Kivan kannen on tehnyt Elina Warsta.
Otava järjesti Pentti
Saarikosken syntymän 75-vuotisjuhlan kunniaksi kirjoituskilpailun, johon
lähetettiin hirmuinen määrä käsikirjoituksia, kaikkiaan 1257 kappaletta.
Palkinto luvattiin kolmelle parhaalle ja voittajalle myös kustannussopimus.
Vuoden 2013 keväällä julkaistiin sitten voittajan eli Tua Harnon esikoisromaani Ne
jotka jäävät, kypsänoloinen sukupolviromaani, jonka aikajänne ulottuu viime
vuosisadan alkupuoliskolta nykypäiviin.
Harno on koulutukseltaan
oikeustieteen maisteri ja opiskelee dramaturgiaa Teatterikorkeakoulussa.
Samankaltainen tausta on romaanin päähenkilöllä Fridallakin.
Takertuvasta äidistä irti
pyristellyt Frida ahdistuu huomatessaan rakastuneensa Emiliin, joka on lähes
yhtä sitoutumiskammoinen kuin hän itse. Kun Emil kuitenkin alkaa toivoa
yhteistä lasta, on otettava aikalisä. Frida pakenee Ranskaan nuoruutensa
kaupunkiin.
Fridalla ei ole ollut
sitoutumisen mallia omassa perheessään. Isä on kadonnut aikoja sitten omiin
maailmoihinsa. Isänisä Poju on kierrellyt maita ja mantuja, pystymättä koskaan
jäämään yhteen paikkaan tai yhden perheen luo. Harno antaa sitoutumattomuudelle
selityksiksi vaikean, tukahduttavan äitisuhteen ja liialliset odotukset, joita
vanhemmat lapsilleen asettavat.
Toipuakseen isän
menettämisestä Frida alkaa kirjoittaa tämän tarinaa. Kirjoittaminen vie hänet
yhä etäämmälle Emilistä niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, ja ajatus
lapsesta ahdistaa aina vain enemmän. Pystyykö Emil vakuuttamaan Fridan, että
oikeasti aikoo jäädä tämän luo?
Teoksessa lomittuvat Fridan
ja Emilin tarina sekä Fridan suvun menneisyys, josta hän kirjoittaa
eheytyäkseen. Tarina on kirjoitettu taiten ja kokonaisuus on raikas ja antaa
odottaa paljon Harnon tulevaltakin tuotannolta. Ihan täysin varauksetta en
kuitenkaan tähän Harnon esikoiseen rakastunut. Monet kirjabloggaajat pitivät
enemmän kuin minä. Leena Lumi sanoo sitä jopa pelottavan täydelliseksi kirjaksi. Valitettavasti minusta se ei ihan sitä ollut. Jokin aiheen
tuttuudessa ja käsittelytavan harkitussa hallinnassa tuntui aavistuksen häiritsevältä.
Lähes vuosi kirjan lukemisen jälkeen voi myös todeta, ettei se jättänyt mitään
kovin pitkäkestoista jälkikuvaa mieleen leijumaan.
Tässä valossa olikin
mielenkiintoista lukea tämän vuoden tammikuussa ilmestynyt Meri Kuusiston esikoisromaani Amerikkalainen,
joka tuli tuossa Otavan kirjoituskilpailussa toiseksi ja sai siis sekin
kustannussopimuksen. Onneksi sai, sillä Amerikkalainen
on paljon Harnon romaania kiinnostavampi lukukokemus. Se tuntuu myös jotenkin
valmiimmalta kuin voittajaromaani.
Amerikkalaisessa kaksi erikoista ihmistä, Susette ja Hermanni, kamppailevat kumpikin
tahoillaan Helsingissä ongelmiensa kanssa. Susette on töissä kahvilassa ja
haluaisi kovasti olla parisuhteessa mutta ei sitten kuitenkaan uskalla
sitoutua. Hän on selvästikin kokenut kovia. Hermanni on jo keski-ikäinen ja
jäänyt Kelasta sairaseläkkeelle kroonisten selkävaivojen takia. Hermannin
ahdistukseen tuntuu auttavan vain asuinpaikka mahdollisimman korkealla. Niinpä
hän on putkiremontin tieltä muuttanut luvatta asumaan kerrostalonsa katolle
telttaan. Susette taas löytää pesulasta hylätyn amerikkalaisen jalkapallon ja
adoptoi sen vauvakseen. Nainen ja jalkapallo lastenrattaissa herättävät hieman
hämmennystä kanssaihmisissä, kuten arvata saattaa.
Susette ja Hermanni kohtaavat
toisensa ja ystävystyvät. Kaksi erittäin syrjäytynyttä saa yllättäen tukea
toinen toiseltaan. Uskaltaudutaan jopa yhteiselle kesälomamatkalle, jolla
sattuu ja tapahtuu melko lailla absurdeja käänteitä. Kuulostaako omituiselta?
Sitä se onkin, mutta kummallisen kiehtovalla tavalla. Susette ja muutkin
suhtautuvat Amerikkalaiseksi nimettyyn pallovauvaan hyvin kaksijakoisesti,
puoliksi uskoen, että se on oikea lapsi. Samalla tavalla lukija tempautuu
kirjan outoon menoon mukaan. Paikoin meno on varsin hersyvää, vaikka
pohjimmiltaan Hermannin ja Susetten tarina on kuitenkin surumielinen. Jollain
tapaa minulle tuli mieleen myös Juhani Karilan vuosi sitten julkaistu novellikokoelma Gorilla. Kuusisto onnistuu kannattelemaan rakentamaansa outoutta
kokonaisen romaanin mitan, mutta ihan Karilan kaltaiseen irrotteluun hän
intoutuu vain säästellen.
******* ******* ******* *******
Ilmassa jo lupaavasti
tuoksuneen märän lumen tuoman kevään aavistuksen kunniaksi piristän alkavan
viikon maanantai-iltaa arpomalla lukijoiden kesken kaksi kappaletta arvostelukappaleiksi saamiani uutuusromaaneja eli
yllä esittelemäni Meri Kuusiston Amerikkalaista. Arvontaan voi osallistua kommentoimalla alle ja kertomalla, että haluaa
osallistua arvontaan. Osallistumisaikaa on keskiviikkoon eli Runebergin päivään klo 18.00 asti. Jos
osallistut anonyymisti, jätä kommenttiin nimimerkki, josta sinut tunnistaa.
Käykää myös kurkkaamassa arvonnan tulokset tämän jutun lopusta keskiviikkona,
jotta saan palkinnot perille voittajille. Viime viikolla arvotuista Mafian linnuista toinen on arvottu
tänään uudelleen, koska voittaja ei ottanut määräaikaan mennessä yhteyttä eikä
jättänyt mitään yhteystietoa.
Tua Harno: Ne jotka jäävät
Otava 2013. 269 s.
Arvostelukappale. Kirjoituksessa lainattu omaa lehtiarviota.
Meri Kuusisto: Amerikkalainen
Otava 2014. 250 s.
Arvostelukappale. Kirjoituksessa käsittelen osin samoja asioita kuin omassa lehtiarviossani.
