U. M. Susimetsä: Hämeen linnan Kerttuli

 

Koska tästä jutustani nyt vain väkisinkin tulee pääosin kitkerä purnaus, sanottakoon nyt jo heti alkuun keskeisin fakta: pidin erittäin paljon U. M. Susimetsän historiallisesta romaanista Hämeen linnan Kerttuli. Suorastaan ahmin sen! Suosittelen sitä kuumasti kaikille romanttiseroottisten historiallisten (seikkailu)romaanien ystäville.

U. M. Susimetsä on kirjailijanimi, jonka taakse ’kätkeytyvät’ kirjailijat Ulla ja Marko Susimetsä. Heidän Kuninkaan rakuunat -nimisen historiallisen seikkailuromaanisarjansa ensimmäinen osa Upseerin miekka ilmestyi Otavan kustantamana vuonna 2018. Sarjassa on tähän mennessä ilmestynyt kolme osaa eli esikoisromaanin jatkoksi on julkaistu romaanit Kuriirin viitta (2019) ja Salamurhaajan merkki (2020).

Ihastuin ikihyviksi Upseerin miekkaan. Kirjoitin siitä marraskuussa 2018 pitkän innoittuneen blogijutun, jossa totesin muun muassa:

”Upseerin miekka on kunnianhimoisesti kirjoitettua viihdettä. Yksityiskohtia on hiottu tarkasti, ja romanttisesta perinteestä poiketen sota kuvataan ainakin suhteellisen realistisesti. Äänet, hajut ja löyhkät, kivut ja tuskat, nälkä, jano ja vilu vyöryvät lukijan silmien eteen, eikä taudeissa, haavoissa tai kuolemassa ole mitään erityisen ylevää. Myös sotatapahtumien suhteen tekijät ovat olleet tarkkoja.”

Koska kirjailijat olivat minulle entuudestaan täysin tuntemattomia nimiä, rohkenin lähestyä heitä pienen sähköpostihaastattelun merkeissä. Ilokseni kirjailijat vastasivat kysymyksiini vuolaasti. Koko haastattelun voi lukea tuon Upseerin miekka -juttuni lopusta.

Olennaista kuitenkin on, että jo vuonna 2018 Susimetsät kertoivat kirjoittavansa sarjan neljättäkin osaa:

”Millainen ajatus teillä on sarjan laajuudesta? Onko tulossa trilogiaa vai jotain vielä massiivisempaa?

Sarjan laajuuden määrittää varmaankin pääasiassa se, miten hyvin lukijat sen löytävät ja toivovatko he jatkoa. Kustannustoimittajamme yllätti meidät ensimmäisessä neuvottelussamme visioimalla aiheesta pitkää sarjaa, ja olemmekin jo pohtineet tarinankäänteitä hyvinkin pitkälle eteenpäin. Koetamme kuitenkin olla varovaisia suunnitelmissamme ja edetä kirja kerrallaan. Toki sen voi tässä paljastaa, että kolmas osa on jo aika pitkällä ja neljännenkin kirjoittaminen on aloitettu.”

Valitettavasti tähän päivään mennessä tuota neljättä osaa ja sen seuraajia ei kuitenkaan ole julkaistu. Se harmittaa minua aivan vietävästi! Syistä en tiedä muuta kuin sen, mitä olen itse asiasta päätellyt. Jossakin somekeskustelussa tiedustelin Susimetsiltä, miksi Kuninkaan rakuunoihin ei ole tullut jatkoa. He kertoivat vain, että kustannussopimusta ei ollut jatko-osille saatu. Mitäpä siinä sitten.

Loput päätelmät ovat todellakin vain ihan omiani. Jostain syystä sarja ei lähtenyt sellaiseen lentoon kuin olisi toivonut ja mitä se todellakin olisi ansainnut. Sain aloitusosasta kustantajalta ennakkokappaleen, mikä käsittääkseni tarkoittaa, että ainakin siinä vaiheessa kustantamossa on uskottu kirjan mahdollisuuksiin. Ennakkokappaleita ymmärtääkseni jaetaan laajahkosti medialle siinä toivossa, että kirjasta ilmestyisi lehtiarvioita ja -juttuja ja se saisi somenäkyvyyttä.

Ennakkokappaleeseen siis ainakin panostettiin, mutta tulos jäi surullisen laihaksi. Google-haulla löydän ainoastaan oman blogiarvioni romaanista, mutta totisesti toivon, että muitakin sentään ilmestyi.

Jatko-osista sain kovakantiset arvostelukappaleet käyttööni, luin innoissani ja kirjoitin pitkät esittelyt blogiini. Jotain ainakin sarjan saamasta somenäkyvyydestä kertoo, että kakkos- ja kolmososien kansiin on painettu lainaukset kirjoittamistani blogijutuista. Kolmososassa on sen lisäksi sentään lainaus Hämeen Sanomien arviosta.

Miksi ihmeessä tämä loistava tuote ei sitten saanut tuulta purjeisiinsa? Paketti kun oli aivan mainiosti kasassa. Kirjailijaparit ovat jo itsessään trendikkäitä, ja Susimetsillä oli jo esikoisromaanin ilmestyessä takanaan runsaasti meriittejä niin ammatillisella kuin kaunokirjallisellakin kirjoittamisen kentällä. Asiantuntemusta ja taitoa on vaikka muille jakaa. Jälki on kaikin puolin erinomaista.

Kirjasarja on tyyliltään enemmän seikkailulliseen toimintaan painottuvaa kuin romanttista historiallista viihdettä, joten lukijakunnan voisi olettaa olevan laaja. Näihin teoksiin voivat myös maskuliinisempaa viihdettä kaipaavat lukijat huoleti tarttua, jos tällainen luutunut stereotyyppinen luokittelu ja ajattelu sallitaan. Oliko vika juuri tässä? Ei osattu suunnata tuotetta oikealle yleisölle? Vai eikö sellaista yleisöä enää Suomessa ole? Lukevatko vain naisoletetut lukijat (romanttista) historiallista viihdettä?

On vaikea arvioida täältä työhuoneesta käsin, kuinka paljon markkinointia sarjan hyväksi tehtiin. Oliko esiintymisiä, haastatteluja, kirjasto- ja kirjakauppakiertueita, lehtimainoksia, somekampanjoita?

Sen kuitenkin tiedän, että toisen osan ilmestyessä Helsingin Aleksanterinkadun Suomalaisessa kirjakaupassa, joka on jonkinlainen Otavan lippulaiva, Susimetsien kirjaa sai etsiä hyllystä, eli sitä ei ollut asetettu mitenkään tyrkylle myyntipöydille. S-kirjain on aakkosten loppupäässä, ja kyseisessä seinänlevyisessä ja -korkuisessa hyllyssä Susimetsien kirjat olivat alhaalla takakulmassa. Piti siis osata niitä sieltä varta vasten etsiä ja polvistua, jos halusi kirjan ostaa. Ymmärrän mainiosti aakkostusjärjestyksen käytännön edut, mutta reilulta se ei aina tunnu.

Kuninkaan rakuunat -sarja kertoo fiktiivisestä Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolfin rakuunakomppaniasta 30-vuotisen sodan melskeissä Euroopan sotakentillä. Komppaniaa johtaa alaistensa rakastama ja kunnioittama vapaaherra Karl Ulvhufvud. Kuten sanottu, olen kaikista julkaistuista osista kirjoittanut pitkästi, joten en enää tässä ryhdy niiden sisältöä kertaamaan.

Olin jo miltei kokonaan luovuttanut toivoni sen suhteen, että enää saisin käsiini Ulla ja Marko Susimetsän kirjoittamaa uutta luettavaa. Niinpä ilahduin valtavasti, kun huomasin sekä kirjailijoiden sometileiltä että Otava-konsernin syksyn 2025 kirjaluettelosta, että uusi kirja on kuin onkin tulossa. Nimellä U. M. Susimetsä ilmestyi kesäkuussa, tarkemmin sanoen 10.6.2025, uusi romaani ja samalla uuden sarjan aloitusosa Hämeen linnan Kerttuli.

Toivon todella sydämeni pohjasta, että tämä uusi aloitus nyt saisi kaipaamaansa vauhtia. Hieman vatsanpohjassani tuntuvat ikävät väristykset, jotka liittyvät jälleen kerran kustantamon tekemiin ratkaisuihin. Ensinnäkin julkaisuajankohta on oman näppituntumani mukaan hieman riskialtis. Kesäkuu ei ole otollisin aika julkaista käytännössä uusien tekijöiden uuden sarjan aloitusosaa. Teos on tosiaan mukana kustantamon syksyn katalogissa, joten se jäi pois esimerkiksi omasta Kevään 2025 historiallisia romaaneja -postauksestani. Lisäsin sen toki sinne heti, kun tiedon sen ilmestymisestä huomasin.

Uusi kirja ja kirjasarja tarvitsisivat avukseen jonkinlaista kampanjointia ja ihan jalkatyötäkin esiintymisineen, mutta Suomi lähtee juhannuksesta lomille. Toivottavasti elokuussa sitten lävähtää Hämeen linnan Kerttulin osalta oikein kunnolla. Eikä tilanne toki ole toivoton. Satu Rämön Hildur-dekkarikin ilmestyi 10.6.2022, ja loppu onkin sitten ollut historiaa.

Toinen kismityksen aihe on, ettei tällä Hämeen linnan Kerttulin aloittamalla sarjalla näytä olevan nimeä. Katalogi paljastaa, että sarja on alkamassa. Tiedän myös tätä kirjoittaessani, että Susimetsät ovat jo allekirjoittaneet kahden seuraavan kirjan kustannussopimukset. Se on valtavan hienoa. Mutta millä nimellä sarjaa kutsutaan? Kuninkaan rakuunat on vallan mainio nimi aiemmalle sarjalle. Se on tiivis ja kuvaava sekä kätevä käyttää. Mutta mikä on tämän uuden sarjan nimi? Sellainen kannattaisi varmuuden vuoksi miettiä valmiiksi jo kirjoitustyön alkuvaiheessa.

Jospa kaksi ja puoli liuskaa purnattuani pääsisin lopulta itse asiaan.

Hämeen linnan Kerttuli on historiallinen viihderomaani, joka sijoittuu nimensä mukaisesti Hämeen linnaan ja vuoteen 1614. Päähenkilöitä on käytännössä kaksi. Ensinnäkin romaanin nimihenkilö eli Kerttuli, mutta sen lisäksi keskeisessä osassa on vapaaherra Karl Ulvhufvud. Kyllä vain, juuri se sama vapaaherra, joka parikymmentä vuotta myöhemmin johtaa kuninkaan rakuunakomppaniaa! Kyseessä on siis Kuninkaan rakuunoiden esiosasarja!

Nyt ei kannata missään nimessä säikähtää tätä tietoa, sillä Hämeen linnan Kerttulin lukeminen ei millään tavalla edellytä, että lukija tuntisi Kuninkaan rakuunat -sarjaa. Mutta jos jo on Kuninkaan rakuunoihin tutustunut, tuo se kieltämättä pienen lisämausteen tähän romaaniin.

Teoksen perusasetelma on perin tuttu romanttisten historiallisten romaanien lukijoille. Kerttuli Martintytär elelee perheensä hoivissa pienellä tilalla Hämeessä, kunnes pihaan saapuu muutama häijy kuninkaan asemies. Nuori Kerttuli jää yksin ja vaille turvaa, mutta muutaman onnekkaan käänteen jälkeen hän päätyy osaksi Hämeen linnan palvelusväkeä eli hänet pestataan fatabuuripiiaksi. Linnan fatabuuri vastasi liinavaatteista ja muista linnan tekstiileistä. Onnekseen Kerttuli on taitava kutoja.

Kerttulin jotenkuten uomiinsa asettunut elämä järkkyy, kun tulee tieto, että linnaan on tulossa kuninkaan edustajia. Vapaaherra Karl Ulvhufvud on kuninkaan lähettämänä tulossa seurueineen tarkastamaan linnassa meneillään olevia kunnostustöitä. Ajatus kuninkaan asemiehistä kauhistuttaa Kerttulia, mutta kuten lukija on aivan oikein aavistanutkin, komea vapaaherra kuitenkin miellyttää Kerttulin silmää. Näiden kahden välillä kipinöi alusta alkaen oikein kunnolla.

Kuumasti kuohuva veri siis vetää fatabuuripiika Kerttulia ja vapaaherra Karlia puoleensa vastustamattomalla voimalla, mutta parin hehkuvan rakkauden tieltä ei totisesti esteitä puutu. Ensinnäkin on tietysti tiukka säätyjärjestelmä. Karlilla on velvollisuutensa perhettään ja sukuaan kohtaan eli hänen odotetaan solmivan avioliiton, joka pönkittää suvun asemaa. Rutiköyhän ja miltei pakanauskoisen piikatytön naiminen ei siis tule missään nimessä kysymykseenkään.

Lisäkierteitä aiheutuu seurueeseen kuuluvasta ratsutilallisen rouva Agneta Larsdotterista, joka on päättänyt saada Karlista itselleen seuraavan aviomiehen keinoja kaihtamatta, siis siitä huolimatta, että nykyinen aviomies Arvid Granhjelm on edelleen varsin hyvissä voimissa ja ystävystynyt Karl Ulvhufvudin kanssa venähtäneen tarkastusmatkan aikana. Karlin ja Agneta-rouvan palveluskunnillakin on omat osuutensa juonittelukuvioissa.

Hämeen linnan Kerttuli on vanhaa tuttua Susimetsää huolella kuvattuine epookkeineen, historiallisine faktoineen, kimurantteine juonitteluineen ja elävine henkilöineen. Samalla se on hyvinkin uudenlaista Susimetsää, koska keskiöön nousevat toimivat naiset toiveineen, tarpeineen ja haluineen.

Sapelinkalistelu jää pääosin harjoitteluksi linnanpihalla, vaikka loppupuolella sentään päästään ihan tositoimiinkin. Sen sijaan keskitytään pieteetillä makuukamaripuuhiin, joiden kuvauksissa Susimetsät osoittavat olevansa yhtä taitavia kuin vauhdikkaiden miekkailukohtaustenkin. Vapaaherra Ulvhufvud osoittautuu varsin taitavaksi rakastajaksi, vaikka hänellä on tuskastuttavan rasittavia käsityksiä moraalista. Kerttulikaan ei ole liiallisen kaino neito, vaan totisesti kuohuvaa verta ja halukasta lihaa. Hämeen linnan Kerttuli saa tulisuusasteikossa vähintään kolme tuhtia chilipalkoa, jos ei enemmänkin!

Suosittelen Hämeen linnan Kerttulia kaikille, jotka pitävät hyvin kirjoitetusta historiallisesta viihteestä tai hyvin kirjoitetusta viihteestä ylipäätään. Itse jään iloiten odottelemaan tulossa olevia jatko-osia Kerttulin ja Karlin tarinaan. Lisäksi pidän peukkua sille, että Kuninkaan rakuunatkin vielä jonakin päivänä jatkuu. Kenties olisi myös aika ottaa kolmesta ensimmäisestä osasta uudet painokset? Lukekaa ja nauttikaa!

U. M. Susimetsä: Hämeen linnan Kerttuli
Karisto 2025. 446 s.

Ennakkokappale.

Kuninkaan rakuunat -sarja:

M. ja U. Susimetsä: Upseerin miekka
M. & U. Susimetsä: Kuriirin viitta
M. & U. Susimetsä: Salamurhaajan merkki

M. & U. Susimetsä: Salamurhaajan merkki. Kuninkaan rakuunat 3

Toukokuun 1631 Magdeburgin tuhoisan taistelun tuoksinassa Ruotsin kuninkaan Kustaa II Adolfin rakuunat todistivat, miten petturi d’Albert avasi kaupungin portit viholliselle. Kapteeni Josif Svärdillä, kersantti Tomas Rapirilla ja ruotumestari Japhet Hammarilla on henkilökohtaisiakin kalavelkoja perimättä d’Albertilta, ranskalaiselta upseerilta, joka sieppasi magdeburgilaisen kauppiaan tyttären, kauniin Juliette Gerholdin, pitääkseen kuninkaan rakuunoita pihdeissään ja saadakseen kaupungin raadin taipumaan tahtoonsa.

Petollinen d’Albert on tiettävästi palannut Pariisiin jatkamaan juonittelujaan, ja kuningas lähettää uskollisimmat rakuunansa tämän perään kostamaan ja varoittamaan kardinaali Richelieuta. Pariisiin matkaavat Svärd juuri Ruotsista saapuneen vaimonsa Barbron ja neitoikää lähenevän tyttärensä Britan kanssa, Hammar vaimonsa Annan kanssa (joka on pestattu Barbro-rouvan palvelijattareksi) sekä tietysti Rapir.

Seurueeseen kuuluvat myös kauppias Franz Gerhold ja tämän miekkaileva Juliette-tytär, johon Tomas on korviaan myöten rakastunut. Svärd perheineen asettuu Gerholdien perheen taloon vieraaksi. Franzin veli Otto on huolehtinut suvun omaisuuden kartuttamisesta Pariisissa ja eri puolille suuntautuneilla jännittävillä matkoillaan.

Juuri ennen kuin rakuunat pääsevät audienssille pelätyn ja kunnioitetun kardinaali Richelieun luo, tämä yritetään murhata Pariisin kaduilla. Kardinaalin saattueen kimppuun käydään, kun tämä on palaamassa vaunuillaan virka-asunnolleen. Hyökkääjien käytös ja ulkonäkö ovat poikkeuksellisia, ja kardinaalin henki on vain hiuskarvan varassa. Kardinaalin henkilökohtaisesta turvallisuudesta huolehtiva luutnantti d’Albert on laiminlyönyt tehtävänsä räikeästi…

M. & U. Susimetsän kunnianhimoinen ja laadukas historiallinen viihderomaanisarja Kuninkaan rakuunat on nyt edennyt kolmanteen osaan, kun Salamurhaajan merkki ilmestyi parisen viikkoa sitten. Kyseessä on siis 1600-luvun kolmikymmenvuotisen sodan melskeisiin liittyvä seikkailuromaanisarja, jossa päähenkilöjoukon muodostaa kuningas Kustaa II Adolfia palvelevan fiktiivisen rakuunakomppanian ydin.

Upseerin miekassa ja Kuriirin viitassa on keskitytty enemmän sotaan ja erityyppisiin taisteluihin, mutta Salamurhaajan merkki on selvästi erilainen kuin aiemmat osat. Tekijät ovat lehtihaastatteluissa kertoneetkin, että he ovat halunneet ottaa välillä etäisyyttä sotaan ja tehdä irtioton muskettisoturimaisemman tarinankuljetuksen suuntaan.

Tässä on onnistuttukin oivallisesti. Salamurhaajan merkissä keskeiseksi henkilöksi nousee myös itse kardinaali Richelieu, joka nopeasti värvää kuninkaan rakuunat omaan henkivartiokaartiinsa. Kardinaalista näytetään Susimetsien romaanissa paljon miellyttävämpi puoli kuin Kolmessa muskettisoturissa muistan olleen esillä. Mies pelkää syystäkin henkensä puolesta mutta ei suinkaan lamaannu vaan jatkaa tinkimätöntä työtään Ranskan hyväksi keinoja kaihtamatta.

Hovin juonittelut ovat ällistyttävän mutkikkaita ja koukeroisia. Niiden edessä ruotsalaiset jäyhät rakuunat tuntevat olevansa aseettomia, mutta onneksi heillä on tukenaan vanha liittolainen kreivi Rochefort, joka tuntee salakavalan maaston kuin omat taskunsa. Richelieu on yhtä kaikki pidettävä hengissä ja hänen uhkaajansa napattava.

Vihollinen saa pian vihiä rakuunoiden saapumisesta väkeä kuhisevaan Pariisiin, eikä aikaakaan, kun rakuunoiden kimppuun hyökätään. Vastustajalla on käytettävissään taistelijoita, joiden taidot, oveluus ja häikäilemättömyys tuntuvat ylivertaisilta rakuunoihin verrattuna. Keitä he oikein ovat ja mistä he tulevat? Kuka on kaiken takana?

Vaikka varsinaisesta sodasta ollaan nyt ainakin hetken tauolla, ei Salamurhaajan merkistä puutu vauhtia, jännitystä tai toimintaa. Oikeastaan päinvastoin! Tarinassa on useita huimaavia miekanmittelökohtauksia, joiden kuvaamisessa Susimetsät osoittavat taituruutensa ja joiden lukeminen on silkkaa kiduttavaa nautintoa.

Halusin kiihkeästi päästä eteenpäin saadakseni selville, miten rakkaiden sankareiden ja inhojen vastustajien käy, mutta samalla nautin kerronnan yksityiskohdista, joilla kohtauksista on saatu toimivia ja oikeasti jännittäviä. Tapahtumat piirtyvät silmien eteen elävinä ja vauhdikkaina. Loppuhuipennus keskeneräisen palatsin katolla sai oikeasti itsenikin pelkäämään putoamista!

Myös 1600-luvun alun Pariisi ja Lontoo ovat verrattoman mielenkiintoisia miljöitä ja ne on herätetty romaanin sivuilla eloon kaikkine puolineen. Palatsien loisto ja porvarisperheiden mukava elämä ovat vain yksi ulottuvuus. Sivukujilla vaanivat vaarat, joita pohjoisesta tulleet sotilaat tai näiden perheet eivät osaa edes pelätä.

Kuten huomaatte, olen täydellisesti Kuninkaan rakuunoiden pauloissa. Sarjan parissa olen päässyt samankaltaiseen lukuilon ja uppoutumisen tilaan kuin joskus nuorena. Kyynistyneelle neljäsosa-ammatilaislukijalle se on todellista herkkua!

Sen verran vielä lukuohjetta, että Kuninkaan rakuunat -sarjan kyytiin voi mainiosti hypätä mistä osasta tahansa. Jos aloittaa tästä kolmannesta osasta, veikkaan, että haluaa lukea myös aiemmat osat neljännen ilmestymistä odotellessaan. Se onnistuu oikein hyvin. Sarja myös sopii mainiosti kaikenlaisille lukijoille teini-ikäisistä alkaen, vaikka ne selvästi on suunnattu aikuisille lukijoille.

M. & U. Susimetsä: Salamurhaajan merkki. Kuninkaan rakuunat 3.
Otava 2020. 525 s.

Arvostelukappale.

Upseerin miekasta kirjoittamani jutun lopussa on myös Marko ja Ulla Susimetsän haastattelu. Kirjoittajilla on Susimetsä-niminen blogi, jossa he kertovat romaanisarjan aihepiiriin liittyvistä asioista lisää. 

M. & U. Susimetsä: Kuriirin viitta. Kuninkaan rakuunat 2

M. & U. Susimetsän Kuninkaan rakuunoiden toinen osa Kuriirin viitta ilmestyi jo toukokuussa viime vuonna (2019) ja on odottanut luettavien kirjojen pinossanikin jo kuukausia, mutta vasta talvilomaviikko antoi sopivan hetken siihen tarttumiseen. Tiesin nimittäin jo aloitusosan Upseerin miekan perusteella, että muhkea romaani tulisi imaisemaan minut syövereihinsä ja vaatimaan huomiota useamman kunnon lukutuokion verran.

Kuten kirjailijapari aiemman juttuni haastatteluosiossa paljastaa, Kuriirin viitta jatkaa suurin piirtein suoraan siitä, mihin Upseerin miekassa jäätiin. Mutta vaikka näin on ja vaikka kyseessä on nimenomaan usean romaanin sarja, mikään ei mielestäni estäisi aloittamasta vaikkapa tästä kakkososasta. Jos tyyli puhuttelee ja tarina viihdyttää, voi ykkösosankin vielä lukea, tai sitten voi vain jäädä odottelemaan seuraavaa osa.

Ainakin minun huono muistini on pyyhkäissyt monet aiemman kirjan juonenkäänteistä mielestäni, mutta silti pääsin suhteellisen vaivattomasti uudelleen kärryille ja vauhtiin. Kärryille kipuamisessa oli paljon apua kirjan alkulehdille painetusta henkilöluettelosta, jota vilkuilin vielä myöhemmissäkin käänteissä, väkeä kun tarinassa riittää.

Eletään kevättä 1631 Frankfurtin kauheiden tapahtumien jälkeen. Katoliset joukot piirittävät protestanttiseksi julistautunutta Magdeburgin kaupunkia Pappenheimin ja Tillyn joukkojen voimin. Magdeburgin puolustusta hoitaa kuningas Kustaa II Aadolfin valtuuttamana everstiluutnantti Dietrich von Falkenberg, ja kaupunki odottaa Pohjolan leijonan marssittavan joukkonsa kaupungin avuksi hetkenä minä hyvänsä.

Tosiasiassa Kustaa armeijoineen on juuttunut Berliinin edustalle, koska Bradenburg ja Saksi ovat julistautuneet puolueettomiksi eivätkä uskalla antaa Ruotsin armeijalle lupaa marssia alueittensa läpi. Ruotsalaiset taas eivät voi ottaa sitä riskiä, että selustassakin olisi vihollisia. Magdeburgin tilanne näyttää siis tukalalta, ellei peräti toivottomalta. Kustaa II Aadolf lähettää kuitenkin pienen rakuunajoukon viemään kannustavaa viestiä von Falkenbergille.

Tätä parinkymmenen miehen ryhmää vetää itse kapteeni Josef Svärd, joka on noussut kuninkaan rakuunoiden johtoon rakastetun vapaaherra Ulvhufvudin menehdyttyä. Svärdin lisäksi Magdeburgiin lähetetään ennestään lukijalle tutuista miehistä korpraali Tomas Rapir ja hänen uskollinen seuralaisensa väkivahva ruotumestari Japhet Hammar. Rakuunoita on vahvistettu muutamalla uudellakin miehellä tappioiden paikkaamiseksi.

Svärd, Rapir ja Hammar siis pääsevät hiuksia nostattavan jännittävän operaation jälkeen kaupungin muurien sisäpuolelle, vaikka katoliset joukot jo piirittävät kaupunkia. Vietyään masentavat mutta rohkaiseviksi tarkoitetut uutisensa perille miehet saavat tehtäväkseen toimia tiedustelijoina kaupungissa. Tilanne ei nimittäin ole kovin vakaa muurien sisäpuolellakaan, sillä jo kaupungin raadissa on mukana myös katolisia raatimiehiä. Tiedustelutehtävät vaikuttavat ensin taisteluissa kunnostautuneista rakuunoista lähinnä naurettavalta puuhastelulta, mutta pian ruotsalaiset saavat huomata, että vihollinen ihan oikeasti vaani pimeillä kujilla, taas on miekkamiehille ja aseille tarvetta.

Paikallista näkökulmaa Magdeburgiin tuo rikas kauppias ja raatimies, leskeksi jäänyt Franz Gerhold, jolla on omapäinen tytär Juliette. Tyttö on kuin kuva ranskalaisesta äidistään tummine kiharoineen ja syvänsinisine silmineen. Erikoislaatuisen Juliettesta tekee hänen intohimonsa miekkailuun. Äiti on vienyt tyttärensä jo lapsena mestari Köppenin miekkailukouluun ja yllätyksekseen mestari on pian havainnut, että tyttönen on aito luonnonlahjakkuus miekkailijana. Hellämielinen porvari-isä ei henno kieltää aikuistuvalta tyttäreltään tämän epäsopivaa harrastusta, vaikka kaupunkilaiset pyörittelevätkin silmiään housuihin ja miekkavyöhön sonnustautuneelle kaunottarelle.

Samaan aikaan kun Svärd miehineen jahtaa vakoojia ja tuskailee piiritystilanteen kiristymistä Magdeburgissa, luutnantti Michel Kniv vakoilee alaisensa Anders Flintan avulla Berliinin muurien sisäpuolella yrittäen selvittää, ketkä valtaneuvoston jäsenet juonittelevat kuningasta vastaan. Tilanne on kimurantti, sillä Brandenburgin päättämätön ja heikko vaaliruhtinas Georg Wilhelm on Ruotsin kuninkaan lanko, mutta miesten henkilökohtaiset välit eivät ole solmitusta avioliitosta huolimatta kovinkaan kehuttavat. Pelissä on kovat panokset, joten keinoja ei kaihdeta puolin eikä toisin.

Magdeburgin kaupungin kohtalo on luettavissa historiankirjoituksista, eikä se ole mitään kaunista tekstiä. Kuriirin viitassa tapahtumat noudattelevat pääpiirteissään tunnettuja faktoja, joten lukija tietää jo, miten kaikki päättyy. Se ei suinkaan poista lukukokemuksesta jännityselementtiä, sillä lukijahan ei tiedä, miten kirjan henkilöille noissa melskeissä käy.

Susimetsät kertoivat taannoisessa haastattelussa, että sarjassa on tarkoitus olla viihdyttävyyden lisäksi myös vakavampia ulottuvuuksia, ja ainakin tässä kakkososassa nuo tavoitteet täyttyvät loistavasti. Harvoin olen lukenut yhtä sydäntä särkevää mutta samalla jännittävää kuvausta kuin Magdeburgin ryöstelyn osuus tässä kirjassa.

Toistan itseäni, mutta minkäs teet. Kuninkaan rakuunat -sarja jatkaa loistavalla tavalla historiallisen romanttissävyisen seikkailuromaanin perinteitä. Sarja on huolellisesti kirjoitettua, laadukasta viihdettä, aivan mainiota siis kaikin puolin meidän kaikkien genreä mielellään lukevien kannalta! Jään tyytyväisenä odottamaan jatkoa, jota on luvassa ymmärtääkseni vielä ainakin kolmen romaanin verran.

M. & U. Susimetsä: Kuriirin viitta. Kuninkaan rakuunat 2.
Otava 2019. 620 s.

Ostettu.

Lue Marko ja Ulla Susimetsän haastattelu Upseerin miekasta kirjoittamani jutun lopusta!

M. ja U. Susimetsä: Upseerin miekka. Kuninkaan rakuunat 1.

Yläkouluikäisenä ahmin historiallisia seikkailuromaaneja. Luin koko Kolme muskettisoturia-sarjan läpi, samoin Monte Christon kreivin, ahmin Mika Waltarin paksuja romaanijärkäleitä. Mitä paksumpia kirjat olivat ja mitä hurjempia seikkailut, sitä parempi! Waltareihin olen sittemmin palannut äänikirjoina (todella viihdyttäviä!) ja Muskettisotureihin lähinnä television kautta. Mutta genre on siis tuttu ja mieluinen.

Siksi ilahduinkin, kun loppukesästä sain ennakkokappaleen teoksesta, jonka tapakannessa komeilee mainoslause:

”Kolmen muskettisoturin henkeä uhkuva historiallinen seikkailu vie lukijan hurjille taistelukentille, missä uskollisuus ja rohkeus punnitaan.”

Kyseessä on M. & U. Susimetsän Kuninkaan rakuunat -nimisen uuden sarjan aloitusosa Upseerin miekka. Tällaisen sarjan alkamista en ollut huomannutkaan, mutta nytpä olisi mahdollisuus tutustua. Hyvä aie kuitenkin jäi, kunnes huomasin, että kirjasta oli jo ehditty tehdä äänikirjakin. Nappasin se kuunteluun. Tuota pikaa olinkin tempaistuna 1600-luvun Pommeriin keskelle kolmikymmenvuotista sotaa!

Sota on todellinen, ja Upseerin miekan tapahtumat sijoittuvat veriseen vuoteen 1631. Mukana on oikeita historiallisia henkilöitä kuningas Kustaa II Aadolfista alkaen, mutta keskeiset romaanihenkilöt ovat keksittyjä. Fiktiota on vapaaherra Karl Ulvhufvudin rakuunajoukkokin, jonka ympärille tapahtumat rakentuvat. Vapaaherra Ulvhufvud on kuninkaan ja Jumalan uskollinen palvelija, jonka rakuunajoukon menestys taistelutehtävissä perustuu sen miehistön päällikköään kohtaan tuntemaan kunnioitukseen ja jonkinlaiseen rakkauteenkin, sotilaallisen taidon ja urhoollisuuden lisäksi, tietenkin.

Juoni on monipolvinen ja -haarainen, kuten asiaan kuuluu. Turkulainen korpraali Tomas Lång värvätään Preussissa hakkapeliitoista täydennykseksi Ulvhufvudin rakuunoihin ja hänen rakuunanimekseen tulee Tomas Rapir. Hämäläisäidin isättömällä pojalla näyttäisi olevan kohtalaisen hyvät etenemismahdollisuudet sotilasurallaan, mutta ritarillisuus ja vankkumaton oikeudentunto yhdistettynä helposti tulistuvaan luonteeseen saattavat hänet helposti vaikeuksiin. Eräällä pimeällä kujalla hän pelastaa ahdinkoon joutuneen naisen ja hankkii itselleen samalla vaarallisen ja leppymättömän vihollisen. Harmi vain, että tämän kasvoja Tomas ei ehdi nähdä. Muistoksi jää kuitenkin vihollisen komea upseerin miekka.

Sotajoukkoja seuraa sekalainen seurue jonkinlaisia huoltojoukkoja ja sotilaiden perheitä. Heidän joukossaan on hiljattain leskeksi jäänyt Anna Johansdotter, joka yrittää elättää itsensä ja pienen poikansa pyykkärinä. Annan luona iltanuotiolla istuu usein Japhet Hammar, mutta myös korskea kersantti Peter Lans osoittaa huomiotaan naista kohtaan. Japhet on kiltti ja pitää myös Annan pojasta, mutta Peter on sentään kersantti. Seuratako sydäntä vai järkeä? Pian Annalla ei taida olla valintaan paljoakaan sanottavaa. Naisen osa ei totisesti ollut helppo eikä vaaraton.

Lisäksi keskeisiin henkilöihin kuuluu vielä luutnantti Josef Svärd, jolla on jokin perin synkkä salaisuus kannettavanaan. Vapaaherra Ulvhufvud on Svärdille kaivattu isähahmo, jonka puolesta hän on valmis mihin tahansa.

Keskeiset henkilöt edustavat siis sotilashierarkian eri portaita, joten tapahtumia voidaan seurata eri näkövinkkeleistä. Annan mukana olo tuo mukavaa vaihtelua kovin miehiseen joukkoon. Koska luvassa on pidempi sarja, henkilöihin tutustutaan rauhallista tahtia. Tärkeimmät luonteenpiirteet tietysti jo nousevat esille.

Sodan melskeet ja siihen liittyvät juonittelut heittelevät keskushenkilöitä eri kokoonpanoissa pitkin ja poikin Pommeria milloin henkeäsalpaavan jännittäville tiedusteluretkille milloin kauheisiin taisteluihin. Henkilökohtaisia murheita ja ongelmia ratkotaan sodankäynnin sen salliessa. Kohtalo viskelee ihmisiä julmasti, eikä katkerilta tappioilta vältytä.

Seikkailuromaanien perinteisiin kuuluvia juonitteluja, kimurantteja kunniakysymyksiä ja tarkoin varjeltuja salaisuuksia siis on kosolti. Samoin romantiikkaa, jonka tiellä on vaikeuksia ja vaaroja. Tapahtumat vyöryvät vauhdilla, paikkoja ja henkilöitä on paljon. Äänikirjan kuuntelija saa olla alkuun tarkkaavainen, että pysyy edes jotenkuten vauhdissa ja kärryillä siitä, kuka kukin on. Painetun kirjan alkusivuilla on luettelo keskeisistä henkilöistä, mikä on kirjaa lukevalle oiva apu.

Huomasin myös vasta kirjan kuunneltuani, että painetussa kirjassa on takana laaja ja huolellisesti laadittu sanasto, jossa selitetään kirjassa viljalti esiintyvää vierasperäistä ja sotahistoriaa vain kevyesti vuosikymmeniä sitten opiskelleelle outoa termistöä. Tosin sanojen merkitykset kyllä tulevat pääosin selviksi tekstiyhteydestäkin. Mutta silti oli kivaa tarkistaa, mikä ja millainen on vaikkapa kylteri tai kapioneeri.

Upseerin miekka on kunnianhimoisesti kirjoitettua viihdettä. Yksityiskohtia on hiottu tarkasti, ja romanttisesta perinteestä poiketen sota kuvataan ainakin suhteellisen realistisesti. Äänet, hajut ja löyhkät, kivut ja tuskat, nälkä, jano ja vilu vyöryvät lukijan silmien eteen, eikä taudeissa, haavoissa tai kuolemassa ole mitään erityisen ylevää. Myös sotatapahtumien suhteen tekijät ovat olleet tarkkoja. Monen sivun laajuisissa loppusanoissa käydään läpi kirjassa kerrottuja taisteluita ja tapahtumia peilaten niitä kirjoitettuun sotahistorialliseen tietoon.

M. ja U. Susimetsä: Upseerin miekka. Kuninkaan rakuunat 1.
Otava 2018. 492 s.
Äänikirjan lukija Markus Niemi, kesto 15 h 56 min.

Ennakkokappale kustantajalta, äänikirja Storytel.

****

Kuninkaan rakuunat -sarja vaikuttaa siis tämän aloitusosan perusteella mielenkiintoiselta. Lisäksi kannet kertovat, että sarjan takana on kaksi kirjailijaa. Ennakkokappaleen takakannen sisällä kerrotaan valokuvan kera, että Marko ja Ulla Susimetsä ovat aviopari. Uteliaisuuteni oli niin polttavaa, että päätin lähestyä Susimetsiä kysymyksineni, ja tällainen pieni haastattelu siitä syntyi.

Mistä saitte idean lähteä kirjoittamaan melko perinteistä sotaisaa seikkailutarinaa 30-vuotisen sodan tantereille? Kuinka helppoa tai vaikeaa oli saada idea myytyä kustantamolle? 

Idea lähti oikeastaan siitä, että olemme molemmat Dumas’n Kolmen muskettisoturin faneja. Ulla tutustui tarinaan jo lapsena kirjan kautta, ja Markon ensikosketus oli Richard Lesterin erinomainen filmiversio 70-luvulta. Aikakausi ja musketöörit siis kiehtoivat meitä molempia. Katsoimme kuitenkin, ettei meidän kannata lähteä kirjoittamaan Ranskan historiaan sijoittuvaa tarinaa, kun lähempänäkin on mistä ammentaa. Erilaisten mutkien kautta päädyimme lopulta aloittamaan tarinamme sotatantereella Kustaa II Aadolfin seurassa. Kuninkaan tahdoimme ehdottomasti sisällyttää tarinaan, sillä hän oli tuolloin yksi Euroopan merkittävimpiä hallitsijoita ja alaistensa suuresti kunnioittama johtaja.

Seikkailu vetosi meihin tyylilajina osin Kolmen muskettisoturin ja muiden vastaavien klassisten seikkailutarinoiden vuoksi, osin siksi, että tahdoimme kirjoittaa jotakin jännittävää vellomatta kuitenkaan kurjuudessa. Vaikka tarinassa on mukana vakaviakin teemoja, olemme pyrkineet pitämään yleissävyn nimenomaan seikkailullisena. Emme myöskään rinnastaisi sarjaamme sotakirjoihin, sillä tarinan edetessä tulevat rakuunamme seikkailemaan muuallakin kuin taistelukentillä.

Muokattuamme ensimmäisen osan käsikirjoitusta melko pitkään päätimme lopulta lähestyä kustantamoa. Markkinoimme tarinaamme seikkailullisuuden kautta ja vertasimme sitä mm. Kolmeen muskettisoturiin ja Bernard Cornwellin Sharpe-kirjoihin. Ehkä tuo jälkimmäinen vertaus saikin Otavan innostumaan sarjaideasta, ja käsikirjoituksen alkuperäinen nimi päätyikin sarjan nimeksi.

Millainen ajatus teillä on sarjan laajuudesta? Onko tulossa trilogiaa vai jotain vielä massiivisempaa?

Sarjan laajuuden määrittää varmaankin pääasiassa se, miten hyvin lukijat sen löytävät ja toivovatko he jatkoa. Kustannustoimittajamme yllätti meidät ensimmäisessä neuvottelussamme visioimalla aiheesta pitkää sarjaa, ja olemmekin jo pohtineet tarinankäänteitä hyvinkin pitkälle eteenpäin. Koetamme kuitenkin olla varovaisia suunnitelmissamme ja edetä kirja kerrallaan. Toki sen voi tässä paljastaa, että kolmas osa on jo aika pitkällä ja neljännenkin kirjoittaminen on aloitettu.

Kirjan lopussa on vaikuttava lähdeluettelo ja mittava sanasto. Ilmeisesti taustatyötä on tehty melkoisesti, vai kuinka?

Taustatyöhön kuluu aikaa miltei yhtä paljon kuin kirjoittamiseenkin. Luettavaa ja tutkittavaa materiaalia on todella runsaasti - romaanin lopusta löytyvään luetteloon sisällytimme vain keskeisimpiä lähteitä. Pyrimme olemaan tarkkoja historiallisten tosiseikkojen suhteen, mutta toisaalta kyseessä on kuitenkin fiktio kuvitteellisine henkilöhahmoineen. Kirjoittaminen on paljolti tasapainoilua historiallisten faktojen ja mielikuvituksen välillä.

Taustatyön tekemisessä näkyy yksi yhdessä kirjoittamisen hyvistä puolista: meitä on kaksi tekemässä myös tutkimustyötä. Olemme kiinnostuneet hiukan eri asioista, joten kumpikin keskittyy enemmän omiin alueisiinsa. Marko osaa kertoa tarkasti, kuinka musketti ladataan, Ullaa kiinnostaa, miltä sitä tuntuu pidellä, miltä ruudinsavu haisee. Marko osaa kuvailla armeijan liikkeitä ja organisaatiota, Ulla tahtoo tietää, mitä puettiin päälle - ja tietenkin sen, mitä syötiin!

Materiaalia on siis olemassa huikeat määrät aina aikalaisten päiväkirjoista ja kertomuksista 1800-luvun romantisoituihin historiikkeihin ja nykypäivän analyyttiseen historiankirjoitukseen. Tutkimustyöhön hukkuu helposti, ja onkin tärkeää huomata, milloin täytyy aloittaa varsinainen kirjoittaminen. Tietenkin tutkimustyötä tehdään myös kirjoittamisen kanssa samaan aikaan, eli prosessit kulkevat rinnakkain. Tavoitteena on uskottavan ajankuvan luominen siten, että se tulee esiin tarinan ohessa. Emme halua kirjoittaa pitkää kuvausta vaikkapa uunikuopan kaivamisesta, ellei se ole tarinan kannalta oleellista, mutta haluamme kuitenkin tuoda esiin, että sellaisia käytettiin leirioloissa.

Kirjoitatte kirjoja parityöskentelynä. Kerrotte kotisivuillanne sen eduista. Entäpä mistä tulee kirjoittaessa kiistaa tai erimielisyyksiä? Miten ne tilanteet ratkotaan?

Olimme aiemmin kirjoittaneet novelleja ja erilaisia käsikirjoituksia tahoillamme, mutta silloin tällöin pohdimme, kuinka yhdessä kirjoittaminen mahtaisi luonnistua. Tätä projektia aloittaessamme kävimmekin hieman keskustelua siitä, miten suhtautuisimme, kun toinen muuttaa omaa tekstiä tai jopa kirjoittaa jonkin kohtauksen “uusiksi”. Aluksi yhteistyö vähän jännitti, mutta se alkoi kuitenkin saman tien sujua niin sukkelasti ja vaivattomasti, että ratkaisu tuntui oikealta. Käytännössä varsinaisia kiistoja tai erimielisyyksiä ei ole tullut vastaan. Meillä on hyvin samanlainen käsitys siitä, millaista tarinaa tahdomme kirjoittaa ja minkälaiset elementit meidän mielestämme tekevät tarinasta kiinnostavan. Tämä johtuu ehkä osaksi siitä, että olemme jo suhteemme alusta lähtien keskustelleet lukemiemme kirjojen ja katsomiemme elokuvien henkilöhahmoista ja juonista, niiden vahvuuksista ja heikkouksista. Aikaa myöten ajatuksemme ovat muotoutuneet hyvin samankaltaisiksi.

Yleensä käy niin, että jos toinen ehdottaa muutosta johonkin ideaan, juonenkäänteeseen tai kohtaukseen, huomaa kyllä muutoksen vievän tarinaa parempaan suuntaan ja silloin siihen tietenkin on valmis. Isompia muutoksia tai käänteitä ei myöskään kirjoiteta, ennen kuin niistä on keskusteltu - joskus pitkäänkin - iltapalojen, aamukahvien tai kodinhoidon ohessa, joten ajatuksemme ovat usein jo hyvinkin yhtenevät siinä vaiheessa, kun tekstiä alkaa ilmestyä paperille.

Mitkä ovat omia kirjasuosikkejanne? Entä kirjallisia esikuvia?

Rakuunoita on verrattu Alexandre Dumas’n Kolmeen muskettisoturiin - vertaus, joka ilahdutti meitä suuresti, sillä (kuten jo aiemmin ilmeni) olemme molemmat muskettisoturifaneja. Muskettisoturien seikkailut olivat jopa ensimmäisiä puheenaiheita, kun aikanaan tapasimme. Huomasimme heti, että meillä on jotain yhteistä!

Historiallinen fiktio on molempien lempilaji, sitä luemme paljon. Guy Gavriel Kayn historiallinen fantasia maistuu molemmille, samoin - ei ehkä kovin suurena yllätyksenä - pidimme molemmat Arturo Pérez-Reverten The Club Dumas’ta. Yhteisiksi suosikeiksi nousevat myös mm. J.R.R. Tolkien sekä Robert R. McCammon.

Ulla mainitsee suosikkeinaan Manda Scottin Boudica ja Rome -sarjat sekä Kaari Utrion, Anneli Kannon ja Milja Kauniston historialliset romaanit. Kärkeen nousevat myös Mary Doria Russellin The Sparrow, Charlotte Brontën Jane Eyre sekä Mika Waltarin Sinuhe.

Markon kestosuosikkeja ovat Patrick O’Brianin 20-osainen Aubrey/Maturin -meriseikkailusarja, Robert E. Howardin Conan-tarinat (alkuperäiset ja muokkaamattomat) ja silloin tällöin maistuu myös hyvä tieteiskirjallisuus, esimerkiksi Alastair Reynoldsilta.

Voitteko jo pikkuisen raottaa seuraavan osan salaisuuksia?

Toinen osa alkaa miltei välittömästi siitä, mihin ensimmäinen päättyi. Ruotsin kuninkaan tueksi julistautunut Magdeburgin kaupunki on piiritetty. Kuningas käy neuvotteluja Brandenburgin ja Saksin vaaliruhtinaiden kanssa voidakseen marssittaa armeijansa kaupungin avuksi. Rakuunoiden tehtävät liittyvät sekä vihollisen saartaman Magdeburgin tapahtumiin että Berliinin ja Cöllnin kaksoiskaupungin valtapeliin juonitteluineen.

****
Lämmin kiitos vastauksistanne, Marko ja Ulla! Mukavaa tietää, että seikkailuille tosiaan on jo hyvää vauhtia tulossa jatkoa! Kiitos myös mojovasta vinkkilistasta, siinä on varmasti monelle (ainakin minulle) paljon uusiakin nimiä muistiin merkittäväksi.