Seppo Jokinen: Viimeinen vääntö

 

Seppo Jokinen on kirjoittanut kolmekymmentä kirjaa tamperelaisesta komisario Sakari Koskisesta (yksi teoksista on novellikokoelma). Tämä taas on viidestoista Koskis-dekkarista kirjoittamani blogijuttu. Kirjat olen lukenut kaikki, monet useampaan kertaan. Suhteemme on siis ollut pitkä ja tiivis.

Onko siis ihme, että tunnelma on Viimeisen väännön kansien sulkemisen jälkeen haikea? Komisario Koskinen ratkaisee viimeisen juttunsa aivan virkauransa kalkkiviivoilla ja jää eläkkeelle. Se oli siis ainakin siltä osin siinä. Sattuman oikusta eläköitymisteema vielä koskettaa omaa lähipiiriänikin ihan lähiaikoina, joten tunnelataus oli melkoinen.

Viime syksynä Suomen dekkariseura vietti 40-vuotisjuhlia. Juhlan yhteydessä Seppo Jokinen palkittiin seuran hallituksen arvostetulla Hornanlinna-kunniakirjalla, joka myönnetään henkilölle tai taholle, joka on toiminnallaan pitkäaikaisesti ja määrätietoisesti vaikuttanut suomalaisen dekkarikulttuurin kehittymiseen. Kunniakirja on myönnetty ensimmäisen kerran v. 2005, jolloin sen sai Pirkko Arhippa. Jokinen on järjestyksessä seitsemäs Hornanlinna-palkittu.

Dekkariseuran hallituksen perustelut löytyvät täältä. Niihin on helppo yhtyä, ja kerrattuani nuo kaikki neljätoista itse kirjoittamaani juttua Jokisesta ja Koskisesta voin todeta, että olen kaikki perusteluissa mainitut asiat jossain muodossa sanonut itsekin, muutamat pariinkin kertaan. Seppo Jokinen on totisesti Hornanlinnan ansainnut. Onnittelut vielä kerran!

Viimeinen vääntö sijoittuu siis Koskisen viimeisiin työviikkoihin. Mies pitää kuitenkin ennen eläkkeelle siirtymistään kunnon rupeaman kesälomaa, eikä suostu kertomaan töissä kenellekään, mitä aikoo lomallaan tehdä. Hyvin poikkeuksellisesti Koskinen matkustaa ulkomaille, tosin tuttuihin maisemiin. Lomareissulla ei kuitenkaan rikoksia tapahdu, vaan ne keskittyvät tutusti Tampereelle.

Ensin katoaa nelikymppinen Moona Helahuovi kirjaimellisesti jäljettömiin. Nainen työskentelee miehensä kanssa media-alalla ja sen lisäksi hän on terapeutti. Aviomies on ilmoittanut vaimon katoamisesta. Johtolankoja on surkean vähän.

Toinen tapaus on myös vähän omituinen. Tuntematon mies tunkeutui asuntoon ja pahoinpiteli vaimon sairaalakuntoon sillä aikaa, kun aviomies oli suihkussa. Poliisien mielestä aviomies etsiskeli kummallisen kauan pyyhettään, mutta vaimon kuulemista hidastaa tämän terveydentila.

Kolmas rikossarja on kaikkein omituisin. Joku käy Tampereen ydinkeskustassa ihmisten kimppuun ja pudottaa tai ainakin yrittää pudottaa nämä koskeen. Ensimmäiset uhrit ovat kolme teinityttöä, jotka onneksi ehditään ajoissa pelastaa veden varasta. Päällekarkaajasta saadaan kuitenkin vain viitteelliset tuntomerkit, joten uusia tapauksia ehtii vielä sattua, ennen kuin poliisi pääse yhtään hajulle mahdollisesta tekijästä.

Käytännössä kaikki tapaukset polkevat enemmän tai vähemmän paikallaan Koskisen loman ajan ja saavat kunnolla vauhtia vasta hänen paluunsa jälkeen. Vyyhden viimeisen langanpään solminta menee tosiaan miltei viime minuuteille, mutta kaikki on lopulta valmista, kun vuorokausi vaihtuu ja Koskinen ihan virallisesti on eläkkeellä.

Viimeinen vääntö on vähän kaihoisan surumielinen ja nostalginen päätös Koskisen pitkälle ja vaiheikkaalle virkauralle ja Jokisen dekkarisarjalle. Komisarion yksityiselämän koukerotkin saadaan siinä siististi nippuun. Jos aikoo vasta nyt tutustua Koskiseen, ei ainakaan tästä osasta kannata aloittaa. Viimeinen vääntö on hellä hyvästijättö meille vanhoille uskollisille ystäville.

”Koskinen sulki silmänsä ja kuulosteli hetken itseään. Kyllä! Kyllä se niin oli. Hän tunsi olonsa vapautuneeksi.”

Aika velikulta.

Seppo Jokinen: Viimeinen vääntö
Kultosaari 2025. 343 s.
Äänikirja Storyside, lukija Jukka Pitkänen.

Painettu kirja arvostelukappale.
Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

 

Komisario Koskisesta kertovan sarjan kaikki kirjat:

Koskinen ja siimamies. Karisto, 1996. 
Koskinen ja raadonsyöjä. Karisto, 1997. 
Koskinen ja pudotuspeli. Karisto, 1998. 
Koskinen ja taikashow. Karisto, 1999. 
Koskinen ja kreikkalainen kolmio. Karisto, 2000.
Hukan enkelit. Karisto, 2001. Vuoden johtolanka -palkinto 2002.
Piripolkka. Karisto, 2002. 
Vilpittömässä mielessä. Karisto, 2003.
Suurta pahaa. Karisto, 2004. 
Sana sanaa vastaan. Karisto, 2005. 
Hiirileikki. Karisto, 2006. 
Viha on paha vieras. Karisto, 2007. 
Kuka sellaista tekisi. Karisto, 2008. 
Lyöty mies. Karisto, 2009. (Novellikokoelma.)
Räätälöity ratkaisu. Karisto, 2010. 
Ajomies. Crime Time, 2011. 
Hervantalainen. Crime Time, 2012.
Vihan sukua. Crime Time, 2013. 
Mustat sydämet. Crime Time, 2014. 
Kuolevaksi julistettu. Crime Time, 2015. 
Rahtari. Crime Time, 2016. 
Vakaasti harkiten. Crime Time, 2017. 
Lyödyn laki. Crime Time, 2018. 
Rottasankari. Crime Time, 2019. 
Pisara veressä. Crime Time, 2020. 
Siipirikkoiset. Crime Time, 2021.
Pahasti tehty. Crime Time, 2022.
Sen maksaa minkä tilaa. Crime Time, 2023.
Satuttamisten summa. Kultosaari, 2024.
Viimeinen vääntö. Kultosaari, 2025.

Seppo Jokinen: Satuttamisten summa #dekkariviikko

 

Melko tarkalleen vuosi sitten toukokuussa 2023 ruotsalainen Storytel kertoi hankkineensa oikeudet kaikkiin Seppo Jokisen jo ilmestyneisiin Komisario Koskinen -dekkareihin. Sopimus piti sisällään myös tulevat sarjan osat, jotka Jokinen tulisi siis kirjoittamaan Storytelin omistamalle Storyside-kustantamolle. Samainen Storyside alkaa Helsingin Sanomien (29.12.2023) mukaan myös julkaista Komisario Koskinen -sarjan teosten käännöksiä. Ensimmäiseksi on tulossa ruotsin- ja tanskankieliset versiot sarjan aloitusosasta Koskinen ja siimamies.

Helsingin Sanomien jutussa kerrotaan myös, että Jouni Tervo on perustanut Kultosaari-nimisen uuden kustantamon vain Seppo Jokisen tuotantoa varten. Kultosaari hoitaa jatkossa Jokisen painettujen suomenkielisten teosten kustantamisen ja toimii linkkinä Jokisen ja Storytelin välillä.

Kieltämättä uutinen hieman hätkähdytti jonkin verran kustannusmaailman menoa seuraavaa lukijaa. Järjestely vaikutti myös hieman sekavalta. Mutta toisaalta Jokinen on ennenkin vaihtanut kustantamoa. Viisitoista ensimmäistä Koskis-dekkaria ilmestyi Kariston kustantamina vuosina 1996–2010. Vuonna 2010 kaksitoista kirjailijaa perusti osuuskuntamuotoisen CrimeTime-kustantamon. Jokinen oli mukana perustamassa kustantamoa, ja sen puheenjohtajana toimi Jouni Tervo.

CrimeTime päätyi vuonna 2018 osaksi Docendo-kustantamoa, jonka taas WSOY osti vuonna 2020. Tällä tapahtumaketjulla saattaa olla oma osuutensa Jokisen ja Tervon tekemien ratkaisujen kanssa.

Storytel tunnetaan Suomessa lähinnä äänikirjojen kuunteluaikapalveluna, mutta sillä on laajempaakin kustannusalan toimintaa. Vuonna 2019 se osti vanhan suomalaisen Gummerus-kustantamon. Kun luin uutisen Jokisen siirtymisestä Storytelille, ajattelin, että Storytel samalla haluaisi yksinoikeuden Koskis-dekkareiden äänikirjaversioihin. Näin ei suinkaan käynyt, vaan äänikirjat ovat edelleen kuunneltavissa ainakin suurimmissa palveluissa.

Suurimman osan Koskisista on äänikirjaksi lukenut rakastettu Jukka Pitkänen, mutta seitsemän niistä on Ola Tuomisen lukemia ja kaksi Ville Tiihosen. Kaikki kolme ovat ykkösluokan lukijoita, joten äänikirjojen kuuntelijoita todella hemmotellaan. Erityisesti Ola Tuomisen loistava tamperelaisaksentti on ollut Koskis-dekkareissa mieleeni.

Kerrottakoon tässä nyt vielä sekin, että ilmeisesti pian ilmestyvät ruotsin- ja tanskankieliset versiot Jokisen teoksista eivät ole ihan ensimmäiset käännökset hänen tuotannostaan, sillä vuonna 2012 ilmestyi englanninkielinen versio Hukan enkelit -dekkarista (Karisto, 2001) nimellä Wolves and Angels. Sen kustansi Ice Cold Crime -niminen Jarkko ja Jouko Sipilän omistama kustantamo, jonka ideana oli (kenties on edelleen?) käännättää ja kustantaa suomalaista (rikos)kirjallisuutta Yhdysvalloissa. Hukan enkeleistä Jokinen sai Vuoden johtolanka -palkinnon.

Tämän kustannusalan katsauksen jälkeen lopulta itse asiaan eli huhtikuussa ilmestyneeseen 29:nteen Koskis-sarjan dekkariin Satuttamisten summa. Kustantamokoukerot eivät ole kirjailijan otetta saaneet vapisemaan, vaan tämäkin rikosromaani on tasavahvaa Jokis-laatua. Kaltaiseni uskolliset fanit ovat huokaisseet tyytyväisinä ympäri nettiä teoksen mediakappaleiden rantauduttua eri tahoille, painetun kirjan laskeuduttua kirjakauppojen myyntipöydille ja äänikirjan tultua palveluihin kuunneltavaksi.

Liikkeelle lähdetään räväkästi. Taksi törmää lähes autiolla öisellä kadulla auton eteen ryntäävään naiseen. Jälki on rumaa, ja taksin matkustajat häviävät kuin tuhka tuuleen tapahtumapaikalta kuljettajan jäädessä tuijottamaan kadulla makaavaa tyhjyyteen katsovaa naista.

Sitten hypätään Tampereen pääpoliisiaseman rikososaston väkivaltajaokseen, missä komisario Koskisen tutuksi käynyt tiimi työskentelee. Päivä alkaa synkissä tunnelmissa. Yöllä säilöön otettu 17-vuotias nuorukainen on menehtynyt. Ilmeisesti poika ei ollutkaan ollut vain humalassa.

Päivän katkaisee vielä toinen ikävä uutinen. Puoli vuotta aikaisemmin oikeuteen mennyt juttu on palannut bumerangina. Oikeuden mukaan ei ollut riittävää näyttöä siitä, että syytetty olisi ollut tapahtumapaikalla eli entisen naisystävänsä mökillä, josta nainen on löytynyt tapettuna. On ryhdyttävä uudelleen selvittämään jo ratkaistuna pidettyä juttua.

Pian tamperelaispoliisia työllistää myös omituisten pahoinpitelyjen sarja. Kolme nuorta miestä käy Tampereen kaduilla ihmisten kimppuun, ryöstää näiden omaisuutta ja pahoinpitelee sekä uhkailee uhreja. Onko Tampereelle muodostumassa suuren maailman tyylinen katujengi? Kun uhreja alkaa omituisesti yhdistää Koskisen tiimi, muuttuu tilanne entistä kummallisemmaksi. Kuka hautoo kostoa ja miksi?

Juonilangat tuntuvat pitkään erillisiltä. Jossain vaiheessa lukija alkaa aavistella mahdollisia kytköksiä, vaikka tamperelaispoliisit vielä hapuilevat jokseenkin pimeässä. Oikeaoppisesti Jokinen sitten kuitenkin käärii langat siististi kerälle, mutta kuitenkin niin, että myös asiaan kuuluva yllätysmomentti tarinan loppukäänteisiin liittyy.

Koskisen tiimin jäsenten yksityiselämää ei Satuttamisten summassa juurikaan käsitellä. Poikkeuksena on Koskinen itse. En enää ihan tarkkaan muista, miksi Koskinen päätyi avoeronsa jälkeen kodittomaksi, mutta edellisessä kirjassa mies majaili Poliisiammattikorkeakoulun opiskelija-asuntolassa ja maksoi vuokransa pitämällä luennon opiskelijoille.

Nyt asuntorintamalla on tapahtunut melkoinen harppaus parempaan suuntaan. Kollega on päätynyt ulkomaankomennukselle ja antanut Hervantajärven rannassa sijaitsevan mökkinsä Koskisen käyttöön. Vakinaista asuntoa miehellä ei sen sijaan tunnu olevan kiikarissakaan. Naisasioiden suhteen tapahtuu ihan lopussa pieni nytkähdys tiettyyn suuntaan, mutta nähtäväksi jää, mihin se lopulta johtaa. Jotenkin tuntuu, että Koskisella ei ole ainakaan juuri nyt oikein virtaa elämän kuntoon laittamiseen.

Mutta kuten sanottu, Jokisen kerronnassa on edelleen virtaa. Tampereen pääpoliisiaseman rikososaston poliisien pariin palaa kerta toisensa jälkeen kuin kotiinsa, ystävien pariin.

Seppo Jokinen: Satuttamisten summa
Kultosaari 2024. 303 s.

Arvostelukappale.

Kesäkuun toinen viikko eli tällä kertaa 10.6.-16.6.2024 on perinteisesti kirjablogeissa dekkariviikko. Tänään alkava sometempaus on jo kymmenes perättäinen #dekkariviikko. Kirsin kirjanurkka toimii tänä vuonna tempausviikon koordinoijana, ja tämä Seppo Jokisen Satuttamisten summa -dekkarin esittelybloggaus oman dekkariviikkoni avausjuttuna. Julkaisen ensi viikon tiistaina eli 18.6.2024 koostejutun viikon mittaan mukana olevissa blogeissa julkaistuista dekkarijutuista. Mukana olevat kirjablogit löydät kutsu-ja ilmoittautumisjutun lopusta. Tervetuloa seuraamaan!

 

Kuuluthan jo Suomen dekkariseuraan? Dekkariseura on vuonna 1984 perustettu rekisteröity yhdistys, joka toimii rikoskirjallisuuden ja dekkarikulttuurin harrastajien yhdyssiteenä. Seura julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää Ruumiin kulttuuri -lehteä, myöntää vuosittain Vuoden johtolanka -palkinnon edellisvuoden parhaasta dekkarista sekä järjestää erilaisia aiheeseen liittyviä tapahtumia. Seuran toimintaan voi tutustua ja jäseneksi (ja samalla mainion Ruumiin kulttuuri -lehden tilaajaksi) voi liittyä täältä.