”[Katajamäki-]sarja kuvaa pienen hämäläiskylän elämänmenoa
raikkaalla, nykyaikaisella otteella. Elämänmakuista viihdelukemista
maalaisidyllistä, jota koetellaan vuoroin sisältä ja ulkoa päin.”
Kyseessä on ”suosittu naisten viihdesarja”, jossa on
”romantiikkaa, maaseudun idylliä ja
ripaus nostalgiaa” sekä ”räväköitä
naishahmoja”. ”Elämänmyönteistä ja hyväntuulista naistenviihdettä.” ”Yhtä aikaa ajankohtaisia ja ajattomia
puheenaiheita: yksinhuoltajuus, pienyrittäjyys, adoptio, suvaitsevaisuus… ”
Tällaisia määritelmiä löysin
kustantaja Kariston nettisivuilta Anneli Kivelän Katajamäki-sarjan
kaikkiaan kymmenen osan esittelyistä. Olen pannut merkille kirjasarjan mukavan
rennon raikkaan ulkoasun kustantajan luetteloa selatessani, mutta lajityyppi ei ole
lainkaan omintani, joten en ole sen enempää sarjaan tutustunut. Ei olisi
kannattanut nytkään, tunnustan, mutta äänikirjan (ja vielä ihanan helpon
mp3-muotoisen äänikirjan) houkutus oli kirjaston äänikirjahyllyllä liikaa.
Voisinhan kokeilla, jospa sittenkin tykkäisin. Eikä oikein muutakaan
kuunneltavaa tuntunut olevan tyrkyllä. Lainasin siis sarjan aloitusosan Kotiin Kajamäelle. Mutta kiville sitten ainakin
pääosin meni tällä kertaa.
Kiristelin hampaitani jo
kirjan alkulukujen dialogien kömpelyydelle. Pitkiin repliikkeihin on upotettu
lukijalle tarkoitettua selostusta päähenkilön eli nelikymppisen
yksinhuoltajaäidin Minne Malmin elämänvaiheista ennen kirjan alkua. On vaikea
kuvitella ketään selostamassa omia vaiheitaan puhelimessa äidilleen tai
parhaalle ystävälleen, näiden kun olettaisi jo tietävän muutenkin, mistä
puhutaan. Mutta kerrontatekninen ratkaisu tietysti tämäkin. Alussa käytetään
useita lukuja siihen jahkailuun, muuttaako Minne Tampereelta kahdeksanvuotiaan
(ärsyttävän pikkuvanhan) Joona-poikansa kanssa perimäänsä mökkiin maalle Katajamäen
kylään. Kirjan nimi kuitenkin jo paljastaa, että muuttaa. Mutta sitä ennen siis
tarvitaan potkut, yllättävä perintö ja uusi työtarjous sekä ällistyttävän hyvin
sujuva asunnon myynti, mutta sitten onkin kaikki valmista.
Kirjan juonessa on kaksi
varsinaista päähaaraa. Toinen kuvailee Minnen asettumista maaseudulle ja toinen
sitä, miten Minne joutuu hätistelemään kimpustaan toinen toistaan komeampia
poikamiehiä, joita maaseutukylässä tuntuu vilisevän melkoisesti. Ja Minne
tietysti on kaikkien uroksien mielestä ihanin neito kaikista. Lopussa
luonnollisesti hääkellot kumajavat, ja sitä ennen on lähinnä suukoteltu ja
sivelty poskea.
Maalle asettuminen onnistuu
kaikin puolin vaivattomasti ja kivuttomasti. Äiti kannustaa tytärtään argumentilla
”Maalla asuminen on niin paljon halvempaa”, mutta tätä ei varsinaisesti
mitenkään perustella. Paikallinen kyläkoulu kituuttaa lakkautusuhan alla, mikä
ei sinänsä hämmästytä, koska kahdeksantoista oppilaan koulussa on kaksi
opettajaa, keittäjä, tämän apulainen ja talonmieskin mainitaan jossain välissä.
Menneen maailman makua on siinäkin, että molemmat kansankynttilät (joista
miespuolinen on tietysti ’johtajaopettaja’) asuvat koulun yläkerran asunnoissa
ja vetävät monenlaista harrastustoimintaa kylällä. Naapuriapu kukoistaa, eikä
ryppyäkään ole maisemamaalauksen virheettömässä kankaassa. Kaiken kruunaa vielä
täysin moitteeton ja mielenkiinnoton Minne, jossa ei ole sen enempää hajua kuin
makuakaan.
No niin, kuten huomaatte,
tämä tyylilaji ei ole ollenkaan makuuni, ja saan vain syyttää itseäni, että
tähän lankesin. Aloin kuitenkin kuunnellessani miettiä, mikä kirjan juttu
oikein on. Jotain siinä on oltava, vaikka se ei minulle aukenekaan. Ei
kustantaja muuten olisi julkaissut sarjaa niin paljon, että tänä keväänä
tosiaan ilmestyy jo kymmenes kirja. Monet ovat siis pitäneet kovastikin.
Kustantajan sivuilta
napsimissani esittelyteksteissä puhutaan maalaisidyllistä, ja sitä tässä
kirjassa ainakin oli kosolti. Itse ikäni maaseudulla eläneenä ja töitäkin tehneenä
näen ympäröivän todellisuuden aika toisenlaisena. Mutta ehkä kaipuu maalle on
kova niille, jotka joutuvat Tampereen kaltaisissa ’asvalttiviidakoissa’ ja
’betonierämaissa’ asumaan (molemmat määritelmät poimittu kirjasta).
Valitettavasti idylli on usein maalaiselämästä kaukana. Pidän realistisesta
kirjallisuudesta, ja minua viehättää myös moni muu tyylilaji maagisesta
realismista fantasiaan. Tässä ei kuitenkaan ole kyse fantasiasta vaan
romanttisesta ihanteellisuudesta, joka kuten huomaatte, on minulle jostain
syystä punainen vaate.
Toisaalta olen pitänyt
monenlaisesta romanttisestakin viihteestä, mutta yleensä niissä on mukana
huumoria ainakin jossakin muodossa. Esimerkiksi Kaari Utrion epookkikomedioista pidän kovasti, samoin pidin nuorena
vaikkapa Anni Polvan viattomista
mutta vauhdikkaista romanttisista komedioista. Kotiin Katajamäelle -kirjassa ei ollut minusta lainkaan huumoria.
Tunnustan, että on mahdollista, että kirjassa on huumoria, mutta minä en sitä
vain ymmärtänyt. Voihan olla, että huumorintajuni ei riitä tähän.
Loppuun päästyäni mietin
myös, miten tarina oikein voisi enää jatkua, sillä Minnen osaltahan homma
saatiin siististi pakettiin. Minne tavataan ainakin osassa seuraaviakin
kirjoja, mutta Kivelän idea on ollut ottaa joka teokseen eri päähenkilöt.
Tapahtumapaikka vain on sama Katajamäen idyllinen maalaiskylä, johon näyttää
väkeä lappaavan melkoista tahtia sarjan mittaan. Tämä ei varmasti olekaan
ollenkaan huono ratkaisu. Lukija palaa tuttuihin maisemiin, mutta luvassa on
aina myös jotain uutta.
No niin, nyt olen purkanut
oman turhautumiseni ja olisi aika kuulla toisenlaisia näkemyksiä. Mikä näissä
kirjoissa viehättää ja miksi? Tarkoitukseni ei ole loukata ketään eikä asettua
mitenkään niiden yläpuolelle, jotka Kivelän kirjojen tyyppisestä
kirjallisuudesta pitävät. Päinvastoin, onhan hienoa, että kirjoja luetaan ja
kirjoitetaan ja että kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Mutta valaiskaa minua,
kiitos.
Koetin etsiä blogeistakin näkökulmia ja löytyihän niitä! Kirjakaapin avain -blogin Jonna vahvistaa käsitykseni kirjojen suosiosta ja on itsekin nauranut ja jopa hieman kyynelehtinyt kirjan äärellä. Kirjan pauloissa -blogin Paula on sattumalta kuunnellut kirjan työmatkoillaan melkein samanaikaisesti kanssani ja viihtynyt oikein hyvin.
Anneli Kivelä: Kotiin Katajamäelle
Kariston äänikirja 2012 (painettu kirja ilmestynyt vuonna
2007).
Lukija Pinja Flink. Kesto 8 h 27 min.
Lainattu kirjastosta.
Anneli Kivelän Katajamäki-sarja:
Kotiin Katajamäelle, 2007
Onnenkauppaa Katajamäellä, 2007
Uusia tuulia Katajamäellä, 2008
Katajamäellä kuohuu, 2009
Salaisuuksia Katajamäellä, 2010
Katajamäki yllättyy, 2011
Köydenvetoa Katajamäellä, 2012
Outo lintu Katajamäellä, 2013
Valoa ja varjoa Katajamäellä, 2014
Taikatemppuja Katajamäellä, 2015
