanteen osaan latautuu melkoisesti odotuksia.

Omaa lukukokemustani maustoi mukavasti se, että pari vuotta sitten vietimme Prahassa pitkän viikonlopun keskustan nähtävyyksiin tutustuen. Oli hauskaa palata tuttuihin paikkoihin kirjan viemänä.

Kaarlensilta kuvattuna Vlatavalta. Sillalla juostaan kirjassa aika vauhdilla!

Salla Simukka: Valkea kuin lumi

Tammi 2013. 237 s.

Lainattu kirjastosta.

Pasi Lönn: Hyppy syvyyteen

Sain tänään sähköpostiini viestin Suomen dekkariseuran hallitukseen kuuluvalta ystävältäni. Viestissä ehdotettiin, että voisin, jos suinkin haluaisin, kirjoittaa blogissani Dekkariseuran Kallion kirjastossa järjestettävästä dekkari-illasta. Syyskauden 2012 ensimmäsessä dekkari-illassa tiistaina 4.9. klo 17.30 on teemana lasten- ja nuortendekkari ja vieraana kirjailija Pasi Lönn. Koska blogin pitäminen on palvelua, oli ryhdyttävä toimeen. Oikeasti idea oli niin hyvä, että en voinut muutakaan. Kun vielä Lönnin esikoiskirja nökötti töissä pöydänkulmallani odottamassa asiakkaita, nappasin sen mukaani ja hotkaisin perjantaisiivouksen jälkeen.

Jyväskylässä asuva rikosylikonstaapeli Pasi Lönn on julkaissut kolme nuortendekkaria, joissa seikkailevat yläasteikäiset kaverukset Make ja Jakke. Tärkeässä roolissa on myös rikoskonstaapeli Veijo Muusi. Rikoskonstan nimestä jo voi arvata, että jännittävien juonenkäänteitten höysteenä on ripaus huumoria.

Lönnin esikoiskirja Hyppy syvyyteen sijoittuu Jyväskylään, jota kuvataan ilahduttavan tarkasti. Jyväskyläläiset saanevat tästä lisäbonusta lukemiskokemukseensa. Itsestänikin oli kivaa tunnistaa joitakin keskeisiä tapahtumapaikkoja. Make ja Jakke viettävät viimeistä kesälomaviikkoa ja haaveilevat rikastumisesta. Matti Nykäsen viimeisistä hyppymonoista saattaisi saada mojovan hinnan, jos ne onnistuisi löytämään. Niinpä pojat hiippailevat salaa Matti Nykäsen hylättyyn hyppyrimäkeen Laajavuoren huipulla. On keskiyö. Tornin huipulle päästyään pojat huomaavat, että alueella on muitakin. Pari miestä kaivaa alhaalla montussa kuoppaa ja pudottaa sitten siihen auton takakontista miehen ruumiin! Seuraa hiuksianostattava pako, kun miehet huomaavat pojat tornissa.

Kuten arvata saattaa, poliisit eivät ota uskoakseen poikien huimaa tarinaa. Kun hyppyrimäen monttuun kaivetusta haudastakin löytyy jotain ihan muuta kuin ruumis, ovat pojat liisterissä. Mutta periksi he eivät anna, vaan jatkavat tutkimuksia omin nokin. Lisäpuhtia saadaan, kun mediassa aletaan kohista Laajavuoren kalliohotellista kadonneesta suomalaisesta hiihtovalmennuspomosta. Hotellilla on menossa kansainvälinen valmennuskonferenssi. Kadonneen valmennuspäällikön tapausta lähetetään tutkimaan Veijo Muusi, joka keskittyy enemmän kahvinjuontiin ja nättiin keittiöhenkilökuntaan.

Pojat ovat keskimääräistä sitkeämpää ja huimapäisempää lajia. Jakke saa päähänsä mm., että poikien on hankkiuduttava salaa poliisiasemalle, jotta he saisivat käsiinsä poliisin tutkinta-asiakirjat. Tämä jakso on oikeasti jännittävä, vaikka mutkia oiotaankin. Muitakin oikaisuja Lönn tekee varsin näppärästi, jotta juoni kulkisi sutjakkaan. Make esimerkiksi saa asiantuntevaa taustatukea salaperäiseltä Legioonalaiselta. Loppuratkaisu muistuttaa vauhdikkuudessaan kansainvälistä trilleriä, jonka kanssa flirttaillaan jo aiemminkin kirjan mittaan. Henkilökuvaus ei ole kovin syvälle luotaavaa, ja uskottavimmat henkilöt ovat Make ja Jakke kaikesta huolimatta. Kumpikin poika asuu yksinhuoltajaäitinsä kanssa lähiössä, ja he ovat päällisin puolin aivan tavallisia murrosikäisiä.

Suomen nuorisokirjailijoiden nettimatrikkelissa Lönn kertoo, että käsikirjoitus on alkuaan kirjoitettu 10–15-vuotiaille suunnattujen dekkareitten kirjoituskilpailuun. Kohderyhmä osuukin aika hyvin paikoilleen. Jos paria ruumista ei oteta lukuun, tarina ei ole kovin raaka, mutta jännittäviä käänteitä kyllä riittää. Mukana on myös opettavia ja kasvattavia ajatuksia, mutta ne on kätketty melko hyvin. Kirja ei ole kovin paksu ja sen kieli on varsin helppotajuista, joten se sopinee nuoremmillekin, 8-9-vuotiaille, jotka lukevat ainakin jonkin verran. Parhaiten kirja sopinee 5.-6.-luokkalaisille, mutta kyllä se uponnee vähemmän lukeviin 7-.8-luokkalaisiinkin. Tytöt lukevat yleensä mitä vain, jos lukemisesta pitävät, mutta Lönnin huumori purree poikiinkin (mukana on pieni annos pieruhuumoria).

Lönnin voi siis tavata ensi tiistaina Kallion kirjaston dekkari-illassa!

Pasi Lönn: Hyppy syvyyteen

Tammi 2009. 171 s.

Lönnin muut lanudekkarit:

Harhaisku 2011

Rosvokultaa 2012

Lisäksi aikuistenkirja Viimeinen tili 2011. Nuortendekkarit ovat ilmestyneet Tammen Musta kaista-sarjassa.