Katja Kärki: Eeled

 

Äiti.
Se tunne on jotain, joka repii sydämestä,
 se oli alkumetsän hämäränjuurista irronnutta hiekkaa.
Se oli itsestään selvää, tunturipuron kirkasta.

Pidin kovasti kaksi vuotta sitten ilmestyneestä Katja Kärjen esikoisromaanista Jumalan huone (Bazar, 2019). Kärki kuvaa siinä pohjoiskarjalaista sukua kolmen eri sukupolven naisen kautta ja äänellä. Kuvioon kuuluvat paitsi sodan raskaat varjot myös ahdas lestadiolainen elinpiiri, jonka puristuksissa naiset kukin tavallaan kamppailevat.

Kärjen toisinkoisessa Eeledissä on paljon samoja aineksia kuin esikoisessakin. Edelleen Kärki kirjoittaa tarinansa nimenomaan naisten näkökulmasta. Vaikka mukana on jälleen mielenkiintoisia miehiäkin, he jäävät lopulta sivuosaan siitä huolimatta, että heidän teoillaan ja valinnoillaan on merkittäviä, jopa ratkaisevia, seurauksia kuvattujen naisten elämissä. Naiset ovat myös vahvasti osa naissukupolvien ketjua ja heihin kohdistuu odotuksia, joiden ristipaineissa he joutuvat kamppailemaan.

Eeled on kuitenkin hyvin erilainen romaani kuin Jumalan huone, eikä niiden keskinäiselle vertailulle kannata sen enempää antaa tilaa.

Eeledin nimihenkilö on satoja vuosia sitten elänyt saamelaisnainen, jonka tarina kulkee kirjassa lomittain nykyajan tarinan kanssa. Mikä yhteys lopulta on Eeledin ja päähenkilö Kristiinan välillä, jää osin tulkinnanvaraiseksi ja tuo teokseen pikkiriikkisen hippusen maagista realismia, kuin taikapölyä.

Varsinaisen päätarinan minäkertoja on Kristiina, joka on saapunut Tukholman liepeillä sijaitsevan entisen kotinsa pihaan aikuisen tyttärensä Vanessan kanssa. Tytär on halunnut nähdä paikan, jossa on viettänyt varhaisimman lapsuutensa. Paluu Auringontalon umpeen kasvaneeseen pihaan laukaisee kipeiden mutta myös monien hyvien muistojen vyöryn Kristiinan mielessä. Niihin muistoihin kirjassa sukelletaan, ja lukija saa koota paloista Kristiinan elämäntarinan kuin kiehtovan palapelin. Taustalla ovat Kristiinan äidin ja isovanhempienkin tarinat, joiden arvoitukset nekin aukenevat vähitellen.

Kristiina on määrätietoisen yksinhuoltajaäidin tytär, joka on nuorena päätynyt opiskelemaan ruotsin opettajaksi Tukholmaan. Hän kohtaa komean rastatukkaisen capoeiraa harrastavan Torvaldin ja päätyy tämän ystävien mukana Brasilian-matkalle. Siellä on myös ruotsalainen Bambi, kaunis solakkajalkainen nainen, joka tuntuu vähät välittävän häntä katseellaan kuumasti palvovasta Torvaldista mutta joka suutelee Kristiinaa öisellä rannalla. Lopulta tämä kolmikko asettuu asuttamaan Torvaldin omistamaa keltaista, hiljalleen rapistuvaa tukholmalaistaloa ja sitä ympäröivää hedelmällistä puutarhaa.

Ennakkokappaleen takakansi on otsikoitu sanaparilla ’Rakastavia naisia’. Rakkaudesta, sen monisyisyydestä ja vaikeudesta romaanissa onkin pitkälti kyse. Jo Kristiinan ja Torvaldin sekä Bambin muodostama kolmio on kiinnostava, ja Kärki avaa asetelmaa vähitellen yhä uusia kipupisteitä avaten. Kuvio toistuu hieman eri asennoissa niin Kristiinan perheen lähihistoriassa kuin Eeledin tarinassakin.

Mutta ennen kaikkea Kärki porautuu henkilöidensä kautta äitiyden syövereihin. Millaista on tulla äidiksi? Millaista on pelätä lapsen menettämistä? Millaista on menettää lapsensa? Miten eri tavoin voi päätyä tilanteeseen, jossa paras ratkaisu (tai ainoa?) on omasta lapsesta luopuminen?

Pidin siis kovasti Katja Kärjen esikoisromaanista, eikä Eeled ollut sen rinnalla ainakaan vähemmän nautinnollinen lukukokemus. Alku on ehkä hieman turhankin moniaalle hajoava, mutta kunhan malttaa parikymmentä sivua mielensä, onkin jo tarinoiden lumoamana ahmimassa kirjaa – kuulin jälleen romaanin seireenin lailla kutsuvan minua sohvannurkkaan.

Huomasin nauttivani erityisesti Kristiinan, Bambin ja Torvaldin boheemin arjen kuvauksesta. Eeledin osuuksissa ja Kristiinan lapsuusmuistoissa kuvataan myös pohjoista luontoa intohimoisesti.

Katja Kärki: Eeled
Bazar 2021. 364 s.
Kansi Sanna-Reeta Meilahti.

Ennakkokappale.

Katja Kärki: Jumalan huone

Riisuudun ja mietin, miksen minä ole kiltti ja siveä tyttö. Kiltit ja siveät saavat hyvät miehet ja hyvän elämän. Kukaan ei ota tosissaan vapaata ja villiä, sillä ne ovat kuin luonnoneläimet, niitä on mahdotonta pitää. Vapaat ja villit tytöt saavat olla elämänsä yksin ja rämpiä rämeet ja tummat vedet. Niiden matkan varrella on paljon kuoppia ja kumpareita, viimat ja viluiset illat, kosteat lakanat ja ankeat aamukahvit. Mutta ne elävät ja nousevat, vaikka mitä kävisi.
Vapaat ja villit muistelevat kuolinvuoteellaan elämäänsä näkymätön hymynkare halvaantuneilla suupielillään. Sitä ennen ne tuntevat, kokevat ja elävät. Semmoinen haluan olla, vapaa ja villi tyttö. Ei. Kun semmoinen minä olen.

Katja Kärki kuvaa muhkeassa (yli 460 sivua!) esikoisromaanissaan Jumalan huone pohjoiskarjalaista sukua kolmen eri sukupolven naisen kautta ja äänellä. Alkuun lainaamani kohta on nuorimman eli vuonna 1985 syntyneen Elsan osuudesta ja kuvaa minusta oivallisesti Elsaa ja hänen tarinaansa. Se sopii kyllä myös Elsan tätiin Mariaan, joka on lähinnä omaa sukupolveani eli syntynyt vuonna 1960. Maria on ollut Elsalle tärkeä esikuva ja naiset ovat läheisiä keskenään. Mariakaan ei ole suostunut asettumaan muottiin, jota yhteisö hänelle kiivaasti tyrkyttää. Hänen motiivinsa ovat kuitenkin ainakin osittain toiset kuin nuoremman sukupolven Elsan.

1922 syntynyt Aili edustaa romaanissa vanhinta sukupolvea ja hänen tarinansa kerrotaan kolmannessa persoonassa. Maria ja Elsa ovat minäkertojan kautta kuvattuja naisia. Ailin osuus on myös sivumäärältään suppein, vaikka hänen elämänsä ja tekonsa vaikuttavat merkittävästi niin Marian kuin Elsankin elämään.

Olen viime vuosina lukenut lukuisia hienoja romaaneja, jotka kertovat ahtaasta uskonnollisesta yhteisöstä, sellaisen vaikutuspiirissä elämisestä ja siitä irtautumisesta. Kärjen Jumalan huone kuuluu aiheensa ja teemojensa puolesta selvästikin näiden teosten joukkoon. Aili, Maria ja Elsa elävät ankaran lestadiolaisuuden piirissä, ovat uskossa, kuten sanotaan. Kukin naisista kokee yhteisön paineet raskaina mutta suhtautuu niihin eri tavoin, koska he edustavat eri sukupolvia mutta myös siksi, että he ovat luonteiltaan ja persooniltaan erilaisia.

Jumalan huone ei kuitenkaan kerro vain siitä, kuinka ahtaat säännöt kahlitsevat naisia lestadiolaisten keskuudessa. Kyse on lopulta paljon enemmästä. Sodan raskaat varjot näkyvät konkreettisesti kaikkien kolmen naisen kohtaloissa. Ailia ja Mariaa sota ja sen peruuttamattomasti vaurioittamat miehet koskettavat rajuimmin, mutta jäljet ulottuvat Elsankin lapsuuteen ja nuoruuteen. Ankara puhumattomuuden kulttuuri satuttaa myös. Suvun tragedioista on vaiettu sukupolvi toisensa jälkeen, ja sillä on karut seurauksensa. Kun salaisuudet lopulta pulpahtavat pintaan, tapahtuu ikäviä asioita mutta myös hyviä.

Pidin Jumalan huoneesta kovasti. Tarina imaisi syövereihinsä vastustamattomasti. Tuttu klisee on, ettei kirjaa malta laskea käsistään. Ihan yhteen menoon en tätä tuhtia pakettia sentään ahmaissut, mutta koin tutun ja kaivatun tunteen, että keskeneräinen romaani kutsui seireenin lailla luokseen. Oli saatava lukea lisää, kuultava, mitä Elsalle ja Marialle kuuluu, nähtävä ja oivallettava, miten kaikki palaset lopulta loksahtavat paikalleen.

Romaanin rakenne on nimittäin rikottu ja tarina on loppujen lopuksi melkoisen aukkoinen. Kronologia on murrettu, joten lukija saa jälleen kerran koota kokonaisuuden alkuun irrallisilta tuntuvista palasista. En pane tätä lainkaan pahakseni, vaikka menetelmä ei totisesti ole mitenkään poikkeuksellinen. Kärjellä on kuitenkin itsellään paketti tiukasti koossa. Naisten tarinat lomittuvat ja joitakin keskeisiä tapahtumia valotetaan useasta näkökulmasta. Kun jokaisen naisen tarina alkaa lapsuudesta, tulee romaanin aikaperspektiivistä syvä. Ailan lapsuuskokemukset alkavat jostain 1930-luvun alusta ja Elsan ja Marian tarinat yltävät nykypäiviin.

Lapsen näkökulman ja lapsen kertojanäänen Kärki tavoittaa oivallisesti. Kieli ja havainnointi kehittyvät henkilöiden iän karttuessa. Kun samoja tapahtumia valotetaan eri näkökulmista, käy havaintojen ja ymmärtämisen ero selvästi ilmi. Lapsi näkee ja kokee tilanteet aivan toisin kuin vieressä oleva aikuinen.

Joitakin keskeisiä tapahtumia siis kuvataan useastakin näkökulmasta, mutta muuten tarina on osin aukkoinen tai ainakin lukijalle annetaan vain minimaalisen vähän vihjeitä päätelmiensä tekemistä varten. Myös tästä kirjoitustavasta pidän. En haluakaan, että kaikki asiat selitetään auki. Omille päätelmille jätetty tila antaa tulkintamahdollisuuksia ja oivaltamisen ilon lukijalle. On hienoa, että kirjoittaja luottaa lukijaansa.

Minulle Elsa on kirjan päähenkilö. Vaikka pidin kovasti hänestä ja hänen tarinastaan, hieman väsähdin jossain vaiheessa hänen kaoottisen opiskelijaelämänsä vaiheiden tarkkaan ja laajaan kuvailuun. Jos siis romaania olisi haluttu tiivistää, niissä kohdissa olisi ollut varaakin.

Kärki keskittyy naisiin ja heidän ahtaaseen tilaansa ja siitä irti pyristelyyn. Esimerkiksi Marian ja vielä Elsankin opiskeluhaaveisiin suhtaudutaan sekä perheessä että yhteisössä kielteisesti. Naisen paikka on kotona synnyttämässä ja kasvattamassa lapsia, ei töissä. Kuitenkin Elsan äitikin murtautuu lopulta ulos tästä kaavasta, muttei kuitenkaan pysty tukemaan tytärtään tämän ratkaisuissa.

Sisarusten välistä sidettä Kärki kuvaa myös hienosti, samoin eri sukupolvien samanhenkisten naisten yhteenkuuluvuutta. Elsa joutuu tekemään äärimmäisen kovan ratkaisun valitessaan oman tiensä. On luovuttava perheestä. Itkin kohdassa, jossa Elsa bussissa istuessaan poistaa puhelimestaan perheenjäsentensä nimet ja numerot. Onneksi Elsalla on kuitenkin lapsuudenystävä Veera, joka ei vierasta Elsaa tämän toisenlaisen elämänpiirin takia. Ystävyys kantaa läpi vaikeidenkin aikojen.

Mukana tarinassa on useita mielenkiintoisia miehiä, joiden tarina avautuu nyt vain naisten kautta mutta jotka jäivät vaivaamaan mieltäni. Mitä ajattelivat ja tunsivat Martti, Hannu ja Paavo? Mutta kuten sanottu, kaikkea ei tarvitse avata ja selittää.

Katja Kärki: Jumalan huone
Bazar 2019. 461 s.

Ennakkokappale.

Kirja ilmestyy ja on kaupoissa 29.1.2019.

Sijoitan Jumalan huoneen Helmet-lukuhaasteen kohtaan
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi.