Dieter Hermann Schmitz: Täällä Pohjoisnavan alla

Me suomalaiset tunnetusti rakastamme kuulla, mitä ulkomaalaiset meistä ajattelevat. Oma epävirallinen kotivävymme Roman Schatz on hyödyntänyt tätä masokistista tunnettamme ainakin kahden kirjan verran (Suomesta, rakkaudella ja Rakasta minut), ja nyt samalla astialla käy Dieter Hermann Schmitz kirjansa Täällä Pohjoisnavan alla kanssa. Tietyt samankaltaisuudet ovat silmiinpistäviä: kumpikin herroista on kotoisin Saksasta ja kumpikin on jäänyt Suomeen rakkauden tähden. Kumpikin käy kirjoissaan läpi suomalaisuuden ja saksalaisuuden yhtäläisyyksiä ja eritoten niitä herkullisia eroavaisuuksia. Kumpikin kirjoittaa sujuvasti ja hauskasti, ja miesten tarinoiden parissa lukija viihtyy mainiosti.

Dieter Hermann Schmitzin kirjan idea on lievästä tuttuudestaan huolimatta oikein kelpo. Tampereen yliopiston saksan kielen lehtori Dieter Herman Schmitz on asunut Suomessa jo vuosikausia, on naimisissa suomalaisen naisen kanssa ja hänellä on kaksi saksalaissuomalaista lasta. Jossain vaiheessa Dieter huomaa itsekin olevansa jonkinlainen sekasikiö: ei enää oikein saksalainen mutta ei silti suomalainenkaan. Ajatus alkaa kummasti kalvaa miestä, ja tämä päättää ryhtyä radikaaliin projektiin. Hän päättää muuttua niin kokonaan suomalaiseksi kuin se suinkin on mahdollista.

Apua löytyy niinkin mielikuvituksellisesta paikasta kuin Facebookista, jossa Dieter törmää suomalaisuuden aitoutta mittaavaan kymmenen kohdan listaan. Aikansa listaa pureksittuaan hän laatii oman seitsemän tavoitteen listansa. Kaikki kohdat suoritettuaan Dieter olisi aidosti suomalainen eikä enää sekasikiö. Listalla on erilaisia asioista tangotaidosta hernekeiton rakastamiseen. Pitää myös juoda perjantaikännit ja osallistua hirvijahtiin sekä laulaa karaokea. Virallisinta on Suomen passin anominen.

Dieter suhtautuu projektiinsa saksalaisella perusteellisuudella ja sinnikkyydellä, vaikka se herättääkin ympäristössä ristiriitaisia tunteita. Dieterin poika esimerkiksi pelkää isänsä muuttuvan kokonaan joksikin toiseksi. Perheen naisväki sen sijaan on seuraa tilannetta lähinnä huvittuneesti. Saksalainen työtoveri taas pitää Dieteriä vaarallisena hulluna. Haluta nyt Suomen kansalaisuus!

Siinä missä Roman Schatzin romaanin Rakasta minut päähenkilöllä on alati eroottinen pilke silmäkulmassaan ja valmius pieneen seikkailuun, on Dieter vakaan uskollinen vaimolleen Eijalle. Tangokurssilla saksalaismies herättää naispuolisten kurssilaisten huomion, mutta Dieter tuntee itseensä kohdistuvan kiinnostuksen lähinnä kiusallisena. Oikea tangon taikakin löytyy vasta yllättäen, kun olosuhteet osuvat kohdilleen.

Schmitzin huumorikin on pari astetta Schatzia lempeämpää. Suomalaistumisprojekti kestää kokonaisen vuodenkierron ajan, ja Schmitz käyttää tilaisuuden hyväkseen kertoillakseen, miten saksalaissuomalaisen perheen arki ja juhla Suomessa sujuu. Saksalaiset työtoverit ja Saksassa asuvat sukulaiset tuovat tarinaan oman mausteensa. Monenlaista hauskaa kommellusta perheessä sattuu, ja isän oma projekti tuo niihin vielä omat lisäkierteensä. Mitään kohelluskomediaa Schmitz ei kuitenkaan ole sortunut kirjoittamaan.

Kuuntelin Schmitzin kirjan äänikirjana, jonka lukee varsin miellyttävästi Karo Lauronen. Laurosen ääni on tuttu jostain jo aiemmin kuuntelemastani äänikirjasta, joten totutteluunkaan ei mennyt aikaa. Äänikirjana tämä toimi vallan hienosti, oikein odotin, milloin taas pääsen autoon kuuntelemaan tarinaa eteenpäin.

Schmitz on tähän kirjaansa varmasti vuodattanut paljon omasta elämästään ja kokemuksistaan, vaikka kyseessä lienee yhtä lailla fiktiivinen teos kuin Schatzinkin kohdalla. Mielenkiintoista on seurata, jatkuuko kirjailijan ura ja jos jatkuu, mihin suuntaan tästä lähdetään.

Dieter Hermann Schmitz: Täällä Pohjoisnavan alla. Matkani saunankestäväksi suomalaiseksi.

Atena 2013. Suom. Heli Naski. Äänikirja BTJ, 7 cd-levyä, joiden kesto yhteensä 8 h 9 min. Lukija Karo Lauronen.

Lainattu kirjastosta.

Roman Schatz: Saksalainen rakastaja

Kirjan takakannessa määritellään Roman Schatz ”valtakunnan vävypojaksi”. Ei se huono määritelmä olekaan. Schatz on asunut Suomessa parikymmentä vuotta ja on jonkinlainen puolijulkkis. Kahden maan kansalaisena Schatzilla on näköala, joka tavalliselta suomalaiselta puuttuu. Armottomana sananikkarina hänellä on lisäksi taito kertoa havainnoistaan hauskasti ja purevasti. Purenta on kuitenkin enemmän flirttaileva näykkäisy kuin kunnollinen haukkaisu Suomi-neidon takalistosta.

Saksalainen rakastaja on kolumnikokoelma, eli kaikki tekstit ovat aiemmin julkaistuja. Schatz on kirjoittanut kolumninsa alun perin niinkin erilaisiin lehtiin kuin Me Naiset ja Iltalehti. Olisi mielenkiintoista tietää, kummassa lehdessä mikäkin teksti on aikoinaan ilmestynyt, mutta sitä tietoa ei kirjaan ole laitettu. Ehkä olisi voinut käydä arvailemaan, mutta en jaksanut sellaiseen ryhtyä. Tekstit on ryhmitelty löyhästi aiheen mukaan viiteen ”lukuun”, joilla on otsikoina esimerkiksi Saksalainen rakastaja Suomessa ja Saksalainen suhteellinen rakastaja.

Kirja on oivallinen välipalakirja, ei kovin syvällinen eikä raskas, hauska ja silti ajatuksiakin herättävä. Schatz kertoo leppoisasti meistä suomalaisista, jotka aina haluamme kuulla, mitä muut meistä ajattelevat. Osansa saavat myös saksalaiset. Tarkkailun ja analyysit voi mielihyvin hyväksyä, koska Schatz suhtautuu ironisimmin itseensä eikä säästele yhtään paljastaessaan omia heikkouksiaan lukijoille. Mukana on mm. kolumni, jossa kirjoittaja kertoo hirtehisesti osallistumisestaan Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan. Jos Schatz on Suomessa pikkujulkkis, hän on myös jonkinlainen suomalaisuuden äänitorvi Saksan suuntaan. Jos saksalaiset toimittajat haluavat nopeasti analyysin jostakin Suomeen liittyvästä, on Schatz haastattelulistan kärjessä. Ilmiö kuulostaa samalta kuin se, että jos arabimaailmassa tapahtuu mitä tahansa maanjäristyksestä vallankumoukseen, pyydetään Suomessa lausuntoa Jaakko Hämeen-Anttilalta.

Schatz on julkaissut kirjoja niin saksaksi kuin suomeksikin. Suomenkielinen esikoinen on pakinakokoelma Suomesta, rakkaudella, jossa Schatz kirjoittaa samoista teemoista kuin tässä Saksalaisessa rakastajassakin. Fiktiiviseksi omaelämäkerralliseksi romaaniksi määritellään Rakasta minut vuodelta 2006. Kirjoitin siitä aikanaan arvion lehteen. Lisäksi minua pyydettiin tekemään Schatzin haastattelu, kun mies oli kaupungissamme paikallisen Suomi-Saksa -yhdistyksen vieraana lukemassa kirjaansa. Hurmaava mies! Olen lukenut ja arvioinut myös romaanin €, jossa euron kolikko seikkailee pitkin Eurooppaa vähän Veikko Huovisen Lentsun flunssaviruksen tavoin. Myös minirunokirjan Osta vokaali olen arvioinut, mutta lastenkirja Zoo – eläimellinen tarina odottaa vielä hyllyssä. Tältä pohjalta oma mielipiteeni on, että Schatz on parhaimmillaan juuri pakinoissaan ja kolumneissaan, joissa hänen oma persoonansa on vahvasti läsnä.

Roman Schatz: Saksalainen rakastaja

Arktinen Banaani 2011. 202 s.