André Aciman: Kutsu minua nimelläsi

On hyvin todennäköistä, että André Acimanin romaani Kutsu minua nimelläsi olisi jäänyt lukematta, ellei kirjailija olisi tulossa toukokuussa Helsinki Lit -tapahtumaan. Avuksi oli vielä sekin, että kirjasta on jo saatavana äänikirjaversio. No, olipa miten hyvänsä, joka tapauksessa olen romaanin nyt lukenut (kuunnellut) ja olen siitä hyvin tyytyväinen. Pidin kirjasta lopulta kovasti.

Romaanissa Elio kertoo 17-vuotiaana kokemastaan kielletystä ensirakkaudestaan ja sen huumasta. Elion professori-isällä oli tapana kutsua jatko-opiskelijoita kesävieraiksi perheen italialaisen pikkukaupungin liepeillä sijaitsevaan kotiin. Opiskelijat saivat täysihoidon, jonka vastineeksi heidän piti seurustella perheen kanssa ja auttaa professoria tämän kirjeenvaihdossa.

Kesällä 1987 huvilalle saapuu Amerikan juutalainen Oliver, 24-vuotias filosofianopiskelija. Elio rakastuu komeaan ja itsevarmaan Oliveriin ensisilmäyksellä, kun tämä huikkaa matkakumppaneilleen huolettomasti ”Later!” näiden jättäessä hänet Elion kodin portille. Jo silloin Elio muistelee ajatelleensa, että Oliver jossain vaiheessa tulisi huikkaamaan hänelle tuon saman repliikin ja että se musertaisi hänet.

Elio on herännyt seksuaalisesti jo vuosia aiemmin ja huomannut myös kiinnostuksensa sekä naisiin että miehiin. Vuoden 1987 kesällä sekä Eliolla että Oliverilla on suhde vähintään yhden tytön tai naisen kanssa, mutta se ei estä heidän keskinäistä rakastumistaan ja eroottista suhdettaan.

Aciman kuvaa hellyttävästi nuoren pojan kiihkeää rakastumista, epävarmuutta ja tunteiden vuoristorataa. Elion koko huomio tuntuu kiinnittyvän Oliveriin, hänen eleisiinsä ja sanoihinsa. Mitä katse tarkoitti? Oliko repliikissä sittenkin jokin salainen viesti vain hänelle? Elio näkee kiihkeitä unia Oliverista ja itsestään sekä nukkuessaan että valveilla. Miten hän voisi ja uskaltaisi paljastaa rakkautensa ja halunsa Oliverille? Mitä sitten tapahtuisi?

Elion ja Oliverin intohimo saa täyttymyksensä ja kesä huipentuu muutamaan kiihkeään ja polttavan kauniiseen vuorokauteen Roomassa, jonne nuoret miehet matkustavat ennen Oliverin kesävierailun päättymistä. Rooman ajasta jää muistoja, joihin Elio palaa jokaisella käynnillään yhä uudelleen.

Romaani päättyy pitkään häivytysjaksoon, jossa miehet vielä tapaavat kymmenen vuotta myöhemmin. Mitä kesän romanssista on vielä jäljellä? Mitä elämä on heille tarjonnut?

Minulle Kutsu minua nimelläsi on kaunis ja koskettava rakkaustarina, jossa on mukavana lisämausteena lämpimänä hehkuva Italia ja Rooma sekä aimo annos sivistynyttä keskustelua kirjallisuudesta ja sen verran filosofiastakin, etten ehtinyt pitkästyä (kuten käy, kun tipahdan kärryiltä).

André Aciman: Kutsu minua nimelläsi (Call Me By Your Name)
Suom. Antero Tiittula.
Tammi 2019. Äänikirjan lukija Antti Jaakola.

Äänikirja Storytel.

André Aciman esiintyy Helskinki Lit 2019 -tapahtumassa pe 17.5.

Laitan kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 6. Rakkausromaani.

Pascal Engman: Patriootit

Jos etsii oikeasti pelottavaa ja kylmäävää trilleriä, kannattaa tarttua chileläis-ruotsalaisen Pascal Engmanin esikoisteokseen Patriootit. Tarina on kiivastahtinen ja toiminnantäyteinen ja hyvin väkivaltainen, jopa vastenmielisyyteen asti. Ruumiita tulee tasaiseen tahtiin eri menetelmillä, eikä verta ja suolenpätkiäkään pahemmin säästellä.

Mutta pelottavaksi ja kylmääväksi Patriootit-trillerin tekee kuitenkin se, että se on pelottavan totta ja ajankohtainen. Se avaa armotta mekanismeja, jotka tekevät kenestä tahansa, kuten menestyvistä ja hyvinvoivan oloisista ruotsalaisista ääriradikaaleja nationalisteja. Kun kirjoitan tätä juttuani, Uuden-Seelannin moskeijaiskuista on kulunut runsas vuorokausi. Töherrykset suomalaisten moskeijoiden seinissä näyttävät tässä valossa todella kammottavilta.

Tukholmalainen miljoonaperintöä odotteleva Carl Cederhielm ei ole koskaan osannut miellyttää ankaran vaativaa isäänsä. Nyt hänellä on kuitenkin tekeillä jotain sellaista, mistä isänkin on pakko olla ylpeä. Carlin ympärilleen kokoama pieni mutta tehokas terroristisolu on valmis äärimmäisiin tekoihin hyvän asian eteen. Ruotsi on palautettava ruotsalaisille. Pahin este tämän päämäärän edessä tuntuu olevan ’vapaa’ ruotsalainen lehdistö, joka jatkaa kansalle valehtelemista systemaattisesti. Siitä tehdään Carlin johdolla vielä loppu. Ensimmäisessä vaiheessa on tapettava eturivin toimittajia, sitten tehtävä näyttävä ja muslimien tekemäksi lavastettava terrori-isku Tukholman keskustassa ja lopuksi annettava kuolinisku koko ruotsalaiselle medialle.

Marianne Winther on nuori ja kylmän suoraviivaisen kunnianhimoinen iltapäivälehden toimittaja, joka käyttää kaikkia itselleen suotuja avuja päästäkseen mahdollisimman nopeasti etenemään urallaan. Mikä Mariannesta on tehnyt kivikovan? Pehmeneekö hän edes sen tosiasian edessä, että hänen työtoverinsa joutuu murhayrityksen kohteeksi? Tai että hänen oma isänsä loukkaantuu vakavasti pommi-iskussa?

Taksikuski Ibrahim Chamsai on asunut kymmeniä vuosia Ruotsissa ja rakastaa maataan vilpittömän palavasti. Se on tarjonnut hänelle ja hänen pienelle perheelleen turvapaikan ja uuden kodin. Nyt hänen kaunis tyttärensä opiskelee hienossa yliopistossa lakimieheksi. Ibrahim on vaimonsa kanssa raatanut armotta voidakseen taata tyttärelle vain parasta, ja se on maksanut vaivan. Mutta sitten kaikki muuttuu painajaiseksi.

Ruotsalainen August Novak on päätynyt Ranskan muukalaislegioonan kautta Chileen huumepomon henkivartijaksi. Vaivalla rakennettu uusi elämä kuitenkin murenee väkivaltaisesti, ja August päättää palata Tukholmaan, vaikka vielä on liian aikaista erään menneisyyteen liittyvän tapahtuman takia.

Lukija aavistaa toki alusta alkaen, että näiden neljän näkökulmahenkilön tarinat nivoutuvat vielä yhteen, mutta Engman ei kirjoita kaikkein suoraviivaisimpia juonikuvioita. Lukijan mielenkiintoa pidetään yllä pahaenteisillä ennakointivihjailuilla sekä yllättävillä juonenkäänteillä. Paikoin lukija on aavistuksen edellä henkilöitä ja joutuu kynsiään purren odottamaan, milloin karmea totuus valkenee heillekin. Mutta kokeneempikin trillerien ystävä huomaa tulevansa Engmanin kyydissä yllätetyksi.

Patrioottien tunnelma on painostava ja sen kuvaama maailma epämiellyttävä. Pelottavinta tosiaan on, että sen maailma on samalla paitsi mahdollinen myös tosi jo tällä hetkellä. Carl Cederhiemillä ja jokaisella hänen solunsa tarkoin valitulla jäsenellä on oma henkilökohtainen syynsä ryhtyä väkivaltaan järjestäytynyttä ruotsalaisyhteiskuntaa vastaan. Ne syyt Engman avaa lukijalle. Carl on taitava manipuloimaan. Hän käyttää internetiä omien päämääriensä läpiajamiseen, mutta tarkoin suunnitellun vihapuheensa avulla hän pitää myös solunsa koossa ja vakuuttuu puheistaan myös itse. Kaikki on loogista ja kristallinkirkasta.

Vihapuhe totisesti alentaa väkivallan kynnystä, ja kun ensimmäiset murhat on tehty, on jatko entistä helpompaa. Tappaminen synnyttää hurmion ja ehdottoman vallantunteen, joka pitää saada kokea yhä uudelleen. Koska yhdelläkään Carlin solun jäsenellä ei ole rikollista taustaa tai muuta syytä, miksi poliisi tai muut viranomaiset pitäisivät heitä epäilyttävinä tai uhkana, he ovat todella vaarallisia. Miten tällaista rikollisuutta voidaan torjua?

Pascal Engman: Patriootit (Patrioterna)
Suomentanut Pekka Marjamäki.
WSOY, 2019. 494 sivua.
Äänikirjan lukija Joel Mäkinen.

Pascal Engman on mukana kevään Helsikinki Lit 2019 -kirjallisustapahtumassa.