Camilla Grebe: Varjokuvat

Camilla Grebe sai himoitun Pohjoismaiden parhaalle dekkarille myönnettävän Lasiavain-palkinnon vuonna 2017 ilmestyneestä dekkaristaan Lemmikki. Kylmän rauhallisesti Grebe kirjoitti sarjansa neljännestä osasta Varjokuvat vielä Lemmikkiäkin paremman rikosromaanin, ja palkintona oli jälleen Lasiavain tänä vuonna. Melkoinen suoritus, sanoisin!

Olen lukenut kaikki kolme Greben aiempaa dekkaria (Kun jää pettää alta, Lemmikki, Horros), ja luonnollisesti myös Varjokuvat oli lukulistallani. Kesän mittaan silmiini osui useita hyvin kiittäviä arvioita kirjasta, ja lopulta sain aikaiseksi pyytää arvostelukappaleen. Sain sen luettua juuri ennen tämänvuotisen Lasiavain-palkinnon jakoa, enkä voi muuta kuin todeta, että Varjokuvat on totisesti palkinnon ansainnut. Se on mielettömän kovatasoinen romaani, jossa on vahva persoonallinen ote, hyytävä juoni oveline koukkuineen ja kaiken huippuna yhteiskunnallinen taso, joka nivoutuu tarinaan saumattomasti.

Vuonna 1944 Tukholmassa tapahtuu raaka murha. Prostituutiolla itsensä ja lapsikatraansa elättänyt Märta Karlsson pahoinpidellään kuoliaaksi asunnossaan. Murhaaja naulaa Märtan kädet lattiaan ja tunkee kauhan hänen kurkkuunsa. Poliisin tullessa paikalle tapahtuu toinen väkivallanteko, ja poliisisisar Elsie Svenss saa surmansa. Sekä Märtan murhasta että Elsien taposta tuomitaan aikanaan Märtan väkivaltainen juoppo aviomies, mutta lukija tietää, että tuomion meni väärälle miehelle.

Märtan murha ja Elsien surullinen kohtalo ovat tarinan esinäytös. Ennen varsinaisen tarinan alkua kertoja ottaa puheenvuoron ja selostaa Elsien elämäntarinan. Sulhasensa kuoltua Elsie on synnyttänyt tyttären ja antanut tämän adoptoitavaksi. Tytär Britt-Marie saa kuulla biologisesta äidistään vasta täytettyään 18 vuotta. Äidin surullinen tarina saa Britt-Marien tekemään päätöksensä: hänestä tulee poliisi.

1970-luvun alkuvuosina ei ole helppoa olla nainen ja poliisi. Kaiken lisäksi Britt-Marie on vielä pienen Erik-pojan äiti. Joka tapauksessa Britt-Marie päätyy konstaapeliksi rikospoliisiin. Valitettavasti tutkintaryhmää vetävä komisario on vakaasti sitä mieltä, että on kammottava virhe päästää naisia poliiseiksi. He sopivat korkeintaan arkistoimaan ja kirjoittamaan muistioita puhtaaksi. Niitä töitä kiukun ja harmin kyyneleitä salaa nieleskelevä Britt-Marie joutuu totisesti tekemäänkin, vaikka Östertunan asuinalueella alkaa riehua Hornan murhaajaksi nimetty sarjamurhaaja.

Hornan murhaaja valikoi uhreikseen nuoria yksinhuoltajaäitejä, jotka asuvat saman Berlinparkenin lähistöllä kuin Britt-Mariekin miehensä ja poikansa kanssa. Kammottavinta on, että murhaaja tuntuu toistavan teoissaan Märta Karlssonin murhan yksityiskohtia. Naiset on raiskattu ja pahoinpidelty raa’asti, mutta sen lisäksi heidät on naulattu kämmenistään lattiaan ja heidän suuhunsa on tungettu esineitä. Voiko tekijä olla Märta Karlssonin ja Britt-Marien äidin tappaja?

Tarina jatkuu 1980-luvulle, ja keskiöön nousee nuori Hanne Lagerlind-Schön, joka aloittaa profiloijan uransa Tukholman poliisissa. Hänet kutsutaan apuun, kun yli kymmenen vuoden tauon jälkeen näyttää siltä, että Hornan murhaaja on aloittanut jälleen kammottavat murhansa. Voiko kyseessä olla sama tekijä kuin vuonna 1944 ja 1970-luvun alussa? Vai onko kyseessä matkija? Nuori ja kaunis Hanne saa katkeran osansa työelämän nurjasta puolesta sen lisäksi, että murhaaja niittää eloa.

Lopulta tarina loikkaa vuoteen 2019, kun Östertunasta löytyvät naisen jäännökset puretun rakennuksen perustusten alta. Tapaus päätyy Manfred Olssonin ja Malin Brundinin ryhmän tutkittavaksi, ja taas kysymys Hornan murhaajan henkilöydestä nousee esille. Malin on juuri palannut äitiysvapaalta töihin ja törmää yllätyksekseen samankaltaisiin ongelmiin kuin Britt-Marie lähes neljäkymmentä vuotta aikaisemminkin. Pomo ei tunnu hyväksyvän Britt-Marieta eikä siedä mitään viittauksia siihen, että pienen lapsen olemassaolo voisi vaikuttaa alaisen työhön. Malinin esimies on nainen.

Varjokuvat on rakenteeltaan omintakeinen ja taidokkaan koukuttava. Jo rakenne on kiinnostavasti toteutettu. Tarina etenee kronologisesti neljällä eli vuosikymmenellä, ja kertoja paikkaa väliin jäävät vuodet lyhyillä yhteenvedoilla. Lopussa paljastuu, kuka tarinaa kertoo. 

Rikosjuoni tasoineen on niin hyytävä, että teoksen nimeksi sopisi erinomaisesti ’Miehet jotka vihaavat naisia’. Nuori Hanne toteaakin murhia analysoidessaan, että murhaaja tai murhaajat ilmaisevat teoillaan äärimmäistä vihaa. Mutta murhien takana oleva henkilö tai henkilöt eivät ole ainoita, jotka vihaavat naisia. Heitä tuntuu olevan niin kodeissa kuin työpaikoillakin, kaikkialla. Tätä Grebe kuvaa erinomaisesti herätellen lukijaa huomaamaan yhteiskunnan muutoksen – tai muuttumattomuuden.

Kuka murhaaja sitten on? Ainakin minä tulin yllätetyksi.

Camilla Grebe: Varjokuvat (Skuggjägaren)
Suom. Sari Kumpulainen
Gummerus 2020. 461 s.

Arvostelukappale.

Camilla Grebe: Horros

Camilla Grebeä ei turhaan tituleerata Ruotsin ja Pohjoismaiden jännityskirjallisuuden uudeksi kirkkaaksi tähdeksi. Greben läpimurtoromaani Kun jää pettää alta on käännetty yli 20 kielelle. Lemmikki palkittiin vuonna 2017 Ruotsin parhaana dekkarina ja myös vuoden 2018 parhaana pohjoismaisena dekkarina Lasiavain-palkinnolla.  Myös Greben vuonna 2019 ilmestynyt neljäs dekkari Skuggjägaren palkittiin Kultaisella sorkkaraudalla eli Ruotsin dekkariakatemia valitsi sen vuoden parhaaksi dekkariksi.

Luin palkitun Lemmikin vähän jälkijunassa eli vasta ihan äsken, jotta voisin lukea tänä vuonna ilmestyneen kolmannen dekkarin Horros. Ratkaisu osoittautuikin onnistuneeksi, sillä jostain syystä kirjailija on päätynyt harmillisesti paljastamaan Horroksessa Lemmikin loppuratkaisun sekä muutaman muunkin keskeisen juonenkäänteen.

Muuten lukemisjärjestyksellä ei olisi merkitystä, sillä vaikka kyseessä on dekkarisarja, kirjoissa seurataan vuoron perään eri henkilöiden elämää. Horroksessa poliiseista keskiöön nousee Lemmikissäkin mukana ollut tukholmalainen rikospoliisi Manfred Olsson. Myös Lemmikistä tuttu Malin on edelleen mukana, mutta vain sivuosassa tällä kertaa.

Horros alkaa hyytävällä kohtauksella, jossa Manfredin kaksivuotias Nadja-tytär joutuu vakavaan onnettomuuteen ja hänet vaivutetaan koomaan. Manfred joutuu nuoren vaimonsa kanssa kokemaan kammottavan taistelun lapsensa hengestä. Kumpikin vanhemmista on musertua, ja heidän avioliittonsa on vaakalaudalla. Herääkö Nadja koomasta? Jos herää, kuinka vakavasti hän on loukkaantunut?

Toinen näkökulmahenkilö on kahdeksantoistavuotias Samuel, joka ei oikein saa otetta elämästä. Pojan mielestä yksinhuoltajaäiti on ylihuolehtiva jeesustelija. Tyttöystävä on ok, mutta tämän paras ystävä vasta onkin oikea namupala. Miksi ei voisi kokeilla molempia? Lukion Samuel on jättänyt kesken.

Rahaa saa helposti, jos vain käyttää järkeään. Ensin Samuel hankkii taskurahoja myymällä näpistelemiään pikkutavaroita. Rahalla saa paitsi hyvännäköisiä vaatteita myös kokaa. Kokaa myymällä taas tienaa entistä helpommin ja huomattavasti paremmin. Mutta alamaailmaa kovalla kädellä kurissa pitävää Igoria ei kannattaisi ärsyttää. Sitten eräänä alkukesän iltana kaikki menee pieleen ja Samuel huomaa olevansa korviaan myöden todellisessa liemessä. On pakko karistaa kaupungin pölyt ainakin joksikin aikaa.

Rikollisliigan jahtaama Samuel päätyy muutaman sattuman ja onnenkantamoisen kautta hoitamaan Jonasta, ikäistään poikaa, joka on loukkaantunut vakavasti auto-onnettomuudessa ja makaa nyt lähes vihanneksena vuoteessaan. Jonaksen äiti Rakel palkkaa Samuelin pitämään Jonakselle seuraa. Työ syrjäisessä merenrantahuvilassa sopii piileskelevälle Samuelille hyvin, ainakin vähän aikaa.

Kolmas ääni romaanissa on Pernillan, Samuelin äidin. Samuel on Pernillalle tärkeä, sillä muita omaisia hänellä on vain saattohoidossa oleva isä sekä seurakunta. Pernilla on yrittänyt kasvattaa poikansa seurakunnan ohjeiden mukaan, mutta tulokset ovat laihat. Pojan sekaantuminen huumekuvioihin on hänelle kuitenkin valtava järkytys, ja hän heittää tämän kiukuissaan ulos. Niin on käynyt ennenkin, mutta nyt hän ei aio enää ottaa Samueliin yhteyttä. Kun hän lopulta tulee katumapäälle, Samueliin ei vastaakaan viesteihin.

Manfred kutsutaan tyttärensä sairaalavuoteen ääreltä töihin, kun merestä löytyy väkivaltaisesti menehtyneen miehen ruumis. Se on kiedottu lakanaan, joka on köytetty kiinni ruumiiseen paksulla kettingillä. Pian löytyy toinen samaan tapaan hävitetty ruumis, ja yllättäen tutkinnassa löytyy todiste, joka yhdistää nämä kaksi kuollutta nuorta miestä toisiinsa. Keitä he ovat ja mitä heille oikein on tapahtunut?

Tässä siis jälleen dekkarin alkuasetelma. Lukija tietysti aavistaa alusta alkaen, että Samuelin ja merestä löytyneiden nuorten miesten ruumiiden välillä on jokin yhteys. Kestää kuitenkin aikansa, ennen kuin arvoitus avautuu lukijalle. Sen jälkeen on sydän kurkussa seurattava, miten poliisi haparoi pitkään yrittäessään ratkaista arvoituksellista rikosta ja miten päättämätön ja vähän höpsö Pernilla yrittää selvittää poikansa tilannetta. Grebe onnistui yllättämään ainakin minut muutamalla juonenkäänteellä, ja loppuratkaisuun mennään melkoista kilpajuoksua eri tahoilla.

En siis yhtään ihmettele Greben teosten suosiota tai palkintovyöryäkään. Sekä Lemmikki että Horros ovat mieleisiäni dekkareita. Grebe kirjoittaa sujuvasti ja vetävästi, osaa jättää sopivasti kertomatta ja yllättää kutkuttavilla asetelmilla ja juonenkäänteillä. Raakoja rikoksia tapahtuu, mutta väkivallalla ei kuitenkaan mässäillä. Jännitys syntyy toisin keinoin.

Henkilökuvauksessa on enemmän syvyyttä kuin tusinadekkareissa. Se osaltaan lisää teosten tiettyä piinaavuutta. On aivan eri asia pelätä sellaisen henkilön puolesta, josta pitää, kuin yhdentekevän tyypin puolesta. Onnistuneena ratkaisuna pidän vuoroin eri poliiseihin keskittymistä. Se tuo jokaiseen teokseen oman säväyksensä. Jään tyytyväisenä odottelemaan Skuggjägarenin suomennosta.

Camilla Grebe: Horros (Dvalan)
Suom. Sari Kumpulainen.
Gummerus 2019. 589 s.
Äänikirjan lukija Karoliina Kudjoi, kesto 12 h 38 min.

Arvostelukappale. Äänikirja Storytel.

Camilla Grebe: Lemmikki

Katrineholmin lähitienoilla sijaitseva Ormberg on masentava paikkakunta. Ennen kukoistava teollisuuskylä on kuihtunut haamuksi entisestään, kun tehdas toisensa jälkeen on sulkenut ovensa tuotannon siirryttyä halvempiin maihin tai kokonaan loputtua. Työpaikkoja ei ole. Paikkakunnalle ovat jääneet enää toivottomat tapaukset, työttömät ja pakolaiset. Yhteen tyhjilleen jääneistä teollisuuskiinteistöistä on rakennettu pakolaisten vastaanottokeskus jo 1980-luvulla, ja vuonna 2017 siellä on jälleen asukkaita.

Yksi Ormbergin toivottomista tapauksista on murrosikäisen Jaken isä. Työttömyys on ollut miehelle jo ankara isku, mutta vaimon äkillinen menehtyminen ärhäkkään sairauteen on ollut lopullinen niitti. Kahden teinin isä istuu päivät nojatuolissaan kittaamassa kaljaa ja pelaamassa videopelejä. Ennen remontoinnista ja nikkaroinnista nauttinut mies on muuttunut apaattiseksi haamuksi.

Jaken elämä ei siis ole ulkoisestikaan helppoa, mutta pahinta on, että hän tietää olevansa mieleltään sairas. Hän tuntee vastustamatonta halua pukeutua isosiskonsa tai äitinsä vaatteisiin ja meikata itsensä kauniiksi. Eihän sellainen voi olla normaalia! Kauhea salaisuus on pidettävä piilossa hinnalla millä hyvänsä.

Eräänä sateisena marraskuun iltana Jake jää yksin kotiin ja pukeutuu äidin ihanaan kullanväriseen paljettimekkoon. Jostain syystä hän päättää lähteä mekossaan ja korkokengissään kävelemään isomman tien suuntaan. Yllättäen pimeästä metsästä putkahtaa vanhempi nainen verisenä ja vaatteet ryvettyneinä. Tilanne on absurdi. Vieras nainen pyytää Jakelta apua, mutta poika osaa vain piiloutua metsään, kun maantiellä kulkevan auton kuljettaja huomaa naisen ja poimii tämän kyytiinsä. Jake pakenee kotiinsa napattuaan ensin maasta mukaansa ruskeakantisen muistikirjan, jota verinen nainen oli puristanut kädessään.

Hyvin nopeasti käy ilmi, että pimeässä metsässä harhaillut nainen on Hanne Lagerlind-Schön, Tukholman poliisia tutkimuksissa profiloijana avustava käyttäytymistieteilijä, joka sairastaa varhaista dementiaa. Hanne on tullut Ormbergiin rikospoliisi Peter Lindgrenin kanssa tutkimaan uudelleen avattua vanhaa tapausta. Miten Hanne on päätynyt harhailemaan metsään, missä Peter on ja kuka oli paljettimekkoinen nainen metsänlaidassa?

Ormbergin metsästä isosta kiviröykkiöstä löytyi kahdeksan vuotta aikaisemmin viisivuotiaan tytön jäänteet. Tunnistamattomaksi jäänyt tyttö oli saanut surmansa väkivaltaisesti ja ruumis oli kätketty metsään jo vuosia aikaisemmin. Luulöydön teki aikanaan viisitoistavuotias Malin, joka nyt on mukana tutkinnassa 23-vuotiaana nuorena poliisina tukholmalaisen Manfred Olssonin väliaikaisena työparina. Malin on päättänyt lähteä mahdollisimman pian ja kauas Ormbergista, mutta huomaa siis yllätyksekseen joutuneensa palaamaan kotikonnuilleen, jopa väliaikaisesti asumaan äitinsä luo. Poliisi haluaa hyödyntää Malinin paikallistuntemusta tutkinnassa.

Kierrokset lähtevät nousemaan nopeasti. Hanne ei dementiansa takia muista mitään siitä, mitä metsässä tapahtui ja miksi hän ylipäätään oli sinne mennyt. Hanne ja Peter ovat paitsi työtovereita myös rakastavaisia, mutta nyt Peter on kadonnut jäljettömiin. Hanne on kirjoittanut kaiken muistikirjaansa, mutta se on kadonnut. Kadoksissa on myös Peterin auto. Sen sijaan metsästä kiviröykkiön luota löytyy etsintöjen yhteydessä kuoliaaksi ammuttu tuntematon nainen.

Ruotsalaisen Camilla Greben dekkarin Lemmikki alkuasetelma on siis kaikin puolin kutkuttava! Arvoitukset eivät ratkea kovin helposti, ja tunnelma vain tiivistyy loppua kohden. Ei ihme, että Lemmikki valittiin vuonna 2017 Ruotsin parhaaksi dekkariksi eli sille myönnettiin kultainen sorkkarauta ja että se voitti vuonna 2018 Lasiavaimen, joka myönnetään parhaalle pohjoismaiselle dekkarille.

Lemmikin takakannessa luvataan, että teos on itsenäinen jatko-osa aiemmin ilmestyneelle Kun jää pettää alta -dekkarille. Lupaus pitääkin hyvin kutinsa. Aiemmasta romaanista mukana ovat vain profiloija Hanne ja rikospoliisi Peter, ja heistäkin Peter on siis pääosan ajasta kateissa.

Hannen ääni kuullaan lähinnä hänen muistikirjansa kautta, sillä Jake päättää pitää löytämänsä muistikirjan itsellään tai ainakin lukea sen läpi ennen kuin vie sen poliisille. Muistikirja kiehtoo poikaa merkillisesti. Hän haluaa tutustua Hanneen paremmin ja saada selville, mitä tapahtui. Samalla hänestä tuntuu, että kirjan sivuilla on asioita, joista hän olisi mieluummin tietämättä mitään.

Jaken ja Hannen lisäksi äänessä on myös poliisi Malin. Näiden kolmen henkilön kautta tapahtumia valaistaan mielenkiintoisesti eri suunnista. Poliisit joutuvat jakamaan voimavarojaan moneen suuntaan. Peterin etsintä on tietysti keskeinen tehtävä, mutta samaan aikaan on selvitettävänä tuore murhatapaus. Mutta onko nykyhetken tapahtumilla kytkös myös vanhaan pikkutytön surmaan? Siihenkin pitäisi saada valaistusta.

Lukuisilla paikkakuntalaisilla tuntuu olevan yhtä jos toista salattavaa, ja sekä poliisi että lukija epäilevät milloin ketäkin esiin nousevaa henkilöä jollei nyt murhista niin ainakin niihin sotkeutumisesta. Grebe hyödyntää oivallisesti sulkeutunutta ja toivottomuuteen vajonnutta pikkupaikkakuntaa dekkarimiljöönä. Malin toteaa, että kun kaikki tuntevat toisensa ja tietävät toistensa asiat, ollaan hyvin paljaina toinen toistensa edessä. Se ei aina ole pelkästään hyväksi. Ja kuten pian käy ilmi, karmaisevia salaisuuksia piilottelee pelottavan moni asukas.

Kaikki kolme näkökulmahenkilöä ovat mielenkiintoisia. Malin painiskelee henkilökohtaisten ongelmiensa kanssa. On vaikeaa palata Ormbergiin ja tehdä siellä työtä tuttujen ihmisten keskuudessa. Malinista myös paljastuu piirre, joka yllätti ainakin minut. Hän suhtautuu lievän kriittisesti maahanmuuttajiin. Hänestä on väärin, että ormbergilaiset saavat vähemmän apua ongelmiinsa kuin muukalaiset. Ainakin niiden ihmisten pitäisi lähteä Ruotsista, joiden kotimaiden tilanne on muuttunut paremmaksi. Heidän sairauseläkkeitään Malin ei haluaisi olla maksamassa.

Hannen varhainen ja nopeasti etenevä dementia tekee hänestä poikkeuksellisen dekkarihenkilön. Toistaiseksi Hanne on sinnitellyt työssä ja arjessa, mutta kuinka kauan se on enää mahdollista? Hän on salannut sairautensa myös Peteriltä. Jaken tilanteen tekee poikkeuksellisen kimurantiksi hänen transvetisminsa, jota hän ei osaa lainkaan käsitellä. Ainoa, mitä hän osaa tehdä asian suhteen, on yrittää pitää se mahdollisimman salassa. Paljastuvatko Hannen ja Jaken salaisuudet?

Camilla Grebe: Lemmikki (Husdjuret)
Suom. Sari Kumpulainen.
Gummerus 2018. 505 sivua.
Äänikirjan lukija Karoliina Kudjoi, kesto 13 h 5 min.

Arvostelukappale.

Lemmikki on siis itsenäinen jatko-osa teokselle Kun jää pettää alta, ja ne voi minusta hyvin lukea kummassa järjestyksessä tahansa ilman, että tulee liikaa juonipaljastuksia. Sen sijaan kolmannessa osassa Horroksessa paljastetaan Lemmikin ratkaisu ja muutama muukin tärkeä juonenkäänne, joten niiden lukemisjärjestyksellä on väliä!

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Emma Bohman elää väritöntä arkea ketjuvaatekaupan myyjänä. Rahat ovat tiukassa, sillä myyjän palkalla ei elä. Onneksi asunto Tukholman keskustan tuntumasta on tullut perintönä ja bonuksena tädin sinne kätkemä käteispesämuna. Sen Emma tosin on mennyt lainaamaan salaiselle sulhaselleen, jonka takaisinmaksuhalut alkavat Emmaa mietityttää siinä vaiheessa, kun mies jättää tulematta heidän kihlajaisillalliselleen.

Sulhanen on pidettävä salassa, sillä tämä on Emman työnantajafirman kiistelty toimitusjohtaja Jesper Orre. Julkisuuskuvaa läikittävät kiusallisesti Orren lukuisat naissuhteet ja työntekijöitä kyykyttävät johtamismenetelmät. Ja onko seassa vielä hämäriä raha-asioita rikollisen tuttavapiirin ohella? Tässä tilanteessa olisi tuhoisaa paljastaa, että kihlattu työskentelee Orren alaisena. Mutta miksi Jesper Orre lakkaa yhtäkkiä vastaamasta Emman viesteihin ja puheluihin?

Tämä on ollut tilanne kaksi kuukautta ennen hetkeä, josta ruotsalaisen Camilla Greben vetävä uutuustrilleri Kun jää pettää alta alkaa. Rikkaitten asuinalueella sijaitsevan hulppean omakotitalon kellarista löytyy nuoren naisen ruumis, jolta on hakattu pää irti viidakkoveitsellä. Talon omistaja, toimitusjohtaja Jesper Orre, on kadonnut jäljettömiin. Kuka nuori nainen on? Miksi murha on tehty äärettömän brutaalisti? Missä on talon omistaja? Lisää kysymyksiä nousee nopeasti pintaan, sillä murhatapa muistuttaa kummallisesti kymmenen vuotta aikaisemmin tapahtunutta nuoren miehen edelleen selvittämätöntä murhaa. Miten se voi olla mahdollista? Mikä on yhdistävä tekijä uhrien välillä?

Tapausta ryhtyy selvittämään viisikymppinen rikospoliisi Peter Lindgren työtovereineen. Ryhmäänsä hän värvää myös profiloija Hannen. He ovat työskennelleet yhdessä myös aikaisemman murhan kimpussa, joten Hannen apu on korvaamaton. Hanne tosin itse epäröi. Hän on ollut jo jonkin aikaa poissa aktiivityöstä varhaisessa vaiheessa olevan dementian takia. Kuusikymppiselle naiselle muistisairaus on ollut kova isku.

Tarina etenee pääosin kahdessa aikatasossa. Hannen ja Jesperin kihlajaispäivästä kahden kuukauden takaa edetään kohti ruumiin löytymishetkeä. Toisaalta seurataan tutkimuksia siitä eteenpäin. Jokaisen henkilön osalta palataan runsaastikin ajassa taaksepäin, esimerkiksi Hannen ja Peterin kohdalla aivan lapsuudentapahtumiin ja teini-ikään asti. Menneisyys kätkee monenlaista traumaa ja haavaa, jotka selittävät henkilöiden käytöstä nykyhetkessä.

Kun rikostarinan tyylilajina on psykologinen trilleri, lukija tietää olla varuillaan. Siitä huolimatta Grebe onnistuu kiitettävästi harhauttamaan ja kieputtelemaan kuviota yhä uusiin asentoihin. Siinä vaiheessa kun totuus alkaa jo uhkaavasti lukijalle valjeta, on jäljellä vielä kosolti jännitettävää. Sitä riittää mukavasti aivan viimeisiin virkkeisiin asti. Lopetus on tehokas, siitä erityiskiitos! Se ei nimittäin ole mitenkään itsestään selvää, ainakaan näissä tiiliskivimitat eli yli viisi sataa sivua täyttävissä nykydekkareissa. Usein kaipailen tiivistämistä, ja toki Kun jää pettää alta olisi sitä myös sietänyt. Onko kaikkien osallisten pakko olla niin läpitraumatisoituneita? Toisaalta mutkikkaat ihmissuhdekuviot juuri ovat teoksen raaka-ainetta.

Minulle Camilla Grebe oli entuudestaan tuntematon tekijä. Sain ennakkokappaleen Kun jää pettää alta -trilleristä kustantajalta ja osallistun tällä jutullani Gummeruksen organisoimaan blogi-iskuun, jossa yhteensä kymmenen kirjabloggaajaa julkaisee juttunsa kirjasta samanaikaisesti. Grebe ei kuitenkaan ole kokematon tekijä, sillä hän on sisarensa Åsa Träffin kanssa julkaissut kolme trilleriä ja Paul Leander-Engströmin kanssa niin sanottua Moskova noir -sarjaa. Kun jää pettää alta on Greben ensimmäinen yksin kirjoittama kaunokirjallinen teos. 

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta (Älskaren från huvudkontoret)
Suom. Sari Kumpulainen.
Gummerus 2017. 506 s.

Arvostelukappale.