Jenni Räinä: Suo muistaa

 

Juho on perinyt pienen ojitetun suon jostain päin autioituvaa Pohjois-Pohjanmaata tai ainakin niiltä main. Ojitus ei ole muuttanut suota kunnon metsäksi, mutta on muuttanut sen tasapainoa ratkaisevasti. Juho on päättänyt ennallistaa omistukseensa tulleen suon ja sen lähisuot takaisin alkuperäiseen kuntoonsa. Se on oleva alkusysäys jollekin suurelle ja ratkaisevan tärkeälle muutokselle!

Juho on ostanut vanhan kansakoulun suonsa lähituntumasta. Sinne hän on kutsunut joukon samanhenkisiä ystäviään asumaan ja tekemään työtä. Yhdessä heidän on tarkoitus aloittaa konkreettinen soiden ennallistamisprojekti, kerätä varoja ja uusia yhteisön jäseniä projektin tueksi sekä aloittaa luomuviljelyyn perustuva omavaraistalous. Työtä on siis enemmän kuin kylliksi, mutta Juho on päättäväinen ja innostunut. Pitää ostaa hevonen! On raivattava pusikoituneet peltotilkut tuottaviksi!

Valokuvaaja Hellä on reissannut maailmalla vuosia ja palanut loppuun. Nyt hän tyhjentää sukunsa taloa isoisän jäljiltä myyntiin. Urakka on valtava, eikä tilannetta helpota, että Hellä tuntee olevansa hukassa. Kuka hän on ja mitä hän elämältään haluaa? Palautuvatko voimat vielä? Pystyykö hän tekemään työtään? Hakkuiden muuttama lapsuudenmaisema masentaa mieltä. Ihmisistä tyhjenevä pohjoinen tuntuu olevan vain materiaalivarasto, jota voidaan surutta verottaa.

Hellän ja Juhon yhteisön tiet risteävät, tietysti, sillä harvaanasutulla seudulla niin käy vääjäämättä.

Toimittaja Jenni Räinä on julkaissut ennen esikoisromaaniaan Suo muistaa kolme tietokirjaa. Yhdessä valokuvaaja Vesa Rannan kanssa julkaistu pohjoisen maaseudun autioitumista käsittelevä Reunalla (Like, 2017) nappasi Botnia-palkinnon. Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto tuli teoksesta Metsä meidän jälkeemme (Like, 2019). Sillä teoksella on Räinän lisäksi kolme muuta tekijää. Viime vuonna ilmestyi Kulkijat (Like), jossa Räinä käsittelee vaeltamista ja vaeltajanaisia.

Kun huomasin, että Räinältä oli tulossa romaani, tiesin heti haluavani lukea sen. Hieman tosin aavistelin, että se voisi olla makuuni hieman turhan osoitteleva tai jotenkin liian luonnonsuojeluhurmoksellinen, mutta kaikkea vielä. Räinä on loistavasti sulauttanut aiempien teostensa aineksia ja teemoja hienoon, aavistuksen ironiseen tarinaan. Kuvaus luonnon ylikäytöstä ja pohjoisten alueiden häikäilemättömästä ryöstöstä on toteavuudessaan karmaiseva. Räinä ei saarnaa vaan näyttää, pakottaa ajattelemaan ja tuntemaan itse.

Monimutkaista ongelmaa ratkaistaan harvoin yksinkertaisella keinolla. Sen saa Juho yhteisöineen vähitellen katkerasti huomata. Suon ennallistaminen ei lopulta ole yksioikoista eikä helppoa, vaikka se siltä on ajatuksen tasolla tuntunut. Kun rahat uppoavat ensimmäisen suon ojien tukkimiseen, Juho päättää, että seuraavan kimppuun käydään perinteisesti lihasvoimin. Onhan heitä kaksi miestä, useampi nainen ja yksi hevonen. Innostus, idealismi ja optimismi alkavat kuitenkin syksyn pimetessä karista. Räinä paljastaa raa’an rehellisesti, millaisia motiiveja itse kullakin on yhteisöön liittyessään ollut.  

Hellän siivousprojekti jatkuu sekin odotettua kauemmin. Mitä vähemmäksi hän saa tavararöykkiöitä karsittua, sitä selvemmin hän alkaa nähdä itsensä ja muut. Mutta mikä on hänen paikkansa maailmassa? Auttaisiko rantasaunan maalaus sen selvittämisessä? Sekä Juho että Hellä päätyvät lopulta tahoillaan tekemään ratkaisuja.

Nautin Suo muistaa -romaanin lukemisesta kovasti! Sen kuvaama maailma on samaan aikaan itselleni turvallisen tuttu ja kiehtovan vieras. Maalla ikäni asuneena suhtauduin aluksi huvittuneesti Juhon ja kumppaneiden ajatuksiin ja unelmiin omavaraistalousonnelasta. Räinä avaa heidän silmiään lempeästi mutta samalla armottomasti, ja lopulta aloin jo sääliä hänen maallemuuttajiaan.

Jenni Räinä: Suo muistaa
Gummerus 2022. 261 s.
Kansi Jenni Noponen.

Arvostelukappale.

Jenni Räinä ja Vesa Ranta: Reunalla

”Parrein se on pysyä täällä terveenä, jos meinaa selvitä.” 

Pekka Nyman, 67.

Toimittaja Jenni Räinän ja valokuvataitelija Vesa Rannan kirja Reunalla – Tarinoita Suomen tyhjeneviltä sivukyliltä antaa kasvot globaalille maaseudun autioitumiselle. Räinä ja Ranta ovat kierrelleet töidensä takia Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun syrjäseuduilla. Pari vuotta sitten kaksikko päätti tehdä aiheesta kirjan, jossa kerrottaisiin tyhjien ja tyhjenevien talojen ja niiden asukkaiden tarinoita. 

Räinä ja Ranta vierailivat kahdeksassatoista kodissa ja useimmissa monia kertoja. Haastateltavia kirjassa on kaksikymmentäkolme, kaikki hyvin erilaisia ihmisiä historioineen ja elämänkokemuksineen. Vanhin on yli 90-vuotias, nuorimmat koululaisia, 14-15-vuotiaita. Kaikki haastatellut eivät ole maalla ikänsä asuneita, vaan mukana on maallemuuttajia, kaukaisimmat Japanista asti tulleita.

Luvut maaseudun autioitumisasiassa ovat tyrmääviä. Räinä lyö pöytään muun muassa seuraavia:

•  Viimeisten viidentoista vuoden aikana maaseudulta on muuttanut yli 130 000 ihmistä.
•  Lapissa oli vuonna 2017 suunnilleen saman verran asukkaita kuin vuonna 1953.
• Suomessa maaltamuutto on noin viisitoista vuotta perässä muita Euroopan maita, ja ennen vuotta 2030 on todennäköistä, että maalta muuttaa vielä 400 000 – 700 000 ihmistä kaupunkikeskuksiin.
• Yli puolet suomalaisista asuu 200 km:n etäisyydellä Helsingistä.
  

Räinä ja Ranta halusivat selvittää, kuka haluaa kuitenkin jäädä tai muuttaa sinne, missä eläminen on muuttunut hankalaksi. Vastaukset ovat yhtä monenkirjavia ja mielenkiintoisia kuin heidän kohtaamansa ihmisetkin. Elämä syrjäisilläkin seuduilla on antoisaa ja värikästä, täyttä elämää, mutta kun ihminen sairastuu tai tarvitsisi muuten yhteiskunnan apua, näyttää kuvio aivan toisenlaiselta.

Reunalla-kirja avaa suomalaista nykymaaseutua kaunistelematta mutta myös kauhistelematta. Tekijät kunnioittavat ihmisiä, joista kirjoittavat ja joita kuvaavat. Rakkaus ihmisiin ja maahan on teoksessa käsinkosketeltavaa ja siksi kirja ja sen ihmiset koskettavat lukijaa. Tarinat ovat pohjoispohjalaisia ja kainuulaisia, mutta samalla ne ovat hyvin yleispäteviä. Samat ilot ja ongelmat on taajamien ulkopuolella asuvilla eteläsuomalaisilla ihmisillä. Lukiessani tunnistin monia asioita omasta ja lähipiirini elämästä, vaikka asun satojen kilometrien päässä kirjan maisemista mutta maalla ja siis syrjässä kuitenkin.

Teksteissä ihmiset saavat puhua itselleen tärkeistä asioista. Tulee tunne hyvin intiimistä kohtaamisesta, mikä on vaatinut haastateltavan ja toimittajan keskinäistä luottamusta ja kunnioitusta. Sama pätee Vesa Rannan upeisiin, puhutteleviin ja koskettaviin valokuviin. Ne ovat rehellisiä ja rujon kauniita, rakastavia. Tekstit ja kuvat käyvät teoksessa hienovireistä vuoropuhelua. 

Jenni Räinä ja Vesa Ranta: Reunalla – Tarinoita Suomen tyhjeneviltä sivukyliltä
Like 2017. 263 s.

Arvostelukappale.


Reunalla oli yksi kahdeksasta Botnia-palkintoehdokkaasta tänä syksynä, ja tänään sille myönnettiin kyseinen palkinto. Lämpimät onnittelut, Jenni Räinä ja Vesa Ranta! Onnittelut myös kustantamo Likelle! 

Oulun kirjailijaseuran julkaisema Botnia-palkintoraadin perustelu voittajateoksesta:”Kaupungistuminen ja maaseudun autioituminen ovat maailmanlaajuisia ilmiöitä. Millaista on elää seuduilla, joilta palvelut karkaavat yhä kauemmas ja naapureiden ikkunat pimenevät yksi toisensa jälkeen? Toimittaja Jenni Räinä ja valokuvaaja Vesa Ranta antavat tälle globaalille kysymykselle pohjoispohjalaiset ja kainuulaiset kasvot sekä maiseman teoksessaan Reunalla – Tarinoita Suomen tyhjeneviltä syrjäkyliltä. Räinän haastatteluihin perustuvat tekstit avaavat lukijalle ainutlaatuisen tilaisuuden kohdata mielenkiintoisen joukon ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta valinneet jäämisen tai vastavirtaan kulkemisen. Maaseudulla eläminen vaatii oma-aloitteisuutta, sitkeyttä ja jääräpäisyyttä sekä hyvää terveyttä ja runsain mitoin rohkeutta.

Teoksen haastatellut avaavat ovensa ja ajatuksensa lukijalle ja kertovat omat tarinansa. Vesa Rannan kamera tavoittaa karun maiseman kauneuden sitä romantisoimatta. Kuvat käyvät vahvaa vuoropuhelua tekstin kanssa, ja molemmat käsittelevät kohteitaan niitä arvostaen ja kunnioittaen. Rakkaus suomalaiseen maaseutuun ja sen asukkaisiin välittyy kirjan sivuilta vahvana ja aitona.”

Botnia-palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa ja sen lahjoittavat Oulun kaupunki ja Osuuskauppa Arina. 
Botnia on palkintona poikkeuksellinen: ehdolle voidaan hyväksyä mitä tahansa kirjallisuuden lajia edustava teos. Kielirajausta ei ole – riittää että tekijä asuu tai on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta. Syksyisin jaettavan palkinnon ehdokaslistalle kelpaavat teokset, jotka on julkaistu saman vuoden keväällä tai edellisen vuoden syksyllä. Tällä Oulun kirjailijaseura haluaa kamppailla kirjallisuuden lyhenevää elinkaarta ja kvartaalikustantamista vastaan. Hyvä kirja kelpaa luettavaksi vielä vuodenkin päästä ilmestymisestään.

Palkintoraadin kokoonpano vuonna 2018:
Kirjallisuuden professori Sanna Karkulehto, Jyväskylän yliopisto (raadin puheenjohtaja)
Tutkija Kasimir Sandbacka, Oulun yliopisto (raadin varapuheenjohtaja)
Kirjastonhoitaja Jaana Märsynaho, Oulun kaupungin kirjasto (raadin sihteeri)
Tutkija, toimittaja Satu Koho
Toimittaja Pia Kaitasuo, Kaleva
Kirjabloggaaja Kirsi Hietanen, Kirsin kirjanurkka
Myymäläpäällikkö Heli Helenius, Suomalainen kirjakauppa (Rovaniemi ja Kuusamo)