Siri Kolu: Iltasatuja maailmanpalosta

 

”Siri Koulun Pelko ihmisessä on taitavasti rakennettu ja kylmäävän ajankohtainen dystopia. Kammottavan helposti tarttuva sairaus suistaa kaiken raiteiltaan ja saa ihmiset käyttäytymään äärimmäisillä tavoilla.”

Näin olen kirjoittanut syksyllä 2014, kun olen peräjälkeen lukenut Siru Kolun romaaniparin Pelko ihmisessä ja Ihmisen puolella, eli tuttavallisemmin PI:n ja IP:n. Kylmäävä dystopia on muuttunut sittemmin ainakin melkein osaksi arkeamme, voisi näin kolmannen koronavuoden pikkuhiljaa käynnistyessä todeta. Veikkaanpa, että juuri tästä syystä Kolu on kirjoittanut romaaniparilleen itsenäistä jatkoa eli romaanin Iltasatuja maailmanpalosta. (Korostan, että tämä on todellakin omaa villiä veikkailuani, sillä mistäpä minä tiedän kirjan syntyhistoriasta yhtään mitään. Eikä tarvitsekaan.)

Blogimerkintöjeni mukaan olen ollut varsin ihastuksissani erityisesti Pelko ihmisessä -kirjasta. Harmikseni on kuitenkin todettava, että en blogijuttuni luettuanikaan enää saa mieleeni, mitä kirjoissa juonen tasolla tapahtui. Mutta se ei oikeasti haittaa mitään, sillä Iltasatuja maailmanpalosta toimii lupausten mukaisesti myös itsenäisesti luettuna erinomaisesti.

Edelleen päähenkilönä on aiemmista kirjoista tuttu Pilvi. Ajassa on hypätty kaksitoista vuotta eteenpäin, eli eletään uuden ajanlaskun mukaista vuotta 12. Ajanlasku on aloitettu rauhansopimuksesta, jossa on sovittu alueista, joissa pihmiset eli P-influenssan sairastaneet, siitä hengissä selvinneet mutta perimältään muuttuneet voivat elää. Helsingissä heidän aluettaan ovat olleet esimerkiksi Hietaniemi ja Lapinlahden sairaala.

Rauha on kuitenkin jäänyt vain parin kuukauden mittaiseksi. Kun pihmiset (homo feris) on kansainvälisesti julistettu eri lajiksi kuin ihmiset, he ovat menettäneet samalla ihmisoikeudet ja muuttuneet vainotuksi vähemmistöksi. Pilvi on joutunut pienen perheensä eli sotilasmiehensä Largon ja kasvattipoikansa Julianin kanssa lähtemään pakomatkalle, jolla ei ole päämäärää. Vuosien liikkeellä olon jälkeen he ovat asettuneet jonnekin Keski-Eurooppaan, jossa nimettömäksi jäävän kaupungin laidalla on Tehdas, turvatalo, johon salaa ihmisiltä kootaan pihmispakolaisia.

Pilvillä on Tehtaassa tärkeä ja ainutlaatuinen tehtävä. Hän haastattelee yhteisön suojiin pyrkivät, kerää heidän tarinansa ja punnitsee niiden todenperäisyyden. Koska pihmisillä ei ole passeja tai henkilötodistuksia, heidän tarinansa toimivat papereina.

Tehtaassa on kuitenkin tapahtumassa muutoksia, jotka Pilvi aistii ja joista hän ei pidä. Ollaan valmistautumassa sotaan. Mitä silloin tapahtuu sadoille siviileille? Pilvin poika Julian on sotilas, jonka puoliso Liv on ihminen. Pienen perheen salaisuus voi olla hengenvaarallinen kaikille kolmelle. Sitten on vielä Largo, Pilvin puoliso, joka on kaikkien pihmissotilaiden kunnioittama sotasankari ja johtaja ja jolta Pilvi on paennut Julianin kanssa.

Juoneen liittyen mainittakoon vielä, että pihmiset ovat taudin mutatoimia eivätkä pysty lisääntymään. Myös sekasuhteista alkunsa saavat lapset joko syntyvät ennen aikojaan tai kuolleina tai menehtyvät alle kaksivuotiaina. Lisäksi pihmisillä on petomaisia fyysisiä ominaisuuksia, mutta Kolu keskittyy kuitenkin enemmän henkisen puolen kykyihin eli siihen, että osalla pihmisistä on vahvat telepaattiset taidot. Esimerkiksi Julian pystyy selaamaan kenen tahansa mielen eli lukemaan toisen ajatukset ja muistot.

Teemoiltaan Iltasatuja maailmanpalosta on melkoinen runsaudensarvi. Millä perusteella voimme eristää ihmiset muusta yhteiskunnasta, milloin heiltä voidaan riistää ihmisoikeudet? Millaisiin tekoihin tämä oikeuttaa vähemmistöön joutuneet? Mikä on perhe, mitä on rakkaus, kun olot ovat äärimmäiset? Mikä on tarinoiden voima?

Rakenteeltaan Iltasatuja maailmanpalosta ei ole aivan helpoimmasta päästä. Tarina ei etene täysin kronologisesti, vaan seassa on muutamia takaumia uuden ajanlaskun alun ja nykyhetken välillä. Silti tarinaan jää ammottavia aukkoja niin kirjan henkilöiden tarinoiden kuin suuremman kuvankin osalta. Minäkertojia on kolme: Pilvi, hänen aikuinen kasvattipoikansa Julian ja tämän ihmispuoliso Liv. Mukana on lisäksi otteita Livin alias Livian blogimerkinnöistä sekä muistiinmerkittyjä satuja, joita Pilvi on kertonut Julianille ja muille heidän pakolaiselämänsä aikana.

Aukkoisuus ja paikoin muutenkin viitteellinen kerronta tekee teoksesta hieman raskassoutuisen. Tunnelma on pääosin painostava ja ahdistava, eikö mitään hyvää tunnu olevan luvassa kenellekään. Ihmissuhteet ovat tulvillaan petosta ja vilppiä. Lopussa jo uusi tuhoisa pandemia on keräämässä voimiaan idässä. Mutta on tarinan loppusivuilla onneksi sentään pieni toivonkipinäkin.

Siri Kolu: Iltasatuja maailmanpalosta
Otava 2021. 333 s.

Arvostelukappale.

Siri Kolu: Ihmisen puolella

Ihastuin valtavasti Siri Kolun dystopiaan Pelko ihmisessä eli PI-kirjaan. Edelleen hieman ihmettelen, miten vähällä huomiolla teos ja sen jatko-osa Ihmisen puolella eli IP ovat jääneet. Toivottavasti tämä on vain tunne, joka johtuu siitä, että en sittenkään kovin tiiviisti seuraa, mitä lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolella kustannusmaailmassa tapahtuu. Kirjapari nimittäin kyllä ansaitsisi huomiota ja ennen kaikkea lukijoita. Teokset on kirjoitettu kunnianhimoisesti ja huolella.

Oli omalta kannaltani kuitenkin myönteinen sattuma, että tulin tarttuneeksi näihin teoksiin vasta nyt, kun ne ovat molemmat jo kansien välissä. Olen sen verran huonomuistinen, että sarjojen lukeminen osa vuodessa -tahdilla tuottaa välillä todellista tuskaa. Nyt ei tarvinnut pinnistellä yhtään henkilöiden ja heidän keskinäisten suhteidensa laadun kanssa, vaan saatoin jatkaa suoraan siitä mihin edellisenä päivänä jäin. Myös tarina jatkuu lähes tulkoon samoin eli kirjat liittyvät toisiinsa saumattomasti.

Varoitus! Jos PI on edelleen lukematta, ei kannata jatkaa lukemista. Luvassa on joitakin juonipaljastuksia PI:stä, koska jatko-osan tapahtumista ei voi kertoa oikeastaan mitään paljastamatta liikaa aloitusosasta. Pahoittelen.

PI:n lopussa Pilvi lähetään pois Luolasta suorittamaan tehtävää. Tehtävän luonne ei ole hänelle itselleenkään selvä, vaan lisäohjeita tulee kontaktihenkilön kautta kuin parhaassakin agenttitarinassa, kuten Pilvi itse hieman kapinallisesti ajattelee. Ihmisten joukkoon soluttautuminen ei ole pihmiselle helppoa eikä ainakaan vaaratonta. PUSU:n eli Puhdas Suomi -järjestön partiot siistivät katuja piilottelematta, ja jonkinlainen uhka ovat myös Tuomaksen maankamaralaiset. On siis koetettava sulautua joukkoon mahdollisimman hyvin.

Pilville tarjoutuu mahdollisuus liittyä pieneen, anarkistiseen teatteriryhmään valomestarin assistentiksi. Kunnianhimoinen porukka harjoittelee ja esittää näytelmiään aivan Helsingin ydinkeskustassa mutta kuitenkin valtaväestön katseilta katveessa. Työn alla on kolmiosainen näytelmäsarja, joka kertoo Leningradin piirityksestä. Aihe tuntuu viruksen iskun jälkeisessä Suomessa ja Euroopassa ajankohtaisemmalta kuin koskaan. Pilvi heittäytyy täysillä mukaan teatterin tekemiseen, onhan se jo tuttua kouluaikojen musikaaliproduktiostakin (PI:ssä nuoret treenasivat Luolassa West Side Storya). Käännekohta on ryhmäläisten vierailu Lapinlahden sairaalassa, jossa toimii pihmispentujen kuntoutuslaitos.

Kolu käyttää tässäkin romaanissa aiemmasta osasta tuttua näkökulmatekniikkaa. Pilvin veli Petri on yhtenä minäkertojana Pilvin lisäksi ja kolmas ääni on Mimosan, Pilvin entisen ystävän, joka alkoi seurustella Tuomaksen kanssa Pilvin sairastuttua. Tuomaksen petturuus kuitenkin paljastui tytölle, joka haluaa nyt itse kostaa Pilville kaiken ja alkaa selvittää tämän olinpaikkaa omaan laskuunsa. Petriä taas lähestyvät oman asuinalueen Ihmisen puolella (IP, josta kirjan nimikin) ryhmän jäsenet, jotka ovat alkaneet suunnitella vastarintaa valtion virallista linjaa vastaan.

Luola-aspekti puuttuu IP:stä kokonaan, mikä ehkä on hyvä, mutta jota minä jäin jostain syystä kaipaamaan. Toisaalta Petri saa enemmän sävyjä kuin aloitusosassa, ja Pilvin teatterielämä on kiinnostava osuus kirjassa. Se on kirjoitettu hyvin asiantuntevasti ja lopputulos on aito. IP:ssä on muutamia kiivaita toimintakohtauksia, jotka pistävät lukijan veren kiertämään. Nuorten aikuisten romaaneihin usein kuuluva eroottinen latauskin tarinassa on, mutta sen Kolu kuvaa hyvin viitteellisesti.

PI ja IP ovat romaanipari, joten tässä jälkimmäisessä kirjassa tarina pitää saada siististi pakettiin. Ehkä siitä johtui tunne, että aika suuria linjoja vedeltiin lopussa yhteen helponlaisesti. Toisaalta Kolu kyllä lopettaa ajoissa eikä ryhdy kuvailemaan kaikkia järjestelyjä, joita on meneillään virallisilla tasoilla. Pilvin tarinan langat kuitenkin kootaan siististi nippuun.

Siri Kolu: Ihmisen puolella

Otava 2014. 318 s.

Lainattu kirjastosta.

Lomaviikko sujahti salamavauhdilla. Ehdin tehdä kaikkea mukavaa, kuten olla perheen kanssa, pestä saunan, tavata ystäviä, huollattaa autoa, käydä kulttuuririennoissa ja ennen kaikkea lukea. Nuortenkirjateemaviikko oli kaikin puolin onnistunut projekti, ja ehdin viikon aikana lukea neljä nuortenromaania. Salla Simukan Musta kuin eebenpuun olin ehtinyt kuunnella jo ennen teemaviikkoa, mutta juttu sopi minusta hyvin aloitukseksi. Lisäksi kirjoitin yhden lehtiarvion fantasiaromaanista, joka olisi mainiosti sopinut teemaviikkojuttujeni joukkoon. Tässä linkit teemajuttuihini:

Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu 

Magdalena Hai: Kellopelikuningas 

Tanja Kaarlela: Menneen talven lumi
Siri Kolu: Pelko ihmisessä 

Teemaviikkoja suunnitellessani olen aina yltiöoptimistinen ehtimisen ja jaksamisen suhteen. Niinpä tälläkin kertaa lukematta jäi muhkea pino nuortenromaaneja, jotka olin varaillut ja kantanut kotiin kirjastosta. Hukkaan ne eivät toki mene, vaikka teemaviikko nyt päättyykin tähän. Olen jo aloittanut J. S. Meresmaan Mifongin mahtia, koska siinä on vain kahden viikon laina-aika. Muutkin aion lukea pikapuoliin, sillä Elina Rouhiaisen Jäljitetty, Magdalena Hain Susikuningatar ja Annukka Salaman Harakanloukku ovat kaikki mainioiden sarjojen osia. En aio jättää näistä loistosarjoista kesken yhtäkään. Aleksi Delikourasta taas on ylistetty niin paljon, että on vihdoinkin otettava itse selvää, mistä on kyse!

Tulevalla viikolla kirjoittelen muutamia kirjajuttuja, jotka joutuivat odottelemaan vuoroaan teemaviikon takia. Sitten alkavatkin Helsingin kirjamessut, joilla vietän koko lauantaipäivän. Ohjelmalehtisestä muuten löysin tiedon, että Siri Kolu kertoo Ihmisen puolella -romaanistaan Louhi-lavalla lauantaina klo 15. Pitääpä koettaa ehtiä kuuntelemaan! Lauantain tunnelmia voi seurata Kirsin kirjanurkan Twitter-tililtä (@Kirsinkirjanurk) tunnuksen #bloggaritmessuilla avulla. Raportoin messupäivästä sitten myöhemmin myös täällä.

Siri Kolu: Pelko ihmisessä

Miljöönä on nykyhetken tai aivan lähitulevaisuuden Suomi. Neljännes väestöstä on menehtynyt PI-influenssaan, jonka alkuperä on jossakin Aasiassa tai sitten jossakin muualla. Murto-osa sairastuneista on jäänyt henkiin. Tauti on kuitenkin muuttanut heitä. Heissä tuntuu asuvan eläin, joka muuttaa heidän ulkonäköään ja ominaisuuksiaan, kutakin yksilöllisesti. Terveet haluavat varmistua, ettei tauti pääse mutanttien kautta leviämään, joten sairastuneet eristetään armeijalta takavarikoituihin maanalaisiin luoliin.

Pilvi on yksi nuorimmista PI-ihmisistä eli pihmisistä, kuten mutantoituneet eloonjääneet itseään kutsuvat. Hän on muuttunut vähiten, mutta hänessäkin on PI-eläin, vahva ja vaistoiltaan voimakas olento, joka ottaa välillä vallan inhimillisestä puolesta. Pilvi on kävellyt vapaaehtoisesti Keskukseen saatuaan tietää sairastumisestaan. Hän ei ole kertonut kenellekään läheiselleen päätöksestään, ei vanhemmilleen, ei veljelleen Petrille eikä myöskään poikaystävälleen Tuomakselle. Pilvi ei halunnut paeta tai piiloutua.

Siri Koulun Pelko ihmisessä on taitavasti rakennettu ja kylmäävän ajankohtainen dystopia. Kammottavan helposti tarttuva sairaus suistaa kaiken raiteiltaan ja saa ihmiset käyttäytymään äärimmäisillä tavoilla. Muutos, jonka sairaudesta selvinneet kokevat, jää tässä kirjassa vielä ainakin osittain selittämättä. Eläinten ominaisuudet sekoittuneena ihmisruumiseen ja -luontoon on kiehtova ajatus. Ihmiskoe on myös maanalaiseen luolaan eristäminen. Miten kaksisataa toisilleen ventovierasta ihmistä sopeutuu täydelliseen eristykseen? Luolaan toimitetaan vain ruokatarpeita, ei mitään muuta. Kulutustavarasta alkaa välittömästi olla pulaa. Entä miten pärjätään, kun ei voi purkaa uusien ominaisuuksien mukanaan tuomia energioita? Miten kuluttaa ainoaa hyödykettä, jota aluksi tuntuu olevan rajoittamattomasti, aikaa?

Luolan ulkopuolista elämää seurataan sekä Petrin että Tuomaksen näkökulmasta. Petri kaipaa sisartaan silmittömästi eikä voi antaa anteeksi Pilvin ratkaisua. Tuomaksella taas tuntuu olevan jotain Pilviin ja tämän olinpaikkaan liittyvää hämäräperäistä meneillään. Salaliittoja ja juonittelua tuntuu olevan käynnissä sekä Luolassa että sen ulkopuolella, ja kaiken polttopisteessä on Pilvi.

Olin kirjan loppuun luettuani aika mykistynyt ja vaikuttunut. Olen vieläkin. Kolu kirjoittaa vetävästi ja vakuuttavasti. Kirjan maailma tuntuu todelta ja pelottavan mahdolliselta. Lukija joutuu sopivasti kokoamaan tarinaa paloista, sillä Kolu ei selitä mitään, vaan lukija hyppää Pilvin mukana bussiin, joka vie Keskuksesta Luolaan. Tunnelma on ahdistava ja pelottava, mutta silti kirjassa on mukana myös toivonkipinöitä. Kaiken keskellä voi olla myös rakkautta, ehkä. Mutta kehen voi oikeasti luottaa?

Minusta Kolu on kansainvälisestikin vertaillen tehnyt huipputyötä. Kovin laajalti en ole nuorten aikuisten dystopiakirjoja lukenut, mutta vaikkapa nyt keväällä lukemani Veronica Rothin Outolinnun Pelko ihmisessä pesee mennen tullen. Kolu ei ole kirjoittanut yksiulotteisia henkilöitä taistelemaan ja temppuilemaan tyhjän takia, vaan hänen henkilönsä ovat aitoja, uskottavia ja ennen kaikkea kiinnostavia. Laskelmoivuus puuttuu myös. Silti juoni on vetävä. Millainen elokuva tästä tulisikaan!

Nuortenkirjateemaviikkoni siis jatkuu loistavissa merkeissä. Onneksi olin kaukaa viisas ja lainasin myös PI:n jatko-osan IP:n eli Ihmisen puolella. Sillä jatketaan teemaviikkoa!

Siri Kolu: Pelko ihmisessä

Otava 2013. 285 s.

Lainattu kirjastosta.

Aikaisemmin olen lukenut ja blogannut Kolun mainion Me Rosvolat -sarjan neljä ensimmäistä osaa. Juttu löytyy täältä.

***

Nyt vasta ehdin hieman selailla nettiä ja etsiä kirjoituksia PI:stä. Risingshadow-sivustolta löytyneestä esittelyistä ja arvioista käy ilmi, että romaanin taustalla on ollut Luetko sinä? -kampanjaa varten kirjoitettu novelli. Novellin tuota kampanjaa varten yleensä kirjoittaa edellisen vuoden Junior Finlandia -voittaja, joka Kolukin siis on. Kirjasta on kirjoittanut myös Taikakirjainten Raija Jussi K. Niemelä Kannesta kanteen, sivuista sivuille -blogissa avaa perusteellisesti romaanin tematiikkaa. Ihan kaikkia ulottuvuuksia en tajunnut edes ajatella! Rakkaudesta kirjoihin -blogin Annika vaikuttaa yhtä myydyltä tähän kuin minäkin. Ei ihme, sillä usein makumme kohtaavat. Kirjaneidon tornihuoneen Kirjaneito on myös lukenut ja arvioinut ja hyväksi havainnut. Kirjaneito on jo peruskouluaikanaan analysoinut kirjan pohjana ollutta novellia, joten hänen huomionsa ovat kiinnostavia. Myön Nannan kirjakimarassa on kirjasta arvio. Morren Morren maailmassa tiivistää ajatukseni aika hyvin: "Pelko ihmisessä on vakuuttavaa nuortenkirjallisuutta. Ja jälleen kannustan aikuisiakin tarttumaan rohkeasti nuortenkirjoihin. Vaikkapa tähän. Unohtakaa se markkinoinnin määrittelemä ikäsuositus ja ottakaa tarina tarinana." Loistava arvio kirjasta löytyy myös Periaatteessa kirjoista -blogista. Sonjan lukuhetkissä tuskastuttiin runsaisiin sitaatteihin, vaikka muuten kirja vakuutti. Magenta booksin Marika taas tylyttää melkoisesti!

Huh. Kirjasta on siis kirjoitettu pilvin pimein (!) arvioita ja esittelyjä ja se tuntuu myös jakavan lukijoita. Hyvän kirjan merkki? 

Siri Kolu: Me Rosvolat -sarja

Äänikirjojen kuuntelun autuutta olen täällä blogissani hehkuttanut ties kuinka monesti. Kaiken muun hyvän ohella äänikirjoilla voi paikkailla kirjalliseen sivistykseensä syystä tai toisesta jääneitä aukkoja vähällä vaivalla. Näin päätin tälläkin kertaa toimia, kun poimin lähikirjaston lastenosaston äänikirjahyllystä Siri Kolun Me Rosvolat -äänikirjan. Teoksesta tiesin ennestään oikeastaan vain, että se joitakin vuosia sitten voitti Finlandia Junior -palkinnon. Koska omat lapset ovat jo isoja, en enää tule luontevasti lukeneeksi lastenkirjoja, joten tämä oli jäänyt kokonaan väliin. Ajattelin, että nyt voisin kirjan kuunnella, niin olisi sitten sekin ’hallussa’. Ihan niin helpolla en kuitenkaan päässyt! Jäin nimittäin koukkuun ja jouduin varaamaan loputkin osat kuunneltavakseni.

Kirja alkaa suoraan toimintakohtauksella. Kymmenvuotias Vilja Vainisto on vanhempiensa ja sisarensa Vanamon kanssa autossa, kun hänet ryöstetään. Maantierosvoperhe Rosvolat on päättänyt hankkia Kalle-pojalleen ystävän. Koska kaikki muukin tarvittava perheessä hankitaan maantierosvouksella, tehdään niin myös, kun tarvitaan ystävää. Vilja onnistuu nappaamaan mukaansa vain reppunsa, jossa ei oikeastaan muuta tarpeellista ole kuin vaaleanpunakantinen muistikirja. Siihen Vilja kesän aikana kirjoittaa muistiin rosvoelämästä oppimiaan asioita.

Aluksi Vilja koettaa kaikin keinoin pelastautua ja karata rosvojen kynsistä, mutta vähitellen hän alkaa sopeutua tilanteeseen ja sitten jopa viihtyä. Asiaa auttavat paitsi rosvoperheen mukavuus ja sen viettämän elämän kiehtovuus myös Viljan oman perheen tylsyys. Isä Jouni Vainisto on veronmaksajan eli VeMan perikuva (pahinta, mitä rosvoperhe tietää!): kunnollinen ja tunnollinen virkamies, joka haluaa tehdä aina kaiken oikein ja joka harrastaa sukututkimusta. Äidillä on aina kiire ja paljon töitä, joita tehdään kotonakin. Vanamo taas on oikea pississiskon painajaisversio! Oikeastaan on siis mukavampaa viettää kesälomalla hurjaa rosvoelämää kuin palata kotiin.

Maantierosvojen kesän kohokohta on kesätapahtuma, johon koko Suomen rosvoperheet kokoontuvat kisaamaan erikoisista rosvomestaruuksista. PiMassa eli pienoismallikisassa esimerkiksi kisataan siitä, kuka on koonnut hienoimman pienoismallin kokonaan rosvotuista materiaaleista. Arvissa taas arvioidaan ryöstösaaliita. Hurjimpiin lajeihin kuuluu naisille tarkoitettu Piirakka ja paini, jossa ensin syödään kilpailijoiden valmistamat piirakat ja sitten painitaan mahat täysinä. Rosvolat huomaavat pian, että Viljalla on kosolti taitoja ja älyä, joita rosvoelämässä ja kesäpäivien kilpailuissa voi hyödyntää.

Koukutuin siis täysin tähän Hannu-Pekka Bjökmanin vetävästi lukemaan vauhdikkaaseen ja jännittävään tarinaan. Minusta Kolun teksti asettuu hienosti taidesatuperinteen kehykseen. Mieleen tulevat esimerkiksi Astrid Lindgrenin Peppi ja Ronja, itsenäiset ja älykkäät tytöt, jotka pärjäävät aikuisille mennen tullen. Myös Thorbjørn Egnerin Kolmen iloisen rosvon humoristisuus ja rosvoilun hyväntahtoisuus väikkyivät jossakin ajatuksissani tätä kuunnellessani. Kolu on vielä lisännyt mukaan aimo annoksen lapsia (ja toisella taolla aikuisia) puhuttelevaa huumoria ja ennen kaikkea kunnon satsin jännitystä. Mielessäni näin jo, miten tämä toimisi elokuvana. Enpä paljoa erehtynytkään, sillä mikäli oikein ymmärsin, kirja on aikoinaan kirjoitettu sillä silmällä, että se voitaisiin myös filmata. Koekuvaukset taitavat olla parhaillaan menossa.

Me Rosvolat aloittaa sarjan, jonka tähänastiset neljä osaa olen nyt kuunnellut lähes putkeen. Viihdyin vallan mainiosti! Konnakaraokessa on kulunut vuosi Me Rosvoloista, ja talveksi kotiin ja kouluun palannut Vilja odottaa uutta ’ryöstöä’, josta on sovittu Rosvoloitten kanssa. Mutta samaa odottaa ja pelkää Viljan isäkin. Varotoimeksi Vilja on toimitettu koko kesän mittaiselle tarkoin vartioidulle musiikkileirille, jossa tarjotaan vain vihanneksia ja viulunsoittoa. Onneksi leiriohjaaja menee lankaan ja Viljan onnistuu lähettää hätäsanoma. Uusi seikkailukesä voi alkaa. Yllättäen kesäpäivien kilpailuihin on tullut hankalia sääntömuutoksia. Viljan nokkeluudelle on jälleen käyttöä.

Iso-Hemmin arkussa ja Vaakunaväijyssä juoni tihenee entisestään, ja muutkin rosvojoukot tulevat tutuiksi. Rosvoloilla ja Viljalla on sekä liittolaisia että verivihollisia muiden rosvoperheitten joukossa, ja kisa rosvovaltiaan arvonimestä sekä salaperäisestä vanhasta rosvo-oppaasta käy hermoja raastavan jännittäväksi. Viljan oma perhe sotkeutuu vaarallisiin tapahtumiin syvemmälle kuin kenties on terveellistä. Yllättäen myös isän sukututkimusharrastuksesta on hyötyä.

Kahdessa viimeisessä kirjassa on mukana myös muutama vedet kielelle nostattava leivonta- ja ruokaresepti, jotka mieluusti haluaisin talteen. Autossa kuunnellessa muistiin kirjoittaminen ei oikein suju, joten pitänee lainata kirjat vielä perinteisessäkin muodossa. Ainakin niitä mainioita huippukokouskeksejä olisi saatava joskus.

Jos minulla siis vielä olisi alle kymmenvuotiaita mutta yli neljävuotiaita lapsia, lukisimme heille Rosvoloita iltasaduiksi ja nauraisimme ja jännittäisimme yhdessä. Alakouluikäiset lapset lukevat näitä varmasti mielellään itsekin, ja koko perheen automatkoilla äänikirjaversiot lienevät aika yliveto viihdyke. Kirjoissa autoilla ja maanteillä on keskeinen rooli, joten jännityskerrointa tulee vielä lisää!

Hieman kuuntelusessioitani häiritsi, että neljän kirjan sarjan lukee kaikkiaan kolme eri lukijaa. Aloitusosassa lukija on siis Björkman, mutta kakkosen ja kolmosen lukee Elsa Saisio. Pidän Saision luennasta kovasti, ja kun sain ravisteltua päästäni mielleyhtymät Riikka Pulkkisesta, jonka kirjoja Saisio on lukenut, homma toimi vallan mainiosti. Sitten olikin hetki nieleskeltävä, kun neljättä osaa alkoi lukea Eija Ahvo. Loistava lukija on Ahvokin, ja alun yllättymisen jälkeen totuin taas nopeasti. Kuitenkin toivoisin, että sarjoja lukisivat samat henkilöt.

Siri Kolu: Me Rosvolat

Otavan äänikirja 2011. Lukija Hannu-Pekka Bjärkman. Kesto 5 h 4 min.

Siri Kolu: Me Rosvolat ja konnakaraoke

Otavan äänikirja 2012. Lukija Elsa Saisio. Kesto 9 h 17 min.

Siri Kolu: Me Rosvolat ja Iso-Hemmin arkku

Otavan äänikirja 2012. Lukija Elsa Saisio. Kesto 5 h 49 min.

Siri Kolu: Me Rosvolat ja vaakunaväijy

Otavan äänikirja 2013. Lukija Eija Ahvo. Kesto 5 h 22 min.

Lainattu kirjastosta. Kaikki äänikirjat voi myös ostaa ja ladata Elisa Kirjasta.