Espanjalaisen Alicia Giménez Bartlettin komisario
Petra Delicado -sarjaa kehutaan humoristiseksi ja vauhdikkaaksi. Makuasia
tietysti on, haluaako ylipäätään, että dekkari on vauhdikas ja humoristinen.
Onneksi railakkaaksi kehuttu Petra Delicado ei ole ainakaan tekopirteä eikä
ylivilkas, kuten vaikkapa amerikkalaisten kirjailijattarien Sara Paretskyn ja
Janet Evanovichin sankarittaret. Espanjalainen huumori ainakin Bartlettin
tyyliin sopii suomalaiseen dekkarimakuun. Ehkäpä olutta juova ja lähes ruoanlaittokyvytön nainen on eteläeurooppalaisten mielestä sitten railakas?
Vuonna 1951 syntyneen
kirjailijan tällä hetkellä kahdeksanosainen Petra Delicado -sarja sijoittuu
Barcelonaan, joka on vuosikymmeniä ollut kirjailijan kotikaupunki. Palkitusta
sarjasta on Espanjassa tehty myös tv-versio. Ensimmäinen komisario Delicadosta
kertova kirja ilmestyi vuonna 1996, ja viisaasti se on suomennettukin
ensimmäiseksi, tosin vasta tänä vuonna. On siis ainakin toiveissa, että koko
sarja saataisiin ajan myötä myös suomeksi.
Petra Delicado ja merkityt tytöt on siis sarjan avausosa (kirjan nimen suomennosasu
on kyllä hieman kökkö). Nelikymppinen komisario Petra Delicado saa ensimmäisen
oikean juttunsa hoidettavakseen, koska kaikki muut poliisilaitoksen komisariot
ovat muissa tehtävissä tai sairauslomalla. Aiemmin asianajajana työskennellyt
Delicado on poliisinuransa aikana joutunut tai saanut toimia poliisin
arkistonhoitajana. Säännöllinen ja siisti sisätyö on tietysti ollut mukavaa,
mutta ei ole tarjonnut oikeastaan mitään sellaista, mitä Delicado on poliisin
työltä odottanut ja toivonut.
Alaisekseen Delicado saa Salamancasta siirretyn keski-ikäisen ja konservatiivisen ylikonstaapeli Fermin
Garzónin. Kaksikko edustaa monin tavoin marginaalia 1990-luvun Barcelonan
poliisissa, ja sen he saavat myös moneen otteeseen juttua tutkiessaan huomata.
Parin keskinäiset välitkin hiertävät pitkään ja niiden selvittelyyn käytetään
aika paljon aikaa ja sivuja. Samoin käsitellään etenkin Petra Delicadon
sotkuista yksityiselämää. Delicado on ollut kahdesti naimissa, ja molemmat
ex-miehet roikkuvat edelleen tavalla tai toisella mukana hänen elämässään.
Asettuminen uuteen asuntoonkaan ei ota luonnistuakseen.
Selvitettäväkseen Delicado
ja Garzón saavat oudon raiskaussarjan. Naamioitunut raiskaaja tuntuu valikoivan
uhreikseen hentoja ja arkoja tyttöjä. Raiskattuaan tytön mies merkitsee hänet
omituisella kukanmuotoisella kuviolla, jonka hän painaa uhrinsa käsivarteen
jollakin piikikkäällä välineellä. Silminnäkijöitä ei ole, eivätkä uhrit osaa
kertoa mitään.
Tutkimukset etenevät
verkkaisesti. Hankaluuksia aiheuttavat paitsi ylikierroksilla käyvät tiedotusvälineet,
jotka alkavat vainota Delicadoa, myös uhrien omaiset, jotka suhtautuvat
poliisiin erittäin vihamielisesti. Nämä seikat ovat selkeästi espanjalaisia tai
ainakin erilaisia kuin meillä Suomessa. Eiväthän kaikki suomalaisetkaan
poliisia suoranaisesti rakasta, mutta siihen kuitenkin luotetaan ja sitä
kunnioitetaankin huomattavasti enemmän kuin mitä tämän kirjan perusteella
näyttäisi Espanjassa tehtävän. Mietin lukiessani, kuinka paljon tähän vaikuttaa
Espanjan poliittinen historia. Varmaankin koko lailla. Pöyristyttävästi eräs
uhri kivahtaa Delicadolle, että tietysti hän antoi haastattelun mieluummin
televisiolle kuin lausunnon poliisille. Eihän poliisi luvannut maksaa
lausunnosta mitään!
Lopulta sitkeä jalkatyö
palkitsee tekijänsä ja poliisit saavat tärkeän vihjeen, joka johtaa heidät
epäillyn jäljille. Kuvio on kuitenkin monimutkaisempi kuin päältä näyttää, ja
jälleen kerran menneisyydestä löytyvät teon motiivit. Rikolliset saadaan
kiinni, ja Delicado ja Garzón siirretään takaisin vanhoihin tehtäviinsä. Lisää
on kuitenkin tulossa, joten varmaankin arkiston järjestely jää Delicadon osalta
lopulta kokonaan historiaan.
En luonnehtisi tätä
avausosaa kovin vauhdikkaaksi, mitä sillä sitten tarkoitetaankin. Ainakin
tutkimus etenee verkkaisen rauhallisesti, eikä Delicadon yksityiselämässäkään
mitään kovin vauhdikasta tapahdu, onneksi. Varsinaista toimintaa on aika vähän,
eikä väkivaltaa kuvata oikeastaan lainkaan. Kirjan tunnelma on mukavan leppoisa
ja pikkuisen vanhanaikainenkin. Poliiseilla ei ole kännyköitä tai edes
hakulaitteita, vaan yhteyttä pidetään lankapuhelimilla. Tietokonehaut ovat
eksoottisia, ja niistä puhutaan vain pari kertaa. DNA-tukimuksista ei edes
mainita. Oikeastaan näitä ei edes kaipaa.
Alicia Gimenéz Bartlett: Petra Delicado ja merkityt
tytöt (Ritos de muerte)
Suom. Jukka Koskelainen. Tammi 2012. 323 s.
