Nonna Wasiljeff: Tomupoika

Vuoden 2018 keväällä olen pohdiskellut Nonna Wasiljeffin Loukkupoika-romaanin luettuani sen genreluokittelua ja kohderyhmää. Kustantaja luokitteli Loukkupojan nuorille aikuisille ja teineille suunnatuksi fantasiatrilleriksi, itse taas fantasia-aineksia sisältäväksi dystopiaksi. Wasiljeff on kertomansa mukaan kirjoittamisvaiheessa muuttanut päähenkilön 12-vuotiaasta 15-vuotiaaksi, koska tarina on niin synkkä ja osin väkivaltainenkin. Omasta mielestäni Aaron olisi voinut olla vieläkin vanhempi, sillä Loukkupoika ei oikein istu perinteiseen nuorille suunnatun fantasian muottiin, mutta ei ole oikein YA-romaanikaan. Päähenkilön ikähän ei tosin suoraan kerro, mikä on teoksen kohderyhmä.

Aivan samojen kysymysten äärelle palasin Loukkupojan jatko-osan Tomupojan parissa. Tarina jatkuu suoraan siitä, mihin se Loukkupojassa jäi. Aaron on rankkojen vaiheiden jälkeen päässyt pakoon Loukusta mutta päätynyt kohtaamaan omat juurensa. Järkytyksekseen hän on saanut tietää olevansa Tomu, kuuluvansa omien perivihollistensa joukkoon. Hänet on otettu kiinni, ja hänen koulutuksensa Tomuksi on aloitettu. Aaron on myös löytänyt lapsuudenystävänsä Sofian, mutta valitettavasti tämä ei tunnista Aaronia eikä selvästikään muista menneisyydestään mitään.

Isän etsintäkin osoittautuu hankalaksi, sillä hänen henkilöytensä tuntuu kiinnostavan myös aivan Tomujen ylimpiä virkamiehiä, mutta kukaan ei muista hänen nimeään tai kasvojaan. Kaikki tiedot isästä on pyyhitty niin asiakirjoista kuin ihmisten muisteistakin. Myös Aaronin äitiin tuntuu liittyvän isoja salaisuuksia. Näyttää yhä väistämättömämmältä, että Aaronin on kaikesta vastentahtoisuudestaan huolimatta ennemmin tai myöhemmin palattava Loukkuun selvittämään asiat.

Kahdessa vuodessa olin unohtanut kovin paljon Loukkupojan juonesta, joten pikakuuntelin sen ennen Tomupojan lukemista (ja totesin, että nopeutettu äänikirja on kauheaa kuunneltavaa!). Siltikin tuntui, että tarinan maailmaan sujahtaminen takkusi. Aaron yrittää sopeutua uuteen tilanteeseensa, ja sitä auttaa huomio, että myös Tomut käyttävät Luontoa. Heitä koulutetaan oman vahvuutensa käyttöön nuoresta asti, joten Aaron on pahasti jäljessä Loukussa viettämänsä ajan takia.

Luontonsa lisäksi Aaronilla on kyky halutessaan livahtaa Varjoihin eli jonkinlaiseen rinnakkaistodellisuuteen. Silloin reaalimaailmassa olevat eivät voi nähdä häntä. Varjomaailmaan liittyy kuitenkin omia sääntöjään ja vaaroja, jotka ovat Aaronille vieraita, joten ongelmia on siitäkin suunnasta tiedossa. Lisäksi Syvyys kutsuu häntä jatkuvasti. Tämä kolmas todellisuuden taso jäi ainakin minulle kovin hämäräksi. Samaten arvoitukselliseksi jää lopulta Tomujen hallitseman yhteiskunnan rakenne.

Tomupoika on Loukkupoikaa vaativampi luettava, ja ehdottomasti suosittelen lukemaan romaanit perätysten. Niin pysyy parhaiten mukana juonessa. Vaativaksi kirjat tekee juonen monikerroksisuuden lisäksi omalakisen maailman aukkoisuus. Myös synkällä yleistunnelmalla on vaikutuksensa. Aaronille tai kenellekään muullekaan ei tunnu tapahtuvan mitään hauskaa tai edes hyvää kuin vasta aivan viimeisillä riveillä. Huumoria en tarinasta löytänyt hakemallakaan. Sen sijaan loppuhuipennus on henkeäsalpaavan toiminnallinen ja väkivaltainen.

Wasiljeff kirjoittaa taitavasti ja teokset muodostavat mielenkiintoisen, hyvin omintakeisen kokonaisuuden. Toivon todella, että ne myös löytävät omat lukijansa. Yöpöydän kirjat -blogin Niinalla on tietoa, että Wasiljeff olisi kirjoittamassa samaan maailmaan sijoittuvaa teosta, jossa kuitenkin olisi uusi näkökulmahenkilö. Kuulostaa hyvältä!

Nonna Wasiljeff: Tomupoika
Otava 2019. 334 s.

Arvostelukappale.

Nonna Wasiljeff: Loukkupoika #nuortenkirjatorstai

Edelleen saatan erityisesti esikoiskirjaa lukiessani hämmästellä, miten valmista ja viimeisteltyä kirjoittajan kirjan sivuille vuodattama teksti on. Edelleen, vaikka olen vuosia seurannut erilaisia kirjoittamista ja julkaisemista sivuavia keskusteluja niin somessa kuin elävässä elämässäkin. Terveellistä olikin lukea Nonna Wasiljeffin esikoisromaanin Loukkupojan jälkeen kirjailijan blogia, jossa kirjailija on niukasti mutta säännöllisesti kuvannut kirjoittamisprosessin etenemistä useiden vuosien ajan. Valmiin teoksen lukee parissa illassa, jos hyvin käy, mutta sen kirjoittaminen ei useinkaan ole ollut vaivatonta. Parhaimmillaan tulos on, kun kaikki tekstin synnytystuskat on häivytetty näkymättömiin lopputuloksesta, mutta vaivattomuuden illuusio ei synny helposti.

Loukkupoika on vaikeasti määriteltävä romaani. Kustantaja on luettelossaan sijoittanut sen ’Nuorille aikuisille ja teineille’ -osastoon ja kuvailee sitä fantasiatrilleriksi. Miksei, trillerimäisyyttäkin tarinassa on kosolti, mutta itse luokittelisin sen mieluummin fantasiaa sisältäväksi dystopiaksi, sillä dystopia se minusta ensisijaisesti on. Fantasia-aineksetkaan eivät ole viitta-ja-taikasauva- tai yksisarvisosastoa, vaan enemmänkin hieman pidemmälle kehiteltyä todellisuutta, jotain, joka voisi melkein ollakin realismia.

Usein kirjan ajatellaan olevan suunnattu nuorille lukijoille, jos sen päähenkilö on nuori. Wasiljeff kertoo blogissaan, että kirjoittamisen alkuvaiheissa Loukkupojan Aaron (jolla ei vielä tuolloin tainnut olla nimeäkään) oli 12-vuotias. Tarinan hioutuessa hän päätti muuttaa Aaronin ikää ja valmiissa kirjassa hän on 15-vuotias. Syyksi vanhentamiseen kirjoittaja mainitsee tarinan synkät ja väkivaltaisetkin käänteet. Minusta Aaron olisi voinut olla vieläkin vanhempi, mutta päätös on luonnollisesti kirjoittajan. Joka tapauksessa on tuhlausta, jos Loukkupoikaan tarttuvat vain teinit ja nuoret aikuiset. Se on niin hyytävän hyvä romaani, että suosittelen sitä lämpimästi nuoren aikuisen määritelmän jo ohittaneillekin lukijoille!

Aaron on syntynyt ja elänyt koko elämänsä Loukun Ensimmäisellä tasolla, jota synkeät Tomut pitävät vartijoiden avulla tiukassa otteessaan. Muurien ympäröimästä maailmasta pääsee vain yhteen suuntaan, rakennuskompleksin sisään johtavan portin kautta Toiselle tasolle, josta jotkut saattavat väliaikaisesti palata mutta jonne useimmat jäävät lopullisesti. Sinne on viety aikanaan myös Aaronin äiti.

Ulkomuurin portista on tiettävästi poistunut luvallisesti vain yksi henkilö. Hän oli seitsemänvuotias Sofia, Aaronin paras ystävä. Lapset ovat Loukussa harvinaisia, ja Aaron on ainoa siellä koskaan syntynyt. Vähitellen lukijalle alkavat avautua Loukun rakenne ja merkitys. Sinne suljetut eivät ole ihmisiä vaan luonnokkaita. Luonnokkailla on luonnoksi kutsuttuja kykyjä, kuten taito lukea ajatuksia tai saada toiset tuntemaan haluttuja tunteita. Luonto voi olla myös väkivaltaista voimaa, kuten kyky vahingoittaa ihmistä koskematta tätä fyysisesti. Loukun ja sen hallitsijoiden eli Tomujen tavoitteena on ottaa luonnokkaiden luonto haltuunsa ja hävittää heidät kokonaan. Luonto on oikeastaan pitkälle vietyä mielen hallintaa, ei niinkään mitään yliluonnollista.

Loukun Ensimmäisen tason asukkailla on käytössään suppea kirjasto, jossa on vain lasten- ja tietokirjoja. Lukea saa, mutta kirjoittaminen on ankarasti kiellettyä. Aaronilla on kuitenkin asunnossaan visusti kätkettynä äidin aikanaan kirjastosta lainaama satukirja Seitsemän pientä hiippalakkia. Äiti on kirjoittanut jokaisen sen tarinan lomaan omat ohjeensa Aaronille tulevan varalle. Kun Loukkuun tulisi Kissa, joka auttaisi Aaronia lähtemään pois, olisi Aaronin lähdettävä ja jätettävä kaikki.

Kirjan säilyttäminen on hengenvaarallista, samoin sormuksen, jonka äiti on myös jättänyt Aaronille perinnöksi. Äidin ohjeet alkavat toteutua Aaronin elämässä toinen toisensa jälkeen. Samalla kun Aaron ystävineen toteuttaa tehtäväänsä eli pakoa, hän alkaa vähitellen ymmärtää Loukun ja maailman rakennetta. Hän saa myös tietää itsestään asioita, joista olisi oikeastaan ollut mieluiten tietämättä. Poikaa ajaa eteenpäin ajatus Sofian löytämisestä. Sofia on jossakin ulkona odottamassa Aaronia, siitä hän on varma.

Wasiljeffin luoma maailma on pelottava, ahdistava ja synkkä, varsinkin, kun se on helppo nähdä allegoriana nykymaailmasta. Ihmisiä luokitellaan heidän synnynnäisten ominaisuuksiensa takia, vallankäyttäjät ovat häikäilemättömiä omia etujaan vaaliessaan ja tarkoitus pyhittää äärimmäisetkin keinot. Perinteisestä fantasiasta Wasiljeff irtautuu muun muassa viemällä hyvän ja pahan välisen kamppailun monta astetta totuttua monimutkaisemmaksi. Ketkä ovat hyvän puolella ja ketkä pahoja, ei olekaan Wasiljeffin tarinan maailmassa mitenkään yksioikoinen ja helppo juttu. Tämän ongelman eteen Aaron joutuu useaan kertaan.

Loukku sijaitsee jossakin tuntemattoman maailman tuntemattomassa maassa. Olosuhteet vaikuttavat tutuhkoilta, ja tekniikkaa on ainakin autoista ampuma-aseisiin. Mitään huipputeknologiaa ei kuitenkaan käytetä, joten ajallisestikin tapahtumien sijoittaminen tunnetulle kartalle on vaikeaa. Dystopia on lähinnä yhteiskunnallista, eikä esimerkiksi ekokatastrofista ole viitteitä.

Aaronin tarina imaisi minut kerralla syövereihinsä ja piti otteessaan tiukasti loppuun asti. Hieman oikeastaan harmittaa, että Loukkupoika on romaaniparin aloitusosa eli tarina jää kesken (mutta päättyy kerrassaan taitavaan koukkuun!). Toisaalta on hienoa tietää, että voi vielä palata henkilöiden pariin. Wasiljeff on hionut tarinan käänteet taitavasti. Tulin useaan kertaan yllätetyksi, mikä on kerrassaan mainiota.

Kenelle Loukkupoika sitten on suunnattu ja kenelle sitä suosittelisin? Mielestäni se on sen verran kovaa kamaa, että nuorimmat lukijat löytynevät kokeneista ysiluokkalaisista spefifaneista. Heitä vanhemmat eli niin sanotut nuoret aikuiset ovat luonnollisesti Loukkupojan lukijoita, mutta kuten jo aiemmin sanoin, on todella sääli, jos tämä jää sitä vanhemmalta lukijajoukolta väliin. En kokenut itseäni hetkeäkään liian vanhaksi lukijaksi. Lisäksi tätä kannattaa tarjota myös niille nuorille, jotka jääräpäisesti sulkevat silmänsä kotimaiselta fantasiakirjallisuudelta. Tämä on kansainvälistä tasoa, ei epäilystäkään!

Nonna Wasiljeff: Loukkupoika
Otava 2017. 336 s.

Arvostelukappale.

#nuortenkirjatorstai-sarja:

Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski
Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija
Sanna Heinonen: Noland
Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus 
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika

Tulossa:
Riina Mattila: Järistyksiä 22.2.2018
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä 1.3.2018
Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan 8.3.2018
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat 15.3.2018