Christian Rönnbacka: Henna Björk - Isku

 

Christian Rönnbackan pohjalaistaustaisesta mutta Porvooseen asettuneesta komisario Antti Hautalehdosta kertova suosittu dekkarisarja eteni viime vuoden puolella yhdeksänteen osaansa, kun Tulen aika ilmestyi. Edellisessä osassa Ruska Hautalehto ajautui sellaiseen umpikujaan, että sarja olisi saattanut päättyä siihen, mutta niin vain Antti nousi tuhkasta ja tummahkolla huumorilla höystetty toiminta jatkui. Mukaan tuli kuitenkin uutta verta, kun Ruotsista saatiin suomalaisirakilaistaustainen Henna Björk mukaan torjumaan jengiväkivaltaa Helsinkiin.

Nyt Rönnbacka on aloittanut uuden trillerimäisen sarjan, jonka päähenkilönä on Henna Björk. Tämä korostuu ainakin aloitusosan nimessäkin: Henna Björk – Isku. Sarjan kyytiin voi vallan mainiosti hypätä, vaikka ei olisi Rönnbackaa ennen lukenutkaan. Edes Tulen aikaa ei mitenkään välttämättä ole tarvinnut lukea, vaikka toki siihen pikaisesti pariin otteeseen Iskussa viitataankin. Mutta esimerkiksi rikosjuoni jää paljastamatta, joten lukija voi halutessaan palata siihen myöhemminkin.

Henna on alle kolmikymppinen göteborgilaispoliisi, joka työskentelee jengirikollisuuteen perehtyneessä erikoisyksikössä. Hän on ollut hyllytettynä tehtävistään ja tekee nyt paluuta yksikköönsä. Se ei kuitenkaan tapahdu ongelmitta, ja niinpä Henna on kypsä poimittavaksi, kun Suomen suojelupoliisin ylitarkastaja Rautiainen värvää hänet palvelukseensa. Ensimmäisenä tehtävänä on tuoda Ruotsissa asuva entinen sierraleonelainen lapsisotilas Ismael Suomeen todistamaan oikeudessa Toojay-nimistä entistä pomoaan vastaan.

Valitettavasti Espoon Westendissä kaikessa rauhassa elelevä entinen sierraleonelainen sotarikollinen on saanut selville, että hän on paljastunut. Abdul, yksi entisistä lapsisotilaista, on päätynyt Suomeen, tunnistanut Toojayn ja päätynyt kiristämään tätä. Se on kuitenkin kallis erehdys. Toojay haluaa todistajat hengiltä ja näiden hallussa olevat aikanaan palkaksi saadut veritimantit itselleen hinnalla millä hyvänsä. Miehen ja tämän apureiden kynsiin joutuvat uhrit saavat kärsiä kammottavan kuoleman.

Abdulin kautta kammottu ja täysin keinoja kaihtamaton Toojay pääsee myös Ruotsissa piileskelevien entisten sotilaittensa jäljille. Henna huomaa hyvin nopeasti, että helpoksi kuvattu kuljetuskeikka muuttuu hengenvaaralliseksi kujanjuoksuksi, jossa hänellä on perässään paitsi Ruotsin häikäilemättömimmät rikollisjengit myös virkavalta. Lisäkierrettä hommaan tuo Ismaelin 12-vuotias tytär, joka vahingossa päätyy myös pakokeikalle.

Trillerigenrelle ominaisesti Iskussa ei pahemmin syvennetä henkilökuvausta tai pohdiskella ilmiöiden yhteiskunnallisia ulottuvuuksia, vaan pääpaino on tiheätahtisessa toiminnassa. Kunhan Hennan työ- ja yksityiselämäkuviot on saatu nopeasti kunnolla solmuun, alkaakin tapahtua melkoisella sykkeellä. Henna joutuu tosissaan käyttämään osaamistaan ja verkostojaan melkoisen paineen alla. Hieman tilannetta helpottaa, ettei Ismael ole mikään tavallinen perusperheenisä, vaan hänestä löytyy tarvittaessa myös sisua ja käyttökelpoisia taitoja.

Kun tie näyttää lopullisesti nousevan totaalisesti pystyyn, auttava käsi ojentuu vähän turhankin jumala koneesta -tyyppisenä ratkaisuna, ja valitettavasti loppuratkaisun suhteen Iskussa käy kuten lukemattomissa muissakin toimintatrillereissä: se vähän lätsähtää. Kaiken toki viihdyttävän rymistelyn, ovelien ansojen ja täpärien pelastumisien jälkeen olisi sittenkin odottanut jotain, niin, enemmän. Ehkä sitten seuraavassa Henna Björk -seikkailussa?

Vaikka Henna Björkiä ei kovin syvältä luodatakaan, on hän kuitenkin oikein tervetullut henkilö toimintatrillerikentällemme. Henna on nuori, etnisiin vähemmistöihin kuuluva nainen, jolla ei mene vähästä sisu kaulaan tai sormi suuhun. Hän on rautainen ammattilainen edelleen varsin miehisellä alalla.

Christian Rönnbacka: Henna Björk – Isku
Bazar 2022. 272 s.
Äänikirjan lukija Elisa Salo.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Christian Rönnbacka: Tulen aika

 

Tulen aika on yhdeksäs osa Christian Rönnbackan Porvoon poliisin komisario Antti Hautalehdosta kertovaa dekkarisarjaa. Voi siis jo puhua varsin pitkästä sarjasta. Lukijat ovat pitäneet, joten mikä ettei. Itsekin olen Antti-fani, vaikka välillä suhteemme on ollut hitusen viileämpi. Mutta sellaisiahan pitkät suhteet tuppaavat olemaan. Ylä- ja alamäkiä mahtuu matkan varrelle.

On tietysti mahdotonta lukijan tietää, millaisia ajatuksia ja suunnitelmia kirjailijalla on kirjasarjaa kirjoittaessaan, mutta jotenkin ajattelin edellisen osan Ruskan kuunneltuani, että Antin seikkailut taisivat olla siinä. Pääosin Lapin erämaihin sijoittuva ja loppupuolellaan melkoista rytinää sisällään pitävä dekkari päättyy nimittäin tilanteeseen, jossa Antilta on mennyt lähestulkoon kaikki. Jäljellä on vain parhaan ystävän Larsin tuki ja kiinalaismiljardööriltä saatu musta luottokortti.

Jos siis siltä olisi tuntunut, Ruska olisi voinut hyvinkin olla viimeinen Hautalehto-dekkari. Ilmeisesti Rönnbackasta ei ole siltä tuntunut, sillä Tulen ajassa Antti Hautalehto on jälleen sorvin ääressä. Muutaman ripeän juonenkäänteen jälkeen ollaan tilanteessa, että Hautalehto on uuden työparinsa Hennan kanssa värvätty auttamaan KRP:tä kimurantissa murhasarjassa.

Henna Björk on joutunut hyllylle Göteborgin poliisista kovisteltuaan turhan kovaotteisesti nuorukaista, jota hän epäilee syypääksi pikkusiskonsa Ellan itsemurhaan. Henna on värvätty Suomeen avustamaan projektissa, jossa yritetään ennaltaehkäistä maahanmuuttajanuorten jengiytymistä. Hän sopii tehtävään mainiosti, koska puhuu perhetaustansa vuoksi sujuvasti niin suomea, ruotsia kuin arabiaakin. Suomen-siirtoon suostumiseen hänellä on myös henkilökohtainen syynsä.

Antti ja Henna siis päätyvät työskentelemään yhdessä kimurantin ja poliittisestikin tulenaran rikosvyyhdin parissa. Kun kaksikko pääsee tutkinnan alkuun, toimintakin alkaa vähitellen käynnistyä. Ruskan tapaiseen loppurymistelyyn ei tällä kertaa kuitenkaan päädytä, vaan pääpahis napataan lopulta melko rauhanomaisin keinoin. Juonikuvio on kyllä mielenkiintoinen, mutta niin sivurönsyinen, ettei lukijalla ole mahdollisuuksia saada langanpäästä kiinni ennen kuin Antti on sen sievästi ratkaissut.

Antti Hautalehdon yksityis- ja työelämäkuviot alkavat olla loppusivuilla taas uudessa asennossa. Tästä on joko hyvä jatkaa tai lopettaa, jos niikseen tulee.

Rönnbacka on ratkaisuttanut Hautalehdolla ja tämän tiimillä rikoksia lähinnä Porvoossa ja sen lähiympäristössä sarjan osissa 1–6. Majakka ja Ruska ovat jo miljöönsä puolesta eräänlaisia irtiottoja, ja Tulen ajassa työkuviotkin siis vievät pois Porvoosta. Onko Porvoo sittenkin liian pieni paikka vähän isoegoiselle komisariolle?

Christian Rönnbacka: Tulen aika
Bazar 2021. 333 s.
Äänikirjan lukija Ville Tiihonen, kesto 8 h 57 min.

Arvostelukappale. Äänikirja BookBeat.

 

Jos korona ja aluehallintovirasto suovat, vedän Turun kirjamessuilla sunnuntaina 3.10. klo 15,10–15.50 Suomen dekkariseuran dekkaripaneelia, jonka otsikko on Hallittu kaari vai päättymätön tarina?

Paneelin kirjailijat ovat Patricia Bertényi, Marko Kilpi, Seppo Mustaluoto ja Christian Rönnbacka, ja tarkoituksena on puhua dekkarisarjojen kirjoittamisen kiemuroista.

 

Antti Hautalehto -sarja:

Operaatio Troijalainen
Julma
Rakennus 31
Kylmä syli
Kaikki mikä kiiltää
Tuonen korppi
Majakka
Ruska
Tulen aika

Christian Rönnbacka: Majakka

Majakka on Christian Rönnbackan seitsemäs porvoolaistuneesta pohjalaiskomisario Antti Hautalehdosta ja hänen alaisistaan kertova dekkari. Aiemmat osat ovat ilmestyneet tasaisesti vuoden välein, mutta tätä viimeisintä jouduttiin odottelemaan tupla-aika eli pari vuotta. On myönnettävä, että rehvakkaan komeaa ja perikunnollista Anttia olikin jo vähän ikävä, ja mukavaa oli kuulla muidenkin Porvoon poliisin väen kuulumisia pitkästä aikaa.

Valitettavasti pitkä kypsyttelyaika ei ole tehnyt Majakalle pelkästään hyvää. Edellinen osa Tuonen korppi on kirvoittanut minulta estottomia kehuja erityisesti napakasta ja terävästä aloituksesta. Harmillisesti Majakan perusteella näyttäisi siltä, että Rönnbacka on palannut aiempaan hitaaseen käynnistelyyn. Muutenkin tätä seitsemättä Hautalehtoa tuntuu vaivaavan jonkinlainen tilkitseminen. Sinänsä näppärä juoni on lopulta liian simppeli täyttääkseen kokonaisen kirjan, joten sekaan on ollut pakko kirjoittaa täytteeksi mitä nyt on käsiin osunut.

Kolmisataasivuisen dekkarin ensimmäinen juoneen liittyvä oikeasti mielenkiintoinen tapahtuma tulee vastaan sivulla 79, kun Antti ystävänsä Larsin kanssa kirjaimellisesti törmää ajelehtivaan ruumiiseen Porvoon ulkosaaristossa pilkkopimeänä syysyönä. Siihen asti on otettu vauhtia seuraamalla kolmen teekkarikaveruksen valmisteluja, jotka tähtäävät Storskärin majakan lampun uudelleen sytyttämiseen, ja Antin työstressin kirvoittamia painajaisunia sekä niiden seurauksena aloitettua kosteaa saunailtaa Larsin mökillä Bodössä.

Ruumiin löytyminen terhakoittaa tunnelmaa hetkeksi, mutta valitettavasti meno hidastuu pian uudelleen. Ruumiin tunnistaminen vie aikansa. Lukija tietää, että miehen metsästyskaveri on pulassa ulkoluodolla, mutta kukaan ei tunnu miestä kaipaavan. Löydetäänkö hänet ajoissa? Miten toinen miehistä päätyi mereen hengettömänä? Miten majakalla touhunneet nuoret liittyvät kuvioon, vai liittyvätkö mitenkään?

Poliisi penkoo aikansa yksityiskohtia, kyselee ja kuuntelee, seuloo haaviin jääviä juorunpalasia ja sitoo johtolanganpätkiä yhteen. Lukijan tehtäväksi jää lähinnä sen tuskailu, missä vaiheessa lamput syttyvät tutkijoiden päiden yläpuolelle. Tuleeko vielä lisää ruumiita ennen sitä? Muutama kiperämpikin tilanne joudutaan selvittämään, ennen kuin Hautalehto saa houkuteltua syyllisen avautumaan ja kertomaan motiivinsa virkavallalle.

Onko aika heittää hyvästit komisario Antti Hautalehdolle ja kumppaneille? Haikealta tuntuu, jos näin on. Mutta jos porvoolaiset rikostutkijat vielä jatkavat hommiaan, toivon, että he saavat seuraavaksi tutkittavakseen muutamaa astetta hankalamman rikosvyyhdin, sellaisen, jossa on useampia kiperiä solmuja tasaisesti alusta loppuun. Lopussa saisi olla vähän sellainen tavallista pahempikin sotku, sellainen, jossa Antti joutuu kenties käyttämään niitä vähän kovempia otteita vanhaan hyvän ajan malliin.

Christian Rönnbacka: Majakka
CrimeTime2019. 300 s.
Äänikirjan lukija Ville Tiihonen, kesto 7 h 49 min.

Arvostelukappale.

Antti Hautalehto -sarja:

Operaatio Troijalainen
Julma
Rakennus 31
Kylmä syli
Kaikki mikä kiiltää
Tuonen korppi
Majakka

Christian Rönnbacka: Tuonen korppi

Toukokuisessa illassa mies pakenee takaa-ajajaansa henkensä edestä Sipoon Talman kallioilla. Vanhan kaivoskuilun reuna pettää, ja mies putoaa jääkylmään veteen. Perässä putoaa kivenmurikka, joka vie tajun. Tointuminen ei paranna tilannetta, vaan mies huomaa tuijottavansa tappajaansa kasvoista kasvoihin. Pari päivää myöhemmin kaksi koulupoikaa onkii yhdestä kaivoslammesta kyynärvarren, jonka ranteessa kimaltelee komea Rolex.

Olen muutaman aiemman Christian Rönnbackan Antti Hautalehto -dekkarin kohdalla hieman moitiskellut lepsua aloitusta, mutta Tuonen korppi lähtee liikkeelle sellaisista asetelmista, että kyllä kelpaa nirsommallekin dekkariahmatille. Kirjan ensimmäinen murha on sommiteltu taiten miljöötä myöden. Oli pakko kaivaa vanha kunnon Google vasempaan käteen ja etsiä lisätietoa tästä Talman vanhasta kalkkikivikaivoksesta. Törmäsinkin oitis oivalliseen blogiin, jossa esitellään kaivoskohde yksityiskohtaisesti hienoilla kuvilla höystettynä. Korppikin on päässyt blogijuttuun mukaan. Lisäksi metsän kätköissä uinuva vanha kaivos toi tunnelmansa ansiosta mieleen vahvan aiemman lukukokemuksen eli Anni Kytömäen Kivitaskun. Teoksilla on hyvin vähän muuten yhteistä, mutta näin kirjallisuus parhaimmillaan toimii!

Aloituksesta ja mielenkiintoisesta murhamiljööstä siis täydet pisteet Tuonen korpille! Muutenkin viihdyin jälleen Porvoon poliisin tutkintaryhmän parissa oikein mukavasti. Tutkinta on tietysti kimurantti. Lisäksi alkaa näyttää siltä, että sitä mukaa kun poliisit saavat jonkin huteran johtolangan kautta jäljitettyä jonkun mahdollisen juttuun liittyvän henkilön, tälle käy köpelösti. Murhaaja on kiusallisesti ainakin askeleen edellä poliisia. Seassa häärivät vielä avuliaan uteliaat siviilit ja sitkeät lööpinjanoiset toimittajat.

Rönnbacka kirjoittaa dialogivetoisesti, mikä pitää tarinan mukavasti liikkeessä ja ilmavana. Hänen sankarinsa ovat melkoisia huuliveikkoja ja -pirkkoja kautta linjan, ja välillä huulenheitto ja jatkuva vitsailu on vähällä lipsahtaa kirjoittajan hallinnasta. Henkilöt ovat toisinaan itsekin tätä mieltä. Pääosin kuivin jaloin sentään selvitään tällä kertaa. Rankka työ vaatii tunnetusti rankkaa huumoria, eikä se ole pahasta dekkareissakaan.

Mikä lopulta yhdistää toisiinsa kolme puolierakkomaista, hiljaista elämää viettänyttä keski-ikäistä miestä niin, että heitä vainoaa armoton ja raaka murhaaja? Syy paljastuu lopulta karmaisevien käänteiden jälkeen. Tällä kertaa Antti ei joudu turvautumaan näyttävään toimintaan, mikä on oikeastaan ihan hyvä juttu. Ehkä taas jonkin toisen jutun yhteydessä sitten?

Christian Rönnbacka: Tuonen korppi
CrimeTime 2017. 254 s.

Arvostelukappale.

Antti Hautalehto -sarja:

Operaatio Troijalainen
Julma
Rakennus 31
Kylmä syli
Kaikki mikä kiiltää

Christian Rönnbacka: Kaikki mikä kiiltää

Loviisan mies eli Toppa, ammattimies rikosten saralla, järjestelee kuriirikeikkoja pitkin poikin Pohjois-Eurooppaa ja Etelä-Amerikkaa jonkun isomman tekijän lukuun. Muuleina toimivat myös porvoolaiset lastenkodin kasvatit Sebastian ja Anton, kovan onnen kaverukset, joita helppo raha ja messevät reissut houkuttavat aivan liikaa. Viimeiseksi jäävälle keikalle arempi kaveruksista eli Anton lähtee kulissikihlattunsa Lindan kanssa. Jotain menee kuitenkin pieleen, ja nuoret saavat peräänsä niin kansainväliset poliisi- kuin rikollisvoimatkin.

Kesäisessä Porvoossa komisario Antti Hautalehtoa harmittaa. KRP:stä tuttu kaveri on nähty postauskeikalla Porvoonjoen rannalla, mutta asiaa suoraan kysyttäessä poliisimies kiemurtelee kuin mato koukussa eikä halua kertoa mitään. Sattumalta Porvoon poliisia alkavat kiinnostaa Sebastianin tiheään tahtiin katoavat passit ja työttömyysturvalla tehdyt Rion-matkat. Kuin huomaamatta ryhtyy virkavalta penkomaan yhteistä heinäsuovaa eri reunoilta.

Tässä karkeasti ottaen Christian Rönnbackan viidennen Antti Hautalehto -dekkarin Kaikki mikä kiiltää alkuasetelma. Lukija saa seurata aitopaikalta, miten tämä kimurantti juonikuvio hitaasti mutta varmasti kiertyy yhä tiukemmaksi sykkyräksi. Loppuhuipennuksen alla Antti ja Simon Kannas kaivavat jälleen esille poliisilaitoksen raskaamman kaluston ennen syöksymistään pimeään porvoolaiseen metsään jahtaamaan – niin, ketä? Ainakin siellä vilisee ammattitappajia sekä joukko pissiksiä ja pikkurikollisia sankaripoliisiemme ohella. Antin asearsenaalille on jälleen käyttöä, samoin luotiliiville.

Tutulta siis kuulostaa meno Rönnbackan ja Hautalehdon uskollisten fanien korvissa. Pettyä ei tarvinnut, mutta oikein mitään uuttakaan ei Kaikki mikä kiiltää tarjonnut. Valitettavasti. Mielestäni Rönnbacka on lupaavimpia dekkaristejamme tällä hetkellä, ja Hautalehto-sarjassakin olisi aineksia nousta seuraavalle tasolle. Hieman vain lisää hönkää ja hiontaa.

Tällä kertaa toivomisen varaa jäi suorastaan rikollisen verkkaiseen alkuun ja Antin ja Leenan ällöttävän makeaan parisuhteeseen. Kirja olisi voinut jäädä keskenkin, jollen olisi vanhana Hautalehto-fanina tiennyt, että vielä tarina lähtee rullaamaan. Mutta alkukoukku puuttuu.

Monesti olen purnannut niin suomalaisten kuin ulkomaistenkin dekkarisankarien traumoista ja komplikaatioita täynnään olevista perhe-elämistä. No, Antti Hautalehto on todellinen antisankari tässä mielessä! Hänellä on suorastaan siirappisen hempeä ja intohimoinen avolittosuhde lääkäri-Leenaan, jolla ei ole edes lapsia vaan kaksi rottweileria, joiden alfaurokseksi Antti luontevasti asettuu. Jollei Antti kokkaile naiselleen viettelevää illallista, se tarjoillaan porvoolaisessa ravintolassa. Mikään ei siis lukijoille kelpaa, ei ainakaan teennäinen rakkaan ja kullan hokeminen puhelinkeskusteluissa!

Christian Rönnbacka: Kaikki mikä kiiltää
CrimeTime 2016. 287 s.

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas

Antti Hautalehto -sarja:

Operaatio Troijalainen
Julma
Rakennus 31
Kylmä syli
Kaikki mikä kiiltää

Christian Rönnbacka: Kylmä syli

Mies oli kävellyt joen rantaan, paikkaan jonka hän tiesi hyvin entuudestaan. Jokavuotinen levottomuus oli jälleen vallannut hänet, sama tunne joka oli tullut niin monena talvena aikaisemminkin. Vaikka hän tiesi että tulisi vielä kärsimään ja kierimään katumuksessa, hän ei voinut mitään jääkylmän veden kutsulle. Joen synkkä vesi veti häntä puoleensa kuin magneetti. Kun mies hiljentyi veden ääreen kuuntelemaan, se tuntui kuiskivan hänelle. Pyytävän häneltä lisää. --- Hän naurahti itsekseen ja laittoi kädet ristiin rinnalle. Kun hän vilkaisi uudestaan hennosti väreilevään veteen, sieltä katsoi takaisin pyöveli.

Sarjamurhaajiahan on tunnetusti vain Amerikassa ja jossain muualla ulkomailla, ei meillä lintukoto-Suomessa. Vaan kaikki voi olla toisin, jos maailmaa katselee dekkarikirjailijan silmin. Ensin Simo Hiltunen kirjoitti oman näkemyksensä perhesurmista Lampaanvaatteissa -dekkarissaan, ja nyt Christian Rönnbacka näyttää Kylmässä sylissä, mitä voi olla suomalaisten nuorten miesten hukkumiskuolemien ja katoamisten takana. Aika karmivaa. (Muokattu noin vuosi jutun kirjoittamisen jälkeen: Suomessa on kuin onkin juuri tällaisia tappajia!)

Joulukuun alun hyisessä säässä katoaa porvoolainen nuorukainen matkallaan kotiin pikkujoulujuhlista. Hätääntynyt kihlattu tekee katoamisilmoituksen, ja poliisi päättelee, että poika todennäköisesti makaa Porvoonjoen mustan veden alla. Se kun on valitettavan todennäköinen selitys vastaavissa tilanteissa. Sitten toinen nuori mies joutuu vedenvaraan öisellä joella. Silminnäkijät kertovat poliisille, että paikalta näytti poistuvan kummallisesti käyttäytynyt läpimärkä mies. Vienot hälytyskellot alkavat soida komisario Antti Hautalehdon mielen perukoilla. Hukuttaako joku tahallaan nuoria miehiä?! Heiveröisen todistusaineiston varassa on vaikea jatkaa tutkimuksia, eikä oikein johtolankojakaan ole.

Lukija tietää jälleen hitusen enemmän ja aiemmin kuin poliisi, koska tapahtumia seurataan välillä murhaajan ja tahtomattaan vyyhteen sekaantuvien muiden rikollisten näkökulmasta. Antti joutuu itsekin taistelemaan hengestään hyisessä Porvoonjoessa, eikä tekijää silti vielä saada nalkkiin. Tarvitaan koko joukko sitkeää poliisityötä, vainua ja ennen kaikkea mielettömän hyvää (tai tekijän näkökulmasta huonoa) tuuriakin, että jäljille lopulta päästään. Harmillisen vähälle Rönnbacka jättää kuitenkin tekijän motiivin tai edes psyyken analysoinnin. Jotain perustelua sairaalle pakkomielteelle kuitenkin kaipaisin. Tyypin taustat vaikuttavat melkoisen kiinnostavilta, joten miksi on nyt jäänyt juttu vähän puolitekoiseksi.

Työrintamalla ei Hautalehdolla muutenkaan pyyhi kovin kaksisesti. Antin komisarionpesti on määräaikainen, ja kirjan mittaan alkaa vaikuttaa siltä, että jatkotoiveet saa heittää. Yksityiselämässäkin on pomppuista. Suhde Leenan kanssa vaikuttaa toimivalta ja vähän enemmänkin, mutta sitten Leena yllättäen toimii täysin epäloogisesti (ihan näin arvaamattomia naiset sentään eivät ole!) ja Antti-parka on ymmällään.

Kylmä syli on siis neljäs osa Antti Hautalehto -sarjaa. Olen pitänyt sarjasta kovasti, ja pidän sitä edelleen piristysruiskeena suomalaisessa (mies)dekkarigenressä, vaikka kirjan alun lupauksia Rönnbacka ei ihan pysty loppuhuipennuksessa tällä kertaa lunastamaan. Hieman jäi lopusta turhan kiireen jälkimaku. Kuukausi tai pari lisäkirjoitus- tai sulatteluaikaa ei ehkä olisi ollut Kylmälle sylille pahitteeksi? Antti Hautalehto on kuitenkin tullut jollei jäädäkseen niin kuitenkin pidemmäksi aikaa meitä lukijoita viihdyttämään.

Christian Rönnbacka: Kylmä syli

Bazar 2015. 317 s.

Arvostelukappale. Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.

Antti Hautalehto -sarja:

Operaatio Troijalainen

Julma

Rakennus 31

Kylmä syli
Kaikki mikä kiiltää

Christian Rönnbacka: Rakennus 31

Voi kai jo huoleti todeta, että Christian Rönnbackan kolmanteen osaan edennyt Antti Hautalehto -sarja on vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa poliisidekkarigenressä. Hautalehto sijoittuu jonnekin Seppo Jokisen ja Jarkko Sipilän totisehkojen ja vastavuoroisesti Reijo Mäen ja Staffan Bruunin veijarimaisten sankarien välimaastoon ja on sellaisena varsin tervetullut. Uusimmassa Hautalehto-dekkarissa eli ihan hiljattain painosta putkahtaneessa Rakennus 31:ssä muuten vilahtaa nahkatakkinen sänkitukka Similä, MTV3:n rikostoimittaja…

Pohjalaistaustaisen rikostutkija Hautalehdon yksityiselämä on vähitellen asettumassa aloilleen Sipoon keskustassa Nikkilässä sijaitsevassa kerrostalokämpässä. Muutto on ollut pakon sanelemaa, sillä edellisessä kirjassa Julma Hautalehdon omakotitalo poltettiin poroksi. Ankeita tunnelmia helpottaa kuitenkin oikea unelmien tyttöystävä Leena, aikuinen ja itsellinen nainen, jolle maistuu seksi mutta joka ei haikaile sen kummemmin kotileikkien perään.

Kotileikkiin sen sijaan Anttia tuntuu kiihkeästi haikailevan salaperäinen stalkkeri, joka lähettelee hänelle töihin ja nyt myös uuteen kotiosoitteeseen hajuvedeltä lemuavia vaaleanpunaisia rakkauskirjeitä. Nainen tuntuu tietävän Antin elämästä sellaisiakin yksityiskohtia, jotka ovat vain hänen itsensä tiedossa. Kuka nainen oikein on ja onko hän jo vaarallinen? Antti ei kuitenkaan ehdi tätä paljoa murehtia, sillä vastoin tahtoaan tutkinnanjohtajaksi ylennetyllä miehellä on ristinään paitsi kosolti töitä myös äksyilevä esimies.

Porvoon ja Sipoon seuduilta alkaa löytyä valmiiksi kaivettuja, siistejä hautoja. Vain ruumiit puuttuvat, mutta kun media usutetaan hautojen jäljille, alkaa suuri yleisö vaatia poliisia tekemään jotain. Mutta mitä voi tehdä, kun rikos on korkeintaan lievä vahingonteko? Lukija tosin tietää enemmän. Vanhassa hylätyssä Nikkilän mielisairaalan hallintorakennuksessa asustaa tyyppi, jolla on omat suunnitelmansa hautakuvion suhteen. Niinpä ei tarvitse kauaa odotella, kun yhdestä kuopasta löytyy kaivattu tai pelätty ruumis. Kuolintapa on erikoinen, mutta vielä omituisempia ovat tapahtumat ruumislöydön jälkeen. Poliiseilla on käsissään melkoinen vyyhti, jonka selvittelyssä törmätään uskomattomiin yksityiskohtiin.

Kiperiltä tilanteilta ei vältytä tälläkään kertaa. Antilla on jälleen käyttöä kylmille hermoilleen poikkeuksellisen kuumassa kiipelissä, vaikka ihan viimekertaisen kaltaiseen luotihippaan ei nyt joudutakaan. Tutkimukset alkavat yhä tiiviimmin kiertyä hylätyn mielisairaalarakennuksen ympärille, joka vielä kaiken lisäksi näkyy Antin olohuoneen ikkunoista. Rakennus onkin poikkeuksellisen kiehtova. Lukittu ja hylätty talo tuntuu elävän omaa varjoelämäänsä. Kuka esimerkiksi hiiviskelee lukitun arkistohuoneen liepeillä?

Huuli lentää edelleen irtonaisesti, eikä lukija pääse pitkästymään junnaavan juonen tai liian yksityiskohtaisten työmuodollisuuksien kuvailun parissa. Myös OperaatioTroijalaisesta poimimani kömpelö henkilöiden ulkonäön kuvaamistyyli on tipotiessään. Rakennus 31 sujahti kuin varkain vajaassa viikonlopussa, vaikka pihan syystöitäkin sentään tehtiin. Nyt on vain maltettava taas vuosi, ennen kuin seuraavan kerran kuulee Antista. Nyyh.

Christian Rönnbacka: Rakennus 31

Bazar 2014. 335 s.

Arvostelukappale. Kiitokset kirjailijalle!

7. euroni #lukuhaasteeseen. 

Antti Hautalehto -sarja:

Operaatio Troijalainen

Julma

Rakennus 31

Christian Rönnbacka: Julma

Nyt kävi niin, että Antti Hautalehto vei sydämeni. Onneksi tilanne on sikäli hallinnassa, että Antti on fiktiivinen hahmo. Antti on vähän sellaisen unelmavävyn ja jokanaisen haavemiehen yhdistelmä: hyvännäköinen, hyväkroppainen, kovakuntoinen, poliisi, rohkea, oikeudenmukainen, suorapuheinen ja sanavalmis, hyväkäytöksinen ja rahtusen romanttinen. Kaiken lisäksi sinkku (melkein)!

Anttiin tutustuin Christian Rönnbackan esikoisdekkarissa Operaatio Troijalainen, jonka luin keväällä. Toinen osa Hautalehto-sarjaa ilmestyi samoihin aikoihin, mutta hankin Julman puhelimeeni lenkkiseuraksi vasta syksyllä. Hieman hätäilin, sillä tein ostokseni täysihintaisena vain vähän ennen kuin kirja oli Elisa Kirjan messutarjouksena lähes ilmaiseksi. Mutta ei harmita. Ainakaan kovin paljon. Lenkkiseuralainen oli sitten pakko ottaa lopulta mukaan myös Helsingin-reissulle ja automatkoille, koska en enää malttanut odottaa sopivia lenkkeilykelejä saadakseni jatkaa kuuntelua. Koukutti siis kyllä.

Julma on edellistä osaa jäntevämpi kokonaisuus, sillä nyt juonilinjoja on vain kaksi ja niistä toinen on selvästi pääjuoni. Tarina käynnistyy ilman sen kummempia johdatteluja. Porvoossa arvoituksellinen mies vaaniskelee rauhallisella omakotialueella tavallista keskiluokkaista perhettä. Kun sopiva tilaisuus tulee eli vanhemmat ovat kuin tilauksesta poissa kotoa iltahämärissä, mies kaappaa mukaansa perheen pikkutytön. Helvetti pääsee irti, turha sanoakin. Lukija ’pääsee’ mukaan tapahtumiin sekä poliisin että tekijän näkökulmista. Kaappaaja on pahimman lajin pedofiili, mutta Rönnbacka jättää armollisesti pahimmat asiat kuvaamatta ja lukija joutuu tai saa kuvitella ne vain päässään.

Vähitellen poliisi alkaa päästä tekijän jäljille, vaikka tämä on äärimmäisen taitava ja huolellinen yksityiskohdissa. Jäljet johtavat hämmentävästi toiselle puolelle maapalloa. Voiko parikymmentä vuotta sitten Australiassa riehunut pedofiili olla nyt Suomessa? Vai onko kyseessä matkija? Jälkien lämmetessä tekijä alkaa tuntea olonsa uhatuksi ja päättää raivata pahimman vihollisensa eli Antin pois tieltään.

Samalla asialla on myös pari ruotsalaisen rikollisliigan palkkatappajaa. Operaatio Troijalaisen tuhoaminen ei saa gangstereiden kunniakäsitysten mukaan jäädä kostamatta, ja niinpä Antin päästä luvataan muhkea palkkio. Onneksi myös Suomen poliisi saa tästä vihiä ja Antti saa tarpeelliset työkalut selviytyäkseen tästä kiusasta. Tosin varsin likeltä liippaa, ettei Julma jää viimeiseksi Hautalehto-dekkariksi! Vain poikkeuksellisen rivakan pankinjohtaja Larsin ansiosta seikkailut jatkuvat. Käsitykseni lohjalaisista pankinjohtajista muuttui kertarykäisyllä.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on siis tarinassa kylliksi, mutta kevennyksenä on aimo kourallinen huumoria ja vähän pienempi annos romantiikkaa, tai no, ainakin ihmissuhteita. Läpänheitossa Hautalehto ja kumppanit ovat varsinaisia veijareita. Poliisin työ lienee niitä ammatteja, joissa varsin ronskikin huumori on selviytymiskeino. Liika ryppyotsaisuus polttaa varmasti nopeasti loppuun. Porvoossa vitsaillaan olan takaa, ja toistaiseksi ainakin vitsit jaksavat hymyilyttää. Tiettyyn varovaisuuteen kuitenkin toivon Rönnbackan ryhtyvän, sillä liika on liikaa.

Hautalehto-sarja on kuitenkin aivan mainio tulokas suomalaiseen poliisiromaanigenreen.

Christian Rönnbacka: Julma

Bazar 2013. Äänikirja.

Ostettu puhelimeen Elisa Kirjasta.

Christian Rönnbacka: Operaatio Troijalainen

Kirjoista kyllä oppii kaikenlaista! Enpä ollut ennen tiennyt, että paljasjalkajuoksu on ihan oma lajinsa, vieläpä trendikäs sellainen. Kyseessä on hieman samankaltainen ilmiö kuin villiuinti, jota en ollut tiennyt vuosia harrastaneeni. Siinähän uidaan ”oikeissa” vesissä, kuten järvessä tai meressä eikä altaassa. Paljasjalkajuoksussa juostaan – aivan – paljain jaloin, ei siis juoksukengissä tai vaikkapa lenkkareissa.

Ihan suoraan kirjasta en tätä oppinut, vaan vasta luettuani kustantamon (Bazar) niukan esittelyn Christian Rönnbackasta. Jutussa kerrotaan, että kirjailija harrastaa paljasjalkajuoksua, kalastusta ja kullankaivuuta. Rönnbackan dekkarisankari Antti Hautalehto harrastaa paljain jaloin juoksemista, mutta ei asiasta sen kummempaa numeroa Operaatio Troijalaisessa tehdä. Kyllä kirjassa joku taisi kalastaakin.

Operaatio Troijalainen oli vähällä mennä minulta kokonaan ohitse. Kirjan nimi viittaa minusta enemmänkin johonkin kansainväliseen vakoiluoperaatioon, mikä taas ei tällä hetkellä voisi oikeastaan vähempää minua kiinnostaa, vaikka niitäkin on tullut aikanaan ahmittua melkoisesti. Kirjan kansi on mustanpuhuva, mikä taas herättää mielikuvia synkästä tarinasta, kauhustakin. Onneksi kuitenkin aloin kuulla huhuja eri puolilta, että kirja kannattaisi lukea. Itseäni kannustaakseni liitin sen Koen 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013 -haasteeseen.

Kyseessä ei nimittäin ole kansainvälinen vakoilutrilleri sen enempää kuin synkkä kauhuromaanikaan. Operaatio Troijalainen vetävästi kirjoitettu kotimainen poliisiromaani, josta ei vauhtia puutu ja joka on sopivasti maustettu huumorilla ja ripauksella romantiikkaakin. Jos sattuu pitämään Jarkko Sipilän Takamäki-sarjasta ja Harri Nykäsen Arielista ja Raidista, arvostaa varmasti Rönnbackan Hautalehto-sarjaa. Rönnbacka ei ole yhtä asiallisen kuivakka (ja paikoin jopa pitkäveteisen selostava) kuin Sipilä eikä viljele aivan yhtä rentoa huumoria kuin Nykänen, vaan on onnistunut yhdistämään nämä tyylit toimivasti.

Operaatio Troijalainen siis aloittaa rikosylikonstaapeli Antti Hautalehdosta kertovan sarjan, jonka toinen osa Julma ilmestyy maaliskuussa. Kirjan alussa Hautalehto viettää läksiäisiään Helsingin keskusrikospoliisissa ja siirtyy seuraavana päivänä Porvoon poliisiin tekniseen tutkintaan. Takakannessa kuitenkin jo paljastetaan, että aikoinaan peitetoimintakoulutuksen saanut Hautalehto solutetaan huumeita salakuljettavaan kansainväliseen rikollisliigaan, joka aikoo tuoda Suomeen ennätyssuuren huume-erän.

Kirjassa seurataan samaan aikaan kolmea juonta. Tärkein on tietysti tuo huumekauppakuvio, joka etenee alussa verkkaisesti poliisin salakuunnellessa rikollisten puhelimia ja seuratessa pääepäiltyjen liikkeitä. Juoni sähköistyy vasta kirjan puolivälin tienoilla, kun varsinainen peiteoperaatio aloitetaan. Sen jälkeen meno onkin melkoista. Mutta tuohon mennessä lukijan mielenkiinto pidetään vireillä seuraamalla kahta sivujuonta. Tanssinopettaja Heli on joutunut pari vuotta sitten raiskatuksi ja sen jälkeen pelotelluksi ja kiristetyksi. Raiskaaja on kuvannut tekonsa, jonka aikana Heli on ollut huumattuna ja tajuttomana, ja uhkaa laittaa kuvat nettiin. Heli on koettanut karistaa miehen kannoiltaan, mutta nyt Helin auton tuulilasista löytyy viesti, joka kertoo, että ahdistelija on seurannut häntä Porvooseen. Heli on Antin ensimmäisiä asiakkaita uudessa työpaikassa. Tutkinta siirtyy Helsinkiin, mutta Antti tarjoaa auttavan käsivartensa Helille ja he tutustuvat.

Kolmannessa juonikuviossa porvoolaisten omakotitalojen pihoja koristavia puutarhatonttuja vainoaa salaperäinen ammuskelija.

Mitään elämää suurempaa kirjallisuutta Operaatio Troijalainen ei ole, mutta se on hyvin viihdyttävä. Loppupuolella jännitin jo niin, että en voinut jättää kirjaa enää kesken, vaan se oli valituksista huolimatta luettava loppuun ennen nukahtamista (”valittavana” osapuolena puoliso, joka ei muka saa nukuttua lukuvalon palaessa…). Kirjaa ei siis malttanut laskea käsistään, kuten klassisesti sanotaan.

Alussa hieman tökki Rönnbackan sinäminä-tyylinen tapa kuvata jokaisen uuden henkilön ulkonäköä. Kuinka tarpeen on esimerkiksi tietää, että ylikonstaapeli ”Jarkko pyyhkäisi korpinmustana kiiltävän kiharan otsaltaan sivulle”? Tai että Antti on ”kohta neljänkympin huoltoa vailla oleva vihreäsilmäinen sänkileuka”, jolla on kroppa, jonka kanssa ”pärjäisi vaikka Dressmannin mainoksessa”? Tarinan edetessä nämä vaivaannuttavat luonnehdinnat joko jäävät pois tai sitten en enää vauhdin huumassa huomannut niitä.

Henkilökuvaus on aika tyypillistä genreen nähden. Hautalehto tietysti tulee tutuimmaksi, mutta ei kovin syvällisessä mielessä. Hän ns. hyvä poliisi, mutta taivuttaa lakia halutessaan hieman mutkalle, tai ainakin tulkitsee sitä vapaamielisesti mutta aina oikeudenmukaisesti. Saadakseen pienemmät konnat järjestykseen Hautalehto käyttää myös mielikuvitusta. Parhaimmat naurut irtoavatkin juuri näistä tilanteista, eivät niinkään poliisien keskenään heittämästä läpästä.

Julma on nyt ehdottomasti luettavien listalla!

Christian Rönnbacka: Operaatio Troijalainen

Bazar 2012. 347 s.