Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias

Keski-ikää lähenevä äreä kirjakauppias A. J. Fikry on menettänyt vaimonsa auto-onnettomuudessa. Liikeyrityksen hengetär on ollut kuollessaan toisella kuulla raskaana. A. J. on siis menettänyt kaiken: suuren rakkautensa, haaveensa lapsista, liikekumppaninsa ja kohta näemmä myös yrityksensä. Pelastusrenkaaksi ilmaantunut harvinainen ja arvokas ensipainoskin varastetaan eräänä yönä, jona A. J. taas kerran koetti juoda itsensä tunnottomaksi voidakseen edes unessa kohdata jälleen vaimonsa.

Elämällä on kuitenkin vielä tarjottavanaan yllätyksiä. Eräänä iltana kirjakaupasta löytyy pikkuinen tyttö, jonka äiti on hylännyt. Mukana on saatekirje, jossa toivotaan, että tytöstä kasvatettaisiin lukija. Hämmentynyt A. J. pyytää apuun vaimonsa siskon, jolla on aviomiehenä yhä heikommin menestyvä mutta häntäheikkinä suosiota niittävä dekkaristi. Pikkuinen Maya vie kaikkien pikkukaupunkilaisten sydämen, ja A. J. huomaa asiakasvirrankin voimistuvan tytön ansiosta. A. J. myös huomaa, kuinka viehättävä sittenkin oli kustantamon edustaja Amelia, joka kävi jättämässä pinkan käsikirjoituksia A. J:n tutustuttavaksi…

Tarina vilisee kaikkea, mitä kirjaihminen voi toivoa. On hieman eksentrinen kirjakauppias pienellä saarella, on ihmisiä, jotka löytävät kirjojen maailman. On kustannusalan henkilöhahmo, joka tietää, miksi kirja-alalla menee yhä heikommin (viheliäinen nettikauppa!). On kirjallisia viittauksia, ja kirjoista puhutaan jatkuvasti. Pidetään lukupiirejä ja kirjailijatapaamisia kirjakaupassa. Mukana on romanttisia, humoristisia ja yllätyksellisiä juonenkäänteitä, ja loppu on sopivan surullinen. On helppo kuvitella mielessään hidastempoinen romanttinen elokuva, jossa pääroolissa on Tom Hanks (mikäli Fikryn intialaisuutta ei haluta elokuvassa nostaa esiin).

Käsissäni on siis Gabrielle Zevinin romaani Tuulisen saaren kirjakauppias. Kirja on kuin minulle kirjoitettu, mutta silti lukija voinee aavistella, että en ole oikein otettu tästä. Kirja on taiten rakenneltu, ja keskeiset juonenkäänteet ovat ennalta arvattavia juuri sopivissa määrin. Henkilöt ovat miellyttäviä ja hauskojakin. Miljöö on parahultaisen eksoottinen (saarelle pääsee vain yhteysaluksella). Aihepiiri on kaikin puolin kiinnostava. Teksti on nopealukuista ja soljuvaa. Mutta se jokin, joka tekee kirjasta elämyksen, loistavan lukukokemuksen, jää jostain syystä puuttumaan. Tuli tunne, että kirja on alun alkaen suunniteltu juuri edustamalleni kohderyhmälle, laskelmoidusti, ei luomisen tai kirjoittamisen, tarinan kertomisen riemusta.

Suosittelen kirjaa kepeäksi kesäiseksi välipalaksi tuhdimpien lukukokemusten lomaan!

Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias (The Storyed Life of A. J. Fikry)

Suom. Tero Valkonen. Gummerus 2014. 239 s.

Ennakkokappale kustantajalta. Kiitos!

Gabrielle Zevinin kirjailijasivuilta käy ilmi, että nuori menestyskirjailija on ehtinyt urallaan kirjoittaa jo varsin monenlaista. Menestysteos Tuulisen saaren kirjakauppias on ilmestynyt alun perinkin vasta tämän vuoden huhtikuussa, joten suomennos saadaan varsin nopeasti.

Nopeasti kirja on luettu myös monissa kirjablogeissa, joita löytyy helposti Googlea käyttämällä. Lukutoukan kulttuuriblogin Krista rakastui kirjaan korviaan myöten, joten sieltä kannattaa vilkaista hieman myötäsukaisempi esittely kirjasta.

Tarquin Hall: Vish Puri & kadonneen palvelijattaren tapaus

”Sherlock Holmes oli mielikuvituksen tuotetta, mutta minä olen täyttä totta.”

Yksityisetsivä Vish Puri, lempinimeltään Pullukka, ei ole vaatimattomuudella pilattu. Vuonna 1999 myönnetty Maailman etsiväliiton Supernuuskija-palkinto on vain piste i:n päällä. Huoliteltu ja omahyväinen herkkusuu on kuin ilmetty Hercule Poirot. Erona on vain, että Vish on perheellinen ja asuu Delhissä nyky-Intiassa.

Vish Puri & kadonneen palvelijattaren tapaus -kirjan kansiliepeessä ylistetään dekkarin humoristisuutta ja viihdyttävyyttä. Näihin ylistyksiin on helppo yhtyä, sillä ainakin minä viihdyin mainiosti kirjan parissa ja nautin paitsi kirjallisesta flirttailusta maineikkaitten esikuvien kanssa myös muutenkin humoristisesta kirjoitusotteesta. Ei kuitenkaan kannata kuitata Tarquin Hallia hassuksi viihdyttäjäksi, joka on kopioinut parhaan ideansa Agatha Christieltä. Kirjassa on nimittäin aimo annos piikinterävää yhteiskuntakritiikkiä.

Kirjailija Tarquin Hallilla on kansainvälinen, arvostettu ja monipuolinen lehtimiesura takanaan. Hän on julkaissut tähän mennessä kuusi kirjaa, ja seitsemäs ilmestyy tänä vuonna. Kolme viimeistä ovat olleet Vish Puri -dekkareita, joista siis ainakin tässä juuri suomeksi ilmestyneessä aloitusosassa kritisoidaan Intiaa tarinan lomassa varsin rankasti. Hall asuu itsekin parhaillaan Delhissä intialaissyntyisen toimittajavaimonsa ja kahden lapsensa kanssa, joten hän tietää, mistä puhuu Intiaa kuvatessaan. Kritiikki on kuitenkin upotettu hyvin tarinaan eikä se uuvuta saarnaavuudellaan. Kritiikki ei myöskään ole yksisilmäistä, vaan Vish Purin ja muidenkin kirjan henkilöiden silmin nähtynä Intiassa on myös paljon hyvää ja kaunista.

Kritiikin kohteeksi päätyy niin tehoton ja julkisuushakuinen poliisi kuin läpeensä korruptoitunut oikeuslaitoskin. Poliisiasemalta ei voi hälyttää apua, koska poliisin puhelinyhteydet on aikoja sitten katkaistu maksamattomien puhelinlaskujen takia. Liikenne on täyttä kaaosta, ja vain suuresti kunnioitetut pyhät lehmät ja BMW:t selviävät yleensä kolhuitta. Maksullisilla moottoriteillä hurjastellaan mielettömästi, vaikka tiessä voi olla monttuja tai edessä yhtä hyvin härkävankkurit kuin urheiluauto. Junaliikenne on painajaismaista. Kaupungit kasvavat räjähdysmäisen nopeasti, eikä kaavoituksessa tunnu olevan järjen hiventä. Toisaalla maaseutua raiskataan kammottavien kaivosprojektien takia. Arkipäivässä myös korostuvat kiihtyvällä vauhdilla kasvavat tuloerot. Rikkailla on automaattiset WC:t, jotka myös kuivaavat takapuolen ja toivottavat hyvää päivää. Köyhimmät raatavat naurettavan pienellä palkalla kaivoksissa kuollakseen nelikymppisinä myrkkyihin, joita ovat saaneet kotinsa kaivovedestä tai ilman suojaimia työskentelystä. Väkivalta rehottaa joka puolella.

Alkoipa kuulostaa synkältä! Mutta kirja ei ole lainkaan synkkä vaan aurinkoinen ja mausteinen kuin Intia itse parhaimmillaan, uskoisin. Vish Purilla on menestyvä ja tehokas yksityisetsivätoimisto, joka ratkoo pääasiassa aviorikoksiin ja avioliittoneuvotteluihin liittyviä kysymyksiä luottamuksellisesti ja tahdikkaasti. Kadonneen palvelijattaren tapaus on kuitenkin visaisempi, sillä asiakasta syytetään palvelijattarensa raa'asta murhasta. Todistajat ovat nähneet, kuinka mies on hiettänyt raiskaamansa ja tappamansa tytön ojaan. Harmillisesti ruumis on jo ehditty polttaa tunnistamattomana.  Koska kukaan ei tiedä palvelustytön nimeäkään, sitähän nyt ei kannata kysyä köyhältä ja kastittomalta, hänen jäljittämisensä Intian kaltaisesta valtiosta ei ole aivan mutkatonta. Vish Purille se ei kuitenkaan ole kuin hidaste. Yhdistellen intialaisia, perinteikkäitä tutkimusmenetelmiä nykyaikaisen teknologian suomiin keinoihin ja ennen kaikkia omaan häikäisevään päättelynsä hän lopulta ratkaisee visaisen arvoituksen ja toimittaa syylliset telkien taakse. Lopussa on aivan Poirot-tyylinen loppuyhteenvetopuheenvuorokin, josta Puri itse nauttii kovasti.

Samaan aikaan murhatutkimusten kanssa Vish Puri henkilökuntineen joutuu tarkistamaan arvokkaan sotasankarin lapsenlapsen sulhasehdokkaan taustoja, jotta epätoivottu avioliitto voitaisiin torjua. Kyseessä onkin harvinaisen vaikea tapaus, sillä miehen elämässä ei kerta kaikkiaan ole tahran tahraa! Vielä kimurantimpi tapaus on Vish Puriin itseensä kohdistunut murhayritys, jota Purin harmiksi alkaa tutkia hänen oma äitinsä. Miksi äiti ei voi uskoa, ettei salapoliisi voi olla nainen? Saati äiti?

Näitä luen mieluusti lisääkin, joten toivottavasti pian suomennetaan sarjan seuraava osa. Takakansiteksteissä Vish Puria verrataan myös Mma Ramotsween, ja tiettyjä yhtymäkohtia tietysti onkin. Mma Ramotswen rauhallisuus Vish Puri -tapauksista kuitenkin tuntuu puuttuvan. Toimintaa ja juonenkäänteitä on enemmän.  Pidin aika lailla myös kirjan ulkoasusta. Kansi on Tuomo Parikan käsialaa.

Tarquin Hall: Vish Puri & kadonneen palvelijattaren tapaus (The Case of the Missing Servant). Suom. Tero Valkonen. Gummerus 2012.

Vielä Ammalta kiva nettisivuvinkki!