Kynä pyöräyttää punaisen kehän mustien kirjainten ympärille. Ikkunasta
hymyilevät vuorten uurteiset peikonkasvot, tutut arvet ja känsät. Vaikka
vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky. Sanon sanat ääneen. Eikä minun
rauhanliittoni horju. Juon sanojen
tulpaksi suun täyteen mustaa kahvia. Vähän aikaa pidän sanat itselläni. Vähän
aikaa jaksan pitää.
Pari vuotta sitten ilmestynyt Pauliina Rauhalan esikoisteos Taivaslaulu kosketti minua,
maallista ateistia, syvästi. Lestadiolaisuus ja tiiviit uskonyhteisöt
ylipäätään alkoivat kiinnostaa, ja luin muutaman muunkin aihepiiriin sopivan teoksen.
Tämän vuoden alussa sain luettavakseni Terhi Törmälehdon esikoisromaanin Vaikka vuoret järkkyisivät, ja odotukseni olivat korkealla. Olihan
yhtäläisyyksiä havaittavissa: kirjailija nuorehko nainen, ammatiltaan
äidinkielen opettaja, ja kirjan aiheena uskonto, tosin tällä kertaa
helluntailaisuus. Oli siis lupa odottaa hiottua kieltä, taitavaa rakennetta ja
koskettavaa kerrontaa.
Törmälehto kuljettaa tarinaansa täsmällisesti vuoroluviin kahdessa aikatasossa.
Nykyhetkessä minäkertoja asuu Kolumbian Bogotassa, opiskelee ja opettaa sekä
osallistuu paikallisen helluntaiseurakunnan toimintaan. Huolena on rakastettu
Manuel, joka on viettänyt vuosia viidakossa sissien vankina. Vapaus ei ota
sujuakseen vankeuden jättämien jälkien takia. Vaarat tuntuvat uhkaavan ahdistunutta
miestä joka puolella, eikä suhde etene kuten minäkertoja haluaisi ja kaipaisi.
Toisessa aikatasossa kuutisen vuotta aikaisemmin
kainuulainen lukiolaistyttö Elsa ystävineen tutustuu helluntaiseurakunnassa
aktiivisesti toimiviin keski-ikäisiin Arvoon ja Virpiin, pariskuntaan, joka
johdattaa tytöt mukaan yhteisön toimintaan.
Virpi kaivoi
hansikaslokerosta pinon papereita ja antoi ne Arvolle ennen kuin käynnisti
auton.
- Kävin läpi melkein kaikki. Siinä on vielä poikien sählylasku ja likakaivon puhdistus, jos viitsit ne ottaa.
- Rukoilin tässä laskuja läpi, Virpi selitti Elsalle ja Talville, kun peruutti ulos pihasta.
- Kävin läpi melkein kaikki. Siinä on vielä poikien sählylasku ja likakaivon puhdistus, jos viitsit ne ottaa.
- Rukoilin tässä laskuja läpi, Virpi selitti Elsalle ja Talville, kun peruutti ulos pihasta.
Elsan kotona isovanhemmat ovat lestadiolaisia, mutta isä ja
äiti ovat maallistuneita. Tytön uskonnollinen herääminen aiheuttaa monenlaista
tunnekuohua perheessä, eikä Elsa uskalla kaikesta, kuten kiihkeästi
kaipaamastaan ja lopulta saavuttamastaan kielillä puhumisen lahjastaan, kertoa
vanhemmilleen.
Totta oli se, mikä
sanoilla todeksi sanottiin, sanoista asiat alkoivat olla ja lakkasivat
olemasta. Jumalan valtakuntakin rakentui sanoille, Herran sanoille, Hengen
sanoille, heidänkin sanoilleen. Ja vaikka kielillä rukoileminen, se mikä oli
kauneinta mitä oli, tuntui joskus enteilevän vaaraa niin kuin vain kaikkein
kaunein voi, ei hän ikinä päästäisi siitä irti.
Salailu aiheuttaa omantunnontuskia, eikä sekään helpota,
että Elsa tuntee aitoa hätää kadotukseen joutuvien vanhempiensa puolesta.
Uskonnolliseen herätykseen liittyy tytöillä myös parinetsintää. Sen Törmälehto
kuvaa kolmen tytön kautta oivallisen tyypittelevästi. Talvi on tytöistä totisin
ja kihlautuukin nopeasti uskossa olevan pojan kanssa. Mira taas on joukon
kevytmielisin ja samalla kiihkein. Poikaystävät vaihtuvat tiheästi. Elsa
rakastuu ja elää kauniin romanssinsa ennen omaa abivuottaan kauniinkomean
Benjaminin kanssa. Uskoon kuuluu kuitenkin tiukka pidättyminen esiaviollisesta
seksistä, eikä seurustelu ole aivan ongelmatonta.
Aikatasot lähenevät vähitellen toisiaan, ja lukijalle
paljastuu, miten Elsa päätyi nykyhetkeen Kolumbiaan. Samalla piirtyy draaman
kaari Elsan uskon kehittymisestä herätyksestä aina luopumiseen asti.
Kun astumme sisään, rukous ja käsien läiske poukkoilee paljaassa betonissa niin kovana, että korviin käy. Mietin väsyykö Jumala joskus tähän. Haluaako vain litistää kaiken kämmeneensä. Ihmiset, metelin ja hästäyksen.
Kun astumme sisään, rukous ja käsien läiske poukkoilee paljaassa betonissa niin kovana, että korviin käy. Mietin väsyykö Jumala joskus tähän. Haluaako vain litistää kaiken kämmeneensä. Ihmiset, metelin ja hästäyksen.
Nuoren Elsan kasvutarina on taiten rakennettu ja
kiinnostavakin, mutta se ei jostain syystä koskettanut minua aivan niin kuin
olisin toivonut. On vaikea määritellä, mistä tämä johtuu. Helluntailaisuus on
minulle vieras, eikä sen ydin oikein tämän teoksen valossakaan avautunut (eikä
tietysti tarvinnutkaan). Yhteisö vaikuttaa tiiviiltä, mutta säännöt eivät ole
yhtä ahdistavan tiukkoja kuin vaikkapa Ylimaulan ja
Rauhalan teosten maailmoissa. Eroa on toki siinäkin, että Elsa kääntyy uskoon
oman aikuisuutensa kynnyksellä eikä ole elänyt yhteisössä koko elämäänsä.
Kielillä puhuminen ja sen keskeisyys yllättivät minut. En
ole tiennyt, että se on tavallaan mittari, joka paljastaa, ketkä ovat todella
uskossa, ketkä eivät. Törmälehto palaa tähän teemaan tiheästi ja tarkastelee sitä eri puolilta perusteellisesti. Elsa odottaa oman lahjansa puhkeamista pitkään ja jo
epätoivoisena, mutta osoittautuu sitten lahjakkaaksi ja arvostetuksi puhujaksi,
jonka puheen voima auttaa muitakin. Kielillä puhumisen lahja on mysteeri, joka
kiehtoo Elsaa, ja myös minua.
Terhi Törmälehto:
Vaikka vuoret järkkyisivät
Otava 2017. 288 s.
Otava 2017. 288 s.
Arvostelukappale.