Kirjan nimi on Anomalia. Sivistyssanakirjan mukaan sana
tarkoittaa ’erikoisuutta, poikkeusta
säännöstä, säännöttömyyttä ja epämuodostumaa’. Varsin osuvaa, sillä juuri
näistä asioista Laura Gustafssonin
teoksessa on kyse, monella tasolla vieläpä.
Gustafssonin esikoisteosta Huorasatu en ole lukenut, mutta sen
nostattamaa keskustelua toki olen silmäillyt ihan pakostakin. Anomaliaankaan en ehkä olisi tullut
tarttuneeksi, mutta sitä tarjottiin arvosteltavaksi Turun kirjamessuilla
paneelin yhteydessä ja ahneena sekä uteliaana päätin tarttua tilaisuuteen.
Huorasadun maineen
perusteella osasin odottaa jotakin ei niin tavallista lukukokemusta, ja se
odotushorisontti ainakin toteutui täydellisesti. Myönnän olleeni kirjan äärellä
lähinnä ymmälläni, ja olen sitä edelleen, vaikka loppuun päästyäni toki
hahmotin kokonaisuuden paremmin kuin alussa. Silti olisi liioiteltua ja jopa
uhkarohkeaa väittää, että nyt ymmärrän, mistä kirjassa on kyse.
Anomalia muodostuu
seitsemästä luvusta tai osasta, jotka vaikuttavat itsenäisiltä mutta joita
sitten kuitenkin yhdistää jokin. Viimeinen osa Ilmestys tavallaan vetää langat yhteen, mutta vertauskuvallisen
arvoituksellisesti. Tekstilajit vaihtelevat, ja pari osaa eli Baby P:n kirja ja Toinen Kamalan kirja: Intialainen ihmissusi Lontoossa rakentuvat
dialogin varaan. Itse asiassa jälkimmäinen on kirjoitettu suoraan näytelmän
muotoon. Lukiessani kiinnitin muutenkin huomiota varsin luistavaan repliikkien
käyttöön, enkä siis yllättynyt, kun huomasin Gustafssonin suorittaneen
dramaturgin opinnot ja olevan myös näytelmäkirjailija.
Teemana on ainakin lapsiin
kohdistuva silmitön väkivalta. Baby P on lontoolainen puolitoistavuotias, joka
pahoinpidellään kuoliaaksi. Miten niin oikein pääsi käymään yhteiskunnan
turvaverkosta huolimatta? Gustafsson kertoo, miten. Puistattavaa. Eritoten
siksi, että tarina on niin todennäköinen. Juuri niin se on mennyt ja taas
menee. Kukaan ei oikeasti välitä, viitsi tai uskalla puuttua. Mielikuvituksellisimmatkin
selitykset niellään kakomatta, vaikka pientä lasta on selvästi laiminlyöty ja
eritoten lyöty. Äidin todellisuudesta vieraantuneisuutta korostavat vielä
otteet tämän some-päivityksistä. Ihminen on kiistatta pedoista julmin.
Kamala on nuori susityttö,
joka Ensimmäisessä Kamalan kirjassa
joutuu intialaisen pastori Singhin hoiviin orpokotiin 1920-luvun Intiassa.
Singhille nelinkontin kulkevasta susien kasvattamasta metsäihmisestä muodostuu
pakkomielle: hän päättää ennallistaa tytön, saada hänet takaisin sivistyksen
piiriin. Tehtävä osoittautuu ylivoimaiseksi. Lopulta Kamala viedään pois.
Hämmentävästi samat henkilöt (?) ovat vanhentuneet vain muutaman vuoden Toisessa Kamalan kirjassa, joka
sijoittuu 2000-luvun alun englantilaiseen mielisairaalaan. Siellä hoitaja
Underdog ryhtyy samaan puuhaan kuin Singh Intiassa eli Kamalan parantamiseen.
Näytelmän muotoon kirjoitettu osio menee tragikoomiseksi. Kamala on kaikilla
mittapuilla todellinen anomalia, mutta surullista kyllä kukaan ei tunnu
huomaavan, että villin olemuksen alla Kamala on oikeastaan koko kirjan inhimillisimpiä
hahmoja.
Kolmas säie kokonaisuudessa
on vielä suomalainen lentoemäntä, joka huomaa tulleensa raskaaksi Intiassa. Nainen
tekee odottamattoman radikaalin ratkaisun lapsensa suhteen, ja jälleen ollaan
anomalian äärellä monessakin mielessä.
Anomalian on
erikoisin katkelma on suppea Vauvaevankeliumi-niminen
teksti, joka muistuttaa kiivasta mielipidetekstiä tai julistusta –
evankeliumia. Siinä otetaan suoraan kantaa lasten kaltoin kohtelua ja jopa
murhaamista vastaan ja rinnastetaan se ravinnon tehotuotantoon. Lihaa syövät
ihmiset ovat kaikki murhaajia.
Erikoinen lukukokemus.
Teknisesti helppolukuinen teos, mutta aiheet hurjia, raskaitakin. Tietty
absurdius kuitenkin toimii etäännyttävästi. Ihmisten toiminnan naurettavuus
näyttäytyy irvokkaana.
Laura Gustafsson: Anomalia
Into 2013. 242 s.
Arvostelukappale.
P.S. Kirjasta tuli mieleen, että muistan joskus, olisko 1970-luvulla, nähneeni dokumentin ranskalaislapsesta, joka löydettiin metsästä ja jota koetettiin opettaa ihmisen tavoille. Onkohan muilla tarkempia tietoja tästä? Susien kasvattamat lapsethan taitavat olla mytologista perusainesta, ainakin Romulus ja Remus tulevat heti mieleen.
