Belinda Bauer: Kadonneet lapset

Brittidekkaristi Belinda Bauerin Exmoor-trilogian päätösosa ilmestyi kesällä suomeksi nimellä Kadonneet lapset. Aiemmat osat Hautanummi ja Tappajan katse eivät liittyneet kovinkaan tiiviisti yhteen, mutta Kadonneet lapset on oikeastaan suoraa jatkoa Tappajan katseeseen. Jos siis ei ole ennen lukenut Bauerin dekkareita, ei kannata aloittaa tästä vaan mieluummin edetä joko järjestyksessä tai aloittaa keskimmäisestä ja edetä sitten tähän. VAROITUS! Jos aiot sarjan alkupään kirjat vielä lukea, älä lue tätäkään juttua pitemmälle! Juonipaljastuksilta ei voi nimittäin välttyä.

Kadonneet lapset alkaa teinitytön sieppauksesta. Paikallisen metsästysseuran öykkäröivän puheenjohtajan tytär katoaa parkkipaikalle pysäköidystä autosta. Jäljelle jää vain tarralappunen, jossa lukee: ”Te ette rakasta häntä”. Poliisi epäilee ensin karkumatkaa, sitten kiristyskuviota. Mutta sitten katoaa toinen lapsi toiselta parkkipaikalta, eikä muita yhdistäviä tekijöitä näytä olevan kuin se, että lapsi on jätetty autoon ja johtolangaksi jätetään tarralappu.

Shipcottin kyläpoliisi Jonas Holly on vain varjo entisestään. On kulunut runsaat puoli vuotta siitä, kun hänen vaimonsa murhattiin ja hän itse haavoittui vakavasti murhaajan hyökkäyksessä. Lukuisia muita kyläläisiä joutui sarjamurhaajan uhriksi, mutta syyllistä ei koskaan saatu kiinni. Jonas kaipaa Lucya joka hengenvedollaan, eikä saa surutyötä tehdyksi terapiasta huolimatta. Kammottavat muistikatkoksetkin piinaavat häntä edelleen.

Steven Lamb on nyt 17-vuotias nuorukainen, joka haaveilee luokan uudesta tytöstä ja moottoripyörästä. Lasten katoaminen herättää hänessä pahoja muistoja ja tuntemuksia. Steven on vakuuttunut, että juuri Jonas Holly murhasi vaimonsa. Mutta miten todistaa se? Mies on toipilas, leski ja kaiken lisäksi poliisi! Sitten Stevenin pikkuveli päättää kaverinsa kanssa houkutella lastensieppaajan ansaan…

Lisää lapsia katoaa helteisessä Exmoorissa. Mitä lapsille on taphatunut? Onko heidät siepannut kammottava pedofiilimurhaaja? Vai voisivatko he kenties vielä olla elossa, jossakin? Poliisi on ymmällään, ihmiset hysteerisiä. Kaiken keskellä Jonas Hollyn psykologi toteaa miehen työkuntoiseksi.

Kesken kirjan lukijalle yhtäkkiä paljastetaan, mitä lapsille on tapahtunut ja kuka sieppausten takana on. Yllättäen temppu saa kirjan kierrokset nousemaan melkoisesti! Loppuosa kirjasta on yhtä piinaa. Riittääkö aika? Ehtiikö poliisi ajoissa, vai päättyykö tarina kammottavalla tavalla? Bauer totisesti osaa pitää lukijan otteessaan.

Kadonneet lapset on siis Exmoor-sarjan kolmas ja viimeinen, ainakin toistaiseksi. Internet tietää kertoa, että Bauerilta on tänä vuonna ilmestynyt neljäs teos, psykologiseksi trilleriksi määritelty Rubbernecker. Kirjan päähenkilö on lääketiedettä opiskeleva Patrick Fort, jolla on Asperger-syndrooma. Patrick ei halua lääkäriksi, sillä elämä ei häntä kiinnosta, vaan se, mitä on kuolema. Anatomian kurssilla Patrick harjoittelee ruumiinavausta ja törmää todisteisiin, jotka kertovat, että harjoitteluruumis on murhattu. Kuulostaa melkoiselta, mutta valitettavasti The Independentin arvostelija ei oikein sittenkään syttynyt.

Kirjailijan Facebook-sivulta löysin kuvan seuraavan kirjan eli teoksen The Facts of Life and Death kansista. Kirjan pitäisi ilmestyä maaliskuussa. Mielenkiintoista on aikanaan nähdä, ovatko Bauerin seuraavat teokset Exmoor-sarjan veroisia. Ainakin toivon, että kirjailijan tuotantoa suomennettaisiin edelleen. Niin hyvin olen hänen matkassaan viihtynyt.

Belinda Bauer: Kadonneet lapset

Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. Karisto 2013. 522 s.

Pyydetty arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!

Belinda Bauer: Tappajan katse

Luin kesällä 2011 Belinda Bauerin esikoisdekkarin Hautanummi. Jo silloin kirjoitin, että Bauer on ladannut kirjaansa ahdistavan tunnelman, joka pakottaa lukemaan eteenpäin, jotta saisi tietää ratkaisun. Tuoreeltaan suomennetussa Bauerin toisessa romaanissa Tappajan katse on lähes yhtä intensiivinen tunnelma, vaikka kyseessä on tällä kertaa toisenlainen rikossarja. Tapahtumapaikka on sama kuin Hautanummessa, eli Shipcottin pikkukaupunki tai oikeammin kylä Exmoorin nummen laidalla. Lukija kohtaa joitakin aiemmasta tarinasta tuttuja henkilöitä, kuten nyt 16-vuotiaan Steven Lambin, mutta mistään jatko-osasta ei ole kyse. Bauer pitää edellisen kirjan tapahtumat visusti piilossa, joten sen puoleen voi kirjat lukea kummassa järjestyksessä hyvänsä.

Hautanummen tapahtumista on siis kulunut neljä vuotta. Niiden jälkeen kylään on asettunut paikallispoliisin tehtäviin nuori Jonas Holly. Hänen urheilullinen lastentarhanopettajavaimonsa Lucy on sairastunut nopeasti etenevään MS-tautiin, ja Jonas on luopunut urahaaveistaan. Pariskunta on asettunut Jonaksen kotitaloon, joka on jäänyt tyhjilleen hänen vanhempiensa kuoltua auto-onnettomuudessa joitakin vuosia aiemmin. Jonas siis tuntee alueensa asukkaat kuin omat taskunsa.

Syrjäisen seudun rauha järkkyy, kun neliraajahalvaantunut invalidirouva murhataan omaan vuoteeseensa. Paikalle hälytetään rikoskomisario Marvel ryhmineen selvittämään rikosta. Marvel kuvataan kirjassa oikeaksi öykkäriesimiehen perikuvaksi, joka nöyryyttää kaikkia tielleen sattuvia, kuten Jonasta. Aluksi Marvel suhtautuu yliolkaisesti koko murhaan, mutta kun pian sattuu seuraava kuolemantapaus, joka ilmiselvästi on murha, muuttuu ääni kellossa. Joku eliminoi sairaita, toisten taakkana olevia heikkoja ihmisiä. Lukijan niskakarvat pöyhistyvät, sillä on selvää, että myös Jonasin vaimo Lucy täyttää uhrin vaatimukset paremmin kuin hyvin. Lukujen nimet kertovat, että aika käy yhä vähemmäksi.

Tilanne kylässä vaikuttaa yhä vain sekasortoisemmalta. Jonas yrittää epätoivoisesti hoitaa hommansa, kuten nimettömien kirjeitten kirjoittaja häntä kehottaa. Hän kokee olevansa suojelija, joka ei selviydy tehtävästään. Marvel on aivan yhtä avuton, samoin lukija.

Marvel tunsi olevansa täydellisesti eristyksissä ja eksyksissä. Joko hän kökötti hienonnimisessä hevoskuljetusvaunussa tai hän tuijotti televisiosta lumisadetta tallissa. Hänelle kerrottiin kaikki ja ei mitään. Jokainen tunsi toisensa mutta tappajaa ei tuntenut kukaan. Todisteet olivat paikallaan yhtenä päivänä ja kadonneet seuraavana. Epäillyt putosivat syliin kuin kypsä omena ja lipesivät sitten läpi käsien. Matkapuhelinyhteydet muodostuivat ja katkesivat silmänräpäyksessä, ja pirullinen kylmyys, sade ja lumi tekivät pakenevasta harhamaailmasta entistä tavoittamattomamman.

Kuka voi pienessä lumen eristämässä kylässä olla raaka murhaaja? Jonas pohtii, mitä näkyy tappajan silmistä. Tunnistaako hänet, jos häntä katsoo silmiin? Liikuntarajoitteisen Lucyn hän varustaa leipäveitsellä, mutta ovet hän jättää tapansa mukaan lukitsematta. Lucy kuluttaa päivänsä katselemalla kauhuelokuvia tyyny turvanaan.

Bauer kiihdyttää tarinan kierroksia kunnolla ennen karmaisevaa loppuratkaisua. Murhaajan motiivit löytyvät tälläkin kertaa kaukaa menneisyydestä. Muutama yksityiskohta jäi kuitenkin kaiken selvittyä kaivelemaan mieltäni, mutta jätettäköön ne nyt tässä salaisuuksiksi. Lisäksi bongasin tästäkin romaanista lipsahduksen, joka kohotutti kulmia. Loppuhuipennuksen ollessa käsillä tuiskuaa tiheästi lunta. Pellon yli kotia kohti kiiruhtava Jonas kuitenkin saa valoa taivaalla hohtavasta kuunsirpistä ja tähdistä… Näitä siis sattuu ihan suurenkin maailman kirjailijoille J. Käännökseenkin on lipsunut pikkulapsuksia, sillä esimerkiksi visailuohjelman nimi on suomeksi Haluatko miljonääriksi eikä Kuka haluaa miljonääriksi ja stetson kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella. Pilkunviilaajan korvaan niin pahasti särähtää…

Belinda Bauer: Tappajan katse (Darkside)

Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. Karisto 2012. 467 s.

Belinda Bauer: Hautanummi

Jos Marianne Cedervallin Ajattelen sinua kuolemaasi saakka on hyvänmielen veijaridekkari, on Belinda Bauerin Hautanummi sen täydellinen vastakohta. Esikoiskirjansa jälkisanoissa Bauer kertoo, että alkuaan hänen ei ollut lainkaan tarkoitus kirjoittaa jännityskirjaa. Ideana oli vain kirja pojasta ja tämän isoäidistä. Sitten kirjailija oli saanut jostain ajatuksen kirjoittaa pedofiliasta ja sen tuhoista vaikutuksista uhrin läheisiin sukupolvienkin taakse. Nämä ainekset ovat päätyneet kirjaan, joka paikoin hyytää veren. Sopii siis hyvin hellelukemiseksi, eikä tätä yksin pimeään aikaan uskaltaisi lukeakaan!

Päähenkilö on 12-vuotias Steven, joka asuu äitinsä, pikkuveljensä ja mumminsa kanssa pikkukaupungissa Exmoorin nummen liepeillä. Kahdeksantoista vuotta aikaisemmin pedofiili sarjamurhaaja Arnold Avery oli siepannut Stevenin 11-vuotiaan enon Billyn. Avery jäi myöhemmin kiinni, mutta kaikkia hänen nummelle hautaamiaan lasten ruumiita ei koskaan löydetty. Stevenin mummi seisoo edelleen ikkunassa odottamassa poikaansa kotiin. Katoamisen aikaan Lettie, Stevenin äiti, oli 14-vuotias. Äiti oli aina rakastanut enemmän Billyä, ja nyt Lettie unohtui kokonaan. Hän sai selvitä omillaan. Lettie sai Stevenin hyvin nuorena, eikä ole antanut sitä koskaan anteeksi pojalleen. Nuorempaa poika Daveyta on paljon helpompi rakastaa. Lettien poikaystävät vaihtuvat tiheään, ja muutenkin tunnelma talossa on kireä. Kukaan ei tunnu pitävän Stevenistä, joka haluaisi vain normaalin perheen.

Ollessaan kymmenvuotias Steven on päättänyt löytää Billy-enon ruumiin, jotta mummi alkaisi pitää hänestä. Siitä pitäen hän on käyttänyt kaiken vapaa-aikansa kaivamiseen. Lopulta hän tajuaa tehtävänsä mahdottomuuden ja päättää kääntyä sen henkilön puoleen, joka tietää: Averyn. Steven on taitava kirjoittamaan kirjeitä, ainakin opettajan mielestä. Poika päättää käyttää taitoa hyväkseen, mutta ei osaa aavistaa, kuinka vaaralliseen peliin lähtee.

Näkökulma kääntyy aina välillä Arnold Averyyn, joka on istunut pitkään vankilassa. Bauer kuvaa hirvittävällä tarkkuudella kieroutuneen pervertikon ajatusmaailmaa ja mielitekoja. Lasten hautojen ajatteleminenkin saa hänet seksuaalisen kiihkon valtaan. Steven on kuvattu myös taitavasti. Poikaa käy todella välillä sääliksi, kun äiti ja mummi purkavat häneen kiukkuaan ja koulussa kovikset kiusaavat armottomasti.

Lukija alkaa hyvin nopeasti aavistaa, että Averyn ja Stevenin tiet vielä risteävät. Piinaavaa on seurata tapahtumien vääjäämätöntä kulkua kohti ratkaisua. Keskenkään ei voi kirjaa jättää, sillä lukijan on saatava tietää ratkaisu.

Belinda Bauer: Hautanummi (Blacklands)

Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. Karisto 2011 (alk. ilm. 2010) 355 s.