Mikaela Sundström: Alati taivaat (lukumaratonsatoa)

Keskipaljon lukevana (tai ainakin jatkuvasti lukevana) ihmisenä olen monesti hämmästellyt sitä, miten ainakin näennäisesti täysin sattumanvaraisesti luettaviksi valitut kirjat näyttävät jollakin tavalla keskustelevan keskenään tai asettuvan jatkumoksi. Näin kävi taas Blogistanian kesälukumaraton I:nkin aikana. Luin alkajaisiksi Inka Nousiaisen osittain sota-aikaan sijoittuvan sukupolviromaanin Kirkkaat päivä ja ilta. Seuraavaksi käteeni osui jostakin kirjaston poistolaarista pelastamani Mikaela Sundströmin vuoden 1999 Finlandia-ehdokas Alati taivaat, jonka kaunis nimi soitti siellä laarin ääressä jotain vaimeaa mieleni kelloa.

Jo nimet ovat sukua toisilleen. Nousiaisen kirjan nimi tulee papin pitämästä vihkipuheesta, jossa lainataan Raamattua. Sundströmin kirjan nimi taas on vanhasta virrestä. Kirkollis-kristillistä kuvastoa siis, jotain hyvin perisuomalaista. Nykyajan menossa on vaikea muistaa, kuinka vahvasti hyvinkin vanhoillinen luterilaisuus vaikutti esimerkiksi koulujen arkeen esimerkiksi 70-luvulla, peruskoulussakin.

Alati taivaat on myös jonkinlainen sukupolviromaani, ja siinäkin sota-aikaisilla tapahtumilla on merkityksensä nykyajan eli 1980- ja 1990-luvun tapahtumiin. Keskiössä on Katarina, itäuusmaalaisen, suomenruotsalaisen maatilan nuorempi tytär, joka jo 16-vuotiaana riuhtaisee itsensä lähes väkivalloin irti näännyttävistä perheriidoista ja taakse jääneestä koulukiusaamisesta. Hän pakenee Lontooseen ja koettaa etsiä paikkaansa maailmassa vain omana itsenään, ilman suvun ja perheen ongelmien taakkaa. Sattuma johdattaa hänet valokuvaamoon apulaiseksi. Omistaja päättää opettaa Katarinan valokuvaamaan, ja se osoittautuukin hänelle tärkeäksi itseilmaisun tavaksi. Valokuvauksella on kirjassa keskeinen osuus. Lontoossa tapahtuu kuitenkin jotain, mitä Katarina olisi viimeiseksi voinut kuvitella: hän rakastuu. Rakastuu ehdoitta ja korviaan myöten, kertakaikkisesti.

Rakastettu on suomenruotsalainen lukion historianopettaja Harri, jonka kanssa Katarina päättää uskaltaa palata kotiin Suomeen. Se ei kuitenkaan suju ihan niin kuin on kuviteltu. Perheen ongelmat eivät ole vuosien aikana kadonneet minnekään, ja hetken vieraskoreuden jälkeen ne vyöryvät Katarinan ylle kuin tsunami. On päästävä irti. Katarina rikkoo kaiken voidakseen ehkä koota paloista itsensä.

Kirja on pienikokoinen, vain 153 kapeaa sivua käsittävä teos. Sen kansien väliin mahtuu kuitenkin monta mielenkiintoista tarinaa. Katarinan isosisko Helena alkaa elää oman rakkautensa kanssa, mutta päätyy lähinnä helsinkiläisten seurapiirien kutsuille osoitukseksi isäntäväen suvaitsevuudesta. Myös dramatiikkaa on mahtunut mukaan. Katarinan ja Harrin häät ovat jonkinlainen kulminaatiopiste, jota kierrellään pitkään, ennen kuin lopulta paljastuu lukijallekin, mitä oikein tapahtui. Sundström ei kuori koko tarinan kaikkia kerroksia auki, vaan menneisyyden salaisuudet jäävät osittain hämärän peittoon, kutkuttamaan lukijan mielikuvitusta.

Ilkeämielisesti voisi ajatella, että Alati taivaat valittiin Finlandia-ehdokkaaksi kiintiöpaikalle, pitihän mukaan saada jokin suomenruotsalainen, ruotsiksi kirjoittava sekä mielellään esikoiskirjailija. Sundström täytti kätevästi molemmat vaatimukset. Mutta Alati taivaat kyllä lunasti paikkansa kisassa ihan oikeilla ansioillaan, vaikka aika kovassa seurassa kilpailikin. Muut ehdokkaat nimittäin olivat Antti Hyry, Jari Järvelä, Jari Tervo, Veronica Pimenoff ja Kristina Carlson, jonka teos Maan ääreen vei palkinnon. Vuoden 1999 ehdokkaat siis noudattivat mallikelpoisesti sukupuolijakaumaa, ja mukana on konkareita, joista toiset ovat olleet myöhemmin palkinnon suhteen onnekkaampia kuin toiset. Tervohan on ollut kestoehdokas, jolle voittoa ei ole herunut. Hyry taas korjasi potin vuoden 1999 Aitan rinnakkaisteoksella Uuni.

Sundströmin tuotanto alkoi tämän esikoiskirjan perusteella kiinnostaa aika lailla, mutta näyttäisi siltä, että tuotanto on suppeahko eikä kaikkea ole suomennettu.

Mikaela Sundström: Alati taivaat (Dessa himlar kring oss städs)
Suom. Katriina Savolainen.

Tammi 2000 (alk. 1999). 153 s.

Ostettu.

Blogistanian kesälukumaraton I alkaa NYT!

NYT se alkaa! Alkuverryttelyt ovat jääneet olemattomiksi, mutta tankkausmahdollisuuksista on sentään huolehdittu. Eilen ostin ihan itselle pussillisen happamia irtokarkkeja, lakuja ja tummasta suklaasta tehtyjä keksejä sokeritasapainon ylläpitoon suorituksen aikana. Suolaisesta puolesta huolehtivat mm. luomuruiskorput, saaristolaisleipä ja ystävältä kopsatun reseptin mukaan valmistettu savuporotahna. Isompaan nälkään sitten fetasalaattia ja mahdollisesti kanapastaa.

Sääolosuhteet suosivat suoritusta myös. Tällä hetkellä ulkolämpötila + 16, sisällä hieman enemmän. Pilvistä, ja sadetutkan mukaan ihan pian sateistakin, joten kasteluhommilta tänään vältytään.

Itse suoritusvälineisiin vielä eilen lisättiin yksi teos eli Ian McEwanin Sementtipuutarha, joka on jo yli kaksi vuotta roikkunut tuossa lukemista odottamassa. Jospa tänään.

Päivän mittaan raportoin tänne sekä Facebookiin että Twitteriin välietappien kohdalla, joten voitte osallistua kannustamalla. Ainakin loppukiritystä tullaan tarvitsemaan!

Vielä kahvia kuppiin, ja sitten Inka Nousiaisen Kirkkaat päivä ja ilta auki!

Klo 9.30 tilanne:

Ensimmäinen kirja on luettu. Kahvia mennyt kolme mukillista. Sadetta odotellaan.

Luin kolmessa tunnissa, eli siis varsin hitaasti, huikean kauniin ja surullisen Kirkkaat päivä ja ilta (124 s.). Hämmennyin hieman kirjan pikkuriikkisestä kirjasinkoosta, joten onneksi uudet lukulasit pelittävät. Hyvä myös, että valitsin tämän aloituskirjaksi, sillä illemmalla se olisi saattanut jo kärsiä lukijansa maitohapoista. Kirja ansaitsee ehdottomasti ihan oman esittelynsä myöhemmin, joten palaan siihen vielä tällä viikolla.

Lukiessani aloituskirjaa olimme päässeet maratontempauksellamme oikein valtakunnalliseenkin julkisuuteen, nimittäin Hesarin Nyt-liitteen verkkosivuilla on pikkuinen juttu kirjablogien kesälukumaratoneista! Kirjainten virran Hannaa on haastateltu, ja Hanna puhuu viisaita kaikkien kirjabloggaajien ja muiden osallistujien puolesta. Kiitos, Hanna!

Seuraavaksi täällä keitetään lisää kahvia ja valitaan minihaasteen henkeen sopiva kitalaenpuhdistunovelli. Kuulumisiin!

Klo 10.30 tilanne:

Ensimmäiseksi kitalakinovelliksi valikoitui Piippu nro 23 Katja Ketun kokoelmasta Piippuhylly. Luin myös kokoelman prologin, eli yhteensä 41 sivua. Ensimmäinen novelli sijoittuu Berliiniin surullisen Kristalliyön tapahtumien aikaan. Lukijalle välätytetään tapahtumia Fritz ja Johann Angelshurstin elämästä. Kielessä on tuntumaa Kätilöstä, mutta jotenkin vaisumpana ainakin tämän ensimmäisen novellin perusteella. Katsotaan ehkä päivemmällä lisää.

Seuraavaksi kirjaksi olin ajatellut tuota Sementtipuutarhaa, mutta taidan ottaa lukuisista neuvoista vaarin ja miettiä uudelleen.

Seuraava olkoon kirjastopoistona haltuuni päätynyt Mikaela Sundströmin Alati taivaat, jonka muistelen aikanaan herättäneen jostain syystä huomiota. 

Klo 13.30 tilanne:

"Jostain syystä huomiota herättänyt" Mikaela Sundströmin Alati taivaat (153 s.) oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 1999 ja ilmestyi suomeksi seuraavana vuonna. Ehdikkuus ei ole ollut lainkaan turha, sillä kirja on hieno! Siitäkin oma perusteellisempi juttunsa sitten aikanaan. Hämmästyttävästi nyt taas toimii sattuma, sillä sekä Nousiaisen että Sundströmin teoksessa aiheena sota ja sen vaikutukset esimerkiksi naisiin. 

Nyt tilanne vaatii taukoa. On aika pukeutua (paras lukuasu on yöpaita ja villasukat) ja poiketa tarkistamassa postilaatikon tilanne. Sitten kitalakinovelli ja uusi kirja!

Sateen osalta päivä osoittautui todelliseksi antikliimaksiksi, mutta jos vielä tuosta hieman vähemmän sataa, siirryn ulkoilmaan lukemaan. Helpottanee tähän pikkuisen tukkoisen oloiseen päänuppiin?


Klo 14.45 tilanne:

Kitalaki putsattu J. S. Meresmaan novellilla Lintukoto. Novelli on ilmestynyt Osuuskumman ekoscifikokoelmassa Huomenna tuulet voimistuvat. Luin myös Risto Isomäen ei niin kovin rauhoittavat alkusanat. Lintukodon valitsin härskisti kirjoittajan perusteella. Olen lukenut Meresmaan Mifonki-sarjan tähänastiset romaanit ja yhden lehtinovellinkin ennen tätä. Lintukoto aiheeltaan sopivan dystooppinen. Johonkin lähitulevaisuuteen sijoittuvan tarinan keskiössä on uutta teknologiaa edustava plusenergiatalo, jonka onnelliset uudet omistajat novellin alussa asuttavat. Vähitellen alkaa ainakin lukijalle selvitä, mistä talo ottaa "plus"energiansa... Pidin novellista, jossa tunnelma muuttuu vähitellen kymmenen sivun mitassaan yhä ahdistavammaksi. Myös novellin nimi on oivaltava!

Seuraavaksi kirjaksi valitsi Sari Peltoniemen nuortenromaanin Kuulen kutsun metsänpeittoon.

Klo 18.00 tilanne: 

Hui, puolivälissä ollaan! Tuli vähän aiottua pitempi tankkaustauko, koska kerrankin talon molemmat teinit olivat samaan aikaan saatavilla ruokapöytään. 

Peltoniemen Kuulen kutsun metsänpeittoon ( 153 s.) oli hyvä valinta, vetävä, jännittävä ja samalla lämminhenkisen humoristinen nuortenromaani. Tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen Siisjoen kaupunkiin, ja minäkertojana on ysiluokkalainen Jouni. Jounin äiti on ollut koltta, ja hän on kadonnut lasten Saaran ja Jounin ollessa pieniä. Yksinhuoltajaisä on pitänyt lapsista hyvää huolta, mutta äidistä ja tämän taustasta ei juuri ole puhuttu. Kesävaelluksella Sevettijärvellä Jouni kokee todella pelottavan yliluonnollisen tapahtuman. Outo nainen ilmestyy hänelle metsässä ja alkaa kutsua häntä. Sama toistuu syksyllä koulussa.

Jouni hakee apua entiseltä alakoulunopettajaltaan Romppaiselta, jonka puoleen hän ja samalla luokalla olleet ovat tottuneet hädän hetkellä kääntymään. Romppaisella on Jounille huolestuttavia uutisia, eikä apua oikein tunnu löytyvän pelottavien tapahtumien vain kiihtyessä.

Yliluonnollisten ainesten vastapainona on tavallista murrosikäisten, joskin tavanomaista ehkä piirun verran kiltimpien nuorten puuhailua, bändin perustamista ja seurustelun aloittelua. 

Kirja oli nopealukuinen ja pidin siitä kovasti. Tälle on kuulemma jatkoakin. Se pitää kaivaa kirjastojen avauduttua esille.

Nyt kitalakinovelliksi jotain Siekkiseltä ja sitten A. S. Byattin Ragnarök. Sementtipuutarha vielä mietinnässä!

Klo 19.30 tilanne:

Luin Raija Siekkisen koottujen novellien Novellit aloitusnovellin nimeltä Novelli (!)(27 s.). Novelli on Siekkisen esikoiskokoelmasta Talven tulo 1978, ja onkin aikamoinen sukellus 70-luvulle tupakointeineen ja opiskelijamielenosoituksineen. Päähenkilö Maria häilyy avioliitossaan ja elämässään. Kerronta on hyvin pikkutarkkaa tunnelman- ja ympäristönkuvausta ja mielestäni hyvin realisitista. Näennäisesti ei tapahdu paljoakaan, mutta jos on tarkkana, huomaa, että hyvin paljon itse asiassa tapahtuu. Mielenkiintoista, ja näihin pitää vielä palata paremmalla ajalla.

Nyt Islantiin!

Klo 21.15 tilanne:

Ragnarök on nyt kyllä jätettävä kesken, ei auta mikään. Kirja on ihan liian tietokirjamainen ja luettolomainen tähän kohtaan maratonpäivää. Mielenkiintoinen toki eikä mikään isokaan. Kahlasin sivulle 58, mutta tein saunoessani ratkaisun: kirja vaihdettava ja pian. Muuten hyytyy koko maraton.

Klo 23.30 tilanne:

Kohta raahaudun maaliviivan yli pahasti rakoilla!

Ragnarök löi luun kurkkuun. Selvitäkseni eteenpäin nappasin kirjaston poistohyllystä joskus hankkimani chick lit -kirjan eli Kiti Kokkosen sähköpostiromaanin Purukumi karusellissä (152 s). Siinä toisensa kadottaneet kolmikymppiset lapsuudenystävät tutustuvat uudelleen sähköpostitse. Toinen on menossa naimisiin suuren rakkautensa kanssa, toinen vakuuttaa kaiken olevan loistavasti keskiluokkaisessa idyllisuhteessaan. Kun välit paranevat, suhteiden raadollisemmat totuudet pääsevät pintaan. Alun kepeä huumori vaihtuu aika synkkiinkin juonenkäänteisiin. Keveä välipalaromaani, jonka hotkaisi parissa tunnissa eikä varmaankaan sen kummempia jälkiä jätä.

Kenties vielä jotain ennen nukkumattia.

Klo 0.15 tilanne:

Luin vielä nopsaan lastendekkarin eli Johanna Tuomolan Kivalan etsivät 2 - Kadonneiden rahojen arvoituksen (52 s.). Kivalan etsivät eli Lumi ja Matti joutuvat kiperän tilanteen eteen, kun luokan retkirahat on varastettu rehtorin kansliasta. Epäiltyjä on useita, ja kaikilla tuntuu olevan motiivi. Etsivätoimisto saa uuden jäsenen, jonka erityistaitojen ansiosta varas jää kiinni. Myös ärhentelevän rehtorin ongelmaan saadaan yllättävä ratkaisu, sen sijaan Matin kotiasiat ovat edelleen hieman huonolla tolalla.

Nyt raahaudun viimeisillä voimilla maalinauhan yli ja kiitän kaikkia kannustuksesta!

Huom! Kaikki Blogistanian kesälukumaraton II:een osallistujat, käykää ilmoittautumassa Hys, äiti lukee nyt! -blogissa!