Elly Griffiths: Taikatemppumurhat

 

Olen ollut uskollinen Elly Griffiths -fani vuosikausia, aina siitä saakka, kun ensimmäinen Ruth Galloway -sarjan cozy crime -dekkari Risteyskohdat vuonna 2017 julkaistiin suomeksi. Sain silloin Tammelta Risteyskohdista ennakkokappaleen. Se tosiaan tiesi paikkansa, sillä olen lukenut (ja osan kuunnellut) koko 15-osaisen sarjan jokaisen osan aina tuoreeltaan, kun niitä on julkaistu.

Julkaisutahti on ollut kiitettävän rivakka, sillä kun Tammi otti sarjan ohjelmaansa vuonna 2017, sitä oli jo Englannissa ilmestynyt kahdeksan osaa. Suomennoksia julkaistiin kaksi kappaletta vuodessa, joten tänä vuonna ilmestyi sarjan päättävä osa Viimeinen leposija vain vuotta myöhemmin kuin alkuperäisteos oli nähnyt päivänvalon.

Ruth Galloway -sarja on ollut ja on edelleen Suomessakin hyvin suosittu, joten Tammi otti ohjelmaansa myös Griffithsin Harbinder Kaur -sarjan. Se on tuoreempi sarja, jossa on vasta neljä osaa, joista viimeisin The Last Word on ilmestynyt tänä vuonna. Kaikki kolme aiempaa osaa on jo suomennettu. Sarjan aloitusosa on Muukalaisten päiväkirjat. Kaikki Ruth-fanit eivät ole tainneet Harbinderiin ihastua yhtä tulisesti, mutta minä olen kyllä pitänyt myös tästä sarjasta. Kaikki suomennokset on hankittu ja luettu (tai kuunneltu).

Tuotteliaalla kirjailijalla on kuitenkin vielä yksi aikuisille suunnattu sarja, josta saatiin ensimmäinen suomennos vasta tänä syksynä. Sarja on nimetty miljöönsä mukaan Brighton-sarjaksi, ja se eroaa kahdesta edellä mainitusta parin ratkaisevan seikan osalta. Ensinnäkin kyse on historiallisesta tai ainakin nostalgisesta dekkarisarjasta, sillä aloitusosa Taikatemppumurhat sijoittuu vuoteen 1950. Toiseksi tällä kertaa päähenkilö on nuorehko mies, Brightonin poliisin rikoskomisario Edgar Stephens.

Kyse on edelleen arvoitusdekkarista, jossa ei varsinaisesti väkivallalla mässäillä, mutta tunnelma on kuitenkin aika erilainen kuin aiemmin suomennetuissa sarjoissa. Se on tietysti erinomainen asia, mutta vaati pientä orientaation säätöä, ennen kuin pääsin kunnolla viihdyttävän tarinan imuun. Ajankohta eli vuosi 1950 on oivallinen valinta sarjan aloituspisteeksi, sillä toisen maailmansodan arvet ovat vielä kovin tuoreet ja sodan vaikutus tuntuu brittienkin arjessa kaikkialla. Kuitenkin uusi aikakausi on jo hyvää vauhtia käynnistymässä ja maailma muuttumassa.

Juoni käynnistyy rivakasti, kun rautatieaseman matkatavarasäilytyksestä löydetään hajun perusteella kaksi laatikkoa, jotka sisältävät pilkotun naisruumiin osia, kuten erinomaisen hyvin muodostuneen sääriparin. Kolmas laatikko, joka sisältää puuttuvan palan eli torson, saapuu poliisilaitokselle suoraan Edgar Stephensille osoitettuna. Paketissa lukee Edgarin tittelinä hänen sotilasarvonsa.

Nyt koossa on jo kaksi vihjettä, jotka saavat Edgarin vakuuttuneeksi, että murha liittyy jotenkin hänen sodanaikaiseen komennukseensa. Kolmeen osaan sahattu nainen on nimittäin hänen taikuriystävänsä Maxin kehittämä kuuluisa Siksak-taikatemppu.

Taitava ristikoiden ja muiden arvoitusten ratkoja Edgar on sodan alkuvaiheessa värvätty MI5:een taikuriryhmäksi kutsuttuun erikoisjoukkoon, jonka tarkoituksena oli hämätä saksalaisia erilaisin menetelmin muun muassa uskomaan, että pohjoisen satamakaupunkeja suojasivat vahvat sota-alukset.

Taikuriryhmässä palveli myös ihan oikeita varieteissa työskennelleitä taikureita eli esimerkiksi Edgarin hyvä ystävä Max Mephisto, Stan “The Great Diablo” Parks ja Tony Mulholland. Sodan jälkeen taikuriryhmä hajosi maailman tuuliin, mutta nyt on aika jäljittää vanhat taistelutoverit auttamaan murhan ratkaisemisessa.

Pian alkaa valjeta, että ainakin jotkut vanhan taikuriryhmän jäsenet ovat murhaajan tähtäimessä, kun ruumiita tulee lisää. Kuka murhien takana oikein on ja mitä hänelle on sota-ajan tapahtumista jäänyt hampaankoloon? Edgar joutuu palauttamaan mieleen sota-ajan kipeän menetyksensä, mikä ei hänen mielialaansa varsinaisesti nosta. Onko hän itsekin hengenvaarassa? Kuka pelaa kaksilla korteilla?

Elly Griffiths: Taikatemppumurhat (The Zig Zag Girl)
Suom. Pauli Tapio.
Tammi 2024.
Äänikirjan lukija Aku Laitinen.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

 

Elly Griffithsin Brighton-sarja:

Taikatemppumurhat (The Zig Zag Girl, 2014) Suomentanut Pauli Tapio. Tammi, 2024. 

Savuverho (Smoke and Mirrors, 2015) Suomentanut Pauli Tapio. Tammi, maaliskuu 2025.

The Blood Card, 2016

The Vanishing Box, 2017

Now You See Them, 2019

The Midnight Hour, 2021

The Great Deceiver, 2023

Elly Griffiths: Muukalaisen päiväkirjat

 

Brittidekkaristi Elly Griffiths on tullut suomalaislukijoille tutuksi forensiseen arkeologiaan erikoistuneesta Ruth Gallowaysta kertovasta leppoisasta dekkarisarjastaan, jota on suomennettu rivakkaan tahtiin eli kaksi osaa vuodessa. Sarja on Suomessa edennyt yhdenteentoista osaansa, kun Kivikehät ilmestyy tänä keväänä. Alkukielellä sarja on toistaiseksi neljätoistaosainen.

Tuotteliaalla Griffithsillä on kaksi muutakin mysteerisarjaa, tällä hetkellä kuusiosainen Stephens and Mephisto Mystery -sarja (myös nimellä The Brighton Mysteries), joka sijoittuu 1950- ja 1960-luvuille Brightoniin, ja Harbinder Kaur tutkii -sarja, josta on ilmestynyt kolme osaa. Sen ensimmäinen osa on nyt suomennettu nimellä Muukalaisen päiväkirjat.

Uskollisena Ruth Galloway -fanina (olen lukenut tai kuunnellut kaikki sarjan suomennetut osat) tartuin innokkaana Muukalaisen päiväkirjoihin. Odotin mukavan viihdyttävää tarinaa ilman sen kummempia ennakkotietoja. Enkä pettynyt yhtään! Päinvastoin, ihastuin kovasti tähän pikkuisen kirjallisempaan dekkaritarinaan. Rikosylikonstaapeli Harbinder Kaur vaikuttaa sympaattiselta päähenkilöltä, jonka uutta tapaamista jään innokkaana odottamaan.

Harbinder Kaur on sussexilaisen pikkukaupungin sikhiperheen tytär, joka vielä 35-vuotiaana asuu vanhempiensa luona. Jumalaisia aterioita loihtiva äiti odottaa edelleen, että tytär jonakin päivänä esittelisi vanhemmilleen sulhasehdokkaan. Äiti ja isä ovat ilmeisesti ainoat Harbinderin lähipiirissä, jotka eivät tiedä hänen olevan lesbo. Poliisin ammattia vanhemmat pitävät vähän turhan miehisenä valintana.

Harbinder Kaur on yksi kolmesta tarinan minäkertojasta. Alkuun lähdetään Talgarthin peruskoulussa englantia opettavan Claren matkassa. Clare on muuttanut paikkakunnalle teini-ikäisen tyttärensä Georgien kera saatuaan opettajan paikan avioeronsa jälkeen. He asuvat hylätyn tehtaan vieressä entisessä työntekijöiden asuintalossa pienen Herbert-koiransa kanssa. Clare haaveilee kirjoittavansa kirjan goottikirjailija R. M. Hollandista, jonka koti on sijainnut aikanaan Talgarthin koulun vanhassa osassa eli Holland Housessa.

Claren rauhallinen elämä järkkyy, kun hänen lähin kollegansa ja paras ystävänsä Ella löydetään kotoaan kuoliaaksi puukotettuna. Ellan käsiin on tehty stigmat samalla tavalla kuin R. M. Hollandin tunnetuimmassa kauhunovellissa ’Muukalainen’. Lisäksi Ellan viereltä löytyy muistilappu, johon on kirjoitettu novellin avainlause: ”Helvetti on tyhjä.”

Pian poliisi alkaa kysellä Clarelta ja muilta Ellan ystäviltä, mitä ikävää tapahtui kesällä Hythessä, kun joukko Talgarthin opettajia oli siellä koulutuksessa. Clare kieltää tietävänsä asiasta mitään. Kun hän tarkistaa päiväkirjoistaan kesän tapahtumista kirjoittamiaan muistiinpanoja, hän huomaa jonkun toisenkin kirjoittaneen hänen päiväkirjaansa. Kuka on voinut päästä käsiksi hänen tavaroihinsa? Tilanne muuttuu yhä uhkaavammaksi, kun toinenkin Talgarthin koulun henkilökunnan jäsen löytyy tapettuna. Ovatko Clare ja Georgie myös vaarassa?

Kolmas näkökulmahenkilö ja minäkertoja on Claren 15-vuotias tytär Georgie, joka on äidiltään salaa liittynyt lukion englannin opettajan vetämään luovan kirjoittamisen ryhmään. Muutenkaan äidillä ei ole aivan kirkasta käsitystä tyttären puuhista, vaikka sen hän toki tietää, että Georgie seurustelee Ty-nimisen 21-vuotiaan nuorukaisen kanssa. Clare ja ex-mies Simon eivät oikein hyväksy tilannetta, mutta vaikea sitä on estääkään.

Näiden kolmen naisen kertomana osa tapahtumista valottuu useampaan kertaan, mutta myös edetään tarinassa. Ratkaisu on oivallinen, sillä eri näkökulmat valaisevat tapahtumia hyvinkin mielenkiintoisesti. Kuinka paljon voi luottaa esimerkiksi siihen, mitä Clare kirjoittaa päiväkirjaansa? Tai Georgie julkiseen nettipäiväkirjaansa?

Lisäksi tarinan lomaan on vielä kirjoitettu auki R. M. Hollandin kuuluisa ’Muukalainen’-novelli, jota rikokset tuntuvat kammottavalla tavalla kopioivan.

Nautin Muukalaisen päiväkirjoissa monesta asiasta. Griffiths kuvaa suorastaan murhaavan herkullisesti ja tarkkanäköisesti koulumaailmaa erityisesti opettajanäkökulmasta. Yllättävänkin moni asia tuntuu olevan täsmälleen samoin brittiläisessä julkisessa peruskoulussa kuin suomalaisessakin, vaikka tietysti sävyerojakin on. Tietyt opettajahuoneen tyypit on kuitenkin helppo tunnistaa, samoin opetustyön nurjat ja parhaat puolet.

Oman mausteensa työpaikan kiemuroihin tuo brittiyhteiskunnan luokkarakenne, jonka hienovaraiset vivahteet Griffiths tuo myös humoristisesti esiin. Claren vanhemmat ovat molemmat käyneet yliopiston, mutta pettymyksekseen hän ei ole kuitenkaan päässyt huippuyliopistoon Oxfordiin tai Cambridgeen. Hänen toiveensa on nyt asetettu Georgieen, joka taas suhtautuu niihin huolettoman yliolkaisesti.

Muukalaisen päiväkirjat on ihanan kirjallinen dekkari. R. M. Holland on valitettavasti Griffithsin luoma fiktiivinen kirjailija, mutta moni muu tarinassa vilahtava kirjailija on ollut ihan oikeasti olemassa ja suomalaisellekin lukijalle tuttu. Griffiths leikittelee loistavasti monenlaisen kirjallisen (britti)perinteen kanssa. Goottilainen kauhutunnelma väreilee miellyttävästi tarinan pohjavireenä, ja mukana on aivan pikkiriikkinen ripaus yliluonnollisuuttakin, mikä sopii oikein hyvin maustamaan kokonaisuutta. 

Elly Griffiths: Muukalaisen päiväkirjat (The Stranger Diaries)
Suom. Cristina Sandu.
Tammi 2022. 393 s.
Kansi Markko Taina.

Arvostelukappale.

Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet & Aavekentät

Brittiläisen Elly Griffithsin suosittua Ruth Galloway -dekkarisarjaa suomennetaan kiivasta tahtia eli kaksi osaa vuodessa -vauhdilla. Ilmeisenä tavoitteena on saada jossain vaiheessa kurottua umpeen suomennosten ja alkuperäisten julkaisujen välinen kuilu, joka on päässyt syntymään, kun suomeksi julkaiseminen aloitettiin kaksitoista vuotta jälkijunassa. Kirjailija on myös hyvin tuottelias, joten suomennosvauhdissa on pysyttävä, jos tavoite aiotaan saavuttaa!

On mukavaa, että Griffithsin suomalainen kustantaja Tammi on kuitenkin päätynyt julkaisemaan koko sarjan suomeksi alusta asti järjestyksessä. Nopeus tietysti on tärkeää, koska monet dekkarifanit eivät malta odottaa suomennoksia vaan ahmivat suosikkikirjailijoidensa teokset tuoreeltaan alkukielisinä. Mutta kuten sanottu, on ollut mukavaa tutustua Ruthiin ja hänen ystäviinsä ja vihollisiinsa alusta alkaen sarjaa järjestyksessä lukien.

Nopea suomennostahti vain on välillä tipauttaa ainakin minut kyydistä. Nytkin huomasin Tammen syyskatalogista, että alkusyksystä on ilmestymässä jälleen uusi Ruth Galloway -dekkari Siniviittainen nainen. Montakos minulla olikaan hyllyssä rästissä…? Onneksi heinäkuu on hyvää äänikirjan kuunteluaikaa mustikka- ja vadelmapuskien pursutessa poimittavaa satoa, joten sain kuunneltua vuoroaan odotelleet osat Kadonneet ja kuolleet sekä Aavekentät.

Kadonneissa ja kuolleissa on oikeastaan kolme juonilinjaa. Ruth on mukana Norwichin linnan alueella tehtävissä kaivauksissa, joiden yhteydessä maasta löytyy Koukkumuoriksi kutsutun pahamaineisen Jemima Greenin jäännökset. Green, jonka toisen käsivarren tilalla oli metallinen koukku, piti aikanaan 1800-luvulla rahasta kasvattilapsia. Hänet tuomittiin kuolemaan kahdenkymmenen lapsen murhista.

Ruthin ällistykseksi ja hänen pomonsa Philin suureksi riemuksi amerikkalainen tv-yhtiö kiinnostuu löydöstä ja haluaa tehdä siitä jakson ’Naiset, jotka tappavat’ -sarjaansa. Ohjelmassa toimii historioitsijana komea amerikkalaistohtori Frank Barker, joka Ruthin Cathbad-ystävän tavoin uskoo, että Jemima Green tuomittiin aikanaan syyttömänä.

Komisario Harry Nelson ryhmineen saa tutkittavakseen vastenmielisen tapauksen. Liz Donaldson -nimisen naisen kahdeksan kuukauden ikäinen David-poika on löytynyt kuolleena omasta sängystään. Traagisen tapauksen tekee epäilyttäväksi se tosiseikka, että Liz on menettänyt kaksi edellistä poikalastaan suurin piirtein samanlaisissa olosuhteissa. Lizin tyyni käytös ja viimeistelty olemus herättävät komisariossa voimakkaita vastenmielisyyden tunteita. Onko Liz itse tappanut Davidin ja kenties myös aiemmat poikansa?

Kolmas juonilinja liittyy sekin pikkulapsiin. Varakkaan perheen nuorin lapsi Poppy siepataan omasta vuoteestaan. Johtolankana on leikkimökkiin jätetty viesti ’Lastenhoitajalta’. Kuten lukija arvaa, kaikki kolme juonta liittyvät monimutkaisella tavalla yhteen, ja jälleen kerran vaarassa on myös joku Griffithsin omista keskeisistä henkilöistä läheisineen.

Kadonneiden ja kuolleiden teemoina ovat äitiys, äidinrakkaus, perheen ja työn yhdistämisen pulmat sekä se, rakastavatko lastenhoitajat hoidettaviaan ja pitäisikö heidän ylipäätään rakastaa vai vain hoitaa työnsä. Näitä kysymyksiä pyöritellään eri näkökulmista miltei uuvuksiin asti.

Toinen lukijaa uuvuttava asia sekä Kuolleissa ja kadonneissa että Aavekentissä on Ruthin yhä ilmeisemmäksi muuttuva itseinho. Alkupään kirjoissa vielä onnistuin sivuuttamaan tämän, mutta enää en. Miksi fiksu, koulutettu ja kaikin tavoin pätevä Ruth voi olla niin raivostuttavan epävarma itsestään? Hän moittii alati ulkonäköään ja pitää itseään lihavana ja rumana, eikä voi uskoa, että joku komea mies ihan oikeasti voisi olla hänestä kiinnostunut. Jos Griffiths suostuisi tätä itseinho-osuutta leikkaamaan, pitäisin Ruthista vielä paljon nykyistä enemmän.

Aavekenttien lähtöasetelma on verrattoman kutkuttava! Blackstock Hallin entisille maille ollaan rakentamassa asuinaluetta, kun kaivinkoneen kauha osuu metalliin. Maasta paljastuu hautautunut amerikkalainen tiedustelukone, joka on syöksynyt maahan toisen maailmansodan aikana. Ohjaamosta löytyvät pilotin jäännökset. Miestä on ammuttu otsaan.

Komisario Nelson kutsuu paikalle forensisen arkeologian asiantuntijansa eli Ruth Gallowayn. Ruth huomaa heti, että asiat eivät ole kohdillaan. Maata koneen ympärillä on kaivettu hiljattain, ja lisäksi ruumis on säilynyt aivan väärällä tavalla. Lisää ihmeteltävää kertyy nopeasti. Maasta löytyneen koneen pilotti on aikanaan löytynyt niityltä menehtyneenä. Ohjaamossa on siis mitä ilmeisimmin väärä mies!

Pilotin jäänteet tunnistetaankin pian. Kyseessä on Fred Blackstock, viereisen rapistuvan mutta arvovaltaisen Blackstock Hallin omistajien eli Blackstockien poika, jonka lentämä amerikkalainen pommikone syöksyi mereen ollessaan suorittamassa tehtäväänsä. Fredin ruumista ei koskaan löytynyt. Miten kummassa hänen jäännöksensä nyt löytyvät kotikartanon liepeiltä ihan väärästä koneesta? Missä hänen ruumiinsa on ollut ennen kuin se on siirretty nykyiseen olinpaikkaansa? Miksi ja kuka on sen siirtänyt?

Kaikki selville saatu alkaa viitata Blackstock Halliin ja Blackstockien suvun suuntaan, joihin liittyykin kosolti kummallisia piirteitä. Taloa hallitsee edelleen Vanha-George, joka oli kolmesta veljeksestä nuorin. Vanhin Fred kuoli siis sodassa, ja keskimmäinen Lewis katosi sodan jälkeen ja oletettavasti hukuttautui. Fredin hautajaisissa Ruth kuitenkin tapaa mystisen muukalaisen, ja muistotilaisuudessa pahoinpidellään yksi perheenjäsenistä vakavasti, ilmeisesti tappamistarkoituksessa.

Ainekset todella karmivaan tarinaan ovat siis oivallisesti koossa, mutta Griffiths pysyy tyylilleen uskollisena ja Aavekentätkin jää varsin leppoisaksi dekkariksi. Amerikkalainen tv-yhtiö kiinnostuu myös Fredin tarinasta ja haluaa tehdä siitä jakson historiasarjaansa, joten Ruthin ja Frankin tiet risteävät jälleen. Komisario Nelsonin tiimissäkin tapahtuu monenlaista dramaattista. Loppuhuipennus tapahtuu tulvan saartamassa Blackstock Hallissa, kun Fredin tarinan yksityiskohdat on ensin saatu selville.

Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet (The Outcast Dead)
Suom. Anna Kangasmaa.
Tammi 2019. 352 s.
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn, kesto 10 h 50 min.

Painettu kirja ostettu, äänikirja Strorytel.

Elly Griffiths: Aavekentät (The Ghost Fields)
Suom. Anna Kangasmaa.
Tammi 2020. 352 s.
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn, kesto 10 h 40 min.

Painettu kirja ostettu, äänikirja Strorytel.

Ruth Galloway -sarja:

The Crossing Places (2009) Risteyskohdat (2017)
The Janus Stone (2010) Januksen kivi (2017)
The House at Sea’s End (2010) Jyrkänteen reunalla (2018)
A Room Full of Bones (2012) Käärmeen kirous (2018)
Ruth’s First Christmas Tree (2012)
Dying Fall (2012) Korppikuningas (2019)
The Outcast Dead (2014) Kadonneet ja kuolleet (2019)
The Ghost Fields (2015) Aavekentät (2020)
The Woman in Blue (2015) Siniviittainen nainen (2020)
The Chalk Pit (2017)
The Dark Angel (2018)
The Stone Circle (2019)
The Lantern Men (2020)
The Night Hawk (2021)

Elly Griffiths: Korppikuningas

Nähtävästi Norfolkissa on Elly Griffithsin mielestä toistaiseksi murhattu kylliksi väkeä, sillä viidennessä Ruth Galloway -dekkarissa pengotaan luita ja selvitetään murhia vaihteeksi Blackpoolin kaupungin ja Pendlen metsien tuntumassa.

Forensisen arkeologian tohtori Ruth Gallowayn elämä tuntuu asettuneen uomiinsa ellei jopa jumittuneen paikoilleen. Elämä kaksivuotiaan Katen yksinhuoltajana on antoisaa mutta samalla stressaavaa, ja kaikkien työssä käyvien äitien tavoin Ruthilla on aina huono omatunto. Työ on mukavaa, mutta ura ei etene. Ruth ei ole tehnyt merkittäviä löytöjä saati julkaissut mitään vuosiin. Rakkauselämäkin on kädenlämpöistä, sillä miesystävä Max on kyllä mukava mutta ei mitenkään roihuun sytyttävä tyyppi.

Sitten rauha häiriintyy. Ruth saa viestin, että hänen opiskelukaverinsa Dan on kuollut asuntopalossa. Ryhmänsä ehdoton hurmuri ja tähtiopiskelija Dan on vastoin kaikkia odotuksia päätynyt pienen maalaisyliopiston historianlaitokselle opettamaan arkeologiaa. Mutta ennen onnettomuutta Dan on ehkä tehnyt mullistavan löydön, joka saattaisi liittyä mystiseen Korppikuninkaaseen. Itse asiassa Dan on lähettänyt löytöön liittyvän kirjeen Ruthille, jossa pyytää tämän apua otaksumiensa varmistamisessa. Vahinko vain, että kirje saapuu perille vasta Danin kuoleman jälkeen.

Sen sijaan tulipalo, jossa Dan kuoli, ei tainnut olla vahinko vaan tahallaan sytytetty. Joku tai jotkut ovat halunneet tappaa iloisen ja aina ehdottoman coolin Danin. Vai oliko Dan sellainen vielä, kaksikymmentä vuotta Ruthin ja Danin viimeisen tapaamisen jälkeen? Entä missä ovat Danin tietokone ja puhelin sekä kaikki kaivauksilla tehtyyn löytöön liittyvä kirjallinen materiaali? Onko Danin kuolemalla yhteys Korppikuninkaaseen vai onko sittenkin syynä hänen etninen taustansa? Pendlen yliopistolla toimii nimittäin uusnatsismiin reippaasti kallistuva salaseura Valkoinen käsi.

Danin esimies ottaa yllättäen yhteyttä Ruthiin ja pyytää tätä selvittämään, olivatko Danin esiin kaivamat luut sitä mitä tämä oletti vai jotain muuta. Myös opiskelukaveri Caz ottaa yhteyttä ja kertoo, että Danin kuolema ei ollutkaan onnettomuus. Ennen kuin Ruth edes ehtii tehdä päätöstä lähdöstä, hän saa uhkaavan tekstiviestin, jossa häntä kehotetaan luopumaan ajatuksesta. Viestistä Ruth ei kerro kenellekään, mutta hän sentään pyytää Nelsonia vähän selvittämään Danin kuolemaan liittyviä epäselvyyksiä.

Yhtä kaikki pian Blackpoolissa lomailevat paitsi Nelson vaimonsa kanssa myös Ruth, Kate ja uskollinen Cathbad. Ennen kuin Korppikuninkaan luiden arvoitukset on ratkaistu, tulee tietysti lisää ruumiita. Epäilyttävästi käyttäytyviä tyyppejä tuntuu olevan Pendlen yliopiston historianlaitos pullollaan, ja jokaisella on omat luurankonsa kaapeissaan, kuten kuuluukin. Ruth lähipiireineen joutuu jälleen todellisiin vaaroihin, ennen kuin myös murhaaja on saatu nalkkiin.

Griffiths jatkaa siis tutulla linjallaan, jossa leppoisat ja rankat tunnelmat vuorottelevat. Murhatutkimusten lomassa painiskellaan sydämenasioiden kanssa ja yritetään viettää peribrittiläistä lomaakin. Työnarkomaaneille kuten Nelsonille ja Ruthille se on tosin melko vaikeaa, mutta Kate ja Cathbad ottavat ilon irti. Korppikuninkaaseen muuten liittyy kuin liittyykin ihan mojova yllätys…

Ruthia ja kumppaneita on mukava tavata säännöllisesti, ja tälläkin kertaa viihdyin oikein hyvin. Suosikkihenkilökseni on noussut sympaattinen Cathbad kaikkine omituisuuksineen. Ruth on mukavan rosoinen päähenkilö, mutta on myönnettävä, että minuakin on alkanut vaivata tapa, jolla hän puhuu itselleen itsestään ylipainoisena ja rumana. Miksi ihan normaalivartaloisen keski-ikäisen naisen pitää jatkuvasti jauhaa omasta (olemattomasta) lihavuudestaan? Rasittavaa.

Elly Griffiths: Korppikuningas (Dying Fall)
Suom. Anna Kangasmaa.
Tammi 2019. 372 s.

Arvostelukappale.

Laitan kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan.

Ruth Galloway -sarja:

Risteyskohdat
Januksen kivi
Jyrkänteen reunalla
Käärmeen kirous
Korppikuningas

Elly Griffiths: Käärmeen kirous #dekkaritiistai

Käärmeen kirous on neljäs Elly Grifftihsin arkeologi Ruth Gallowaysta kertova dekkari, joten ei ole ihme, että Ruthista tuntuu tulleen kuin vanha ystävä. Hänen kuulumisiaan on mukava päivittää puolen vuoden välein ja siinä sivussa muutama arvoituksellinen murhakin ratkeaa kuin ohimennen. Murhatarinat ovat kirjoissa itsenäisiä, eivätkä henkilöiden yksityiselämään liittyvät käänteet ole mahdottomia ymmärtää, vaikkei kaikkia sarjan osia olisi järjestyksessä lukenutkaan. Mukaan voi siis aivan mainiosti hypätä vaikka tästä neljännestä osasta.

Norfolkin poliisi on täystyöllistetty huumeiden salakuljetuksen selvittelyssä. Seudulle suorastaan vyöryy hyvälaatuisia huumeita, mutta kukaan ei tunnu tietävän, mistä ja miten. Samaan aikaan Ruth törmää epäilyttävään kuolemantapaukseen yksityisessä museossa, jossa on tarkoitus avata omistajan esivanhempien sukuun kuuluneen 1300-luvulla eläneen piispan arkku. Arkun vierellä makaa verissään museon kuraattori, joka kuolee matkalla sairaalaan. Kuolinsyy paljastuu luonnolliseksi, mutta paikalle saapuneen komisario Nelsonin mielestä muutamakin tapaukseen liittyvä yksityiskohta vaikuttaa epäilyttävältä.

Smith-museon omistaa upeaa hevostilaa lähistöllä pyörittävä lordi Smith. Käy ilmi, että museossa säilytetään lordin isoisoisän aikoinaan Australiasta tuomia aboriginaalien luita ja kalloja, joita on pyydetty palautettaviksi oikeille leposijoilleen. Lordi suhtautuu vaatimuksiin kuitenkin jyrkän kielteisesti. Juuri kummoisiakaan tutkimuksia ei käynnistetä, eihän ole murhaakaan, mutta sitten hevostilalla tapahtuu toinen yllättävä kuolemantapaus. Jotain outoa on meneillään. Tilanne tuntuu riistäytyvän kaikkien hallinnasta, kun poliisin miesvahvuus yllättäen verottuu äkillisen ja vakavan sairastapauksen vuoksi.

Ruthin pikkutyttö Kate on nyt vuoden ikäinen, mutta Ruth tuntee edelleen olevansa äitinä untuvikko. Eihän hän osaa tehdä edes kunnollisia perunaleimasimia! Olisi myös mukavaa, jos voisi joskus jakaa edes viikonloppunsa jonkun kanssa. Tilannetta mutkistaa, että Katen isän vaimo on saanut selville totuuden lapsesta. Ruthin ja Nelsonin välit ovat kovin jännitteiset. Naapuriin tupsahtaa Bob Woonunga suoraan Australiasta tuoden mukanaan sekä tervetullutta elämää autiolle rannalle että jotain outoa, jota Ruth ei aivan osaa nimetä. Onko Bob naapurina uhka vai mahdollisuus?

Museoon ja ratsutilan kuolemantapausten ympärillä on kovin paljon hämmentäviä yksityiskohtia. Mitä lordin itsellinen vaimo puuhailee iltaisin? Miksi poika Randolph ärsyttää isäänsä niin kovasti? Miksi tytär Caroline ei uskalla pyytää palkankorotusta? Miksi hevosilla tuntuu jatkuvasti olevan ähky? Oliko piispa Antoninella jokin salaisuus? Miten joka puolelta esiin tunkevat käärmeet liittyvät kaikkeen?

Kaikki yksityiskohdat loksahtavat lopulta siististi paikoilleen ja langanpäät solmitaan, mutta kovin aktiivista roolia Ruthilla tai edes Nelsonilla ei lopulta ole arvoitusten ratkaisemisessa. Cathbadilla on jälleen kummallisesti sormensa pelissä, kun tarvitaan apua henkimaailman rajoilta, mutta eipä sekään haittaa. Yliluonnollisiin ilmiöihin ei Ruthkaan suostu uskomaan, joten lukijakin saa vapaasti itse päättää, mikä on ’totta’.

Käärmeen kirous on tuttua Elly Griffithsiä ja Ruth Gallowayta: leppoisaa, viihdyttävää ja nopeasti alas solahtavaa. Jään tyytyväisenä odottelemaan seuraavaa osaa.

Elly Griffiths: Käärmeen kirous (A Room Full of Bones)
Suomennos Anne Lönnroth.
Tammi, 2018. 331 sivua.

Arvostelukappale.

Ruth Galloway -sarja:

Risteyskohdat
Januksen kivi
Jyrkänteen reunalla

#dekkaritiistai-sarja:

Arttu Tuominen: Silmitön
Antti Tuomainen: Palm Beach Finland
Fiona Barton: Leski
Tuomas Nyholm: Leijona
JP Koskinen: Kannibaalien keittokirja
Jaakko Melentjeff: Hukkuneet
Lone Theils: Runoilijan vaimo
Ane Riel: Pihka 
Arne Dahl: Rajamaat
Marko Immonen: Murhapaikanhakijat
Max Seeck: Mefiston kosketus
Matti Laine: Pahuuden hinta
Seppo Jokinen: Vakaasti harkiten
Timo Saarto: Kevään varjo
Eppu Nuotio: Myrkkykeiso ja Anopinhammas

Eva Frantz: Sininen huvila

Ann Rosman: Sukellus syvyyksiin
Marko Kilpi: Undertaker 1 ja 2
Ari Räty: Varjomies
Jasu Rinneoja: Paha silmä
Matti Laine: Tappajan vaisto
Tapani Bagge: Aavehevosen arvoitus (lastendekkari)
Elly Griffits: Käärmeen kirous

Elly Griffiths: Jyrkänteen reunalla

”Kuka voi vastustaa Ruth Gallowayta?” Leena Lumi kyselee kolmannen Elly Griffithsin Ruth Galloway -dekkarin Jyrkänteen reunalla kannessa. No, en minä ainakaan. Olen kovasti mieltynyt hieman eksentriseen mutta ei liian omituiseen Ruthiin ja hänen omintakeiseen lähipiiriinsä. Norfolkin karut maisemat ja peribrittiläinen meno eivät nekään ole ainakaan dekkarisarjan miinuspuolia.

Sarja etenee suomalaisittain mukavaa vauhtia, sillä sen suomennoksia ilmestyy tällä hetkellä kaksi vuodessa. Sarjassa on tähän mennessä ilmestynyt kaikkiaan kymmenen osaa, joista siis kolmas on ilmestynyt suomeksi tänä keväänä ja neljäs osa Käärmeen kirous on tulossa syyskuussa. Vauhti on kieltämättä kovahko, mutta mukavaa on, että näin Ruthin yksityiselämän käänteissä pysyy mukavasti kärryillä. Rikosjuonet ovat ainakin tähän asti olleet selkeästi itsenäisiä ja ratkenneet kukin omassa kirjassaan. Periaatteessa ei siis haittaa, vaikkei Ruthin matkaan alusta alkaen hyppäisikään.

Tällä kertaa Ruth kutsutaan paikalle, kun Sea’s End House -nimisen talon kohdalta jyrkkien rantakallioiden juurelta löytyy ihmisten jäänteitä eli vanhoja luita. Talo on pienen kylän ulommaisin rakennus, ja meri on syönyt sen puutarhan jo miltei kokonaan. Takapihaa on jäljellä enää metrin levyinen kaistale ja koko rakennus on julistettu vaaralliseksi. Omistaja eli kansanedustaja Jack Higgins ei kuitenkaan suostu poistumaan sukunsa talosta, vaan asuu siellä sitkeästi vaimonsa ja vanhan äitinsä kanssa.

Löytyneet jäänteet osoittautuvat ihmisten luiksi. Jo ensivilkaisu kertoo, että kuolema ei ole ollut luonnollinen, sillä luurankojen kädet on sidottu selän taakse ja uhreja on ammuttu. Lähempi tarkastelu vahvistaa, että jäänteet ovat mitä todennäköisimmin peräisin toisen maailmansodan ajoilta. Norfolkin rannikolla on silloin syystä pelätty saksalaisten maihinnousua, mutta sitä ei tiettävästi kuitenkaan koskaan yritetty. Vai yritettiinkö sittenkin?

Kun Harry Nelson ryhmineen alkaa selvittää kylän sodanaikaisia tapahtumia, alkaa heidän tielleen osua epäilyttäviä kuolemantapauksia. Kaikki heidän seuraamansa johtolangat tuntuvat päättyvän hiljattain kuolleisiin henkilöihin.

Vanhojen luiden penkominen ei siis suinkaan ole tälläkään kertaa vaaratonta puuhaa, sen saavat Ruth ja kumppanit jälleen tuta hyvinkin konkreettisesti. Oman kierteensä käänteisiin tuovat luonnonolosuhteet. Sankka pyry ja pakkanen sekoittavat koko maankolkan juuri, kun Ruth on jättänyt lapsensa hoitajan huomaan. Toisella kerralla taas nopeasti etenevä nousuvesi lisää vaaraa moninkertaiseksi. Viimeistään tämän kirjan luettuani pysyn visusti poissa petolliselta rantakaistaleelta pystysuoran kallioseinämän alapuolella! (Tosin vaara, että sellaiseen paikkaan päätyisin, on onneksi häviävän pieni.)

Luiden penkomisen ja arvoitusten ratkonnan sekä hengenvaaraan joutumisen ohella Ruthilla on järjestettävänään pienen tyttönsä nimiäisjuhla. Cathbadilla tosin on jo suunnitelmat valmiina juhlallisuuksien osalta, mutta Ruthilla on niissä jonkin verran nieltävää. Kaiken lisäksi vieraisille tupsahtaa ystävä kaukaa menneisyydestä ja pölläyttää tulollaan esiin kipeitä muistoja.

Elly Griffiths: Jyrkänteen reunalla (The House at Sea’s End)
Suom. Anna Lönnroth. 348 s.

Arvostelukappale.

Ruth Galloway -sarja:

Risteyskohdat
Januksen kivi
Jyrkänteen reunalla

Eilen tätä juttua haudutellessani törmäsin Facebookin jossakin kirjallisuusryhmässä sattumalta aloitukseen, jossa viitattiin tähän Elly Griffithsin Ruth Galloway -sarjaan ja todettiin, että se on nimenomaan naisille sopivaa luettavaa. Itse olen keski-ikäinen nainen, ja pidän siis, kuten yllä jo todettu, kovasti tästä sarjasta. Sen kirjoittaja on nainen, samoin päähenkilö, jonka yksityiselämää jonkin verran seuraillaan. 

Tekevätkö nämä seikat sarjasta naisille suunnatun? Entä miksi väite sai omat niskakarvani jollei pörhistymään niin ainakin lievästi koholleen? Miksi miehet eivät lukisi naisen kirjoittamaa kirjaa naisista? Eikö juuri niiden pitäisi miehiä kiinnostaa? Saattaisivat vaikka oppia jotain naisista! Itselleni ei yleensä ole merkitystä sen paremmin kirjoittajan kuin päähenkilöiden sukupuolella.

Mitäs mieltä olette? Miehet, luetteko naisten kirjoittamia kirjoja? Miksi?


Juttu on osa Dekkariviikko kirjablogeissa -tempausta.

Elly Griffiths: Januksen kivi

Ihastuin keväällä brittidekkaristi Elly Griffithsin forensisen arkeologian tohtori Ruth Gallowaysta kertovan sarjan aloitusosaan Risteyskohdat. Tammi aloitti tämän kotimaassaan jo yhdeksänosaiseksi venähtäneen sarjan onneksi alusta, ja suomennostahti on kiivas. Toinen osa on siis ilmestynyt tänä syksynä ja kolmas suomennos tupsahtanee painosta ensi keväänä. Suomentajaksi on valittu arkeologi Anna Lönnroth. Sarjan markkinointia vauhditettiin aiemmin syksyllä myös kirjailijavierailulla. Sujuvasanainen ja sydämellinen Elly Griffiths hurmasi ainakin salillisen Dekkarifestivaalin yleisöä lauantaina 16.9.2017.

Tähän väliin varoituksen sana. Jos et ole vielä lukenut Risteyskohtia, sinun ei ehkä kannata lukea tätä juttuani pidemmälle. Aion nimittäin paljastaa keskeisen juonenkäänteen, joka koskee Ruthin yksityiselämää. Asia paljastetaan heti kirjan alkusivuilla, joten muita paljastus ei haitanne.

Sarjan toisen osan Januksen kiven tapahtumat sijoittuvat noin neljän kuukauden päähän siitä, mihin Risteyskohdat päättyy. Suureksi ällistyksekseen ja ilokseen Ruth huomaa olevansa tulossa äidiksi kypsässä neljänkymmenen iässään. Kaiken lisäksi hänestä on tulossa myös yksinhuoltaja, sillä lapsen isä on ilman epäilystä rikoskomisario Harry Nelson, jonka kanssa Ruth meni sänkyyn tasan yhden kerran. Asiaan mutkistavat Harryn avioliitto ja kaksi teini-ikäistä tytärtä. Ruth ei myöskään osaa ajatella Nelsonia kotiinsa pysyvästi.

Ruthin raskautta käsitellään kirjan mittaan melko paljon ja se liittyy osittain myös rikosjuonen kulkuun. Minua raskauskuvio ei häirinnyt mitenkään, mutta voin kuvitella, ettei se miellytä kaikkia lukijoita. Tämä osuus tarinassa on leppoisaa ja kotoisaa, mutta sen vastapainona ovat menneisyydestä esiin nousevat raakuudet.

Ruthin yliopiston alueella on käynnissä kaksi kaivausprojektia. Toisella työskentelee mukavan tuntuinen Max Grey, joka selvästikin on kiinnostunut Ruthista muutenkin kuin vain ammatillisessa mielessä. Ruthkin huomaa, ettei pidä Maxin seuraa lainkaan vastenmielisenä, päinvastoin. Kaivaustyömaista mielenkiintoisempi on kuitenkin kaupungissa sijainneen entisen katolisen lastenkodin purkutyömaalla tehtävä kaivaus. Paikallinen grynderi Edward Spens on ostanut tyhjilleen jääneen kiinteistön ja päättänyt rakentaa sen paikalle luksusasuntoja.

Rakennuksen paikalla on ennen lastenkotia sijainnut ainakin kirkko ja hautausmaa, jotka ovat peräisin kenties roomalaisajalta saakka. Siksi ennen uuden rakennuksen perustustöitä on tehtävä arkeologisia tutkimuksia. Niiden yhteydessä paljastuu komean sisääntuloportin kynnyksen alta pienen lapsen luuranko. Entistä huolestuttavammaksi löydön tekee se, että luurangolta puuttuu kallo. Miksi lapsi on haudattu ilman päätä? Missä puuttuva pää on? Kuka lapsi on ollut? Kuten kunnon dekkarissa pitääkin, viimeiseen kysymykseen on tarjolla useita eri vaihtoehtoja. Vähitellen väärät vaihtoehdot karsiutuvat pois sitkeän tutkimustyön ja löytyäkseen hieman onneakin vaativien vihjeiden avulla.

Lukijan mielikuvitusta ruokitaan otteilla merkillisestä päiväkirjasta, jonka kirjoittaja on selvästikin sekaisin ja kuvittelee, että hänen tehtävänsä on antaa veriuhreja roomalaisille jumalille. Kuka kirjoittaja on, selviää lopussa, kun murhaajakin lopulta paljastuu. Sitä ennen tehdään paljon sekä arkeologisia että rikostutkimuksia. Jännitettä pidetään yllä myös suoraan Ruthiin ja Nelsoniin suunnattujen uhkausten avulla. Marskimaan reunalla sijaitseva Ruthin yksinäinen mökki on kuin tehty uhkaavan tunnelman rakentamiseen.

Ennen kuin murhaaja on saatu selville, on Ruth jälleen konkreettisesti hengenvaarassa. Täpärä pelastuminen on onneksi selviö, onhan sarjaan tulossa vielä paljon jatkoa!

Viihdyin Januksen kiven parissa vallan mainiosti. Ruth on mielestäni sympaattinen hahmo pienine ärsyttävine vikoineen kaikkineen, eikä Nelsonkaan ole mikään ylivertainen sankaripoliisi. Poliisin ja arkeologin yhteiset ponnistukset johtavat lopulta toivottuihin tuloksiin kauniisti kuvatuissa norfolkilaismaisemissa.

Jään tyytyväisenä odottelemaan seuraavan osan Jyrkänteen reunalla -suomennosta!

Elly Griffiths: Januksen kivi (The Janus Stone)
Suom. Anna Lonnroth.
Tammi 2017. 335 s.

Arvostelukappale.

Elly Griffiths: Risteyskohdat

Brittikirjailija Domenica de Rosasta tuli dekkarikirjailija Elly Griffiths tavallaan vahingossa. Tehtyään kaiken ’oikein’ ennen kirjailijan uraansa (siis opiskeltuaan englantia ja työskenneltyään vuosia kirjastossa ja kustantamossa) ja julkaistuaan neljä romaania omalla nimellään de Rosa kirjoitti dekkarin, ja kustantaja totesi, että hän tarvitsee dekkarikirjailijanimen. Niin syntyi Elly Griffiths, joka on julkaissut jo yhdeksän arkeologian tohtori Ruth Gallowaysta ja rikoskomisario Harry Nelsonista kertovaa dekkaria.

Esikoisdekkari Risteyskohdat sai alkunsa, kun kirjailijan aviomies päätti jättää liike-elämän taakseen ja opiskeli arkeologiksi. Miehen uusi ura vei Brightonissa asuneen pariskunnan Norfolkin rannikolle, jossa mies kertoi Griffithsille, että muinaiset kansat olivat pitäneet rannan marskimaata eli suolamarskia pyhänä. Pyhyys johtui maaperän erikoisesta luonteesta: se ei ole oikein maata eikä merta. Suolainen vuorovesi pyyhkii sen yli säännöllisesti ja tuloksena on ainutlaatuiset olosuhteet. Ajatus rajapinnasta, joka ei ole maata eikä merta, ei elävää eikä kuollutta, kiehtoi Elly Griffithsin kirjailijan mielikuvitusta ja siemen ensimmäiselle dekkarille oli kylvetty.

Tammi on juuri aloittanut Ruth Galloway -mysteerien suomennosten julkaisemisen, ja onneksi ensimmäisestä osasta eli Risteyskohdista alkaen. Aloitusosan perusteella luvassa on kelpo sarja, joka jatkaa mallikkaasti brittiläisen dekkarikirjallisuuden laatuperinteitä.

Neljääkymmentä uhkaavasti lähenevä, ylipainoinen ja hyvin itsellinen mutta samalla inhimillisen epävarma tohtori Ruth Galloway on virkistävän erilainen dekkarisankaritar, josta on helppo pitää. Ruth työskentelee pienessä norfolkilaisessa yliopistossa forensisen arkeologian tutkijana ja opettajana. Asunnokseen Ruth on valinnut pienen talon suolamarskin reunalta kaukana kaupungin mukavuuksista. Yksinäisyys on hänen oma valintansa, ja seurakseen hän on kelpuuttanut vain kissansa Flintin ja Sparkyn. Miehiäkin olisi ollut tarjolla, mutta pidempää suhdetta ei ole ollut aikoihin.

Sympaattiseen Ruthiin tutustutaan vähitellen tapahtumien lomassa. Yllättäen Ruth nimittäin saa poliisilta pyynnön tulla auttamaan suolamarskilta löytyneiden luiden ajoittamisessa. Karheankomea ja salaperäisen synkänoloinen rikoskomisario Harry Nelson pelkää, että luut kuuluvat paikkakunnalta kymmenen vuotta sitten kadonneelle viisivuotiaalle Lucylle. Ruth voi kuitenkin nopeasti todeta, että kyseessä on jo todennäköisesti rautakaudella uhrattu tyttö.

Löytö on kuitenkin Ruthin työn kannalta kiinnostava, ja se palauttaa hänen mieleensä lähistöllä kymmenen vuotta sitten järjestetyn kaivauksen, jossa marskimaasta nostettiin esiin muinainen paalukehä. Kaivausten aikaan Ruth on rakastunut ja tutustunut moniin elämänsä tärkeisiin ihmisiin. Yllättäen paalukehä sekä vanhan kaivauksen tapahtumat nousevat esiin myöhemmin, kun paikkakunnalla tapahtuu toinen pikkutytön merkillinen katoaminen.

Nelson pyytää yllättäen Ruthin apua toisessakin tutkintaan liittyvässä asiassa. Hän on nimittäin saanut Lucyn tapaukseen liittyen joukon merkillisiä nimettömiä kirjeitä, joissa vihjaillaan Lucyn olinpaikasta. Kirjeet ovat täynnä kirjallisia viittauksia vanhoihin teksteihin ja mytologioihin, mutta niiden kirjoittajalla on selvästikin tietoa myös arkeologiasta. Tutkimukset alkavat liipata todella läheltä Ruthin ystäväpiiriä. Tunteeko hän tietämättään murhaajan? Ovatko Ruth ja Nelson päässeet huomaamattaan tappajan jäljille?

Elly Griffiths kuvaa taitavasti Norfolkin rannikon ankaran upeaa luontoa, joka on petollisen kaunis mutta kokemattomalle kulkijalle hengenvaarallinen. Infernaaliset myrskyt ravistelevat Ruthin mökin rakenteita tämän tästä. Alueen linnusto on poikkeuksellisen hieno myös. Oli pakko etsiä netistä kuvia alueelta, ja henkeäsalpaavan kaunistahan siellä on. Olisi helppo kuvitella nämä dekkarit myös komeana tv-sarjana. Jokin Ruthissa tuo mieleeni Vera Stanhopen persoonallisen hahmon.

Mistään leppoisista ja kotoisista mysteereistä ei ole kysymys, kaukana siitä. Pienet tytöt ovat kadonneet kirjaimellisesti jäljettömiin, eikä heidän kohtalonsa ole mitenkään kaunis. Väkivallalla ja verellä ei silti mässäillä, ja kauheudet jäävät armollisesti pääosin lukija oman mielikuvituksen varaan. Griffiths tihentää jännitystä taitavasti kohti viimeistä kilpajuoksua kuoleman kanssa petollisella suolamarskilla ukkosen pauhatessa ja vuoroveden noustessa. Myös harhautuksissa Griffits on taitava. Syyllisen pitää olla joku Ruthin lähipiiristä, mutta ehdokkaita on viljalti. Aina, kun Nelson, Ruth tai lukija luulee tietävänsä ratkaisun, muuttavatkin palaset paikkaansa.

Viihdyin mainiosti Ruthin ja Nelsonin parissa tuulisella Pohjanmeren rannikolla. Jään tyytyväisenä odottelemaan seuraavaa tutkintaa!

Elly Griffiths: Risteyskohdat (The Crossing Places)
Suom. Anna Lönnroth. 305 s.

Arvostelukappale.

P.S. Ennakkokappaleen takakannen sisäpuolella kerrotaan, että suomentaja Anna Lönnroth on ammatiltaan arkeologi. Hieno panostus! Lisäksi kerrotaan, että seuraava osa Januksen kivi ilmestyy jo tänä syksynä. Odotuksesta ei siis tule piinallisen pitkä!

Kirjailijan nettisivut.