Vera Vala: Italialainen peli

 

Oikeuspsykologian opiskelija Salla Kotkaa onnistaa, sillä hän onnistuu saamaan sekä harjoittelu- että kesätyöpaikan arvostetun professori Ruth Segren alaisuudesta tämän johtamassa Segre-säätiöstä sekä Segren tyttären etsivätoimistosta. Onnenpotkua avittaa Sallan oma professori Arianna de Bellis, joka on mielistynyt tunnolliseen ja huippulahjakkaaseen opiskelijaansa. Yhteistä naisilla on myös yhteys Suomeen.

Italiaa kuohuttanut sarjamurhaaja Kihlaaja on saatu kiinni ja tuomittu, mutta nyt Milanon seudulla riehuu toinen sarjamurhaaja, joka on saanut nimen Harlekiini. Tekijä jahtaa lähinnä prostituoituja ja peittää uhrinsa kasvot naamiolla. Onko Harlekiini Kihlaajan matkija, vai saako hän peräti ohjeita esikuvaltaan? Yllätyksekseen Salla päätyy ensimmäisten työtehtäviensä joukossa tapaamaan kammottua Kihlaaja puolustusasianajana toimivan professori Segren apulaisena.

Samaan aikaan milanolaisia piinaa nimettömiä uhkauksia lähettelevä tuntematon, ja joku sabotoi myös uhkauksia saavien ihmisten kadulle pysäköityjä autoja. Sitten yksi viestejä saanut nainen murhataan kotonaan. Onko hän Harlekiinin uhri, vai onko liikkeellä toinenkin murhaaja?

Salla painiskelee uudessa työssään, johon lisäkertoimia tuo hänen vaikea kasvosokeutensa. Rikkaan ja ylellistä elämään viettävän Segren perheen sisäiset suhteet ovat jännittyneet, eikä Salla tunne oloaan mukavaksi. Onko joku perheestä tunkeutunut hänen asuntoonsakin? Miten osoittaa pätevyytensä esihenkilöille, jotka suhtautuvat uuteen harjoittelijaan ylenkatseisesti ja jopa vihamielisesti?

Vaalea kaunotar Salla Kotka on Vera Valan uuden Salla Kotka -trillerisarjan nimihenkilö. Kuusiosaisen Arianna de Bellis tutkii -sarjan päähenkilö siis vilahtaa myös Sallan elämässä, mutta ainakin tässä avausosassa Italialainen peli Arianna jää vain muutaman kohtauksen sivuhenkilöksi, eräänlaiseksi silmäniskuksi faneilleen.

Milanolaisen suomalaisitalialaisen nuoren Sallan kaapit suorastaan pursuilevat erilaisia luurankoja, kuten aikanaan Ariannankin. Koska kyse on moniosaisen sarjan aloituksesta, niitä vasta varovasti kalisutetaan. Rikosjuoni on samaten monitasoinen, ja vaikka osa murhista täpärien käänteiden jälkeen selvitetäänkin, jäävät pääjuonet edelleen kesken. Lukija siis koukutetaan tukevasti odottamaan jatkoa.

Näkökulmahenkilöitä on runsaasti, ja aina välillä väläytetään myös Harlekiinin mustia ajatuksia. Monista henkilöistä välittyy epämiellyttävän kylmä laskelmoivuus, tai sitten heidän tilanteensa on turhauttavan alisteinen ja avuton. Moneen kertaan Sallan käymissä keskusteluissa todetaan, että italialaisen yhteiskunnan olematon turvaverkko korvataan tiiviillä yhteisöllisyydellä. Jos ihmisellä ei yhteisöä ole, hän on todella heikoilla. Toinen Sallan kautta korostuva näkemys on, ettei hänen piireissään voi kehenkään oikeasti luottaa. Erityisen hankalaksi tämä muuttuu, kun Salla ei oikein voi luottaa itseensäkään.

Italialaisen pelin antama kuva maailmasta on siis kovin synkkä. Vala ei juurikaan tällä kertaa kevennä tunnelmaa Italian ihanilla puolilla. Muutaman kerran sentään istahdetaan tuoksuvien ja herkullisten aterioiden ääreen, mutta ne ovat poikkeuksellisia suvantokohtia. Salla on myös erittäin työorientoitunut, eikä sydämen asioilla tai muilla ihmissuhteilla ole oikein sijaa hänen elämässään.

Sarjamurhaajan jahtaaminen ei tietenkään ole kovin humoristista ja kepeää puuhailua, mutta minun makuuni huolia, murheita ja synkkiä salaisuuksia on ehkä aavistuksen turhankin runsaasti. Kertonee ehkä eniten minun pehmenemisestäni, että edelleen suosikkiteokseni Vera Valan tuotannosta on leppeä romaani Aprikoosiyöt. Toki silti seuraan mielelläni Salla Kotkan tuleviakin vaiheita.

Vera Vala: Italialainen peli
WSOY 2022. 414 s.
Kansi Ville Laihonen.
Äänikirjan lukija Anniina Piiparinen.

Ennakkokappale.

Vera Vala: Milanon nukkemestari

Luettuani Vera Valan neljännen Arianna-dekkarin Tuomitut olen ollut pettynyt ja hieman kiukkuinenkin. Olen todennut, että olemme Ariannan kanssa ajautuneet todennäköisesti lopullisesti erillemme. Jos olisin voinut aivan vapaasti päättää, olisin varmaankin lopettanut sarjan seuraamisen siihen ja todennut, että maailmassa on muita kirjoja minulle ja muita lukijoita Valan tuotannolle.

Lähtökohta ei siis ollut mitenkään edullinen Milanon nukkemestarille eli Valan viidennelle Arianna-dekkarille. Lukija oli jo valmiiksi negatiivisella mielellä, ja kirja tuntui käsissä järkälemäiseltä. Sivuja onkin edelleen tuhdisti, yli neljä sataa, mutta satakunta edellistä osaa vähemmän sentään. Edelleen olisi rutkasti varaa tiivistää tekstiä ja jäntevöittää kerrontaa. Olen aiemminkin muiden teosten äärellä todennut, että kun dekkarin sivumäärä alkaa ylittää kolmen sadan rajan, on syytä kirjoittajan ja kustantajan edustajan pysähtyä miettimään, mikä tekstissä sitä edellyttää. Jos perusteet ovat kunnossa, jatketaan, jos eivät, karsitaan.

Ariannan elämä on sitten viime tapaamisen hieman asettunut uomiinsa. Arianna ja Bartolomeo ovat selvittäneet välinsä, pariskunnan tytär Selene on jo toisella vuodella ja perhe on muuttanut Milanoon Bartolomeon uuden työn perässä. Arianna on lopettanut yksityisetsivänä hääräilyn ja saanut paikan yliopistolta oikeuspsykologian laitokselta tutkijana. Suhteita on hyödynnetty, mutta sehän on maan tapa.

Milanossa tapahtuu kaksi murhaa, joiden uhrit ovat nuoria opiskelijoita. Uhrit on aseteltu näytteille nukke kädessään. Murhat ovat yksityiskohtia myöden samanlaisia kuin neljä vuotta aikaisemmin tehdyt sarjamurhaaja don Matteon, milanolaisen munkin, uhrit. Onko don Matteo sittenkään ollut murhaaja ylipäätään, vai onko hänellä apuri vankimielisairaalan ulkopuolella?

Don Matteon syyllistyminen aiempiin murhiin on ollut ankara isku katoliselle kirkolle, eivätkä ainakaan kaikki uskonveljet muutenkaan tunnu sulattavan ajatusta lempeäksi tunnetun miehen syyllisyydestä. Niinpä Vatikaanin ylin johto määrää Ariannan veljen Areksen tutkimaan tuoreimpia tapauksia Milanoon poliisin avuksi. Asetelma on siis sama kuin Tuomituissakin: Arianna ja Ares ovat samassa kaupungissa työskentelemässä saman tapauksen kimpussa kumpikin tahoillaan. Ariannan tutkimusprojekti sattuu nimittäin liittymään samaan laitokseen, jossa don Matteota hoidetaan.

Yksi Ariannan potilaista, Gianni, on karannut juuri ennen ensimmäistä uutta nukkemurhaa. Yhteys pelottaa Ariannaa, jolla on kytkentä Gianniin muutakin kautta kuin vain työn. Ares penkoo tahollaan don Matteon taustoja koettaen selvittää, kuka hänet olisi voinut aikanaan lavastaa syylliseksi. Pian hän törmää hauraan eteeriseltä vaikuttavaan Sofiaan, don Matteon tanssijasisareen, ja vastoin kaikkia sääntöjä rakastuu. Don Matteon perhe on täynnä kummallisia yksilöitä, ihmissuhdekiemuroita ja menneisyyden synkkiä salaisuuksia. Kukaan ei tunnu olevan normaali.

Kirkon valtataistelut ja juonittelut sekä yliopiston tutkimusten kyseenalaiset menetelmät liittyvät myös osaltaan kuvioihin, samoin Areksen henkilökohtaiset kamppailut uskossaan. Aineksia on siis jälleen koossa yllin kyllin, mutta lopulta ratkaisut löytyvät yllättävän läheltä. Lukijaa harhautetaan tai ainakin koetetaan harhauttaa erilaisin lavastuksin ja vihjailuin, mutta kokenut dekkariharrastaja haistaa kyllä syyllisen kohtalaisen ajoissa. Jännitettäväksi sitten enää jääkin, miten kaikki todistetaan ja milloin Ares ja Arianna oivaltavat totuuden.

Olen viimekertaisen juttuni loppuun kirjoittanut:
 

”Lukijana olen myös turhautunut Ariannan menneisyyden salaisuuksien panttaamiseen. Tälläkin kertaa kirja päättyy taitavaan koukkuun, joka liittyy juuri tähän.” Kas, voin siteerata jälleen itseäni. Viidennessä romaanissa ei ole päästy paljoakaan lähtöruutua edemmäs Ariannan (ja Areksen) synkän menneisyyden selvittelyssä. Nyt sentään väläytetään selitystä Ariannan uskomattomaan muistinmenetykseen. Mutta el Lobo alias Rodolfo putkahtaa tälläkin kertaa odottamatta kuvioihin liittymättä sitten kuitenkaan yhtään mihinkään.

Kuten huomaa, en ollut kovin ihastunut Milanon nukkemestariinkaan. En vain vieläkään jaksa sulattaa sarjan synkkenemistä osa osalta. Sarjamurhaajat ovat trendikkäitä (ja Arianna ja Ares ovat kumpikin tehneet opinnäytetyönsä sarjamurhaajista!). Onko silti pakko viedä aivan toisenlaista fiilistä alkuosissaan välittänyttä sarjaa tähän suuntaan? Näemmä on. Valitettavasti. Kummasti kuitenkin kaipaan alkuosien Italian kiehtovaa leppeyttä, vaikka tällä kertaa toki Gardajärven maisemiakin ihaillaan, ja huumorin pilkahdusta edes siellä täällä. Ernesto lemmenhuolineen takaisin!

Tasapuolisuuden nimissä on nostettava myönteisempiä arvioita sarjasta ja tästä viimeisimmästä lukemastani. 

Lumiomena-blogin Katja toteaa: ”Myös murhat ovat raaistuneet ja täten Valasta on tullut kirja kirjalta vankempi dekkaristi.” 

TuijaTa . Kulttuuripohdintoja -blogin Tuija ylistää: ”Ja sitten hyvät uutiset: juoni ja kerronta sujuvat mainiosti. Kerronta perustuu siihen, että useiden henkilöiden näkökulmia vaihdellaan. Se koukuttaa kivasti ja laventaa asetelmia sekä horjuttaa yksioikoisia tulkintoja. Sisarusparissa on vetoa, sen verran epätavallinen tausta ja elämäntapa heillä on – vastaavanlaisia ei jännityskirjallisuudessa ole aiemmin nähty. Ja sitten ovat nämä tutkimattomat ihmisten pimeät puolet, tunteiden leimahdukset, kihelmöinnit, ennakoimattomat kemiat – ne kuvataan tehokkaasti.” 

Kasoittain kirjoja -blogin Nina: ”Jään innolla odottamaan seuraavaa osaa ja uusia paljastuksia Ariannan menneisyydestä.” 

Makuja on siis monia. Hyvä niin.

Vera Vala: Milanon nukkemestari
Gummerus 2016. 431 s.

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas.

Arianna de Bellis tutkii -sarja:

Kuolema sypressin varjossa

Kosto ikuisessa kaupungissa

Villa Sibyllan kirous

Tuomitut

Milanon nukkemestari

Vera Vala: Tuomitut

Murheekseni on todettava, että yksityisetsivä Arianna de Bellis ja minä olemme kasvaneet erillemme. Tältä ainakin tuntuu luettuani loppuun Vera Valan viimeisimmän dekkarin Tuomitut. Olen jo edellistä osaa Villa Sibyllan kirousta lukiessani tuumaillut, että meno on muuttunut turhan synkäksi minun makuuni. Kepeä aistikkuus, joka maustoi aloitusosaa Kuolema sypressin varjossa, tuntuu olevan lopullisesti tiessään, samoin huumori. Suunta on myös kohti pelkäämääni Dan Brown -linjaa monimutkaisine ja mystisine juonikuvioineen.

Tuomitut on suoraa jatkoa Villa Sibyllan kiroukseen Ariannan oman elämän osalta, jopa niin suoraa, että aiempaa osaa lukemattomalla lukijalla saattaa olla vaikeuksia luovia tarinassa mukana. Hieman vaikeuksia oli minullakin, koska lukutaukoa oli yli vuosi osien välillä. En oikein saanut kiinni, mikä selkkaus oli lähes katkaissut Ariannan ja Bartolemeon välit, vaikka yhteistä lastakin odotetaan. Saippuasarjamaiseen tyyliin pariskunta ei pysty nielemään ylpeyttään, vaan rakkaudesta riudutaan mutta ei suostuta puhumaan. Suoraan sanoen tällaista en kauheasti jaksa.

Kirja alkaa pahaenteisellä kohtauksella, jossa katolisen kirkon pappi on joutunut tuntemattomaksi jäävän hyökkääjän vangiksi ja hänet mestataan. Tästä hypätään sitten vuoroin Ariannan, vuoroin hänen jesuiittaveljensä Areksen matkaan. Ares lähetetään Torinoon selvittelemään katolisen kirkon pappien murhia, joita on kertynyt jo kolme. Outo sarjamurhaaja kaappaa papit ja surmaa nämä eri menetelmin sekä asettelee ruumiit näyttävästi esille löydettäviksi. Areksen työnantaja on Vatikaani, joka tarjoaa häntä avuksi poliisille. Poliisi suhtautuu apuun jokseenkin nihkeästi, vaikka kuitenkin Ares on ainoa, joka löytää oikeat johtolangat.

Arianna saapuu Torinoon toista tehtävää suorittamaan. Hänen nuori serkkunsa Marilena on muutama vuosi aiemmin liittynyt outoon Damanhur-nimiseen lahkoon, mutta nyt tytön äiti ja isoäiti ovat saaneet salaperäisen viestin, jonka mukaan Marilena on vaarassa. Ariannan tehtävä on etsiä Marilena ja tuoda hänet omaistensa luo. Mukanaan Ariannalla on Angelo, jonka kanssa hänen on määrä tutkia ja hoitaa tehtävä. Kovin vähäiseksi varsinainen tutkimustyö tällä kertaa jää.

Kolmas ääni tarinassa on Marilenan eli Mustarastaan, joka kertoo tarinaansa lahkon kynsissä. Marilenan onnistuu ottaa yhteyttä entiseen ystävättäreensä juuri, kun Arianna on käynyt tältä kyselemässä serkustaan. Niin Arianna tietää, mistä lähteä etsimään. Marilena on enemmän kuin halukas lähtemään lahkosta, mutta lahko on jo ehtinyt ottaa hänen kaksivuotiaan poikansa kasvatettavakseen. Ilman poikaansa Marilena ei suostu lähtemään.

Kuten kuuluukin, Ariannan ja Areksen tutkimukset liittyvät yhteen, ja sisarukset kohtaavat toisensa lopussa hyvinkin dramaattisissa merkeissä. Sitä ennen on kuitenkin ehditty käydä läpi Torinon matkailunähtävyyksiä, jotka toki ovat kiinnostavia mutta joiden koko historiaa ei kenties kannattaisi jännityskirjassa selostaa. Vieläkin perinpohjaisemmin on selvitetty erilaisten uskonlahkojen ja mystisten liikkeiden historiaa ja oppeja, jotka tuntuvat liittyvän pappien murhiin. Murhia on kaiken lisäksi tapahtunut parisen kymmentä vuotta aiemminkin, mutta silloin on kenties valittu väärä syyllinen!

Tämäkään juoni- ja tietomäärä ei vielä riitä, vaan lisäksi setvitään Ariannan menneisyyttä. Kovien paineiden alla Arianna alkaa nähdä todentuntuisia unia ajasta, jona hän on ollut nuorena kadoksissa. Ovatko unet sittenkin oikeita muistoja? Kuin pisteeksi i:n päälle El Lobo vilahtelee taas kulisseissa ja välillä näyttämölläkin. Ariannan ja syntymättömän lapsen henki ovat vaarassa! Mithrakultin harjoittajat aikovat kaapata hänet!

Haluaisin kovasti pitää Tuomituista enemmän, mutta se lukeutuu sellaiseen dekkarien alagenreen, joka ei minua puhuttele. Kun en pääse tarinan imuun, alkavat kaikenlaiset sivu- ja pikkuseikat ärsyttää kohtuuttomasti, ja lukunautinto on tiessään. Kylmästi arvioidenkin tosiseikka on, että tässä sarjan neljännessä osassa varsinainen toiminta ja jännitys jäävät marginaaliin. Kohokohdaksi pedataan Marilenan ja hänen poikansa pelastamista lahkon kynsistä, mutta se lässähtää. Loppuhuipennuksessa Arianna kohtaa mielipuolisen murhaajan tietysti yksin ja aseettomana (ja kännykästä on akku lopussa!), mutta siitäkin kohtaamisesta puuttuu lataus.

Tuomitut on myös sarjan tähänastisista osista paksuin, sata sivua tuhdimpi kuin aloitusosa. Karsinta ei olisi ollut haitaksi. Vähemmän selittämistä, enemmän toimintaa!

Lukijana olen myös turhautunut Ariannan menneisyyden salaisuuksien panttaamiseen. Tälläkin kertaa kirja päättyy taitavaan koukkuun, joka liittyy juuri tähän.

Toivon, että Vala saisi nopeasti Ariannan tarinan pakettiin, ja aloittaisi aivan uuden sarjan. Sankaritar voisi vaihteeksi olla vähän vähemmän traumatisoitunut.

Vera Vala: Tuomitut

Gummerus 2015. 547 s.

 Arvostelukappale.  Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.

Vera Vala: Villa Sibyllan kirous

Yksityisetsivä, kreivitär Arianna de Bellis tuntuu jo olevan kiinteä osaa kesänviettoani. Juhannuksen jälkeen suljin kannet kolmannesta italialais-suomalaisen Ariannan tutkimuksista kertovasta dekkarista Villa Sibyllan kirous. Tällä kertaa tunnelmani olivat aikaisempia ristiriitaisemmat. Kirja vaikutti jotenkin kovin synkältä ja mustalta. Miten tässä näin kävi?

Olen aiemmissa sarjaa käsittelevissä teksteissäni (linkit tekstin alalaidassa) ruotinut ’suhdettani’ sarjan kirjoittajaan, Italiassa asuvaan suomalaissyntyiseen kirjailijaan Vera Valaan, joten en enää sen kummemmin palaa siihen (terveisiä toki sinne Italiaan!). Tekstini paljastaa myös jotain aika olennaista aiemmista Arianna-sarjan osien juonista, ja koska sarja kannattaa lukea järjestyksessä, en suosittele lukemaan tätä pidemmälle, jos aiemmat osat ovat edelleen lukematta ja sarja kiinnostaa.

Arianna on piristävän persoonallinen yksityisetsivä. Nuori ja kaunis nainen on rikas leski, joka suruaan lievittääkseen pestautui serkkunsa Ermeksen yksityisetsivätoimistoon. Psykologian opinnot ovat gradua vaille valmiit, kuten on tapana sanoa. Arianna liikkuu Rooman seurapiirieliitin keskuudessa kuin kala vedessä, onhan hänen rakastettunsakin Italian ulkoministeri. Kuitenkaan Arianna ei oikein tunnu kerman keskuudessa viihtyvän. Hän kaipaa kotielämää ja lapsia. Aviomies kuoli auto-onnettomuudessa, jossa Arianna myös menetti syntymättömän lapsensa.

Ariannalla on merkillinen menneisyys. Hänen nuoruudestaan on pyyhkiytynyt kolme vuotta, joiden aikana hän oli kadoksissa ja joista hän ei käytännöllisesti katsoen muista mitään. Vain hämäriä aavistuksia pelottavasta El Lobosta, miehestä, nousee vähittäin muistin pintaan. Edellinen osa päättyi karmivaan kohtaukseen, jossa Arinna ja kuolleena pidetty mies kohtasivat autiolla rannalla. Menneisyys ei siis jätä sankaritarta rauhaan, vaan palaa uhkaavana.

Villa Sibyllan kirous sisältää toki murhatutkinnan. Upean huvilan omistajatar Katia Levrini on Ariannan etäisiä tuttavia ja pyytää epätoivoissaan Ariannan apua. Katia on suuren Elles-pankin johtajan Lorenzo Levrinin puoliso ja pienen lapsen äiti. Onnen ovat särkeneet uhkaavat nimettömät kirjeet. Uhkaa lisäsi ryöstö, jonka yhteydessä Katian mies ampui toisen rikollisista. Toinen, tunnistamattomaksi jäänyt mies pääsi pakoon. Liittyvätkö kirjeet jotenkin tähän pieleen menneeseen ryöstöön? Onko Katia oikeasti vaarassa?

Levrinin perhekuviot ovat monimutkaiset. Taloudessa asuu paitsi pariskunta lapsensa kanssa myös Lorenzon aikuinen poika edellisestä avioliitosta, Lorenzon sisar, joka hoitaa lasta, sekä entisen vaimon sisar, joka toimii jonkinlaisena perheen sihteerinä. Lisäksi on vielä siirtolaistaustainen taloudenhoitajatar ja hänen puutarhurimiehensä. Kun Arianna raaputtaa pintaa, käy ilmi, että aika monella voisi olla motiivi murhata Katia. Myös Lorenzon entiseen vaimoon Giuliaan tuntuu liittyvän jokin musta salaisuus.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Lorenzo ja Katia Levrini liittyvät salaperäiseen Legio Sacrorumiin ja sen harjoittamaan muinaiseen mithrakulttiin. Mistä Legio Sacrorumissa oikein on kyse, kiinnostaa kovasti myös Ariannaa. Ainakin pelissä ovat todella suuret ja kansainväliset rahat. Mukaan sotkeutuu myös järjestäytynyttä rikollisuutta, joka koettaa nostaa pitkästä aikaa päätään Roomassa. Liikkeellä on psykopaatteja ja huumehörhöjä, eikä nenäänsä toisten asioihin työntävä aatelisnainen todellakaan ole turvassa. Lisäksi Ariannan ja hänen rakastajansa menneisyyden arvoitukset sekä Levrinin perheen asiat alkavat kummallisen pelottavasti kietoutua yhteen.

                                                                                   

Villa Sibyllan kirouksessa on paljon materiaalia. Kaksi juonilinjaa eli Ariannan omaan menneisyyteen liittyvät arvoitukset sekä vain tässä kirjassa tutkittavana oleva rikostapaus yhdistyvät, mutta vasta pitkällisen ja toiminnantäyteisin kerronnan jälkeen. Ariannan menneisyyttä raotetaan nyt enemmän kuin aiemmissa kirjoissa yhteensä, mutta vieläkään mitään ratkaisevaa ei paljastu. Ilmaan jää runsaasti kysymyksiä, eli jatkoa on luvassa. Loppukoukku on jälleen melkoinen!

Ihastuin Arianna-sarjan aloitusosan kepeyteen. Siinä tuntui olevan mukana ripaus chic litiä, paljon aurinkoa, sopivasti huumoria, flirttailua sekä romantiikkaa ja viehättävä Italia tuoksuineen, väreineen ja makuineen. Villa Sibyllan kirous on kaukana tästä kepeydestä. Arianna on ahdistunut ja peloissaan. Hän ei uskalla olla rehellinen rakastajalleen Bartolomeolle, ja mitä kauemmin salailu kestää, sitä ahdistuneemmaksi Arianna muuttuu. El Lobo putkahtelee pelottavasti Ariannan elämään, ja hetken jo ajattelin, että Arianna on sekoamassa. Oikeastaan on ihme, että hän ei ole seonnut. Paineet ovat aivan mielettömät salaisuuksien ja uhkien ristivedossa, jossa nainen elää päivästä toiseen.

Kukaan kirjan henkilöistä ei tunnu olevan iloinen ja onnellinen, ei edes Angelo. Huumori on kirjasta kaukana. Ruokaa toki syödään, ja nopea suklaakakkukin jossakin välissä pyöräytetään, mutta mistään nautinnoista ei ole tietoakaan. Kaunista Roomaa kuvaillaan, mutta se ei oikein houkuttele puoleensa, kun raiskaajia ja tappajia vilisee valloillaan. Miten tässä nyt näin pääsi käymään?

Kirjailija ja kolumnisti Vera Vala on vuosia asunut Italiassa. Väistämättä etäisyys suomen kieleen alkaa näkyä, ja mielestäni se näkyy Villa Sibyllan kirouksessa. Voisi olettaa, että ulkosuomalaisen kirjailijan kohdalla kustantaja panostaisi kielentarkastukseen enemmän. Esimerkkinä mainittakoon termi ’poliisisuojelu’, jolla siis tarkoitetaan, että poliisi suojelee esimerkiksi todistajaa tai mahdollista uhria. Sana esiintyy kirjassa ainakin muodoissa ’poliisinsuojelus’, ’poliisisuojelus’ ja ’poliisisuojelu’, joista viimeistä pitäisin oikeimpana. ’Suojelus’ perusmuotona ei sovi oikein tähän yhteyteen. Sanonta ’asettaa jalustalle’ kuulostaa oudolta, kun jalustasta tuleekin ’alusta’. Kyse on kosmetiikasta, toki, ja oikoluvun pitäisi tässä olla tarkkana. Kiireestä kertonee taas se, että yhden sivuhenkilön nimi on vuoroin Minelli, vuoroin Mancini samalla aukeamalla.

Hmm. Jutustani saa nyt kovin negatiivisen kuvan. Viihdyin kyllä mukavasti Ariannan matkassa, mutta toivoisin todella, että hänelle seuraavassa osassa olisi luvassa jo jotakin mukavaakin vaihteeksi. Liikaa en haluaisi Ariannan suuntaavan Dan Brown -tyyliseen maailmanpelastamiseen, mutta kenties sekin tässä jossain vaiheessa vielä pelastuu.

Vera Vala: Villa Sibyllan kirous

Gummerus 2014. 426 s.

Arvostelukappale kustantajalta. Kiitos!

Arianna de Bellis tutkii -sarja:

Kuolema sypressin varjossa

Kosto ikuisessa kaupungissa

Amman lukuhetkestä löytyy hyvä linkkilista Villa Sibyllan kirouksen blogiarvioihin, samoin Vera Valan omasta blogista.

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa (ja Gummeruksen kevätkekkerit)

Toukokuun alussa Gummerukselta saapui kutsu Kukan päivän viettoon syksyn kirjauutuuksien parissa. Olen kaksi ja puolivuotisen kirjablogini aikana käynyt aiemmin kahdessa kustantajan tarjoamassa kirjatapahtumassa, mutta nyt päätin hankkiutua paikalle. Suurin houkutin oli päästä toisen kerran tapaamaan ilmielävää kirjailija Vera Valaa ja toiseksi suurin päästä verkottumaan kirjablogikollegojen kanssa. Tapahtumassa tarjottiin myös pientä iltapalaa sekä yksi kirjamaistiainen. Matkat ja käyttämäni ajan mukaan laskien olisin varmasti päässyt halvemmalla ostamalla kirjan kaupasta ja tekemällä ruokani itse. Mutta eihän se toki olisi ollut lainkaan yhtä kivaa! Kiitokset siis Gummerukselle kutsusta!

Paikalla oli yhdeksän kirjailijaa tai ainakin kirjantekijää, joilta ilmestyy kirja syyskauden aikana. Hämmentävästi kustantajien syksy alkaa jo toukokuussa, sillä syyskauden kirjaksi tällä kertaa ainakin laskettiin myös mukaamme saamamme Vera Valan uutuusdekkari Kosto ikuisessa kaupungissa. Päivi Alasalmi oli joutunut perumaan tulonsa, mutta hänen kiinnostavalta vaikuttava kirjansa Joenjoen laulu esiteltiin silti lyhyesti. Kirja sopisi mainiosti omaan lukuohjelmaani, koska pidän Alasalmen tyylistä ja saamelaisteema kiinnostaa myös.

Vielä enemmän kiinnostuin esikoiskirjailija Pauliina Rauhalan elokuussa ilmestyvästä teoksesta Taivaslaulu, rakkausromaani lestadiolaispiireistä. Kirjaa kehuttiin kovasti, ja sen aihe on erittäin mielenkiintoinen. Tuomas Vimman Raksa odottaa edelleen hyllyssä lukuvuoroa (ostin sen miehelle joululahjaksi), mutta oikeastaan taidan ennen sitä lukea Ruutukympin, joka kertoo sisustus- ja remonttiohjelmista totuuden, joka jää katsojilta piiloon. Tyylilaji on kuulemma romanttinen komedia…

Gummeruksella on mainio dekkaritarjonta tänä syksynä! Ihan pakollista luettavaa ovat ainakin Marko Kilven ja Matti Röngän uutuudet. Rönkä kertoi, että Levantin kyy on viimeinen osa hienoa Viktor Kärppä -sarjaa. Sääli, mutta ehkä tulossa on sitten jotain muuta kiinnostavaa.

Erittäin mielenkiintoiselta vaikuttaa myös suomalainen fantasiasarjan avaus Nymfit, jonka käännösoikeudet kuulemma menevät kuin kuumille kiville samaten kuin tv-versiokin. Hämmästyttävää. Tästä kuullaan varmasti vielä, vaikka ei kuulostakaan oikein minun jutultani.

Käännöksistä lukulistalleni noussee jo toukokuussa ilmestynyt Camilla Läckbergin Enkelintekijä, koska Läckbergin dekkarit ovat mainiota kesäviihdettä. Olen melkein kaikki suomennetut jo lukenut, joten varmaan tämänkin. Anna Janssonin sarjaa en sen sijaan enää aio lukea. Siitäkin ilmestyy näihin aikoihin uusi osa suomeksi. Mutta Tove Alsterdalin viime vuonna julkaistu ensimmäinen suomennos Kadonneet vakuutti niin hyvin, että aion lukea jossain vaiheessa myös Haudattu hiljaisuudessa -dekkarin. Tapahtumat sijoittuvat suureksi osaksi Pohjois-Ruotsiin Tornionjokilaaksoon. Pakko on myös lukea toinen osa Vish Purin tutkimuksista!

Mutta läksiäislahjaksi Gummeruksen juhlasta saimme siis uunituoreen Vera Valan dekkarin. Pyysin kirjailijalta siihen nimmarinkin, ja hän kertoi, ettei ollut vielä kunnolla ehtinyt edes selata uutukaistaan. Lähtiessäni Vera vielä kuiskasi, että tarinassa on jotain, josta en varmasti pidä. Arvatkaa vain, jäikö tuo lause vaivaamaan mieltäni! Lisäksi loppuun päästyäni on todettava, että mitään sellaista en kirjasta bongannut, mistä en pitäisi. Pelkäsin hieman, että ratkaisu tulee Ariannalle unessa tms. yliluonnollista, mutta ei onneksi sentään!

Kosto ikuisessa kaupungissa on siis toinen osa italialais-suomalaisen leskikreivitär-yksityisetsivä Arianna de Bellisin tutkimuksista. Aloitusosasta Kuolema sypressin varjossa olen kertonut mietteitäni täällä. Tolfan tapahtumista ei ole ehtinyt vielä kulua paljoakaan aikaa, kun Roomaan palannut Arianna saa toimeksiannon tuttavaltaan parlamentaarikko Anna Lucarellilta. Anna pyytää Ariannaa selvittämään, onko hänen sisarpuolensa Laura joutunut vaikeuksiin. Laura Lucarelli on menestyvä assyriologi roomalaisessa yliopistossa. Lisäksi hän on osallistunut näkyvästi radikaalien ympäristöaktivistien toimintaan. Arianna ei ehdi edes kunnolla aloittaa tehtäväänsä, kun Laura löydetään murhattuna. Vaikka Anna alkaa suhtautua Ariannaan hyvin torjuvasti, tämä päättää ryhtyä selvittelemään Lauran murhaa.

Epäilyttäviä henkilöitä vilisee niin yliopistolla assyriologian laitoksella kuin aktivistipiireissäkin. Roomalaisessa yliopistossa on selvästikin värikkäämpää väkeä kuin vaikkapa suomalaisilla historian laitoksilla! Arianna sotkee itsensä todella vaarallisiin kuvioihin, ja huonosti on käydä pariinkin kertaan. Viime hetkellä tulee kuitenkin pelastus, tietysti (sarja jatkuu vielä usealla osalla…). Mutta kuka oikein pelastaa Ariannan kerta toisensa jälkeen?

Jo aloitusosassa väläyteltiin Ariannan omaan menneisyyteen liittyvää synkkää salaisuutta. Hän on kadottanut elämästään kolme kokonaista vuotta. Hän ei siis muista niistä kuin satunnaisia, epämääräisiä välähdyksiä. Vuosiin liittyy kuitenkin pahamaineinen El Lobo, jonka muisto tuntuu pulpahtelevan pinnalle yhä useammin tässä toisessa kirjassa. Moni muukin taho tuntuu olevan kiinnostunut Ariannan menneisyydestä.

Myös romantiikkaa on viritelty Ariannan tarinaan. Komea ulkoministeri tuntuu tosin kiinnostuvan liikaakin kauniista ja nuoresta uudesta sihteeristään. Kirjan loppukohtaus on vertaansa vailla oleva koukku – onko oikeasti odotettava vuosi jatkoa?!!

Koska olemme Veran kanssa jo melko ”tuttavia”, alkaa olla kiusallista arvioida hänen kirjaansa. Niinpä koetin tässä tyytyä vain esittelemään teosta. Sen verran kyllä sanon, että ihan rehellisesti pidin kirjasta kovasti ja minua harmitti, että tosielämän riennot estivät lukemasta sitä nopeampaan tahtiin. Kirja on mainio seuralainen kesäiseen riippukeinuun ja sopii ahmittavaksi vaikka kerralla. Se myös kutkuttaa kovasti matkustushermoa. Olisipa ihanaa päästä joskus myös helteiseen Roomaan. Olen itse ollut siellä vain pakkaskelillä!

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa

Gummerus 2013. 351 s.

Sain kirjan lahjaksi kustantajalta kirjamarkkinointitilaisuudessa.

Gummeruksen syksyn katalogin voi ladata täältä.

Arianna de Bellis -sarja:

Kuolema sypressin varjossa
Kosto ikuisessa kaupungissa
Villa Sibyllan kirous

Tuomitut

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa

Enpä uskonut kirjabogiani varovasti aloitellessani alle kaksi vuotta sitten, että törmäisin sen myötä jääviysongelmaan. On ollut yksi miellyttävä yllätys muiden mukavien blogista seuranneiden asioiden joukossa, että blogin avulla tai sen kautta olen tutustunut moneen mukavaan ja hienoon kirjailijaan! Magdalena Hain kanssa virittelemme parhaillaan työhön liittyvää hauskaa (ja aika jännittävää, ainakin minun mielestäni) projektia. Olen saanut kirjoja luettavakseni Kirsti Ellilältä, kuten monet muutkin. Olen saanut kommentteja kirjailijoilta niin blogiin, sähköpostiin kuin Facebook-sivullekin. Olen toki myös itse seurannut monen kirjailijan kirjoittajablogia. On ollut hienoa päästä seuraamaan esimerkiksi sitä, miten haave oman esikoiskirjan julkaisemisesta lopulta toteutuu.

Näin on käynyt nimimerkin suojassa kirjoittavalle Vera Valalle, jonka blogia aloin seurailla varmaan samoihin aikoihin kuin hän minun. Siitä on lähtenyt liikkeelle ajoittain vilkas viestittely eri välineissä. Vera lupautui keväällä sähköpostihaastatteluunkin, jonka julkaisin Dekkariseuran blogissa. Tuntuu, kuin olisimme ihan oikeat ystävät, vaikka emme ole koskaan elävässä elämässä tavanneet eikä Vera ole nähnyt edes kuvaani. Ja olemmehan me ystäviä. Miten siis voin arvioida Veran kirjan, edes blogissani? Hankalaa on. Jääviysastetta koetin alentaa sitenkin, että en pyytänyt kirjasta arvostelukappaletta mistään, vaan ostin sen ihan rehellisesti ansaitsemillani rahoilla. Eipä ongelma poistunut. Niinpä en nyt sitten kirjoitakaan kirjasta objektiivista arvioita vaan ihan puhtaan subjektiivisen esittelyn. Mutuhuttua koko rahalla, olkaa hyvät!

Kuolema sypressin varjossa on Italiassa asuvan Vera Valan juuri ilmestynyt esikoisdekkari. Kirja on selkeästi kirjoitettu pitemmäksi tarkoitetun sarjan aloitusosaksi, ja Veran blogia seuranneet tietävätkin, että kakkososa on jo hyvän aikaa ollut työn alla. Sarjan sankaritar on nuori, kaunis ja rikas aatelismiehen leski Arianna de Bellis. Ariannan äiti on suomalainen, mutta tässä aloitusosassa siitä seikasta ja suomalaisuudesta ylipäätään mainitaan vain ohimennen muutaman kerran. Oikeastaan olin toivonut suomalaisuusmaustetta olevan kirjassa enemmänkin, mutta kenties sitten myöhemmissä osissa tätä saadaan lisää.

Arianna on siis leski. Giovanni on kuollut jo jokin aika sitten, mutta Arianna on edelleen murheen murtama. Vain työ saa hänet pysymään koossa. Psykologian opinnot viime metreillä keskeyttänyt Arianna työskentelee serkkunsa Ermeksen kanssa omistamassaan yksityisetsivätoimistossa Roomassa.

Ariannalla on viikonloppuasunto läheisessä pikkukaupungissa Tolfassa. Kuinka ollakaan, tolfalaisen hotellinomistajaperheen poika pyytää Ariannaa selvittämään amerikkalaisen kälynsä murhaa. Kaunis ja elämäniloinen Lily on sekoittanut koko Tolfan Realen perheestä ja yrityksestä nyt puhumattakaan. Perheen kuopuspoika Claudio on surun murtama, mutta naisväki, anoppi ja miehen sisar ovat peittelemättömän tyytyväisiä, että epämieluisasta miniästä on päästy eroon.

Hyvin italialaiseen tapaan paikallinen viranomainen eli tässä tapauksessa karabinieeri ei ole kovinkaan innokas todella selvittämään, kuka hakkasi raivoissaan Lilyn pään tohjoksi vanhan etruskitemppelin raunioilla. Lisäksi motiivi tuntuu olevan lähes kaikilla kirjan henkilöillä! Lilyä oli syytetty avoimesti avionrikkojaksi, eikä hän ainakaan ollut peitellyt flirttiään useimpien naimisissa olevien miesten kanssa. Lisäksi hän oli aiheuttanut kateutta harrastajateatteriryhmässä ja sotkenut alamaailman kuvioita saamalla appivanhempiensa hotellin yllättäen kukoistamaan. Murhan tutkiminen on siis kuin ampiaispesän sorkkimista, minkä Ariannakin saa pian konkreettisesti huomata. Henkilöitä ja epäiltyjä on ehkä liiankin runsaasti, pikkuisen vähempi olisi ainakin minulle riittänyt.

Murhatutkimusten ohella Arianna koettaa tutkia omia tunteitaan. Realen perheen ultrakomea Luciano, Ariannan toimeksiantaja, kun saa kummasti naisen sydämen pamppailemaan. Onko Luciano kiinnostunut vai ei? Entäpä sitten Giovannin suojatti, nykyinen ministeri Bartolomeo tai valtiosihteeri Carlo, jotka myös pörräävät kauniin lesken ympärillä. Lisäksi Ariannalla on omassa menneisyydessään jokin pimeä salaisuus, jota tässä aloitusosassa vasta pikkuisen raotetaan.

Mikään tajunnanräjäyttävä, uudenlainen dekkari ei ole kyseessä, mutta viihdyin tämän parissa aivan loistavasti, kuten olin jo etukäteen arvellutkin. Takakanteen on isolla painettu sanat: ”Italia tulvii iholle jännittävässä dekkarissa.” Vaikka tällaisia imelähköjä ylisanoja aina vierastankin, voi näihin varsinaissuomalaisella pidättyvyydellä kyllä yhtyä. Italia tosiaan on aistittavissa tässä kirjassa, niin maut kuin tuoksutkin tulvivat mieleen. Tietysti auttaa, että on joskus piipahtanut kesäisessä Italiassa, mutta varmasti muutenkin. Ja voi kuinka hirveän matkakuumeen tämä herätti!

Tykkäsin myös varsin vaivattomasti etenevästä kerronnasta. Paikoin on hieman selittelyä, esimerkiksi sukelluskohtauksiin liittyy kosolti ihan tietopuolista selostusta sukellustekniikasta ynnä muusta. Toisaalta nämä ovat ihan perusteltuja ensimmäisellä kerralla, koska sitten myöhemmin sukellusreissulla sattuukin jotain perin outoa. Myös italialaista elämäntyyliä on jonkin verran suomalaislukijoille avattu.

Onneksi en ole ryhtynyt missään vaiheessa antamaan kirjoille pisteitä tai tähtiä, sillä nyt olisin jälleen melkoisessa pulassa. Kuolema sypressin varjossa on siis ihan kelpo dekkari, viihdyttävä ja luistava. Tyylilaji menee mielestäni jossakin siellä arvoitusdekkarin ja toimintajännärin rajamailla, mutta onneksi Arianna ei ainakaan asetta kanna eikä taida olla mikään karatesankaritarkaan. Huumoria tulee mukaan vaikkapa Angelon, etsivätoimiston homoapulaisen kautta. Angelo on todellinen klisee, mutta sekä Angelo että Arianna laskevat tästä kliseisyydestä leikkiä. Romantiikkaa ja aavistus chiclitiäkin on mukana, kuten jo sanoin. Arianna on kuitenkin raikas hahmo, ei mikään tipunen, vaan itsellinen nainen tunteineen päivineen. Aurinkovarjon alle tämä on juuri sopivaa viihdykettä, jolle jään odottelemaan jatkoa.

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa

Gummerus 2012. 359 s. 

Arianna de Bellis -sarja:

Kuolema sypressin varjossa
Kosto ikuisessa kaupungissa
Villa Sibyllan kirous
Tuomitut

Vera Valan haastattelu Dekkariseuran blogissa

Olen pari kuukautta ollut mukana kirjoittamassa Suomen dekkariseuran blogia. Kirjoittajia on kaikkiaan kymmenkunta, osa on seuran hallituksen jäseniä, mutta osa kaltaisiani rivijäseniä eri puolilta Suomea. Tarkoitus on ollut koettaa puhaltaa Dekkariseuran nettitoimintaan uutta puhtia, ja ihan mukavasti se on onnistunutkin. Sivuilla on mm. dekkariarvioita vielä suomentamattomista jännäreistä sekä vanhemmista suomalaisista ja käännösdekkareista. Mukavasti blogissa on ollut myös tv-vinkkejä. Blogia voivat lukea ja kommentoida vapaasti kaikki, kuului sitten Dekkariseuraan tai ei. (Jäsenet muuten saavat aivan mainion Ruumiin kulttuuri -lehden!)

Blogien myötä minäkin olen verkottunut ennen näkemättömällä tavalla. Blogeista sain myös uusimman tekstini idean. Vera Valan blogia Vera(n) Italia olen seuraillut jo pitkään. Verahan on suomalainen ja asuu perheineen Italiassa. Monenlaista elämässään ehtinyt Vera on myös aloitteleva dekkarikirjailija, ja hänen esikoisdekkarinsa ilmestyy elokuussa. Rohkaisin mieleni ja laitoin Veralle sähköpostitse haastattelupyynnön. Ilokseni hän vastasikin nopeasti myöntävästi, ja nyt voitte käydä Dekkariseuran blogista lukemassa, mitä Vera Vala kertoo dekkarin kirjoittamisesta ja omista lukumieltymyksistään.

Kiitos vielä tätäkin kautta Veralle haastattelusta ja lämpimät onnittelut pian ilmestyvän kirjan johdosta! Tuskin maltan odottaa!

Vesuvius ei taida Vera Valan ensimmäisessä dekkarissa olla mukana,
mutta on ainakin Italiassa!