Mikko Malila: Kastanjasota

 

Kastanjasota on Mikko Malilan esikoisromaani, jonka miljöönä on lamavuoden 1994 Turku ja erityisesti Martin kaupunginosa. Minäkertoja on vitosluokkalainen poika, joka kavereineen on siirtymässä kesän jälkeen kuudennelle luokalle eli koulun vanhimmiksi. On siis menossa lapsuuden viimeinen kesä, jota värittää parempiosaisten korttelien poikien kanssa käytävä reviiritaistelu. Sen ammuksina ovat maahan varisseet kastanjat.

Pojan paras kaveri Santeri näkee huhtikuussa huoneensa kattoikkunasta ilmalaivan ja kapuaa sen kyytiin. Ilmalaivan kapteeni ajeluttaa Santeria kaupungin yllä, eikä Santeri kerro ilmalaivasta kenellekään muulle kuin parhaalle ystävälleen. Onko Santeri sekoamassa, vai mistä oikein on kysymys?

Kastanjasota oli minulle vaikea luettava. Syynä on Malilan käyttämä kielellinen tyylikeino, jossa lapsen ajattelutapa näytetään korostetun lyhyiden päälauseiden tykityksenä:

Meidän naapurit kyttäsi meitä. Ne kanteli herkästi. Isää ei valitukset kiinnostaneet. Se oli salaa samaa mieltä kanssamme. Naapureiden kukkapenkit, joihin me potkittiin palloa, ei olleet minkään arvoisia. Ne oli jämähtäneet väärälle vuosikymmenelle. Ne oli kaikki eläkeläisiä. Ne oli mahdollisuutensa jo saaneet.

Ymmärrän idean mainiosti, mutta jatkuva töksähtely lukiessa alkoi nopeasti käydä raskaaksi. Ajattelin, että tottuisin piankin tähän tyyliin, mutta niin ei sitten missään vaiheessa käynyt.

Lasten maailma näyttäytyy romaanissa pelottavana ja ahdistavana. Aikuisilla on omat murheensa, joten he eivät tunnu näkevän eivätkä kuulevan, mitä heidän silmiensä alla tapahtuu. Eletään tosiaan suuren lama-ajan viimeisiä aikoja, mikä myös näkyy vanhempien käytöksessä. Malila tavoittaa ajan ankean tunnelman valitettavankin hyvin. Niihin aikoihin on vaikea tuntea nostalgista kaipuuta.

Mikko Malila: Kastanjasota
Otava 2024. 223 s.

Arvostelukappale.

Terhi Kokkonen: Rajamaa

 

Iltalehti otsikoi 11.3.2020: ”Superyllätys! Terhi Kokkonen kirjoitti kirjan – ex-rakas suunnitteli kannen.” Tosin huomasin tämän sokeeraavan uutisotsikon vasta nyt, kun ryhdyin kirjoittamaan omaa juttuani Terhi Kokkosen esikoisromaanista Rajamaa. Tilanne paljastaa aika paljon oman yleissivistykseni suuntautumisesta. En nimittäin tunnistanut Terhi Kokkosen nimeä enkä osannut yhdistää häntä Ultra Bra -yhtyeeseen ja Scandinavian Music Groupiin. Ex-rakkaan henkilöydenkin kurkkasin kirjan takaliepeestä (Joel Melasniemi). Mutta millään tällä ei ole lopulta merkitys. Kirja on tärkein juttu minulle. 

Kustantaja Otava kuvailee Rajamaata trillerimäiseksi teokseksi, jossa ”Twin Peaks kohtaa Nukkekodin.” ”Rajamaa on vahvatunnelmainen, psykologinen romaani ihmisistä poikkeusolosuhteissa. Se pitää lukijan pihtiotteessaan ja lähettää kylmiä väreitä sivu toisensa jälkeen.”

Tällä evästyksellä lähdin Rajamaata lukemaan, ja melko pian olin jokseenkin hämmentynyt. Loppuun päästyäni tulin siihen tulokseen, että Rajamaa on oikein hyvä psykologinen romaani, jossa (ehkä) on kyse rikoksesta, jopa useammasta, mutta trillerimäisenä rikosromaanina sitä ei välttämättä kannata lähteä lukemaan, ei edes psykologisena trillerinä. Viittauksen Nukkekotiinkin ymmärrän, sillä ennen kaikkea Rajamaa on romaani eräästä avioliitosta.

Karo ja Risto ovat palaamassa Lapin-lomaltaan, kun heidän autonsa suistuu tieltä. Pariskunta selviää vähäisin fyysisin vammoin, mutta sokki on tietysti kova. Auto romuttuu, ja he joutuvat hakeutumaan tilapäismajoitukseen läheiseen luksushiihtokeskus Arctic Mirageen (yhden yön hinta mökkimajoituksessa on 700 euroa!). Karo alkaa pian muistaa, että onnettomuuspaikalta ajoi pois tummansininen lava-auto, mutta Riston ja poliisin mielestä tiellä ei tapahtumahetkellä ollut muita autoja.

Yksi yö muuttuu vähitellen melkein viikoksi. Risto ei ole halukas lähtemään eikä riisumaan niskatukeaan. Karolla olisi Helsingissä töitä, mutta hiihtokeskuksen lääkäri määrää mielellään nenänsä murtaneelle naiselle sairauslomaa. Miksipä ei voisi jäädäkin pariksi päiväksi hiihtämään? Samalla Karo voisi yrittää selvittää lava-auton omistajan nimeä ja tivata tältä selitystä onnettomuuspaikalta poistumiseen.

Kokkonen avaa tapahtumia myös hiihtokeskuksen henkilökuntaan kuuluvan vastaanottovirkailija Sinikan ja lääkäri Martin kautta. Kumpikin on päivien kuluessa tekemisissä niin Karon kuin Ristonkin kanssa, mutta heidän omien elämiensä solmuja sivutaan oikeastaan enemmän. Karon ja Riston avioliiton kipukohtia ja dynamiikkaa Kokkonen avaa vähitellen ja palan kerrallaan. Niistä paloista lukija saa koota palapelin, jonka viimeisten palojen loksahdettua kohdilleen vasta paljastuu, mitä kuva itse asiassa esittää.

Terhi Kokkonen: Rajamaa
Otava 2020. 191 s.
Äänikirjan lukija Terhi Kokkonen, kesto 4 h 24 min.

Arvostelukappale, äänikirja Suomalainen Plus -kokeilujakso.

Terhi Kokkosen Rajamaa on yksi kymmenestä teoksesta, jotka ovat  Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaina v. 2020.