U. M. Susimetsä: Hämeen linnan Kerttuli

 

Koska tästä jutustani nyt vain väkisinkin tulee pääosin kitkerä purnaus, sanottakoon nyt jo heti alkuun keskeisin fakta: pidin erittäin paljon U. M. Susimetsän historiallisesta romaanista Hämeen linnan Kerttuli. Suorastaan ahmin sen! Suosittelen sitä kuumasti kaikille romanttiseroottisten historiallisten (seikkailu)romaanien ystäville.

U. M. Susimetsä on kirjailijanimi, jonka taakse ’kätkeytyvät’ kirjailijat Ulla ja Marko Susimetsä. Heidän Kuninkaan rakuunat -nimisen historiallisen seikkailuromaanisarjansa ensimmäinen osa Upseerin miekka ilmestyi Otavan kustantamana vuonna 2018. Sarjassa on tähän mennessä ilmestynyt kolme osaa eli esikoisromaanin jatkoksi on julkaistu romaanit Kuriirin viitta (2019) ja Salamurhaajan merkki (2020).

Ihastuin ikihyviksi Upseerin miekkaan. Kirjoitin siitä marraskuussa 2018 pitkän innoittuneen blogijutun, jossa totesin muun muassa:

”Upseerin miekka on kunnianhimoisesti kirjoitettua viihdettä. Yksityiskohtia on hiottu tarkasti, ja romanttisesta perinteestä poiketen sota kuvataan ainakin suhteellisen realistisesti. Äänet, hajut ja löyhkät, kivut ja tuskat, nälkä, jano ja vilu vyöryvät lukijan silmien eteen, eikä taudeissa, haavoissa tai kuolemassa ole mitään erityisen ylevää. Myös sotatapahtumien suhteen tekijät ovat olleet tarkkoja.”

Koska kirjailijat olivat minulle entuudestaan täysin tuntemattomia nimiä, rohkenin lähestyä heitä pienen sähköpostihaastattelun merkeissä. Ilokseni kirjailijat vastasivat kysymyksiini vuolaasti. Koko haastattelun voi lukea tuon Upseerin miekka -juttuni lopusta.

Olennaista kuitenkin on, että jo vuonna 2018 Susimetsät kertoivat kirjoittavansa sarjan neljättäkin osaa:

”Millainen ajatus teillä on sarjan laajuudesta? Onko tulossa trilogiaa vai jotain vielä massiivisempaa?

Sarjan laajuuden määrittää varmaankin pääasiassa se, miten hyvin lukijat sen löytävät ja toivovatko he jatkoa. Kustannustoimittajamme yllätti meidät ensimmäisessä neuvottelussamme visioimalla aiheesta pitkää sarjaa, ja olemmekin jo pohtineet tarinankäänteitä hyvinkin pitkälle eteenpäin. Koetamme kuitenkin olla varovaisia suunnitelmissamme ja edetä kirja kerrallaan. Toki sen voi tässä paljastaa, että kolmas osa on jo aika pitkällä ja neljännenkin kirjoittaminen on aloitettu.”

Valitettavasti tähän päivään mennessä tuota neljättä osaa ja sen seuraajia ei kuitenkaan ole julkaistu. Se harmittaa minua aivan vietävästi! Syistä en tiedä muuta kuin sen, mitä olen itse asiasta päätellyt. Jossakin somekeskustelussa tiedustelin Susimetsiltä, miksi Kuninkaan rakuunoihin ei ole tullut jatkoa. He kertoivat vain, että kustannussopimusta ei ollut jatko-osille saatu. Mitäpä siinä sitten.

Loput päätelmät ovat todellakin vain ihan omiani. Jostain syystä sarja ei lähtenyt sellaiseen lentoon kuin olisi toivonut ja mitä se todellakin olisi ansainnut. Sain aloitusosasta kustantajalta ennakkokappaleen, mikä käsittääkseni tarkoittaa, että ainakin siinä vaiheessa kustantamossa on uskottu kirjan mahdollisuuksiin. Ennakkokappaleita ymmärtääkseni jaetaan laajahkosti medialle siinä toivossa, että kirjasta ilmestyisi lehtiarvioita ja -juttuja ja se saisi somenäkyvyyttä.

Ennakkokappaleeseen siis ainakin panostettiin, mutta tulos jäi surullisen laihaksi. Google-haulla löydän ainoastaan oman blogiarvioni romaanista, mutta totisesti toivon, että muitakin sentään ilmestyi.

Jatko-osista sain kovakantiset arvostelukappaleet käyttööni, luin innoissani ja kirjoitin pitkät esittelyt blogiini. Jotain ainakin sarjan saamasta somenäkyvyydestä kertoo, että kakkos- ja kolmososien kansiin on painettu lainaukset kirjoittamistani blogijutuista. Kolmososassa on sen lisäksi sentään lainaus Hämeen Sanomien arviosta.

Miksi ihmeessä tämä loistava tuote ei sitten saanut tuulta purjeisiinsa? Paketti kun oli aivan mainiosti kasassa. Kirjailijaparit ovat jo itsessään trendikkäitä, ja Susimetsillä oli jo esikoisromaanin ilmestyessä takanaan runsaasti meriittejä niin ammatillisella kuin kaunokirjallisellakin kirjoittamisen kentällä. Asiantuntemusta ja taitoa on vaikka muille jakaa. Jälki on kaikin puolin erinomaista.

Kirjasarja on tyyliltään enemmän seikkailulliseen toimintaan painottuvaa kuin romanttista historiallista viihdettä, joten lukijakunnan voisi olettaa olevan laaja. Näihin teoksiin voivat myös maskuliinisempaa viihdettä kaipaavat lukijat huoleti tarttua, jos tällainen luutunut stereotyyppinen luokittelu ja ajattelu sallitaan. Oliko vika juuri tässä? Ei osattu suunnata tuotetta oikealle yleisölle? Vai eikö sellaista yleisöä enää Suomessa ole? Lukevatko vain naisoletetut lukijat (romanttista) historiallista viihdettä?

On vaikea arvioida täältä työhuoneesta käsin, kuinka paljon markkinointia sarjan hyväksi tehtiin. Oliko esiintymisiä, haastatteluja, kirjasto- ja kirjakauppakiertueita, lehtimainoksia, somekampanjoita?

Sen kuitenkin tiedän, että toisen osan ilmestyessä Helsingin Aleksanterinkadun Suomalaisessa kirjakaupassa, joka on jonkinlainen Otavan lippulaiva, Susimetsien kirjaa sai etsiä hyllystä, eli sitä ei ollut asetettu mitenkään tyrkylle myyntipöydille. S-kirjain on aakkosten loppupäässä, ja kyseisessä seinänlevyisessä ja -korkuisessa hyllyssä Susimetsien kirjat olivat alhaalla takakulmassa. Piti siis osata niitä sieltä varta vasten etsiä ja polvistua, jos halusi kirjan ostaa. Ymmärrän mainiosti aakkostusjärjestyksen käytännön edut, mutta reilulta se ei aina tunnu.

Kuninkaan rakuunat -sarja kertoo fiktiivisestä Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolfin rakuunakomppaniasta 30-vuotisen sodan melskeissä Euroopan sotakentillä. Komppaniaa johtaa alaistensa rakastama ja kunnioittama vapaaherra Karl Ulvhufvud. Kuten sanottu, olen kaikista julkaistuista osista kirjoittanut pitkästi, joten en enää tässä ryhdy niiden sisältöä kertaamaan.

Olin jo miltei kokonaan luovuttanut toivoni sen suhteen, että enää saisin käsiini Ulla ja Marko Susimetsän kirjoittamaa uutta luettavaa. Niinpä ilahduin valtavasti, kun huomasin sekä kirjailijoiden sometileiltä että Otava-konsernin syksyn 2025 kirjaluettelosta, että uusi kirja on kuin onkin tulossa. Nimellä U. M. Susimetsä ilmestyi kesäkuussa, tarkemmin sanoen 10.6.2025, uusi romaani ja samalla uuden sarjan aloitusosa Hämeen linnan Kerttuli.

Toivon todella sydämeni pohjasta, että tämä uusi aloitus nyt saisi kaipaamaansa vauhtia. Hieman vatsanpohjassani tuntuvat ikävät väristykset, jotka liittyvät jälleen kerran kustantamon tekemiin ratkaisuihin. Ensinnäkin julkaisuajankohta on oman näppituntumani mukaan hieman riskialtis. Kesäkuu ei ole otollisin aika julkaista käytännössä uusien tekijöiden uuden sarjan aloitusosaa. Teos on tosiaan mukana kustantamon syksyn katalogissa, joten se jäi pois esimerkiksi omasta Kevään 2025 historiallisia romaaneja -postauksestani. Lisäsin sen toki sinne heti, kun tiedon sen ilmestymisestä huomasin.

Uusi kirja ja kirjasarja tarvitsisivat avukseen jonkinlaista kampanjointia ja ihan jalkatyötäkin esiintymisineen, mutta Suomi lähtee juhannuksesta lomille. Toivottavasti elokuussa sitten lävähtää Hämeen linnan Kerttulin osalta oikein kunnolla. Eikä tilanne toki ole toivoton. Satu Rämön Hildur-dekkarikin ilmestyi 10.6.2022, ja loppu onkin sitten ollut historiaa.

Toinen kismityksen aihe on, ettei tällä Hämeen linnan Kerttulin aloittamalla sarjalla näytä olevan nimeä. Katalogi paljastaa, että sarja on alkamassa. Tiedän myös tätä kirjoittaessani, että Susimetsät ovat jo allekirjoittaneet kahden seuraavan kirjan kustannussopimukset. Se on valtavan hienoa. Mutta millä nimellä sarjaa kutsutaan? Kuninkaan rakuunat on vallan mainio nimi aiemmalle sarjalle. Se on tiivis ja kuvaava sekä kätevä käyttää. Mutta mikä on tämän uuden sarjan nimi? Sellainen kannattaisi varmuuden vuoksi miettiä valmiiksi jo kirjoitustyön alkuvaiheessa.

Jospa kaksi ja puoli liuskaa purnattuani pääsisin lopulta itse asiaan.

Hämeen linnan Kerttuli on historiallinen viihderomaani, joka sijoittuu nimensä mukaisesti Hämeen linnaan ja vuoteen 1614. Päähenkilöitä on käytännössä kaksi. Ensinnäkin romaanin nimihenkilö eli Kerttuli, mutta sen lisäksi keskeisessä osassa on vapaaherra Karl Ulvhufvud. Kyllä vain, juuri se sama vapaaherra, joka parikymmentä vuotta myöhemmin johtaa kuninkaan rakuunakomppaniaa! Kyseessä on siis Kuninkaan rakuunoiden esiosasarja!

Nyt ei kannata missään nimessä säikähtää tätä tietoa, sillä Hämeen linnan Kerttulin lukeminen ei millään tavalla edellytä, että lukija tuntisi Kuninkaan rakuunat -sarjaa. Mutta jos jo on Kuninkaan rakuunoihin tutustunut, tuo se kieltämättä pienen lisämausteen tähän romaaniin.

Teoksen perusasetelma on perin tuttu romanttisten historiallisten romaanien lukijoille. Kerttuli Martintytär elelee perheensä hoivissa pienellä tilalla Hämeessä, kunnes pihaan saapuu muutama häijy kuninkaan asemies. Nuori Kerttuli jää yksin ja vaille turvaa, mutta muutaman onnekkaan käänteen jälkeen hän päätyy osaksi Hämeen linnan palvelusväkeä eli hänet pestataan fatabuuripiiaksi. Linnan fatabuuri vastasi liinavaatteista ja muista linnan tekstiileistä. Onnekseen Kerttuli on taitava kutoja.

Kerttulin jotenkuten uomiinsa asettunut elämä järkkyy, kun tulee tieto, että linnaan on tulossa kuninkaan edustajia. Vapaaherra Karl Ulvhufvud on kuninkaan lähettämänä tulossa seurueineen tarkastamaan linnassa meneillään olevia kunnostustöitä. Ajatus kuninkaan asemiehistä kauhistuttaa Kerttulia, mutta kuten lukija on aivan oikein aavistanutkin, komea vapaaherra kuitenkin miellyttää Kerttulin silmää. Näiden kahden välillä kipinöi alusta alkaen oikein kunnolla.

Kuumasti kuohuva veri siis vetää fatabuuripiika Kerttulia ja vapaaherra Karlia puoleensa vastustamattomalla voimalla, mutta parin hehkuvan rakkauden tieltä ei totisesti esteitä puutu. Ensinnäkin on tietysti tiukka säätyjärjestelmä. Karlilla on velvollisuutensa perhettään ja sukuaan kohtaan eli hänen odotetaan solmivan avioliiton, joka pönkittää suvun asemaa. Rutiköyhän ja miltei pakanauskoisen piikatytön naiminen ei siis tule missään nimessä kysymykseenkään.

Lisäkierteitä aiheutuu seurueeseen kuuluvasta ratsutilallisen rouva Agneta Larsdotterista, joka on päättänyt saada Karlista itselleen seuraavan aviomiehen keinoja kaihtamatta, siis siitä huolimatta, että nykyinen aviomies Arvid Granhjelm on edelleen varsin hyvissä voimissa ja ystävystynyt Karl Ulvhufvudin kanssa venähtäneen tarkastusmatkan aikana. Karlin ja Agneta-rouvan palveluskunnillakin on omat osuutensa juonittelukuvioissa.

Hämeen linnan Kerttuli on vanhaa tuttua Susimetsää huolella kuvattuine epookkeineen, historiallisine faktoineen, kimurantteine juonitteluineen ja elävine henkilöineen. Samalla se on hyvinkin uudenlaista Susimetsää, koska keskiöön nousevat toimivat naiset toiveineen, tarpeineen ja haluineen.

Sapelinkalistelu jää pääosin harjoitteluksi linnanpihalla, vaikka loppupuolella sentään päästään ihan tositoimiinkin. Sen sijaan keskitytään pieteetillä makuukamaripuuhiin, joiden kuvauksissa Susimetsät osoittavat olevansa yhtä taitavia kuin vauhdikkaiden miekkailukohtaustenkin. Vapaaherra Ulvhufvud osoittautuu varsin taitavaksi rakastajaksi, vaikka hänellä on tuskastuttavan rasittavia käsityksiä moraalista. Kerttulikaan ei ole liiallisen kaino neito, vaan totisesti kuohuvaa verta ja halukasta lihaa. Hämeen linnan Kerttuli saa tulisuusasteikossa vähintään kolme tuhtia chilipalkoa, jos ei enemmänkin!

Suosittelen Hämeen linnan Kerttulia kaikille, jotka pitävät hyvin kirjoitetusta historiallisesta viihteestä tai hyvin kirjoitetusta viihteestä ylipäätään. Itse jään iloiten odottelemaan tulossa olevia jatko-osia Kerttulin ja Karlin tarinaan. Lisäksi pidän peukkua sille, että Kuninkaan rakuunatkin vielä jonakin päivänä jatkuu. Kenties olisi myös aika ottaa kolmesta ensimmäisestä osasta uudet painokset? Lukekaa ja nauttikaa!

U. M. Susimetsä: Hämeen linnan Kerttuli
Karisto 2025. 446 s.

Ennakkokappale.

Kuninkaan rakuunat -sarja:

M. ja U. Susimetsä: Upseerin miekka
M. & U. Susimetsä: Kuriirin viitta
M. & U. Susimetsä: Salamurhaajan merkki

Dekkariviikko kirjablogeissa 2025 -teemaviikon yhteenveto

 

Kesä etenee vauhdilla, sillä perinteinen kesäkuun alun #dekkariviikko kirjablogeissa on tältä vuodelta nyt paketissa. Tänä vuonna dekkariviikkoa vietettiin 9.-15.6.2025. Kirjakauppaliitto, joka on alkuperäisen teemaviikkoidean takana, ei tänäkään vuonna ollut mukana, mutta kirjablogeissa ja -somessa sitä vietettiin hyvinkin murhapitoisissa tunnelmissa!

Lämpimät kiitokset kaikille mukana olleille blogeille, bloggaajille, kirjagrammaajille sekä muuten teemaviikkoon somessa osallistuneille. Teitä oli hurjan paljon!

Mukaan ilmoittautui kaikkiaan 28 blogia ja 6 kirjagramtiliä (nämä tosin menevät osin limittäin ja lomittain, joten erottelu on mahdotonta – ja turhaa).  Osa julkaisi yhden jutun mutta moni ahkeroi useita juttuja. Muutama mukaan ilmoittautunut ei sitten ehtinytkään juuri teemaviikon aikana juttua julkaista, mutta se ei haittaa.

Postauskuningattariksi kruunataan Tuijata-blogin Tuija ja Kirjarouvan elämää -blogin Piritta, jotka kumpikin kirjoittivat dekkariviikon jutuissaan kymmenestä eri dekkarista. Tuija vielä lopuksi veti viikkonsa yhteen ja kirjoitti bonusjutun tv-sarjasta. Seitsemästä eri kirjasta kirjoitettiin Kirjaimia-blogissa, Kirsin Book Clubissa (jossa ilmestyi myös ennakkojuttu ja podcastjakso dekkariviikon tiimoilta) sekä Tuulevin lukublogissa. Mahtavaa työtä!

Oma tieni helvettiin on edelleen katettu hyvillä aikomuksilla, sillä jälleen kerran jalo tarkoitukseni oli kirjoittaa blogiin seitsemän dekkariesittelyä, mutta tuloksena oli vain viisi juttua. Selittely on turhaa, mutta selityksiä kyllä löytyisi, jos joutuisi tästä ristikuulusteluun.

Juttuja kirjoitettiin ja postauksia julkaistiin laskujeni mukaan 80 yksittäisestä teoksesta ja kahdesta dekkarisarjasta. Lisäksi ilmestyi kaksi muuta dekkariaiheeseen liittyvää juttua. Eniten teoksia esiteltiin jälleen todelliselta dekkarikuningattarelta Agatha Christieltä, jonka tuotannosta esiin nousi tällä kertaa neljä eri teosta.

Naiset jyräävät myös toisella tavalla mitattuna. Eniten esittelyjä keräsivät aivan hiljattain ilmestynyt esikoiskirjailija Hanni Maulan uutuusdekkari Vintagea ja veritekoja ja Kaisu Tuokon kolmas Eevi Manner -dekkari Valhe, joka sekin on ilmestynyt äskettäin. Kumpikin teos keräsi peräti viisi esittelyä. Kolmanneksi neljällä esittelyllä kiri Anu Patrakan keväällä ilmestynyt kolmas Nelson Monteiro -dekkari Ihailija.

Ylipäätään dekkariviikon yleisilme kertoo kuitenkin dekkarikentän valtavasta laajuudesta ja monipuolisuudesta. Mukana on hyvin erilaisia ja eri-ikäisiä teoksia, mikä on ilahduttavaa. Dekkareita moititaan kaavamaisuudesta, mutta kyllä alla oleva listaus puhuu ihan jostakin muusta. Jokainen lukija löytää halutessaan itselleen sopivia dekkareita.

Kuumaa ja jännittävää dekkarikesää kaikille!

 

Jos jokin blogi, tili tai julkaisu on mennyt ohi silmieni, vinkatkaa. Korjaan ja lisään mielelläni tiedot ajan tasalle.

Vuoden 2025 #dekkariviikko-jutut:

Dekkarit:

Maria Adolfsson: Vaikene kuin muuri (Tammi, 2025) Kirsin Book Club
Robert Arthur: Kolme etsivää ja Tulinen silmä (Gummerus, 1975) Jotain syötäväksi kelvotonta
Elina Backman: Kuka pimeässä kulkee (Otava, 2025) Kirsin Book Club
Franck Bouysse: Vagabond (Kulkuri) (Le Livre de Poche, 2017) Jotain syötäväksi kelvotonta
Maria Burrow: Rosholmin murhat (Lind & Co, 2024) Kirjaimia
Agatha Christie: Kuolema ilmoittaa lehdessä (WSOY, 2025) Kirjasähkökäyrä
Agatha Christie: Neiti Marple koston jumalattarena (WSOY, 2023) Kirjasähkökäyrä
Agatha Christie: Syyttävä sormi (WSOY, 2025) Kirjasähkökäyrä
Ann Cleeves: Kuin tuhka tuuleen (Karisto, 2019)  Kirjan pauloissa
Anna Ekberg: Vaarallinen nainen (Minerva Kustannus, 2021) Tarukirja

Katrine Engberg: Valkeat yöt (Otava, 2025) Kuunnellut äänikirjat
Alice Feeney: Kivi, paperi, sakset (Gummerus, 2025) Tuijata
Helen Fields: Vaiennettujen tyttöjen saari (Bouq Publishing, 2025) Kuunnellut äänikirjatLucy Foley: Jahti (Otava, 2020) triin_tekee_juttuja
Karin Fossum: Helvetintuli (Johnny Kniga, 2023) Tarukirja
Tomas Gads: Hymytyttö (Bazar, 2021) lukutoukka1982
Elly Griffiths: Savuverho (Tammi, 2025) Tuulevin lukublogi
Kaarina Griffiths: Tuulisolmut (Otava, 2025) Kirjojen kuisketta, Kirsin Book Club, Kirsin kirjanurkka
Óskar Guðmundsson: Mira (Storyside, 2025) Kuunnellut äänikirjat
Anna Harju: Jäljet (Tammi, 2025) Kirjakaapin kummitus

Paula Hawkins: Sininen hetki (Oyava, 2025) Tuulevin lukublogi
Keigo Higashino: Pahan asialla (Punainen silakka, 2024) Kulttuuri kukoistaa, Tuulevin lukublogi
Carin Hjulström: Pikku murha vain (Tammi, 2024) Kirjakaapin kummitus
Carin Hjulström: Vain pisara verta (Tammi, 2024) Kirjakaapin kummitus
Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä (Otava, 2014) Kirjaimia
P. D. James: Pahuuden palkka (Otava, 1994) Jokken kirjanurkka
Seppo Jokinen: Viimeinen vääntö (Kultosaari, 2025) Kirjarouvan elämää, Kirsin kirjanurkka
Martta Kaukonen: Poissa  (WSOY, 2025) Tuijata
Joona Keskitalo: Tunturi, joka ulvoi  (Bazar, 2025) Kirjoja hyllystäni
Mikko Koivusalo: Nuku nuku nurmilintu (Momentum Kirjat, 2024) Tuulevin lukublogi

Gabriel Korpi: Matkalla ei minnekään (BoD, 2025) Kirjojen kuisketta
JP Koskinen: Hiljainen sydän (Haamu, 2025) Korahduksia kirjoista
Rebecca F. Kuang: Yellowface (Teos, 2024) Satunnainen ohilukija
David Lagercrantz: Mies pimeästä (WSOY, 2021) triin_tekee_juttuja
Leena Lehtolainen: Pimeän risteys (Tammi, 2023) lukutoukka1982
Donna Leon: Hyvän nimissä (Otava, 2024) Kulttuuri kukoistaa
Donna Leon: Mitä kylvät (Otava, 2025) Tuijata
John Ajvide Lindqvist: Maahan kätketty (Gummerus, 2025) Kirjamies
Tiina Martikainen: Verijäljet (Otava, 2025) Kirsin kirjanurkka, Tuijata
Tittamari Marttinen: Myrkkyä mesenaatille (Avain, 2025) Hemulin kirjahylly

 Hanni Maula: Vintagea ja veritekoja (Karisto, 2025) Kirjarouvan elämää, Kirjojen kuisketta, Kirsin Book Club, Kirsinkirjanurkka, Tuijata
Val McDermid: 1989 (Otava, 2025) Tuulevin lukublogi
Anders de la Motte: Lasiprinssi (Into, 2025) Kirjarouvan elämää
Guillaume Musso: Tyttö ja yö (Siltala, 2024) Tarukirja
Tuomas Niskakangas: Kotka (Otava, 2024) Kulttuuri kukoistaa
Milla Ollikainen: Pirunkuru (Like, 2015) Kirjaimia
Milla Ollikainen: Vesiraukka (Like, 2014) Kirjaimia
Richard Osman: Torstain murhakerho (Otava, 2021) triin_tekee_juttuja
Outi Pakkanen: Kylmä talo (Otava, 2024) Tuijata
Taina Parikka: Tulta turnyyrissa (Havina, 2024) Tuulevin lukublogi

Anu Patrakka: Huomenna sinä kuolet (Into, 2020) My Book Carousel
Anu Patrakka: Ihailija (Oatva, 2025) Amman lukuhetki, Kirjarouvan elämää, Kirsin Book Club, Kirsin kirjanurkka
Sarah Pearse: Villi luonto (Otava, 2025) Hemulin kirjahylly, Kuunnellut äänikirjat
Douglas Preston & Lincoln Child: Kuoleman säkeet (Gummerus, 2025) Hemulin kirjahylly
Nita Prose: Hotellivieras (Bazar, 2025) lukutoukka1982
Tiina Raevaara: Peilityyni (Like, 2025) Kirsin Book Club
Janne ja Johnny Ramstedt: Mies joka huusi sutta (S&S, 2025) kirjanii
Ian Rankin: Riippuva puutarha (Docendo, 2020) Tarukirja
Ian Rankin: Sinistä ja mustaa (Docendo, 2020) Tarukirja
Niko Rantsi: Vaikenemisen laki (Tammi, 2025) Kirjarouvan elämää

Ane Riel: Pihka (Aula & co, 2017) Satunnainen ohilukija 
Markku Ropponen: Kuhala ja kuoleman kurkkupurkit (Tammi, 2025) Kirjoja hyllystäni
Christian Rönnbacka: Hydra (Bazar, 2025) Kirjarouvanelämää
Aurora Sainio: Älä anna syntejäni anteeksi (Kadotuksen Hymni, 2024) Kirjaimia
Johanna Savolainen: Kylmempi kuin kuolema (Mäkelä, 2024) Hemulin kirjahylly
Robert Thorogood: Myrkkyjen kuningatar (Siltala, 2025) Tuijata
Annina Tarasova: Venäläiset tilikirjani (Gummerus, 2018) Kirjaimia
Eeva Tenhunen: Hyvän tytön hautajaiset (WSOY, 1978) Kirjaimia
Kaisu Tuokko: Valhe (Otava, 2025) Kirjarouvan elämää, Kirsin Book Club, Sivutkertovat, triin_tekee_juttuja, Tuijata
Arttu Tuominen: Vaiettu (WSOY, 2021) sivuillaseikkailija
Fred Vargas: Varjojen tallaajat (Gummerus, 2025) Tuijata, Tuulevin lukublogi

Antti Vihinen: Valkoinen susi (Into, 2025) Kirjarouvan elämää
Mikko With: Banaani (Myllylahti, 2025) Amman lukuhetki, Kirjasähkökäyrä, Tuijata
Leslie Wolfe: Kirurgi (Jentas, 2025) Amman lukuhetki

 

Sarjat:

Indrek Hargla: Apteekkari Melchior -sarja (Into) triin_tekee_juttuja
Arttu Tuominen: Delta-sarja (WSOY)  triin_tekee_juttuja

Antologiat:

Marja Aarnipuro, Tapani Bagge, Taina Haahti, Kari Häkämies, JP Koskinen, Tuomas Lius, Max Manner, Eppu Nuotio, Markku Ropponen, Ari Wahlsten: Kill your darlings - 10 tapaa murhata ystävä (Docendo, 2025) Kirjarouvan elämää

Sarjakuvat:

Agatha Christie: Mụrder on the Orient Express (kuvitus Bon Al-Greene) (William Morrow, 2023) Yöpöydän kirjat/Neriumblack

Tietokirjat:

Kristian Corfixen: Sairaanhoitaja - Rikos joka ravisteli Skandinaviaa (Saga Egmont, 2022) Kirsin konttuuri
Klara Togo Donkild: Eliitti - pienen piirin juhlat (Storytel Original, 2024) Kirsin konttuuri
JP Koskinen Ted Bundy - Sarjamurhaaja vailla omaatuntoa (Docendo, 2025) Kirjarouvan elämää
Sebastian Richelsen: Veljeni 75 osassa (Storytel Original, 2025) Kirsin konttuuri

Muuta:

10 dekkaritrendiä -podcastjakso Kirsin Book Club
Dept. Q -tv-sarja Tuijata

 

Seppo Jokinen: Viimeinen vääntö

 

Seppo Jokinen on kirjoittanut kolmekymmentä kirjaa tamperelaisesta komisario Sakari Koskisesta (yksi teoksista on novellikokoelma). Tämä taas on viidestoista Koskis-dekkarista kirjoittamani blogijuttu. Kirjat olen lukenut kaikki, monet useampaan kertaan. Suhteemme on siis ollut pitkä ja tiivis.

Onko siis ihme, että tunnelma on Viimeisen väännön kansien sulkemisen jälkeen haikea? Komisario Koskinen ratkaisee viimeisen juttunsa aivan virkauransa kalkkiviivoilla ja jää eläkkeelle. Se oli siis ainakin siltä osin siinä. Sattuman oikusta eläköitymisteema vielä koskettaa omaa lähipiiriänikin ihan lähiaikoina, joten tunnelataus oli melkoinen.

Viime syksynä Suomen dekkariseura vietti 40-vuotisjuhlia. Juhlan yhteydessä Seppo Jokinen palkittiin seuran hallituksen arvostetulla Hornanlinna-kunniakirjalla, joka myönnetään henkilölle tai taholle, joka on toiminnallaan pitkäaikaisesti ja määrätietoisesti vaikuttanut suomalaisen dekkarikulttuurin kehittymiseen. Kunniakirja on myönnetty ensimmäisen kerran v. 2005, jolloin sen sai Pirkko Arhippa. Jokinen on järjestyksessä seitsemäs Hornanlinna-palkittu.

Dekkariseuran hallituksen perustelut löytyvät täältä. Niihin on helppo yhtyä, ja kerrattuani nuo kaikki neljätoista itse kirjoittamaani juttua Jokisesta ja Koskisesta voin todeta, että olen kaikki perusteluissa mainitut asiat jossain muodossa sanonut itsekin, muutamat pariinkin kertaan. Seppo Jokinen on totisesti Hornanlinnan ansainnut. Onnittelut vielä kerran!

Viimeinen vääntö sijoittuu siis Koskisen viimeisiin työviikkoihin. Mies pitää kuitenkin ennen eläkkeelle siirtymistään kunnon rupeaman kesälomaa, eikä suostu kertomaan töissä kenellekään, mitä aikoo lomallaan tehdä. Hyvin poikkeuksellisesti Koskinen matkustaa ulkomaille, tosin tuttuihin maisemiin. Lomareissulla ei kuitenkaan rikoksia tapahdu, vaan ne keskittyvät tutusti Tampereelle.

Ensin katoaa nelikymppinen Moona Helahuovi kirjaimellisesti jäljettömiin. Nainen työskentelee miehensä kanssa media-alalla ja sen lisäksi hän on terapeutti. Aviomies on ilmoittanut vaimon katoamisesta. Johtolankoja on surkean vähän.

Toinen tapaus on myös vähän omituinen. Tuntematon mies tunkeutui asuntoon ja pahoinpiteli vaimon sairaalakuntoon sillä aikaa, kun aviomies oli suihkussa. Poliisien mielestä aviomies etsiskeli kummallisen kauan pyyhettään, mutta vaimon kuulemista hidastaa tämän terveydentila.

Kolmas rikossarja on kaikkein omituisin. Joku käy Tampereen ydinkeskustassa ihmisten kimppuun ja pudottaa tai ainakin yrittää pudottaa nämä koskeen. Ensimmäiset uhrit ovat kolme teinityttöä, jotka onneksi ehditään ajoissa pelastaa veden varasta. Päällekarkaajasta saadaan kuitenkin vain viitteelliset tuntomerkit, joten uusia tapauksia ehtii vielä sattua, ennen kuin poliisi pääse yhtään hajulle mahdollisesta tekijästä.

Käytännössä kaikki tapaukset polkevat enemmän tai vähemmän paikallaan Koskisen loman ajan ja saavat kunnolla vauhtia vasta hänen paluunsa jälkeen. Vyyhden viimeisen langanpään solminta menee tosiaan miltei viime minuuteille, mutta kaikki on lopulta valmista, kun vuorokausi vaihtuu ja Koskinen ihan virallisesti on eläkkeellä.

Viimeinen vääntö on vähän kaihoisan surumielinen ja nostalginen päätös Koskisen pitkälle ja vaiheikkaalle virkauralle ja Jokisen dekkarisarjalle. Komisarion yksityiselämän koukerotkin saadaan siinä siististi nippuun. Jos aikoo vasta nyt tutustua Koskiseen, ei ainakaan tästä osasta kannata aloittaa. Viimeinen vääntö on hellä hyvästijättö meille vanhoille uskollisille ystäville.

”Koskinen sulki silmänsä ja kuulosteli hetken itseään. Kyllä! Kyllä se niin oli. Hän tunsi olonsa vapautuneeksi.”

Aika velikulta.

Seppo Jokinen: Viimeinen vääntö
Kultosaari 2025. 343 s.
Äänikirja Storyside, lukija Jukka Pitkänen.

Painettu kirja arvostelukappale.
Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

 

Komisario Koskisesta kertovan sarjan kaikki kirjat:

Koskinen ja siimamies. Karisto, 1996. 
Koskinen ja raadonsyöjä. Karisto, 1997. 
Koskinen ja pudotuspeli. Karisto, 1998. 
Koskinen ja taikashow. Karisto, 1999. 
Koskinen ja kreikkalainen kolmio. Karisto, 2000.
Hukan enkelit. Karisto, 2001. Vuoden johtolanka -palkinto 2002.
Piripolkka. Karisto, 2002. 
Vilpittömässä mielessä. Karisto, 2003.
Suurta pahaa. Karisto, 2004. 
Sana sanaa vastaan. Karisto, 2005. 
Hiirileikki. Karisto, 2006. 
Viha on paha vieras. Karisto, 2007. 
Kuka sellaista tekisi. Karisto, 2008. 
Lyöty mies. Karisto, 2009. (Novellikokoelma.)
Räätälöity ratkaisu. Karisto, 2010. 
Ajomies. Crime Time, 2011. 
Hervantalainen. Crime Time, 2012.
Vihan sukua. Crime Time, 2013. 
Mustat sydämet. Crime Time, 2014. 
Kuolevaksi julistettu. Crime Time, 2015. 
Rahtari. Crime Time, 2016. 
Vakaasti harkiten. Crime Time, 2017. 
Lyödyn laki. Crime Time, 2018. 
Rottasankari. Crime Time, 2019. 
Pisara veressä. Crime Time, 2020. 
Siipirikkoiset. Crime Time, 2021.
Pahasti tehty. Crime Time, 2022.
Sen maksaa minkä tilaa. Crime Time, 2023.
Satuttamisten summa. Kultosaari, 2024.
Viimeinen vääntö. Kultosaari, 2025.

Kaarina Griffiths: Tuulisolmut

 

Kirjailija, toimittaja ja terapeutti Kaarina Griffiths on asunut useita vuosia Englannissa karunkauniilla Cornwallin rannikolla, jonne hän on sijoittanut kokonaisen dekkarisarjan nimeltä Cornwall-mysteerit. Griffiths yhdistelee teoksissaan mukavasti brittityylisen cozy crimen, arvoitusdekkarin ja poliisiromaanin aineksia.

Sarjassa rikoksia ratkovat rikostarkastaja Paul Diggins ja profiloija Antti Honkanen, jotka ovat ystävystyneet alkututtavuutensa pienten hankausten jälkeen. Honkanen on suomalainen psykologi, joka on sattumusten kautta päätynyt isännöimään vaimonsa perintökartanoa Cornwalliin. Paul Diggins ystävystyi sarjan aloitusosassa myös suomalaisen taidemaalari Kaisla Aallon kanssa, joka ilahduttavasti on mukana uusimmassakin dekkarissa.

Miljöönä toimivat siis Cornwallin rannikko ja sen pittoreskit pikkukylät. Aloitusosan eli Meren syliin -dekkarin tapahtumat sijoittuvat pieneen St Serenin kylään ja kakkososa Lintumiehen lossimatkan takana saaressa sijaitsevaan vähän eristyneeseen Mawnan Smithin kylään. Tuulisolmut-nimisessä tuoreessa kolmososassa ollaan pikkuisessa Boscastlen rannikkokylässä.

Tuulisolmut käynnistyy kiitettävän rivakasti. Dekkarin minäkertoja Ann Hudkinson, joka on Boscastleen muutettuaan lähestulkoon luopunut sairaanhoitajan työstään ja ryhtynyt parantajaksi, löytää laskuveden aikaan joenpenkan mutaan uponneen ruumiin. Käy ilmi, että paikkakunnalta ränsistyneen kartanon hiljattain perinyt Alex Cadoc on hukkunut remakan pubi-illan päätteeksi.

Boscastle on tunnettu elävästä noitaperinteestään. Kylässä asuu joukko ihmisiä, jotka sanovat olevansa noitia ja velhoja ja harjoittavat kirjavia ammatteja, jotka sopivat profiiliin. Ann Hudkinson ei ihan usko noitiin ja noituuteen, mutta huomaa silti viihtyvänsä hyvin Boscastlen noitayhteisön jäsenten kanssa. Kaikki eivät kuitenkaan noidista pidä, kuten esimerkiksi True Men -niminen porukka, johon öykkkäröivä Alex Cadoc työntekijöineen kuuluu.

Eletään joulunalusaikaa, ja Kaisla on tulossa Suomesta Cornwalliin viettämään joulua Digginsin kanssa. Lomasuunnitelmat tietysti mutkistuvat ruumislöydön takia, ja jossain vaiheessa alkaa näyttää siltä, että poliisit tutkivat tapausta kiivaasti vielä joulupäivänäkin.

Kartanonisäntä Alex Cadocin murhaan tuntuu hämmentävän monella kyläläisellä olevan motiivi. Poliisilla on kylässä sisäpiiriläinen, sillä etsivä Sarah Hayden on kotoisin Boscastlesta. Hänen vanhempansa pitävät kylässä hotellia, ja Sarah on auttelemassa hotellilla silloinkin, kun tieto hukkuneesta tulee. Siitäkään ei oikein ole apua, vaan tutkinta polkee pitkään paikallaan.

Tuulisolmut liittyvät Boscastlen kansanperinteeseen. Vanha tarina kertoo, että noidat osasivat sitoa tuulen naruun tehtäviin solmuihin. Kun solmut sitten avattiin merellä, nousi tuuli. Jos narusta avasi kaikki kolme solmua, nousi myrsky. Kuolleen Alex Cadocin taskusta löytyy narunpätkä, johon on solmittu kolme tuulisolmua. Onko joku halunnut kirota Cadocin, vai onko tämän kantanut solmunarua jonkinlaisena onnenamulettina? Vai onko kyse murhaajan signeerauksesta?

Griffiths pyörittelee juonta sopivan monimutkaisesti ja sirottelee siihen erilaisia aineksia folkloresta someilmiöihin. Ann Hudkinsonin minämuotoiset osuudet avaavat tapahtumia mielenkiintoisesti kylän keskipisteestä (Ann asustelee pubin homeisessa yläkerrassa). Kuinka paljon lopulta voi luottaa Annin kertomaan, mietityttää moneen otteeseen.

Ennen kuin murhaaja on käpälälaudassa ja kaikki kysymykset saaneet vastauksensa, koetaan hyisessä joulukuisessa Boscastlessa kiperiä ja dramaattisiakin hetkiä. Mukaan mahtuu vähän yllättävä ripaus maagisuuttakin.

Lintumies oli ansaitusti vuoden 2025 Vuoden johtolanka -palkinnon lyhytlistalla. Sillä kertaa ei vielä palkinto napsahtanut. Saapa nähdä, miten Tuulisolmujen käy tulevana vuonna. Brittidekkareiden ystäville tämä ainakin on mainio makupala.

Kaarina Griffiths: Tuulisolmut (Cornwall-mysteerit 3)
Otava 2025. 399 sivua.

Arvostelukappale.

Cornwall-mysteerit:

Meren syliin
Lintumies
Tuulisolmut

Anu Patrakka: Ihailija

 

Portugaliin asettuneen Anu Patrakan Nelson Monteiro -dekkarisarja on tyyliltään mainio sekoitus arvoitus- ja poliisidekkaria, jossa on aimo annos yhteiskunnallisuutta, mukavassa määrin sopivan persoonallisen päähenkilön yksityiselämää sekä kiinnostavaa Portugalin kuvausta. Tasaisen varmaa laatutyötä, jonka lukemisesta nauttii.

Sarjan päähenkilö on Porton poliisin henkirikosyksikköön tiiminvetäjäksi hiljattain palkattu Nelson Monteiro. Viisikymppisellä Monteirolla on takanaan työura Lissabonin huumepoliisina, avioero ja kaksi aikuista lasta. Portoon hän on hakenut voidakseen olla lähellä poikaansa, joka asuu äitinsä luona, sekä voidakseen auttaa ikääntyvää ja alkavasta muistisairaudesta kärsivää isäänsä.

Nelikymppinen Emilia on muuttanut Portoon tekemään etätöitä, koska on kaivannut tasapaksuun elämäänsä jotain muutosta. Monteiron ja Emilian polut risteävät jo sarjan aloitusosassa Arvoton, jossa yksi rikoksen uhriksi joutuvista on Emilian tuttava. Epäröiden pari alkaa seurustella, ja sarjan uusimmassa osassa Ihailijassa suhde saa astetta syvemmän ulottuvuuden.

Nelson Montero -sarja on siis edennyt jo kolmanteen osaansa, kun Ihailija ilmestyi tänä keväänä. Alla on mukavasti tuulta, sillä sarjan kakkososa Kiusaaja oli ansaitusti vuoden vaihteessa Vuoden johtolanka -palkintoehdokkaiden lyhytlistalla.

Ihailijassa Nelson Monteiro päätyy ratkomaan rikosta entisten työkavereidensa kanssa Lissabonissa, jonne hän on saapunut lomanvieton merkeissä Emilian kanssa. Emilia imee kiihkeästi itseensä portugalilaista ilmanalaa ja kulttuuria ja raahaa hieman vastentahtoisen Nelsoninkin fadokonserttiin. Siellä Nelson tapaa tuttavan lapsuudestaan eli jo ikääntyneen fadista Maria Glórian. Tapaaminen herättää miehen kipeät muistot äidistä, jonka kanssa välit nykyään ovat jäiset.

Konsertin jälkeen tapahtuu yliajo, jossa saa surmansa Valentim Alves -niminen mies. Tapauksella on silminnäkijä, joka on Nelsonin tuttu Lissabonin ajoilta. Kun sitten tämäkin pian kuolee epäilyttävissä olosuhteissa, huomaa Nelson olevansa mukana nopeatempoisessa rikostutkinnassa. Lomailulle ei tunnu jäävän aikaa, mutta ovathan yöt kuumia ja pitkiä…

Nelson saa myös yllätyksekseen huomata, että tällä kertaa rikoksen lonkerot liittyvät myös hänen oman lähipiirinsä menneisyyteen.

Patrakka on tällä kertaa punonut rikosjuoneen mielenkiintoista tietoa kiehtovasta ja raadollisesta fadon maailmasta, Portugalin poliittisesta lähihistoriasta ja Lissabonin monimutkaisista asunto- ja kiinteistökuvioista. Itse rikokset ovat kuitenkin hyvin henkilökohtaisia ja tarina tulee lähelle lukijaa.

Emilia suomalaisena eli ulkopuolisena antaa mahdollisuuden selittää asioita lukijallekin, kun Emila tekee tilanteeseen sopivia pohdituttavia kysymyksiään Nelsonille.

Suosittelen Nelson Monteiro -sarjan lukemista järjestyksessä, jos haluaa seurata Nelsonin ja Emilian yksityiselämien käänteitä. Rikosjuonet ovat kuitenkin itsenäisiä, joten halutessaan voi sarjaan tutustumisen aloittaa vaikka Ihailijasta. Ihastut varmasti.

Anu Patrakka: Ihailija
Otava 2025. 271 s.
Äänikirjan lukija Ilkka Villi.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Arvoton (Otava, 2023)
Kiusaaja (Otava, 2024)
Ihailija (Otava, 2025)

Tiina Martikainen: Verijäljet

 

On aina todella mukavaa todeta, että jo pitkän sarjan dekkareita kirjoittaneen ja julkaisseen kirjailijan uusin teos on hänen uransa toistaiseksi paras. Näin on Tiina Martikaisen kohdalla jälleen käynyt. Martikaisen kuudes dekkari Verijäljet on ehdottomasti hänen tähänastisen uransa paras teos, vaikka eivät aiemmatkaan mitenkään heikkoja ole olleet.

Martikainen asuu Sammatissa, ja hänen dekkarinsa sijoittuvat Sammattiin ja Lohjalle. Minulle tämä on pienoinen bonus, koska kyseiset seudut ovat viimeisten vuosien aikana käyneet hyvinkin tutuiksi. On aina mukavaa bongailla tuttuja paikkoja dekkarin sivuilta ja lisäksi kuvitella, missä ja millaisia ovat ne paikat, jotka perustuvat kirjailijan mielikuvitukseen. Sammatti on reaalimaailmassa pääsääntöisesti hyvinkin rauhallista seutua, mutta ei (valitettavasti) mikään lintukoto sekään, joten kyllä sinne murhan tai pari saa hyvinkin sovitettua.

Martikainen tosiaan näkee selvästi idyllisessä Sammatissa paljonkin potentiaalia dekkarimiljöönä. Verijäljissä siellä riehuu oikea sarjamurhaaja.

Verijäljet on toinen osa sarjaa, joka kertoo poliisikoira Ruutista ja ennen kaikkea sen kanssa Lohjan poliisissa työskentelevästä rikosylikonstaapeli Mira Tulenheimosta. Aloitusosan Ruuti tapahtumista on kulunut jonkin verran aikaa, sillä Mira on asettunut kiinteäksi osaksi Lohjan poliisia ja aloittanut jonkinlaisen suhteen työkaverinsa Marcuksen kanssa. Mira myös johtaa tutkintaa, jossa selvitetään Sammatissa tapahtuneita poikkeuksellisia henkirikoksia.

Dekkari käynnistyy kiitettävän ripeästi, kun läheltä Sammatin Myllykylää, jossa Mira asuu, löytyy kuoliaaksi kuristetun naisen ruumis syksyisen leirikeskuksen laiturilta. Keski-ikää lähestyvä nainen on paitsi tapettu myös riisuttu alastomaksi ja hänen hiuksiaan on nyrhitty omituisesti. Onko murhaaja halunnut viestiä jotain erityistä tekotavalla? Miten aikuinen nainen on saatu vapaaehtoisesti menemään murhattavaksi tyhjillään olevaan leirikeskukseen?  

Ennen kuin tutkinta pääsee edes kunnolla alkamaan, löytyy toisen leirikeskuksen pihapiiristä toinen samaan tyyliin murhattu nainen. Sitten kolmas nainen katoaa kotipihaltaan. Mitä ihmettä oikein on tekeillä? Mikä yhdistää uhreja? Ketkä kaikki ovat vaarassa joutua murhaajan kynsiin?

Myös Ruutilla on osuutensa monimutkaisen ja paineistetun tutkinnan etenemisessä. Koiran tarkka nenä löytää jäljen, joka johtaa vanhalle ruumiskätkölle pienellä Lohjanjärven saarella. Onko murhasarjan takana siis jokin menneisyydessä tapahtunut rikos?

Martikainen on rytmittänyt dekkarin mainiosti. Turhia suvantovaiheita ei pääse muodostumaan, kun jatkuvasti tapahtuu jotain juonen kannalta olennaista. Silti välillä rauhoitutaan Miran yksityiselämän ruodintaan, missä siinäkin riittää käänteitä. Mira on itselleenkin yllätykseksi suostunut aloittamaan suhteen Marcuksen kanssa. Marcus kuitenkin selvästi haluaisi vakavamman suhteen kuin Mira ja osuvasti toteaakin, että Mira osoittaa Ruutille ne tunteet, jotka muut ihmiset yleensä suuntavat omiin lajitovereihinsa. Muitakin ongelmia parin väleissä on selvitettävänä.

Tahti kiihtyy, kun kolmas mahdollinen uhri katoaa. Tapahtumia kuvataan välillä myös päällekarkauksen ja vapaudenriiston uhriksi päätyneen Kaisan näkökulmasta. Murhaaja ei surmaa häntä heti, vaan leikittelee uhrillaan. Ehtivätkö Mira ja Ruuti ajoissa apuun, vai saako murhaaja vielä yhden koston?

Juoni on rakennettu taitavasti. Taustalta paljastuu menneisyyteen liittyviä epäselviä kuvioita, jotka vaatisivat tarkempaa selvittelyä. Nykyhetkessä tapahtuu paljon nopeassa tahdissa, joten aikaa vanhojen penkomiseen ei juuri ole. Mukana on myös vääriin suuntiin johtavia juonilankoja ja vihjeitä, jotka harhauttavat lukijaa siinä missä poliisiakin. Ollaanko jo peruuttamattomasti myöhässä, kun lopulta päästään oikeille jäljille?

Tiina Martikainen: Verijäljet
Otava, 2025. 348 s.
Äänikirjan lukija Armi Toivanen.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Mirasta ja Ruutista kertovat dekkarit:

Ruuti
Verijäljet

Hannasta ja Riinasta kertovat dekkarit:

Kasvot pinnan alla
Jäätyneet kasvot
Surmanpolku
Pahan kintereillä

Hanni Maula: Vintagea ja veritekoja

 

Englannin kielen sana ’busybody’ tarkoittaa tuohuajaa, tungettelevaa ja toisten asioihin sekaantujaa ja pahimmillaan kyylää. Termi tuli etsimättä mieleeni uudesta suomalaisesta dekkarisankarittaresta Helvi Helvestä, joka on Hauhon Alvettulassa asuva hiljattain eläköitynyt kirjastonhoitaja. Toki Helvin busybody-ominaisuudet painottuvat määritelmän herttaisempaan suuntaan, mutta kieltämättä hänessä on myös hienoisia kyläkyylän piirteitä.

Helvi on Hanni Maulan esikoisdekkarin Vintagea ja veritekoja päähenkilö. Dekkari asemoituu suosittuun cozy crime - eli pehmodekkarikategoriaan, vaikka ruumiita tuleekin lopulta melkoinen määrä.

Helvi alkaa ihmetellä, miksi tarkkana miehenä tunnettu ei-niin-mukava naapuri Ari Paatero on jo viikon verran pitänyt talossaan miltei täysvalaistusta, mutta pihatielle ei tule lumeen uusia jälkiä. Onko naapurilla kaikki kunnossa? Pian käy ilmi, että Paatero on ollut kuolleena olohuoneensa sohvalla jo useamman päivän. Kotihoitokaan ei ole käynyt entiseen malliin miehen luona. Helvin hienoiseksi pettymykseksi kuolinsyy vaikuttaa kuitenkin luonnolliselta.

Tapaus tietenkin puhuttaa kylillä ja tuo Helvin ja tämän uuden naapurin, sisustustoimittajan tehtävistä eläkkeelle siirretyn Riitta Rantasen lopulta paremmin yhteen. Helvi on suhtautunut uusiin naapureihinsa hillityn epäluuloisesti. Pitääkö pääkaupunkilaisten tunkea joka paikkaan vanhoja taloja pelastamaan, eikö Hanko enää riitä?

Kylän keskuksena toimivan kyläkaupan vastaava työntekijä Hannu Kallio näkee ja kuulee myös yhtä ja toista työpisteellään.

Kun Paateron tontilla sitten tapahtuu rikos ja samalla paljastuu toinen, myös poliisi alkaa väkisinkin kiinnostua tapauksesta. Erityisesti se kiinnostaa Hämeenlinnan poliisilaitoksen vanhempaa konstaapelia Anna Järvistä, joka pian huomaa ystävystyvänsä hauholaisten harrastajaetsivien kanssa. Se tuntuu mukavalta, koska välit entiseen aviomieheen ja Hämeenlinnan poliisilaitoksen kollegoihin eivät ole ihan parhaalla tolalla.

Ari Paatero on ollut tunnettu vintageharrastaja. Erityisesti Paavo Tynellin suunnittelemat messinkivalaisimet ovat olleet hänen kiinnostuksensa kohteena. Mutta mitä on tapahtunut hänen vintillään olleelle merkittävälle valaisinkokoelmalle? Pian Helvi uusine ystävineen suuntaa kohti Fiskarsia, missä pidetään kevättalvella suositut vintagepäivät. Yleisössä vilahtelee tuttuja kasvoja, ja pian löytyykin jo seuraava ruumis. Mistä oikein on kysymys?!

Maula pyörittelee rikosjuonta kiitettävästi harhautuksineen ja sivupolkuineen. Poliisin tutkintamenetelmiä ei orjallisesti seurata, vaan jonkin verran oiotaan mutkia tarinan sujuvoittamiseksi. Leppoisan pehmodekkarin tyylille uskollisesti aika paljon juodaan kahvia ja syödään Hannun paistamia ihania munkkeja arvoitusten ratkonnan kyytipoikana.

Anna vaikuttaa mukavalta persoonalta, eivätkä Riitta ja Hannukaan ole ollenkaan hullumpia tyyppejä. Jos siis pystyy sulattamaan busybody-Helvin ja ennen kaikkea hänen verrattoman ärsyttävän suhtautumisensa omaan mussukkaansa eli täysin kouluttamattomaan valkoiseen puudeliinsa, Vintagea ja veritekoja on ihan mukiinmenevä esikoisdekkari. Itse annan pisteitä erityisesti pitkähköstä Fiskars-osuudesta.  On aina mukavaa, kun dekkarissa liikutaan omilla kulmilla.

Kannen Helvi Helve tutkii -merkinnästä ymmärsin, että kyseessä on myös uuden dekkarisarjan aloitus, joten Helvistä ja kumppaneista kuultaisiin vielä jatkossakin. En kuitenkaan löytänyt mistään varmistusta tähän, mutta en lainkaan pahastu, jos niin on.

Hanni Maula: Vintagea ja veritekoja
Karisto 2025. 365 s.
Äänikirjan lukija Annu Valonen.

Ennakkokappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.