Vetää kaikista ovista Sammatin Vaahterateatterissa

Yksi ikisuosikkini kotimaisista kirjailijoista on ehdottomasti Eeva Joenpelto. Olen vuosia sitten jo lukenut suurimman osan hänen tuotannostaan, ja Lohja-sarjasta tein aikoinaan jonkin seminaarityönkin. Elämän rouva, rouva Glad oli pääsykoekirjana, kun muinoin hain opiskelemaan Turun yliopistoon. Kirjoja nököttää rivi hyllyssänikin, ja osa on lainassa ystävillä. Työelämän muutokset ovat sittemmin kuljettaneet minut aivan Lohja-sarjan maisemien ytimeen, Lohjan keskustaan, sinne kalkin ja puun hajuiseen kaupunkiin.

Jos Eeva Joenpelto eläisi, hän täyttäisi tänään 95 vuotta. Syntymäpäivän kunniaksi Tuijata-blogin Tuija järjesti kirjablogeissa teemapäivän, jonka mittaan eri blogeissa on julkaistu juttuja Joenpellon teoksista. Itse lupauduin mukaan kesäteatterijutulla.

Joenpellon syntymäpäivä on luonnollisesti huomioitu hänen kotiseudullaan Lohjalla ja Sammatissa monin tavoin. Paikallinen harrastajateatteri, sammattilainen Vaahterateatteri on juhlan kunniaksi valinnut kesän näytelmäkseen Joenpellon romaanista Vetää kaikista ovista Jaakko Kivistön dramatisoiman tekstin. Esityspaikka jo itsessään on kokemisen arvoinen, sillä Sammatin Sampomäki sijaitsee Paikkarin torpan välittömässä läheisyydessä. Väliajalla voi käydä vilkaisemassa Elias Lönnrotin näköispatsasta, joka hieman absurdisti tönöttää torpan pihaniityn kupeessa.

Puitteet olivat siis kunnossa erinomaista säätä myöten (14.6.). Eikä näytelmä tuottanut pettymystä, päinvastoin. Koko pieni työporukkamme nautti täysin siemauksin illasta, ja me naisihmiset pyyhkäisimme salaa pari kyyneltäkin silmäkulmistamme.

Kivistö on tehnyt hyvää työtä tiivistäessään Joenpellon romaanista olennaisen. Romaani on toki omalla tavallaan aulis kääntymään näytelmäksi, koska siinä on runsaasti nasakkaa joenpeltomaista dialogia, jonka voi ja jota kannattaa hyödyntää sellaisenaan. Tosin tässä on sitten oma lisäkierteensä, koska Joenpelto on kirjoittanut dialoginsa pieteetillä paikallista murretta käyttäen. Harrastajanäyttelijälle haaste voi olla kova, ja siitä ainakin yksi seurueestamme antoikin pari kriittistä kommenttia. Lohjalainen ei sano ’Gröönruus’ vaan reilusti ’Röönruus’.

Muhevinta kieltä ja juurevinta murretta romaanissa ja näytelmässä käyttää Tilta Grönroos, suutarin punaleski ja kauppias Hännisen Salme-vaimon serkku. Tiltan rooliin on saatu mainio Marja Koski, jonka hoikka olemus ja räväkkä ulosanti sopivat kaikin puolin hienosti osaan. Salmen, jota näytelmässä esittää Tuija Latvakangas-Koivisto, ja Tiltan ystävyys on keskeinen näytelmän teema. Sota on heittänyt serkukset vastakkaisille puolille, mutta naisten ystävyys kantaa poliittisten kuohujen yli. Avioliitot, haaveet rakkaudesta ja lapset yhdistävät naisia.

Hännisen kaunis Anja-tytär (Taika Tenhunen) kihlautuu Lauri Julinin (Jyri Saatsi) kanssa. Lauri on Oskari Hännisen (Seppo Lehtelä) toivevävy, sitoohan avioliitto Hänniset tiukasti Julineihin, mikä parantaa Hännisen bisnesnäkymiä. Hänninen saa karvaasti kokea nahoissaan länsiuusmaalaisen sisäänpäinlämpiävyyden: vuosikymmentenkään asuminen paikkakunnalla ei tee muualta tulleesta samanarvoista syntyperäisten kanssa. Kun taustalla vielä on epämääräinen konkurssi, ei luotettavan miehen mainetta voi ansaita millään, ei edes kirkkoväärtinä.

Liian myöhään Anja tajuaa, ettei kunnollinen ja siloinen Lauri sittenkään ole hänelle se oikea. Punavankileiriltä juuri ja juuri hengissä selvinnyt Grönroosin Vieno (Arttu Keisala) sen sijaan tuntuu kummallisen voimakkaasti vetävän ylioppilasneitoa puoleensa. Tätä en muuten parikymppisenä lukijana voinut lainkaan ymmärtää!

Näytelmä siis seuraa uskollisesti romaanin tarinaa, mikä ainakin minusta on pelkästään hyvä asia. Kovin rohkeita poikkeamia tai tulkintoja en olisi toivonutkaan. Perinteinen toteutustapa sopii tähän tekstiin ja ympäristöön oikein hyvin. Vaahterateatterissa ei myöskään ole sorruttu liialliseen kuvittamiseen, kuten toisinaan harrastajateattereissa näkee. Lavastus on toteutettu huolella, ja tarpeistokin on koottu pääosin virheittä. Muutamia anakronistisia yksityiskohtia toki tarkkasilmäinen seurueemme esityksestä poimi.

Pidin kovasti siis Marja Kosken Tiltasta. Samaten minuun vetosi Mikko Jaakkolan esittämä kaupparatsu Matti Reima, ja Inkerin roolissa Mia Hakalakin on oikein luonteva. Seppo Lehtelä kauppias Hännisenä on myös oivallinen.

Sampomäelle suuntaaville vinkiksi, että ihan ensimmäiset penkkirivit eivät ole parhaat paikat, koska näytelmä tapahtuu myös katsomon sivuilla. Kannattaa siis kavuta hieman ylemmäs. Äänentoiston ansiosta kaikki kyllä kuuluu hyvin koko katsomoon. Muut vinkit kesäteatteriin kannattaa kurkata edellisestä jutustani!

***

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista
Dramatisointi Jaakko Kivistö, ohjaus Anna Rimpinen.


Lippu ostettu itse.

Kurkkaa myös juttuni Vetää kaikista ovista -äänikirjasta.

Käytännön vinkit kesäteatterikävijöille

Rakkaat blogiystäväni Katja Jalkanen Lumiomena-blogista ja Aino-Maria Savolainen Amman lukuhetki -blogista julkaisivat keväällä aivan mainion Korot kopisten – Käytännön opas kulttuuriviidakkoon -teoksen. Kirjaa en ole vielä kokonaan lukenut, ja se soveltuukin oikeastaan parhaiten kepeään selailuun ja satunnaisten makupalojen poimintaan. Sen pariin on mukava palata eri yhteyksissä, ja erityisesti takaosan Omat kulttuuriystäväni -osion haluan täyttää yhdessä ystävieni kanssa.

Korot kopisten -kirjassa on kuitenkin paha kulttuuriaukko. Siinä ei nimittäin lainkaan opasteta kesäteatteriyleisöä! Tätä aukkoa lähden nyt urhoollisesti paikkaamaan, alkaahan kesän teatterisesonki pian olla kukkeimmillaan. Innostuksen juttuuni sain, kun kävimme eilen työkaveriporukalla avaamassa kauden Vaahterateatterin esityksessä Sammatin Sampomäen kesäteatterissa. Itse näytelmästä lisää perjantaina, kun kirjablogeissa vietetään Eeva Joenpelto -teemapäivää.

Jos talvikaudet ovat kovin kiireisiä, teattereiden pukeutumiskulttuurit tuntuvat nykyisestä väljyydestään huolimatta ahdistavilta eikä kukkarokaan ole aivan pulleimmasta päästä, kannattaa ehdottomasti panostaa Suomen kesän mainion persoonalliseen kulttuuri-ilmiöön eli kesäteatteriin. Tarjonta on runsas ja monipuolinen, ja jokaiselle takuulla löytyy jotakin.

Olen yli viisitoista vuotta kiertänyt ahkerasti Salon alueen kesäteattereita Salon Seudun Sanomien avustajana. Kesä on ollut toimitukselle hankalaa aikaa, koska oma vakituinen väki pitää lomiaan ja toisaalta alueen yli kymmenen kesäteatteria puskee ensi-iltansa parin viikon sisällä ulos. Avustajallekin on siis ollut kysyntää, ja parhaimpina kesinä olen kesä-heinäkuun vaihteessa käynyt kolmessa ensi-illassa peräkkäisinä päivinä ja muutamana hajapäivänä vielä lisäksi. Sekään ei vielä yleensä ole riittänyt, vaan miehen, lasten (nyt jo aikuisten) ja ystävien kanssa olen käynyt ja käyn edelleen paljon eri kesäteattereissa.

Hanki liput ajoissa!

Jotkut seudun kesäteattereista ovat puoliammattimaisia, kuten Salon teatterin Vuohensaaren kesäteatterissa pyörittämä kesänäytelmä ja Teatteri Provinssin nykyään Mathildedalissa toimiva kesänäyttämö. Osa taas täysin harrastajavoimin tapahtuvaa toimintaa, joka jakautuu vielä useampaan alalajiin. Jotkut esittävät näytelmiä myös talvisin, kun taas toiset panostavat koko vuoden ponnistelut kesäkauteen. Taso vaihtelee myös hurjasti. Lippujen hintahaitari vaikuttaisi tänä kesänä venyvän 15 eurosta noin 25 euroon.

Kesäteatteriinkin haluavan kannattaa olla tarkkana, sillä monet pienet teatterit esittävät näytelmiään vain lyhyen aikaa, ja esimerkiksi Perniön Kirakan kesäteatterin näytökset ovat perinteisesti pyörineet vain yhden viikon ajan. Lippuja kannattaa ainakin pieniin teattereihin varata etukäteen. Ilahduttavan monilla alkaa olla jo nettivaraus tai -ostomahdollisuus.

Tarpeeksi vaatetta!

Pukeutumiskoodi kesäteattereissa on aivan toinen kuin tavallisessa sisäteatterissa. Koska kaikki tapahtuu ulkona, pukeudutaan ennen kaikkea sään mukaan. Tyylikkyydestä tingitään surutta. Kerrospukeutuminen on kovaa valuuttaa. Liikoja kerroksia voi kuoria pois, jos sattuu olemaan odottamattoman lämmintä (mikä on harvinaista!) ja lisäkerroksia pitää olla varuiksi mukana – tarpeeksi.

Hurjimpien kokemuksien joukkoon palelemisen saralta on muistiin jäänyt pari vuotta sitten samaiselta Sampomäeltä, kun päivällä kotoa lähtiessä ensin heitti räntäkuuron ja sitten auringon taas paistaessa lämpötila kohosi vaivoin + 6 asteeseen. Pitkät kalsarit, talvitakki, pipo, hansikkaat ja matkahuopa olivat tarpeen, ja silti oli loppuillasta todella kylmä. Selkään puhaltava pohjoistuuli kruunasi kokemuksen. Mutta näytelmä oli loistava!

Maalaiskesäteatteriin ei kannata lähteä korkokengillä, koska monet katsomot sijaitsevat vaikeakulkuisessa maastossa. Kivet, kannot ja kävyt ovat teatteripoluilla arkipäivää, ja sateisena kesänä lisänä saattaa olla kuraa ja liejuakin.

Suojaudu auringolta!

Kyllä kesäteatterissa on hikoiltukin. Muutamat paikalliset teatterit sijaitsevat sellaisessa paikassa, että hellesäällä yleisö sulaa muovituoleihinsa. Näin on ollut ainakin Perniön Kirakassa ja Somerniemen musiikkiteatterissa. Kummassakin aurinkolasit ja lippalakki ovat aurinkorasvan ohella tärkeitä varusteita ainakin iltapäivänäytöksissä, koska aurinko paistaa näyttämön takaa suoraan katsomoon.

Sadeviitta hakkaa sadetakin

Sade on kesäteatterin vihollinen. Monet pienet teatterit toimivat ilman katsomon ja näyttämön katosta. Siispä varustevalikoimaan kuuluu kunnollinen, hupullinen sadeviitta. Sateenvarjoahan teatteriyleisön seassa ei voi käyttää. Kertakäyttösadeviitta menettelee äärimmäisessä hädässä, mutta kestoversiota suosittelen. Viitta on takkia parempi, koska istuessa polvet pysyvät kuivina ja repunkin saa helman alle suojaan. Yleisö siis voi suojautua sateelta, mutta olenpa nähnyt esityksiä, joissa ukkoskuuro yllättää kesken laulukohtauksen ja näyttelijät jatkavat muina miehinä suut ja silmät sadevettä täynnä!

Hiivatin hyttyset!

Jos ei sada tai tuule (tai molempia), kesäteatteriyleisöä piinaavat itikat, erityisesti hyttyset ja päiväaikaan myös paarmat. Viisas varautuu hyttyskarkotteella, mikäli koko kehoa ei ole peitetty vaatteilla. Siltikin itikat vainoavat erityisesti nilkkoja. Kovin heinikkoisilla kesäteatterialueilla saattaa olla myös punkkeja. Karkotteista kannattaa valita tuoksuton vaihtoehto kanssaihmisten takia, jos sattuu luottamaan sellaisten tehoon.

Eniten hyttysiä on ollut Vaskion Teatteri Puutaivaan esityksissä, joiden ensi-ilta on usein ollut jo kesäkuun puolivälin paikkeilla. Paikkakin on otollisen metsäinen.

Oheispalvelut

Isoissa kaupunkikesäteatterissa oheispalvelut ovat lähes talviteatteritasoa. Maalla on yleensä toisin. Kesäteatterin tunnelmaan kuuluu ehdottomasti kaasugrillissä tirisevä makkara ja pumpputermarista valutettu kahvi. Kylkeen saa tavallisesti kotona leivottua kahvileipää. Antimet nautitaan pystybaarissa koivun juuressa. Alkoholitarjoilua ei yleensä ole.

WC-käynnit kannattaa minimoida, sillä saniteettitilat ovat usein rajalliset ja alkeellisetkin, ja monesti pääsee verestämään puucee-muistojaan. Naulakkomaksua ei ole, koska teatterissa istutaan niissä vaatteissa kuin on paikalle tultu. Hyvin palvelevissa teattereissa tarjotaan yleisölle ilmaiseksi lainattavia istuinalusia, mutta konkareilla on yleensä oma solumuovinen istuinalusta mukanaan. Se lämmittää mukavasti, eikä penkin kosteuskaan haittaa.

Pittoreskit miljööt

Monet maalaiskesäteatterit sijaitsevat persoonallisissa ja kokemisen arvoisissa ympäristöissä. Samalla kun miljöö antaa mahdollisuuksia erilaisiin ratkaisuihin itse esityksessä, se voi tuoda omat haasteensa katsojille.

Mathildedalissa ja Vuohensaaressa ollaan meren tuntumassa vaikkei ihan rannassa. Kauniilla säällä maisemat ovat upeat, mutta kylmänä päivänä mereltä puhaltaa kostea ja kylmä puhuri suoraan katsojien ytimiin. Suomusjärvellä SuoNäppien näyttämön kupeessa on vanha louhoslampi, jossa on soudeltu ja uitu lukuisissa näytelmissä. Perniössä näyttämön takana on kaunis patolampi. 

Seudun sympaattisin teatteri taitaa olla Kiikalan KiPiNät-teatteri, jonka näyttämö sijaitsee vanhassa hiekkakuopassa keskellä metsää. Ensimmäistä kertaa teatteriin matkaavilta vaaditaan lujaa uskoa: siellä se teatteri on, aja vain eteenpäin (ja muutaman talon pihan läpi). Teatterin lisäksi hiekkakuopassa pitää majaa metsästysseurojen ampumarata. Teatterin miljöö on varmasti Suomen rumimpia (ks. kuva alla). Toisaalta kuopan kaltevaan reunaan on saanut rakennettua nousevan katsomon. Mitä siitä, että kuivina kesäpäivinä hiekka pöllyää näyttelijöiden jaloissa iloisesti.

Kiikalan ampumaradan kupeessa on Kiikalan KiPiNät -teatterin näyttämö.
Kuva viime kesältä (2015).
Taustalla näkyy katsomo, etualalla lavasteiden taustaa.

Muistilista:

• etukäteen hankitut liput tai käteistä rahaa lippujen ostoon kassalta
• navigaattoriin tarkistettu teatterin osoite
• käteistä rahaa väliaikatarjoiluun ja käsiohjelmaan
• nenäliinoja
• sadeviitta
• hyttyskarkote
• aurinkolasit ja lippalakki
• aurinkovoidetta
• istuinalusta
• retkihuopa
• riittävästi lämmintä vaatetta, tarvittaessa pipo ja hanskat, eikä toppatakkikaan ole aina liioittelua
• wc-käynti kotona ennen lähtöä
• avoin mieli uusille elämyksille

Näillä eväillä kokemattomampikin selviytyy kesäteatterikokemuksestaan, myös maalaiskesäteatterissa. 

Lisätietoa kesän kesäteatteritarjonnasta.

Mitkä ovat Sinun kesäteatteritärppisi tänä vuonna?


***

Katja Jalkanen & Aino-Maria Savolainen: Korot kopisten – Käytännön opas kulttuuriviidakkoon
Avain 2016. 168 s. 

Ostettu.

Aarresaari Turun kesäteatterissa Vartiovuorella

Kuva Mikko Vihervaara.

Sateinen ja kolea kesä ei ole pahemmin haitannut kesäteatteriharrastusta, vaikka kieltämättä loppukaudesta on tullut valikoitua katetulla katsomolla varustettuja teattereita. Kesäni pyörähti alkuun pienen paikallisen harrastajateatterin, vaskiolaisen teatteri Puutaivaan Merirosvo Svarttis ja huima seikkailu -esityksellä kesäkuun alkupuolella. Mahdollisesti viimeinen kesäteatteri tänä vuonna oli Turun kesäteatteri Vartiovuorella ja Aarresaari. Merirosvoja siis kummassakin päässä, ei lainkaan hassumpaa!

Aarresaarelle päätin purjehtia hetken mielijohteesta kuultuani siitä pelkkää hyvää. Lippuja oli mukavasti saatavilla, ja seuralaiseksi houkuttelin lomailevan sisareni. Kaksi keski-ikäistä rouvaa siis kävi kahdestaan, ilman minkäänlaisia lapsia, katsomassa koko perheen näytelmän. Voin lämpimästi suositella. Ihan turhaan tuo määritelmä ’koko perheen’ luetaan ’lasten’. Ei se niin mene, vaan määritelmä tarkoittaa yleensä, että ’sopii myös lapsille’. Koska olemme molemmat lomalla, iltapäivänäytös sopi ohjelmaamme mitä parhaiten.

Turun kesäteatteri on vuodesta 1987 alkaen esittänyt joka kesä myös lapsille sopivia koko perheen näytelmiä. Erikoistuminen lienee järkevää, sillä samalla puistomäellä sijaitsee myös Samppalinnan kesäteatteri, eikä varsinainen kilpailu taida olla kovin kannattavaa. Teatterin historiaan pääsee tutustumaan teatterin verkkosivuilla.

Robert Louis Stevensonin vuonna 1882 ensimmäisen kerran ilmestynyt Aarresaari on klassikkoseikkailu, eikä ihan mikään pikkulasten iltasatu olekaan. Olen itse aikoinani kuunnellut kirjan äänikirjamuodossa, ja eilinen teatteriversio houkuttaisi uudelleenkuunteluun. Katsotaan syksymmällä.

Tiesin siis odottaa mukavaa teatterielämystä, enkä tosiaankaan joutunut pettymään. Vartiovuoren Aarresaari on aivan loistavaa teatteria! Väliajalla kysyin sisareltani, minkä ikäisille näytelmä hänen mielestään on tarkoitettu. Vastaus: ”Meidän ikäisille!” Totta. Aikuinen ainakin nautti täysin siemauksin kaikista tekstin tasoista. Lapsiyleisö sen sijaan ei ihan kauttaaltaan jaksanut runsaan kahden tunnin ajan keskittyä olennaiseen. Mietinkin, onko alle viisivuotiasta, ainakaan kokematonta teatterinkävijää, viisasta tuoda vielä näin pitkää esitystä katsomaan (parhaaseen päiväuniakaan). Mutta omat lapseni ovat jo niin isojaa, että ote pikkulasten kasvattamisesta on iäksi kadonnut. Myönnettäköön, että kärttyinen keski-ikäinen hieman häiriintyi paikoin kovahkostakin taustahälystä. Voisikohan ’koko perheen’ näytelmistä olla myös K18-näytöksiä?

Jim Hawkins (Hannes Mikkelsson) kohtaa
Aarresaarella Ben Gunnin (Valtteri Lipasti).
Kuva Mikko Vihervaara.

Mutta asiaan. Aarresaaren näyttämörakennelmat ovat näyttävät ja voi vain ihailla niiden kekseliäisyyttä. Tarpeen mukaan kulisseista muovautuu laivan kansi, komentosilta, majatalo, aution saaren viidakko, kartanon salonki… Taustalla olevia suuria puitakin on hyödynnetty, ja notkea apina kiipeää huimasti oksistossa. Trooppinen tunnelmakin tavoitettiin loppukohtauksessa, kun rankka sadekuuro kasteli näyttelijät perusteellisesti. Oman mausteensa kesäteatteriin tuo ulkopuolinen äänimaailma. Tällä kertaa pelastuslaitoksen helikopteri teki kunniakierroksen teatterin yllä, mutta kokeneet näyttelijät pelasivat tilanteen oivasti kotiin. Kaikenlaiset kärpäset kun pörräävät ympärillä tavan takaa…

Hurja ja hurmaava Pitkä-John Silver (Jukka Leisti) sulatti
keski-ikäisten rouvien sydämet!
Kuva Mikko Vihervaara.

Tarinan minäkertoja ja näytelmässäkin keskeisessä roolissa on laivapojaksi pestattava nuori Jim Hawkins, jota oivasti näyttelee Vartiovuorella Hannes Mikkelsson. Jim saa pelottavien vaiheiden jälkeen käsiinsä kapteeni Flintin aarrekartan, ja perheystävän tohtori Liveseyn (Thomas Dellinger) kanssa he taivuttelevat patruuna Trelawneyn (mainio Samu Loijas) varustamaan Hispaniola-aluksen aarrejahtia varten. Kapteeni Smollet (Sami Saikkonen) suhtautuu aiheellisen epäluuloisesti patruunan palkkaamaan miehistöön, mutta yhtä kaikki matka kohti Aarresaarta alkaa. Kapyysissa häärää puujalalla klinkkaava Pitkä-John Silver, jota näyttelee mestarillinen Jukka Leisti. Meitä ilahdutti kovasti myös, kun bongasimme laivan miehistöstä Dickiä näyttelevän nuoren Antton Kainulaisen, hän kun on tuttu kasvo muun muassa Salon teatterin näyttämöltä.

Mahtavien näyttelijäsuoritusten lisäksi Aarresaari on nautinnollinen ylipäätään visuaalisuutensa takia. Musiikkiakaan ei pidä unohtaa, ja se onkin pääosin Valtteri Lipastin käsialaa. Vauhdikkaat ja paikoin akrobatialla sävytetyt koreografiat, joista vastaa Iiro Heikkilä, rytmittävät esitystä oivallisesti. Tekstiin on tosiaan ujutettu monenlaista hauskaa pienille ja isoille. Tuhmat, kiroilua lähentelevät manailut ja pilkkasanat naurattivat lapsiyleisöä, ja populaarikulttuuriviittaukset taas antoivat oivallettavaa meille varttuneemmille. Mauttomuuksiin ei menty missään kohtaa, mistä myös kiitosta. Huumorin ei tarvitse olla ilkeää.

Viihdyimme siis vallan mainiosti, mistä kertoo sekin, että runsaan kahden tunnin aikana ei tullut kertaakaan mieleen katsoa kelloa. Aika lensi kuin siivillä. Vartiovuorelle ehtii ja varmaan mahtuukin vielä, sillä esitykset jatkuvat koko ensi viikon. Myös Vaskion Puutaivaan merirosvoseikkailua esitetään vielä pari kertaa ennen koulujen alkua, joten kaikki kipin kapin teatteriin!

Robert Louis Stevenson: Aarresaari

Dramatisoinut ja ohjannut Juha-Pekka Mikkola. Turun kesäteatteri Vartiovuorella, katsottu torstaina 30.7.2015, klo 14 näytös.

Liput ostettu itse.

Blogeissa on purjehdittu seikkailuun:

Some Superfluous Opinions

One Night in Theatre

Kuperkeikkaseikka

Kirsin Book Club
Pilkkuun asti
Ja kaikkea muuta

Tankki täyteen Tampereen komediateatterissa

Kuva Peero Lakanen, Tampereen komediateatteri.

Teimme miehen kanssa viime viikolla todellisen kulttuuriretken Tampereelle ja Mänttään. Idea lähti liikkeelle jo kevättalvella, jolloin jostain sattui silmiin mainos Tampereen komediateatterin kesäteatterinäytelmästä Tankki täyteen. Teatteri oli saanut alkuperäisiin rooleihinsa Ilmari Saarelaisen ja Tuire Saleniuksen, eli ihan oikeat Juhanan ja Ullan! Tämä on nähtävä, ajattelimme, ja varasimme summassa liput esitykseen, jonka aikaan meillä molemmilla olisi varmasti kesäloma.

Tuire Salenius ja Ilmari Saarelainen, eli ihan oikeat Ulla ja Juhana!
Kuva Peero Lakanen, Tampereen komediateatteri.

Retkiohjelma täydentyi sittemmin Pyynikin kesäteatterin Avioliittosimulaattorilla ja tutustumisella Mäntän Serlachius-museoihin. Jos vähänkään taide ja historia kiinnostavat, suosittelen lämpimästi vierailua Mäntän museoissa.

Mutta asiaan. Tv-sarja Tankki täyteen on kulttiainesta oman ikäluokkani ihmisten keskuudessa. Neil Hardwickin ohjaama ja Jussi Tuomisen kanssa käsikirjoittama 6-osainen sarja esitettiin televisiossa vuonna 1978, aikana, jolloin Suomessa oli tasan kaksi tv-kanavaa. ’Kaikki’ katsoivat silloin samat ohjelmat, siltä ainakin tuntui. Tankki täyteen oli sarja, jota meillä seurasi tiiviisti koko perhe. Sittemmin sarja jatko-osineen ja spin offeineen on esitetty niin moneen kertaan, että valehtelematta osaan sen repliikkejä ulkoa ja keskeiset kohtaukset myös. Sarjasta on vakiintunut käyttöön myös sanontoja.

Teatteriversion sarjasta olen nähnyt joitakin vuosia sitten paikallisen puoliammattilaisteatterin Teatteri Provinssin kesänäytelmänä. Silloinkaan ei haitannut yhtään, että tarina oli perin juurin tuttu. Outi Keskevaarin dramatisointi perustuu tv-sarjan kuuteen ensimmäisen kauden jaksoon, joista on poimittu keskeisiä kohtauksia. Legendaarisin kaikista, eli kirkkoherran mopedin ja rovastin päätyminen keskelle järvenselkää sunnuntaiaamuna, valitettavasti puuttuu, mutta kaikki muu olennainen on saatu mukaan.

Emme olleet aiemmin olleet Tampereen komediateatterin ulkonäyttämön katsomossa, ja teatterin nettisivuiltakin selvisi vain, että kyseessä on katettu katsomo. Pakkasimme siis sateisena iltapäivänä reilusti vaatetta mukaan, koska emme halunneet palella. Turha oli pelkomme, sillä teatterin sisäpihalle on rakennettu täysin katettu ja seinillä ympäröity näyttämö katsomoineen. Itse asiassa hikoilimme jo, vaikka ulkolämpötila oli noin viisitoista plusastetta ja satoi. Katsomon penkit on numeroitu niin tiheästi, että istuimme kirjaimellisesti kuin sillit suolassa rivillämme. Tästä antaisin risuja. Yksi paikka vähemmän riviä kohti lisäisi katsomismukavuutta melkoisesti. Lisäksi katsomon kattoa kannattelee kaksi hoikkaa pylvästä, joista toisen taakse pahimmoilleen osuimme. Se haittasi jonkin verran katselua. Muuten teatterin infrastruktuurissa ei ole moitteen sijaa.

Kuva Peero Lakanen, Tampereen komediateatteri.

Myöskään näytelmässä ei meillä Tankki täyteen -faneilla ollut moitittavaa, päinvastoin, viihdyimme oikein hyvin. Kieltämättä on hieman absurdia, että 35-vuotiasta Juhanaa näyttelee 71-vuotias Ilmari Saarelainen ja viekoittelevaa baariapulaista Ullaa (Tuire Salenius, 65) käy liehittelemässä konstaapeli Reinikainen (Risto Korhonen, jonkin verran nuorempi), tai että Sulo ja Emmi ovat poikaansa nuorempia. Tämä kuitenkin unohtuu nopeasti näytelmän edetessä. Aimo Räsänen ja Petra Karjalainen ovat rooleissaan Sulona ja Emminä aivan mainioita, varsinkin Räsänen. Sulon vihreä pipo on kuin liimattu hänen päähänsä. Myös Jyrki Mänttäri rovastina (ja muutamassa muussakin roolissa) on oikein hyvä.

Oman mausteensa näytelmään tuo huolellinen lavastus ja puvustus, joka suorastaan huokuu 70-luvun nostalgiaa. Oli hauskaa bongailla tuttua esineistöä lavalta ja lavasteista. Näytelmässä myös ajetaan ihan oikeasti polkupyörällä, mopedilla ja autolla.

On vaikea sanoa, mitä tarinaa ja tv-sarjaa tuntematon katsoja saa näytelmästä irti. Meitä tutut vitsit jälleen kerran kerrottuina ja oivallisesti esitettyinä naurattivat siis vieläkin, mutta kuinka suuri osuus huvista on juuri tuo tuttuus. Vaikea sanoa. Uskallan siis lämpimästi suositella näytelmää Tankki täyteen -sarjan ystäville. Toivoisin kuulevani kokemuksia myös sellaisilta katsojilta, joilla ei samaa assosiaatiovyyhteä ole mukanaan katsomossa kuin meillä!

Tampereen komediateatteri: Tankki täyteen.

Ohjaus Panu Raipia.

Katsottu 8.7.2015. Liput ostettu itse.

P.S. Kuin tilauksesta noviisikatsojan tunnelmia voi lukea Siiri L:n mainiosta blogista Some Superfluous Opinions.

Avioliittosimulaattori Pyynikin kesäteatterissa

Ville Majamaa ja  Mari Turunen.
Kuva Leena Klemelä, Pyynikin kesäteatteri.

Monien mielestä suomalaisen kesäteatterinäytelmän pitää olla viihdyttävä ja kepeä, sellainen, jonka seurassa unohtuvat niin arkimurheet kuin talven synkkyyskin. Tällaista kesäviihdettä on tarjolla muun muassa Tampereella perinteikkäässä Pyynikin kesäteatterissa Avioliittosimulaattorin merkeissä.

Tommi Auvinen ja Seija Holma ovat dramatisoineet Avioliittosimulaattori-näytelmän Veera Niemisen samannimisestä esikoisromaanista (Tammi, 2013). Auvinen on myös ohjannut näytelmän.

Juoni on höyhenenkevyt. Nelikymppinen liperiläinen Aino salamarakastuu mynämäkeläisen maanviljelijä Jussin kanssa. Entiset suhteet katkaistaan rivakasti. Se on menoa nyt. Sovitaan, että Aino lähtee kuukaudeksi länteen kokeilemaan, millaista olisi olla vaimona ja emäntänä yli kolmekymmentä vuotta ilman naisihmistä pyörineellä maatilalla. Jussi nimittäin elää Jokikunnaan tilalla leski-isänsä, tämän poikamiesveljen ja oman 32-vuotiaan pikkuveljensä Jaakon kanssa. Nuorempien miesten äiti on kuollut synnyttäessään Jaakkoa, mistä isä Unto ei ole päässyt oikein yli.

Kuten arvata saattaa, seurauksena on herkullinen kulttuurien yhteentörmäys. Ensinnäkin kieliongelmat tuntuvat ylikäymättömiltä, ja niitä on luonnollisesti tekstissä sopivasti liioiteltu. Mynämäkeläiset eivät ymmärrä, mitä taukoamatta puhuva liperiläinen nainen puhuu. Liperiläinen taas ei tajua suurinta osaa siitä vähästä, mitä mynämäkeläiset suostuvat sanomaan. Seuraa kommelluksia ja suoranaisia väärinymmärryksiä, joissa tulkille olisi tilausta.

Kulttuurit ovat muutenkin korostetusti törmäyskurssilla. Vaikeneva, synkkyyteen taipuva ja pysähtynyt tunnelma Jussin kotona ahdistaa avoimeen iloisuuteen tottunutta Ainoa. Jussi sukulaisineen taas kauhistuu tulossa olevista väistämättömistä muutoksista. Mutta rakkaus on kuitenkin väkevä voima, joka voittaa esteet. Vai kuinka?

Näytelmäsovitusta kantavat ennen kaikkea osuvat näyttelijävalinnat. Ainoa näyttelee sujuvasanainen Mari Turunen, ja Jussina nähdään lutuisella tavalla pönäkkä Ville Majamaa. Sivuosissa nähdään oikeita suomalaisia teatterilegendoja. Näytelmän todellinen moottoriturpa on Ainon äidin roolissa Eija Vilpas, joka kunnolla vauhtiin päästyään on täysin pitelemätön. Ainon isää näyttelee Tom Lindholm. Ainon vanhemmilla on meneillään avioero, ja kumpikin on hakenut toisen varalle lähestymiskiellon. Yhteisiä asioita tuntuu silti löytyvän, ja parastahan on kunnon riita.

Tom Lindholm ja Eija Vilpas.
Kuva Leena Klemelä, Pyynikin kesäteatteri.

Mynämäellä jurottavat Jussin isä eli Ola Tuominen ja setä Esko Roine, aivan mainio pappakaksikko. Lounaismurre istuu herrojen suuhun kuin sinne äidinmaidosta imettynä. Jaakon roolissa nähdään Samuli Muje.

Ola Tuominen ja Esko Roine.
Kuva Leena Klemelä, Pyynikin kesäteatteri.

Olen itse syntyperäinen varsinaissuomalainen, joten minuun näytelmän perusasetelma upposi loistavasti. Hihittelimme miehen kanssa murre-eroista revitylle huumorille antaumuksella, eikä liioittelu mennyt mielestämme ollenkaan liian pitkälle, vaikka sitä toki keinona häpeilemättä käytetään.

Pyynikin kesäteatterissa on katettu pyörivä katsomo, jonka ympärille on rakennettu kattamaton näyttämö. Tilaa on siis paljon, ja sitä on hyödynnetty rakentamalla erilaisia ympäristöjä, kuten Jussin kotitila sisä- ja ulkotiloineen ja kylän huoltamo. Katsomon ympäri ajetaan milloin autoilla, milloin vanhalla Ford-traktorilla. Torstaina (9.7.) oli käyttöä katsomon katolle, sillä ensimmäisen näytöksen lopulla ravakka sadekuuro kasteli näyttelijät. Onneksi juuri ennen näytelmän alkua paukutellut ukkonen meni sentään nopeasti ohi. Pyörivä katsomo kääntyy välillä näyttämään myös upeaa järvimaisemaa.

***

Päädyimme Avioliittosimulaattoria katsomaan sattumien kautta. Olimme jo kevättalvella varanneet liput Tampereen komediateatterin Tankki täyteen -näytelmään (josta kerron toiste lisää), ja sitten pari viikkoa takaperin sain sähköpostia Bonnierilta, että kirjabloggaajille olisi tarjolla vapaalippuja Pyynikille. Koska ajankohdan sai valita vapaasti, yhdistimme reissut ja vietimme kaksi kesäpäivää Tampereella ja teatterissa.

Lukeminen on halpa ja haluttaessa jopa ilmainen harrastus maksuttoman suomalaisen kirjaston ansiosta, mutta teatteri onkin sitten jo toinen juttu. Tässä kahden aikuisen teatteri-illan kulut Pyynikillä:

• Normaalihintaiset liput 35 euroa x 2 = 70 euroa
• Käsiohjelma 5 euroa
• Kahvi ja mansikkaleivos väliajalla x 2 = 17 euroa
• Edestakainen bussimatka keskusta - Pyynikki x 2 = 10,40 euroa (kertaliput)

            Yhteensä: 102,40 euroa

Minä sain siis vapaalipun ja seuralainen alennetun lipun sekä ilmaisen käsiohjelman, lämpimät kiitokset niistä Bonnierille ja Pyynikin kesäteatterille!

En ole lukenut Veera Niemisen Aviolittosimulaattoria, mutta hyviä bloggauksia kirjasta löytyy esimerkiksi Lukutoukan kulttuuriblogista ja 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogista.