Linnasta humisevalle harjulle. 50 parasta kirjaa

Reippaat kolme vuotta jatkuneen kirjabloggaajan ”urani” aikana olen ehtinyt kokea monenlaista mukavaa, kuten saanut tutustua mahtaviin tyyppeihin eli toisiin kirjabloggaajiin. On ollut myös mielenkiintoista seurata, mitä kaikkea kirjablogeista ja bloggaamisesta on seurannut joillekin ”kollegoista”. Jotkut ovat näiden vuosien aikana kirjoittaneet ja julkaisseet kaunokirjallisen teoksen, toiset taas ovat kunnostautuneet tietotekstirintamalla. Kirjoittaminen on muuttunut ainakin osittain työksi, tai ainakin siten virallisemmaksi, että tekstit on painettu kirjan muotoon tai julkaisun sivuille.

Vuosi sitten pitelin käsissäni bloggaajaystävieni Katja Jalkasen (Lumiomena) ja Hanna Pudaksen (Kirjainten virrassa) kirjablogikirjaa Rivien välissä, joka on yksi konkreettinen esimerkki siitä, mihin kirjabloggaaminen saattaa johtaa. Blogimaailman yhteisöllisyydestä kirjoitetaan Rivien välissä -teoksessa paljon, eikä yhteisöllisyys ainakaan ole vuoden mittaan vähentynyt. Siitä taas on konkreettinen todiste hiljattain painosta putkahtanut Linnasta humisevalle harjulle -teos, jossa Katja Jalkanen ja Aino-Maria Savolainen esittelevät kirjabloggaajien äänestämät 50 parasta kirjaa. Myös Savolainen on pitkän linjan kirjabloggaaja Amman lukuhetki -blogista.

Tekijät avaavat teoksen syntyideaa kirjan esipuheessa. Alkuaan idea putkahti esiin Kirjakantti-tapahtumaa suunniteltaessa, kun kirjabloggaajilta pyydettiin tapahtumaan ’rohkeaa tempausta’. Tästä idea lähti jalostumaan ja jatkokehittyi lopulta kirjaksi asti. Amman lukuhetki -blogissa järjestettiin kaksivaiheinen äänestys maailman parhaiden kirjojen löytymiseksi. Ensimmäinen vaihe oli kaikille avoin, eli ehdokkaita varsinaiseen äänestykseen saivat antaa kaikki, jotka vain blogiin sattuivat löytämään. Alustavaan listaan saatiin yli 500 ehdotusta vaikuttavista kaunokirjallisista teoksista. Näistä sitten kirjabloggaajat saivat äänestää kolmea suosikkiaan, joita ei onneksi tarvinnut laittaa paremmuusjärjestykseen.

Olen innokas listaihminen ja olen omassa blogissanikin esitellyt monenlaisia suosituslistoja, mutta tälle äänestykselle en oikein ollut lämmetä. Tehtävä tuntui ja tuntuu edelleen ylivoimaiselta. Mistä voin tietää, mikä kirja on ollut juuri minulle vaikuttavin lukukokemus? Olenhan aivan eri ihminen nyt kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Muisti on petollinen kaveri. Maailmakin tässä muuttuu, ja kirjallisuus. Osallistuin sitten kuitenkin, koska äänestäminenhän on kansalaisvelvollisuus, tässä tapauksessa kirjabloggaajavelvollisuus. Olen hukannut onnistuneesti sähköpostin, jolla ääneni annoin, enkä ole enää varma, mitä kirjoja sitten lopulta äänestin. Ainakin viiden kovimman kärkiteoksen kesken jouduin arpomaan. Onneksi mistään kovin lopullisesta asiasta ei kuitenkaan ole kyse, kuten tekijätkin huomauttavat. Jos lista laadittaisiin nyt, se olisi todennäköisesti ainakin osittain erinäköinen.

Äänestys oli lopulta kärjen osalta hyvin tiukka, sillä ensimmäisen ja toisen sijan välinen ero oli vain yksi ääni. Tekijät eivät paljasta äänimääriä tms. seikkoja, vain tulokset. Teokseen on otettu 50 parasta kirjaa, mutta paremmuusjärjestys on kuulemma selkeä vain kymmenen parhaan osalta. Sen jälkeen on paljon samoja pistemääriä saaneita, joten paremmuusjärjestys on todellakin vain viitteellinen.

Kirja on mainio kirjavinkkauskirja. Idea myötäilee Kaisa Neimalan ja Jarmo Papinniemen teosten Lukukirja ja Aloittamisen taito ideoita. Kirjan esittely aloitetaan sitaatilla, minkä jälkeen seuraa tietoa kirjasta, sen juonesta ynnä muusta ja yleensä myös kirjailijasta ja kirjan vastaanotosta lyhyesti. Loppuun on liitetty vinkkejä, mistä voi etsiä lisätietoa sekä suositus, kenelle kirja erityisesti sopii. Esittelyjen laajuutta ei ole tiukasti säädelty, vaan ne vaihtelevat hieman tilanteen mukaan parista neljään sivuun. Tekstit ovat pääosin sujuvia ja mielenkiintoisia, ja tutuista kirjoista lukeminen on hauskaa. Oli pakko jarrutella itseään, sillä kirjan idea menee mielestäni osittain piloille, jos sen ahmaisisi nopeasti. Oli hyvä hieman pysähtyä kunkin esittelyn äärelle ja vertailla omia muistikuvia kirjoista. Kaikkia en toki ole lukenut, mutta muualta ja muuten tuttuja ovat kaikki viisikymmentä. Kyseessä on siis todellinen klassikkokavalkadi.

50 parasta kirjaa vuoden 2014 keväällä kirjabloggaajien mielestä ovat:

50. Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina

Runoteos, jota en ole lukenut mutta toki tiennyt olen kirjasta ja sen merkityksestä.

49. Yann Martell: Piin elämä

Kirja löytyy hyllystäkin, mutta on edelleen lukematta. Lumouduin kirjasta tehdystä upeasta elokuvasta! Hieno, vavahduttava tarina, ja mitkä maisemat!

48. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Upea kirja, jota suosittelen lämpimästi kaikille.

47. Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva

Klassikko, joka on edelleen lukematta. Osia elokuvasta lienen nähnyt. Tarina tuttu useista yhteyksistä vuosikymmenten varrella.

46. George Orwell: 1984

Luin teoksen hyvin nuorena lähellä nimen vuosilukua. Aika vähän taisin saada kirjasta irti. Elokuvankin lienen nähnyt. Uusi lukukerta ei olisi pahaksi.

45. James Joyce: Odysseus/Ulysses

Saarikosken käännös löytyy jopa omasta hyllystä, mutta en edelleenkään usko, että tätä tulen koskaan lukemaan.

                                          

44. Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär

Loistava kirja, johon uppouduin ja johon ihastuin. Oates päätyi tämän kautta suosikkieni laajaan joukkoon!

43. William Golding: Kärpästen herra

Koulujen lukulistalla edelleen, ja tokihan tämänkin olen joskus nuorena lukenut ihan vapaaehtoisesti. Muistan kokemuksen varsin ahdistavaksi. Pitäisi kerrata.

42. J. R. R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin

Koska olen ehdoton ja vannoutunut TSH-fani, on tämäkin luettu ja omaksi omille lapsille ostettu. Elokuvatkin olemme yhdessä katsoneet jo lähes aikuisten lasten kanssa. Pakollinen asianharrastajalle.

41. Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin

Rakastuin tähän! Upea, ihana kirja. Sen jälkeen valitettavasti Hustvedt ei ole onnistunut samanveroisesti lumoamaan.

40. Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu

Uhh, pitäisi lukea. Olin lapsi kirjan ja siitä tehdyn elokuvan kohuaikaan, enkä ole varmaan elokuvaakaan kokonaan katsonut. Aihepiiri kiinnostaa kyllä.

39. Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

Lukemisesta on jo kaksi vuosikymmentä, mutta muistan vaikuttavan, verkkaisen kerronnan tehneen suuren vaikutuksen. Myös elokuva hieno!

38. Margaret Mitchell: Tuulen viemää

Luin kirjan hyvin nuorena. Evääksi sain varoittelua, että kirja sitten itkettää. En itkenyt kirjan äärellä, vaan nautin kovasti tarinasta. Kun sitten ystäväni kanssa kävimme katsomassa tämän elokuvan teatterissa, itkin vuolaasti, kuten joka kerta sittemmin elokuvaa katsoessani. Työn takia olen elokuvaan perehtynyt enemmänkin, ja se on edelleen suosikkejani. Jatko-osaan en koskisi mistään hinnasta, pyhäinhäväistys!

37. Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

Olen elänyt Lindgrenin kyllästämää lapsuutta. Veljeni Leijonamielen ilmestyessä olin jo toisella kymmenellä, ja muistan kirjan tehneen suuren vaikutuksen erilaisena Lindgreninä. Kyseessä oli myös johdatus fantasiakirjallisuuteen, vaikka en tietenkään sitä silloin älynnyt. Nautin vain loistavasta, jännittävästä, pelottavasta tarinasta. En myöskään osannut pitää pahana kuolemaa, jota kirjassa käsitellään. Sittemmin olen useasti kyynelehtinyt kirjan äärellä, muun muassa lukiessani sitä omille lapsilleni, jotka rakastivat kirjaa yhtä lailla kuin äitinsä.

36. Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Toinen kirja

Idea ei ole sytyttänyt toistaiseksi.

35. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

Kyllä ei olisi voinut listalta jäädä pois!

34. Victor Hugo: Kurjat

Klassikkojärkäle, joka on edelleen kesyttämättä.

33. Tove Jansson: Taikatalvi

Lapsena luettu lukuisia kertoja ja löytyi siis omasta hyllystä. Tänä keväänä olen kuunnellut Muumi-tarinoita äänikirjoina, myös tämän. Kirjat avautuvat aikuiselle aivan toisin kuin lapselle. Hienoja kirjoja, suosittelen kokeilemaan.

32. Ernest Hemingway: Vanhus ja meri

Ensikosketus on omilta lukioajoilta, ja taidetaan tätä pienoisromaania edelleen luettaa kouluissa. Eikä syyttä, sillä pieni kirja pitää sisällään suuren tarinan ja paljon viisautta. Uudelleen lämmittelin tämän kokemuksen äänikirjana. Hieno niinkin.

31. Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

Dekkareiden ehdotonta kermaa, huippulaatua. Ohittamaton! Vetoaa aina uusiin lukijasukupolviin.

30. Minna Canth: Anna Liisa

Canth on vanha rakkauteni, kirjailija- ja naisidolini. Anna Liisa on synkeä suosikkini hänen teostensa joukossa. Olen lukenut näytelmän, olen katsonut elokuvaversiot useaan kertaan ja nähnyt erilaisia näytelmätoteutuksia. Edelleen vetoaa ja vaikuttaa.

29. Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin

Tämän olen lukenut pariin kertaan, mikä jo itsessään kertoo paljon. Ohittamaton dekkarifanille.

28. Ulla-Lena Lundberg: Jää

Mikä luonnonolosuhteiden kuvaus! Voi, miten itkin!

27. John Irving: Ystäväni Owen Meany

Kyseinen Irving ei ole suosikkini, mutta kestäisi kenties uudelleen lukemisen?

26. Lionel Shriver: Poikani Kevin

Tätä kirjaa en taida pystyä lukemaan.

25. L. M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

Lähes puhki luettu kappale lapsuudesta vielä tallessa. Koko suomennettu sarja hankittu hyllyyn.

24. Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Hieno pienoisromaani kiinnostavasta aiheesta. Ollikaisen seuraavaa kirjaa odottelen!

23. Leo Tolstoi: Anna Karenina

Kirjan olen jälleen kovin nuorena, ajat sitten lukenut. Elokuva ja Turun kaupunginteatterin massiivinen näytelmä ovat palauttaneet tarinan mieleen sittemmin.

22. Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa

Tämän olen lukenut ja viihtynytkin kauhistellessani kaameita ihmiskohtaloita ja sietämätöntä julmuutta, mutta minusta kirjan pilasi sen siirappimainen ja epäuskottava loppu. En ole muuta Hosseinilta sitten lukenutkaan.

21. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä

Suurimpia rakkauksiani. Kirja, joka pitää sisällään kaiken. Tätä taisin äänestää. Suosittelen myös äänikirjaa.

20. Louisa M. Alcott: Pikku naisia

Kuten Anna-sarja, tämäkin puhkiluettuna omassa hyllyssä. Kyynelehditty myös elokuvamuodossa.

19. Michael Cunningham: Tunnit

Elokuva avasi äänikirjaversion tästä hieman hankalasta romaanista. Mielenkiintoinen.

18. Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Ronja ilmestyi hieman myöhässä minulle, mutta olen toki kirjan lukenut ja lapsille hankkinut. Teatteri- ja elokuvaversiot myös tuttuja.

17. Haruki Murakami: Kafka rannalla

En oikein ole vielä päässyt Murakamin kyytiin, mutta tämä on lukulistalla.

16. Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi

Kirja on niin tuttu, että en ole varma, olenko lukenut sen vai en. Lapsilla on kuitenkin kirja hyllyssään, joten todennäköisesti.

15. Sirpa Kähkönen: Hietakehto

Kähköstä en lakkaa ylistämästä. Olen lukenut koko Kuopio-sarjan. Jos kaipaa kunnon historiallista romaania, loistavaa ajankuvaa ja hyvin pohjustettuja henkilöitä, suosittelen!

14. John Irving: Carpin maailma

Irving-suosikkejani, jonka elokuvaversioon olen rakastunut. Useakaan katselukerta ei pilaa tarinan lumoa.

13. Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu

Kuten Taikatalvi, myös tämä luettu joskus lapsena ja tänä keväänä kuunneltu äänikirjana. Upea.

12. Väinö Linna: Tuntematon sotilas

Sanattomaksi vetää. Aika velikultia.

11. Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan

Olen lukenut tämän opiskeluaikoina, enkä muista, että olisi tehnyt kummoistakaan vaikutusta. Uusi lukukerta ei olisi pahitteeksi?

10. Leen Krohn: Tainaron

Jotenkin jäänyt välistä.

9. Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani

Kirja ja elokuva nautiskeltu useaan otteeseen. Myös Rhysin Siintää Sargassomeri luettu.

8. Kjell Westö: Missä kuljimme kerran

Ahh, ohittamaton! Westö on suosikkejani, ja tämä hänen toistaiseksi parhaansa.

7. Sofi Oksanen: Puhdistus

Vaikutuin heti ilmestymisen jälkeen. Rankka. En halua katsoa elokuvaa, näytelmä ja ooppera kiinnostaisivat.

6. Emily Brontë: Humiseva harju

Syksyn musikaaliin jo liput varattu! Hurja, synkkä, lumoava!

5. Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus

Kenties huutavin aukko kirjallisessa sivistyksessäni…

4. J. R. R. Tolkien: Taru Sormusten Herrasta

Kenties äänestin tätä? Suuri kirjarakkauteni, löytö teini-iässä. Luettu useaan kertaan, myös elokuvat katsottu monesti.

3. Mika Waltari: Sinuhe, egyptiläinen

Mahtava lukujärkäle, uskomaton romaani! Pariin kertaan olen lukenut kirjan, ja silti äänikirja vei mennessään niin, että olen päättänyt kuunnella sen vielä uudelleen.

2. Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Kirjan olen lukenut vasta elokuva- ja tv-sarjaversioiden katselun jälkeen, mikä hieman pilasi tunnelmaa. Henkilöt eivät millään tahtoneet karistaa yltään näyttelijöiden kasvoja ja puhetapaa. Silti kirja kannattaa ehdottomasti lukea, koska se avaa aivan uusia nyansseja tarinaan.

1. Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla

Olinpa iloinen, että tämä sentään veti tiukassa kisassa voiton. Kirja, joka on jo instituutio. Mikään elokuvasovitus ei kykene tästä raaputtamaan kuin pintaa. Jos suomalainen lukee vain yhden kirjan elämässään, toivon, että se on tämä.

Kuten huomasitte, en malttanut olla sörkkimättä listaa omilla kommenteillani. Ilokseni huomasin, että luettuna kirjoista on peräti 38 kappaletta, ja ne on merkitty tummennuksella listaan. Joistakin olen jopa blogannut, ja niihin vie linkki. Mitään suuria yllätyksiä minun mielestäni listalla ei ole.

Tätä juttua suunnitellessani mieleeni palautui Juhani Niemen tietoteos Suomalaisten suosikkikirjat, jossa Niemi listaa eniten painettuja suomalaisia kaunokirjallisia teoksia ja tekee myös analyysia siitä, mikä nostaa teoksen suosituksi:

Mikä on suosikkikirjan, steadysellerin, resepti? Ei liene yllätys, että mitään yhtä selkeää kaavaa ei ole olemassa. Mutta kyllä Niemi vetää aineistostaan joitakin johtopäätöksiä.

Ensinnäkin hyvä, vastaanottajan hallittavissa oleva tarina on eduksi. Juonen ei siis kannata olla kovin monimutkainen. Tästä hyvä esimerkki on Seitsemän veljestä. Juonikaavahan on todella yksinkertainen. Kovin kummoista juonta ei ole Täällä Pohjantähden alla -romaanissakaan, jos vähän raaputetaan tapahtumia päältä pois.

Henkilökuvauksen sen sijaan on oltava mieleen jäävää. Originelliin tyyppiin pitää pystyä yhdistämään riittävän yleispätevää ja mielikuvitukseen vetoavaa myyttistä alkuhämärää, kuten Niemi asian ilmaisee. Yhteiskunnalliseen rakennemuutokseen kytkeytyminen on henkilölle myös eduksi.

Paras edellytys steadyselleriksi pääsemiselle on julkaisu murros- tai kriisikaudella. Kirjallisuuden kysyntä kasvaa todistetusti kriisiaikoina, ja sen merkitys koetaan samaan aikaan yhteiskunnassa tärkeäksi. Hyötyä on myös eeppisestä muodosta. Se taas johtaa siihen, että tietty realistisuus näyttää olevan yhteistä steadysellereille. Tyylilajeja saa kuitenkin maltillisesti sekoittaa, se voi jopa olla eduksi. Liiallinen idealismi ja siihen liittyvä korostunut eettisyys voi olla haitaksi siksikin, että se on usein aikaansa sidottua. Huumori on vahvoilla.

Keskimääräisen maun myötäily koituu myös nopeasti tuhoksi, jos tavoittelee kestosuosiota. Vastavirtaan kulkeminen ja rehellinen totuudellisuuteen pyrkiminen taas ovat selvästi eduksi. Niemi määrittelee tämän todellisuusilluusioksi, joka vallitsee suosituimmassa suomalaisessa kirjallisuudessa. Imitaation estetiikaksi kutsutaan lukutapaa, jossa ”sanat vastaavat maailmaa”. (Lainaus omasta kirjoituksestani Niemen kirjasta.)

Jos näiden Niemen kriteerien valossa katsoo vaikkapa kymmenen parhaan kirjan listaa, ei ole vaikea huomata, että varsin monen teoksen kohdalla edellytykset täyttyvät: eeppinen muoto, henkilökuvauksen korostuminen, selkeä juonirakenne, yhteiskunnallinen murros, realistisuus, huumori.

Vielä pari huomiota itse teoksesta eli Linnasta humisevalle harjulle. Nautin siis kovasti kirjan lukemisesta, ja pidän sen ideaa hienona. Oman kappaleeni säilytän mieluusti hyllyssä ja tulen siihen varmasti vielä usein palaamaan, kun haluan kerrata asioita tutuista kirjoista.

Valitettavasti kirjan viimeistelyssä on hieman toivomisen varaa. Tekstiin on jäänyt oikolukuvirheitä, kuten puuttuvia sanoja tai sanan taivutuksen unohtumisia. Myös selkeitä oikeakielisyyslipsahduksia poimin, kuten että kirjan nimi Täällä Pohjantähden alla on viimeisessä artikkelissa lähes johdonmukaisesti kirjoitettu muodossa Täällä pohjantähden alla.

Kiire näkyy myös muutamissa artikkeleissa tyyliseikkojen muodossa. Esimerkiksi Kafka rannalla -teosta esittelevässä artikkelissa lainataan samaa kohtaa teoksesta kahdesti. Varmasti laajasta romaanista olisi löytynyt kaksi erilaistakin lainausta, toinen aloitukseen ja toinen sitten tekstiin analysoitavaksi. Muutamissa muissakin artikkeleissa on toistoa jonkin verran.

Olen myös tiennyt, että Joycen Odysseusta/Ulyssesta pidetään hankalalukuisena, mutta hieman jo pisti hymyilyttämään, kun kolmisivuisessa artikkelissa toistuu sana haaste seitsemän eri kertaa, eri muodoissaan tosin: --teos, jota pidetään---lukijansa haastavana kirjana; kieli ja rakenne vaihtelevat tyylillisesti, mikä haastaa lukijan keskittymisen; Joycella oli haasteita saada romaaninsa julkaistua; ---pieni este lukusuoritukselle, jonka läpivieminen voisi olla haasteellinen Paavo Väyrysellekin (Tuomioja); Ulysses haastaa niin kokonsa ---; kieleltään U. on siinä määrin haastavaa luettavaa; Joycen tajunnanvirran seuraaminen voi olla paikoin haastavaa. Huh, haastavaa on, uskotaan!

Hieman kummastelin myös, millaista enää onkaan ’eleettömän vähäeleinen’ näytteleminen (suolapatsastelua?), tai eikö vanha hyvä ’onneton’ enää kelpaa ’onnellisen’ vastakohdaksi (käytetään merkillistä yhdistelmää ei-onnellinen).

Mietin pariin otteeseen myös, kuinka paljon on sopivaa paljastaa selkeän klassikonkin juonesta. Kuten tuosta omasta kommentoidusta listastanikin käy ilmi, tarinat ovat tuttuja, vaikka kirjaa ei olisi lukenutkaan. Silti kavahdin muutaman kirjan kohdalla juonen perinpohjaista läpikäyntiä, kuten Veljeni Leijonamielen ja Tuulen viemän osalta. Kummassakin keskeiset juonenkäänteet paljastetaan loppuratkaisuja myöten sumeilematta. Minuahan se ei haittaa, mutta jos nuo helmet kuitenkin vielä odottavat (nuoren) lukijan lukupinossa, olisi osa lukuiloa kenties mennyttä. Ehkä. Ylipäätään juonipaljastuksia kirjassa tehdään maltillisemmin.

Näistä pikkumaisista nillittelyistäni huolimatta virtuaalivilkutukset Katjalle ja Ammalle! Linnasta humisevalle harjulle on jälleen näyttö siitä, mihin kaikkeen yhteisöllisyyden voimalla voidaan saada ainakin alkusysäys!

Aino-Maria Savolainen ja Katja Jalkanen: Linnasta humisevalle harjulle. 50 parasta kirjaa

Avain 2014. 260 s.

Ostettu itselle.

Kirjasta muualla:
Tuijata-blogissa analysoidaan Jalkasen ja Savolaisen kirjoitustyyliä ansiokkaasti. Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja oli alkuun skeptinen kirjan suhteen, mutta antautui täysin. Jaan ajatuksen hitaasta luennasta. 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogin Marile on sattumalta lukenut listalta myös 38 kirjaa!

.

Jalkanen & Pudas: Rivien välissä (ja oman bloggaajaprofiilin pohdintaa)

Rakkaat kirjabloggaajakollegani ja -ystäväni Katja Jalkanen ja Hanna Pudas ovat julkaisseet kirjan Rivien välissä yhteisestä harrastuksestamme eli kirjablogeista. Aloitin oman blogini marraskuussa 2010 tutustuttuani vain hyvin pintapuolisesti lähinnä yhteen kirjablogiin eli Sallan lukupäiväkirjaan. Salla Brunou ja Sallan lukupäiväkirja ovat edelleen tietynlaisia esikuviani bloggaamisessa. Varsin pian törmäsin myös Katjan Lumiomena-blogiin ja Hannan Kirjainten virrassa -blogiin. Kumpaakin olen siitä asti ahkerasti seuraillut ja jonkin verran kommentoinutkin, ja ilokseni sekä Hanna että Katja ovat vastavuoroisesti seurailleet minun tekemisiäni blogissa. Olemme myös pari kertaa tavanneet ihan oikeassa elämässä, ja rohkenen kutsua heitä ihan vilpittömästi ystävikseni.

Rivien välissä -kirjasta on kirjoitettu monessakin blogissa, ja kannattaa tutustua ainakin Maaria Pääjärven perusteelliseen tekstiin teoksesta täällä. Pääjärvi ei ole ollut osallisena kirjan tekemisessä, vaikka usean kirjoittajan yhteinen Luutii-blogi kirjassa mainitaankin. Hänen huomionsa ovat siis varsin virkistäviä, koska ainakin itse luin kirjaa hyvin sisäpiiriläisin silmin.

”Jalkasen ja Pudaksen teksti on hieman liiankin ymmärrettävää, toistoa on paljon. En osaa täysin arvata, miten täysin blogien ulkopuolinen lukija ilmiön ymmärtää, koska Rivien välissä esittää viime vuosien keskusteluja, tapahtumia ja tempauksia ikäänkuin muistoina, jotka kirjan lukija jakaa. Minulla on niitä muistoja, koska olen seurannut kirjablogeja hyvin pitkään”, kirjoittaa Pääjärvi Luutii-blogissa. Minullakin on niitä muistoja, ja oli aivan mainiota ikään kuin kerrata, mitä kaikkea onkaan vuosien varrelle mahtunut, missä kaikessa on ollutkaan mukana. Kirja on erittäin helppo- ja nopealukuinen, ja luin sen lähes yhteen menoon parissa tunnissa. Tosin tein sen virheen, että luin kirjan illalla ennen nukkumaan menoa. Sitten olikin nukahtamisvaikeuksia, koska pääni kävi kirjan takia ylikierroksilla. Sain esimerkiksi omasta mielestäni aivan huikean kirjoitussarjaidean omaan blogiini, mutta sitä ei voi ryhtyä toteuttamaan ennen elokuuta! Mikä tilanne! Kirja siis ainakin toimii kirjabloggaajaa inspiroivasti.

Vastasin kevättalvella itsekin Katjan ja Hannan lähettämään kysymyspatteristoon, joka koski ajatuksiani kirjablogeista ja omia bloggaamistapojani ja -periaatteitani. Kysymyksiä oli paljon, ja vastata sai halunsa mukaan (kysymykset ovat liitteenä kirjan loppuosassa). Arvaan, että aika moni vastasi melko pitkästi. Ainakin minä. Olen siis ihan konkreettisesti antanut panokseni kirjan tekemiseen. Tuntuu mukavalta.

Kirjaan tarttuessani mietin, löydänkö sieltä jostain itseni ja blogini. Löysin, heti ensimmäiseltä sivulta. Punastuin hämmentyneen ilahtuneena. Kivaa! Oikeasti. Tuntuu aina todella mukavalta, kun blogini saa huomiota jossakin. Tunnustan tämän ihan rehellisesti nyt tässä, vaikka kaikki muut lienevät sen jo arvanneetkin aikoja sitten. Alkuperäinen ajatus henkilökohtaisesta lukupäiväkirjasta netissä on jo lähtökohtaisesti ristiriitainen. Jos julkaisee tekstinsä, oletus on, että toivoo jonkun sen lukevan. Olen itse merkinnyt muistiin lukemani kirjat vuodesta 1980 alkaen. Vuoden 2000 paikkeilla aloin systemaattisesti kirjoittaa omalle koneelleni muistiinpanoja ja arvioitakin lukemistani kirjoista. Seuraavana vuonna pääsin mukaan paikallislehden kulttuurisivujen kirjallisuusavustajien joukkoon, joten osa lukemieni kirjojen arvioista myös julkaistiin siitä alkaen. Oivallus blogista syntyi kymmenen vuotta myöhemmin. Saatoin julkaista myös ne tekstit, jotka muuten olisivat jääneet pelkästään omaan käyttööni. Lisäksi kukaan ei sanelisi, mistä kirjoista tai aiheista voisin kirjoittaa, kuinka pitkiä juttuja kirjoittaisin tai koska ne julkaistaisiin. Olisin vapaa kirjoittamaan mistä ja milloin tahansa!

Rivien välissä -kirjasta saa melko kattavan katsauksen suomalaisesta kirjablogikentästä ja sen vaiheista. Huomasin, että oma blogini asettuu aika mukavasti keskikastiin monessa mielessä. Ensinnäkin Kirsin kirjanurkka ei ole vanhimpia mutta ei kuitenkaan ihan nuorikaan kirjablogi, onhan se ollut olemassa jo kaksi ja puoli vuotta. Lukija- ja kävijämäärät ovat kasvaneet tasaisesti, ja nyt käyntejä kuukaudessa on n. 13 000. Kirjoitan juttuja pääasiassa lukemistani kirjoista, enkä ole erikoistunut mihinkään genreen, vaikka dekkareita luenkin ehkä keskimääräistä kirjabloggaajaa hieman enemmän.

Täytän myös melko hyvin tyypillisen kirjabloggaajan ominaisuudet. Olen alusta asti kirjoittanut tekstini ja kommenttini kaikkialle nettiin omalla nimelläni. Tein aloittaessani sen ratkaisun, koska ajattelin, että jos kirjoitan lehteen omalla nimelläni, teen sen myös muualla. En ole tätä ratkaisua joutunut katumaan. Mitä kirjoitan, sen takana voin seistä. Olen myös korkeakoulututkinnon suorittanut nainen, ja opintoihini on sisältynyt kotimaisen kirjallisuuden opintoja (maisterin tutkinnon olen suorittanut suomen kielestä). Iältäni olen hieman vanhempi kuin useimmat bloggaajat, mutta en ole huomannut siitä olevan sen enempää hyötyä kuin haittaakaan.

Katja ja Hanna ovat kirjassaan ottaneet esille myös kiperän kysymyksen siitä, miten perinteinen lehtikritiikki ja blogiarviot suhtautuvat toisiinsa. Aiheesta on käyty paikoin kiivastakin keskustelua lehdissä ja netissä. Omalta kohdaltani tunnen kysymyksen hyvinkin keskeiseksi, olenhan tavallaan sekä kriitikko että bloggaaja. Mutta kuten Pääjärvikin tekstissään toteaa, on kriitikkojen joukkokin hyvin heterogeeninen. Mitään kriitikkopätevyyttä ei suoraan ole olemassa. Pidän itseäni toistakymmentä vuotta jatkuneesta avustajanurastani huolimatta ennen kaikkea harrastajakriitikkona. Lehtikritiikit olen koettanut aina kirjoittaa pitäen mielessä ns. tavalliset lukijat. Olen koettanut antaa kritiikkien kautta lukuvinkkejä. Lukukokemuksen voi avoimemmin jakaa blogissa, kun merkkimäärä on avoin, eikä tarvitse niin tarkkaan miettiä lukijakuntaa. Lehti tekee kuitenkin aina bisnestä. Jos kulttuurisivun avustaja alkaa kirjoittaa aivan mitä sattuu, saattaa työsuhde katketa, jos tilaajat valittavat (tai muutenkin). Blogin lukija voi lakata lukemasta horinoitani, mutta mitä siitä? Silti voin huoletta jatkaa samalla linjallani.

Parasta kirjablogin pitämisessä on näin parin vuoden kokemuksen jälkeen voimakas yhteisöllisyys, jota samanhenkisten ihmisten kesken tunnetaan niin netissä kuin joskus ihan reaalimaailmassa tavatessakin. On myös ihanaa saada kirjoittaa sydämensä kyllyydestä juuri niistä asioista, joista niin kovasti pitää eli kirjoista ja lukemisesta. Mieltä lämmittää erityisesti, jos kuulee voineensa antaa jollekulle hyvän lukuvinkin! Lukuharrastuksen muuttuminen sosiaalisemmaksi on ollut mielettömän hauskaa. Ennenkin olen paljon kirjoista keskustellut ystävien kanssa, mutta nyt ajatuksia voi jakaa myös tuntemattomien kesken.

Kirjan julkaisemisella on aina aikataulunsa. Jossakin vaiheessa teksti vain on lähetettävä painoon. Rivien välissä tuli painokuntoon toukokuun loppupuolella. Sen jälkeen kirjablogimaailmassa on jo ehtinyt tapahtua muutamia tunteita kuumentaneita asioita. Keskeisin oli Nyt-liitteessä7.6. ilmestynyt juttu, jossa puitiin kirjablogien ja kustantamojen kenties liiankin läheisiä suhteita ja asetettiin kirjabloggaajien saamat arvostelukappaleet vähintäänkin kyseenalaiseen valoon. Mutta ovat Katja ja Hanna arvostelukappaleistakin kirjaansa kirjoittaneet. Asia kun on ollut esillä aiemminkin. Omia käytäntöjäni olen kevään lopulla selkeyttänyt asian tiimoilta niin, että mainitsen jokaisen tekstini lopussa, mistä käyttämäni materiaali on peräisin. Sen enempää en aio enää asian kanssa askaroida. Luotan myös siihen, että kaikki jotka blogiani lukevat, ovat arvostelukykyisiä ihmisiä. Siitäkin huolimatta, että jotkut onnettomat kopioijat ovat menneet taannoiseen flashmob-ansaan myös täällä.

Lämpimät kiitokset Katjalle ja Hannalle kirjan kirjoittamisesta! Omistuskirjoitukset siihen kerjään, kun taas tavataan!

Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä

Avain 2013. 168 s.

Ostettu tilaamalla suoraan kustantajalta.