Thomas Taylor: Malamanteri

”Tämä on outo kaupunki”, Orvokki sanoo hämmästyneellä äänellä. ”Outo mutta ihana.”

Kun viimeisetkin auringosta, hiekasta ja jäätelöstä nautiskelleet lomailijat ovat lähteneet matkoihinsa, Haaverannan vanhan kävelylaiturin kupeen kyltistä tipahtaa H-kirjain ensimmäisissä syysmyrskyissä. Laiturin edessä merellä makaa mahtavan sota-alus Leviatanin hylky, jolle pääsee kävellen kerran vuodessa talvipäivänseisauksen aikaan laskuveden ollessa matalimmillaan.

Laiturin rannanpuoleista päätä vartioi hotelli Vanha Nautilus, jonka tornihuoneesta rouva Kraken valvoo kaupunkia kameralunansa avulla. Hotelli Nautiluksen löytötavaratoimistoa hoitaa Herbert Sitrus, kaksitoistavuotias poika, joka löytyi viisivuotiaana Aaverannan kaupungin hiekkarannalta sitruunalaatikosta. Poika ei muistanut löydettäessä mitään, ei edes omaa nimeään, joten kaupunkilaiset nimesivät hänet ja alkoivat kutsua Herbieksi.

Herbien elämä mullistuu eräänä joulukuisena iltana, kun hänen toimistoonsa tupsahtaa tyttö. Hätääntynyt tyttö vetoaa Herbieen ja pyytää turvapaikkaa. Pian selviääkin, miksi. Tytön kannoilla on hirmuinen Puoshakamies, jonka toisen käden paikalle on istutettu puoshaka. Mies mylvii raivosta, kun kadoksissa olevaa tyttöä ei Herbienkään ällistykseksi löytötavaratoimiston uumenista löydy.

Tyttö kuitenkin näyttäytyy heti hirveän Puoshakamiehen lähdettyä ja esittäytyy Orvokki Parmaksi, tytöksi, joka kaksitoista vuotta aiemmin hylättiin Vanhaan Nautilukseen. Orvokin vanhemmat katosivat talvipäivänseisausyönä, ja vain heidän kenkänsä löytyivät rannalta. Nyt Orvokki on palannut Aaverantaan selvittämään, keitä hänen vanhempansa ovat ja mitä heille on tapahtunut.

Apua Orvokki tarvitsee Herbieltä, sillä mitä ilmeisimmin hänen vanhempiensa matkatavaroiden pitää olla hotellin löytötavaratoimistossa. Löytötavaroita säilytetään näet sata vuotta, jollei omistaja tai hänen sukulaisensa niitä sitä ennen nouda.

Orvokki ja Herbie ryhtyvät selvittelemään kadonneiden vanhempien arvoitusta oudossa mutta ihanassa Aaverannan kaupungissa. Puoshakamiestä on kuitenkin syytä varoa, eikä epämiellyttävä kirjailija Sebastian Ankeriastakaan liene syytä päästää turhan lähelle. Entä mikä otus käy ammattimaisen aarteenetsijä rouva Fossiilin kimppuun laskuveden aikaan? Onko otus kiinnostunut punaisesta munanmuotoisesta merilasinpalasta?

Kesävieraita on vuosikymmeniä viihdytetty tarinoilla malamanterista, myyttisestä kalaihmisestä, joka etsii kadonnutta puolisoaan. Malamanterin muna on tavoiteltu harvinaisuus, sillä tarinan mukaan se toteuttaa haltijansa toiveet. Näkyikö rouva Krakenin kameralunassa oikea malamanteri? Miksi kirja-apteekin mekaaninen apina määräsi Orvokille Kapteeni K:n kirjoittaman teoksen Malamanteri? Liittyykö malamanteri myös Orvokin vanhempien katoamiseen?

Sain brittiläisen Thomas Taylorin Malamanteri-teoksesta ennakkokappaleen alkutalvesta, mutta kirja hautautui muiden lukemista odottavien kirjojen pinoihin. Kevään mittaan huomasin siitä kuitenkin ihastuneita kommentteja eri somekanavissa, ja kun käytössäni olevan suoratoistopalvelun valikoimista löytyi Malamanteri äänikirjana, päätin ottaa sen kuunteluun.

Ihastuinkin pian ikihyviksi! Aivan mainio tarina, huippuhyvin luotu oma fantasiamaailma ja päähenkilöpari mitä raikkain. Orvokki on tomera ja huimapäinen seikkailijatar, joka ei vähästä hätkähdä, ja Herbie vähän arempana ja harkitsevampana tasapainottaa mukavasti. Tarinassa on sopivasti vanhaa tuttua ja uutta. Seikkailu etenee joutuisasti ja luvut on kirjoitettu napakan tiiviiksi. Lisäksi Orvokki ja Herbie päätyvät mitä kiperimpiin ja paikoin oikeasti jännittäviin tilanteisiin! Heillä ei ole mitään supervoimia tai yliluonnollisia kykyjä aikuisia ja taruolentoja vastaan, mutta kummasti he vain pärjäävät, vaikka välillä arveluttaa ja pelottaakin.

Tartuin Malamanteriin tietämättä sen tekijästä yhtään mitään. Monille muille aikuisille lukijoille Taylor on tuttu nimi, sillä hän on toiselta ammatiltaan kuvittaja ja hänen käsialaansa on ensimmäisen Harry Potter -kirjan Harry Potter ja viisasten kivi kannen kuvitus. Malamanterin on suomentanut legendaarinen Potter-kääntäjä Jaana Kapari-Jatta (todella mainiosti, muuten!), joten voinee jo puhua jonkinlaisesta Potter-painolastista. Minulla sellaista ei juurikaan aloittaessani ollut, ja pian sekin vähä katosi. Taylor on kirjoittanut jotain ihan omaa.

Kaltaisiani Malamanteriin ihastuneita ilahduttaa tieto, että kyseessä on trilogian aloitusosa. Seuraava osa Gargantis ilmestyy suomeksi jo tämän vuoden lokakuussa. Siinä Herbie ja Orvokki jatkavat tutkimuksiaan ja seikkailujaan Aaverannassa, jossa talvimyrskyt riehuvat ankarina, jopa niin ankarina, että niiden alkuperässä saattaa olla jotain epäluonnollista.

Malamanterin lukujen alussa on pieniä aiheeseen sopivia piirroksia, jotka ovat Taylorin omaan käsialaa, samoin kuin alun mainio kartta. Sarjan herkulliset kannet ovat Taylorin ja George Ermosin yhteistyötä.

Kustantajan sivuilla ikäsuositukseksi annetaan 9 – 99-vuotiaat, mutta se on toki vain viitteellinen. Haarukan puolivälin jo vähän ylittäneeseen ainakin upposi loistavasti!

Thomas Taylor: Malamanteri (Malamander)
Suom. Jaana Kapari-Jatta.
WSOY 2020. 298 s.
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen, kesto 6 h 51 min.

Ennakkokappale. Äänikirja Storytelin mediakuunteluoikeusjakso.

Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana

Kirjoja todella ymmärtävät ihmiset ovat harvinaisia,
vaikka moni sellaisena itseään pitääkin.

Kirjan idea:

Pienessä laman ankarasti kurittamassa skotlantilaisessa merenrantakaupunki Wigtownissa antikvariaattisen kirjakaupan The Book Shopin omistaja Shaun Bythell kirjaa vuoden ajan joka päivä ylös yrityksensä tapahtumat. Jokainen päiväkirjamerkintä alkaa tiedolla, kuinka monta teosta kaupalta on tilattu verkon kautta ja kuinka monta niistä on onnistuttu toimittamaan, ja päättyy tietoon kassaan kertyneestä summasta sekä päivän asiakasmäärästä. Jokainen luku eli kuukausi alkaa lainauksella George Orwellin vuonna 1936 julkaisemasta esseestä Muistoja kirjakaupasta.

Kuulostaako pitkäveteiseltä? Miten tämä voi olla kiinnostavaa ja viihdyttävää luettavaa?

Olin kuitenkin lukenut ja nähnyt niin paljon innostuneita kommentteja Shaun Bythellin teoksesta Elämäni kirjakauppiaana, että päätin varata sen luettavakseni kirjastosta. Onneksi! Elämäni kirjakauppiaana on nimittäin aivan mahtava teos, todellinen kirjafriikin unelma!

Bythellin kirja luokitellaan tietoteokseksi, mutta minä luin sitä kuin viihdyttävää romaania. Miljöö on romanttisuuden huipentuma. Kirjakaupparakennus on ikivanha, sokkeloinen ja vetoinen, välillä vuotava ja talvikuukausina hyytävän kylmä (siis kirjaimellisesti!). Kaikki kaupan huoneet on vuorattu kirjahyllyillä ja kirjoja on joka puolella. Asiakkaat ja osa työntekijöistäkin levittelevät kirjoja huolettomasti eri pinnoille. Takan ääreen on asetettu nojatuoleja lukuhetkiä varten.

Kirjakauppiaan elämästä on kuitenkin romantiikka ja idylli hyvin kaukana ainakin suurimman osan ajasta. Bythell kuvaa oman yrityksensä ja ylipäätään kirja-alan tilannetta avoimesti ja purevan kriittisesti olematta silti yhtään katkerampi kuin on välttämätöntä. Pistämätön huumori ja lempeä itseironia sävyttävät päiväkirjamerkintöjä. Leipä on alalla koko ajan tiukemmassa, mutta rakkaus kirjoihin ja ihmisiin pitävät Bythellin ja monet hänen kollegansa sitkeästi alalla.

Bythell osti The Book Shopin eläkkeelle siirtyvältä omistajalta vuonna 2001. Elämäni kirjakauppiaana kuvaa kirjakaupan elämää ajalta 5.2.2014 – 4.2.2015. Viidentoista vuoden aikana Bythell on nähnyt ja kokenut alan rajun muutoksen, jonka keskeisenä syynä on myynnin siirtyminen verkkoon ja sen jälkeen verkkokaupan raju keskittyminen Amazonille.

Käytettyjen kirjojen myyjällä pitää olla tarkka vainu ja tieto, mitä kannattaa ostaa. Bythell kuvaa innostavasti kirjanhankintakäyntejään. Kauppias kutsutaan koteihin arvioimaan kirjastoja, ja kohteet ovat kiehtovia. Toisinaan saattaa löytää aarteita, mutta useimmiten joutuu tuottamaan tarjoajalle pettymyksen. Oma ongelmansa ovat kirjakauppaan kaikesta huolimatta kertyvät kirjat, jotka pitää poistaa. Miten päästä eroon kierrätystavarasta joutumatta maksamaan siitä?

Pitääkseen saldonsa edes jotenkuten plussalla Bythell on joutunut kehittelemään kaupan yhteyteen erilaisia lisäansiomahdollisuuksia. Huutokaupoista tarttuu kirjojen lisäksi mukaan myös huonekaluja, joita hän asettelee myymäläänsä ja myy eteenpäin. Kaupassa myydään myös Bythellin ystävien käsitöitä, kuten koruja ja kävelykeppejä. Kiehtovin keksintö on kuitenkin Random Book Club, kirjakerho piintyneille lukijoille. Sen idea on yksinkertainen: jäsenet maksavat kiinteän vuosimaksun ja saavat vastineeksi kerran kuussa Bythellin heille huolella valitseman ja postittaman teoksen. Jäsenet eivät voi itse vaikuttaa siihen, mitä kirjoja he saavat.

Parasta kirjassa ovat kuitenkin Bythellin mainiosti kuvaamat ihmiset. Kirjakaupan työntekijät ovat tietysti hyvin eksentristä joukkoa. Koska bisnes on heikkoa, ei Bythellillä ole kovinkaan monia työntekijöitä, vaan pääsääntöisesti kaupassa hänen kanssaan työskentelee Nicky. Tällä on paitsi varsin erikoinen pukeutumistyyli myös erittäin omaperäinen käsitys kirjojen luokittelusta ja hyllyttämisestä, mikä hankaloittaa välillä ainakin verkkokaupan tilausten toimittamista. Nicky suhtautuu muutenkin työntekijän velvollisuuksiin lähinnä suurpiirteisesti. Käynnissä on jatkuva kinastelu Bythellin ja Nickyn välillä.

Nickyn lisäksi entiset työntekijät ja harjoittelijat auttavat kaupan hoidossa sesonkiaikoina. Bythellin on ilmeisen vaikea sanoa työntekijöilleen ei, joten välillä heitä on kaupassa enemmän kuin firman talous kestäisi.

Kirjakauppiaan elon suola ja pippuri ovat kuitenkin asiakkaat. Heitä kaupassa vierailee päivittäin vaihtelevissa määrin, hiljaisimpina aikoina vain muutama, sesonkeina kymmenittäin. Parhaat tietävät, mitä etsivät, maksavat iloiten pyydetyt hinnat ja juttelevat mukavia kauppiaan kanssa. Ikävimmät – no, juuri päinvastoin. Bythell kuvaa komiikalla värittäen esimerkiksi tilannetta, jossa kauppaan pyrähtää bussilastillinen eläkeläisturisteja kahmimaan ilmaisia esitteitä ja käyttämään wc:tä ostamatta ainuttakaan kirjaa.

Kirjakokoelman purkaminen tuntuu asukkaiden perimmäiseltä tuhoamiselta – joutuu pyyhkimään pois sen viimeisen todisteen, joka olisi kertonut, keitä he olivat.

Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana (The Diary of a Bookseller)
Suom. Jaana Kapari-Jatta.
Kirjapaja 2019. 340 s.

Kirjasto.

Kuten sanottu, Elämäni kirjakauppiaana on tietoteos ja Shaun Bythellin The Book Shop Wigtownissa oikeasti olemassa. Kirjakaupalla on omat Facebook-sivut, joista kirjassakin kerrontaan,  ja Twitter-tili. Kirjalle on myös ilmestynyt jatkoa eli Confessions of a Bookseller viime vuonna. Sen suomennosta odottelen! Milloin muuten julkaistaan Elmeri Vehkalan päiväkirja ja tunnustukset?