Antti Tuomainen: Pikku Siperia #dekkaritiistai

Tämä on kuin Siperia. Mikään ei toimi niin kuin pitäisi. Kaikki on epäselvää. Tämä on kuin… pienikokoinen Kamtsatka, kuolemaa ja eristystä… Pikku Siperia. Se tämä on.

Itä-Suomen perukoilla talviyössä kiitää Audi hurjaa vauhtia. Virkaheitto rallikuskitähti Tarvainen kiskoo Koskenkorva-pullon loppuja ja painaa samalla Audin kaasupolkimen lattiaan. Miehellä on vain kaksi vaihtoehtoa: ralli tai kuolema. Rahoittajaa rallitallille ei ole löytynyt, joten vaihtoehtoja on enää yksi. Juuri ennen kallioleikkausta Audin kartturinpuolelle kuitenkin mäjähtää nelikiloinen meteoriitti.

Viikkoa myöhemmin on jo selvää, että meteoriitti on sekoittanut totaalisesti pienen Hurmevaaran kylän ja seurakunnan elämän. Meteoriitti on todennäköisesti harvinaisia metalleja sisältävä mötikkä, jonka hinnaksi arvioidaan karkeasti miljoona euroa. Sitä ollaan tulossa hakemaan parempaan talteen, mutta vielä neljän vuorokauden ajan se on hurmevaaralaisten kontolla ja vartioitavana sotamuseossa.

Kyläläiset kokoavat vastentahtoista vapaaehtoisjoukkoa, jonka on tarkoitus vartioida mötikkää museon aukioloaikojen ulkopuolella eli käytännössä öisin. Tarvetta vartioinnille selvästikin on, sillä miljoonan euron potille olisi tarvetta melko monelle paikkakuntalaiselle ja myös ulkopuolisille jopa valtakunnanrajan toiselta puolelta.

Jos meteoriitin jysähtäminen kartturinpenkille oli järkytys rallikuski-Tarvaiselle, on Krista-vaimon raskausuutinen vielä suurempi yllätys Hurmevaaran seurakunnan pappi Joel Huhdalle. Joel tietää täysin varmaksi, että hän ei voi saada lapsia. Tämä pieni yksityiskohta vain on aikanaan jäänyt vaimolle kertomatta. Kuka voi olla Kristan lapsen isä? Joku kylän miehistä? Mutta miten ja milloin? Miksi Joelilla ei ole ollut asiasta pienintäkään aavistusta? Mustasukkaisuus iskee kuin moukari miehen sydämeen.

Kun museon yövuorolaisista alkaa olla niukkuutta, Joel ilmoittaa ottavansa kaikki jäljellä olevat vuorot hoitaakseen. Onpahan aikaa miettiä muuttunutta perhetilannetta rauhassa. Heti ensimmäisenä Joelin vahtivuoroyönä museoon murtaudutaan. Varkaat kuitenkin möhlivät kohtalokkaasti. Joelille jää yön hurjista käänteistä käteen kaksi johtolankaa: viekoittelevan hajuveden tuoksu ja murtovaras, joka on saanut haavan olkavarteensa.

Tapahtumat lähtevät vyörymään kiihkeällä vauhdilla ja ne saavat absurdeja käänteitä toinen toisensa jälkeen. Kyläläisistä kuka tahansa tuntuu mahdolliselta murtovarkaalta, ja meteoriitin perässä tuntuu olevan useitakin porukoita. Kehen voi luottaa? Tilannetta ei lainkaan helpota Joelin henkilökohtainen tilanne, kun osa hänen rikollisiksi epäilemistään henkilöistä saattaa olla myös Kristan lapsen isä. Entä onko Kristakin mukana meteoriitin tavoittelijoissa? Kerta toisensa jälkeen Joel on suoranaisessa hengenvaarassa, mutta periksi hän ei anna. Hänen vartioimaansa meteoriittia ei varasteta.

Antti Tuomainen jatkaa mustan huumorin reippaasti leimaamien dekkareittensa sarjaa uutuudellaan Pikku Siperia. Lajityyppi selvästikin jakaa lukijansa, kuten huumorilla monesti on tapana: se joko iskee tai ei iske. Pari vuotta sitten ilmestynyt Mies joka kuoli oli aivan huippuhyvä hieman lepsusta loppuratkaisustaan huolimatta, Palm Beach Finland ei aivan saanut minua liekkeihin, mutta Pikku Siperia sen sijaan oli taas naulitseva ja hykerryttävä lukukokemus, loppuun asti.

Tuomaisen niukka ja taloudellinen lause on mieleeni. Huumori tulee paitsi absurdeista juonenkäänteistä myös lakonisesta kielestä, jotka ovat keskenään oivasti ristiriidassa. Joelin hahmon ristiriitaisuus on herkullinen. Hengenmies ja sielunpaimen on seurakuntalaisten silmissä harmiton tapaus, mutta he eivät ota huomioon Joelin saamaa sotilaskoulutusta ja -kokemusta, eivätkä voi tietää miestä syövästä ja samalla energiaa antavasta mustasukkaisuudesta ja kostonhimosta. Joel on taitava kuuntelija, joka osaa peittää omat tunteensa ja ajatuksensa. Siitäkään seurakuntalaisilla ei ole aavistusta, että uskonasioissa Joel on lähinnä epäilevällä kannalla.

Eristynyt, eksentristen ihmisten asuttama rajaseudun kylä on mainio näyttämö painajaismaisiksi äityville tapahtumille. Lähin poliisi on tunnin ajomatkan päässä, joten kyläläisten ja Joelin on selvittävä omillaan. Kaiken kuorruttaa paksu lumipeite ja paukkuva pakkanen.

Antti Tuomainen: Pikku Siperia
Like 2018. 295 s.

Arvostelukappale.

#dekkaritiistai-sarja:

Arttu Tuominen: Silmitön
Antti Tuomainen: Palm Beach Finland
Fiona Barton: Leski
Tuomas Nyholm: Leijona
JP Koskinen: Kannibaalien keittokirja
Jaakko Melentjeff: Hukkuneet
Lone Theils: Runoilijan vaimo
Ane Riel: Pihka 
Arne Dahl: Rajamaat
Marko Immonen: Murhapaikanhakijat
Max Seeck: Mefiston kosketus
Matti Laine: Pahuuden hinta
Seppo Jokinen: Vakaasti harkiten
Timo Saarto: Kevään varjo
Eppu Nuotio: Myrkkykeiso ja Anopinhammas

Eva Frantz: Sininen huvila

Ann Rosman: Sukellus syvyyksiin
Marko Kilpi: Undertaker 1 ja 2
Ari Räty: Varjomies
Jasu Rinneoja: Paha silmä
Matti Laine: Tappajan vaisto
Tapani Bagge: Aavehevosen arvoitus (lastendekkari)
Elly Griffits: Käärmeen kirous
Arttu Tuominen: Leipuri
Arne Dahl: Sydänmaa

Max Seeck: Haadeksen kutsu
Antti Tuomainen: Pikku Siperia

Tulossa:
Tuire Malmstedt: Pimeä jää

Mervi Heikkilä: Tuulenkala #nuortenkirjatorstai

Mervi Heikkilän uusi fantasiasarja Aijalin saaren tarut etenee mukavaa vauhtia, sillä keväällä ilmestynyt aloitusosa Revonpuro on jo saanut jatkoa kakkososasta Tuulenkala. Mikäs sen parempaa, olenhan Revonpuron luettuani jäänyt malttamattomana odottamaan jatkoa reippaan ja tulisen Pöllön ja kumppaneiden seikkailuihin.

Edellisen kirjan hurjien käänteiden jälkeen Pöllö, Hiisku ja Pert ovat matkalla Tuulenkalan kaupunkiin, jossa Pertin on tarkoitus hakeutua työhön ja lasten mennä kouluun. Matkalla kohti rannikkokaupunkia Pöllölle on kuitenkin käydä huonosti. Palkkasoturi Toomas sieppaa pahaa aavistamattoman tytön kievarin pihalta. Onneksi Pöllö saa kuitenkin viime hetkeltä apua paikalle osuneelta Silene-nimiseltä naiselta ja kolmikko pääsee kuin pääseekin jatkamaan matkaansa kohti kaupunkia.

Kaupungissa matkalaisia odottavat kuitenkin huonot uutiset. Mustakaapuiset papit ovat juonineet itselleen paljon valtaa, ja jopa kaupungin käskynhaltia tottelee heitä. Mustakaavut eivät jostain syystä lainkaan siedä naisia. Naisilta on nopeasti mennyt kaikki oikeudet. He eivät esimerkiksi enää saa omistaa yrityksiä eivätkä tytöt käydä koulua. Pert ehtii viime hetkellä pelastaa sukulaisensa Meriken omistaman majatalon joutumasta pappien haltuun, mutta Pöllölle koulunkäynnin tyssääminen jälleen odottamattomaan vastoinkäymiseen on valtava pettymys.

Onneksi kaupungin naiset ovat päättäneet kuitenkin järjestää myös tytöille opetusta, vaikka se on huippuvaarallista ja tehtävä salassa. Pöllökin pääsee työn lomassa opettelemaan lukemista. Mutta oppiiko tyttö lukemaan? Entä jos kaikki toiset jo osaavat ja nauravat hänelle?

Muitakin murheita Pöllöllä on. Kaupungin torilla yleisölle esitellään vangittua jäärää, jonka huudot saavat Pöllön tolaltaan. Jäärä on pelastettava hinnalla millä hyvänsä. Harmillisesti kaupungilla hiippailee myös Toomas, jolla on edelleen palkkatyö suoritettavanaan. Kun hankaluuksia alkaa kertyä pinoiksi asti, vie Merike Pöllön tapaamaan kaupungin laidalla majailevaa Sileneä ja tämän väkeä. Pöllö saa kuulla yllättäviä uutisia itsestään ja joutuu tekemään tulevaisuuttaan koskevan tärkeän päätöksen.

Ennen sitä Pöllö joutuu hurjiin seikkailuihin kaupungin ulkopuolella ja Silenenkin henki on hiuskarvan varassa. Myös kaupungin tyttöjen kohtalo näyttää synkältä, mutta sitten paikalle lentää olento, joka kääntää koko kuvion uuteen asentoon. Tarina saa osittain onnellisen lopun, mutta uusien, entistä vaarallisempien seikkailujen siemenet on jo kylvetty. Jatkoa siis jäädään jälleen odottelemaan!

Revonpuron tapaan Tuulenkala on kompakti fantasiaromaani, joka sopii mainiosti alakoulun ylimpien oppilaiden ja seitsemäsluokkalaisten käsiin. Heikkilä kuljettaa juonta jäntevästi, eikä lukijan mielenkiinto pääse herpaantumaan selitysten tai kuvailun takia. Silti tarinan maailma on rikas ja värikäs. Seikkailun lomaan on taiten kudottu ajankohtaisia yhteiskunnallisia teemoja.

Mervi Heikkilä: Tuulenkala. Aijalin saaren tarut 2.
Karisto 2018. 215 s.

Arvostelukappale.

#nuortenkirjatorstai-sarja:

Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski

Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

Sanna Heinonen: Noland

Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus 
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika 
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä 

Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä 
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie 

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Mervi Heikkilä: Revonpuro 

Anders Vacklin ja Aki Parhamaa: Beta. Sensored Reality 1

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät 

Veera Salmi: Saari 

Sini Helminen: Veden vallassa (ja Kaarnan kätkössä sekä Kiven sisässä)

Anne Leinonen: Kirjanoita ja Noitakirja 

Maija Haavisto: Perhonen vatsassa 

Nelli Hietala: Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen? 

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia - Runotytön tarina jatkuu 

J. S. Meresmaa: Naakkamestari ja Hämäränsäteet

Jyri Paretskoi: K15 

Tittamari Marttinen: Aurinkoa, Linnea! 

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja 1 ja 2

Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan matkalla maineeseen
Magdalena Hai: Kolmas sisar 

Anna-Riikka Sairio: Milja - Suhdesolmuja ja suitsimista

Salla Simukka: Sytytä valot! - Sammuta valot! 

Essi Ihonen: Ainoa taivas 
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Tusina - Novelleja

Tapani Bagge: Polttava rakkaus
Tuija Takala: Lauralle oikea
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot 
Nemo Rossi: Salainen veljeskunta
Helena Waris: Linnunsitoja ja Vedenkehrääjä

Kaisa Happonen ja Karri Miettinen: Revi se 
Esko-Pekka Tiitinen: Pikkulinnunrata 

Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström: Zoo! Sydänkohtauksia 

Mervi Heikkilä: Tuulenkala 

Tulossa:

L. K. Valmu: Lappilainen - Kuolema kahdeksannella luokalla 18.10.2018
Elina Rouhiainen: Aistienvartija 25.10.2018
Jasu Rinneoja: Autiotalon arvoitus 1.11.2018

Sarjaa varten jo saamani kirjat:

Maria Turtschaninoff: Maresin voima
Heidi Silvan: John Lennon minussa
Anu Holopainen: Sydänhengitystä
Minna Roininen: Heda
Jyri Paretskoi: K15 - Salaisuuksia
Elina Pitkäkangas: Kuura - Kajo (- Ruska)

Näiden esittelyjärjestys vielä hieman auki. Kaikki kuitenkin aikanaan tulevat vuoroon.

Max Seeck: Haadeksen kutsu #dekkaritiistai

Juonipaljastusvaroitus!
Alla olevassa jutussani paljastan joitakin aiemmissa sarjan osissa tapahtuneita juonenkäänteitä, joten jos et vielä ole ko. kirjoja lukenut, kannattaa surffailla muille nettisivuille ja palata myöhemmin tänne.

****

Max Seeckin Daniel Kuisma -sarjan kakkososa Mefiston kosketus päättyy vertaansa vailla olevaan koukkuun.  Annika Lehto kävelee suin päin kohti tuhoa. Annikan henki onkin ollut hiuskarvan varassa, mutta nyt useita kuukausia myöhemmin hän on hitaasti toipumassa saamistaan kammottavista vammoista. Puukotus on tehnyt hirvittävää tuhoa Annikan ruumiissa, mutta henkikään ei ole säilynyt vaurioitta. Äiti ja Daniel käyvät uskollisesti Annikan luona tämän yksiössä ja koettavat auttaa kykyjensä mukaan.

Daniel on aiempien tapahtumien jälkeen pistänyt oman uransa armeijan palveluksessa toistaiseksi jäähylle. On mietittävä, mitä oikein elämältä ja työltä haluaa. Huoli Annikasta on jatkuvasti kova. Sitten Daniel törmää entiseen avopuolisoonsa Jennyyn, joka aikanaan jätti hänet kuin nallin kalliolle ja muutti Yhdysvaltoihin NHL-jääkiekkoilijan vaimoksi. Ryppy on kuitenkin tullut rakkauteen myös rapakon takana, ja nyt Jenny on päättänyt virittää verkkonsa uudelleen Danielin pään menoksi. Pystyykö Daniel vastustamaan seireenin kutsua?

Hammurabin enkelit oli tyyliltään puhtaahko toimintatrilleri, Mefiston kosketuksessa poikettiin sarjamurhaajajahdin puolelle ja Haadeksen kutsussa palataan toimintatrillerikonseptiin salaliitto- ja vakoilutwisteillä höystettynä. Juoni on monipolvinen ja hieman vaikeaselkoinenkin, ja sitä pohjustetaan monella rintamalla. Aloituksessa Danielin vanha ystävä ja taistelutoveri Antonio Franzo saa Sisiliassa jälleen tappajat tuntumaansa ja pelastuu vain täpärästi. Vanhat viholliset eivät siis ole karisseet vieläkään Hammurabin enkeleiden kannoilta.

Zagrebissa murhataan neljä nuorta miestä kerrostaloasunnossa, joka paljastuu Britannian valtion omistamaksi vuokra-asunnoksi. Keitä miehet olivat ja mitä he asunnossa tekivät? Rikoskomisario Josip Buvina alkaa pian vakuuttua, että asuntoon ja siellä kuolleisiin miehiin liittyy jotain, mitä hänen ei halutakaan tutkivan. Miesten arvoitusta avataan lukijalle lyhyissä takaumissa. Lopulta paljastuu, miten asunnon miehet kytkeytyvät myös Daniel Kuismaan ja hänen menneisyyteensä Balkanilla.

Myös Lontoossa tapahtuu. Vankilassa elinkautista lusiva yhdeksäntoistavuotias huippuälykäs psykopaatti Colin Barksdale lähettää kammottavalla tavalla viestin, että hän paljastaa valmisteilla olevaa vakavaa terrori-iskua koskevat tietonsa vain Daniel Kuismalle. Miten kaikki nämä kuviot liittyvät yhteen, avautuu vähitellen lukijalle, jos tämä malttaa olla tarkkana. Matkassa on kuitenkin monta mutkaa, ovelia pelaajia on lukuisia ja tupla- ellei triplapetoksia viljalti.

Kun lopulta päästään kiinni varsinaiseen toimintaan, meno on melkoista. Sitä vain on tällä kertaa selvästi vähemmän kuin aiemmissa osissa. Alkulämmittelyihin ja pohjustukseen kuluu turhankin pitkälti aikaa. (Toisaalta tämä saa minut hieman kauhistuneena punnitsemaan itseäni lukijana. Pidän lukuisia murhia ynnä muita rikoksia ’lämmittelynä’.) Osa ratkaisuista tulee hieman turhankin helposti ja esimerkiksi Colin Barksdale -osuus lässähtää turhan simppeliin ratkaisuun.

Erilaisissa esiintymisissä ja haastatteluissa Seeck on syksyn mittaan kertonut, että Haadeksen kutsu on ainakin toistaiseksi viimeinen Daniel Kuisma -kirja. Seuraavaksi hän julkaisee aloitusosan poliisidekkarisarjasta, jossa on naispäähenkilö. Ehkä jonkinlainen väsymys paistaakin Haadeksen kutsusta hienoisesti läpi? Naispäähenkilö kuulostaa myös oikein lupaavalta, sillä Haadeksen kutsun puutteeksi voisi lukea Annika Lehdon hyvin vaatimattoman osuuden. Annika jää lopulta vain tuskailemaan puhelimensa ääreen ja pahin vihollinen hänen näkökentässään on kavala Jenny. Jos Seeck vielä tulevaisuudessa jatkaa tätä sarjaa, toivon totisesti, että Annika pääsee takaisin tositoimiin Danielin rinnalle.

Max Seeck: Haadeksen kutsu
Tammi 2018. 389 s.
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen, kesto 12 h 16 min.

Painettu kirja arvostelukappale, äänikirja Storytel.

#dekkaritiistai-sarja:

Arttu Tuominen: Silmitön
Antti Tuomainen: Palm Beach Finland
Fiona Barton: Leski
Tuomas Nyholm: Leijona
JP Koskinen: Kannibaalien keittokirja
Jaakko Melentjeff: Hukkuneet
Lone Theils: Runoilijan vaimo
Ane Riel: Pihka 
Arne Dahl: Rajamaat
Marko Immonen: Murhapaikanhakijat
Max Seeck: Mefiston kosketus
Matti Laine: Pahuuden hinta
Seppo Jokinen: Vakaasti harkiten
Timo Saarto: Kevään varjo
Eppu Nuotio: Myrkkykeiso ja Anopinhammas

Eva Frantz: Sininen huvila

Ann Rosman: Sukellus syvyyksiin
Marko Kilpi: Undertaker 1 ja 2
Ari Räty: Varjomies
Jasu Rinneoja: Paha silmä
Matti Laine: Tappajan vaisto
Tapani Bagge: Aavehevosen arvoitus (lastendekkari)
Elly Griffits: Käärmeen kirous
Arttu Tuominen: Leipuri
Arne Dahl: Sydänmaa

Max Seeck: Haadeksen kutsu

Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström: Zoo! Sydänkohtauksia #nuortenkirjatorstai

Kaj Korkea-ahon ja Ted Forsströmin yhdessä kirjoittama Zoo! Viraalit nerot (Otava 2017) oli viime vuoden Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana ja Tulenkantaja-ehdokkaana tänä vuonna. Vaikka en ole sitä lukenutkaan, tartuin rohkeasti sarjan kakkososaan Zoo! Sydänkohtauksia. Tarina jatkuu suoraan siitä, mihin ensimmäisessä osassa on päästy, mutta mainiosti pääsin tarinan imuun aiempia tapahtumia sen kummemmin tuntematta.

Kyseessä on nykyaikainen kirjeromaani, sillä minäkertoja Atlas kirjoittaa arkensa kommelluksista parhaalle ystävälleen Elliottille, joka on joutunut muuttamaan perheensä mukana maapallon toiselle puolelle Uuteen-Kaledoniaan. Atlaksen vastauksia lukijalle ei näytetä. Atlas rytmittää tekstejään runsailla sarjakuva- ja pilapiirrosmaisilla kuvilla (jotka ovat Pentti Otsamon käsialaa), mikä tekee kirjan taitosta ilmavan ja tuo oman kivan kierteensä sen huumoriin. Kirjan nimen Zoo! Tulee Atlaksen ja Elliottin aikanaan yhdessä piirtämästä kouluaiheisesta sarjakuvasta, jossa muun muassa koulun opettajat ovat olleet mukana erilaisina eläinhahmoina.

Atlas on kahdeksasluokkalainen nörttipoika, joka aiemmassa kirjassa on käynyt kiivaan vaalitaiston saadakseen oppilaskunnan kahdeksasluokkalaisten edustajan paikan. Vaalivoitto tuo kuitenkin mukanaan runsaammin ankaria velvoitteita kuin Atlaksen odottamia loistavia etuja. Sen poika saa katkerasti huomata muun muassa laatiessaan julkisen vetoomuksen paremman kouluruuan puolesta. Oppilaskunnan jäsenenä häneltä vaaditaan tekoja pelkän valittamisen sijaan. Miten selviytyä toiveruokaviikkohaasteesta voittajana, kun vastassa on keittiön julma Gunvor joukkoineen?

Ihan oma sotkunsa ovat Atlaksen naisasiat. Tunnettujen poliitikkojen tavoin Atlas huomaa vallan tuovan tullessaan myös naispuolisten oppilaiden kiinnostuksen. Kuuma Felicia alkaa yllättäen viestitellä Atlaksen kanssa, ja seiskaluokkalainen goottityttö kiertelee kummasti hänen kintereillään. Sarah-Li sen sijaan vaikuttaa edelleen vain tavallista paremmalta kaverilta. Vai miten asian laita lieneekään? Tilanne on lievästi sanoen hämmentävä, eikä kunnon kommelluksilta vältytä.

Korkea-ahon ja Forsströmin kirjallisina kummeina lienevät olleet ainakin Sue Townsendin Hadrianus Mole ja Anders Jacobssonin ja Sören Olssonin Bert. Teemoina ovat esimerkiksi seksuaalinen herääminen, sukupuoli-identiteetti, seurustelun kiemurat, erilaisuuden kokeminen ja kiusaaminen, mutta niitä kaikkia käsitellään lempeänkepeän humoristisesti ja nokkelasti. Koulu on nuoren silmissä enemmän ahdistava pakkolaitos kuin miellyttävä oppimisympäristö, mutta sielläkin selviytyy. Opettajat ovat noloja ja enemmän tai vähemmän kujalla nuorten maailmasta, mutta eivät onneksi ilkeitä ja tai pahansuovia.  

Zoo!-sarjan kohderyhmää ovat yläkouluikäiset lukijat (ja alakoulun ylimpien luokkienkin oppilaat), mutta minäkin viihdyin mainiosti tämän nopealukuisen teoksen parissa. Tosin myönnettäköön, että runsaat parikymmentä vuotta yläkoululaisten kanssa työskentely lienee muokannut huumorintajuani.

Jos vastassani olisi joukko yläkoululaisia (poikia), joiden lukuhalut olisivat reippaasti miinuksella, koettaisin tarjota heille Zoo!-sarjan kirjoja sen jälkeen, kun Jyri Paretskoin K15-kirjat ja Kalle Veirron Ohuet hauskat kirjat on ensin luettu.

Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström: Zoo! Sydänkohtauksia
Suom. Laura Beck. Kuvitus Pentti Otsamo.
Otava 2018. 223 s.

Arvostelukappale.

#nuortenkirjatorstai-sarja:

Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski

Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

Sanna Heinonen: Noland

Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus 
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika 
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä 

Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä 
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie 

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Mervi Heikkilä: Revonpuro 

Anders Vacklin ja Aki Parhamaa: Beta. Sensored Reality 1

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät 

Veera Salmi: Saari 

Sini Helminen: Veden vallassa (ja Kaarnan kätkössä sekä Kiven sisässä)

Anne Leinonen: Kirjanoita ja Noitakirja 

Maija Haavisto: Perhonen vatsassa 

Nelli Hietala: Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen? 

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia - Runotytön tarina jatkuu 

J. S. Meresmaa: Naakkamestari ja Hämäränsäteet

Jyri Paretskoi: K15 

Tittamari Marttinen: Aurinkoa, Linnea! 

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja 1 ja 2

Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan matkalla maineeseen
Magdalena Hai: Kolmas sisar 

Anna-Riikka Sairio: Milja - Suhdesolmuja ja suitsimista

Salla Simukka: Sytytä valot! - Sammuta valot! 

Essi Ihonen: Ainoa taivas 
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Tusina - Novelleja

Tapani Bagge: Polttava rakkaus
Tuija Takala: Lauralle oikea
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot 
Nemo Rossi: Salainen veljeskunta
Helena Waris: Linnunsitoja ja Vedenkehrääjä

Kaisa Happonen ja Karri Miettinen: Revi se 
Esko-Pekka Tiitinen: Pikkulinnunrata 

Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström: Zoo! Sydänkohtauksia 

Tulossa:

Mervi Heikkilä: Tuulenkala 11.10.2018
L. K. Valmu: Lappilainen - Kuolema kahdeksannella luokalla 18.10.2018
Elina Rouhiainen: Aistienvartija 25.10.2018
Jasu Rinneoja: Autiotalon arvoitus 1.11.2018

Arne Dahl: Sydänmaa #dekkaritiistai

Arne Dahl ei tosiaankaan päästä Berger ja Blom -sarjansa lukijoita helpolla. Aloitusosassa Rajamaat lukija paiskataan kylmiltään keskelle tarinaa, jossa sitten pitää yrittää koota palasia samalla kun juttu suorastaan laukkaa eteenpäin. Lisäksi Dahl keikauttaa kuviot uuteen uskoon kerta toisensa jälkeen ja jättää lopulta kaiken aivan levälleen. Lukijan hiukset jäävät pystyyn ja suu auki, vaikka kirjan kannet ovat jo kiinni.

Yhtään helpommalla on turha luulla pääsevänsä kakkososan eli tuoreen Sydänmaa-dekkarin kanssa. Epäonninen lukija on unohtanut osan aiemmista tapahtumista, mutta vaikka ei olisi kuukausia kirjojen lukemisen välillä kulunutkaan, eksyksissä oltaisiin silti. Dekkarifestivaalilla Helsingissä yleisökysymys kuuluikin, miten kirjailija oikein kuvitteli, että lukija voisi muistaa tarpeeksi aiemmasta osasta päästäkseen juoneen mukaan kakkososassa. Ihan suoraa vastausta ei Dahlilta herunut, mutta hän kertoi kirjoittaneensa Sydänmaan niin, ettei Rajamaitten lukeminen sen ymmärtämiseksi olisi välttämätöntä. Niin, ainahan sitä voi sanoa! Minusta Rajamaat ja Sydänmaa kannattaa lukea peräkkäisinä iltoina, mutta makuja on tietysti erilaisia. Ja muisteja.

Rajamaat päättyy todella koukuttavasti niin, että vaikka yksi sarjamurhaaja saadaan kiinni, jää selvästikin vielä toinen irralleen. Rikosylikonstaapeli Sam Berger ja Säpon soluttautuja Molly Blom päättävät kumpikin ottaa lopputilin poliisista ja perustaa yhdessä ehkä jonkin yksityisen konsulttifirman. Sitten he kuitenkin löytävät vielä yhden tuttunsa murhattuna ja musta putkisukka syvälle kurkkuun tungettuna. Kaikki johtolangat tuntuvat viittaavaan Bergeriin ja Blomiin…

Sydänmaan alussa edellisistä tapahtumista on kulunut kaksi viikkoa. Syrjäisessä Pohjois-Ruotsissa sijaitsevassa yksityisessä sairaalassa tokkurainen potilas alkaa palata vähitellen tajuihinsa. Miten hän on joutunut sairaalaan ja kuka hän on, on potilaalle itselleenkin epäselvää. Jotenkin miehen mielen poimuista nousee kuitenkin nimi Sam Berger. Mies päättää karata. Uhkarohkea mutta epätoivoinen pakomatka päättyy läheisellä lumisella maantiellä, jossa ohi kiitävä bussi töytäisee miestä.

Samaan aikaan ei niin kovin kaukana syrjäisen kansallispuiston mökeissä heräilee Sam Berger lääketokkurasta. Molly Blom kertoo joutuneensa huumaamaan Bergerin, jottei tämä vahingoittaisi itseään ja muita. Samin mieli ei ollut kestänyt kaksikon tekemää karmeaa löytöä. Molly on paennut sekä poliisia että oletettua murhaajaa huumattu Sam mukanaan Ruotsin syrjäisimmälle seudulle. Nyt heidän pitää alkaa selvittää, kuka teki murhan, josta heitä kahta epäillään. Tehtävä ei ole helppo toteuttaa, koska heistä ei saa jäädä jälkiä mihinkään järjestelmiin.

Jotta asiat eivät olisi liian yksinkertaisia, lähistöllä sijaitsevan syrjäisen kylän asukas ahdistelee poliisia epäilyksillään, että joku uhkaa hänen henkeään. Kun paikallinen poliisi ei saa mitään näkyvää aikaan, nainen lähettää lopulta viestin Keskusrikospoliisiin Samin entiselle työparille Deerille. Deer pyytää Samia selvittämään, mistä oikein on kysymys, mutta väärällä nimellä ja muutenkin salaa. Kun Sam ja Molly menevät tapaamaan yksin asuvaa naista, tapahtumat alkavat vyöryä hurjaa vauhtia ja ruumiita tulla kiihtyvällä tahdilla. Lounaille tai kahvipausseille ei tosiaan Dahlin teksteissä ole tilaa!

Jälleen ollaan siis kammottavan mielenvikaisen sarjamurhaajan kannoilla. Uhattuina ovat Samin ja Mollyn lisäksi Deer perheineen. Miksi joku haluaa kostaa Samille jotain? Mistä oikein on kyse? Miten Deer liittyy kuvioon? Entä kuka tarkkailee Samia ja Mollya pakkasen ja lumen keskellä? Voiko Sam luottaa Mollyyn? Entä Deeriin? Vastustajat ovat pirullisia ja äärimmäisen julmia, mutta ystävistäkään ei voi olla täysin varma.

Dahlia ei siis voi ainakaan mistään leppoistelusta tai liiallisesta huumorin viljelystä syyttää! Suosittelen sarjaa synkeänkarmaisevan linjan dekkarifaneille. Itse olen tällaiseen tyylilajiin jollakin kummallisella tavalla koukussa. Tarina on ahdistavatunnelmainen, pelottava ja paikoin karmaiseva, mutta silti vain on kirja ahmittava loppuun – ja jäätävä kärsimättömänä odottamaan luvassa onneksi olevaa jatkoa!

Arne Dahl: Sydänmaa (Inland)
Suom. Kari Koski.
Into 2018. 348 s.

Painettu kirja arvotelukappale, äänikirja Storytel.

#dekkaritiistai-sarja:

Arttu Tuominen: Silmitön
Antti Tuomainen: Palm Beach Finland
Fiona Barton: Leski
Tuomas Nyholm: Leijona
JP Koskinen: Kannibaalien keittokirja
Jaakko Melentjeff: Hukkuneet
Lone Theils: Runoilijan vaimo
Ane Riel: Pihka 
Arne Dahl: Rajamaat
Marko Immonen: Murhapaikanhakijat
Max Seeck: Mefiston kosketus
Matti Laine: Pahuuden hinta
Seppo Jokinen: Vakaasti harkiten
Timo Saarto: Kevään varjo
Eppu Nuotio: Myrkkykeiso ja Anopinhammas

Eva Frantz: Sininen huvila

Ann Rosman: Sukellus syvyyksiin
Marko Kilpi: Undertaker 1 ja 2
Ari Räty: Varjomies
Jasu Rinneoja: Paha silmä
Matti Laine: Tappajan vaisto
Tapani Bagge: Aavehevosen arvoitus (lastendekkari)
Elly Griffits: Käärmeen kirous
Arttu Tuominen: Leipuri
Arne Dahl: Sydänmaa