torstai 11. tammikuuta 2018

L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla #nuortenkirjatorstai



Kiinnostuin L. K. Valmun eli kirjailija Leena Valmun nuortendekkarista Poika – murha seitsemännellä luokalla kuultuani kirjoittajaa Turun kirjamessuilla jossakin lukuisista kirjailijapaneeleista. Koulumaailmaan sijoittuva nuortendekkari kuulosti juuri sellaiselta kirjalta, joka minun olisi ehdottomasti otettava luettavakseni. Kun sitten vielä päätin aloittaa #nuortenkirjatorstai-projektini, ajatus sai vain vahvistusta.

Pojan päähenkilö on Hege, joka aloittaa yläkoulun eli seitsemännen luokan uudessa koulussa Helsingin Klassisessa Yhtenäiskoulussa Klykissä. Lukijalle vihjaillaan, että koulunvaihtoon liittyy jotain ikävää entisessä koulussa, mutta sitä ei sen kummemmin availla. Klyk on arvostettu eliittikoulu, joka sattuu sijaitsemaan mukavan lähellä Hegen enon Olan asuntoa. Ola on Hegelle tärkeä ihminen, koska hänellä ei ole tietoa omasta isästään. Yksinhuoltajaäiti on hieman ylihuolehtiva ja luonnollisesti kolmetoistavuotiaan mielestä kaikin tavoin rasittava.

Hege tuntee uudesta koulustaan entuudestaan Eeron, joka on äidin opiskelukaverin Karrin poika. Karri sattuu olemaan myös Klykin biologian opettaja. Eeron kautta hiljainen mutta älykäs Hege tutustuu nopeasti muutamiin muihinkin koulun poikiin, kuten Eliaan ja Tuukkaan. Elia on ollut Teemun paras ystävä. Teemu taas on kuollut kesälomalla ollessaan isänsä, Elian ja viiden muun Klykin opettajan kanssa mökillä viettämässä miesopettajien viikonloppua. Teemun isä Ilari Valla on myös Klykin opettajia. Miesopettajien kesäviikonloppuun osallistui poikkeuksellisesti myös kaksi koulun naisopettajaa sekä Teemu ja Elia.

Teemun kuolinsyyksi todettiin kesällä tapaturma. Poika oli pistänyt vahingossa liikaa insuliinia ja kuollut nukkuessaan. Hege ei siis koskaan Teemua tavannut. Kaikki pojan tunteneet kaverit kuitenkin pitävät onnettomuutta epätodennäköisenä. Teemu oli tarkka ja huolellinen diabeteksensa hoidossa, ja lisäksi tämän äiti toimii Klykin terveydenhoitajana. Teemu siis todennäköisesti tiesi, mitä teki. Itsemurhan mahdollisuutta ei kuitenkaan nosteta kirjassa missään vaiheessa esille edes sivulauseessa.

Hege kyselee insuliinista ja sen käytöstä biokemiaa opiskelleelta äidiltään, rikostutkijaenoltaan Olalta sekä kummitädiltään Mallulta, joka työskentelee kemistinä oikeuslääketieteellisessä (asiantuntijoita on siis kätevästi aivan lähipiirissä). Sekä Ola että Mallu ryhtyvät tahoillaan varovasti penkomaan jo suljettua tapausta, ja se päätetäänkin vielä avata uudelleen. Murhattiinko Teemu kuitenkin?

Kahdeksan henkilöä, seitsemän Klykin opettajaa ja yksi oppilas, ovat lopulta epäiltyjä Teemun murhasta. Mutta kuka heistä murhasi Teemun ja miksi? Entä miten murha tehtiin? Näitä kysymyksiä selvitetään teoksessa pitkään ja hartaasti kunnon arvoitusdekkarin perinteitä noudattaen. Kuvion selkeytymistä hidastaa vielä se, että parhaiten asioista perillä olevat tahot eli toisaalla Ola työtovereineen ja toisaalla seiskaluokkalaiset Hege ja Elia eivät voi tai halua jakaa tietojaan.

Poika – murha seitsemännellä luokalla on mielenkiintoinen teos. Se on selkeästi suunnattu nuorille, pääosin yläkouluikäisille lukijoille. Se on kuitenkin ihan täysiverinen arvoitusdekkari, jota aikuinen dekkariharrastaja lukee mielikseen ja nautiskellen. Näin tiettyyn pisteeseen saakka pitää ollakin. Nuorille on kirjoitettava vähintään yhtä kunnianhimoisesti ja hyvin kuin aikuisille. Mietin kuitenkin lukiessani, että Poikaa tuskin tarjoaisin yläkouluikäiselle lukijalle, jollen olisi vakuuttunut hänen kokeneisuudestaan lukijana. Tuhdin teoksen verrattain laaja henkilögalleria, lukuisat näkökulmat ja sitä vaivaava piinallinen hidastempoisuus valitettavasti uuvuttanevat kokemattomat lukijat.

Kokeneet yläkouluikäiset lukijat, mielellään dekkareitakin jonkin verran lukeneet, olisivat siis paras kohderyhmä Pojalle. Seuraavaksi mietityttääkin sitten päähenkilön ja hänen ystäviensä ikä. Seitsemäsluokkalaiset ovat yläkoulun nuorimpia, ja kuten olen ennenkin todennut, kokemukseni mukaan useimmat yläkouluikäiset lukevat mieluiten henkilöistä, jotka ovat hieman heitä itseään vanhempia. Kovin kapeaksi jää siis lukijakunta tällä haarukoinnilla. Harmi, jos näin todella on.

Valmu on selvästikin paneutunut taustoitukseen huolella. Oikeuslääketieteen ja poliisitutkinnan yksityiskohdat tuntuvat olevan paikoillaan. Sen sijaan muutama koulumaailmaan liittyvä pikkuseikka, kuten kouluasteiden sitkeä nimittäminen vanhoilla ala- ja yläaste-termeillä ala- ja yläkoulun sijaan, tökkäsivät minun silmääni. Eniten kuitenkin harmistuin, kun yhden epäillyn opettajan kohdalla käy ilmi, että hän oli tehnyt työsopimuksensa tekaistulla nimellä ja henkilötunnuksella. Ihan niin helppoa se ei sentään ole, koska kouluun työskentelemään päästäkseen on esitettävä rikosrekisteriote. Sen väärentäminen ei toivottavasti liene ihan helppoa.


Narinoistani huolimatta mielelläni palaisin Klykiin murhien merkeissä toistekin.

L. K. Valmu: Poika – Murha seitsemännellä luokalla
Karisto 2017. 293 s.


Arvostelukappale.
#nuortenkirjatorstai-sarja:

6 kommenttia:

  1. Tämä kuulostaa ihan mielenkiintoiselta. Olen yhden Leena Valmun kirjan lukenut, se oli tosin tytöille suunnattu ja aiheeltaan hieman erilainen kuin tämä, mutta siis sitä vastenkin voisi ajatella tämän lukemista, jos joskus sattuisi käsiin osumaan, Voisi ainakin hieman vilkaista kerrontatyyliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta kannattaa kokeilla! On harmi, että kovin harvat aikuiset tarttuvat nuortenkirjoihin.

      Poista
  2. Kiva, että kirjoitit tästä. Kiinnitin tähän huomiota kustantajan katalogissa, mutta en ole ehtinyt itse lukea. Ehkä hieman voisi laajentaa lukijakuntaa, jos tarjoaisi tätä vaikka niille eniten lukeneille ja kypsimmille kutos- ja ehkä vitosluokkalaisillekin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta kannattaa tarjota, lukeminen on niin yksilöllistä, ettei mitään selkeitä rajauksia kannata edes yrittää.

      Poista
  3. Olen vinkannut tätä yläkoululaisille juurikin saatesanoilla "ei kärsimättömille" ja "hitaahko arvoitusdekkari", ja on kyllä lähtenyt seiskoille ja kaseille lainaan – jonkun ryhmän kanssa ei kaikille kiinnostuneille edes harmillisesti riittänyt omaa kappaletta. Olisikin kiinnostavaa kuulla, mitä kirjan lainanneet nuoret ovat lukemisestaan pitäneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, sieltä 'oikeilta' lukijoilta saisi parhaan tiedon. Minulla ei nyt ole siihen kosketuspintaa, valitettavasti.

      Poista