Islantilaisen sarjakuvapiirtäjän
Hugleikur Dagsonin
pilapiirroskokoelma Huumorin musta kirja
– 666 valittua on lojunut
kirjoituspöytäni kulmalla ”lähiaikoina luettavien” -pinossa heinäkuusta asti.
Pari työkavereitten kanssa käytyä keskustelua nostivat kirjan esiin pinon
pohjalta. Aikaisemmin olen jo todennut, että Hugleikurin huumori on jollain
tavalla pelottavaa. Kun huomaa nauravansa jopa ääneen mitä kauheimmille
asioille, todellisille tabuille, kuten insestille tai perhesurmille, joutuu
pohtimaan aika perimmäisiä kysymyksiä itsestään. Olenko kaikesta hankkimastani
sivistyksen pintakiillosta huolimatta kuitenkin aivan pervo?! Lohtua näihin
tutkiskeluihin toi tieto siitä, että järkevinä, kunnon tolkun ihmisinä pitämäni
kollegat, ja vielä naiset, tunnustivat pitävänsä myös Hugleikurista.

Ensimmäinen keskustelu
käytiin, kun olimme työkavereitten kanssa käymässä pääkaupungissa Ateneumissa.
Korkeakulttuuriretkeä monet täydensivät piipahduksella Akateemisessa
kirjakaupassa. Kollegani oli ostanut kassillisen kirjoja ja kertoi
naureskelleensa ja kauhistelleensa jonkin kummallisen pilapiirroskirjan
jutuille. Muutaman tarkentavan kysymyksen jälkeen oli selvää, että Hugleikurista
oli kyse.
Toinen riemastuttava
keskustelu käytiin lähimpien kollegoiden kanssa torstaina ruokapöydän ääressä.
Molemmat minua nuoremmat naiskollegat kertoivat pitävänsä kovasti Hugleikurista,
vaikka todellakin monet vitsit pureutuvat perimmäisiin ja perinteisesti
huumorin ulottumattomissa pidettyihin aiheisiin. Pohdimme, mitä voi jääkaappinsa
ovessa pitää, kun kylässä käy lukutaidon juuri omaksuneita lapsia. Miksi Elämäsi viimeinen kalenteri on ripustettu työpaikalle tilaan, jossa käy vain
aikuisia?

Huumorin musta kirja – 666 valittua pitää
alaotsikon mukaisesti sisällään parhaat palat Hugleikur Dagssonin aiemmista
pilapiirrosalbumeista Saako tälle edes
nauraa?, Onko tämä muka hauskaa?, Tässä ei ole mitään vitsiä!, Naura, pervo,
naura! ja Nyt on vitsit vähissä. Piirroksia
ei ole mitenkään ryhmitelty aihepiireittäin tai käsittääkseni muullakaan
perusteella. Kirjan hankinnalle ei liene perusteita, jos hyllyssä jo nököttävät
aiemmin ilmestyneet kokoelmat, sillä uusia piirroksia ei ole mukana. Mutta jos
ei ole aiempiin tutustunut, tästä saa nopeasti ja yksien kansien välistä
läpileikkauksen Hugleikurin tuotannosta ja sen karmaisevista aihepiireistä.
Tyylikkääseen ulkoasuun on panostettu, sillä kovat kannet jäljittelevät nahkaa
ja selkämykseen on sidottu myös aistikas lukunauha.
Sisällä sitten roiskuvatkin estoitta kaikki ihmisruumiin eritteet.
Hugelikur Dagsson: Huumorin
musta kirja – 666 valittua
Atena 2012. Englannin
kielestä suomentanut Ville Lähteenmäki.
P.S. Valitsin tähän juttuuni
kuvia, jotka ovat ehdottomasti kilteimmästä päästä, mutta jotka naurattivat
aihepiirinsä johdosta minua erityisesti.