Meritta Koivisto: Harriet Jaatinen -sarja #dekkariviikko

 

Neljä vuotta sitten sain kirjoittaa Suomen dekkariseuran jäsenlehti Ruumiin kulttuuriin pitkän jutun, joka käsitteli sellaisia dekkareita, jotka oli kirjoitettu suoraan äänikirjoiksi ja joita ei ollut tarkoituskaan koskaan painaa ja julkaista kansien välissä. Käytännössä enimmät jutussa käsittelemäni ja esittelemäni teokset olivat ilmestyneet Storytel-palvelussa Storytel Original -sarjassa. Vain yhden tekijän eli ruotsalaisen Christina Larssonin M-ryhmä-sarjan oli julkaissut muu kuin Storytel eli Word Audio Publishing.

Vettä on sittemmin jonkin verran ehtinyt Vantaassa ja muissakin joissa virrata, ja kuviot ovat asettuneet aika lailla uuteen malliin. Esittelin jutussani kuuden eri tekijän äänikirjatuotantoa. Marko Kilven Undertaker-sarjassa oli silloin ilmestynyt kolme ensimmäistä teosta (ja hänen kirjansahan ilmestyivät jo tuolloin heti myös painettuina CrimeTimen kustantamina), ja JP Koskinen oli julkaissut kolme osaa Ruosteista sankaria ja Hautakellon. Päivi Alasalmelta, Jari Järvelältä ja Meritta Koivistolta esittelin kultakin yhden teoksen.

JP Koskinen totesi tuolloin sähköpostihaastattelussa, että Hautakelloa ei missään vaiheessa ollut ajateltukaan koskaan painettavaksi, vaan hän oli ehdottanut kirjaa Storytelille ennen kuin oli siitä kirjoittanut riviäkään. Kyse on siis varsin puhtaaksiviljellystä äänikirjakirjoittamisesta. Vaan niinpä vain on minulla tällä hetkellä painettu Hautakello (Haamu, 2024) tuossa kirjapinossani!

Myös Päivi Alasalmen Hallavainen-sarjasta on julkaistu painettuina aloitusosa Alamaailman kuningatar (Gummerus, 2022), Häkkilinnut (Gummerus, 2023) ja Kyy povellani (Aviador, 2024). Painettujen kirjojen kustantaja on siis vaihtunut matkan varrella. Sarjaa on Storytelissä julkaistu tähän mennessä viisi osaa, eli vielä mahdollisesti painetaan Myrkynkylväjä ja Tuhon airut.

Meritta Koiviston Harriet Jaatinen -sarjan aloitusosa Sukulainen (Avain, 2023) on jo ilmestynyt, toinen osa Suojelija ilmestyy painettuna elokuussa ja varmasti Perijä aikanaan myös. Kaikki kolme osaa ovat siis aikaisemmin ilmestyneet äänikirjoina Storytel Original -sarjassa (Perijä tosin Storysiden kustantamana, ei enää tuossa Original-sarjassa), joten ne on voinut kuunnella tai lukea e-kirjana vain Storytelissa. Tosin tästä on poikkeuksena Sukulainen, jonka löysin myös parhaillaan käytössäni olevasta toisesta kuunteluaikapalvelusta.

Suunnittelin kirjoittavani esittelyn koko Harriet Jaatinen -trilogiasta dekkariviikon kunniaksi, mutta toisin sitten kuitenkin kävi. Nykyinen kuunteluaikapalvelutilaukseni päättyy vasta 18.6., eikä se siis ole Storytel, joten en voinut sitä kautta kuunnella sarjan kaikkia osia, vaan vain jo tuon aiemminkin kuuntelemani Sukulaisen. Siitä olen tosin saanut myös painetun version omakseni arvostelukappaleena. Storytelilla on menossa todella hyvä tarjouskampanja (päättyy 13.6.2024), mutta olen harmillisesti sen ulkopuolella, koska edellinen Storytel-tilaukseni jatkui tammikuulle. Tämän koen jokseenkin epäreiluksi kohteluksi, joten palvelun ostaminen tässä vaiheessa ei käynyt pirtaani.

Harriet Jaatinen -sarjan nimihenkilö on Tukholman poliisissa työskentelevä rikoskonstaapeli Harriet Jaatinen. Harrietin isä on muuttanut aikanaan Ruotsiin ja työskennellyt ahtaajana. Äiti Ragnar on umpiruotsalainen tehdastyöläinen. Erityisesti Ahti-isälle Harrietin menestys työelämässä on ollut ja on edelleen suuri ilo ja ylpeyden aihe: suomipirulainen pärjää vaikka sisulla, perkele! Tästä motostaan huolimatta Ahti vaikuttaa hyvin sympaattiselta henkilöltä.

Sukulaisen alussa 31-vuotias Harriet on sairauslomalla työtehtävien yhteydessä sattuneen tapaturman ja sitä seuranneen keskenmenon takia. Myös työuupumus- tai masennusdiagnoosi tuntuu leijuvan ilmassa, mutta sen perusteella kahden kuukauden sairauslomaa ei kuitenkaan ole haluttu myöntää, koska suomea osaavista poliiseista pidetään kynsin hampain kiinni.

Rikosjuonessa on koukeroa ainakin riittävästi, ja osa juonilangoista ulottuu kolmenkymmenen vuoden takaisiin traagisiin tapahtumiin. Lukijan sietää olla tarkkana, jotta pysyy kyydissä mukana, ja tunnustan, että itse piirtelin hieman henkilöistä kaaviotakin muistin tueksi ja selventääkseni, miten kukakin liittyykään kehenkin. Sukulaisuusverkosto on melkoinen!

Harrietin lisäksi tapahtumia seurataan Sonja Berg -nimisen henkilön kautta. Tarinan nykyhetki käynnistyy, kun Sonja karkaa Tukholman liepeillä sijaitsevan psykiatrisen hoitolaitoksen suljetulta osastolta. Paetessaan hän surmaa sijaishoitajana työskentelevän nuoren Elias Perssonin ruiskuttaessaan tähän tappavan annoksen jotakin lääkeainetta. Poliisi alkaa siis selvittää henkirikosta ja etsiä sen tekijää. Sonja on kuitenkin ovela ja taitava. Hänellä on selvä suunnitelma ja syy paolleen, joka suuntautuu nopeasti Suomen puolelle, missä hän tapaa nuoren Idan.

Harriet on sairauslomalla, mutta siitä huolimatta hän saa puhelimeensa nimettömän vinkin, joka liittyy Sonja Bergin tapaukseen. Joku haluaa, että nimenomaan hän tutkisi tapausta. Virallisesti se ei ole mahdollista, mutta Harriet ei mahda itselleen mitään, vaan alkaa omien kontaktiensa kanssa vaivihkaa tehdä tiedusteluja niin Sonja Bergin kuin Elias Perssoninkin taustoista. Pian jäljet johtavatkin varakkaaseen ja vaikutusvaltaiseen tukholmalaiseen Ledermannin sukuun ja sen päämieheen Konrad Ledermanniin.

Samaan aikaan Harrietin isän serkku Anki kuolee Suomessa. Harriet ei ole Ankista koskaan kuullutkaan, ja käy ilmi, että tämä on maannut kolmisenkymmentä vuotta koomassa suomalaisessa hoitolaitoksessa. Miksi Ankista ei ole puhuttu koskaan mitään?

Kuten sanottu, juoni on monipolvinen ja kimurantti ja kaikki liittyy lopulta kaikkeen, samoin useimmat ihmiset. Suomen puolella seurataan melkoista pakomatkaa, kun Sonja kaappaa Idan mukaansa. Kaikki kuitenkin huipentuu lopulta Tukholman saaristossa varsin näyttävästi parhaaseen toimintatrillerityyliin! Lopussa on vielä pari kunnon koukkua, joilla varmistetaan lukijan kiinnostus seuraavaa osaa kohtaan. Toimii!

Muistiinpanojeni mukaan olen kuunnellut myös sarjan kakkososan Suojelijan, mutta koska olen sen kuuntelun maksanut itse, en ole siitä kirjoittanut blogijuttua. Niinpä joudun sen esittelyssä turvautumaan kustantajan sanoihin.

VAROITUS! Kuten sarjoissa, ja varsinkin Harriet Jaatinen -sarjan kaltaisissa jatkuvajuonisissa sarjoissa erityisesti, jatko-osan esittely paljastaa väkisinkin jotain tai paljonkin edellisen osan juonesta. Jos siis haluat suojautua juonipaljastuksilta, älä lue eteenpäin! Merkitsen alle kohdan, jossa juonipaljastukset päättyvät. Sen jälkeen seuraa vielä yleistä juttua äänikirjoista.

Suojelijan esittelyteksti Avaimen verkkokaupassa (painettu kirja ilmestyy 8.8.2024):

”Aatelissuvun päämies, teollisuusvaikuttaja Konrad Ledermann on kadonnut tai kuollut. Mikä mies Konrad Ledermann oikeastaan on? Tukholman poliisista sairauslomalla oleva nuori rikoskonstaapeli Harriet Jaatinen alkaa tutkia Ledermannin sukuun liittyviä epäselvyyksiä. Jotain karmaisevaa tapahtui Taalainmaalla juhannusaattona 1958. Sisäpiiriläiset vaikenevat, lavertelijat taas pääsevät hengestään. Psykiatrisesta hoitolaitoksesta karanneen Sonja Bergin pakomatka jatkuu ylellisissä puitteissa Meksikossa. Joko hän on turvassa? Harrietin on selvitettävä, kuka suojeleekaan ja ketä – ja ennen kaikkea miksi.”

Perijän esittely Storytelissa:

”Nuoren naisen käsittämätön surma Tukholman uinuvassa lähiössä saa Harriet Jaatisen penkomaan tapausta. Kuka nainen on, ja onko tapauksella yhteys Ledermanneihin?

Vankilassa istuvan Sonja Bergin tytär Ida aloittaa opiskelijaelämänsä New Yorkin taidepiireissä täysin tietämättömänä siitä, että hän on pian Ledermannin talousimperiumin tuleva perijä. Mahtisuvun vallasta taistelevat kuitenkin muutkin Ledermannit: kuolleeksi luultu patriarkka Konrad, vaimo Margareta sekä kaksoisveli Jeremias. Kuka on kenenkin puolella – ja valmis vaihtamaan puolta, ja millä hinnalla? Vallan viidakossa on lopulta kyse myös hengissä selviytymisestä. Rikoskonstaapeli Harriet Jaatinen lähtee purkamaan vyyhtiä – ja törmää tekoon, joka asettaa rajat siihen, missä kulkee oikeus ja kohtuus.”

JUONIPALJASTUKSET PÄÄTTYVÄT!

 

Kesä on alkanut melkoisella myrskyllä kuunteluaikapalvelujen osalta. Ensin Elisa Kirjan ilmoitettiin yhdistyvän 17.6. BookBeatin kanssa, eli kuluttajan kannalta kenttä kapenee jälleen. Sitten nousi kohu BookBeatin sisäänvetotarjouksesta, jossa uudet käyttäjät saavat 30 tuntia ilmaista (= maksutonta) kuunteluaikaa, jonka voi käyttää 90 päivän kuluessa. Ei siis varsinaisesti mitään uutta tai mullistavaa (ja esimerkiksi jo mainitsemani Storytelin kampanja on paljon merkittävämpi vaikutuksiltaan), mutta kun sitä mainostettiin koko Helsingin Sanomien etusivun täyttäneessä ilmoituksessa ja kuvassa oli Eeva Kilvestä kertovan teoksen kansi Kilven kasvokuvalla varustettuna, somessa alkoi kuohua.

Jo useamman vuoden on käyty julkista keskustelua siitä, kuinka kehnosti kirjailijoille korvataan kuunteluaikapalveluissa kuunnelluista teoksista. Tämä on merkittävä epäkohta, jolle toivon pikaista oikeudenmukaista ratkaisua. Itse olen kentällä kuitenkin puhtaasti kuluttajan asemassa ja siksi myös seuraan eri palveluiden käyttöehtoja ja tarjouksia. En näe mieltä siinä, että ehdoin tahdoin maksaisin kovinta hintaa käyttämistäni palveluista ja sitten vain toivoisin sen koituvan tuottajan eduksi.

Käytän kuunteluaikapalveluja kohtuullisesti, eli kuuntelen noin 4–5 kirjaa kuukaudessa. Suurimmasta osasta niistä olen saanut myös painetun arvostelukappaleen, mutta aikani tehokkaasti hyödyntääkseni kuuntelen osan myös somessa esittelemistäni teoksista. Kuunteluaikapalvelujaksot maksan itse.

Storytel käytti tietysti omaa Storytel Original -sarjaansa ja sen seuraajia keinona houkutella asiakkaita. Heillä on tarjota jotain ainutlaatuista, mitä ei muualta saa. Tämä konsepti on hyvin ymmärrettävä, mutta suomalaisen laajoihin maksuttomiin kirjastopalveluihin tottuneelle lukijalle hieman hämmentävä. En saanut Sukulaista ja Perijää käyttööni mistään, koska en suostunut erikseen maksamaan niistä. Kun ne painetaan, pystyn jatkossa lainaamaan ne kirjastosta, vaikka mahdollista toki on, että sieltäkään niitä ei saisi jonottamatta. Mutta ainakin siis periaatteessa ne olisivat käteni ulottuvilla.

Taannoisessa Ruumiin kulttuurin jutussani JP Koskinen toteaa, että äänikirjoista ei julkaista lehtikritiikkiä. Kommentista on kulunut neljä vuotta, mutta näppituntumani on, että tilanne on edelleen sama. Yksi syy lienee juuri tuo, mistä edellä puhun. Kriitikolle kirjat ovat maksuttomia työvälineitä. Kuunteluaikapalvelut myönsivät ainakin neljä vuotta sitten hyvin nihkeästi mediakuunteluoikeusjaksoja.

Itse sain lehtijuttuani varten Storytelilta kuukauden mittaisen maksuttoman kuunteluaikajakson ja Word Audio Publishingilta olin jo aiemmin saanut Christina Larssonin dekkareista tiedostot käyttööni lyhyeksi määräajaksi. Tällaiset käytännöt eivät kannusta kritiikin tekemiseen äänikirjoista, ainakaan, kun palstatilaa kirjallisuuskritiikille on muutenkin yhä niukemmin suhteessa julkaistavan kirjallisuuden määrään.

Tilanne tuskin paranee, kun ensin äänikirjana julkaistu teos aikanaan julkaistaan painettuna. Esimerkiksi Sukulaisen äänikirjaversion ja painetun kirjan väliin mahtuu kolme vuotta. Kirja on siis median näkökulmasta jo auttamattoman ’vanha’, joten hiljaisuus valitettavasti jatkunee.

Meritta Koiviston Harriet Jaatinen -sarja:

Meritta Koivisto: Sukulainen (Harriet Jaatinen 1)
Storytel Original, 2020. Lukija Vuokko Hovatta.
Avain 2023. 308 s.

Arvostelukappale. Itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Meritta Koivisto: Suojelija (Harriet Jaatinen 2)
Storytel Original, 2021. Lukija Sanna Majuri.
Avain 2024. 320 s.

Meritta Koivisto: Perijä (Harriet Jaatinen 3)
Storyside, 2023. Lukija Sanna Majuri.

Kesäkuun toinen viikko eli tällä kertaa 10.6.-16.6.2024 on perinteisesti kirjablogeissa dekkariviikko. Tänään alkava sometempaus on jo kymmenes perättäinen #dekkariviikko. Kirsin kirjanurkka toimii tänä vuonna tempausviikon koordinoijana ja Seppo Jokisen Satuttamisten summa -dekkarin esittelybloggaus oman dekkariviikkoni avausjuttuna. Julkaisen ensi viikon tiistaina eli 18.6.2024 koostejutun viikon mittaan mukana olevissa blogeissa julkaistuista dekkarijutuista. Mukana olevat kirjablogit löydät kutsu- ja ilmoittautumisjutun lopusta. Tervetuloa seuraamaan!

 

Kuuluthan jo Suomen dekkariseuraan? Dekkariseura on vuonna 1984 perustettu rekisteröity yhdistys, joka toimii rikoskirjallisuuden ja dekkarikulttuurin harrastajien yhdyssiteenä. Seura julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää Ruumiin kulttuuri -lehteä, myöntää vuosittain Vuoden johtolanka -palkinnon edellisvuoden parhaasta dekkarista sekä järjestää erilaisia aiheeseen liittyviä tapahtumia. Seuran toimintaan voi tutustua ja jäseneksi (ja samalla mainion Ruumiin kulttuuri -lehden tilaajaksi) voi liittyä täältä.

Seppo Jokinen: Satuttamisten summa #dekkariviikko

 

Melko tarkalleen vuosi sitten toukokuussa 2023 ruotsalainen Storytel kertoi hankkineensa oikeudet kaikkiin Seppo Jokisen jo ilmestyneisiin Komisario Koskinen -dekkareihin. Sopimus piti sisällään myös tulevat sarjan osat, jotka Jokinen tulisi siis kirjoittamaan Storytelin omistamalle Storyside-kustantamolle. Samainen Storyside alkaa Helsingin Sanomien (29.12.2023) mukaan myös julkaista Komisario Koskinen -sarjan teosten käännöksiä. Ensimmäiseksi on tulossa ruotsin- ja tanskankieliset versiot sarjan aloitusosasta Koskinen ja siimamies.

Helsingin Sanomien jutussa kerrotaan myös, että Jouni Tervo on perustanut Kultosaari-nimisen uuden kustantamon vain Seppo Jokisen tuotantoa varten. Kultosaari hoitaa jatkossa Jokisen painettujen suomenkielisten teosten kustantamisen ja toimii linkkinä Jokisen ja Storytelin välillä.

Kieltämättä uutinen hieman hätkähdytti jonkin verran kustannusmaailman menoa seuraavaa lukijaa. Järjestely vaikutti myös hieman sekavalta. Mutta toisaalta Jokinen on ennenkin vaihtanut kustantamoa. Viisitoista ensimmäistä Koskis-dekkaria ilmestyi Kariston kustantamina vuosina 1996–2010. Vuonna 2010 kaksitoista kirjailijaa perusti osuuskuntamuotoisen CrimeTime-kustantamon. Jokinen oli mukana perustamassa kustantamoa, ja sen puheenjohtajana toimi Jouni Tervo.

CrimeTime päätyi vuonna 2018 osaksi Docendo-kustantamoa, jonka taas WSOY osti vuonna 2020. Tällä tapahtumaketjulla saattaa olla oma osuutensa Jokisen ja Tervon tekemien ratkaisujen kanssa.

Storytel tunnetaan Suomessa lähinnä äänikirjojen kuunteluaikapalveluna, mutta sillä on laajempaakin kustannusalan toimintaa. Vuonna 2019 se osti vanhan suomalaisen Gummerus-kustantamon. Kun luin uutisen Jokisen siirtymisestä Storytelille, ajattelin, että Storytel samalla haluaisi yksinoikeuden Koskis-dekkareiden äänikirjaversioihin. Näin ei suinkaan käynyt, vaan äänikirjat ovat edelleen kuunneltavissa ainakin suurimmissa palveluissa.

Suurimman osan Koskisista on äänikirjaksi lukenut rakastettu Jukka Pitkänen, mutta seitsemän niistä on Ola Tuomisen lukemia ja kaksi Ville Tiihosen. Kaikki kolme ovat ykkösluokan lukijoita, joten äänikirjojen kuuntelijoita todella hemmotellaan. Erityisesti Ola Tuomisen loistava tamperelaisaksentti on ollut Koskis-dekkareissa mieleeni.

Kerrottakoon tässä nyt vielä sekin, että ilmeisesti pian ilmestyvät ruotsin- ja tanskankieliset versiot Jokisen teoksista eivät ole ihan ensimmäiset käännökset hänen tuotannostaan, sillä vuonna 2012 ilmestyi englanninkielinen versio Hukan enkelit -dekkarista (Karisto, 2001) nimellä Wolves and Angels. Sen kustansi Ice Cold Crime -niminen Jarkko ja Jouko Sipilän omistama kustantamo, jonka ideana oli (kenties on edelleen?) käännättää ja kustantaa suomalaista (rikos)kirjallisuutta Yhdysvalloissa. Hukan enkeleistä Jokinen sai Vuoden johtolanka -palkinnon.

Tämän kustannusalan katsauksen jälkeen lopulta itse asiaan eli huhtikuussa ilmestyneeseen 29:nteen Koskis-sarjan dekkariin Satuttamisten summa. Kustantamokoukerot eivät ole kirjailijan otetta saaneet vapisemaan, vaan tämäkin rikosromaani on tasavahvaa Jokis-laatua. Kaltaiseni uskolliset fanit ovat huokaisseet tyytyväisinä ympäri nettiä teoksen mediakappaleiden rantauduttua eri tahoille, painetun kirjan laskeuduttua kirjakauppojen myyntipöydille ja äänikirjan tultua palveluihin kuunneltavaksi.

Liikkeelle lähdetään räväkästi. Taksi törmää lähes autiolla öisellä kadulla auton eteen ryntäävään naiseen. Jälki on rumaa, ja taksin matkustajat häviävät kuin tuhka tuuleen tapahtumapaikalta kuljettajan jäädessä tuijottamaan kadulla makaavaa tyhjyyteen katsovaa naista.

Sitten hypätään Tampereen pääpoliisiaseman rikososaston väkivaltajaokseen, missä komisario Koskisen tutuksi käynyt tiimi työskentelee. Päivä alkaa synkissä tunnelmissa. Yöllä säilöön otettu 17-vuotias nuorukainen on menehtynyt. Ilmeisesti poika ei ollutkaan ollut vain humalassa.

Päivän katkaisee vielä toinen ikävä uutinen. Puoli vuotta aikaisemmin oikeuteen mennyt juttu on palannut bumerangina. Oikeuden mukaan ei ollut riittävää näyttöä siitä, että syytetty olisi ollut tapahtumapaikalla eli entisen naisystävänsä mökillä, josta nainen on löytynyt tapettuna. On ryhdyttävä uudelleen selvittämään jo ratkaistuna pidettyä juttua.

Pian tamperelaispoliisia työllistää myös omituisten pahoinpitelyjen sarja. Kolme nuorta miestä käy Tampereen kaduilla ihmisten kimppuun, ryöstää näiden omaisuutta ja pahoinpitelee sekä uhkailee uhreja. Onko Tampereelle muodostumassa suuren maailman tyylinen katujengi? Kun uhreja alkaa omituisesti yhdistää Koskisen tiimi, muuttuu tilanne entistä kummallisemmaksi. Kuka hautoo kostoa ja miksi?

Juonilangat tuntuvat pitkään erillisiltä. Jossain vaiheessa lukija alkaa aavistella mahdollisia kytköksiä, vaikka tamperelaispoliisit vielä hapuilevat jokseenkin pimeässä. Oikeaoppisesti Jokinen sitten kuitenkin käärii langat siististi kerälle, mutta kuitenkin niin, että myös asiaan kuuluva yllätysmomentti tarinan loppukäänteisiin liittyy.

Koskisen tiimin jäsenten yksityiselämää ei Satuttamisten summassa juurikaan käsitellä. Poikkeuksena on Koskinen itse. En enää ihan tarkkaan muista, miksi Koskinen päätyi avoeronsa jälkeen kodittomaksi, mutta edellisessä kirjassa mies majaili Poliisiammattikorkeakoulun opiskelija-asuntolassa ja maksoi vuokransa pitämällä luennon opiskelijoille.

Nyt asuntorintamalla on tapahtunut melkoinen harppaus parempaan suuntaan. Kollega on päätynyt ulkomaankomennukselle ja antanut Hervantajärven rannassa sijaitsevan mökkinsä Koskisen käyttöön. Vakinaista asuntoa miehellä ei sen sijaan tunnu olevan kiikarissakaan. Naisasioiden suhteen tapahtuu ihan lopussa pieni nytkähdys tiettyyn suuntaan, mutta nähtäväksi jää, mihin se lopulta johtaa. Jotenkin tuntuu, että Koskisella ei ole ainakaan juuri nyt oikein virtaa elämän kuntoon laittamiseen.

Mutta kuten sanottu, Jokisen kerronnassa on edelleen virtaa. Tampereen pääpoliisiaseman rikososaston poliisien pariin palaa kerta toisensa jälkeen kuin kotiinsa, ystävien pariin.

Seppo Jokinen: Satuttamisten summa
Kultosaari 2024. 303 s.

Arvostelukappale.

Kesäkuun toinen viikko eli tällä kertaa 10.6.-16.6.2024 on perinteisesti kirjablogeissa dekkariviikko. Tänään alkava sometempaus on jo kymmenes perättäinen #dekkariviikko. Kirsin kirjanurkka toimii tänä vuonna tempausviikon koordinoijana, ja tämä Seppo Jokisen Satuttamisten summa -dekkarin esittelybloggaus oman dekkariviikkoni avausjuttuna. Julkaisen ensi viikon tiistaina eli 18.6.2024 koostejutun viikon mittaan mukana olevissa blogeissa julkaistuista dekkarijutuista. Mukana olevat kirjablogit löydät kutsu-ja ilmoittautumisjutun lopusta. Tervetuloa seuraamaan!

 

Kuuluthan jo Suomen dekkariseuraan? Dekkariseura on vuonna 1984 perustettu rekisteröity yhdistys, joka toimii rikoskirjallisuuden ja dekkarikulttuurin harrastajien yhdyssiteenä. Seura julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää Ruumiin kulttuuri -lehteä, myöntää vuosittain Vuoden johtolanka -palkinnon edellisvuoden parhaasta dekkarista sekä järjestää erilaisia aiheeseen liittyviä tapahtumia. Seuran toimintaan voi tutustua ja jäseneksi (ja samalla mainion Ruumiin kulttuuri -lehden tilaajaksi) voi liittyä täältä.

Ruumiin kulttuuri

 

Kirjallisuuslehtiesittelyssä on tällä kertaa vuorossa Suomen dekkariseuran jäsenlehti Ruumiin kulttuuri. Ihan tarkoituksella on lykännyt Ruumiin kulttuurin esittelyä tänne asti, koska lehden päätoimittaja vaihtui keväällä ja samassa yhteydessä lehden ulkoasua ja vähän sisältöäkin uudistettiin.

Tänä vuonna Ruumiin kulttuuri -lehden päätoimittajana aloittanut Päivi Remes on vasta kolmas lehden historiassa. Vuosina 1984–2005 päätoimittajana toimi Risto Raitio, ja hänen seuraajansa Keijo Kettunen jäi tänä vuonna eläkkeelle. Mitä ilmeisimmin tehtävä on antoisa ja tekijöilleen mieluinen.

Suomen dekkariseuran jäsenmaksu on tällä hetkellä 42 euroa/vuosi, ja Ruumiin kulttuuri -lehti kuuluu jäsenetuihin eli jäsenet ovat automaattisesti myös lehden tilaajia. Lehteä voi tilata seuraan kuulumattakin, ja ei-jäsenille tilaushinta on 50 euroa/vuosikerta. Myös irtonumeroita on ollut saatavana joistakin poikkeuksellisen hyvin varustelluista myyntipisteistä. Irtonumeron hinta on 12,50 euroa. Lehden levikiksi ilmoitetaan 1500 kpl. Kiiltäväpintaiselle paperille painettu lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Se on uudistuksen myötä nelivärikuvitettu. Mitat ovat 17 x 25 cm, ja sivuja on 90–100 vähän numerosta riippuen.

Nron 2/2021 sisällysluettelo.

Ruumiin kulttuuri on erinomainen kirjallisuuslehti jännityskirjallisuutta harrastavalle lukijalle. Aihepiiri on aina ymmärretty lehden toimituksessa hyvin avarakatseisesti, joten juttuaiheet vaihtelevat dekkarikirjailijoiden henkilöhaastatteluista rikoselokuviin ja esikoisdekkarikirjailijoista klassikkoihin. Jotkut juttusarjat ovat kulkeneet mukana vuosikymmeniä, kuten nykyiseltä nimeltään 10 minun mieleeni -sarja, jossa dekkariharrastajat saavat esitellä kymmenen lempidekkariaan. Numerossa 2/2021 vinkkejä jakaa kasvatuspsykologian professori ja opetusneuvos Niina Junttila.

Tärkeimpiä osastoja Ruumiin kulttuurissa on legendaarinen Käräjät, jossa julkaistaan lehden kirjallisuusarvostelut. Alun perin kunnianhimoisena tavoitteena on ollut, että lehdessä arvioidaan kaikki suomeksi ilmestyvä jännityskirjallisuus, mutta tavoitteesta on ollut pakko tinkiä yhä paisuvan julkaistavien teosten määrän vuoksi. Jännityskirjallisuus tulkitaan hyvin väljästi, joten Käräjille pääsee yleensä myös esimerkiksi kauhukirjallisuuteen laskettavia teoksia. Mukaan mahtuu aina joskus myös omakustanteita.

Käräjillä on tänä vuonna ilmestyneissä lehden numeroissa arvoitu kummassakin päälle viisikymmentä teosta, joten myös arvioitsijoita on lukuisia. Itse silmäilen aina Käräjät-osion läpi ja tarkistan, mitkä arvioiduista teoksista olen jo ehtinyt lukea. On mielenkiintoista verrata omaa näkemystään lehden arvioitsijan näkemykseen kirjasta. Jonkin verran käytän Käräjiä myös oman luettavien pinoni karsintaan tai teosten uudelleen järjestämiseen lukulistallani. Käräjiin myös palaan myöhemminkin, kun olen siinä arvioituja kirjoja ehtinyt lukea. Joskus lainaankin jotain arviota omassa blogijutussani.

Toinen minulle tärkeä toistuva osio on vuoden 1. ja 3. numerossa oleva listaus kaudella julkaistavista jännityskirjoista. Niihin palaan vielä jälkikäteenkin tarkistamaan, mitä olen ruksannut luettavien listalleni. Listoissa ovat mukana pieniäkin kustantamoja, joten sitä kannattaa silmäillä saadakseen kokonaiskuvan tarjonnasta.

Numerossa 2/2021 on muhkea juttu Columbo-tv-sarjasta, kuten kansikin kertoo. Kannessa myös mainitaan oikeushammaslääkäri Helena Rannan kolumni, joka sai palan kurkkuun. Monet sodat ja konfliktit ovat mainioita trillerinäyttämöjä, mutta on hyvä välillä muistuttaa, millaista on todellisuus.

Olen kuulunut Dekkariseuraan oman muistini mukaan 1990-luvulta lähtien, mutta en ole säästänyt lehden vuosikertoja. Vaikka ilmestymistahti on maltillinen, paperia kuitenkin vuosien mittaan kertyy niin paljon, että sitä ei voi kotonaan säilöä määräänsä enempää. Yleensä minulla on tallessa pari tuoreinta vuosikertaa.

Olen itsekin vuosien varrella kirjoittanut muutaman artikkelin Ruumiin kulttuuriin. En enää edes muista, miten avustajasuhteeni alkoi, mutta ensimmäinen juttuni lehdessä näyttäisi olleen teatteriarvostelu vuodelta 2012. Myös tässä tuoreimmassa lehdessä on kirjoittamani juttu Ajatusten tulkitsijat, jonka kirjoitin dekkari-illan striimauksen pohjalta. Seuran puheenjohtaja Leena Korsumäki haastatteli kääntäjiä Mari Hallivuorta ja Anne Kilpeä muun muassa dekkareiden suomentamisesta, ja minä kirjoitin haastattelusta jutun lehteen.

Ruumiin kulttuuri on käsittääkseni pohjoismaisittainkin poikkeuksellinen dekkarikenttää laajasti käsittelevä säännöllisesti ilmestyvä lehti. Vaikka vähän puolueellinen olenkin, voi mielestäni silti sanoa, että kyseessä on todella kovatasoinen julkaisu melkein millä mittapuulla tahansa. Sisältö on ajankohtainen, kiinnostava, monipuolinen ja ammattitaitoisesti kirjoitettu ja koottu. Myös ulkoasu on tyylikäs ja nyt uudistuksen jälkeen tohtii sanoa, että myös nykyaikainen. Lehteä ei ole uudistettu liikaa, mutta kuitenkin saatu kokonaisuutta raikkaammaksi ja houkuttelevammaksi. Onnittelut, Suomen dekkariseura ja Ruumiin kulttuuri!

Uusimmasta numerosta 2/2021 voi lukea näytejutun täältä.

Kirjallisuuslehtisarjassani on esitelty seuraavat lehdet:

Särö
Lumooja
Nuori Voima
Parnasso
Ruumiin kulttuuri

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja heimolaiset

 

Harjunpää ja heimolaiset on kuudes osa Matti Yrjänä Joensuun kirjoittamasta ansiokkaasta ja suositusta Harjunpää-dekkarisarjasta. Se ilmestyi vuonna 1984, ja sille myönnettiin seuraavana vuonna ensimmäinen Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinto.

Kolmihenkinen palkintoraati, johon kuuluivat Kristiina Alapuro, Timo Kukkola ja Kyösti Salovaara, perusteli valintaansa seuraavasti:

’Harjunpää ja heimolaiset’ on säälimätön ja vavahduttava romaani. Kirjailija kuvaa siinä hyvinvoivan pääkaupunkiseudun reuna-alueita. Tässä dokumentaarisessa romaanissa kuvatut ihmiset elävät sekä konkreettisesti että vertauskuvallisesti yhteiskuntansa marginaalissa.

Joensuun proosa on aistivoimaista, atmosfääristä realismia. Kirjailijan kerronta tavoittaa paikan ja tunnelman. Tuskin kukaan toinen suomalainen nykykirjailija on käsitellyt pääkaupunkiseudun urbaania elämänpiiriä yhtä pätevästi ja osuvasti kuin Joensuu teossarjallaan, joka alkoi esikoisromaanista ’Väkivallan virkamies’ (1976). Joensuun romaanit ovat merkittävää kirjallisuutta missä tahansa kirjallisessa kategoriassa.

’Harjunpää ja heimolaiset’ muistuttaa lukijalleen, että yhteisöihmisellä on omatunto; ilman sitä elämä suistuu raiteiltaan. Joensuu kertoo suomalaisesta rasismista; siitä, jonka olemassaoloa monet suomalaiset eivät halua tunnustaa. Rasismin muotokuva ei käy mukavasta viihteestä, mutta niin ei ole tarkoituskaan. Peiliin katsovan ei pidä kääntää katsettaan, ei sittenkään, vaikka kuva olisi ruma tai vastenmielinen. Tässäkin katsannossa Joensuun romaani on tärkeää kirjallisuutta; se ei hyssyttele eikä kerro idyllistä satua menneestä maailmasta. Konkreettisen proosan avulla Joensuu loihtii esille melkeinpä runollisen pahanmakuisen kuvan nykytodellisuudesta.

Palkintoraadin mielipiteeseen on helppo yhtyä vieläkin, vaikka vuosikymmeniä on jo ehtinyt vierähtää. Ainoa korvaan särähtävä asia perustelutekstissä on termi ’dokumentaarinen romaani’. Sellaiseksi ei realistista poliisiromaania enää nykypäivänä kutsuta. Alagenre on nykyään suhteellisen runsas ja elinvoimainen, mutta siitä huolimatta Joensuun kertoma tarina kyllä koskettaa nykylukijaa vahvasti. Surullista on, että teoksen välittämä ’runollisen pahanmakuinen kuva nykytodellisuudesta’ ei ole menettänyt juurikaan ajankohtaisuuttaan eikä rumuuttaan.

Romaniserkukset Väinö ja Onni Blumerus ovat päättäneet kostaa Väinön isän Kyöstin parikymmentä vuotta aikaisemmin tapahtuneen tapon. Tappaja Manne Hedman on aikanaan jäänyt kiinni, mutta verikosto on vielä hoitamatta. Vankilasta juuri vapautunut ja syvästi turhautunut Onni haluaa palauttaa sekä perheen että varsinkin oman kunniansa, joten serkukset ovat päättäneet ampua tekijän aikuisen pojan Feijan tanssilavan pihalla. Uhkarohkea ja huonosti valmisteltu surmatyö menee kuitenkin pieleen, sillä Feija jää henkiin, mutta sivullinen saa surmansa. Onnettoman sattuman seurauksena Feijan 16-vuotias pikkuveli Saska päätyy pian murhasta epäiltynä poliisivankilaan.

Ylikonstaapeli Timo Harjunpää on palannut isyysloman perään pitämältään kesälomalta töihin, eikä oikein tunne kuuluvansa tutkintaryhmään. Omituinen ulkopuolisuuden tunne ei ota hellittääkseen. Käsiin rysähtävä iso tutkintakin tuntuu menevän alusta asti jotenkin kummallisesti vinoon. Poliisin huomio kiinnittyy valkoihoiseen uhriin, joka kaiken lisäksi osoittautuu entiseksi poliisiksi. Kun vielä kiinni otettunakin on sopivalta vaikuttava tekijä, juttu tuntuu olevan ainakin päälliköiden mielestä selvitetty, kunhan vain todisteet saadaan vielä runnottua sopimaan kuvioon. Ei ihme, että Timo Harjunpää ja Onerva Nykänen alkavat ajatella, että he tutkivat väärää rikosta.

Joensuu kuljettaa tarinaa kolmesta näkökulmasta. Poliisin toiminta on yksi kolmannes tarinasta, ja loput kaksi osaa tapahtumista seurataan sekä Blumerusten että Hedmanien perheiden näkökulmista. Ote on hyvin yhteiskunnallinen, mutta silti kirjailija on onnistunut kirjoittamaan koukuttavan rikostarinan ja vetoamaan samalla lukijan oikeustajuun. Poliisin toiminta on pääosin avoimen ennakkoluuloista ja rasistista. Romanien puolelta katsottuna petskot eli poliisit ovat epäluotettavia, jopa vaarallisia vihollisia.

Romanikulttuurista ja sen edustamista yksilöistä ei kirjassa maalata yksipuolista kuvaa. Monet ongelmat juontuvat pitkälti historiasta. Romanien omat säännöt ja käyttäytymisnormit eivät ole saaneet valtakulttuurilta hyväksyntää tai ymmärrystä, mikä aiheuttaa yhä uudelleen yhteentörmäyksiä, väärinymmärryksiä ja ennakkoluuloja.

Poliisiromaanin tapahtumat etenevät vääjäämättä kohti loppukohtausta, jossa tilanne riistäytyy totaalisesti kaikkien osapuolien hallinnasta. Loppuhäivytyksiin tai selityksiin Joensuu ei ryhdy, vaan näyttämöltä poistutaan liekkien ja hälytysvalojen yhä leiskuessa öisessä maisemassa. Kovin toiveikkaana tarinaa ei voi pitää. On tosiaan sääli todeta, että Joensuulla ei lähes neljäkymmentä vuotta sitten ollut perusteitakaan sen kummempaan toiveikkuuteen.

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja heimolaiset
Otava 1984. 317 s.                      

Lainattu kirjastosta.

Tämä juttu aloittaa blogiprojektin, jonka tarkoituksena on lukea kaikki Vuoden johtolanka -palkinnon saaneet dekkarit. Palkinnon sääntöjen mukaan se on voitu myöntää muullekin teokselle kuin dekkarille ja myös dekkariteolle, joten dekkarilista ei ole ihan 36 teoksen mittainen. Osan voittajista olen lukenut ennen blogiaikaa ja osan jo blogia pitäessäni. En lue uudelleen jo blogattuja, mutta luen uudelleen ne dekkarit, joista juttu puuttuu. Mitään aikarajaa en ole tälle projektille asettanut.

 

Vuoden johtolanka -palkitut dekkarit:
(Linkki vie omaan blogijuttuuni teoksesta.)

2025: Max Manner: Harha

2024: Kale Puonti: Fadi

2023: Virpi Hämeen-Anttila: Vapauden vahdit 

2022: Niko Rantsi: Kuka viereesi jää

2021: Jyrki Erra: Lyijyvalkoinen

2020: ArttuTuominen: Verivelka

2019: Eva Frantz: Kahdeksas neito

2018: Timo Saarto: Kuoleman kuukausi

2017: Mikko Porvali: Veri ei vaikene

2016: Pauliina Susi: Takaikkuna

2015: Kati Hiekkapelto: Suojattomat

2014: Timo Sandberg: Mustamäki

2013: Reijo Mäki: Sheriffi

2012: Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun

2011: Antti Tuomainen: Parantaja

2010: Marko Leino: Ansa

2009: Jarkko Sipilä: Seinää vasten

2008: Marko Kilpi: Jäätyneitä ruusuja

2007: Tapani Bagge: Musta taivas

2006: Matti Rönkä: Ystävät kaukana

2005: Tuula-Liina Varis: Vaimoni

2004: Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja pahan pappi

2003: Taavi Soininvaara: Koston komissio

2002: Seppo Jokinen: Hukan enkelit

2000: Jari Tervo: Minun sukuni tarina

1999: Ilkka Remes: Karjalan lunnaat

1997: Leena Lehtolainen: Luminainen

1996: Hannu Vuorio: Nyman

1994: Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rakkauden nälkä

1993: Pentti Kirstilä: Imelda

1992: Markku Ropponen: Kuolemanuni

1990: Harri Nykänen: Takapiru

1988: Paul-Erik Haataja: Häkkilinnut

1987: Pentti Kirstilä: Sinivalkoiset jäähyväiset

1986: Sulevi Manner (Juha Numminen ja Eero J. Tikka): Susi

1985: Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja heimolaiset

Turun kirjamessujen tärpit ja messulippuarvonta!

Syksyn odotetut kirjallisuustapahtumat ovat jo pyörähtäneet käyntiin, ja itsekin vietin viime viikonlopun Helsingissä jo perinteeksi muodostuneella tavalla eli osallistumalla Dekkarifestivaaliin. Tapahtuma järjestettiin nyt jo viidennen kerran tutulla kaavalla, eli puoliltapäivin aloitettiin kirjailijahaastatteluputki rinnakkaisohjelmineen ja ilta päättyi kolmen ruokalajin illalliseen kirjallisen seuran ja viihdykkeen kera. Ensimmäistä kertaa Dekkarifestivaali järjestettiin nyt Paasitornissa, ja ihan konkreettisesti tornissa oli mahdollisuus tutustua Tornin mysteeri -nimiseen pakohuonepeliin. Kivaa oli, ja ensi vuonna 

uudestaan!

Paasitornin huippu.

Seuraava yhtä odotettu ja jo perinteisempikin syksyn kohokohta ovat Turun kirjamessut. Olen käynyt messuilla ties kuinka monta kertaa. Jo ennen blogia kävin eri kokoonpanoissa messuilla useaan otteeseen, mutta perustettuani Kirsin kirjanurkan osallistumisesta on tullut vuosi vuodelta intensiivisempää ja mukaan on alkanut hiipiä myös työtehtäviä messuhaahuilun oheen. Muutamina vuosina olin mukana messujen somelähettilästouhuissa, olen tehnyt messuilta juttuja paikallislehteen, päivystänyt Dekkariseuran kojulla, osallistunut bloggaajapaneeliin ja viime vuonna olin ensimmäistä kertaa tekemässä kirjailijahaastatteluja.

Nyt kun messujen alkuun on enää puolitoista viikkoa, alkaa hieman kauhistuttaa. Olen lupautunut tekemään kaksi kirjailijahaastattelua, osallistumaan yhteen paneeliin, jonka muut osallistujat ovat melkoisia nimiä sekä moderoimaan kaksi dekkaripaneelia! Apua! En selvästikään osaa vastata ei.😅

Perjantaina olen haastattelemassa Myllylahden upeita nuortenkirjailijoita Marja-Leena Tiaista, Sini Helmistä ja Janne Mäkitaloa. Heiltä kaikilta on tänä vuonna ilmestynyt uusi nuortenromaani. Marja-Leena Tiaisen uutuus on jännittävä nuortendekkari Rakas Natasha. Sini Helmisen fantasiaromaani Maan povessa on Väkiveriset-sarjan neljäs ja viimeinen osa. Pääkallokiitäjät ja salaisuus Kanarialla on Janne Mäkitalon vauhdikkaan ja jännittävän Pääkallokiitäjät-sarjan kolmas osa. Marja-Leenan kanssa juttelemme Rakkaasta Natashasta kahdestaan ja Sini ja Janne ovat samaan aikaan lavalla jututettavanani. Esiintymislava on intiimi Kallas Auditorion takana.

Perjantain ohjelmat, joissa olen mukana, esitellään messuohjelmassa näin:

MARJA-LEENA TIAINEN: RAKAS NATASHA pe 4.10. klo 11.30 – 11.50 Kallas

Tiivistunnelmainen, romantiikalla höystetty nuorten jännitysromaani. 18-vuotiaan Joelin biologinen isä Turkka ottaa yhteyttä ja kuolee vain muutaman päivän päästä. Hautajaisissa Joel tapaa salaperäisen Natashan, joka saa hänen elämänsä raiteiltaan.

SINI HELMINEN: MAAN POVESSA, VÄKIVERISET 4. & JANNE MÄKITALO: PÄÄKALLOKIITÄJÄT JA SALAISUUS KANARIALLA pe 4.10. klo 12.10 – 12.40 Kallas

Urbaania nuortenfantasiaa edustava Maan povessa pureutuu ympäristönsuojelun ja radikalisoitumisen teemoihin. Teos on päätösosa kotimaista mytologiaa nykypäivään tuovaan Väkiveriset-sarjaan. Pääkallokiitäjät-sarja yhdistää perinteisen seikkailukirjallisuuden tämän päivän nuorten elämään ja ajatusmaailmaan. Vauhdikkaan ja samaistuttavan sarjan kolmas osa vie roistokoplan kintereille Kanarian lämpöön.

SOMELUKUTAITO KANSALAISVELVOLLISUUDEKSI? -paneelikeskustelu pe 4.10. klo 14.50 – 15.30 Auditorio

Lukutaito on meille itsestäänselvyys, mutta pärjäätkö sillä someviidakossa? Moni kaipaa sosiaaliseen mediaan ainakin parempia käytöstapoja. Keskustelijoina JANNE MATIKAINEN, yliopistolehtori, yksi ensimmäisistä sosiaalisen median tutkijoista Suomessa, PEKKA SAURI, työelämäprofessori ja maan kokeneimpia twiittaajia, KIRSI HIETANEN, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja sekä huippusuositun Kirsin kirjanurkan blogisti ja MIISA ROTOLA-PUKKILA, sisällöntuottaja ja puheviestinnän maisteriopiskelija, jonka Mmiisas-kanavalla on satoja tuhansia seuraajia. Juontajina tiedetoimittajain liiton pääsihteeri Ulla Järvi ja tiedetoimittaja Minna Malja. Ohjelmatuottaja: Suomen tiedetoimittajain liitto.

Tässä yllä oleva Suomen tiedetoimittajain liiton paneelikeskustelu jännittää suoraan sanoen eniten, koska siihen valmistautuminen on hankalinta. En tunne etukäteen muita panelisteja, mutta onneksi salolainen liiton pääsihteeri Ulla Järvi on mukana juontajana. Hänen piikkiinsä laitan tuon mairittelevan mutta valitettavan liioitellun määritelmän ’huippusuosittu’ blogi. Huhhuh, kaikkeen sitä päätyykin! No, ainakin huomattavasti itseään fiksumpaan seuraan. Nyt on vain toivottava, että en pahasti nolaa itseäni enkä ainakaan paneelin järjestäjiä.

Lauantaina 5.10. on vuorossa Myllylahden esikoisdekkaristien paneeli, jossa keskustelemme Tuire Malmstedtin, Pekka Hyytin ja Emma Luoman kanssa esikoisdekkareiden lumosta, niiden kirjoittamisesta, vastaanotosta ja mitä todennäköisimmin myös siitä, mitä dekkaristille kuuluu esikoisen jälkeen. Joko ovat seuraavat teokset tulilla? Toivottavasti mahdollisimman moni dekkarien ystävä löytää tiensä myös messukeskuksen toiseen kerrokseen, missä Eino-sali sijaitsee. Käynti kakkoskerrokseen on messuhallin sisääntuloaulassa pääovea vastapäätä.

ESIKOISDEKKARIEN LUMO la 5.10. klo 13.50 – 14.30 Eino (2. krs)
TUIRE MALMSTEDT, PEKKA HYYTI ja EMMA LUOMA.

Vuoden esikoisdekkari -tunnustuksen saanut psykologisen jännityksen taidonnäyte Pimeä jää, sairaalamaailmaa uhkauksien ja mysteerien pauloihin kietova Vain huonoja vaihtoehtoja sekä vahvan ajankuvan luotsaama Tummat pilvet eilisen 1920-luvun lopun Tampereelta. Mihin pohjautuu kolmen näin erilaisen esikoisdekkarin lumo?

Messuviikonloppuni huipentuu arvoisellaan tavalla, kun haastattelen kolmea herraa tapahtuman päälavalla eli Agricola-lavalla A-hallissa sunnuntaina 6.10. iltapäivällä. Suomen dekkariseura on saanut kutsun osallistua messuihin ohjelmanjärjestäjänä ja minä taas olen saanut ilon edustaa seuraa moderoimalla Matti Remeksen, Timo Sandbergin ja Arttu Tuomisen keskustelua dekkarisarjojen kirjoittamisesta. Viime vuonna keskustelimme Artun kanssa Muistilabyrintti-sarjasta pienemmällä Fiore-lavalla.

SUURI DEKKARIPANEELI: JATKUU! MITEN RAKENNETAAN KOUKUTTAVA DEKKARISARJA? Su 6.10. klo 14.50 – 15.30 Agricola (A-halli)

Pitkien dekkarisarjojen kirjoittajat Matti Remes ja Timo Sandberg sekä jo toisen dekkarisarjansa ensimmäisen osan keväällä julkaissut Arttu Tuominen avaavat sarjamuodon saloja. Miten pitää sekä lukijoiden että kirjailijan mielenkiinto yllä? Mitkä ovat sarjamuodon parhaat puolet ja mikä siinä kirjailijaa kenties häiritsee? Mikä olisi kirjailijan näkökulmasta dekkarisarjan optimipituus? MATTI REMES: PERIAATTEEN MIES (Tammi). Ruben Waara sotketaan isokenkäisten bisneksiin ja politikointiin, kun gaala luksusaluksella saa dramaattiset jatkot. ARTTU TUOMINEN: VERIVELKA (WSOY). Mökillä, jossa on koolla iso ryyppyporukka, puukotetaan mies. Verivelka aloittaa suomalaista poliisiyksikköä tuoreella tavalla kuvaavan Delta-sarjan. TIMO SANDBERG: KULLANHUUHTOJA (Karisto). Komisario Heittola kohtaa tuttavansa hautajaisissa puolitutun mieskolmikon, jonka kanssa lähtee selvittämään Lapin erämaakämpällä menehtyneen kohtaloa. Ohjelmatuottaja: Suomen dekkariseura ry.

Messuilla on jälleen kerran aivan valtavasti kiinnostavaa ohjelmaa, joten jokaiselle varmasti löytyy jotakin. Lisäksi aikaa pitää varata myös osastojen ja kojujen tarjonnan tutkailuun, tuttujen tapaamiseen ja vain ihan yllätetyksi tulemiseen.

Turun kirjamessujen järjestäjät ovat ystävällisesti lahjoittaneet minulle muutamia vapaalippuja messuille. Pistän niistä nyt kaksi jakoon eli vuorossa on perinteinen messulippuarvonta!

Messulippu on arvoltaan 16 euroa ja sillä pääsee messuille yksi henkilö yhtenä päivänä. Arvon alle kommentilla kiinnostuksensa ilmaisseiden ja jonkinlaisen yhteystiedon jättäneiden kesken 2 kpl messulippuja eli kaksi eri henkilöä saa kumpikin yhden messulipun itselleen. Pelkkä kiinnostuksen ilmaus ja yhteystieto riittävät osallistumiseen, mutta kiitollinen olen kaikista hyvistä messuvinkeistä. Mitä aiot itse mennä katsomaan ja miksi? Mikä juttu kuuluu messuperinteisiisi?

Koska messut ovat jo ihan pian ja Postin toiminta on valitettavan epävarmaa, aikataulu on kireä. Arvontaan osallistuvat ne henkilöt, jotka ovat ehtineet jättää kommentin torstaihin 26.9.2019 klo 18.00 mennessä. Toivon, että osallistujat ovat kuulolla, jotta saamme vaihdettua postitusosoitetiedot vielä tämän viikon puolella. Liput pitäisi saada matkaan pikaisesti.

Mahtavat kirjamessut ovat tulossa jälleen!

***

Liput on nyt arvottu. Onnea voittajille eli Arille ja 'edeaevilille'. Mukavia messuja kaikille ja kiitokset runsaasta osanotosta!