Jenna Kostet: Lautturi

Osallistuin alkutalvesta jo perinteisesti Blogistanian kirjapalkintoäänestyksiin. Harmillisesti jäi kirveltämään, että Blogistanian Kuopus -kisassa oma suosikkini Magdalena Hain Susikuningatar jäi äärimmäisen niukasti kakkoseksi. En olisi kuitenkaan voinut tehdä mitään enempää oman suosikkini eteen, joten harmistus oli vain nieltävä, kuten demokratiassa on tapana.

Kuopuksen nappasi Jenna Kosteen esikoisromaani Lautturi. Siitä oli jo kuullut paljon kohistavan eri puolilla kirjablogimaailmaa ja sen some-liitännäisissä kuten Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa, joissa monilla kirjablogeilla on edustuksensa. Itse olin kuitenkin Lautturin onnistunut ohittamaan, vaikka se kiinnostavalta ja erilaiselta kuulopuheiden mukaan vaikuttikin. Nuorten aikuisten kotimainen spefi-romaani on aina kiinnostava yhdistelmä.

Omat suosikkini nappasivat voitot muissa kaunokirjallisuuden Blogistania-kisoissa, joten päätin lukea vielä Kosteen kirjankin saadakseni voittajasuoran haltuuni. Heräsin lopulta toimintaan pari viikkoa sitten, ja huomasin, ettei kirjaa ollut lainkaan hankittu kaupunkimme kirjastoihin. Kirjakaupoistakaan teosta ei hyllyistä löytynyt, enkä halunnut sitä lähteä kaupasta tilaamaan. Verkosta olisin teoksen saanut näppärästi tilattua esimerkiksi kustantajan sivuilta.

Puntaroin vaihtoehtoja ja päädyin tekemään kirjasta hankintaehdotuksen kirjastoon. Toiveeseeni vastattiinkin myönteisesti jo samana päivänä, ja teos luvattiin toimittaa minua varten lähikirjastooni. Loistavaa palvelua, kiitos! Olen tyytyväinen ratkaisuuni. Kirja ostettiin nyt yhteiseksi iloksi, ei vain minun hyllyyni. Harmittamaan jäi vain sen seikan toteaminen, mitä kirjaston hankintamäärärahojen supistaminen on käytännössä tarkoittanut. Pienten kustantamojen lasten- ja nuortenkirjoja ei enää juurikaan osteta kokoelmaan, jollei niitä erikseen joku toivo.

Ensivaikutelmani Lautturista oli synkkä. Johanna Lumpeen tekemä kansi on lähes musta. Vasta tarkemmin katsoessaan alkaa kannesta hahmottaa vettä, aaltoja ja kaukaisuudessa loistavan tähden. Kirjan tarinakaan ei nyt mitään kovin vaaleasävyistä ilottelua ole, mutta ihan niin synkkää menoakaan ei kansien välistä löydä kuin mitä kansikuva antaa ymmärtää.

Kai on Tuonelan lautturin poika, jonka tulevaisuus on Tuonen virralla ohjaamassa sieluja eteenpäin. Kai kuitenkin kaipaa jotain muuta. Hän haluaa sinne, mistä sielut tulevat, maailmaan. Äidin ja muiden perheenjäsenten estelyistä huolimatta Kai päättää lähteä. Ylhäällä hänellä on oppaanaan Eero, isän veli, suvun toinen musta lammas. Eero on sopeutunut maailmaan eikä enää aio palata alas. Silti hän muistuttaa Kaita, että tämä voi aina palata kotiin, jos maailmassa on liian vaikeaa.

Kostet menee aika suoraan asiaan, eikä turhia selittele. Kain matka Tuonen virralta maailmaan, suomalaisen kaupungin liepeille on nopeasti ohi, ja alkuvaikeudet sopeutumisessa ohitetaan pikaisesti. Hieman Kai sentään ihmettelee autoja ja sen sellaista, mutta tärkeintä on kuitenkin lukioon meneminen. Kai aloittaa läheisessä lukiossa uutena oppilaana lukion toisen vuosikurssin opiskelijana. Kirjat  ja sanat ovat olleet Kaille tärkeitä aina. Niinpä opiskelu ja oppiminen eivät tuota vaikeuksia. Ihmisiin sopeutuminen sen sijaan on vaikeampaa. Hiljainen, ulkonäöltään erilainen Kai ystävystyy nopeasti kiusatun ylipainoisen Veetin kanssa. Kai saa lempinimen Maitonaama, ja hänet luokitellaan nörttifriikiksi, jota pilkataan avoimesti muiden surkimusten tavoin.

Sitten Kai näkee ensi kerran Iran. Ira on koulun kaunein tyttö. Hänen äitinsä on Iranista, ja hän rakastaa aurinkoa, joka taas on myrkkyä Kaille. Kai ei kuitenkaan saa silmiään irti Irasta. Hän rakastuu. Tilanne on kuitenkin toivoton, sillä Ira näyttää kuuluvan koulun suosituimmalle pojalle Aarolle. Äidinkielen tunneilla Ira ja Kai kuitenkin kohtaavat, ja pian käy ilmi, että heillä on yhteinen kiinnostuksen kohde eli kieli. Ira osaa ulkoa runoja ja on opettajan suosikki. Kai taas kirjoittaa esseen, joka mykistää paitsi opettajan myös Iran.

Lautturi jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä kertojana on Kai, toisessa Ira ja kolmannessa molemmat vuorottain. Ratkaisu toimii oivallisesti, sillä näkökulmanvaihdos avaa lukijalle nuorten maailmaa enemmän kuin he toisistaan saavat tietää. Irallakin on salaisuutensa. Perhe elää omassa yksityisessä helvetissään tyrannimaisen ja väkivaltaisen isän kynsissä. Ira on loukussa, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Mustasukkainen Aaro vahtii tyttöä silloin, kun isä ei ole valvomassa tätä.

Kain ja Iran tarinat kietoutuvat yhteen hyvin dramaattisen tapahtuman kautta. Ira alkaa aavistella Kain salaisuutta, kun nuoret vähitellen salavihkaa ystävystyvät. Kostetin avoimesta loppuratkaisusta pidin kovasti. Se on samaan aikaan sekä surumielinen että toiveikas.

Lautturi on kiehtovan erilainen teos. Idea Tuonelan väestä ihmisten keskellä ihmettelemässä maailman menoa ja kaipaamassa kuolevaisten elämään on kutkuttava. Idean avaamista olisin kaivannut enemmänkin. Alkupuolella yhteydet Kalevalan myyttiseen maailmaan nousevat esille enemmän, mutta mitä pidemmälle tarina etenee, sitä vähemmälle tämä puoli kirjassa jää. Kain voi lukea vertauskuvallisena erilaisuuden edustajana ja unohtaa yliluonnollisen puolen, jos niin haluaa. Näitä kavereitahan tuntuvat koulujen käytävät olevan pullollaan, vaikka huomio kiinnittyy ensin Aaron, Iran ja muiden kovaäänisten hahmojen kaltaisiin menestyjiin. Aavistuksellinen flrttailu kuoleman ja itsemurhan kanssakin nousi lukiessa mieleen.

Kosteen kielen herkkyyttä on monissa arvioissa kehuttu kovasti, eikä suotta. Muiden kirjasta kirjoittaneiden bloggaajien tavoin jään odottelemaan, mihin suuntaan lupaavan esikoiskirjailijan tuotanto tästä lähtee. Ihan täysillä en tempautunut Lautturin matkaan, mutta olisi kiinnostavaa testata tätä varsinaisen kohderyhmän lukijoilla. Uskoisin, että lukemista harrastavat peruskoulun yläluokkalaiset saavat tästä irti paljon sellaista, mikä itseltäni menee vähän ohi, koska en ihan pysty samastumaan nuorten maailmaan. Spefin keinoilla siihenkin tosiaan saa uusia ulottuvuuksia.

Jenna Kostet: Lautturi

Robustos 2014. 199 s.

Lainattu kirjastosta.

Jenna Kostet kirjoittaa Kaikkitietämättömät kertojat -blogia kahden muun esikoiskirjailijan kanssa. Sieltä Kosteen sivulta löytyy kattava lista Lautturin arvioita.

Hyviä ja huonoja kirjauutisia

Huhhuh! Onpa taas tunteiden vuoristorataa kerrakseen lukuihmisen elämässä! Tänään julkaistiin virallisesti Blogistanian kirjapalkintojen 2014 voittajat. Koska eilen ahkerasti surffailin eri puolilla kirjablogimaailmaa, eivät voittajat enää olleet mikään mullistava yllätys, vaikka aika tiukille menikin esimerkiksi Kuopuksen osalta. Oma suosikkini hävisi voittajalle vain karvan mitalla!

Tarkemmat tulokset voi käydä kurkkimassa linkkien takaa emäntä- ja isäntäblogeista:

Blogistanian Finlandia

Blogistanian Globalia

Blogistanian Kuopus

Blogistanian Tieto

Omat äänestyslistani voi kurkata eilisestä jutustani.

Blogistanian Finlandian kärkikolmikko on kovin tutun oloinen:

1. Anni Kytömäki: Kultarinta

2. Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

3. Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

Oma kolmoseni, Sirpa Kähkösen Graniittimies, tuli kovassa kisassa kuudenneksi, mikä ei ole huono sijoitus lainkaan. Kärkikuusikon loputkin, eli Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät ja Sami Lopakan Marras ovat myös viime vuonna lukemieni listalla. Kuusikossa on peräti neljä esikoisromaania. Oli mahtava esikoisvuosi, kuten taisin jo kesällä ihastella.

Blogistanian Globalia sen sijaan tarjosi jo minullekin jotain uutta:

1. Kate Atkinson: Elämä elämältä

2. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

3. Sjon: Poika nimeltä Kuukivi

Voiton vei aavistusteni mukaisesti minunkin ykköseni. Neljänneltä sijalta löytyy oma kolmoseni eli Donna Tarttin Tikli. Murakami ei saanut sydäntäni kovinkaan lämpimäksi kirjallaan Norwegian Wood, joten viimevuotinen käännös jäi lukematta. Poika nimeltä Kuukivi on taas aivan tuntematon minulle. Mitäköhän olen puuhaillut viime vuoden…

Blogistanian Kuopus meni seuraavasti:

1. Jenna Kostet: Lautturi

2. Magdalena Hai: Susikuningatar

3. Iiro Küttner & Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita – Puuseppä

Jenna Kostetin ja Magdalena Hain kirjojen pisteet menivät tasan, mutta pistelaskusysteemissä huomioidaan myös sijoitukset, joten Lautturi voitti niukasti. Tästä kirjasta olen kuullut ihastuneita huokailuja usealta taholta, mutta kirja on vielä lukematta. Tilanne pitää korjata! Muut mitalistit olenkin sitten ehtinyt vuoden mittaan jo lukea.

Blogistanian Tieto:

1. Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen - Minna Canth
2. Antti Heikkinen: Risainen elämä. Juice Leskinen 1950–2006
3. Hanna Nikkanen ja Antti Järvi: Karanteeni. Kuinka aids saapui Suomeen

Tästä kategoriasta en ollut onnistunut tarttumaan yhteenkään mitalistiin viime vuonna. Risaisen elämän ostin äidille lahjaksi, joten siihen on ainakin lukuoptio hankittuna. Minna Canth taas on vanha idolini, joten kirja on hankittava jossain vaiheessa itsellekin.

Kannattaa kurkata äänestyspostauksia ja tuloslistauksia ajan kanssa, jos kaipaa hyviä lukuvinkkejä! Voittajat muuten kukitetaan ja kunniakirjoitetaan Helsingissä Aleksin Suomalaisessa kirjakaupassa 26.2.2015. Toivottavasti paikalle saapuu runsaasti yleisöä. 

Onnea vielä kaikille voittajille ja ääniä saaneille 

sekä viime vuonna kirjan julkaisseille!

Ihan toiseen suuntaan sai lukuihmisen suupielet kääntymään päivän toinen, enemmän mediahuomiota saanut kirjauutinen. Kirjamyynnin viime vuoden luvut eivät hyvältä näytä. Kaunokirjallisuuden myynti laski 10 %. Masentavaa. Eniten myyty kirjakin, tietokirja jääkiekkoilijasta, myi alla 80 000 kappaletta. Mitä voisi tehdä? Menossa on Kirjan vuosi 2015 -kampanja, ja masennun kyllä lopullisesti, jos vuoden päästä taas synkistellään alenevien myyntilukujen äärellä. Onneksi joku sentään tekeekin jotain:

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toimii Kirjan vuosi -teemavuoden suojelijana ja haastaa puolisonsa Jenni Haukion kanssa suomalaiset antamaan lapsille lukuaikaa: ”Kirjat ja lukeminen ovat sivistyksemme ydinaluetta. Monet lapsista ja nuorista lukevat paljon, mutta yhä enemmän on myös heitä, jotka eivät lue koskaan tai vain hyvin harvoin. Siksi haastammekin kaikki suomalaiset antamaan lapselle lukuaikaa, kannustamaan häntä kirjojen äärelle. Lukeminen kehittää; ajattelemaan, kuvittelemaan ja tuntemaan. Ja se on myös hauskaa!”, presidenttipari sanoo.

Presidentti Niinistö kertoo kirjallisuuden ja lukemisen merkityksestä itselleen: ”Kirja on rikas kokemus, se tekee lukijastaan osallisen; hänet johdatetaan tuntemaan, värittämään ja aistimaan kirjan tapahtumat omalla tavallaan. Mukaeltuna: ‘Luen, siis ajattelen’.”

Presidentti on puhunut. Lukekaa.

Blogistanian kirjapalkintoehdokkaani 2014

On jälleen aika antaa äänensä Blogistanian kirjapalkintokisassa. Kirjabloggaajat äänestävät vuoden 2014 parhaat kirjat neljässä eri kategoriassa:   

                                             

Blogistanian Finlandia

Blogistanian Globalia

Blogistanian Kuopus

Blogistanian Tieto

Sääntöjen mukaan bloggaajat julkaisevat antamansa äänet blogeissaan maanantaina 26.1.2015 klo 10, eli juuri NYT. Tulokset julkaistaan emäntä- tai isäntäblogeissa huomenna tiistaina 27.1.2015 klo 10. Jännittävää!

Kerrataan vielä lyhyesti säännöt. Ehdolle asettamisen edellytys on, että bloggaaja on lukenut nimeämänsä kirjat ja kirjoittanut niistä omaan blogiinsa. Kirjan on pitänyt ilmestyä vuonna 2014, mutta lukemisen tai bloggauksen julkaiseminen on voinut tapahtua myös tammikuussa 2015, kuitenkin ennen äänestysajankohtaa. Bloggaaja muodostaa paremmuusjärjestyksessä vuoden kolmen parhaan kirjan listan. Paras kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä ja sitä seuraava yhden (1) pisteen. Tarkemmin säännöt voi kurkata Kirjavinkit-sivustolta.

Omat Blogistania 2014 -ehdokkaani ovat:

Blogistanian Finlandia

Anni Kytömäki: Kultarinta (3 p.)

Sirpa Kähkönen: Graniittimies (2 p.)

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (1 p.)

Luen selvästi eniten kotimaista kirjallisuutta, ja uutuudet painottuvat myös. Finlandia-kolmikon ratkaisemisessa olikin ongelmana lähinnä vaihtoehtojen runsaus. Myös kärjen tasaisuus aiheutti päänvaivaa. Anne Brunilan valinta Finlandia-voittajaksi ei saanut minulta aivan varauksetonta hyväksyntää, vaikka JussiValtosen romaani hieno lukukokemus olikin.

Itse olisin suonut F:n Kähköselle, ja sitä mieltä olen edelleenkin. Graniittimies on vaikuttava, taitavasti kirjoitettu ja tärkeä romaani. Silti se päätyi tälle listalle vasta kakkoseksi, koska haluan Blogistania-ehdokkuuksissani painottaa nimenomaan lukukokemusta. Siinä Kultarinta antoi minulle enemmän, sittenkin. Mutta ei Neljäntienristeyskään kauas taakse jäänyt, ja se toimi myös äänikirjana edelleen upeasti (kuuntelin kirjan kertaukseksi tammikuussa).

Blogistanian Globalia

Kate Atkinson: Elämä elämältä (3 p.)

Toni Morrison: Koti (2 p.)

Donna Tartt: Tikli (1 p.)

Käännöskirjavuoteni jäi harmillisen laihaksi, mutta jotain sentään tulin lukeneeksi. Parhaitten lukukokemusten listalle olisi ollut tunkua vuoden tai pari vanhempien kirjojen osalta, mutta tässä listani vuonna 2014 suomennetuista.

Atkinsonin romaani puhutteli rakenteensa takia. Ihmettelen edelleen, miten voimakkaasti kirjan tarina imaisi minut maailmaansa, vaikka rakenne on nimenomaan vieraannuttava. Hieno lukuelämys! Toni Morrison on ollut suosikkejani jo vuosia, eikä taitava kynänkäyttäjä pettänyt nytkään. Koti on upea pienoisromaani! Tikli on sen rinnalla hirmuinen mammutti, hieman pöhötautinenkin, mutta kaikesta urputuksestani huolimatta oivallinen viihderomaani, jonka parissa hujahti tovi jos toinenkin kuin huomaamatta.

Blogistanian Kuopus

Magdalena Hai: Susikuningatar (3 p.)

Annukka Salama: Harakanloukku (2 p.)

Nemo Rossi: Jumalista seuraava (1 p.)

Valitettavan vähän tulen lukeneeksi lasten- ja nuortenkirjallisuutta, mutta jotakin sentään. Lisäksi huomasin, että olen viime vuonna lukenut vain kotimaista lanua. Hyvin olen siis valinnut luettavani! Tässä kategoriassa voittajasta ei ollut omalla kohdallani mitään epäilystä. Hain trilogia huipentuu uskomattoman upeasti ja ihanasti Susikuningattaressa. Maailmanluokan taituruutta. Ihailen. Miten Hain teokset ovat voineet jäädä virallisilta palkintolautakunnilta huomaamatta?!

Kaikki äänestämäni ovat hämmentävästi sarjojen kolmososia. Harakanloukku päätyi listalleni noir-henkisyytensä takia. Oivallinen viihdesarja on saanut hieman lisää tummia sävyjä eroottisen väreilyn vastapainoksi. Nemo Rossin teos taas tarjoaa toimintaa ja jännitystä ihan ilman eroottista väreilyä!

Blogistanian Tieto

Artikainen & al: Rakkaani, romaanihenkilö (3 p.)

Päivi Almgren ja Päivi Jokitalo: Tappavat tienoot (2 p.)

Hanna Matilainen: Mitä kummaa (1 p.)

Tämän kategorian kanssa olin eniten pulassa, sillä tietokirjallisuutta, ainakaan ihan uutta, luen näemmä hyvin vähän. Halua olisi enempäänkin, ja esimerkiksi viime vuonna ilmestyneitä (kirjailija)elämäkertoja olisin halunnut ehtiä lukea ja joitakin jopa ostin itselleni. Lukuaikaa niille ei sitten kuitenkaan siunaantunut.

Tässä siis omat ehdokkaani pisteineen tällä kertaa. Onnea kisaan kaikille ehdokkailleni!