Hanni Maula: Vintagea ja veritekoja

 

Englannin kielen sana ’busybody’ tarkoittaa tuohuajaa, tungettelevaa ja toisten asioihin sekaantujaa ja pahimmillaan kyylää. Termi tuli etsimättä mieleeni uudesta suomalaisesta dekkarisankarittaresta Helvi Helvestä, joka on Hauhon Alvettulassa asuva hiljattain eläköitynyt kirjastonhoitaja. Toki Helvin busybody-ominaisuudet painottuvat määritelmän herttaisempaan suuntaan, mutta kieltämättä hänessä on myös hienoisia kyläkyylän piirteitä.

Helvi on Hanni Maulan esikoisdekkarin Vintagea ja veritekoja päähenkilö. Dekkari asemoituu suosittuun cozy crime - eli pehmodekkarikategoriaan, vaikka ruumiita tuleekin lopulta melkoinen määrä.

Helvi alkaa ihmetellä, miksi tarkkana miehenä tunnettu ei-niin-mukava naapuri Ari Paatero on jo viikon verran pitänyt talossaan miltei täysvalaistusta, mutta pihatielle ei tule lumeen uusia jälkiä. Onko naapurilla kaikki kunnossa? Pian käy ilmi, että Paatero on ollut kuolleena olohuoneensa sohvalla jo useamman päivän. Kotihoitokaan ei ole käynyt entiseen malliin miehen luona. Helvin hienoiseksi pettymykseksi kuolinsyy vaikuttaa kuitenkin luonnolliselta.

Tapaus tietenkin puhuttaa kylillä ja tuo Helvin ja tämän uuden naapurin, sisustustoimittajan tehtävistä eläkkeelle siirretyn Riitta Rantasen lopulta paremmin yhteen. Helvi on suhtautunut uusiin naapureihinsa hillityn epäluuloisesti. Pitääkö pääkaupunkilaisten tunkea joka paikkaan vanhoja taloja pelastamaan, eikö Hanko enää riitä?

Kylän keskuksena toimivan kyläkaupan vastaava työntekijä Hannu Kallio näkee ja kuulee myös yhtä ja toista työpisteellään.

Kun Paateron tontilla sitten tapahtuu rikos ja samalla paljastuu toinen, myös poliisi alkaa väkisinkin kiinnostua tapauksesta. Erityisesti se kiinnostaa Hämeenlinnan poliisilaitoksen vanhempaa konstaapelia Anna Järvistä, joka pian huomaa ystävystyvänsä hauholaisten harrastajaetsivien kanssa. Se tuntuu mukavalta, koska välit entiseen aviomieheen ja Hämeenlinnan poliisilaitoksen kollegoihin eivät ole ihan parhaalla tolalla.

Ari Paatero on ollut tunnettu vintageharrastaja. Erityisesti Paavo Tynellin suunnittelemat messinkivalaisimet ovat olleet hänen kiinnostuksensa kohteena. Mutta mitä on tapahtunut hänen vintillään olleelle merkittävälle valaisinkokoelmalle? Pian Helvi uusine ystävineen suuntaa kohti Fiskarsia, missä pidetään kevättalvella suositut vintagepäivät. Yleisössä vilahtelee tuttuja kasvoja, ja pian löytyykin jo seuraava ruumis. Mistä oikein on kysymys?!

Maula pyörittelee rikosjuonta kiitettävästi harhautuksineen ja sivupolkuineen. Poliisin tutkintamenetelmiä ei orjallisesti seurata, vaan jonkin verran oiotaan mutkia tarinan sujuvoittamiseksi. Leppoisan pehmodekkarin tyylille uskollisesti aika paljon juodaan kahvia ja syödään Hannun paistamia ihania munkkeja arvoitusten ratkonnan kyytipoikana.

Anna vaikuttaa mukavalta persoonalta, eivätkä Riitta ja Hannukaan ole ollenkaan hullumpia tyyppejä. Jos siis pystyy sulattamaan busybody-Helvin ja ennen kaikkea hänen verrattoman ärsyttävän suhtautumisensa omaan mussukkaansa eli täysin kouluttamattomaan valkoiseen puudeliinsa, Vintagea ja veritekoja on ihan mukiinmenevä esikoisdekkari. Itse annan pisteitä erityisesti pitkähköstä Fiskars-osuudesta.  On aina mukavaa, kun dekkarissa liikutaan omilla kulmilla.

Kannen Helvi Helve tutkii -merkinnästä ymmärsin, että kyseessä on myös uuden dekkarisarjan aloitus, joten Helvistä ja kumppaneista kuultaisiin vielä jatkossakin. En kuitenkaan löytänyt mistään varmistusta tähän, mutta en lainkaan pahastu, jos niin on.

Hanni Maula: Vintagea ja veritekoja
Karisto 2025. 365 s.
Äänikirjan lukija Annu Valonen.

Ennakkokappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

S. J. Bennett: Windsorin solmu

 

Sain vuosi sitten ennakkokappaleen S. J. Bennettin dekkarista Windsorin solmu. Pikaisella tutkiskelulla selvisi, että kirjassa rikoksia ratkaisee Englannin kuningatar Elisabet II ja että kyseessä on Hänen majesteettinsa tutkimuksia -sarjan aloitusosa. Kannessa vielä kerrotaan, että ”Miss Marple kohtaa The Crown -sarjan.”

Olen ollut vuosikymmeniä neiti Marplen ystävä ja The Crown on yksi kaikkien aikojen suosikki-tv-sarjoistani, mutta silti (tai juuri siksi?) kirjan idea lähinnä epäilytti. Kuningatar Elisabet tutkimassa murhia? Kaikkea kanssa.

Olen kesän alkuviikkoina yrittänyt vielä vajentaa viimevuotisten lukematta jääneiden dekkareiden pinoja, ja sieltä käteen osui taas Windsorin solmukin. Jostain syystä päätin kuitenkin kokeilla tätäkin, sillä en ainakaan muistanut törmänneeni mihinkään kovin negatiivisiin kommentteihin kirjasta tai sarjasta. Onneksi tartuin! Ihastuin tähän leppeään ja lempeän huumorin sävyttämään dekkariin lopulta ikihyviksi. Jatko-osa ilmestyy suomeksi onneksi aivan tuota pikaa.

Tapahtumat sijoittuvat vuoden 2016 kevääseen, jolloin kuningatar Elisabet täytti 90 vuotta. Miljöönä on lähinnä Windsorin linna, mutta myös Buckinghamin palatsissa ollaan jonkin verran. Windsorin linnassa on pääsiäisen jälkeen järjestetty epämuodollinen illallinen prinssi Charlesin toiveesta, ja kutsuvieraslistalla on muun muassa venäläinen oligarkki Juri Peyrovski kauniine vaimoineen. Illan viihteestä vastaavat Peyrovskin toiveesta nuori venäläistaustainen pianisti Brodsky sekä kaksi balettitanssijatarta. Vieraslistalla ovat lisäksi muun muassa Sir David Attenborough sekä Canterburyn piispa.

Nuori salskea Brodsky on paitsi taitava pianisti myös hurmaava seuramies ja upea tanssija. Sitä ei kiellä edes Elisabet, joka itselleenkin yllätykseksi suostui nuorukaisen kanssa pyörähtelemään tanssilattialle. Aikaisen vetäytymisensä takia kuningatar ei kuitenkaan enää ollut näkemässä tulikuumaa tangoa, johon Brodsky vei miltei kuusikymppisen arkkitehdin. Aamulla Brodsky löytyy linnan pienestä ullakkohuoneesta hirttäytyneenä oman kylpytakkinsa vyöhön jalassaan naisten alushousut.

Tapaus järkyttää myös kuningatarta, joka kokee olevansa vastuussa ihmisistä, jotka majoittuvat hänen kattonsa alla. Kun vielä käy ilmi, ettei nuorukaisella ollut juuri omaisia, tuntee Elisabet syvää myötätuntoa tätä kohtaan. Hyvin nopeasti käy myös ilmi, ettei kyseessä sittenkään ole seksileikkien päättyminen onnettomuuteen, vaan kyseessä on lavastus. Brodsky on tapettu ja aseteltu sitten irvokkaasti näytille. Tilanne on kuumottava. Mitään ei saa tihkua medialle, mutta syyllinen on löydettävä. Voisiko se olla joku linnan omasta väestä?!

Kuningatar Elisabetilla on vuosikymmenten kokemus erilaisten arvoitusten ratkaisemisesta. Hänellä on käytössään uskollisia alaisia, jotka hoitavat käytännön tutkimukset hänen pyynnöstään, ja kun asiat alkavat selvitä, kuningatar ohjailee virallisia tutkimuksia haluamaansa suuntaan. Poliisit ja virkamiehet kuvittelevat itse hoitaneensa hommat, ja kuningatar voi myhäillä ovelasti ja tyytyväisenä taustalla.

Samaa menetelmää Elisabet käyttää tälläkin kertaa. Tutkintaa hoitavat niin MI5 kuin poliisikin, mutta niiden pääteoria liittyy Putiniin, jonka arvellaan olevan murhan takana. Teoria on toki kiinnostava, mutta ei Elisabetin mielestä kuitenkaan oikea. Niinpä hän värvää uuden apulaisyksityissihteerinsä Rozie Oshodin tekemään salaisia tiedusteluja puolestaan. Niin salaisia, että Rozien on salattava ne omalta esimieheltään eli kuningattaren yksityissihteeri Sir Simonilta.

Rozie kuitenkin on sopiva valinta tehtävään, sillä hän on Afganistanin sodan veteraani sekä luonut lyhyen mutta loistavan uran pankkiirina. Rozien lisäksi kuningatar tarvitsee apua vanhalta ystävältään, jo eläköityneeltä poliisilta Billy MacLachlanilta. Kumpikin on ehdottoman uskollinen kuningattarelleen. Rozie on kaikin tavoin ehdottoman virkistävä dekkarihenkilö, ja tykästyin häneen kovasti. Toivottavasti hän jatkaa hänen majesteettinsa palveluksessa.

Juoni on riemastuttavan monimutkainen ja koukeroinen, eivätkä poliisi ja MI5 tahdo millään päästä eteenpäin, ei, vaikka lisää ruumiitakin tulee. Eniten kuitenkin pidin siitä, miten lempeän rakastavasti Bennett kuvaa hänen majesteettiaan ja tämän arkea. Samalla se herätti mielessä kyllä kysymyksiä. Elisabet II on edelleen elossa, mutta hänestä ja hovin muistakin jäsenistä on kirjoitettu fiktiota ja tehty elokuvia sekä tv-sarjoja. En ota kantaa asian moraaliseen puoleen, vaikka sekin on kiinnostava. Mutta mielenkiintoista on, miten etäännyttävää monarkian julkisuus oikein on. Tuntuu, kuin tuntisin Elisabetin ja hänen elämänsä hyvinkin. On muistutettava itseään, että tunne perustuu pelkästään fiktiivisiin tarinoihin.

The Crownin uusia jaksoja joutuu edelleen odottelemaan, mutta Hänen majesteettinsa tutkimuksia -sarjan toinen suomennos Kolme koiraa haudattuna ilmestyy ihan tuota pikaa. Sen kylkeen pitää valmistaa Elisabetin suosikkiaperitiivi:

1 osa Gordon’s Giniä
2 osaa Dubonnet’a
sitruunaviipale
2 palaa jäätä

S. J. Bennett: Windsorin solmu (The Windsor Knot)
Suom. Kaisa Haatanen.
WSOY 2021. 249 s.
Äänikirjan lukija Karoliina Kudjoi.

Ennakkokappale.

Eeva Kiviniemi: Ahne

 

”Oikein lukukelpoista ja vailla suurta raakuutta toimivaa jännitystä”, toteaa Ruumiin kulttuurin (1/2021) kriitikko Pirjo Ylöstalo Eeva Kiviniemen ja Taina Pietikäisen esikoisdekkarista Joki. Kyse on Turkuun sijoittuvasta kevytdekkarista, joka aloitti Kati Berg tutkii -nimisen sarjan. Kirjailijakaksikko kertoi blogissaan etsineensä pitkään mutta turhaan dekkarilleen kustantajaa ja päättäneensä lopulta julkaista sen omakustanteena.

Avausosa Joki ilmestyi siis vuonna 2020, ja nyt Kati Bergin tutkimukset jatkuvat dekkarissa Ahne. Kirjailijakaksikosta on tullut -yksikkö, sillä teos ilmestyi pelkästään Eeva Kiviniemen nimissä. Sen sijaan muutosta ei ole tapahtunut kustantamoasiassa, vaan Ahnekin on omakustanne. Sitä en tiedä, kuinka aktiivisesti Kiviniemi on edes etsinyt kirjoille ulkopuolista kustantajaa. Sen sijaan sen tiedän, että Saga Egmont -kustantamo on tehnyt tai tekemässä kummastakin kirjasta äänikirjaversiota.

Olisin kyllä toivonut, että Kati Berg tutkii -sarjalle olisi jo kustantaja löytynyt. Sekä Joki että Ahne ovat omassa alagenressään oikein hyviä, mutta ainakin Ahneessa olisi ollut vielä lisäpotentiaalia enempäänkin kuin mitä siinä lopulta on. Rivakkaotteinen kustannustoimittaja olisi voinut karsia rönsyjä ja jäntevöittää lopputulosta. Tämä on siis puhdasta mutua, sillä en tiedä, millaisen myllyn läpi kirja on oikeasti kulkenut. Mutta omaan makuuni Ahneessa olisi ollut karsimisen varaa muun kuin varsinaisen dekkarijuonen osalta. Lisäksi Kiviniemi vielä paljastaa Joen juonen ja loppuratkaisun ilman sen kummempia varoituksia! Kirjat siis kannattaa lukea ilmestymisjärjestyksessä.

Sarjan nimihenkilö Kati Berg on keski-ikäinen työtön historioitsija, joka ei koskaan saanut valmiiksi väitöskirjaansa kuningatar Kristiinasta, koska hänen kontolleen jäi lasten- ja kodinhoito biologimiehen tehdessä uraa ja tutkimusta pitkillä ulkomaankomennuksilla. Pitkä avioliitto on nyt kriisissä. Työmatkalta palannut aviomies löysi kodistaan tuntemattomat vuokralaiset ja vaimonsa kommuunista istumassa vieraan miehen sylissä.

Kati ei halua muuttaa takaisin kotiin, ja mies murjottaa. Samaan aikaan Kati huomaa pitävänsä yhä enemmän työllisyyskurssilla tapaamastaan Nallesta. Veri alkaa kiertää suonissa aivan kuten joskus ammoin nuoruudessa! Eniten tilanne tuntuu kaivelevan Millaa, Katin ja Pertin aikuista poliisiharjoittelijatytärtä, joka purkaa estoitta tunteitaan aiheuttaen kiusallisia tilanteita ja mielipahaa.

Katin tunne- ja perhekuvioita käsitellään Ahneessa paljon, kuten leppoisan cosy mystery -tyyppisen dekkarin tyyliin kuuluukin. Mutta kyllä siinä tapahtuu myös murha (itse asiassa parikin!) ja koko joukko muita rikoksia, jotka lopulta kietoutuvat siististi yhteen. Kirja alkaakin hyytävällä kohtauksella, jossa kaksi aamulenkkeilijää löytää nuoren naisen kuoliaaksi puukotetun ruumiin Kuuvuoren kuntoportailta.

Milla päätyy harjoittelussaan mukaan Kuuvuoren tapauksen tutkintaan, vaikka hänet sen lisäksi sysätään avustamaan Turkuun liittyvän vakuutuspetossarjan selvittelyssä. Milla osoittautuu jälleen hoksaavaiseksi poliisiksi, mutta Katinkin tutkijantaitoja tarvitaan loppuratkaisuun pääsemiseksi.

Kati törmää kummallisiin arvoesineiden katoamisiin, kun hän aloittaa vapaaehtoistyöt vanhusten palveluasunnoissa. Hukkaavatko huonomuistiset vanhukset itse tavaroitaan, joita hoitohenkilökunta ei ehdi pitää silmällä, vai liittyykö viattomilta vaikuttaviin tapauksiin sittenkin joku ulkopuolinen? Palvelutaloissa kun tuntuu erilaista väkeä lappavan kuin parhaassakin hollituvassa. Tämäkin juonilinjan yhdistyy lopulta Kuuvuoren puukotukseen, jonka ratkaisemiseen antaa korvaamattoman apunsa myös sympaattinen Kullannuppu-suomenhevonen.

Ehdottomia vahvuuksia Ahneessa (ja Joessa) ovat kauniisti kuvatut Turun maisemat, kadut ja rakennukset. Kun paikat ovat edes hitusen tuttuja, pystyy mielikuvissaan liikkumaan henkilöiden kantapäillä keskellä upeaa kaupunkia. Pidän kovasti myös siitä, että dekkarisarjan päähenkilö on mitä epätodennäköisin eli yli viisikymppinen työtön nainen. Ja kuten sanottu, rikosjuonetkin on punottu oikein näppärästi.

Kati on kuten kuka tahansa ihminen, eli hänessä on myös ärsyttäviä piirteitä. Itse väsyin hänen hanakkuuteensa kommentoida kaikissa mahdollisissa yhteyksissä ympäristönäkökulmaa. Onko pakko joka suupalasta kertoa, että se on vegaaninen tai miksi se ei nyt tällä kertaa ole mutta ensi kerralla kyllä taas varmasti?

Tunnustan harpponeeni yli lähes koko luvun, jossa Kati ja muutama muu henkilö piipahti Helsingissä mielenosoituksessa. En siedä tunnetta, että minua aletaan sormi pystyssä opettaa. Sellainen olo tässä kohdassa valitettavasti tuli, ja tähän olisin kustannustoimitusta kaipaillut. (Enkä nyt suinkaan tarkoita, etteivätkö ympäristökysymykset ja ilmastonmuutos olisi kiinnostavia ja tärkeitä aiheita.)

Mutta näistä kitinöistäni huolimatta kokonaisuutena Ahne toimii oikein hyvin. Mielihyvin palaan Katin ja Millan matkassa Turkuun, jos sellainen mahdollisuus tulee.

Eeva Kiviniemi: Ahne
Omakustanne, BoD, 2021. 268 s.

Arvostelukappale.

Juoneen liittyy myös omintakeinen jo aikaa sitten edesmennyt taiteilija Sally Schnitt tai ainakin hänen maalaamansa taulut. Taiteilija on fiktiivinen, mutta hänen tarinansa perustuu osittain taiteilija Meri Genetzin elämään. Tämä on erittäin mielenkiintoista, sillä luettuani Sanna Ryynäsen kirjoittaman Meri Genetz - Levoton sielu -elämäkerran, sain tietää, että olen (erittäin) kaukaista sukua Genetzille!

Eppu Nuotio: Elämänlanka

Antti Hyyrysen vähintäänkin ahdistavan dystopian Viimeinen Atlantis jälkeen oli ihanaa sukeltaa keväisen aurinkoiseen Berliiniin leppoisan Ellen Lähteen kanssa. Eppu Nuotion Ellen Lähteen tutkimuksia -pehmodekkarisarjan odotettu kolmas osa Elämänlanka ilmestyi kuin tilauksesta kaiken koronatuskailun keskelle. Olin totisesti skumppalasillisen ja muhkean suklaakakkupalan tarpeessa!

Eläkeläisleski ja aktiivinen martta Ellen Lähde on epätodennäköinen dekkarisarjan päähenkilö. Pian 60-vuotias entinen Turun kaupungin kartanpiirtäjä asuu idyllisellä Portsan puutaloalueella. Ellenillä ovat jalat tukevasti maassa ja sormetkin mieluusti mullassa, sillä puutarhanhoito on hänen lempiharrastuksensa.

Myös keittiössä Ellen on melkoinen velho, ja kuppi kuumaa sitruunainkivääriteetä sopii helpotukseksi vaivaan kuin vaivaan. Rakkauselämään tuo sopivaa lämpöä espanjalainen puutarhuri Carlos, jonka kanssa etäsuhde on toiminut kohtuullisen miellyttävästi jo vuoden päivät.

Nuotion sarjassa on aiemmin ilmestynyt kaksi osaa eli sarjan aloittanut Myrkkykeiso ja kakkososa Anopinhammas. Valitun nimilinjan mukaisesti on siis nimetty myös uunituore kolmososa Elämänlanka. Nimi viittaa tunnetun suomalaisen elokuvaohjaaja Johannes Svärdin viimeisimpään elokuvaan, joka kuvaa kolmiodraamaa. Triangelin muodostavat myös elokuvan ohjaaja itse sekä sen naistähdet, Johanneksen nykyinen nuori turkulaistaustainen vaimo Aino Tiuramäki ja saksalainen supertähti Elke Schwartz, Johanneksen ex-vaimo.

Sattumalta Ellen on Berliinissä hoitamassa poikansa Leon kaksosia samaan aikaan kun kaupungissa ovat meneillään Berlinale-elokuvajuhlat, joiden ohjelmaan kuuluu myös Svärdin elokuvan ensi-ilta. Svärd Aino-vaimoineen vieläpä vuokraa Leon entisen asunnon elokuvajuhlien ajaksi. Ellen saa vapaalipun Elämänlangan ennakkonäytökseen ja on haltioissaan. Suomalainen Aino Tiuramäki on kovassa nosteessa, mikä tuntuu Ellenistäkin mukavalta. Hän tosin toivoisi, että Johannes Svärd palaisi vielä yhteen lumoavan Elken kanssa.

Berlinalen gaalaillan aikaan tapahtuu rikos, joka liittyy Svärdiin ja hänen lähipiiriinsä. Siitä ei kuitenkaan tehdä rikosilmoitusta, mutta kun Ellen saa siitä vihiä, se alkaa askarruttaa häntä. Kotona Turussa Samuel saa tehdä vähän tiedusteluja, ja lopulta Ellen voi huokaista tyytyväisenä ratkaistuaan ainakin omasta mielestään mysteerin.

Ellen Lähteen tutkimuksia -sarja edustaa erittäin pehmoa dekkarityyliä, joten rikosromaaniodotukset kannattaa säätää hyvin alhaiselle tasolle, kenties jopa nollaan. Näin tehtyään voikin sitten huoleti heittäytyä kultturellin Ellenin matkassa nauttimaan turistikierroksesta Berliinin nähtävyyksien parissa, kiertelemään museoissa ja shoppailemaan putiikeissa ja toreilla välillä kahviloissa virkistäytyen. Ellen kokkaa, hoitaa parvekekasveja ja ihmissuhteitaan antaumuksella.

Sarjan aiemmat osat lukeneena oli mukavaa päivittää myös Ellenin suomalaisten ystävien kuulumiset. Nuotio on parhaimmillaan kuvatessaan leppoisaa kotoilua, jota Ellenkin arvostaa.

Harmillisesti tekstiin oli jäänyt pari katalaa oikolukuvirhettä. Korjaakohan jokin ohjelma automaattisesti taimen taimeneksi? Hyvä, ettei kahvi pärskähtänyt sivuille, kun Ellen ostaa puutarhaliikkeestä ties kuinka monen kukan ’taimenia’! Entä miksi oikolukuohjelma tai ihmisoikolukija ei nappaa milleniumia tekstistä ja korjaa sitä millenniumiksi? Mutta nämä annettakoon anteeksi, koska Elämänlanka kokonaisuutena viihdytti ankeatunnelmaista viikonloppua niin oivallisesti!

Eppu Nuotio: Elämänlanka
Otava 2020. 285 s.

Arvostelukappale.