Raimo Pesonen: Vesi

Vuonna 2014 olen kuunnellut Raimo Pesosen tragikoomiseksi luonnehtimani pienoisromaanin Automies ja merkinnyt muistiin, että Pesosta voisi lukea lisääkin. Sittemmin on ilmestynyt romaani Metsästäjät (Siltala, 2014). Siitä en tiedä mitään, mutta tuohon kuuntelemaani Automieheen verrattuna uunituore Vesi on todella erilainen teos.

Vesi on sysiankea dystopia ’lähitulevaisuuden Suomesta’, kuten takakannessa teosta kuvataan. Toivon totisesti, että näin ei ole! Ei nimittäin hyvältä näytä maailman meno Pesosen tarinassa.

Automiehen tapaan Vesikin on niukka pienoisromaani, jossa ei ole mitään turhaa, ei ainakaan selityksiä lukijaa varten. Alkuun lähdetään tarinan keskeltä ja samaan tapaan myös lopetetaan. Lukijalle tulee tunne, että on saanut (tai joutunut, miten vain) hetken kulkea mukana omituisella matkalla, jonka päämäärä tai mieli ylipäätään jää epäselväksi.

Mutta maantiellä tai jollakin sen tapaisella ollaan. Riku on vapautunut vankilasta, mutta joutuu välittömästi kahden omituisen tyypin, Lassin ja Ipanan, sieppaamaksi ja kiduttamaksi. Lassi yrittää puristaa Rikusta tietoja Johannasta, mutta tuloksetta, sillä Rikulla ei ole toivottavia tietoja. Riku pääsee pakoon sieppaajiaan, mutta päätyy oitis viranomaisten haaviin ehdonalaisrikkomuksesta. Hänet lähetetään takaisin vankilaan. Kuljetusfirman työntekijät ovat – Lassi ja Ipana.

Lassi arvelee voivansa houkutella Johannan luokseen kidnappaamalla tämän iäkkään sukulaisnaisen hoitokodista. Matkan varrelta mukaan tarttuu vielä Noor, pakolaisnainen. Retkue matkustaa halki raiskatun, savuavan maiseman, jossa vaani vaara joka mutkan takana.

Tarina on aukkoinen, väkivaltainen ja synkkä. Lohduton.

Raimo Pesonen: Vesi
Like 2020. 152 s.
Äänikirjan lukija Jari Nissinen, kesto 3 h 9 min.

Painettu kirja arvostelukappale, äänikirja Storytel.

Raimo Pesonen: Automies

Tämän juttuni voin aloittaa kliseisesti toteamalla, etten ollut kirjailija ja musiikkimies Raimo Pesosesta ennen kuullutkaan. Nimittäin ennen kuin olin lainannut kirjastosta äänikirjaosastolta romaanin Automies. Kuuntelemaan lähdin niin ikään aika puhtaalta pöydältä, sillä en lukenut edes takakantta kunnolla ennen kuin sujautin ensimmäisen cd:n soittimeen.

Automiehen nimihenkilö ja minäkertoja vaikuttaa alkuun hieman yksioikoiselta kaverilta. Epäilin jossain vaiheessa, että ihan kaikki lepakot eivät taida tornissa pesiä. Kaverin lievä omituisuus saa tarinan mittaan sitten loogisen selityksensä, kunhan malttaa kuunnella tai lukea rauhassa eteenpäin. Samalla selviää myös, miten kaveri on päätynyt tilanteeseen, jossa hän ajelee ympäri Suomea jakelemassa ilmaislehteä ja poimimassa jäljelle jääneet vanhat numerot Sprintterinsä takapäähän. Sprintteri on paitsi miehen työväline myös koti silloin, kun ystävien tai naisystävien nurkkiin ei pääse majailemaan.

Vaikka minäkertoja siis tuntuu olevan hieman ulalla monesta asiasta, naisten suhteen hänellä on vientiä. Liiankin kanssa. Silti mies viettää suurimman osan ajastaan tien päällä tai kirjainhuoltamoilla kahvia särpien ja rasvaista ruokaa nautiskellen. Huomaamaton ja harmiton mies sulautuu helposti muiden automiesten joukkoon. Kaverissa on myös hieman jeesmiehen vikaa, joten hän joutuu tahtomattaan kummallisiin ja hankaliin tilanteisiin.

Meno on paikoin absurdia. Naurattikin ensin, mutta kun kierrokset vain lisääntyvät, alkoi hymy hyytyä. Tragikoominen lienee lähellä totuutta, kun kuvaillaan Automiehen tyylilajia. Pidin Pesosen salaviisaasta kerrontatavasta. Lause on miellyttävärytmistä, ja uskon, että tämä olisi toiminut jopa paremmin itse luettuna ainakin ensimmäisellä kerralla. Pidin myös kirjan napakasta koosta. Miksi turhaan venyttää juttua, jos asia tulee selväksi vähemmälläkin? Mieluusti luen lisää Pesosen tuotantoa. Nimi on laitettu muistiin.

Raimo Pesonen: Automies

Siltala 2012.

BTJ:n äänikirja. Laajuus 4 cd:tä, kesto 4 h 36 min. Lukija Tuomas Tulikorpi.