Carl-Johan Vallgren: Varjopoika

Ruotsissa tuntuu riittävän monilahjakkuuksia, jotka jossain vaiheessa kirjoittavat huippumenestysdekkarisarjoja, joilla tahkoavat mukavasti rahaa. Hieman happamahkolta taidan kuulostaa, mutta eikö muka ole aihetta: Carl-Johan Vallgrenin pitkän kirjallisen uran huipentuma on August-palkinto vuodelta 2002, ja sen lisäksi mies on kirjoittanut näytelmiä ja tehnyt uraa muusikkona ja Otavan mukaan on vielä kuvataiteilijakin. Viime vuonna Vallgren julkaisi (aluksi pseudonyymin ’Lucifer’ turvin) jännityskirjasarjan avausosan Varjopoika, ja kirja on ehditty jo kääntää useille kielille ja siitä on tullut myyntimenestys eri puolilla Eurooppaa.

Ruotsinkielisen Wikipedia-sivun perusteella Vallgrenin aiempi kirjallinen tuotanto vaikuttaa mielenkiintoisen vaihtelevalta ja provosoivalta. Risingshadow-sivustolta löytyy vuonna 2003 suomeksi ilmestyneen August-voittajakirjan Tarina merkillisestä rakkaudesta lyhyt esittely, jonka perusteella kirja on erikoinen aihettaan myöden. Jos nyt kirja tulee jossakin vastaan, niin saatanpa sen hankkia ja lukea.

Mutta Vallgren on siis lähtenyt kokonaan uudelle polulle kirjailijanurallaan ja tarttunut tällä kertaa suosittuun genreen eli dekkariin tai oikeammin kai trilleriin. Takakansiteksti luonnehtii sarjan päähenkilöä Daniel Katzia Lisbet Salanderin ja Harry Holen yhdistelmäksi, ja valitettavasti luonnehdinta on niin osuva, että suussa tuntuu lievää hieman voimakkaampi laskelmoinnin maku. Vallgren on ainakin tehnyt pohjatyönsä hyvin, eli genren tyylipiirteet, sanoisinko jopa maneerit ovat hyvin hallussa. Resepti on luettu ja ainekset ovat laadukkaat, joten ei ihme, että lopputuloksena on trilleri, jonka ahmaisin lähes yhteen menoon. Oli saatava tietää, mistä oikein oli kysymys! Ja kaiken lisäksi luvassa on vielä lisääkin!

Daniel Katz on, kuten nimestä voi päätellä, syntyperältään isän puolelta juutalainen. Isä on vanhempineen muuttanut Ruotsiin juuri ennen toista maailmansotaa, ja kuvioon liittyy jokin synkkä salaisuus. Välit vanhempiin olivat etäiset, ja vanhemmat kuolivat, kun Daniel oli murrosikäinen. Rankan nuoruuden jälkeen hänet värvättiin armeijaan salaiseen erikoisryhmään persoonallisten ominaisuutensa ja taipumustensa vuoksi. Sittemmin Daniel ajautui huumekoukkuun ja vuosiksi kadulle, ennen kuin armeija-aikainen tuttava nosti hänet kuiville. Kirjan alkaessa nelikymppinen Daniel viettää epäsosiaalista elämää ja elättää itsensä tekemällä käännös- ja ohjelmointitöitä.

Juoni alkaa, kun merkittävän ruotsalaisen perheyrityksen perillinen katoaa ja hänen kaunis vaimonsa pyytää Danielia etsimään miehen. Käy ilmi, että Daniel on ollut samaan aikaan armeijassa Joel Klingbergin kanssa. Joel oli joskus kertonut vaimolleen, että Daniel on ainoa ihminen, johon oli koskaan täysin luottanut. Daniel ei ymmärrä, mihin Joelin luottamus perustuu, mutta ottaa silti kummalliselta vaikuttavan tehtävän hoitaakseen. Raha kelpaa. Nopeasti alkaa näyttää siltä, että Joelin veljen yli neljäkymmentä vuotta aikaisemmin tapahtunut katoaminen liittyy jotenkin asiaan, samoin Joelin vanhempien yhdeksän vuotta myöhemmin tekemä kaksoisitsemurha. Mutta oudommaksi kuvio kääntyy, kun Daniel huomaa omankin menneisyytensä liittyvän kuvioon ja kun hän tajuaa olevansa itse murhaajan kohteena.

Daniel ei ole mikään sympaattinen sankari, oikeastaan päinvastoin. Menneisyydessä on synkkiä salaisuuksia, eikä huumetaustakaan imartele. Mutta atk-taidoissa kaveri on haka, samoin kielissä. Armeijamenneisyydestä on hyötyä, jos tosin haittaakin, tarinan edetessä ja pelin panosten yhä kovetessa. Vallgren on punonut sellaisen juonikuvion, että jälkikäteen voi vain ihmetellä, millä ilveellä kudelma oikein pysyy koossa. Mutta vauhti on sen verran kova ja meno vangitsevaa, ettei lukiessaan ehdi turhia kummastella, nauttiipa vain menosta.

Ruumiita matkan varrella tulee, eikä tunnelma muutenkaan ole kovin leppoisa, mutta esimerkiksi Erik Axl Sundin Varistyttö-trilogian kaltaista ahdistusta ja inhoa en aivan lukiessani kokenut, onneksi. Tosin tässäkin, kuten vaikkapa Millennium-sarjassa, syyt löytyvät osin hyvin kaukaa menneisyydestä ja osa tarinaan liittyvistä ihmisistä toimii äärimmäisen raa’asti ja sairaasti toisia ihmisiä kohtaan. Menestystrillerisarjat eivät anna kovin kaksista kuvaa Ruotsista ja ruotsalaisista.

Tarinan langanpäät solmitaan siististi nippuun, mutta miten Katzin tarina jatkuu, jää kutkuttavasti auki. Lisää siis tosiaan on luvassa, ja vaikka tietyt laskelmoinnilta haiskahtavat jutut kokonaisuudessa hieman kaivelevatkin, en takuulla malta olla ahmimatta tätä lisää heti, kun sitä vain painokoneesta putkahtaa! Taitavasti, ammattitaitoisesti kirjoitettua viihdettä jännityksen ystäville siis.

Carl-Johan Vallgren: Varjopoika (Skuggpojken)

Suom. Maija Kauhanen. Otava 2015. 348 s.

Ennakkokappale. Kiitokset kustantajalle!

Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä - romaani rakkaudesta

Kansi Elina Warsta.

Tämän romaanin henkilöt saivat minut raivostumaan. Olisin halunnut ravistella päähenkilö Esteriä! Eikö älykäs, kaikin puolin fiksu aikuinen nainen, filosofi sentään ammatiltaankin, yhtään tajua, että häntä käytetään rankasti hyväksi?! Itserakasta ääliötä, ’suurta taiteilijaa’ Hugo Raskia, Esterin rakkauden kohdetta, olisin halunnut tempaista paistinpannulla otsaan. Mikä ääliö mieheksi!

Kylläpä pieni, viattoman näköinen ja nopealukuinen romaani herättikin vahvoja tunteita! Ei ihme, että toimittaja ja kirjailija Lena Andersson voitti teoksellaan Omavaltaista menettelyä – romaani rakkaudesta August-palkinnon viime syksynä. Romaanin alaotsikko olisi todennäköisesti karkottanut minut, mutta onnekseni Anderssonin suomalainen kustantaja Siltala ystävällisesti tarjosi teoksen luettavakseni. Kyseessä ei ole mikään siirappinen rakkaustarina, kaukana siitä. Kertomus on hyvin raadollinen ja paljas tarina yksipuolisesta rakkaudesta ja – kuten sanottu – henkisestä hyväksikäytöstä.

Kolmikymppinen Ester on arvostettu runoilija ja filosofi ja elää vakiintuneessa, rauhallisessa ja kaikin puolin tyydyttävässä parisuhteessa. Elämä tuntuu olevan mallillaan. Sitten tuo vakaa elämä suistuu raiteiltaan. Esteriltä pyydetään esitelmää arvostetusta videorunoilija Hugo Raskista. Ester on ihaillut Raskin puhuttelevia teoksia aiemminkin, mutta perehtyessään tunnetun hahmon tuotantoon esitelmää varten Ester huomaa lumoutuvansa ja rakastuvansa tutkimuskohteeseensa. Kun Hugo sitten esitelmätilaisuudessa käyttäytyy huomaavaisesti ja elegantisti, on Ester auttamattomasti mennyttä. Hänen elämänsä keskipiste on Hugo Rask.

”Intohimo roihusi Esterin sisällä. Polttomoottorit kävivät kaikilla sylintereillä. Hän eli pelkällä ilmalla. Hän ei syönyt eikä kaivannut ravintoa. Hän ei juonut eikä tuntenut janoa. Päivä päivältä housut roikkuivat hieman enemmän. Hänen lihansa oli tulessa eikä hän pystynyt nukkumaan.”

Ester ja Hugo alkavat tapailla ja pitää yhteyttä muutenkin. Älykkäät ja syvälliset keskustelut ravintolaillallisen äärellä tulevat tavaksi. Ilmassa kipinöi, mutta Hugo ei tee aloitetta fyysisen suhteen suuntaan Esterin kaipuusta huolimatta. Kuin murrosikäinen epätoivoisesti ihastunut tytönhupakko Ester poimii merkkejä Hugon kiintymyksestä ja kiinnostuksesta sieltäkin, missä niitä ei ole nähtävissä. Jo tuttavuuden alussa Ester on pannut merkille, että sekä Ester että Hugo ovat kiinnostuneita samasta ihmisestä, taiteilija Hugo Raskista. Rakastunut kuitenkin antaa anteeksi tällaiset pikkuvirheet.

Omavaltaista menettelyä kuvaa koko rakkaustarinan kaaren alusta loppuun. Lukijalle on selvää alusta alkaen, miten tarinassa tulee käymään, mutta Ester tuntuu olevan kiusallisen sitkeä sokeudessaan ja halussaan saada rakkautta puristetuksi täydellisen itserakkaasta ja narsistisesta miehestä. Loppu tulee, mutta tuskallisen hitaasti. Älykäs osa Esteriä alkaa varsin pian nähdä taiteilija ja ajattelija Hugo Raskin läpi, mutta mies Hugo Rask on hänelle pakkomielle. Tunnepuoli Esterissä ei anna periksi ennen kuin totuus kertakaikkisesti läväytetään hänelle vasten kasvoja.

August-palkinto on vaikuttaa sääntöjen perusteella demokraattisemmalta versiolta kotoisesta Finlandia-palkinnosta. Kussakin sarjassa asetetaan kuusi ehdokasta, jotka sitten lukee 21-jäseninen raati. Eniten ääniä saanut voittaa palkinnon, joka on arvoltaan noin kolmannes Finlandiasta. Palkinto on Ruotisin kustannusyhdistyksen hoteissa samoin kuin suomalainen versiokin. Ruotsissa voinee asettaa ehdolle minkä tahansa vuoden aikana Ruotsissa ruotsiksi ilmestyneen teoksen, koska myös suomalainen Monika Fagerholm on voittanut palkinnon (vuonna 2005 Amerikkalaisella tytöllä) ja Kjell Westö oli ehdolla viime vuonna.

Lista kaunokirjallisuussarjan voittajista on mielenkiintoinen. Joukossa on pari omaakin kestosuosikkiani, eli Kerstin Ekmanin Tapahtui veden äärellä (1993) ja Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulajänkältä (2000). Mikäli Wikipedian lista pitää paikkansa, viime vuosien voittajia ei ole käännetty suomeksi, vaikka useimmat aiemmista onkin (tosin listalta puuttuu ainakin Susanna Alakosken suomennos Sikalat). Siihen nähden Anderssonin voittoteos on suomennettu pikavauhdilla, vaikka minulla ei olekaan tietoa siitä, vaikuttiko palkinto kääntämispäätökseen.

Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä - romaani rakkaudesta (Egenmäktigt förfarande - en roman on kärlek) 

Suom. Sanna Manninen.

Siltala 2014. 214 s. 

Arvostelukappale kustantajalta. Kiitos!