Ihmistä pääsee todella lähelle vain ylittämällä sovinnaiset rajat.
Toisen voi todella saavuttaa vain väkivalloin. Tai seksillä.
Luin kirjan, josta en pitänyt oikeastaan yhtään. Teos jäi
kuitenkin aika ikävällä tavalla kaihertamaan mieleen, eli se ei jättänyt
rauhaan, vaikka kannet oli jo aikaa sitten suljettu. Tätä pidän yleensä varmana
merkkinä siitä, että kirjassa on ollut kaikesta huolimatta pointtinsa, jotain
arvokasta. Nyt en ole ihan varma.
Jari Nissinen on
ennen esikoiromaaniaan Paha mieli
kunnostautunut näyttelijänä ja käsikirjoittajana. Hieman ilkeä ajatus pujahti
lukiessani mieleen: olisiko kirja ylittänyt kustannuskynnystä ilman, että sen
tekijän kasvot ovat tv:stä tutut? Ken tietää.
Romaanin päähenkilö Jesse on vastenmielisimpiä kohtaamiani
romaanihenkilöitä. On vaikea sanoa, onko hän psykopaatti, narsisti vai mikä,
mutta normaali hän ei missään nimessä ole. Tunteita tai empatiakykyä hänellä ei
tunnu olevan ollenkaan, jos äärimmäistä itserakkautta ja ahneutta ei lasketa.
Jesse on suomalaisen näyttelijätaivaan nuori komeetta, joka saa itse valita
keikkansa ja työryhmänsä. Kaikki tuntuu olevan avoinna ja kaikki polvillaan Jessen
suuruuden edessä.
Ankaran bailaamisen ja työkeikkojen heittelyn lomassa Jesse
kohtaa nuoren teatterikorkeassa aloittelevan Johannan, jonka hän haluaa
itselleen. Taitavana näyttelijänä ja manipuloijana Jesse saa Johannan
rakastumaan itseensä, mutta huomaa varsin nopeasti itse kyllästyneensä koko
juttuun. Julkisuuskuvalle suhde tekee kuitenkin hyvää, ja sitten Johanna onkin
jo raskaana.
Kirjan ensimmäinen osa on oikeastaan vasta pohjustusta
Jessen lopulliselle sekoamiselle. Ainakin sekoamiseksi minä tulkitsin
kammottavuudet, joita kakkososassa tapahtuu. On kulunut joitakin vuosia, ja
Jessen ura on alkanut epäilyttävästi hiipua. Pahinta on, että Johannan ura sen
sijaan on lähtenyt lupaavaan nousuun. Tilanne on kestämätön, ja Jesse purkaa
turhautumisensa äärimmäisellä tavalla.
Näitä kauheuksia kuvatessaan Nissinen siirtyy kummallisen
viitteelliseen ilmaisuun, ja lukija joutuu päättelemään paljon rivien ja
sanojen väleistä. Mutta kuten sanottu, Jesseä vastenmielisempää romaanihenkilöä
en hevin muista. Koska Jesse on myös teoksen minäkertoja, joutuu lukija etovan
läheiseen kosketukseen hänen kanssaan.
Genreltään Paha mieli
lienee lähinnä psykologinen trilleri, vaikka jotenkin väkinäiseltä luokittelu
tuntuukin. Takakannessa viitataan Bret
Easton Ellisiin, jonka teokset ovat minulle vieraita, joten en osaa ottaa
kantaa vertailuun. Teatteri-, elokuva- ja tv-maailmasta Nissinen antaa hyvin
epämiellyttävän kuvan. Kukaan ei ole aidosti kenenkään ystävä, vaan kaikki ovat
toistensa kilpailijoita. Hyötyminen on aina etusijalla kaikessa. Keskeisin
ajatus tuntuu olevan, miten saada itsensä esille toisten avulla ja
kustannuksella. Toimittajat ja media kiertelevät liepeillä vainuamassa heikkoja
kohtia, joihin voisi iskeä. Mikään ei ole pyhää.
Jari Nissinen: Paha
mieli
Like 2015. 318 s.
Arvostelukappale. Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.
Reijo Mäen dekkarista Tulivuori kirjoittamani juttuun sain kirpeän kommentin, että en todennäköisesti juurikaan ymmärrä lukemaani. Saattaa hyvin pitää paikkaansa. Paha mieli nimittäin oli ehdolla Savonia-palkinnolle, ja raati kiitti teosta juuri niistä asioista, joita itse inhosin:
"Paha mieli on viiltävän tarkka kuvaus postmodernista Suomesta, jossa tärkeintä on päästä julkisuuteen. Narsistin sisäinen maailma piirtyy tarkkana; parisuhde, ystävät, lapsi, kaikki saavat mennä, jotta päähenkilö saa jätettyä jälkensä taiteeseen."
"Paha mieli on viiltävän tarkka kuvaus postmodernista Suomesta, jossa tärkeintä on päästä julkisuuteen. Narsistin sisäinen maailma piirtyy tarkkana; parisuhde, ystävät, lapsi, kaikki saavat mennä, jotta päähenkilö saa jätettyä jälkensä taiteeseen."