torstai 18. tammikuuta 2018

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija #nuortenkirjatorstai



Muisko, ajatto, uneru, tudas, aisto.

Kuusitoistavuotias vuosaarelaistyttö Kiuru on muisko, vaikkei sitä itse vielä varsinaisesti tiedäkään. Pienestä asti hän on osannut napata toisten ihmisten muistot, jotka näyttäytyvät hänelle lintuina. Kiurun paras ystävä Samuel taas osaa lukea ajatuksia eli hän on ajatto. Kiuru ja Samuel ovat tienneet voimistaan lapsesta asti, mutta ne ovat heidän kahden yhteinen salaisuus. He eivät tunne ketään kaltaisiaan. Kunnes Kiuru nappaa huolimattomuuttaan romanilaispojan muiston ja saa tämän peräänsä kaupungilla. Niin Kiuru ja Samuel tutustuvat Daihin, Neluun ja Bollywoodiin, kolmikkoon, joka asuu vallatussa talossa ja pitää ystävineen hippijuhlia joka ilta.

Ujo ja syrjäänvetäytyvä, kirjoja ja lukemista intohimoisesti rakastava Kiuru on hämmennyksissään uusista ystävistään ja uudenlaisesta elämästä, johon hän tempautuu mukaan. Dai, Nelu, Bollywood, Samuel ja Kiuru muodostavat tietämättään ringin, yhteen kuuluvan joukon, jonka voimat kiinnostavat vaarallisesti merkillistä Väki-nimistä ihmisryhmää. Nuoret eivät tajua, että Väki muodostaa konkreettisen uhan, ennen kuin on melkein liian myöhäistä. Suojautuakseen ja pelastautuakseen he joutuvat turvautumaan äärimmäisiin ratkaisuihin.

Kiuru on Elina Rouhiaisen uuden fantasiasarjan Väki ensimmäisen osan Muistojenlukija päähenkilö. Olen lukenut Rouhiaisen edellisestä Susiraja-sarjasta kolme ensimmäistä osaa (Kesytön, Uhanalainen ja Jäljitetty), ja vain viimeinen osa eli Vainuttu on toistaiseksi vielä lukematta. Olen sarjan parissa mukavasti viihtynyt, vaikka reilu ikäeroni varsinaiseen kohderyhmään onkin selvästi ollut paikoin haitaksi. Susiraja on alalajiltaan paranormaali romanssi, mutta Väki on enemmän perinteiseen fantasiaan kallellaan olevaa urbaania fantasiaa, kuten kustantaja määrittelee teoksen takakannessa.

Moni asia on Rouhiaisen tyylissä entisellään. Susirajan osien äärellä olen toistuvasti kaivannut jonkinlaista tiivistämistä ja jäntevöittämistä, eivätkä ne olisi haitaksi olleet Muistojenlukijallekaan. Lukijalta vaaditaan kestävyyttä pitkälti yli sadan sivun verran, ennen kuin tarina pääsee kunnolla vauhtiin. Kiurun kyvytkin unohtuvat pitkäksi toviksi teinikuvioiden veivaamisen alle. Rouhiaisella on kuitenkin takataskussaan melkoisen kiinnostava henkilögalleria ja iso juonikuviokin pääsee hädin tuskin vasta aluilleen tässä aloitusosassa. Hieman enemmän olisi voinut paukkuja laittaa jo tähän, vaikka myönnettävä on, että loppuasetelma on kyllä jälleen niin koukuttava, että vaihtoehtoja ei oikein ole. On luettava seuraavakin osa.

Parasta antia Muistojenlukijassa on Kiuruun tutustuminen. Tyttö totisesti rakastaa kirjoja ja lukemista! Ihan tähtihetkiä kirjassa on kohtaus, jossa Kiuru käy uuden ystävänsä kanssa suosikkiantikvariaatissaan. Ihana paikka! Kiuru myös analysoi omaa suhdettaan kirjoihin ja lukemiseen:

Kiuru ei ollut mikään filosofi. Hän ei ollut yrittänytkään omaa näkemystään siitä, mikä oli elämän tarkoitus. Mutta jos hänen tässä ja nyt olisi pitänyt antaa paras vastauksensa, hänen mieleensä olisivat aivan ensimmäiseksi tulleet kirjat ja se tunne, kun hän luki lauseen, joka tuntui todelta. Kun maailma samaan aikaan sekä pienentyi että laajentui, kun hän koki ajattelevansa jotain yhtä aikaa aivan uutta ja samalla hyvin vanhaa, jotain, mitä jo tuhannet elleivät miljoonat ihmiset olivat ajatelleet ennen häntä. Kiuru ajatteli sitä kirkastumisena.

Kiurun hahmoon tuo mielenkiintoista syvyyttä hänen taustansa. Äiti on romani, joka on katkaissut välinsä sukuunsa ja mennyt naimisiin valkolaisen, Kiurun isän kanssa. Edes isoäidin hautajaisiin Kiuru ei saa äidistään seuraa. Isä taas on lintuihin hurahtanut työtön tutkija, joten pääasiassa pelkästään äidin hoitajan palkalla elävä perhe on alituiseen tiukoilla. Onneksi kirjasto on avoin kaikille.

Samuelin perhe-elämä on täydellinen vastakohta Kiurun kotioloille. Rahaa on ja se näkyy kaikessa. Tässä on yksi keskeinen jännite teoksessa. Kiuru pohtii useaan otteeseen omistamista ja varallisuuden jakautumista. Erityisesti tilanne kärjistyy, kun Kiuru vie Samuelin tapaamaan uusia ystäviään näiden leiripaikalle. Romanian romaneiden Dain ja Nelun kautta alkaa suomalaisnuorille raottua uusi rinnakkainen maailma, josta heillä on ollut aikaisemmin vain kalpea aavistus, jos sitäkään.

Susirajan kolmessa ensimmäisessä osassa on jatkuvasti läsnä vahva eroottinen lataus, joka kuitenkin pysyy hyvin kilttinä ja kainona. Muistojenlukijassa ei jäädä pelkästään kuumottavien hivelyjen asteelle. Seksikohtauksen kuvauksesta kyllä pisteet Rouhiaiselle:

Sillä hetkellä he olivat vain tyttö ja poika, eikä ollut väliä, että toinen heistä oli romani ja toinen vain halusi olla, että toinen eli elämäänsä tekstin kautta eikä toinen edes osannut lukea, tai että toinen unohtaisi tästä kaiken ja toinen harvinaista kyllä muistaisi yksityiskohdat vielä vuosienkin päästä.

Tunnustan yllättyneeni, miten teoksessa käsitellään kannabiksen myyntiä ja käyttöä. Huumeen myynti on romanialaisnuorille keino ansaita kipeästi tarvittavaa rahaa, mutta se on myös vaarallista ja riskialtista. Dai ja Nelu ovat paperittomia, joten poliisin kanssa tekemisiin joutuminen ei ole kovin toivottavaa. Mutta hassista ei pelkästään myydä, sitä myös käytetään – Kiurukin. Eikä kokemusta kuvata mitenkään vastenmieliseksi tai arveluttavaksi. Vasta kun äiti myöhemmin saa asiasta vihiä, Kiurun otsalle nousee muutama kylmä hikipisara. Selvästikin omat asenteeni tässä kohdassa ovat jyrkästi vanhoilliset, ja tätä kuviota oli vaikea niellä.

Väki-sarja on selvästikin puhdasveristä YA- eli nuorten aikuisten kirjallisuutta, jonka kohderyhmää lienevät pääasiassa kahdeksas-yhdeksäsluokkalaiset ja sitä vanhemmat naisoletetut lukijat, joilla on hyvä olla jo runsaahkosti lukukokemusta takanaan. Muistojenlukijassa on paljon aineksia, joista saa hyviä pohdintoja ja keskusteluja aikaan vaikkapa koululuokassa.

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija
Tammi 2017. 387 s.
Kansi Laura Lyytinen
(kansi on minusta hieno!)


Arvostelukappale.

Elina Rouhiainen sai Muistojenlukijasta viime viikolla Suomen nuorisokirjailijat ry:n myöntämän Topelius-palkinnon. Tässä perustelut:
”16-vuotias Kiuru viihtyy paremmin kirjojen maailmassa kuin ihmisten seurassa. Kiurulla on myös salaisuus: hän voi hallita muiden muistoja. Kun hän löytää muita kaltaisiaan, tuttu ja turvallinen elämä nyrjähtää sijoiltaan. Mihin ja keneen Kiuru voi luottaa? Muistojenlukija nivoo kiehtovaan tarinaan taidokkaasti keskustelua etuoikeuksista, ihmisarvosta ja yhteiskunnasta. Henkilöhahmojen kuvaus on vahvaa, uskottavaa ja monisyistä. Sujuvasti etenevä ja erinomaisesti kirjoitettu urbaani fantasiateos vangitsee lukijan mukaansa ja jättää vahvan muistijäljen.”

Onnea!
Tulossa:

Sanna Heinonen: Noland 25.1.2018
Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus 1.2.2018
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu 8.2.2018

3 kommenttia:

  1. Odotan kovasti miten tämä sarja jatkuu! Susirajan luin kokonaan toissavuonna, tykkäsin, mutta Muistojenlukija oli silti enemmän minun makuuni. Mieleen tuli hieman Salaman Faunoidit-sarja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyllä jäi kutkuttavaan kohtaan, ja jatkoa odottelen minäkin! Faunoidit on myös loistava sarja, sähäkkä!

      Poista
  2. Iski tosi lujaa! Pidin tarinan monitasoisuudesta ja teemojen eri ulottuvuuksista, ja todella hyvinhän tämä on kirjoitettu. Aikoihin en ole lukenut kirjasarjaa systemaattisesti, mutta tätä pitää kyllä alkaa lukea. :D

    VastaaPoista