Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti

 

Lukupiiri on ihan oikeasti mainio keksintö! Olemme pitäneet LYLLin lukupiirin jonkinlaisena ohjenuorana, että ihan päivän uutuuksia ei lueta, koska osa lukupiiriläisistä haluaa lukea kirjat nimenomaan painettuina ja mieluiten kirjastolainoina. Jos teos on parin vuoden takaa, siinä harvemmin on pitkiä varausjonoja. Niinpä tulee luettua aikoinaan syystä tai toisesta sivuun jääneitä kirjoja.

Tällä kertaa luettavaksi äänestettiin muutamasta ehdottamastani kirjasta Patrik Svenssonin Ankeriaan testamentti. Kirjaa on vuolaasti ylistetty kirjasomessa suomennoksen ilmestymisen aikoihin eli vuonna 2020. Suomennos saatiinkin sukkelaan, sillä ruotsinkielinen alkuteos ilmestyi edellisenä vuonna. Se nappasi himoitun August-palkinnon tietokirjallisuuden kategoriassa.

Ankeriaan testamentti on tarinallinen tietokirja, mikä lienee yksi syy sen suosioon. Lukijakunta laajenee mukavasti myös enimmäkseen kaunokirjallisuutta lukevan yleisön suuntaan, mutta myös tietokirjallisuutta lukevat ovat edelleen kohderyhmää..

Olen saanut aikanaan kirjasta kustantajalta ennakkokappaleen, mutta en ole tullut siihen koskaan aikaisemmin tarttuneeksi. Aihe ei vain ole vaikuttanut kovin kiinnostavalta. Miksi haluaisin lukea kirjan inhottavista, limaisista ja käärmemäisistä ankeriaista? On ollut vaikea keksiä yhtään syytä, vaikka kovin moni tuntui ihastuvan kirjaan perin juurin.

Sitten luin viime syksynä Iida Turpeisen romaanin Elolliset, joka kertoo stellerinmerilehmästä ja sen luurangosta. Rakastin Elollisia! Mikä romaani!

Jos siis stellerinmerilehmästä kirjoitettu romaani voi olla niin hyvä, saattaisiko ankeriaista kirjoitettu tarinallinen tietokirjakin kenties toimia? Toimihan se, oikein hyvinkin, itseasiassa. Ja kuinka ollakaan, Ankeriaan testamentti ja Elolliset liittyvät lopulta yhteen. Mutta siitä vähän myöhemmin.

Kirjailija Patrik Svenssonista ei ole paljoakaan tietoa. Hän on ammatiltaan kulttuuritoimittaja. Ankeriaan testamentti on hänen esikoisteoksensa, ja se on ollut melkoinen menestys. August-palkinnon lisäksi sen käännösoikeudet on myyty yli 30 maahan, ja kirjan markkinointikiertue piti tuoda Svensson muun muassa Suomeen Helsinki Lit -tapahtumaan vuonna keväällä 2020.

Kirjassa Patrik Svensson kertoo isästään ja itsestään sekä heitä yhdistäneestä ankeriaan kalastuksesta. Kun Svensson oli pikkupoika ja nuorukainen 1970- ja 80-luvun taitteessa, perhe asui Ruotsin Kvidingessa. Kotitalo sijaitsi joen rannalla, ja isä ja poika kalastivat  yhdessä ahkerasti. Nimenomaan ankeriaitten pyytämisestä tuli heidän yhteinen juttunsa, joka lähensi heitä toisiinsa. Isän kuolemasta oli kirjan ilmestyessä kulunut jo yli kymmenen vuotta, mutta muistot olivat yhä vahvoja. Svensson halusi kirjoittaa kirjaansa myös isästään ja itsestään, ei pelkästään ankeriaista.

Silti kirjassa kerrotaan varmaankin aivan kaikki, mitä merkillisestä eläimestä on kerrottu, luultu ja tiedetty tieteen historian mittaan. Yhä uudelleen käy ilmi, että todella paljon on asioita, joita ankeriaista ei tiedetä. Svensson puhuukin paljon ankeriasarvoituksesta viitatessaan näihin yhä selvittämättömiin faktoihin, jotka ovat vuosisatojen mittaan lumonneet lukemattomat tutkijat, joista osa on uhrannut vuosia elämästään saadakseen edes jonkin arvoituksen osan ratkaistua.

Kun Svensson kirjoitti kirjaansa ja paljasti sen aiheen kyselijöille, monet kummastelivat. Miksi Svensson halusi kirjoittaa niin epämiellyttävästä otuksesta? Syy on siis tuossa omakohtaisessa suhteessa ankeriaaseen ja se, miten isä liittyi siihen. Aihe voi edelleen kuulostaa epäkiinnostavalta ja tylsältä, mutta Svensson onnistuu kirjoittamaan ankeriaasta, siihen liittyvistä arvoituksista ja niiden ratkaisuyrityksistä niin kiehtovasti, ettei edes ajattele lukevansa tietokirjaa. 

Ne osuudet, joissa kerrotaan henkilökohtaisesta historiasta, ovat kauniita ja tunnelmallisia kuvauksia miehistä, joesta ja arvoituksellisesta kalasta. Ankeriaaseen liittyvät faktaosuudet ovat kiehtovia ja paikoin hauskoja. Svenssonilla on lempeän humoristinen tapa katsoa itseään ja tiedemaailman sankareita.

Ankeriaan testamentti on kuitenkin myös hyvin surullinen kirja. Svensson menetti rakkaan isänsä, ja maailma on menettämässä ankeriaat. Ne ovat sukupuuton partaalla. Kirjan loppupuoliskolla Svensson käy läpi syitä tähän, eikä se ole ihmiskunnan kannalta mitään mairittelevaa luettavaa. Esimerkkeinä ihmisen aiemmin ahneutensa (ja suunnattoman tyhmyytensä!) takia sukupuuttoon tappamista eläimistä Svensson kertoo drontin ja stellerinmerilehmän tarinat, jotka saavat surun ja kiukun kyyneleet lukijan silmiin.

Siellä se suora linkki Elollisiin siis piileksi. Vinkkasinkin lukupiiriläisille, että jos Ankeriaan testamentin lisäksi haluaisi lukea jotain samaan aihepiiriin liittyvää, voisi Elolliset olla hyvä valinta. Samoin vinkkasin sen pariksi Aura Koiviston Mies ja merilehmä -tietokirjaa ja Martin Strøksnesin Merikirjaa, joka sekin on tarinallinen tietokirja merestä ja jäähain pyydystämisestä. Se on minulla nyt puolivälissä ja vaikuttaa erinomaiselta. Sen sijaan en ollut tajunnut, että Patrik Svenssonilta on jo ilmestynyt toinen teos nimeltä Meren kutsu v. 2023. Se vaikuttaa myös mielenkiintoiselta.

Mielenkiintoista on myös kuulla, millaisia ajatuksia Ankeriaan testamentti on herättänyt lukupiiriläisissä! Entä sinussa, oletko jo lukenut kirjan?

Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti. Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisemmasta kalasta (Ålevangeliet. Berättelsen om världens mest gåtfulla fisk)
Suom. Maija Kauhanen.
Tammi 2020. 272 s.
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen.

Ennakkokappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Ninni Schulman: Tyttö lumisateessa ja Poika joka ei itke

Magdalena Hansson on menestynyt mukavasti toimittajan työssään Tukholmassa, mutta kun aviomies täysin yllättäen ilmoittaa löytäneensä uuden rakkauden, Magdalena päättää jättää kaiken taakseen ja muuttaa takaisin kotiseudulleen Hagforsiin Värmlantiin. Sieltä hän ostaa omakotitalon entisen lapsuudenystävänsä vanhempien naapurista itselleen ja kahdeksanvuotiaalle pojalleen Nilsille ja aloittaa työskentelyn Värmlandsbladetin paikallistoimituksen ainoana toimittajana.

Avioero on romuttanut Magdalenan itsetunnon eikä nopea muuttopäätöskään tunnu aivan järkevältä. Entisten paikkojen ja vanhojen tuttujen tapaaminen ei ole aina helppoa. Muistot ja jo haudatuiksi kuvitellut tuntemukset nousevat pintaan, kun pikkukaupungin kadulla tulee vastaan ihmisiä menneisyydestä.

Paikallista poliisia työllistää kimurantti katoamistapaus. Vuodenvaihteessa kadonnut kuusitoistavuotias Hedda on varakkaan perheen tytär, mutta vähitellen käy ilmi, etteivät menestyneet ja kiireiset vanhemmat ole olleet lainkaan selvillä siitä, mitä tyttären elämään kuuluu. Onko Hedda kadonnut vapaaehtoisesti vai onko hän kenties rikoksen uhri?

Asia koskettaa työn kautta myös Magdalenaa, kuuluuhan hänen rutiinitehtäviinsä pysyä ajan tasalla paikallisen poliisin toiminnasta. Tilannetta mutkistaa, että poliisissa työskentelee hänen lapsuudenystävänsä Christer, joka on tainnut aikanaan olla ihastunut Magdalenaan. Hän tutustuu nopeasti myös poliisina toimivaan Petraan. Sekä Christerin että Petran yksityiselämää avataan myös lukijalle.

Tilanne Hagforsissa sähköistyy, kun erään kesämökin maakellarista löytyy alaston kuollut tyttö. Vähitellen käy selväksi, että pienellä paikkakunnalla tapahtuu ihmisten silmien alla asioita, joiden ei kukaan haluaisi olevan totta. Lisäksi Magdalenan, Christerin ja Petran lähipiirit tuntuvat kytkeytyvän tapaukseen hyvin epämiellyttävällä tavalla.

Ruotsalaisen Ninni Schulmanin kirjoittamasta Hagfors-dekkarisarjasta on toistaiseksi ilmestynyt suomeksi kaksi osaa eli Tyttö lumisateessa, jonka alkuasetelmaa lyhyesti kuvasin yllä, sekä Poika joka ei itke. Viisiosaisen sarjan kolmas kirja Vastaa jos kuulet ilmestyy painettuna suomeksi huhtikuussa (mutta näyttäisi olevan jo BookBeatin valikoimassa).

Schulman on itse toiminut Hagforsissa Värmlands folkblad -lehden paikallistoimittajana, joten paikallistuntemusta hänellä ainakin on. Samaten Schulman kirjoittaa asiantuntevasti ja purevastikin toimittajan työn muuttumisesta tiedonvälityksen nopeiden muutosten paineissa.

Poika joka ei itke -dekkari on ihmissuhdekuvioidensa osalta suoraa jatkoa ensimmäiseen osaan, mutta selvitettävä rikostapaus on täysin itsenäinen. Tällä kertaa Hagforsia piinaa säälimätön murhapolttaja, joka saa saaliikseen useita uhreja ennen kuin hänen jäljilleen päästään. Uhrit tuntuvat olevan täysin sattumanvaraisesti valittuja, eikä poliisi pääse eteenpäin vaan haparoi turhauttavasti umpimähkään. Nytkin tapaus alkaa hiipiä aina vain lähemmäs sekä Magdalenan, Christerin että Petran yksityiselämää ja uhka on painostava.

Mitään kovin uutta Schulman ei ruotsalaisten (nais)dekkaristien joukossa edusta. Samantyylisiä sarjoja voi helposti luetella useita. Minulle ensimmäisinä mieleen tulivat Viveca Stenin Sandhamn-dekkarit ja Camilla Läckbergin Fjällbacka-sarja. Naispäähenkilö, joka ei ole poliisi mutta joka työnsä ja suhteidensa takia on läheisessä tekemisessä paikallisen poliisin kanssa, ratkoo ja sotkeutuu välillä hengenvaarallisesti pikkupaikkakunnalla tapahtuviin rikoksiin. Ihmissuhdekuviot ovat miltei yhtä tärkeässä osassa kirjoja kuin rikosjuonetkin, mikä lukijan vain on sulatettava. Schulmanin päähenkilö ei onneksi kuitenkaan ole lähellekään yhtä ärsyttävä kuin Läckbergin Erica Falck (joka onkin aivan superärsyttävä!) eikä ympäristö ole yhtä postikorttimaisen idyllinen kuin Stenin teoksissa.

Schulman punoo rikosjuonen taitavasti ainakin näiden kahden lukemani dekkarin perusteella. Hän käyttää pirullisesti tekniikkaa, jossa epäiltyjä tuntuu olevan useita, eikä lukija voi olla varma oikein mistään ennen kuin on melkein liian myöhäistä. Dekkarit ovat viihdyttäviä ja pitävät lukija tiukasti otteessaan.

Ninni Schulman: Tyttö lumisateessa (Flickan med snö i håret)
Suom. Maija Kauhanen.
Tammi 2017. 442 s.

Ninni Schulman: Poika joka ei itke (Pojken som slutade gråta)
Suom. Terhi Vartia.
Tammi 2018. 383 s.

Arvostelukappaleita.

***

Ninni Schulman osallistuu 18. – 20.1.2019 Rukalla järjestettävään Nordic Noir 2019 -festivaaliin:

Pe 18.1.2019

18:00 I smell Rat: Iinformers and Specialists around Authors
Ninni Schulmann, Max Seeck (Moderator: Philip Teir)

23:00 Congrats, We have an all Female Panel: Politically Incorrect Conversation about anything
Kati Hiekkapelto, Ninni Sculman, Yrsa Sigurðardóttir , Agnete Friis (Moderator: Kasper Strömman)

La 19.1.2019

17:00 Dead Journalists: Journalists and Crime Novels
Antti Tuomainen, Ninni Schulman (Moderator: Ronja Salmi)

Hyviä uutisia kaikille blogini lukijoille! Sovimme Ninni Schulmanin suomalaisen kustantamon Tammen väen kanssa, että saan arpoa Schulmanin Nordic Noir 2019 -festivaalissa esiintymisen kunniaksi kaksi kappaletta Poika joka ei itke -dekkareita! 

Poika joka ei itke -arvonnan säännöt:

1. Arvon tämän jutun alle kommentin jättäneiden kesken kaksi kappaletta Ninni Schulmanin Poika joka ei itke -romaaneja. Kirjat menevät eri henkilöille, eli voittajia on aikanaan kaikkiaan kaksi kappaletta.


2. Kirjat lahjoittaa ja postittaa Tammi. Välitän voittajien yhteystiedot kustantamoon, ja he hoitavat loput käytännön asiat.


3. Arvontaan voi osallistua kommentilla sunnuntaihin 20.1.2019 klo 20.00 asti.


4. Kommentissa on hyvä olla jonkinlainen yhteystieto, jonka kautta tavoitan osallistujan osoitetietojen saamiseksi postittamista varten (Facebook-sivu, sähköposti tai blogi jne.).


Isot kiitokset Tammelle tästä arvonnasta! Onnea kaikille arvontaan! 

***

Superupea viikonloppu Rukan mykistävissä maisemissa hienossa seurassa on takana! Lisää tunnelmia Nordic Noir 2019 -festivaalista tuonnempana, mutta nyt arvonnan voittajien julistamiseen. Tällä kertaa Onnetar Random.orgin avustamana suosi Suvia ja Ailaa. Onnea!
Laitan teille kummallekin tuota pikaa sähköpostia, jotta saadaan kirjapaketit pian postiin. Lukuiloa!

Carl-Johan Vallgren: Varjopoika

Ruotsissa tuntuu riittävän monilahjakkuuksia, jotka jossain vaiheessa kirjoittavat huippumenestysdekkarisarjoja, joilla tahkoavat mukavasti rahaa. Hieman happamahkolta taidan kuulostaa, mutta eikö muka ole aihetta: Carl-Johan Vallgrenin pitkän kirjallisen uran huipentuma on August-palkinto vuodelta 2002, ja sen lisäksi mies on kirjoittanut näytelmiä ja tehnyt uraa muusikkona ja Otavan mukaan on vielä kuvataiteilijakin. Viime vuonna Vallgren julkaisi (aluksi pseudonyymin ’Lucifer’ turvin) jännityskirjasarjan avausosan Varjopoika, ja kirja on ehditty jo kääntää useille kielille ja siitä on tullut myyntimenestys eri puolilla Eurooppaa.

Ruotsinkielisen Wikipedia-sivun perusteella Vallgrenin aiempi kirjallinen tuotanto vaikuttaa mielenkiintoisen vaihtelevalta ja provosoivalta. Risingshadow-sivustolta löytyy vuonna 2003 suomeksi ilmestyneen August-voittajakirjan Tarina merkillisestä rakkaudesta lyhyt esittely, jonka perusteella kirja on erikoinen aihettaan myöden. Jos nyt kirja tulee jossakin vastaan, niin saatanpa sen hankkia ja lukea.

Mutta Vallgren on siis lähtenyt kokonaan uudelle polulle kirjailijanurallaan ja tarttunut tällä kertaa suosittuun genreen eli dekkariin tai oikeammin kai trilleriin. Takakansiteksti luonnehtii sarjan päähenkilöä Daniel Katzia Lisbet Salanderin ja Harry Holen yhdistelmäksi, ja valitettavasti luonnehdinta on niin osuva, että suussa tuntuu lievää hieman voimakkaampi laskelmoinnin maku. Vallgren on ainakin tehnyt pohjatyönsä hyvin, eli genren tyylipiirteet, sanoisinko jopa maneerit ovat hyvin hallussa. Resepti on luettu ja ainekset ovat laadukkaat, joten ei ihme, että lopputuloksena on trilleri, jonka ahmaisin lähes yhteen menoon. Oli saatava tietää, mistä oikein oli kysymys! Ja kaiken lisäksi luvassa on vielä lisääkin!

Daniel Katz on, kuten nimestä voi päätellä, syntyperältään isän puolelta juutalainen. Isä on vanhempineen muuttanut Ruotsiin juuri ennen toista maailmansotaa, ja kuvioon liittyy jokin synkkä salaisuus. Välit vanhempiin olivat etäiset, ja vanhemmat kuolivat, kun Daniel oli murrosikäinen. Rankan nuoruuden jälkeen hänet värvättiin armeijaan salaiseen erikoisryhmään persoonallisten ominaisuutensa ja taipumustensa vuoksi. Sittemmin Daniel ajautui huumekoukkuun ja vuosiksi kadulle, ennen kuin armeija-aikainen tuttava nosti hänet kuiville. Kirjan alkaessa nelikymppinen Daniel viettää epäsosiaalista elämää ja elättää itsensä tekemällä käännös- ja ohjelmointitöitä.

Juoni alkaa, kun merkittävän ruotsalaisen perheyrityksen perillinen katoaa ja hänen kaunis vaimonsa pyytää Danielia etsimään miehen. Käy ilmi, että Daniel on ollut samaan aikaan armeijassa Joel Klingbergin kanssa. Joel oli joskus kertonut vaimolleen, että Daniel on ainoa ihminen, johon oli koskaan täysin luottanut. Daniel ei ymmärrä, mihin Joelin luottamus perustuu, mutta ottaa silti kummalliselta vaikuttavan tehtävän hoitaakseen. Raha kelpaa. Nopeasti alkaa näyttää siltä, että Joelin veljen yli neljäkymmentä vuotta aikaisemmin tapahtunut katoaminen liittyy jotenkin asiaan, samoin Joelin vanhempien yhdeksän vuotta myöhemmin tekemä kaksoisitsemurha. Mutta oudommaksi kuvio kääntyy, kun Daniel huomaa omankin menneisyytensä liittyvän kuvioon ja kun hän tajuaa olevansa itse murhaajan kohteena.

Daniel ei ole mikään sympaattinen sankari, oikeastaan päinvastoin. Menneisyydessä on synkkiä salaisuuksia, eikä huumetaustakaan imartele. Mutta atk-taidoissa kaveri on haka, samoin kielissä. Armeijamenneisyydestä on hyötyä, jos tosin haittaakin, tarinan edetessä ja pelin panosten yhä kovetessa. Vallgren on punonut sellaisen juonikuvion, että jälkikäteen voi vain ihmetellä, millä ilveellä kudelma oikein pysyy koossa. Mutta vauhti on sen verran kova ja meno vangitsevaa, ettei lukiessaan ehdi turhia kummastella, nauttiipa vain menosta.

Ruumiita matkan varrella tulee, eikä tunnelma muutenkaan ole kovin leppoisa, mutta esimerkiksi Erik Axl Sundin Varistyttö-trilogian kaltaista ahdistusta ja inhoa en aivan lukiessani kokenut, onneksi. Tosin tässäkin, kuten vaikkapa Millennium-sarjassa, syyt löytyvät osin hyvin kaukaa menneisyydestä ja osa tarinaan liittyvistä ihmisistä toimii äärimmäisen raa’asti ja sairaasti toisia ihmisiä kohtaan. Menestystrillerisarjat eivät anna kovin kaksista kuvaa Ruotsista ja ruotsalaisista.

Tarinan langanpäät solmitaan siististi nippuun, mutta miten Katzin tarina jatkuu, jää kutkuttavasti auki. Lisää siis tosiaan on luvassa, ja vaikka tietyt laskelmoinnilta haiskahtavat jutut kokonaisuudessa hieman kaivelevatkin, en takuulla malta olla ahmimatta tätä lisää heti, kun sitä vain painokoneesta putkahtaa! Taitavasti, ammattitaitoisesti kirjoitettua viihdettä jännityksen ystäville siis.

Carl-Johan Vallgren: Varjopoika (Skuggpojken)

Suom. Maija Kauhanen. Otava 2015. 348 s.

Ennakkokappale. Kiitokset kustantajalle!

Maggie O'Farrell: Varoitus tukalasta helteestä

Enpä uskonut tätä kirjaa kesäkuun viimeisinä päivinä lueskellessani, että se vielä tulisi olemaan niin ajankohtainen tänä kesänä täällä Suomessa kuin se nyt näyttää olevan. Varoitus tukalasta helteestä taitaa olla parhaillaankin voimassa suurimmassa osassa Suomea.

Osallistuin sateisena ja koleana alkukesän päivänä Helsingissä Atenan ja Schildts&Söderströmsin järjestämään mediatilaisuuteen, jossa esiteltiin kustantamojen syksyn kirjoja. Paikalla oli myös ulkomaisia kirjailijoita, kuten Ursula Poznanski Atenan puolelta, ja Schildts&Söderströmsin kansainvälinen tähti oli Maggie O’Farrell. Saimme tilaisuudesta kukin mukaamme uunituoreen teoksen Varoitus tukalasta helteestä. Kirjailija ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta muistin nähneeni kirjablogeissa juttua hänen aiemmasta suomennoksestaan Käsi jota kerran pitelin.

Kirjassa kerrotaan vuoden 1976 ennen kokemattomasta helleaallosta, joka koetteli Englantia. Pariin kuukauteen ei satanut pisaraakaan ja vedestä alkoi olla pulaa. Hallitus sääti kiireellisen lain, joka säänteli vedenkulutusta. Siihen viittaa kirjan alkukielinen nimi Instructions for a Heathwave. Helle ja kuumuus ovat osa kirjan tapahtumien miljöötä.

Varoitus tukalasta helteestä kertoo Riordanien perheestä, jonka eläkkeelle jäänyt isä katoaa jäljettömiin eräänä paahteisena aamuna. Klassisesti Robert kertoi vaimolleen vain hakevansa sanomalehden ja jäi sille tielleen. Isän katoaminen kokoaa väkisin yhteen perheen lapset, jotka ovat hajaantuneet eri puolille Englantia ja onpa nuorin tytär New Yorkissa asti. Yhteydenpito sisarusten välillä on ainakin osittain katkennut, samoin yhteys perheen puheliaaseen äiti Grettaan. Katolisessa perheessä tuntuu olevan rutkasti salaisuuksia, jotka putkahtavat pintaan, kun koetetaan selvittää isän katoamisen arvoitusta. Äiti on perinteisesti ollut aina äänessä ja puhunut jatkuvasti, mutta karusti paljastuu, että mistään oikeasti tärkeästä perheessä ei ole koskaan puhuttu. Nyt on pakko.

O’Farrell kertoi törmänneensä tietoon, että helleaaltojen aikana ihmisten katoamisten määrä nousee. Romaanin alku olikin sitten sitä myöden valmis. Kirjailija kertoi myös, että vuoden 1976 helleaalto on legendaarinen ilmiö, josta edelleen puhutaan paljon Englannissa. Hän on myös halunnut kuvata kirjassaan sitä, miten naiset murtavat rajojaan ja miten asiat ylipäätään ovat muutoksessa.

Maggie O'Farrell Helsingissä 2014.

Tarinassa on lievä dekkarihäivähdys, mutta enemmän se on perheromaani, kuvaus erään perheen kohtaloista ja keskinäisistä suhteista. Tiivis tapahtuma-aika haaroittuu muistojen kautta pitkälle menneisyyteen. O’Farrell kuvaa mainiosti sisarussuhteita ja sitä, kuinka eri perheenjäsenet kokevat ja muistavat perheen historian eri tavalla ajatellen kukin, että heidän muistikuvansa ovat oikeat. Tähän olen törmännyt omassa elämässänikin.

Katjan kanssa pohdimme hänen Lumiomena-blogissaan taannoin, että O’Farrell tasapainoilee erikoisesti viihteen ja ns. korkeakirjallisuuden välimaastossa. Tämän yhden lukemani teoksen valossa jo voi sanoa, että O’Farrell on lahjakas kirjoittaja ja hänellä on oivallinen kyky kertoa vetävä tarina. Minäkin toivoisin, että hänellä olisi uskallusta siirtyä askel kunnianhimoisempaan suuntaan, sillä paukkuja varmasti olisi.

Suomenkielisen Varoitus tukalasta helteestä kannet viestivät kovinkin kepeästä kesälukemisesta. Sisältö ei ole aivan niin höttöisen makeaa kuin kuori antaa ymmärtää. Tarina jättää mukavasti mietittävää. O’Farrell jättää kutkuttavasti tarinaan aukkoja ja loppu jää sopivan avoimeksi. Tosin sen olisi kenties voinut jättää yhtä seikkaa enemmänkin auki. Ehkä.

Maggie O’Farrell: Varoitus tukalasta helteestä (Instructions for a Heathwave)

Schildts&Söderströms 2014. Suom. Maija Kauhanen. 286 s.

Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle.