Nordic Noir 2019 -tunnelmia

Kutsutaan toistakymmentä kärkidekkaristia Pohjoismaista ja kolme nimekästä haastattelijaa heitä jututtamaan. Järjestetään kaksipäiväinen dekkarikirjallisuustapahtuma keskellä kylmää ja pimeää talvea. Tehdään se Suomen Kuusamossa, Rukan hiihtokeskuksessa. Katsotaan, mitä tapahtuu.

Kuulostaako pähkähullulta idealta? Kyllä, ainakin minusta! Pakkohan oli mennä paikan päälle katsomaan, mitä näin hullunrohkeasta ajatuksesta oikein tulee.

Tulihan siitä aivan unohtumaton dekkariviikonloppu! Kyseessä on siis ensimmäistä (mutta toivottavasti ei todellakaan viimeistä) kertaa järjestetty Nordic Noir -festivaali, jonka takaa löytyy monitoimimies Aki Roukala ja hänen yrityksensä Is This Art.

Vietin siis viime viikonlopun (18. – 20.1.2019) Kuusamossa Rukalla. Kuusamossa olen käynyt aiemmin vain kesäaikaan ja Rukan olin nähnyt vain maantieltä ohi ajettaessa, joten miljöökin oli uusi. Jo matkanteko oli kirjaihmiselle mieltä lämmittävä kokemus, sillä Helsinki-Vantaalla koneeseen nousua odotellessani huomasin, että samaa matkaa olivat tulossa ainakin Antti Tuomainen, Philip Teir, Stefan Ahnhem, Agnete Friis, Samuel Bjørk ja Ninni Schulman sekä muita kirjamaailman tuttuja kasvoja.

Samaan aikaan Nordic Noir 2019 -festivaalin kanssa Rukalla vietettiin Polar Night Light Festival 2019 avajaisviikonloppua, joten maisemat olivat pimeään aikaan satumaiset. Hiihtosesonki ei vielä ole huipussaan, joten hulppeassa hiihtokeskuksessa oli väljää ja rauhallista ja me paikalle tulleet saimme huippuhyvää palvelua.

Varsinainen dekkarifestivaali oli siis kaksipäiväinen tapahtuma. Ohjelma oli sijoitettu ilta-aikaan, joten päivät saattoi halutessaan kuluttaa laskettelun, hiihdon, koiravaljakkoajelun tai vaikka moottorikelkkasafarin parissa. Niin monet osallistujat, kirjailijat mukaan lukien, tekivätkin. Rukan upeat olosuhteet tekivät selvästikin vaikutuksen ulkomaisiin (ja kotimaisiinkin) vieraisiin. After Ski -ohjelma vain oli Nordic Noirin ansiosta kenties hieman normaalia kulturellimpaa.

Nordic Noirin iltaohjelmat olivat tiiviitä. Scandic Rukahovin konferenssitiloissa säästeltiin teeman mukaisesti valaistuksen määrässä ja tunnelma oli paitsi tiivis myös pimeä. Esiintymislavan valaistus oli kännykkäkameralla varustautuneen katsojan kannalta surkea. Esiintyjien taakse asetellut valomiekat näyttivät kyllä hienoilta, mutta eivät anna armoa valokuvissa (ja niitä kuusi tuntia tuijotettuaan niistä ei päässyt eroon edes nukkuessaan…).

Yrsa Sigurðardóttir ja Jens Lapidus
Ronja Salmen tentissä.
Huomaa valomiekat! 😅

Haastattelijoina ja keskustelujen vetäjinä toimivat Philip Teir, Kasper Strömman ja Ronja Salmi. Kaikki keskustelut käytiin englanniksi, mikä oli tietysti tasapuolista, koska se ei ainakaan tietääkseni ollut kenenkään lavalla olleen äidinkieli. Myönnän, että ensimmäisenä iltana livahdin nukkumaan jo ennen klo 23.00 alkanutta naisdekkaristipaneelia, koska päivän matkustaminen painoi sen verran, että viisi tuntia englanninkielistä keskustelua olivat sillä erää tarpeeksi. Lauantaina olin sitkeämpi ja roikuin mukana iltaviidestä puoliyöhön asti.

Kasper Strömman jututti haastateltaviaan lähinnä yleisellä tasolla ja kyseli esimerkiksi kirjailijoiden ammattiuran vaiheista ja kirjoittamisrutiineista. Sen sijaan Philip Teir ja Ronja Salmi olivat kumpikin perehtyneet kunnioitettavalla perusteellisuudella haastateltaviensa tuotantoihin ja keskusteluissa pureuduttiin enemmän kulloistenkin kirjailijoiden teoksiin ja niiden teemoihin ja tarinoihin. Kumpikin menetelmä kyllä toimi, vaikka enemmän itse pidin Teirin ja Salmen metodista. Tietysti sekin vaikutti asiaan, että olin lukenut useimpien paikalla olleiden tekijöiden teoksia. Silti lukulistani venyi jälleen huomattavasti.

Ruotsalainen tähtikirjailija Jens Lapidus
kiinnosti yleisöä selvästi eniten.

Tauoilla ja muissakin yhteyksissä kävin ja kuulin lukuisia keskusteluja, joissa pohdittiin muun muassa tapahtuman luonnetta ja yleisömäärää. Perjantaina yleisöä oli paikalla kohtalaisesti, sen verran, että tunnelma oli kotoisa ja intiimi. Lauantaina, kun ruotsalainen supertähti Jens Lapidus oli lavalla, sali oli viimeistä istumapaikkaa myöden täynnä ja joku taisi joutua seisomaankin.

Kahden päivän aikana puhuttiin paljon tutuista dekkariaiheista, kuten siitä, miksi kirjailijat haluavat kirjoittaa juuri dekkareita. Pohdittiin pahuuden olemusta ja sitä, miksi joistakin ihmisistä tulee rikollisia ja toisista taas ei. Millaiset olosuhteet ajavat ihmisen tekemään vaikka murhan? Miksi me haluamme viihdyttää itseämme lukemalla kauheuksista? Miten kirjoitetaan vetävä dekkari? Miten menestytään dekkarikirjailijana? Miten pääsee sopivaan kirjoittamisvireeseen? Kuinka kauan kirjan kirjoittaminen kestää?

Norjalainen menestyskirjailija Samuel Bjørk
hauskutti yleisöä mukavilla
tarinoillaan kirjailijanuransa vaiheista.

Kävi ilmi, että käsikirjoituksen ensimmäinen versio voi valmistua kahteen pekkaan vaikka neljässä kuukaudessa tai sitten siihen voi kulua vuosia. Joskus iskee kirjoittajan blokki, joka ei ota hellittääkseen. Toiset kirjoittajat taas eivät blokkiin usko. Jotkut valmiilta tuntuvat käsikirjoitukset voivat päätyä pöytälaatikkoon tai jopa roskiin. Menestyminen voi olla vain sattumaa, mutta vaatii aina hurjasti työtä. Hyvä agentti on kullan arvoinen!

Kirjailijan työhön kuuluu paljon matkustamista, jos kirjoja käännetään eri kielille, mutta se on kaukana glamourista, varsinkin jos joutuu jakamaan viikkokausien ajan hotellihuoneen kirjailijakollegansa kanssa. Jotkut kirjailijat haluavat tehdä kahta työtä, toiset taas ovat aina halunneet olla vain kirjailijoita ja ovat onnellisia saavutettuaan unelmansa kirjoittaa työkseen kirjoja.

Stefan Ahnhemilta odotetaan
neljättä dekkaria myös Suomessa. 

Pohjoismaiset kirja- ja erityisesti dekkaripiirit ovat pienet, ja useimmat kirjailijat tuntuivat tuntevan toisensa jo entuudestaan ja viihtyvän toistensa seurassa. Sekin osaltaan vaikutti siihen, että tunnelma oli leppoisa ja rento.

Yritin mielessäni hahmotella jonkinlaista yhteenvetoa tunnelmistani, plussista ja miinuksista, joita kokosin viikonlopun aikana ja joita olen tässä pari päivää mielessäni pyöritellyt. Koska ajatukseni eivät nyt ota oikein jäsentyäkseen, tehdään sitten listaus hajahuomioista ja -ajatuksista.

Mistä pidin? Mikä meni mielestäni hyvin?

- Ihastuin pähkähulluun, ennakkoluulottomaan ideaan ja sen rohkeaan toteuttamiseen.

-  Kirjailijavieraslista oli vaikuttava: nimekkäitä dekkaristeja, kaikki kansainvälisesti

menestyneitä ja alalla arvostettuja nimiä.

- Haastattelijat olivat ammattilaisia ja vetivät osansa sen mukaisesti.

-  Kerrallaan jututettin kahta tai kolmea kirjailijaa, mikä on juuri sopiva määrä leppoisan keskustelun aikaan saamiseksi.

- Kaikki kirjailijat osallistuivat moneen keskusteluun eri kokoonpanoissa, joten omia suosikkejaan pääsi kuulemaan useaan kertaan.

- Tapahtuman ulkoiset puitteet olivat poikkeuksellisen upeat.

-  Olen aina marissut, että kaikki kiinnostavat kirjallisuustapahtumat ovat Helsingissä. No nyt ei ollut!

-  Paikalla oli toimittajia eri medioista, esimerkiksi perjantaina Yle. 

Missä olisi mielestäni parannettavaa? Mikä jäi mietityttämään?

- Kun tapahtuma on omasta sijainnista katsottuna melkoisen kaukana, matkustaminen ja majoittuminen ottavat ison siivun kukkarosta (eikä ympäristökään kiitä), mikä pidottanee osan halukkaista osallistujista pois. - Festivaalisalin valaistusta voisi ensi kerralla miettiä vielä hieman katsojaystävällisemmäksi (ja valokuvia ottavien kannalta myös!). Jos saa toivoa, yleisön tuolit saisivat olla muutamaa astetta persusystävällisempiä, koska yleisö istuu tuoleillaan melkoisen tuntimäärän putkeen.- Haastattelujen välissä on mukavaa olla jaloittelutaukoja, mutta kaltaiselleni keski-ikäiselle varsinaiseen yökukkumiseen tottumattomalle riittäisivät 5-10 min tauot ainakin keskiyön lähestyessä. Nyt suuntaus oli pikemminkin päinvastainen.

-  Kustantamot, nämä tilaisuudet ovat oivallisia hetkiä myydä kirjoja. Nytkin tarjontaa oli mukavasti, mutta enemmänkin olisi voinut olla.  

Useimmat esiintyneet kirjailijat olivat siis jo minulle tuttuja ja monen kirjoittajan ainakin miltei koko tuotannon (tai suomennetun tuotannon) olin lukenut jo etukäteen. Silti lukulistani venyi jälleen, kuten jo yllä mainitsin. Islantilaisen Yrsa Sigurðardóttirin varhaisemmasta tuotannosta olen muistaakseni lukenut jonkin dekkarin (olisiko ollut Kolmas merkki?) suuremmin innostumatta mutta nyt päätin antaa hänelle uuden mahdollisuuden ja ostin festivaalilta dekkarin Pyörre. Se on Freyja & Huldar -sarjan toinen osa, mutta päätin aloittaa siitä. Pari lukua olen jo lukenutkin, ja vaikuttaa hyvältä. Siitä siis varmasti myöhemmin lisää.

Islantilainen Ragnar Jónasson,
 jolta ei vielä ole suomennettu teoksia.

Olen jo pidemmän aikaa seurannut Twitterissä islantilaista Ragnar Jónassonia, jonka dekkareita on käännetty englanniksi mutta ei suureksi harmiksi vielä suomeksi. Toivottavasti Jónassonia käännettäisiin pian, sillä hänen tuotantonsa kuulostaa juuri sellaiselta, josta mitä todennäköisimmin suomalaiset dekkarien lukijat pitäisivät kovasti.

Lukulistalleni livahti myös tanskalaiskaksikon Lene Kaaberbøl ja Agnete Friis kirjoittama neljän dekkarin Nina Borg -sarja. Friis kertoi sarjasta ja sen synnystä kiinnostavasti ja sitä myös lämpimästi suositteli bloggaajakollega, jonka kanssa vaihdoimme paitsi kuulumisia myös lukuvinkkejä.

Lapin Kansan haastattelussa (21.1.2019) Aki Roukala lupailee tapahtumalle jatkoa ja seuraavalle kerralle vieläkin kovempia tähtiä, mikäli mahdollista! Mahtavaa!

Suuret kiitokset Aki Roukalalle kutsuvieraslipuista ja matkatuesta! Oli ilo olla paikkalla!

Nordic Noir 2019 esiintyjät:
Stefan Ahnhem,
Samuel Bjørk,
Agnete Friis,
Kati Hiekkapelto,
Jan Jalutsi, Ragnar Jonasson, Jens Lapidus,Ninni Schulman, Max Seeck, Erik Axel Sund, Yrsa Sigurðardòttir, Antti Tuomainen.

Max Seeck Nordic Noir 2019 -festivaalissa!

Kun näin ensimmäisen kerran jossakin päin nettiä mainoksen Rukalla järjestettävästä Nordic Noir Festival 2019 -tapahtumasta, huokaisin syvään. Aivan mahtavalta kuulostava tapahtuma! Oikeastiko tällainen järjestetään meillä Suomessa?!

Nordic Noir -festivaalin ohjelmassa näyttäisi olevan vaikutteita minulle tutuista konsepteista eli Helsinki Lit-tapahtumasta ja Dekkarifestivaalista. Kahtena päivänä, tai oikeastaan iltapäivästä puolenyön korville saakka, nähdään esiintyjälavalla nimekkäitä pohjoismaisia dekkarikirjailijoita ja heitä haastattelemassa tunnettuja suomalaisia kulttuurialan ihmisiä. Lisäksi on tarjolla oheisohjelmaa, kuten elävää musiikkia.

Nordic Noir -tapahtuman ohjelma on rakennettu niin, että lavalla on pääsääntöisesti haastattelijan lisäksi kaksi haastateltavaa ja aikaa kutakin keskustelua varten on varattu vajaa tunti. Kyse ei siis ole messumaisesta pikahaastatteluiden ketjusta. Lisäksi useimmat esiintyjät ovat mukana vähintään kahdessa eri keskustelussa. Sekä perjantaina että lauantaina ilta päättyy kirjallisen ohjelman osalta kirjailijapaneelikeskusteluihin.

Esiintyjälista on vaikuttava:

Stefan Ahnhem, Samuel Bjørk, Agnete Friis, Kati Hiekkapelto, Ragnar Jonasson, Jens Lapidus, Ninni Schulman, Max Seeck, Erik Axel Sund, Yrsa Sigurðardòttir ja Antti Tuomainen. 

Suomalaisista tekijöistä mukana ovat siis jo maailmallakin menestystä niittäneet Kati Hiekkapelto, Max Seeck ja Antti Tuomainen. Nimet ovat tietysti kotimaista dekkariskeneä yhtään tunteville hyvin tuttuja. Sekä Hiekkapelto että Tuomainen ovat kumpikin korjanneet talteen tavoitellun Vuoden johtolanka -palkinnon ja Max Seeck Vuoden esikoisdekkari-kunniakirjan.

Sattumalta olin mukana Johtolanka-raadissa vuonna 2016, kun valittiin vuoden 2017 Johtolanka-palkittavia. Max Seeckin esikoistrilleri Hammurabin enkelit kiinnitti positiivisesti raatimme huomion ja se siis palkittiin esikoisdekkarille myönnettävällä kunniakirjalla.

Max Seeck Esikoisdekkari-kunniakirjan kera vuonna 2017.

 Perustelimme valintaamme muun muassa näin:

Tausta, Jugoslavian hajoamissodat, on omaperäinen ja antaa paljon mahdollisuuksia teoksen lunastettavaksi. Esikoisteokseksi Hammurabin enkelit onkin poikkeuksellisen hiottu: jännitys kasvaa tasaisesti, juoni on taiten rakennettu, ja yllätyksiä riittää aivan viimeisille sivuille asti.

Max Seeckin esikoisteos eroaa miellyttävällä tavalla nykytrillerien vakiokaavasta sillä, mitä siinä ei ole. Ei ole Venäjän Suomeen kohdistamaa uhkaa, eikä tarina ole pelkkää toimintatykitystä päähenkilöiden viime hetken pelastuksineen. Kroatiassa kadonneen suomalaisen lähetystövirkailijan katoamiseen liittyvää arvoitusta keritään auki maltillisesti ja jopa kihelmöivästi. Myös henkilökuvat on rakennettu kiinnostaviksi.

Max Seeckin jännityskirjailijan ura on käynnistynyt vähintään lupaavasti.

Kuulin Max Seeckiä ensimmäisen kerran lavaesiintyjänä saman vuoden syksyllä Dekkarifestivaalissa Helsingissä. Seeck kertoi ajatuksen kirjan kirjoittamisesta muhineen jo pitkään alitajunnassa, ja Kroatian-lomamatkalla sitten naksahti ja tekstiä alkoi syntyä. Ei siis ihme, että merkittävä osa Hammurabin enkeleiden tapahtumista sijoittuu juuri huikean kauniisiin maisemiin Kroatiaan ja sen lähituntumaan entisen Jugoslavian alueelle.

Hammurabin enkeleiden lähtötilanteessa Suomen Kroatian suurlähetystön pikkuvirkailija on kadonnut jäljettömiin, eivätkä paikalliset viranomaiset ole saaneet mitään aikaan parin viikon tutkinnan aikana. Suomen ulkoasianministeriössä päätetään tarttua itse toimeen, ja pääkallopaikalle lähetetään varsin omintakeinen kaksikko ilman poliisivaltuuksia: Daniel Kuisma, Jugoslavian sodan veteraani, ja Annika Lehto, häikäisevän kaunis blondi ministeriöstä.

Lähes mikään ei ole sitä miltä näyttää eikä lukija sen paremmin kuin Danielkaan voi tietää, kuka kumppaneista tai vastapelureista pelaa merkityin kortein. Daniel on ollut syystä vastahakoinen palaamaan Balkanille, sillä hänellä on siellä poikkeuksellisen kipeitä muistoja, joiden herättely ei miestä houkuta. Haluaako joku varta vasten houkutella Danielin Kroatiaan? Miten Danielin sotakokemukset liittyvät kuvioon?

Ennen kuin Daniel ja Annika saavat kroatialaispoliisien kanssa tutkintaansa vauhtia, seurataan Antonio Franzon kamppailua murhaajia vastaan ja hurjaa pakoa pitkin poikin niemimaata. Minne Franzo meneekään, sinne ilmaantuvat pian myös takaa-ajajat. Ihmishenki on halpaa tässä tuoksinassa. Mutta kuka vetelee naruista kaiken takana? Mikä on motiivi? Miten Antonio ja Daniel liittyvät yhteen? Selviävätkö Daniel ja Antonio hengissä vainoajiensa kynsistä? Entä miten käy orastavan romanssinpoikasen kanssa?

Kiinnostavimmat jaksot Hammurabin enkeleissä sijoittuvat Danielin sotavuosien loppupäiviin. Seeck piinaa lukijaa ja antaa vinkkejä menneisyyden tapahtumien kauhuista vain palan kerrallaan.

Mefiston kosketuksen alkusivuilla puolustusvoimien asiantuntija Daniel Kuisma on vankisellissä Vantaalla odottamassa oikeudenkäyntiä, jossa häntä tullaan syyttämään Balkanilla tehdyistä sotarikoksista. Interpolin tutkija Annika Lehto koettaa terapian avulla koota itseään ja toipua Kroatiassa koettujen rankkojen tapahtumien jälkeen. Kroatiassa rikoskomisario Josip Buvina törmää vinkkiin, joka paljastaa, että puoli vuotta sitten kolmikon etsimä suomalainen diplomaatti Jare Westerlund ei sittenkään ole kuollut vaan paennut maasta valehenkilöyden turvin. Mutta miten ja minne? Westerlund on jättänyt jälkeensä pinon ruumiita, joten mies on huippuvaarallinen.

Muutamien valmistelevien vaiheiden jälkeen ollaan tilanteessa, jossa Annika ja Daniel ovat epätodennäköisenä työparina tekemässä taustatutkimuksia Tammisaaressa. Kovin raskasta penkomista ei tarvita, kun jo alkaa Jaren nuoruudesta paljastua kylmääviä seikkoja, jotka vahvistavat kaksikon näppituntumaa miehen luonnevikaisuudesta: Jare Westerlund on poikkeuksellisen älykäs psykopaatti ja mestarimanipuloija.

Kaksikon matka jatkuu Tukholmaan, jonne Westerlund on oletettavasti saapunut Kroatiasta puoli vuotta aikaisemmin. Myös Josip Buvina saapuu Tukholmaan samalle asialle. Westerlundin liikkeitä selvitellään kiivaasti, ja lopulta miehen määränpäästäkin saadaan vihiä. Kyse on nerokkaasta katoamistempusta ja kiristyssuunnitelmasta. Lopulta jahti jatkuu ja huipentuu Norjan huikaisevan kauniisiin mutta hengenvaarallisiin vuorimaisemiin. 

Mefiston kosketus päättyy vertaansa vailla olevaan koukkuun, jossa Annika Lehto kävelee suin päin kohti tuhoa. Haadeksen kutsun alussa selviää, että Annikan henki onkin ollut hiuskarvan varassa, mutta nyt useita kuukausia myöhemmin hän on hitaasti toipumassa saamistaan kammottavista vammoista. Puukotus on tehnyt hirvittävää tuhoa Annikan ruumiissa, mutta mielikään ei ole säilynyt vaurioitta.

Daniel on aiempien tapahtumien jälkeen pistänyt oman uransa armeijan palveluksessa toistaiseksi jäähylle. On mietittävä, mitä oikein elämältä ja työltä haluaa. Huoli Annikasta on jatkuvasti kova. Daniel törmää entiseen avopuolisoonsa Jennyyn, joka aikanaan jätti hänet kuin nallin kalliolle ja muutti Yhdysvaltoihin NHL-jääkiekkoilijan vaimoksi. Ryppy on kuitenkin tullut rakkauteen myös rapakon takana, ja nyt Jenny on päättänyt virittää verkkonsa uudelleen Danielin pään menoksi. Pystyykö Daniel vastustamaan seireenin kutsua?

Danielin vanha ystävä ja taistelutoveri Antonio Franzo saa Sisiliassa jälleen tappajat tuntumaansa ja pelastuu vain täpärästi. Vanhat viholliset eivät siis ole karisseet vieläkään Hammurabin enkeleiden kannoilta. Zagrebissa murhataan neljä nuorta miestä kerrostaloasunnossa, joka paljastuu Britannian valtion omistamaksi vuokra-asunnoksi. Keitä miehet olivat ja mitä he asunnossa tekivät? Rikoskomisario Josip Buvina alkaa pian vakuuttua, että asuntoon ja siellä kuolleisiin miehiin liittyy jotain, mitä hänen ei halutakaan tutkivan.

Myös Lontoossa tapahtuu. Vankilassa elinkautista lusiva yhdeksäntoistavuotias huippuälykäs psykopaatti Colin Barksdale lähettää kammottavalla tavalla viestin, että hän paljastaa valmisteilla olevaa vakavaa terrori-iskua koskevat tietonsa vain Daniel Kuismalle. Miten kaikki nämä kuviot liittyvät yhteen, avautuu vähitellen lukijalle, jos tämä malttaa olla tarkkana. Matkassa on kuitenkin monta mutkaa, ovelia pelaajia on lukuisia ja tupla- ellei triplapetoksia viljalti. 

Max Seeckin Daniel Kuisma -sarja:

Hammurabin enkelit (Tammi 2016, 416 s.)

Max Seeck: Haadeksen kutsu (Tammi 2018, 389 s.)

Mefiston kosketus (Tammi 2017, 350 s.) 

Erilaisissa esiintymisissä ja haastatteluissa Seeck on tämän syksyn mittaan kertonut, että Haadeksen kutsu on ainakin toistaiseksi viimeinen Daniel Kuisma -kirja. Seuraavaksi hän julkaisee aloitusosan poliisidekkarisarjasta, jossa on naispäähenkilö.

Max Seeckin ohjelma tammikuun Nordic Noir -festivaalissa on tällainen:

Perjantaina 18.1.2019 klo 18.00

I smell a Rat: Informers and specialists around authors

Ninni Schulman, Max Seeck (moderator: Philip Teir)

Lauantaina 19.1.2019 klo 20.00

Darkness is only Absence of Light: Balance between Good and Bad

Max Seeck, Stefan Ahnhem (moderator: Philip Teir)

Lauantaina 19.1.2019 klo 23.00

Congrats, we have all male panel: Politically incorrect conversation about anything
Antti Tuomainen, Samuel Bjørk, Stefan Ahnhem, Ragnar Jonasson, Jens Lapidus, Max Seeck, Erik Axl Sund (moderator: Ronja Salmi)

Odotan näitä keskusteluja kovasti, sillä kaikki osallistujat ovat mainioita esiintyjiä ja osaavat ottaa yleisönsä. Aiheet nyt luonnollisesti ovat dekkariharrastajalle kiinnostavia jo itsessään.

Jotta odotus ei olisi liian tuskallista ja jotta virittäytyminen tammikuun pimeisiin pakkasiin sujuisi mahdollisimman miellyttävästi, piristetään marraskuun loppua mukavalla kirja-arvonnalla. Max Seeckin kustantaja Tammi on ilokseni luvannut lahjoittaa kolme kappaletta Seeckin uusinta jännitysromaania Haadeksen kutsu blogini lukijoiden kesken arvottavaksi. Lisäherkkuna jokaisessa arvottavassa kirjassa on kirjailijan omakätinen signeeraus!

Arvonta menee tällä kertaa näin:

1. Arvon tämän jutun alle kommentin jättäneiden kesken kolme kappaletta Max Seeckin Haadeksen kutsu -trillereitä. Kirjoissa on kirjailijan omakätinen signeeraus. Kirjat menevät eri henkilöille, eli voittajia on aikanaan kaikkiaan kolme kappaletta.

2. Kirjat lahjoittaa ja postittaa Tammi. Välitän voittajien yhteystiedot kustantamoon, ja he hoitavat loput käytännön asiat.

3. Arvontaan voi osallistua kommentilla keskiviikkoon 28.11.2018 klo 20.00 asti.

4. Kommentissa on hyvä olla jonkinlainen yhteystieto, jonka kautta tavoitan osallistujan osoitetietojen saamiseksi postittamista varten (Facebook-sivu, sähköposti tai blogi jne.).

Isot kiitokset Tammelle ja Max Seeckille tästä arvonnasta! Onnea kaikille arvontaan!

***

Arvonta on nyt suoritettu! Uskollinen random.org generoi voittajiksi tällä kertaa Helmi Adalmiinan, Scarlettin ja Kristiinan. Lämpimät onnittelut voittajille ja iso kiitos kaikille osallistujille!

Kirja vieköön! 15.2.2017

Olin erittäin harmissani, etten päässyt ensimmäiseen Kirja vieköön! -tapahtumaan tammikuussa. Baba Lybeck oli onnistunut saamaan tapahtumaansa esiintymään samalla kertaa Tarja Halosen, Tellervo Koiviston ja Jörn Donnerin. Paikalla olleiden haltioituneet kuvaukset todistavat, että ilta oli maaginen ja kaikin tavoin unohtumaton. En ihmettele yhtään.

Viime viikon keskiviikkona, 15.2.2017, olin ilokseni paikalla, kun Lybeckin vieraiksi olivat saapuneet Venla Hiidensalo, Mikko Rimminen, Koko Hubara ja Merete Mazzarella. Saatan syyllistyä vakavaan ikärasismiin, mutta eniten näistä hienoista kirjailijoista odotin Mazzarellan osuutta, joka olikin sijoitettu sokeriksi illan pohjalle. Valitan, nuoret nousevat ja valovoimaiset tähdet: parhaiten loistaa kuitenkin elämänkokemuksen silaama karisma.

Baba Lybeck ja vieraat Venla Hiidensalo ja Mikko Rimminen.

Lybeck on rakentanut kirjalliset illat harkitun tyylikkäiksi. Ammattilaiset esittävät alkuun otteen seuraavaksi haastateltavan tekijän uusimmasta teoksesta, josta sitten keskustellaan tovi. Tällä kertaa ensimmäisen kirjailijan eli Venla Hiidensalon teoksen Sinun tähtesi -romaanin otteen esitti Lybeck itse. Sillä ilta käynnistyikin mukavan intensiivisesti. Haastatteluosuudessa Hiidensalo kertoi romaaninsa kytköksistä oman sukunsa tarinaan. Sinun tähtesi on ehdottomasti lukulistallani, vaikka häpeän tunnustaa, että Karhunpesäkin vielä odottelee hyllyssä lukuhetkeään.

Seuraavaksi lavalle asteli näyttelijä Taisto Oksanen, joka esitti mainion palasen Mikko Rimmisen uutuusteoksesta Maailman luonnollisin asia. Haastattelukaan ei saanut minua taipumaan sen kannalle, että teos olisi minulle tarkoitettu. Tyyli vaikuttaa liian korkealentoiselta ja erikoiselta. Ystäväni tosin totesi, että kuuntelisi kyllä mielellään sen äänikirjana, mikäli Oksanen toimisi lukijana. Pistäisin ainakin harkintaan minäkin!

Baban haastateltavina Koko Hubara ja Merete Mazzarella.

Väliajan jälkeen olivat vuorossa illan esseistit. Esikoiskirjailija Koko Hubaran Ruskeat tytöt ilmestyy keväällä, mutta näytteen kirjasta tarjoili Laura Eklund Nhaga Hubaran fanijoukon ja toki muunkin yleisön iloksi. Hubara kertoi teoksensa synnystä ja huutavasta tarpeesta. Kieltämättä teos alkoi kiinnostaa.

Kati Outisen tulkitseman Elämän tarkoitus -teoksen otteen jälkeen lavan kolmanteen nojatuoliin istahti Merete Mazzarella. Lybeck kysyi suomeksi, ja Mazzarella vastasi ruotsiksi. Hyvin toimi. Mazzarella luonnehti esseeteoksiaan leikkisästi harakanpesiksi, joissa saattaa olla yksi hopealusikkakin kaiken muun sälän seassa. Ainakin minun lukemissani Mazzarellan kirjoissa on ollut hopea-aterimia runsaamminkin.

Ilta oli oikein hieno, ja varsinkin jälkimmäinen puolisko meni kuin siivillä. Silti arvelen, että ensimmäisen kerran lumoa ei aivan saavutettu tällä toisella kertaa. Mietin myös, että kirjailijahaastattelut, joiden ytimenä on käsitellä tekijän uusinta teosta, ovat hankalia. Miten puhua uutuuskirjasta niin, että herätetään kuulijoissa himo lukea se mutta niin, ettei paljasteta liikaa? Joudutaan kiertelemään varsinaisen asian ympärillä välillä tuskastuttavastikin. Kuulija tuntee helposti jäävänsä ulkopuoliseksi, mikäli kirja on lukematta. Jos taas on jo kirjan lukenut, saattaa anti jäädä myös laihaksi.

Hiidensalon haastattelun sisällön olin jo kuullut aikaisemmin muistaakseni syksyn kirjamessuilla (tai sitten olin lukenut siitä jostain). Rimmisen kirjaa taas käsiteltiin abstraktisti, ja käteen jäi oikeastaan vain vaikutelma siitä, että Lybeck ja Rimminen nauttivat toistensa älykkäästä seurasta. Ilmassa oli pientä kisailun makua: kumpi saa lohkaistua fiksumman kommentin? Hubaran teosta ei suurin osa paikalla olleista ollut voinutkaan lukea. Enemmän olisin toivonut valmisteltujen haastattelujen rinnalle vapaata keskustelua. Siinä vaiheessa, kun nojatuolit olivat täynnä, siihen olisi ollut tilaisuus kirjailijoiden kesken. Nyt sitä tilaisuutta ei hyödynnetty.

Nautin kovasti illan atmosfääristä. Iso sali oli täynnä samanhenkisiä kirjaihmisiä, jotka olivat tulleet paikalle arki-iltana ihan vapaasta tahdostaan nauttimaan kirjallisesta kulttuurista ja kuuntelemaan kirjailijoita. Väliajalla sekä ennen ja jälkeen ohjelman oli mukavaa tavata tuttuja kirjabloggaajia ja bongailla kirjailijoita ja muita kirja-alan ihmisiä yleisön seasta. Tällaista tarvitaan, ja kiitokset Baba Lybeckille siitä, että Kirja vieköön! on ihan oikeasti toteutunut. Toivon konseptille menestystä!

Seuraava Kirja vieköön! -ilta Savoy-teatterissa on 15.3. klo 19.

Sain medialiput tilaisuuteen.

Illasta ovat kirjoittaneet monet muutkin paikalla olleet kirjabloggaajat:

Kirsin Book Club,
Reader, why did I marry him?,
Kirja vieköön!,
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Kjell Westö: Lang ja vanhan kirjan päivä kirjablogeissa

Kirjabloggaajien someyhteisössä viriteltiin alkuvuodesta tempausta kirjan valitettavan lyhyen elinkaaren pidentämiseksi tai ainakin asian esille nostamiseksi. Päätimme lukea ja blogata vanhasta kirjasta Mikael Agricolan kunniaksi eli tänään. ’Vanha kirja’ määriteltiin hyvin väljästi. Mieluiten kirja saisi olla sellainen, jota ei enää saa kirjakaupasta, ei edes alennusmyynnistä. Kuitenkaan juttua ei suljeta pois tempauksesta, vaikka jonkin kirjakaupan alelaarista kirjan vielä joku löytäisikin.

Päätin osallistua tempaukseen, koska lukea piti vain yksi kirja sitä varten. Olen nimittäin huomannut, että pitemmät haasteet jäävät minulta valitettavan helposti kesken. Luettavaa tulvii maailmaan sellaisella vauhdilla, että en malta pysytellä missään lukusuunnitelmissa vaan haluan vapaasti ajelehtia virran mukana. Välillä tosin taidan juuttua akanvirtaan, mutta ei se haittaa.

Osallistumispäätöstä tehdessäni päätin myös, että valitsemani vanhan kirjan on jo oltava hyllyssäni. Siellä nimittäin lymyilee kokonainen armeija lukemattomia helmiä. Halusin myös, että valintani kohde olisi kotimainen teos. Agricolan kunniaksi palkitaan tänään kääntäjiä, joten valintani on senkin puolesta onnistunut. Kjell Westön Lang on nimittäin kotimainen käännösromaani vuodelta 2002.

Westö on ollut suosikkejani pitkään. Tykästyin aikoinani hänen läpimurtoromaaniinsa Leijat Helsingin yllä, vaikka en tainnut siitä vielä silloin kovin paljoa irti saadakaan. Olen keräillyt hänen kirjojaan sen jälkeen hyllyyni, vaikka seuraava lukemani olikin Missä kuljimme kerran. Se olikin sitten rakkautta ensi lukemalta.

Juuri Langin luettuani Westön keväinen kirjakiertue hipaisi sen verran läheltä, että päätin ’uhrata’ arki-illan kirjailijaa kuuntelemalla. Kun vielä sain yhdistettyä tilaisuuteen hyvän ystävän tapaamisen (kiitos vain seurasta, Tuulia!), oli päätös kaikin puolin onnistunut. Olen ollut Westöä kuuntelemassa aiemminkin, joten tiesin odottaa antoisaa iltaa. Westö on miellyttävä puhuja ja esiintyjä. Viimeksi kuulin häntä kotikaupunkini kirjaston isossa salissa, joka oli ääriään myöten täynnä. Työkaupunkini pääkirjaston iso sali täyttyi myös, ennätysmäisesti jopa. Koska minulla on jo kirjailijan signeeraus Älä käy yöhön yksin -romaanissa, otin nyt mukaani Missä kuljimme kerran. Kangastus 38 kun on lainassa jossakin. Aina menen yhtä lukkoon noissa tilanteissa! Pitäisi osata sanoa jotain fiksua ja kivaa, mutta suusta ei tule yhtikäs mitään, korkeintaan surkeasti pihisty ’kiitos’.

Kjell Westö lukee kirjaansa lohjalaisille.

Westö kertoi tuotantonsa jakautuvan karkeasti kahtia. Toinen puoli on historiallisia romaaneja, jotka sijoittuvat vuosisadan alusta toiseen maailmansotaan, toinen puoli taas ajoittuu maailmansodasta suurin piirtein nykypäiviin. Ainoa poikkeus romaanituotannosta tästä säännöstä on Lang, joka on aikalaisromaani. Kirjailija muuten paljasti, että seuraavaksi olisi tulossa myös aikalaistarina. Mielenkiinnolla odotan!

Lang on määritelty dekkarimaiseksi psykologiseksi trilleriksi, jossa in noirin vaikutteita. Ei määritelmä pieleen pahasti menekään. Jostain senkaltaisesta on kyse. Kirjan minäkertoja on mieskirjailija, joka on julkaissut muutaman lähihistoriaan sijoittuvan romaanin. Hänen hyvä nuoruudenystävänsä Lang on myös aloittanut kirjailijana mutta siirtynyt sitten televisioon ja on parhaimmillaan ollut suositun talk show’n juontaja, julkkis ainakin Helsingin mittakaavassa. Romaani alkaa kohtauksella, jossa kertojan puhelin soi keskellä yötä. Lang pyytää kertojaa avukseen. On haudattava ruumis.

Tämän jälkeen palataankin ajassa taaksepäin. Kertoja vihjailee nykyhetkestä, jossa Lang on suorittamassa rangaistustaan vankilassa. Kertojan tehtävä on selvittää lukijalle ja muulle yleisölle, mitä tapahtui ja miksi. Kuvioissa on ollut kohtalokas nainen, Sarita, johon Lang on hullaantunut täysin. Suhde osoittautuu kuitenkin varsin vaaralliseksi, vaikka Lang ei ole merkkejä huomannutkaan – tai halunnut niitä huomata. Lopussa ympyrä sulkeutuu ja palataan alkutilanteeseen. Arvoitus on ratkaistu, eli tiedämme, mitä tapahtui ja miksi.

Lang ei ole parhaita Westön teoksia, ei lähelläkään. On oikein hyvä, että en sitä aikanaan hankittuani heti lukenut, sillä olisi voinut koko kirjailijan tuotanto ruveta tökkimään. Mielenkiintoinen kokeilu se kuitenkin on, ja siinä ovat nähtävissä monet Westön kirjoissa esiintyvät teemat ja aihelmat. Kangastuksessakin on trillerijuoni, mutta se on jo aivan toisentasoinen kuin Langissa. Kirjailija kertoi pelkäävänsä, että huomaisi jonakin päivänä kirjoittamisessa kehittymisensä pysähtyneen. Vielä ei ole moisesta huolta, ei ainakaan,  jos vertaa vuonna 2002 ilmestynyttä Langia kolmeen uusimpaan teokseen.

Kjell Westö: Lang (Lang)

Otava 2002. Suom. Katriina Savolainen. 254 s.

Ostettu itselle.

Vanhan kirjan päivässä mukana ovat ainakin Jane, Marile, Suvi, Niina T., Margit, Linnea, Shimo Suntila, Maria, Annami, Mari Saavalainen, Marissa Mehr, Sara, Stazzy, Taika, Tuulevi, Norkku, Velma, Arja sekä varmasti moni muukin. Lisää linkkejä löytyy Kotimaiset kirjablogit FB-sivulta.

Terveiset Helsingin kirjamessuilta!

Uupunut mutta onnellinen kirjabloggaaja täällä koettaa järjestellä sekasortoisia ajatuksiaan julkaisukuntoon. Eilen nimittäin oli kirjavuoden yksi kohokohdista mitä tapahtumiin tulee: päivä Helsingin kirjamessuilla. Taistelukestävämmät kollegani viettävät messuilla jopa täydet neljä päivää, mutta minulle todellakin yhdessä päivässä oli kyllin, niin mukavaa ja mielenkiintoista kuin messuilla onkin. Arkielämän velvoitteet kuten työ ja perhe asettavat rajoja messuilulle kunnon (ja kukkaron) kestävyyden lisäksi.

Nelipäiväisen tapahtuman ehdottomasti hektisin päivä on käsittääkseni nimenomaan lauantai, mutta silti vietin juuri eilisen päivän aamukymmenestä lähes iltakuuteen messuhallissa. Suomen dekkariseura isännöi perinteisesti Dekkarilauantaita, jota halusin päästä seuraamaan. Lisäksi kustantaja Atena kutsui kirjabloggaajia tapaamaan kirjailija Pasi I. Jääskeläistä lauantai-iltapäivänä, joten hyvin tuli messupäivä ajoitettua.

Koska käytössä oli vain tämä yksi maallinen ruumis ja yksi päivä aikaa, koetin suunnitella etukäteen mahdollisimman tehokkaasti ajankäyttöäni. Harry Potter -kirjoista tuttu ajansiirrin olisi silti ollut kätevä, sillä mielenkiintoisimmat asiat tuntuivat tapahtuvan aina samaan aikaan vähintään kahtaalla. Esimerkiksi kahdeltatoista olisi pitänyt olla kolmessa paikassa samaan aikaan: kuuntelemassa Pertti Jarlaa, Heli Laaksosta ja Jaetun lukemisen lumo -paneelia! Jälkimmäinen tapahtuma meni vielä osin päällekkäin Vera Valan esiintymisen kanssa! Vähemmästäkin pää hajoaa…no, elämä on valintoja.

Heti aamusta hoidin pois alta sovitut tapaamiset. Pikaisesti vaihdoin kuulumiset Readberryn Jarkko Ylikosken kanssa. Olen toiminut esilukijana parissa Readberryn kautta luettavissa olevassa kirjassa eli Dan Browinin Infernossa ja Kjell Westön Kangastus 38:ssa. Edelliseen saatiin pystyyn ihan mukavasti keskusteluakin. Kannattaa kokeilla uutta lukemisen muotoa. Yhtä pikaisen pyrähdyksen tein Myllylahden osastolla, jossa tapasin kustantaja Lassi Junkkarisen ja kirjailija Niina Within. Oli mukavaa tavata ihmisiä, joiden kanssa on tähän asti ollut yhteydessä vain virtuaalisesti! Myllylahden dekkareita luen vastaisuudessakin, ja oli kivaa päästä kiittämään arvostelukappaleista ihan kasvokkain.

Messualueella oli vielä väljää, ja törmäsin (ei kirjaimellisesti kuitenkaan) sattumalta Mansarda-kustannuksen pöytään, jonka takana istui kustantamon omistaja ja kääntäjä Kari Klemelä. Hänen kustantamonsa tuotantoa on taannoin lukemani Hautajaisilvely-dekkari. Tein ensimmäisen messuhankintani eli ostin kokoelman Sokea kirjakauppias. Se sisältää tekstejä kolmeltatoista sorbinkieliseltä kirjailijalta. Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta, ja siihen pitää jossain välissä tutustua tarkemmin. Sorbin kielestä en ole ennen edes kuullut, tunnustan.

Sitten alkoikin jo Dekkarilauantain ohjelma vetää puoleensa. Keijo Kettunen kyseli, mitä jatkosuunnitelmia esikoisdekkarin julkaisseilla kirjailijoilla on. Jo Turussa kuuntelin hyvällä suullisella ulosannilla siunattua kirjailija Kimmo Miettistä, joka kertoi tehneensä kustantajan kanssa sopimuksen yhdeksän kirjan sarjasta! Aloitusosa Sukuviha on ilmestynyt tänä vuonna (linkistä kustantamon esittelyyn, en ole kirjaa lukenut). Haastateltavana oli myös Minna Lindgren. Huomioni kiinnittyi tässä vaiheessa kuitenkin vielä messuosastojen tarjontaan, joten Lindgrenin ja muiden kommentit menivät valitettavasti ohi.

Seuraavaksi lavalle marssivat Matti Rönkä, Jarkko Sipilä, Christian Rönnbacka ja Marko Leino. Rönkää kuuntelee aina mielikseen ja muidenkin herrojen kirjoja olen lukenut, lukemassa tai ainakin aikomassa lukea, joten liimauduin penkkiin. Tässä vaiheessa yleisöä alkoi Mika Waltari -lavan ympärillä olla jo aika mukavasti. Iltapäivällä oli paikoin jopa tungosta! Kirjailijoilta kyseltiin muun muassa, miltä tuntuu mennä rikollisten nahkoihin. Eihän se mukavalta kuulostanut, mutta työtä on kirjailijankin tehtävä, oli mukavaa tai ei. Rönkä muistaakseni kertoi, että kun uskon puute kirjailijaa vaivaa, voi lohdukseen lukea vaikka kirjastojen lainaustilastoja. Mieltä kuulemma lämmittää varsinkin, kun huomaa, että oma kirja on jostain varastettu!

Matti Rönkä, Jarkko Sipilä, Christian Rönnbacka ja Marko Leino.

Miesten jälkeen oli naisten vuoro. Lavalle nousivat Leena Korsumäen haastateltaviksi alan kuningattaret Outi Pakkanen ja Leena Lehtolainen seuranaan nuorempi (prinsessa) Vera Vala. Ehdin kuulla vain haastattelun alkuosan, jossa muisteltiin pidempään kirjoittaneiden naisten uran alkuvaiheita ja heidän merkitystään nuoremmille alalle aikoville naiskirjailijoille. Nappasin muuten ensimmäisen lähes terävän otoksen Verasta!

Vera Vala.

Sitten olikin jätettävä ladyt ja kiidettävä yläkertaan Aino-tilaan, jossa bloggaajat Katja Jalkanen ja Hanna Pudasta tuurannut Taika Dahlbom sekä lukupiireistä väitellyt toimittaja Suvi Ahola ja lukupiiriä vetävä toimittaja Seija Nummijoki keskustelivat jaetun lukemisen ilosta eli lukupiireistä ja kirjablogeista. Keskustelu oli mielenkiintoinen, koska itse olen kirjablogannut nyt kolme vuotta ja sitä ennen vedin yli viisi vuotta lukupiiriä. Keskustelun huomiot eivät olleet uusia, mutta ne todistivat omat käsitykseni asioista ainakin kutakuinkin oikeiksi.

Paneelista rynnistin taas kohti Waltaria. Matkalla olin törmätä (tällä kertaa kirjaimellisesti) Otavan osaston liepeillä Liza Marklundiin, joka olikin juuri siirtymässä samaan suuntaan kanssani eli Marianne Peltomaan haastateltavaksi Dekkarilauantain kansainvälisenä vieraana. Tungosta riitti! Hiippailinkin vähän sivummalle ja ostin Blue Moon -kustantamon osastolta täydennystä Peter Robinsonin dekkareihini.

Liza Marklund.

Kirjabloggaaja(kaan) ei selviä pelkällä hengen ravinnolla, joten seuraavaksi oli vuorossa lounastauko. Seuraksi sain kollegoja: Sallan, Marian, ”Tintin” ja Arjan. Kiitos hyvästä seurasta ja keskustelusta! Muitakin oli kai tulossa yhteiselle lounaalle, mutta infokatkos erotti meidät. Harmi!

Lounaan hengähdystauon jälkeen sattumalta kuulin Heli Laaksosen äänen Otavan lavalta, ja jäin kuvailemaan kirjailijaa, kun tämä signeerasi Aapista. Kiitos Helille poseerauksesta!

Heli Laaksonen.

Dekkarilauantaissa jatkui ohjelma kiivaana. Vuorossa oli keskustelua historiallisten dekkareitten kirjoittamisesta, ja lavalla olivat Tapani Bagge, Nina Hurma, Timo Sandberg ja Indrek Hargla. Janne Mäkelä haastatteli. Mukavinta oli kuitenkin keskustelu, johon pääsin erään ystävällisen rouvan kanssa haastattelujen väliajalla. Hän kysäisi minulta, olinko lukenut mitään esitellyistä kirjoista. Myönsin. Hän kertoi jo kyllästyneensä toisen maailmansodan aikaan sijoittuviin kirjoihin ja pitävänsä 20-lukua virkistävänä vaihteluna. Tähän oli helppo yhtyä!

Aikatauluuni olin vielä merkinnyt yhden dekkaristien haastattelun. Kirjojen moraalisista teemoista Kai Ekholmia, Kati Hiekkapeltoa, Sirpa Tabetia ja Johanna Tuomolaa haastatteli Tiinakaisa Honkasalo. Tabet oli joskus Kiskossa asuessaan kirjastossamme esiintymässä, joten oli mukavaa kuulla häntä taas. Tuomolan ja Hiekkapellonkin halusin nähdä, koska olen kummankin uutuuskirjan jo lukenut. Haastattelua en kuitenkaan ehtinyt kuunnella loppuun, koska seuraavaksi oli vuorossa päivän tärkeä osuus!

Kati Hiekkapelto.

Atenan väki siis tarjosi kirjabloggaajille tilaisuuden tavata kirjailija Pasi I. Jääskeläinen ihan ilmielävänä, ja aika monta bloggaajaa paikalla olikin. Kirjailija, arvostelukappale ja lasi viiniä toki houkuttelivat, mutta vähintään yhtä mukavaa oli tavata ihan oikeassa elämässä ihmisiä blogien takaa. Tilaisuus alkoi sähäkästi pienoisella katastrofilla, joka herätti kovasti hilpeyttä meissä bloggaajissa. Olimme nimittäin saaneet järjestäjien taholta neuvoja asiallisesta käyttäytymisestä pressitiloissa…

Kirjailijakin tuntui hieman jännittävän, mutta iloinen ja luonteva kustannustoimittaja Kanerva Eskola sai tilaisuuden ilmapiirin vapautuneeksi kertoilemalla aluksi viime hetken säädöistä, joita kirjan Sielut kulkevat sateessa kanssa tehtiin ennen painoon lähettämistä. Keskustelu kirjablogien ja kirjojen näkyvyyden keskinäisestä vaikutuksesta oli vilkasta ja mielenkiintoista, mutta en taaskaan kehdannut sanoa mitään. Onneksi toiset bloggaajat ovat reippaampia. Rohkenin sentään nimmarin pyytää kirjaan. Aloittelinkin kirjaa jo junassa, mutta se joutuu vielä tovin odottelemaan toisten keskeneräisten takia.

Pasi I. Jääskeläinen.

Hetken hengähdimme bloggaajakollegoiden kanssa kahvikupposen äärellä. Sitten tein vielä joukon kirjahankintoja, eli kahmin kahdella eurolla kirjoja myyneeltä osastolta mukaan peräti neljä romaania, hankin Bazarin osastolta yhden joululahjan ja tuliaiskirjan tyttärelle sekä kävin kotiuttamassa Habibin Otavan osastolta (kympillä!)Alivaltiosihteerin hauskuuttaessa taustalla. Kaiken tämän jälkeen olinkin aika finaalissa. Junaa odotellessa ja vielä kotiasemallakin huomasin, että aika sama matka oli ollut monella kanssamatkustajalla!

Kiitokset kaikille, joita messuilla tapasin! 

Oli mukavaa nähdä! 

Toivottavasti tavataan pian uudelleen!

Lisää kirjamessutunnelmia: P.S. Rakastan kirjoja ja P.S. Rakastan kirjoja, Lumiomena, TuijaTa, Kujerruksia ja Kujerruksia, Koko lailla kirjallisesti, Kulttuuri kukoistaa, Järjellä ja tunteella, Tarukirja, Kirjainten virrassa, Marjatan kirjaelämyksiä, Ja kaikkea muuta ja Ja kaikkea muuta, Sivukirjasto, Täällä toisen tähden alla, Kirjakirppu, Kolmas linja ja Kolmas linja sekä Kolmas linja, Taikakirjaimet ja Taikakirjaimet, Hyönteisdokumentti ja Hyönteisdokumentti, Pikkurilli, Vinttikamarissa, Päiväunien salainen elämä ja Päiväunien salainen elämä sekä Päiväunien salainen elämä, Bokbabbel, Poplaari, Pähkinäkukkula, Kirjasfääri, Kannesta kanteen, Saran kirjat, Kirjava kammari ja Kirjava kammari, Cafe Voltaire, Leena Lumi, Lukutoukan kulttuuriblogi ja Lukutoukan kulttuuriblogi, Ilselä, Luettua elämää, Morren maailma, Luetut, lukemattomat, Mari A:n kirjablogi, Cilla in Wonderland, Magdalena Hai, Lukuhoukka, Päättymätön tarina, Kirjasfääri, Hemulin kirjahylly, Sinisen linnan kirjasto, Kirjakko ruispellossa, Yrttimaan aikakirja II, Rita (useita juttuja).

Kirjamessujen lukupiirit bloggarinäkökulmasta: Morren maailma (Kettu: Piippuhylly), Sallan lukupäiväkirja (Hotakainen: Luonnon laki), Kirjasfääri ja Kirjasfääri (Rajala: Lavatähti ja kirjamies), Luetut, lukemattomat (Pancol: Central Parkin oravat), Jäljen ääni (Lehtolainen: Rautakolmio),Kirjallisena. Minna (Pakkanen: Rakastaja), Bokbabbel (Teir: Talvisota).