Elina Backman: Ennen kuin tulee pimeää

 

Olen vähän hitaasti lämpenevää tyyppiä, mutta on selvää, että dekkarikirjailija Elina Backmankin vain parantaa otettaan kirja kirjalta. Suomen suosituimman true crime -podcastin sisällöntuottaja Saana Havaksesta kertovan dekkarisarjan kolmas osa Ennen kuin tulee pimeää on nimittäin heittämällä sarjan paras teos tähän mennessä.

Suosittukaan podcast ei kuitenkaan elätä, joten Saana käy edelleen palkkatöissä. Yllättäen hän saa pomonsa kautta toimeksiannon, jossa maksaja toivoo Saanan podcastinsa avulla auttavan yli kaksikymmentä vuotta sitten tapahtuneen henkirikoksen selvittämisessä.

Heta Weckmanin 17-vuotias pikkusisko Inga löydettiin murhattuna Inarin Angelista Pyhäjärven rannalta heinäkuun puolivälissä vuonna 1998. Inga oli Hetaa kymmenisen vuotta nuorempi, ja murhan tapahtuma-aikaan Heta oli jo Helsingissä lakiopintojen ja työuran rakentamisen äärellä. Ingan murhaa ei siis kuitenkaan koskaan selvitetty, eikä se jätä Hetaa rauhaan. Hän on yrittänyt kaikkea, mutta poliisi ei vaikuta enää olevan tapauksesta kiinnostunut. Saana ja tämän podcast tuntuvat olevan viimeinen epätoivoinen oljenkorsi, johon Heta takertuu.

Saana epäröi, mutta uteliaisuus ottaa lopulta voiton. Lisäksi pohjoiseen lähteminen antaisi mahdollisuuden tavata isää, jonka kanssa yhteydenpito on jäänyt vähälle. Voisi yrittää puhua äidistäkin. Saana on kyllä lapsena käynyt pohjoisessa, mutta Inari ja varsinkin pikkuruinen Angelin kylä ovat hänelle niin vieraita, että tutustuminen on aloitettava tutkimalla Wikipediaa.

Saana matkustaa pohjoiseen hetkenä, jolloin ruska on jo ohi mutta kaamos ei vielä ole alkanut. Ensilunta odotellaan. Monet paikalliset sanovat, että Saana on tullut pahimmalla hetkellä kokemaan Lapin erämaat, mutta hän itse viehättyy rauhasta ja rikkumattomasta hiljaisuudesta. Elämä pohjoisessa on totisesti toisenlaista kuin Helsingissä, sen hänkin nopeasti hahmottaa. Backman on kuvannut erityisesti pohjoisen luontoa ja tunnelmaa upeasti. Saanan silmin on hienoa päästä kokemaan paikan ja ihmisten arjen ainutlaatuisuus.

Heta järjestää Saanalle majoituksen Ivalon keskustan ulkopuolella sijaitsevasta mökistä. Sisukas nuori nainen asettuu sinne ypöyksin! Nopeasti hän saa myös huomata, että inarilaiset eivät todellakaan pidä siitä, että ulkopuolinen tulee kyselemään menneisyyden murhenäytelmästä ja kaivelemaan asioita, joista on kuin yhteisestä sopimuksesta vaiettu. Kaikkien tunteman nuoren naisen raaka ja selvittämätön murha on pienessä yhteisössä melkoinen kipukohta. Eleleekö murhaaja yhä muiden joukossa salaisuuttaan visusti varjellen?

Poliisillakin on ollut aikanaan epäiltyjä, joita on kuulusteltu, mutta jotka ovat osoittautuneet syyttömiksi ainakin lain edessä. Silti he ovat edelleen monien yhteisön jäsenten silmissä syyllisiä. Kun kaikki tuntevat toisensa, ainakin melkein, tilanne luo omituisia jännitteitä arkielämään. Viha, katkeruus ja pelko kytevät pinnan alla.

Saana käy ensi töikseen poliisiasemalla jututtamassa vanhempaa konstaapelia Seppo Laitista eli Myskiä, joka oli ensimmäisissä poliisitehtävissään, kun Ingan ruumis aikanaan löydettiin. Nyt hän johtaa alueen pientä yksikköä ja Ingan jutun tutkinnasta vastannut Esko Jaatinen on jo eläkkeellä. Poliisiasemalla Saanan huomio kiinnittyy katoamisilmoitukseen, jossa pyydetään vihjeitä 17-vuotiaan Siljan olinpaikasta. Valokuvassa hymyilee tyttö, joka muistuttaa karmaisevan paljon Ingaa. Voiko tapauksilla olla jotain tekemistä keskenään?!

Kieltämättä on jokseenkin ’onnekas’ sattuma, että pienellä paikkakunnalla sattuu samanlainen katoamistapaus kuin yli kaksikymmentä vuotta aikaisemmin juuri, kun Saana tulee paikalle kysymyksineen. Myös Saana on samaa mieltä, mutta siitä huolimatta käy ilmi, että tapaukset liittyvät yhteen. Toisaalta sen varjolla saadaan myös KRP:n rikostutkija ja Saanan avopuoliso Jan Inariin, joten hyväksyttäneen.

Backman on kirjoittanut romaaniinsa juuri sopivan painostavan tunnelman. Koko ajan tuntuu, että jokin näkymättömissä piileskelevä uhka varjostaa paikkakuntaa. Synkeitä salaisuuksia on ihan liikaa, ja aika moni on sitä mieltä, että asioiden olisi vain parasta antaa olla. Saanaa myös painostetaan lopettamaan tutkimuksensa, mutta sehän ei häntä tietenkään lannista.

Puhdas sattuma on sekin, että myös Tuire Malmstedtin tuorein dekkari Lumihauta sijoittuu Angelin kylään. On tunnustettava, että mikään varsinainen matkailuvaltti nämä teokset eivät ainakaan minun silmissäni Angelille ole, sen verran karmaisevia murhia dekkaristit ovat sinne sijoittaneet.

Mutta jännitysromaanien näyttämöksi seutu tuntuu sopivan mitä parhaimmin. Ympäröivä erämaa tekee oman osuutensa, samoin kovin paljon eteläisestä elämäntavasta poikkeava meno esimerkiksi häilyvine valtionrajoineen sekä saamelaisen väestönosan vaikutuksineen. Kun väkeä on vähän ja asutaan pitkien etäisyyksien päässä toisistaan, salaisuudet saavat ihan omanlaisensa säväyksen.

Elina Backman: Ennen kuin tulee pimeää
Otava 2022. 416 s.
Äänikirjan lukija Sanna Majuri.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Elina Backman: Kun jäljet katoavat

 

Vuosi sitten olen Elina Backmanin esikoisdekkarista Kun kuningas kuolee kirjoittanut, että mielelläni lukisin vielä lisääkin sen päähenkilöiden Saanan ja Janin tutkimuksia. Toiveeni on nyt toteutunut, sillä Backmanin toisessa dekkarissa Kun jäljet katoavat tavataan kaksikko juuri siitä, mihin he viime kerralla jäivät. Siinä mielessä Kun jäljet katoavat on siis jatkoa esikoisteokseen, mutta se on kyllä täysin itsenäinen teos, jonka voi huoletta avata, vaikka Kun kuningas kuolee olisi vielä lukemattakin. Sen voi myös hyvin lukea kakkososan jälkeen, sillä sen juonesta ei uutuudessa paljasteta käytännössä mitään.

Yhteisen lomamatkan jälkeen toimittaja Saanan ja KRP:n rikostutkija Janin romanssi törmää arkeen. Saana palaa tätinsä luota Hartolasta Helsinkiin ja saa määrä- ja osa-aikaisen viestintäkonsultin työn. Muun aikansa hän aikoo käyttää true crime -podcastinsa työstämiseen. Ensimmäiset jaksot käsittelisivät kesän tapahtumia Hartolassa, mutta jo ensimmäisinä päivinä uudessa työpaikassaan hän törmää uuteen aiheeseen. Saanan työkaverin Samulin pikkuveli Jeremias on kadonnut. Auttaakseen nuorukaisen löytymisessä Saana ehdottaa Samulille podcast-sarjaa, ja vähän yllättäen tämä pitää ideaa hyvänä.

Jania odottaa töissä paitsi uusi esimies myös uusi kimurantti tutkinta. Viikin luonnonsuojelualueelta on löydetty kuollut nuorukainen. Jo päällisin puolin olosuhteet viittaavat siihen, että kuolemaan liittyy jotain epäilyttävää, todennäköisesti rikollista. Patologin tutkimukset varmistavat ennakkoajatukset. 25-vuotias Metropolian elokuva-alan opiskelija on kuollut myrkytykseen. Mutta miksi ruumis on viety luonnonsuojelualueelle?

Krp:lle profilointeja tekevä psykiatri Kaj, joka on myös Janin ystävä ja Saanan ystävän Veeran aviomies, saa potilaakseen nuoren naisen. Naisen, tai oikeastaan vielä tytön, äiti on lähettänyt tämän terapiaan, koska on huolissaan tyttärensä mieskuviosta. Tytär on alkanut seurustella itseään vanhemman miehen kanssa, joka on Wulfs-nimisen motoristijengin johtajia. Äiti on syystä huolissaan, sillä tytär on nopeasti vedetty syvälle jengin vaikutuspiiriin. Mutta mitä Kaj voi tehdä tytön hyväksi, kun tämä tuntuu istunnoissa vain kertovan erilaisia tarinoita?

Lukijalle on selvää, että juonilinjat liittyvät toisiinsa. Backman kuitenkin jättää ratkaisevat vihjeet antamatta, joten lukijaparkakin saa pitkään pohdiskella eri ratkaisuvaihtoehtoja. Sekä Krp:n tutkinta että Saanan ja Samulin podcast-projekti tuntuvat rönsyilevän moniin suuntiin. Lisäksi Backman vielä avaa tapahtumia myös Jeremiaksen katoamista edeltäviltä viikoilta ja päiviltä. Näkökulmahenkilöitäkin on useita, Saanan, Janin ja Kajn lisäksi ainakin Janin työtoveri Heidi.

Kaikesta tästä rönsyilystä ja moniäänisyydestä huolimatta Kun jäljet katoavat pysyy yllättävän hyvin kasassa ja pitää lukijan tiukasti otteessaan. Backman on onnistunut kirjoittamaan toisinkoisestaan esikoista paremman ja jäntevämmän dekkarin. Kirjailijalla tuntuu olevan loistavasti laukkaava mielikuvitus. Tässä kakkososassakin se kirmailee virkistävästi, mutta ohjakset pysyvät esikoiseen verrattuna tiukemmin kirjailijan hallinnassa.

Pidin myös romaanin miljööstä kovasti. Viikin ja Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualue ja erityisesti Lammassaari ja Kuusiluoto on kuvattu kirjassa lumoavasti. Paikan historia ja luonto kiinnostavat tällaista täysin ei-helsinkiläistäkin lukijaa. Paikkoja piti taas guuglaillakin.

Elina Backman: Kun jäljet katoavat
Otava 2021. 428 s.
Äänikirjan lukija Sanna Majuri, kesto 14 h 23 min.

Arvostelukappale. Äänikirja Storytel.

Elina Backman: Kun kuningas kuolee

Kun kuningas kuolee on Elina Backmanin esikoisdekkari, ja se aloittaa myös dekkarisarjan. Esikoiskirja on muhkea, vain pari sivua vaille viisisataasivuinen järkäle. Backman on myös saanut esikoisensa julki Otavan kustantamana, joten odotukset oli ladattu kohtuullisen korkealle, kun tähän kirjaan tartuin.

Odotukset myös ihan mukavasti täyttyivät. Backman kirjoittaa sujuvasti ja kiinnostavasti, eikä juonenpunonnassa ole pahemmin moitittavaa. Tarina imaisi syövereihinsä ihan mukavasti, enkä lainkaan pahastu ajatusta, että päähenkilöiden pariin vielä palataan.

Jos minulta olisi kysytty, olisin kyllä karsinut jonkin verran päähenkilöiden parisuhdeasioihin paneutuvista osuuksista ja poistanut kokonaan ne muutamat kohdat, joissa sujahdetaan murhaajan pimeään mieleen. Temppu on kokenut melkoisen inflaation dekkarigenressä ja se vaatii onnistuakseen jotain uutta ja raikasta. Sitä ei Backmanilta vielä löytynyt.

Ensiksi tutustutaan Saanaan, joka on jäänyt työttömäksi, kun määräaikaista iltapäivälehden klikkiotsikkotoimittajan pestiä ei ole uusittu. Oikeastaan Saana ei ole siitä edes pahoillaan, sillä hän huomaa olevansa lopen uupunut ja oikean loman tarpeessa. Hän päättää lähteä kesäksi Hartolaan lapsuutensa kesäpaikkaan tätinsä hellään huomaan.

Toimittajanvaisto ei kuitenkaan niin vain suostu kytkeytymään loma-asentoon. Saana kiinnostuu paikkakunnalla kolmekymmentä vuotta aikaisemmin tapahtuneesta nuoren tytön kuolemasta, jonka syy ei ole koskaan kunnolla selvinnyt. Ottiko viisitoistavuotias Helena hengen itseltään vai tyrkkäsikö joku hänet Tainionvirtaan? Oliko Helena osallistunut Koskipään kartanon isännän salaperäisiin venetsialaisiin?

Helenan kohtalo alkaa kiehtoa Saanaa niin, että hän ryhtyy suunnittelemaan tapauksesta kirjaa tai ainakin artikkelia. Asian kaivelu vain ei miellytä kaikkia hartolalaisia. Lukija pääsee seuraamaan myös Helenan viimeistä kesää vuonna 1989. Tapahtumat etenevät vääjäämättä kohti kohtalokasta iltaa.

Samaan aikaan kun Saana viettää kesää Hartolassa, Helsingissä tehdään raaka murha. Lipevä yritysjohtaja on tapettu ja ruumis aseteltu Suomenlinnan Kuninkaanportin portaikolle. Inhottava yksityiskohta on miehen kivekseen painettu kruununmuotoinen polttomerkki. Murha on niin erikoinen, että se siirretään lähes välittömästi KRP:n rikosylikomisario Jan Leinon ja hänen tiiminsä tutkittavaksi. Pian tapahtuu toinen samankaltainen murha, ja tällä kertaa se liittyy kuningaskunnaksi itseään tituleeraavaan Hartolaan.

Lukija on tietysti osannut alusta asti aavistaa, että Saanan ja Janin polut aikanaan risteävät, mutta kieltämättä Backman on ratkaissut sen yksityiskohdat vähän yllättävällä tavalla. Mutta selvää on, että Helenan kuolema liittyy jotenkin myöhäiskeski-ikäisten ja vaikutusvaltaisten miesten murhiin. Mutta mikä miehiä yhdistää keskenään, montako heitä kaikkiaan on ja miten Helena on liittynyt heihin? Kysymyksiä on ilmassa runsaasti, ja joihinkin niihin lukija osaa vastata ennen poliiseja, mutta silti Backmanilla on takataskussaan vielä muutama yllätyskäännekin.

Hartola on minulle täysin tuntematon paikkakunta, mutta voin kuvitella sen maisemat mainiosti silmieni eteen Backmanin kuvauksen perusteella. Hartolaa tunteville on siis luvassa hyvä lisäbonus tutuista tapahtumapaikoista. Sen verran turvauduin Googleen, että tarkistin muun muassa, mistä kuningaskunta-ajatus on lähtenyt sekä sen, mikä osa Koskipään kartanon historiasta on totta ja mikä ei. Backman on mukavasti yhdistänyt fiktionsa faktoihin.

Kokonaisuus ei ole ollenkaan hassumpi, ja kuten sanottu, mielelläni luen lisääkin Saanan ja Janin tutkimuksia.

Elina Backman: Kun kuningas kuolee
Otava 2020. 494 s.

Arvostelukappale.

Nicci Frenchin Murheellinen maanantai aloitti kesän 2020 dekkariviikon blogissani maanantaina 8.6.2020. Kari Levolan Harju oli dekkariviikon toinen dekkarini ja tämä Elina Backmanin Kun kuningas kuolee kolmas. Koko viikon ajan on siis luvassa dekkarijuttuja niin Kirsin kirjanurkassa kuin monissa muissakin kirjablogeissa. Listan mukaan ilmoittautuneista blogeista voit kurkatan Luetut.net-blogista.

Perinteinen kesän #dekkariviikko on Kirjakauppaliiton järjestämä tempaus.