Sanamaija Heli Laaksosen
uuden kirjan ilmestyminen on aina juhlahetki. Tällä kertaa sattui niin
sopivasti, että olin käymäsiltäni Turussa juuri sinä nimenomaisena päivänä, kun
kolumnikirjan Lähtisiks föli? piti
tulla kauppoihin. Turku-reissujen vakio-ohjelmaani on jo juurtunut poikkeaminen
viehättävässä Pienessä kirjapuodissa,
ja nyt oli sitten jo ostettavaakin valmiiksi tiedossa.
Tunnen vahvaa sielunkumppanuutta Heli Laaksosen kanssa.
Meillä on paljon yhteistä ja perustavanlaatuista samaa: äirinkiäl. Ainakin
melkein. Laaksosen äidinäiti oli syntyjään Perniöstä ja asui aikanaan Halikon
Kaninkolassa. Minun isänäitini oli perniöläinen. Yhteinen opinahjokin meillä on
ollut, vaikkakin eri aikaan (Turun yliopiston suomen kielen laitos). Laaksosen
kielessä on omaan kiskolaismurteeseeni kuulumattomia aineksia, mutta
riittävästi on samaa. Kyse ei ole vain kielestä vaan jostakin syvemmästä,
kulttuurista, varsinaissuomalaisesta luonteenlaadusta tai historiastakin.
Föli-kirjan
tekstien otsikot alkavat ’Mitä mää tiärän
…’ Aamun kirja -ohjelmassa Seppo
Puttonen kysyy Laaksoselta, mitä tämä aloitusfraasi tarkoittaa ja Laaksonen
kertoo. Jotenkin tuntuu, ettei asia ihan toimittajille avaudu. Meillä päin on
tosiaan ollut tapana kysellä tavattaessa: ”Mitäs tiärät?” Se tarkoittaa
jotakuinkin: ”Mitä kuuluu?”, mutta lapsi ymmärsi kysymyksen kirjaimellisesti.
Ehkä. Ota näistä kirjailijoista nyt selvää!
Mutta kirjan lukujen otsakkeiksi vanha fraasi istuu hyvin.
Valitusta kohteesta kirjoittaja sitten kertoo, mitä on mieleen milloinkin
tullut, ja aika paljon on tullut. Jos on sattunut joskus Laaksosen
runokeikalle, suuri osa kirjan sisällöstä vaikuttaa tutulta. Syy tuttuuden
tuntuun selittyy silläkin, että monet kirjan teksteistä on aiemmin julkaistu eri
viestimissä. Se ei kuitenkaan yhtään ainakaan minua haitannut.
Lueskelin tekstejä tarkoituksella säästellen, muutaman
kerrallaan. Koska Laaksonen kirjoittaa myös proosaa murteella, on lukeminen
teknisesti vähän vaativampaa kuin yleensä, mutta ainakin lähimurteen puhujan on
suhteellisen helppo sujahtaa tekstiin sisään. Koska olen käynyt useita kertoja
Laaksosta kuulemassa runoilloissa (viimeksi syksyllä 2014 teatteri Provinssissa
Pienen perunannostokiertueen Salon keikalla) ja omistan pari hänen
äänikirjaansakin, tuntui lukiessa kuin Laaksonen itse olisi puhunut korvieni
välissä. Tuttu iloinen rytmi välittyi suoraan jonnekin keskushermostooni.
Lähtisiks föli? on
todellinen hyvän mielen kirja! Koska nimessäkin puhutaan mukaan lähtemisestä,
päästään kolumnien matkassa moneen suomalaiseen pitäjään ja vähän ulkomaillekin.
Poikkeillaan erityisesti esiintymispaikkojen takahuoneissa, mutta muutakin
nähdään ja kuullaan. Erikoisimpiin keikkapaikkoihin lukeutunee Hämeenlinnan
vankila, jonne vangit olivat toivoneet runoilijaa esiintymään. Nähtävästi
Laaksonen on helposti houkuteltavissa? Miesten puolella taisi sanamaijaa ensin
hieman kylmätä, mutta nopeasti tilanne muuttui: ”Siin he hyrähtelivä ja murahteliva ko muuki yleisö. Kellä ei ollu mittän kiiret. Voi ko mun teki miäli unhottu sin heijän tarinoi kuuntelema,
kyselemä, mitä sul on tapahtunu, kui sää tääl olet, mimmonen tarkotus sul
alunperi ol täl elämäl.”
 |
| Kuvassa salolainen lukee Salossa Salost. |
Laaksonen tuntuu hyvin avoimesti ja rehellisesti pistävän
itsensä likoon kertoillessaan kommelluksista ja sattumuksista, joihin on työnsä
merkeissä joutunut. Monenlaisiin paikkoihin ja tilanteisiin esiintyvä runoilija
vaan joutuukin, muun muassa Linnan juhliin ja valtiovierailun virallisille
illallisille! Mukavaa on päästä kurkistamaan noihinkin tilaisuuksiin hyvän
kertojan matkassa. Hymyä on aika vaikea estää nousemasta huulille tätä kirjaa
lueskellessaan!
 |
| Heli Laaksonen poseeraa fanille Helsingin kirjamessuilla 2013. |
Heli Laaksosta voi tänä kesänä kuulla ja nähdä myös
televisiossa. Yle1:llä pyörii perjantai-iltaisin sarja Helil kyläs. Siinä ei
välttämättä puhuta kirjoista, vaan mistä milloinkin. Vieraat ovat mielenkiintoisia,
ja eniten odotan jaksoa, jossa vierailee kirjailija Anni Kytömäki (3.7.). Siinä jaksossa toivottavasti puhutaan myös
kirjoista! Ainakin siinä puhutaan metsästä ja linnuista.
Laaksosen edellisvuonna ilmestynyt Aapine riehaannutti minut
kirjoittamaan toistaiseksi ainoan murrepostaukseni. Aapise on kuvittanut Elina
Warsta, mutta Lähtisiks föli? on Laaksosen itsensä kuvittama. Kirjan keskellä
on karttaliite, jossa on hieman uuteen uskoon tuunattu Suomen kartta. Eipä
ihme, että suunnistustaidot ovat kirjailijan heikko kohta.
Heli Laaksonen:
Lähtisiks föli?
Otava 2015. 219 s.
