Minna Haapasalo: Kierrätyshäät

 

Kirjoja saa vapaasti lukea kuka haluaa ilman sen kummempia ikä-, sukupuoli- tai muita rajauksia. Lienee kuitenkin kiistatonta, että monella genrellä on oma kohderyhmänsä, joille ne on jo suunnittelu- ja kirjoittamisvaiheessa suunnattu.

#naistenviikko2023-teema jatkuu nyt täällä Kirsin kirjanurkassa viiden kotimaisen tuoreen hyvän mielen romaanin esittelyllä. Hyvän mielen romaaneiksi kutsutaan naisille suunnattuja teoksia, jotka sijoittuvat jonnekin räväkähköjen chic lit -romaanien ja perinteisten rakkausromaanien välimaastoon. Kirjoittajat ja mitä ilmeisimmin myös lukijat ovat pääsääntöisesti naisia, samoin teosten päähenkilöt.

Hyvän mielen romaaneista on niiden nimityksen mukaisesti tarkoitus nauttia, saada itselleen leppoisa olo ja hyvä mieli kepeästä, harmittomasta viihteestä. Niissä on mukana yleensä hyväntahtoista ja lempeää huumoria, eikä sankaritar juuri sorru kovin matalamielisiin kostotoimenpiteisiin kuin korkeintaan erokuvion ollessa kaikkein kipeimmillään ja hänen oma mielentilansa epävakaa. Sormi pystyssä ei opeteta, vaikka kepeää tendenssiäkin on sivuilta välillä aistittavissa. Onnemme ei ole pelkästään miehistä kiinni, siskot!

Juonikuvio menee suurin piirtein niin, että alussa naisen pitkähkö ja vakiintunut parisuhde ajautuu kohinalla ja rytinällä karille, mistä seuraa eriasteista tyrmistystä, sydänsurua, itkua ja kiukkua. Nainen usein menettää samaan syssyyn myös asuntonsa ja aika usein myös työpaikkansa, joskus ystäväpiirinsäkin. Ollaan tyhjän päällä ja suuntaa vailla, mutta sitten jostain suunnasta ojentuu kuin ihmeen kaupalla auttava käsi tai muu pelastava oljenkorsi.

Erosta alkaa kehkeytyä elämänmuutos. Moni päähenkilö alkaa huomata entisen elämänsä ontoksi suorituskeskeiseksi oravanpyörässä juoksemiseksi ja instaliidoksi, jota ei oikeastaan tunnista edes omakseen. Seuraa muutto maalle tai ainakin omiin lapsuusympyröihin tai ylipäätään pois (pää)kaupungin keskustan melskeistä. Työurakin suuntautuu usein vähän pehmeämpiin suuntiin, ja perustetaan pullantuoksuinen kahvila tai kierrätyssisustusliike.

Miehiä alkaa myös putkahdella kuvioihin, yleensä useampiakin. Kuvioon kuuluu usein katumusta ainakin esittävä eksä (ainakin, jos tämän uusi kuvio onkin mennyt puihin), mutta myös uusista ympyröistä alkaa löytyä kiinnostavia yksilöitä. Lopulta sankaritar on tilanteessa, jossa valittavaa on tarjolla enemmän kuin voi ottaa. Nykyromaanit kuitenkin äärimmäisen harvoin päättyvät ainakaan sankarittaren hääkellojen kuminaan, vaan hän saattaa päätyä jopa sinkkuna pysyttelyyn. Joka tapauksessa lopussa meillä on erostaan entistä ehompana selviytynyt ja itsensä kanssa sinuiksi tullut nainen.

Tässä juttusarjassa esittelen lyhyehkösti seuraavat kesän aikana kuuntelemani (hyvän mielen romaanit sopivat erinomaisesti kuunneltaviksi) uudet kotimaiset hyvän mielen romaanit:

Minna Haapasalo: Kierrätyshäät (Karisto)
Mirella Mäkelä: Seuraavana Tampere (Otava)
Kirsi Pehkonen: Etsivä löytää (Karisto)
Meri Savonen: Amandan kolme kesää (Bazar)
Ilona Tuominen: Seurustelusalaliitto (Bazar)

Kuuntelin Minna Haapasalon esikoisromaanin Tilkkuterapiaa melko tuoreeltaan viime vuonna ja viihdyin temperamenttisen Riinan, jonka avopuoliso Jarkko p**kamaisesti lemppaa pihalle parisuhteesta ja asunnosta, kanssa mainiosti. Erorytinöissä Riina menettää myös elantonsa, sillä hän on suosittuna sisustusbloggaajana käyttänyt lähinnä Jarkon ja hänen hulppeaa omakotitaloa juttujensa pohjana. Riina romahtaa täysin, mutta vähitellen elämä alkaa voittaa muun muassa kansalaisopiston tilkkutyökurssin ja sitä kautta tavattujen ihmisten avulla.

Kierrätyshäät on itsenäinen jatko-osa Tilkkuterapialle. Nimikin jo sanoo, että häävalmisteluilla on keskeinen osuutensa romaanissa. Edellisen kirjan tapahtumista on kulunut kaksi vuotta. Riina pyörittää kohtalaisella menestyksellä pientä kierrätysteemaista sisustustavaraputiikkia Turussa ja tekee sivussa myös erilaisia sisustusprojekteja tilauksesta.

Yksi tärkeimmistä projekteista olisi omien häiden suunnittelu. Avopuoliso Markku on kosinut, ja Riina vastannut myöntävästi. Jokin kuitenkin tökkii. Riina ei tunnu innostuvan hääprojektistaan millään, mutta sisko Salla sitäkin enemmän. Riinan ja Markun häistä pitää tulla upeat!

Riina ei kuitenkaan taida sisimmässään olla ihan varma, mitä lopulta haluaa. Markku on ihana, mutta jokin naimisiin menemisessä tuntuu hankalalta. Tilannetta eivät lainkaan helpota muut miehet, jotka alkavat tunkea liian lähelle. Jarkko tuntuu katuvan eroa Riinasta ja haluaisi hänet kenties sittenkin takaisin. Vielä hämmentävämpää on, että Riinan taannoinen ihastus tilkkutyökurssilta suutelee häntä omissa häissään kiihkeästi. Mitä ihmettä miesten päissä oikein liikkuu?

Huolta aiheuttavat myös perhe- ja ystäväkuviot. Miten suhtautua siskonmieheen, joka ihan oikeasti käyttää foliohattua? Ja mikä ihme äitiä oikein vaivaa? Tämä ei tunnu olevan enää koskaan Riinan käytettävissä, kuten hän on tottunut. Edesmennyttä isääkään ei ole ehtinyt kunnolla surra. Entä montako kertaa Markku onkaan ollut aiemmin naimisissa?

Erilaisia ihmissuhdekuvioita siis riittää setvittäväksi. Siinä ohessa Riina tukijoukkoineen käyttää antaumuksella luovuuttaan sisustusliikkeessään ja -projekteissaan. Kaikenlainen roina tuntuu hänen käsissään muuttuvan aarteeksi. Kun kädet askaroivat mukavissa puuhissa, mielen ja sydämen sotkutkin vähitellen selkenevät. Kaiken ei tarvitse olla naistenlehtien ja Instagramin mittapuiden mukaan täydellistä, vaan tavallinen onni riittää sittenkin, lienee Kierrätyshäiden viesti.

Haapasalo kirjoittaa mukavan leppeästi eikä yritä vääntää väkisin vitsejä. Varsinaisia kommelluksia tarinassa ei minun mielestäni ole, mutta huumoria kylläkin. Joihinkin suuntiin singahtaa hieman terävämpiäkin nuolia, kuten ylenpalttisen kaupallisen häähössötyksen.

Viihdyin Kierrätyshäiden kanssa oikein mukavasti, vaikka on myönnettävä, ettei nyt ihan päästy samaan vimmaisuuteen kuin Tilkkuterapiassa. Siinä Riinan selviytymistarinassa oli enemmän puhtia kuin näissä vähän seesteisemmän elämänvaiheen kuvioissa. Tarinat ovat niin itsenäisiä, että Tilkkuterapian lukeminen onnistuu haluttaessa Kierrätyshäiden jälkeenkin.

Minna Haapasalo: Kierrätyshäät
Karisto 2023. 272 s.
Äänikirjan lukija Armi Toivanen.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Minna Haapasalo: Tilkkuterapiaa

 

Opettaja, kouluttaja ja kirjoittaja Minna Haapasalon esikoisromaanin Tilkkuterapiaa kannet ovat kauniit kuin karamelli (ne on suunnitellut Terhi Ekebom) ja ne vihjasivat minulle, että kansien välissä oleva tarina olisi kevyttä ja sokeristakin hattaraa. Väärässä olin. Kirjailija itse kuvaa teostaan blogisivuillaan viihteelliseksi lukuromaaniksi. No on se toki sellainenkin, mutta myös paljon muuta. Vaikka ei minulla mitään viihteellisiä lukuromaaneja vastaankaan ole, ei sillä.

Luin juuri ennen Tilkkuterapiaan tarttumista Katariina Vuoren viihteellisen lukuromaanin Kasvun paikka, jossa huonekasviharrastus lähtee päähenkilöltä aivan lapasesta ja lopputulos on mainion absurdi. Ehkä siksikin ennakko-odotukseni oli, että myös Tilkkuterapiaa-romaanissa hurahdetaan täysillä ja absurdisti tilkkutöihin. Niin ei käy, vaikka päähenkilön tarinan kyllä kiertyy kansalaisopiston tilkkutyökurssin vaiheisiin ja käsillä tekeminen on keskeistä hänen paranemisprosessissaan.

Riinan elämä murenee kerralla, kun avopuoliso Jarkko pudottaa pommin: hänellä on suhde työkaveriinsa, joka on nyt raskaana. Jarkko ilmoittaa asiallisesti, että Riinan ja hänen tarina oli nyt sitten siinä. Kolme keskenmenoa on osoittanut, että Riina ei todennäköisesti saa koskaan omia biologisia lapsia, joten senkin osalta on syytä mennä eteenpäin.

Pariskunnan suhde on ollut taloudellisesti ja jälkikäteen arvioiden myös emotionaalisesti epätasapainoinen. Jarkolla on menestyvä rakennusalan yritys, joten rahasta ei ole ollut pulaa. Riina on saanut keskittyä hulppean talon ja tontin suunnitteluun ja toteuttamiseen, ja siihen hän todellakin paneutunut antaumuksella. Sivussa on syntynyt menestyvä sisustusblogi, jonka sisältöä Riina on tehnyt kotia ja pihaa yhä upeammiksi hinkkaamalla. Päivätyö huonekaluliikkeen myyjänä on ollut tavallaan vain kuviota täydentävää sivutoimintaa.

Pitkän avoliiton aikana Riinan välit omaan sukuun ovat jääneet retuperälle, mutta Jarkon ilmoituksen jälkeen Riina pakenee siskonsa perheidyllin pariin ja päätyy sitä kautta ankeaan kerrostaloyksiöön. Siellä nopeasti tärkeimmäksi harrastukseksi muodostuu siideritölkkien keräily lattialistojen vierille. Romahdus tuntuu täydelliseltä ja lopulliselta.

Saadakseen jotain muuta ajateltavaa kuin oman epätoivoisen tilanteensa ja sen viinaan hukuttamisen, Riina ilmoittautuu täysin kylmiltään ja ummikkona kansalaisopiston tilkkutyökurssille. Kurssipaikka on ikivanha huvila kaupungin (joka muuten on Turku) laidalla, ja tunnelma muutenkin hyvin autenttinen. Kurssia vetää kaksi vanhempaa naista, ja kurssilaisetkin ovat pääosin naisia. Mukana on vain yksi mies, joka on jo kokenut tilkkutyöharrastaja. Riina suhtautuu omaan osaamiseensa ja kiinnostukseensa skeptisesti, mutta kurssi osoittautuu lopulta hyvin antoisaksi ja avaa monia yllättäviäkin lukkoja hänessä ja hänen elämässään.

Minna Haapasalo kuvaa blogisivuillaan romaaninsa rakennetta ja sen takana olevaa ajatteluaan. Idea kyllä aukenee lukijalle muutenkin, mutta on mielenkiintoista verrata kirjailijan tarkoituksia omiin tulkintoihinsa.

Riina on monin tavoin lyöty palasiksi erossa. Vähitellen alkaa kuitenkin tapahtua eheytymistä, tosin helppoa ja suoraviivaista se ei ole. Kohtalolla on lisää takaiskuja hänen varalleen suunniteltuna, mutta elämä voittaa, eivätkä taide, käsillä tekeminen ja itseensä rehellisesti katsominen sekä uusiin ihmisiin ja osin vanhoihin tuttuihinkin uudelleen tutustuminen ainakaan ole haitaksi.

Odotin siis vimmattua käsityöharrastamista, mutta sitä en saanut. Tilkkuterapiaa-romaanissa kyllä tehdään käsitöitäkin, mutta ei yltiöpäisesti heittäytyen. Valmiiksi saaminenkaan ei ole välttämätöntä.

Riina ei ole mikään pyhimys eikä pelkkä uhri, vaikka hänen ja Jarkon liitosta vähitellen paljastuu monenlaista ikävää. Erosta selviytyminen ja oman elämän uudelleen rakentaminen ihan toisenlaisille perustuksille on romaanissa kuvattu hyvin, kiinnostavasti ja osin humoristisesti.

Välillä Riina tekee virheitä, isojakin, mutta lopulta tunnelin päässä alkaa näkyä muutakin kuin vastaantulevan junan ajovalo. Loppuratkaisuissa on ehkä hiven liikaakin onnenkantamoisia, mutta olkoon. Kuten sanottu, kyse on kuitenkin viihderomaanista.

Mitään villiä intohimoa tilkkutöitä tai kansalaisopiston käsityökursseja kohtaan ei tästä syttynyt, ja ehkä ihan hyvä niin. Mutta yllätyin, miten kovasti aloin Riinasta pitää ja miten hyvin kirjan parissa viihdyin. Ihan mainiota! Erityiskiitos romaanin tapahtumien sijoittumisesta Turkuun sekä mielenkiintoisesti kuvatusta ammattimaisesta blogiharrastuksesta.

Minna Haapasalo: Tilkkuterapiaa
Karisto 2022. 273 s.
Äänikirjan lukija Armi Toivanen.
Kansi Terhi Ekebom.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.