Kaisa Happonen ja Karri Miettinen: Revi se #nuortenkirjatorstai

Ehdoton puutteeni lukijana ja lukuharrastajana on, etten kovinkaan usein tule tarttuneeksi runoihin. Minulla ei ole mitään runoutta vastaan, päinvastoin, mutta jostain syystä valitsen pääsääntöisesti proosan, jos valita voi. Siksi olikin mainiota, että #nuortenkirjatorstai-sarjaani osui edes yksi runokokoelma. *

Kaisa Happosen ja Karri ’Paleface’ Miettisen yhteisteos Revi se on monella tavalla inspiroiva runokokoelma. Jälleen harmittaa, että en ainakaan ihan lähiaikoina pääse kokeilemaan, miten Happosen ja Miettisen runot ja ennen kaikkea runontekomenetelmät uppoavat varsinaiseen kohderyhmään eli yläkoulu- ja lukioikäisiin lukijoihin ja kirjoittajiin. Sormet kyllä syyhyävät! Itse asiassa taannoiset testaukset sanomalehtirunojen eli niin sanotun blackout poetryn saralla olivat kerrassaan hedelmällisiä.

Kirjaa luonnehditaan termillä kollaasirunokokoelma, sillä suuri osa runoista on tehty leikkaamalla sanoja, kirjaimia tai tavuja valmiista teksteistä (sanoma- ja aikakauslehdistä, kirjoista jne.) ja liimaamalla ne uuteen järjestykseen. Sanoja on maailma täynnä, ja ne pitää vain ottaa haltuun ja käyttää uudelleen. Siinä tekniikka lyhyesti kuvattuna jo onkin. Dekkariharrastajalle menetelmä on muuten tuttu klassikkodekkareiden nimettömistä kirjeistä. Helppous on tämän tekniikan ehdoton etu. Kuka tahansa voi ryhtyä runoilemaan tällä menetelmällä, eli aloittamisen kynnys on matalalla.

Muitakin tekniikoita on käytetty, kuten jo mainittua blackout poetrya, jossa mustataan tekstistä ne osat, joita ei haluta käyttää ja jäljelle näkyviin jätetty teksti muodostaa uuden tekstin, tässä tapauksessa runon. ’Blackout poetry’ -sanaparilla tehty kuvahaku näyttää, miten upeita visuaalisia runoja tällä menetelmällä voidaan luoda, eli tämä tekniikka houkuttelee ainakin kuvallisesta ilmaisusta kiinnostuneita.

Mausteena on myös muutama kirjanselkä- ja google-runo.

Kuvituksella on kirjassa myös tärkeä osuutensa, sillä monet runot aukenevat kunnolla viereisen sivun tai tekstin alle painettua kuvaa vasten.

Kokoelmassa on oivaltavia runoja, mutta minulle se avautui ennen kaikkea inspiroivana teoksena, jonka menetelmiä haluaisin oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa testata käytännössä. 

* Kustantaja näemmä luokitteleekin teoksen sivuillaan tietokirjaksi, mutta kannattaa tätä lukea myös runoista nautiskellen.

Kaisa Happonen ja Karri Miettinen: Revi se
WSOY 2018. 120 s.

Arvostelukappale.

#nuortenkirjatorstai-sarja:

Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski

Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

Sanna Heinonen: Noland

Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus 
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika 
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä 

Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä 
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie 

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Mervi Heikkilä: Revonpuro 

Anders Vacklin ja Aki Parhamaa: Beta. Sensored Reality 1

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät 

Veera Salmi: Saari 

Sini Helminen: Veden vallassa (ja Kaarnan kätkössä sekä Kiven sisässä)

Anne Leinonen: Kirjanoita ja Noitakirja 

Maija Haavisto: Perhonen vatsassa 

Nelli Hietala: Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen? 

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia - Runotytön tarina jatkuu 

J. S. Meresmaa: Naakkamestari ja Hämäränsäteet

Jyri Paretskoi: K15 

Tittamari Marttinen: Aurinkoa, Linnea! 

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja 1 ja 2

Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan matkalla maineeseen
Magdalena Hai: Kolmas sisar 

Anna-Riikka Sairio: Milja - Suhdesolmuja ja suitsimista

Salla Simukka: Sytytä valot! - Sammuta valot! 

Essi Ihonen: Ainoa taivas 
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Tusina - Novelleja

Tapani Bagge: Polttava rakkaus
Tuija Takala: Lauralle oikea
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot 
Nemo Rossi: Salainen veljeskunta
Helena Waris: Linnunsitoja ja Vedenkehrääjä

Kaisa Happonen ja Karri Miettinen: Revi se 

Tulossa:

Esko-Pekka Tiitinen: Pikkulinnunrata 27.9.2018
Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström: Zoo! Sydänkohtauksia 4.10.2018
Mervi Heikkilä: Tuulenkala 11.10.2018

Elly Griffiths: Käärmeen kirous #dekkaritiistai

Käärmeen kirous on neljäs Elly Grifftihsin arkeologi Ruth Gallowaysta kertova dekkari, joten ei ole ihme, että Ruthista tuntuu tulleen kuin vanha ystävä. Hänen kuulumisiaan on mukava päivittää puolen vuoden välein ja siinä sivussa muutama arvoituksellinen murhakin ratkeaa kuin ohimennen. Murhatarinat ovat kirjoissa itsenäisiä, eivätkä henkilöiden yksityiselämään liittyvät käänteet ole mahdottomia ymmärtää, vaikkei kaikkia sarjan osia olisi järjestyksessä lukenutkaan. Mukaan voi siis aivan mainiosti hypätä vaikka tästä neljännestä osasta.

Norfolkin poliisi on täystyöllistetty huumeiden salakuljetuksen selvittelyssä. Seudulle suorastaan vyöryy hyvälaatuisia huumeita, mutta kukaan ei tunnu tietävän, mistä ja miten. Samaan aikaan Ruth törmää epäilyttävään kuolemantapaukseen yksityisessä museossa, jossa on tarkoitus avata omistajan esivanhempien sukuun kuuluneen 1300-luvulla eläneen piispan arkku. Arkun vierellä makaa verissään museon kuraattori, joka kuolee matkalla sairaalaan. Kuolinsyy paljastuu luonnolliseksi, mutta paikalle saapuneen komisario Nelsonin mielestä muutamakin tapaukseen liittyvä yksityiskohta vaikuttaa epäilyttävältä.

Smith-museon omistaa upeaa hevostilaa lähistöllä pyörittävä lordi Smith. Käy ilmi, että museossa säilytetään lordin isoisoisän aikoinaan Australiasta tuomia aboriginaalien luita ja kalloja, joita on pyydetty palautettaviksi oikeille leposijoilleen. Lordi suhtautuu vaatimuksiin kuitenkin jyrkän kielteisesti. Juuri kummoisiakaan tutkimuksia ei käynnistetä, eihän ole murhaakaan, mutta sitten hevostilalla tapahtuu toinen yllättävä kuolemantapaus. Jotain outoa on meneillään. Tilanne tuntuu riistäytyvän kaikkien hallinnasta, kun poliisin miesvahvuus yllättäen verottuu äkillisen ja vakavan sairastapauksen vuoksi.

Ruthin pikkutyttö Kate on nyt vuoden ikäinen, mutta Ruth tuntee edelleen olevansa äitinä untuvikko. Eihän hän osaa tehdä edes kunnollisia perunaleimasimia! Olisi myös mukavaa, jos voisi joskus jakaa edes viikonloppunsa jonkun kanssa. Tilannetta mutkistaa, että Katen isän vaimo on saanut selville totuuden lapsesta. Ruthin ja Nelsonin välit ovat kovin jännitteiset. Naapuriin tupsahtaa Bob Woonunga suoraan Australiasta tuoden mukanaan sekä tervetullutta elämää autiolle rannalle että jotain outoa, jota Ruth ei aivan osaa nimetä. Onko Bob naapurina uhka vai mahdollisuus?

Museoon ja ratsutilan kuolemantapausten ympärillä on kovin paljon hämmentäviä yksityiskohtia. Mitä lordin itsellinen vaimo puuhailee iltaisin? Miksi poika Randolph ärsyttää isäänsä niin kovasti? Miksi tytär Caroline ei uskalla pyytää palkankorotusta? Miksi hevosilla tuntuu jatkuvasti olevan ähky? Oliko piispa Antoninella jokin salaisuus? Miten joka puolelta esiin tunkevat käärmeet liittyvät kaikkeen?

Kaikki yksityiskohdat loksahtavat lopulta siististi paikoilleen ja langanpäät solmitaan, mutta kovin aktiivista roolia Ruthilla tai edes Nelsonilla ei lopulta ole arvoitusten ratkaisemisessa. Cathbadilla on jälleen kummallisesti sormensa pelissä, kun tarvitaan apua henkimaailman rajoilta, mutta eipä sekään haittaa. Yliluonnollisiin ilmiöihin ei Ruthkaan suostu uskomaan, joten lukijakin saa vapaasti itse päättää, mikä on ’totta’.

Käärmeen kirous on tuttua Elly Griffithsiä ja Ruth Gallowayta: leppoisaa, viihdyttävää ja nopeasti alas solahtavaa. Jään tyytyväisenä odottelemaan seuraavaa osaa.

Elly Griffiths: Käärmeen kirous (A Room Full of Bones)
Suomennos Anne Lönnroth.
Tammi, 2018. 331 sivua.

Arvostelukappale.

Ruth Galloway -sarja:

Risteyskohdat
Januksen kivi
Jyrkänteen reunalla

#dekkaritiistai-sarja:

Arttu Tuominen: Silmitön
Antti Tuomainen: Palm Beach Finland
Fiona Barton: Leski
Tuomas Nyholm: Leijona
JP Koskinen: Kannibaalien keittokirja
Jaakko Melentjeff: Hukkuneet
Lone Theils: Runoilijan vaimo
Ane Riel: Pihka 
Arne Dahl: Rajamaat
Marko Immonen: Murhapaikanhakijat
Max Seeck: Mefiston kosketus
Matti Laine: Pahuuden hinta
Seppo Jokinen: Vakaasti harkiten
Timo Saarto: Kevään varjo
Eppu Nuotio: Myrkkykeiso ja Anopinhammas

Eva Frantz: Sininen huvila

Ann Rosman: Sukellus syvyyksiin
Marko Kilpi: Undertaker 1 ja 2
Ari Räty: Varjomies
Jasu Rinneoja: Paha silmä
Matti Laine: Tappajan vaisto
Tapani Bagge: Aavehevosen arvoitus (lastendekkari)
Elly Griffits: Käärmeen kirous

Taru Anttonen ja Milla Karppinen: Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) + ARVONTA!

Elena Favillin ja Francesca Cavallon Iltasatuja kapinallisille tytöille (Good Night Stories for Rebel Girls) oli viime vuonna Suomessa ihan kohtalainen menestys ja maailmalla vielä suurempi ilmiö. Teokseen on jo tehty jatko-osakin, joka ilmestyy myös suomeksi tänä syksynä. Kirjassa kerrotaan iltasatumuodossa sadan itsenäisen, rohkean ja päättäväisen naisen tarinat värikkäin kuvin höystettynä. Ideana on rohkaista nykyajan pieniä tyttöjä unelmiensa saavuttamisessa.

Suomalaiset kustantamot ovat tarttuneet ideaan innolla, ja tänä syksynä on ilmestynyt peräti kolme samaa ideaa hieman eri tavoin varioivaa teosta. Kaksi niistä on Favillin ja Cavallon teoksen suomennoksen julkaisseen S&S:n kustantamia eli Ida Salmisen Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa ja Elina Tuomen Itsenäisiä naisia: 70 suomalaista esikuvaa.

Kolmas teos on Into-kustantamon kautta julkaistu mutta joukkorahoituskampanjalla rahoitettu Taru Anttosen ja Milla Karppisen toimittama Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille). Osallistuin keväällä itsekin tämän teoksen mesenointiin muistaakseni 25-30 euron panoksella, ja siitä vastineeksi sain kirjan käsiini uunituoreena. Rahoituskampanjaan osallistui kaikkiaan 725 mesenaattia erikokoisilla summilla.

Melkoista joukkovoimaa on käytetty myös itse teoksen toteutuksessa. 62 naisen tarinat kertoo yhteensä 24 kirjoittajaa ja kuvituksista vastaa 41 eri kuvittajaa. Nimilistan perusteella kaikki tekijätkin ovat naisia. Teoksen nimilistat muuten kummastuttavat, sillä ne on aakkostettu erikoisesti. Esiteltävät naiset on aakkostettu etunimen mukaiseen aakkosjärjestykseen. Kirjan takaosasta löytyvät tekijä- ja mesenaattiluettelot taas on aakkostettu sukunimen mukaiseen järjestykseen mutta painettu niin, että henkilön etunimi on kuitenkin ensin. Perinteisempään tyyliin tottuneelle nämä tavat ovat melkoisen hankalakäyttöisiä.

Meeri Koutaniemen muotokuva Annika Pitkänen.

Teoksen rakenne on kuitenkin selkeä ja ilme raikas. Jokaisen tarinan päähenkilöstä on laadittu värikäs muotokuva, taideteos, jolla virittäydytään tunnelmaan. Sitä seuraa kahden sivun mittainen tarina päähenkilöstä. Tekstissä kerrotaan esimerkiksi esitellyn henkilön lapsuuteen liittyvä tarina, mutta voidaan keskittyä enemmän myös varsinaiseen uraan tai johonkin sen yksityiskohtaan. Lopussa on vielä sivu, jossa on henkilöön liittyvä motto tai lainaus sekä lyhyt faktaluettelo, johon on poimittu tärkeimpiä saavutuksia, esimerkiksi palkintoja uran varrelta.

Teokseen on selvästikin halutta valita hyvin monipuolinen kattaus esikuviksi kelpaavista suomalaisnaisista. Osa valinnoista on tietysti itsestäänselvyyksiä, joita ei vain voi ohittaa, kuten Minna Canth, Aurora Karamzin tai Tarja Halonen. Mutta ilahduttavan moni oli ainakin minulle entuudestaan tuntemattomampia ja myös aivan kokonaan uusia nimiä. En esimerkiksi ollut koskaan kuullutkaan Rosa Emilia Claysta, joka adoptoitiin suomalaiseen perheeseen Ambomaalta 1800-luvun lopussa ja joka kouluttautui opettajaksi ja muutti myöhemmin Yhdysvaltoihin. Tämä elämäntarina olisi vallan upea romaanin tai elämäkerran aihe!

Liisi Oterman muotokuva Maija Hurme.

Itselläni ei ole kotona sopivaa koelukuyleisöä, joten en osaa sanoa, miten kirjan tarinat toimisivat esimerkiksi oikeina iltasatuina ääneen luettuina. Syntyykö näistä perheissä keskustelua? Kannustavatko tarinat lapsia toteuttamaan omia ammatinvalinta- tai harrastushaaveitaan? Toivottavasti. Itse huomasin välillä lukevani teosta aikuistietokirjamaisesti ja ärsyyntyväni, kun kiinnostavista henkilöistä kerrottiin niin vähän. Oli pakko muistutella itseään, että en ole ihan kohderyhmää enää.

Lisätiedon kaipuu ei ole huono juttu, päinvastoin. Clayn tarinan ohella mieleen jäi hauskasti kerrottu tarina maanmittausinsinööri Sirkka Liakasta (1908 – 1999). Kunnioitusta en voi myöskään olla tuntematta palopelastaja Sari Rautialaa kohtaan. Kumpikin, sekä Liakka että Rautiala, tekevät hyvin arkista työtä, mutta ovat olleet, ja Rautiala on edelleenkin, tienraivaajia arkisen työnsä ansiosta, siitä sen kummempaa numeroa tekemättä.

Kirjan henkilö- ja tekijäluettelot löytyvät kustantamon sivuilta.

Taru Anttonen ja Milla Karppinen, toim.: Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille)
Into 2018. 256 s.

Ostettu.

***

Arvonta!
Into-kustantamo on ystävällisesti luvannut yhden kappaleen Sankaritarinoita tytöille -teosta arvottavaksi blogini seuraajien kesken. Jos siis kiinnostuit kirjasta tai Sinulla olisi vaikka mielessä joku, jolle haluaisit sen antaa lahjaksi, ilmoita kiinnostuksesi alla kommentissa. Arvon kirjalle uuden omistajan keskiviikkona 19.9.2018 klo 18 mennessä osallistuneiden kesken. Jätä kommenttiin myös jokin vinkki, miten saan Sinuun yhteyden, mikäli onni suosii (s-postiosoite, Twitter-tili tms.).

Kiitokset Into-kustantamolle ja onnea arvontaan!
***
Lämpimät kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille! Arpaonni suosi tällä kertaa Salli M:aa. Onnea ja lukuiloa!

Helena Waris: Linnunsitoja ja Vedenkehrääjä #nuortenkirjatorstai

Moninkertaisesti palkittu kirjailija Helena Waris on kirjoittanut (tai ainakin julkaissut) pääasiassa fantasiaromaaneja, joista olen harmillisesti lukenut vasta Vuoren. Pohjankontu-trilogia on jo pitkään odotellut hyllyssäni sopivaa lukurakoa. Vuonna 2015 ilmestynyt ja yhdessä Janne Nykäsen kanssa kirjoitettu Entropia on ymmärtääkseni Wariksen ensimmäinen dystopiaksi luokiteltava teos. Samalla dystopialinjalla Waris on jatkanut teoksissaan Linnunsitoja (2017) ja sen uunituoreessa jatko-osassa Vedenkehrääjä.

Näihin helmiin törmäsin #nuortenkirjatorstai-projektini merkeissä, kuinkas muuten. Merkitsin Vedenkehrääjän muistiin Otavan syksyn kirjojen luettelosta, jossa se on luokiteltuna osastoon ’Nuorille aikuisille ja teineille’ ja varustettu ikäsuositusmerkinnällä 16+. Taas kerran mietin kirjoja lukiessani, onko näissä luokitteluissa mitään järkeä. Sekä Linnunsitoja että Vedenkehrääjä ovat laadukkaita scifiin taittavia dystopioita, joiden luokittelu ’vain’ nuorten aikuisten romaaneiksi on kyllä huutava vääryys. Huomatkaa toki, että en tässä mitenkään vähättele nuortenkirjallisuuden arvoa, päinvastoin. Tarkoitan vain, että merkittävä osa potentiaalisista lukijoista todennäköisesti karsiutuu tämän perusteella. Toivottavasti olen tässä asiassa kuitenkin väärässä.

Vedenkehrääjä on Linnunsitojan jatko-osa, jossa minäkertoja-päähenkilö on vaihtunut. Samalla saadaan myös aiempiin tapahtumiin uutta näkökulmaa. Teokset sijoittuvat johonkin tarkemmin määrittelemättömään lähitulevaisuuteen ja maailmaan, jossa on epämääräisiä viitteitä omastamme. Täydellistä varmuutta lukijalle ei kuitenkaan tästä anneta. Tunnettu maailma muodostuu neljästä mantereesta, jotka on nimetty pääilmansuuntien mukaan. Eteläisellä mantereella sijaitsee Ammabar valtavan laajenevan hiekka-aavikon pohjoisreunalla. Pohjoisella mantereella vallitsee ikuinen talvi.

Nimihenkilöt Zemi eli Linnunsitoja ja Saz eli Vedenkehrääjä ovat kotoisin Itämantereelta ja sen edustalla sijaitsevalta majakkasaarelta. Itämanner on Koneiden hallitsema Kuiluiksi jaettu alue. Kuilut ovat valtavia maanalaisia tai kuvuilla katettuja alueita, joissa ihmiset asuvat tiiviinä yhdyskuntina. Majakkasaarella asustava yhdyskunta muodostuu muutamista konevastaisista kapinallisista. Zemi pakenee Kuilusta saarelle veljensä Jesberin järjestämänä. Jesber kuitenkin pettää lupauksensa eikä tule Zemin mukaan vaan lähettää sijalleen ystävänsä Thomin.

Waris avaa romaanin maailmaa hyvin niukasti, ja lukija saa koota vähät palaset matkan varrelta. Jostain syystä ihmiset ovat luovuttaneet päätäntävallan asioista Koneille eli jonkinlaisille supertietokoneille tai tekoälyille. Ainakin yhtenä keskeisenä syynä on ilmeisesti ollut ilmastonmuutos, jota vastaan käydyn taistelun ihmiset ovat hävinneet tai ainakin häviämässä. Koneilla sen sijaan tuntuu olevan jonkinlainen mahdollisuus auttaa ihmiskuntaa selviytymään tilanteesta. Hinta on kuitenkin kallis - vapaus.

Kaikki eivät ole suostuneet alistumaan, vaan ovat vapaaehtoisesti luopuneet oikeudestaan kuulua Koneiden hallitsemaan järjestäytyneeseen ja turvalliseen yhteiskuntaan. Tällaisia ihmisiä asustaa merenrannoilla ja saarilla, jotka vähitellen ovat katoamassa nousevan veden alle. Vain osa näistä ulkopuolelle jääneistä on aktiivisia konevastaisen vastarintaliikkeen jäseniä. Majakkasaarella on siis kuitenkin pieni vastarintaliikkeen solu, jota johtaa itsevaltiaana Saz-niminen nuorukainen.

Zemi heitetään tälle saarelle keskelle yhteisön sisäisiä juonitteluja ja mutkikkaita ihmissuhdekuvioita, joihin tuo oman mausteensa ulkopuolinen uhka. Viisivuotias orpotyttö Miu kiintyy Zemiin, joka yllätyksekseen alkaa itsekin pitää lapsesta. Yhtä yllättävää Zemin mielestä on, että hän huomaa viihtyvänsä saarella hoidettavien kirjekyyhkyjen parissa. Kyyhkyset ovat ainoa viestintäkeino, jota Koneet eivät pysty valvomaan. Koneiden muodostama uhka on kuitenkin todellinen, ja Linnunsitoja päättyy yhteisön kannalta hyvin epävarmaan tilanteeseen, mutta Zemin tarinassa tuntuu lopussa pilkahtavan pienen pieni valonsäde. Ehkä kaikki vielä kääntyy paremmaksi.

Tiivis ja niukka (170 sivua) mutta maailmaltaan arvoituksellinen ja rikas Linnunsitoja toimii itsenäisenä teoksena, mutta vieläkin niukemmassa Vedenkehrääjässä tarina siis jatkuu, vaikkakin toisesta näkökulmasta. Luin kirjat peräkkäin parissa illassa, ja lukiessani olin iloinen, että olin Linnunsitojan lukenut ennen Vedenkehrääjään tarttumista. Toisaalta Wariksen tarina on edelleen monin paikoin niin repaleinen ja viitteellinen, etten epäile Vedenkehrääjän toimivan myös itsenäisenä teoksena ihan hyvin. Ehkä kirjoja on tulossa vielä lisääkin? Toivottavasti, sillä moni asia jää kutkuttavasti avoimeksi tässäkin.

Vedenkehrääjän alussa tavataan Saz, joka on saapunut meren taakse Ammabariin. Saz ja Ines ovat lähteneet majakalta suorittamaan epätoivoista tehtävää, ja nyt Saz etsii kaupungista vanhaa ystäväänsä ja Miun isää Maximiliania. Mies on kuitenkin kadonnut jonnekin valtavan mantereen etäiseen kolkkaan, eikä kukaan tunnu haluavan kertoa, minne ja miksi. Saz hallitsee vain kuilujenkieltä, jota taas ammabarilaiset osaavat vähän ja huonosti. 

Lopulta Saz saa yhteyden ystäväänsä. Tämä antaa puhelimessa hyvin kryptiset toimintaohjeet, mutta pian Saz on matkalla mantereen halki kiitävässä junassa pukeutuneena muinaiseen vedenkehrääjien virka-asuun. Jo matkalla merkit mantereen tilasta ovat huolestuttavia, eivätkä uutiset parane Sazin saavuttua perille. Onko kaikki jo menetetty? Kumpi tapahtuu ensin, tekoälyn lopullinen vallankaappaus vai totaalinen luonnonkatastrofi?

Näiden teosten lukeminen oli hieno kokemus. Tarina on, kuten sanottu, muodoltaan hyvin niukka ja repaleinen. Henkilöistä ja miljööstä on hankala saada kunnon otetta, mutta siitä huolimatta tai juuri siksi lukiessani mielessäni pyöri monenlaisia ajatuksia ja rakentelin erilaisia skenaarioita siitä, mihin milläkin paikalla ja tapahtumalla viitataan ja miten kaikki liittyy nykyhetkeen ja -maailmaan. Luin Linnunsitojan lopusta kirjailijan kiitokset ennen kirjan aloittamista, joten majakkasaari näyttäytyi mielessäni ihan oikeana tunnettuna majakkana ja saarena. Vaikka tarinat ovat lyhyitä ja henkilötkin jäävät jollain tavalla etäisiksi, huomasin kiintyväni heihin nopeasti. Enemmän kuin mielelläni tapaisin Mezin vielä uudelleen.

Ikäsuositus 16+ lienee oikeansuuntainen, sillä pienehköstä sivumäärästään huolimatta teokset eivät ole kaikkein helppolukuisimpia. Lukemaan tottuneet nuoremmatkin voivat näihin silti huoletta tarttua. Lukioikäisille nämä ovat oivallista luettavaa ja tarjoavat esimerkiksi koulukäytössä monenlaista pohdittavaa ympäristökatastrofeista tekoälyyn ja rakkaudesta lojaaliuteen. Mutta kuten sanottu, nämä ovat upeita teoksia, joille toivoisi mahdollisimman laajaa lukijakuntaa.

Helena Waris: Linnunsitoja
Otava 2017. 170 s.

Ostettu.

Helena Waris: Vedenkehrääjä
Otava 2018. 157 s.

Arvostelukappale.

Kannet Sami Saramäki.

#nuortenkirjatorstai-sarja:

Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski

Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

Sanna Heinonen: Noland

Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus 
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika 
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä 

Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä 
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie 

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Mervi Heikkilä: Revonpuro 

Anders Vacklin ja Aki Parhamaa: Beta. Sensored Reality 1

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät 

Veera Salmi: Saari 

Sini Helminen: Veden vallassa (ja Kaarnan kätkössä sekä Kiven sisässä)

Anne Leinonen: Kirjanoita ja Noitakirja 

Maija Haavisto: Perhonen vatsassa 

Nelli Hietala: Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen? 

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia - Runotytön tarina jatkuu 

J. S. Meresmaa: Naakkamestari ja Hämäränsäteet

Jyri Paretskoi: K15 

Tittamari Marttinen: Aurinkoa, Linnea! 

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja 1 ja 2

Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan matkalla maineeseen
Magdalena Hai: Kolmas sisar 

Anna-Riikka Sairio: Milja - Suhdesolmuja ja suitsimista

Salla Simukka: Sytytä valot! - Sammuta valot! 

Essi Ihonen: Ainoa taivas 
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Tusina - Novelleja

Tapani Bagge: Polttava rakkaus
Tuija Takala: Lauralle oikea
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot 
Nemo Rossi: Salainen veljeskunta
Helena Waris: Linnunsitoja ja Vedenkehrääjä

Tulossa:

Kaisa Happonen ja Karri Miettinen: Revi se 20.9.2018
Esko-Pekka Tiitinen: Pikkulinnunrata 27.9.2018

Nemo Rossi: Salainen veljeskunta #nuortenkirjatorstai

Salaisessa veljeskunnassa (Arkeomysteeri 5) heitetään hyvästit Nemo Rossin sankareille eli Roomassa asuville suomalaisnuorille Silvalle, Kaiukselle ja Leolle. Ystävykset (Silva ja Kaius ovat kaksoset) ovat aikuisuuden kynnyksellä ja epävarman tulevaisuuden edessä. Viimeistä lukiovuottaan käyvä Leo pohtii, lähteekö koulun päätyttyä perheen mukana Suomeen vai jääkö Italiaan. Kummassakin tulevaisuus on yhtä totaalisesti hämärän peitossa. Myös Kauis miettii ammatinvalintaansa. Aiemmat suunnitelmat tutkijanurasta alkavat näyttää yhä vähemmän houkuttelevilta, mutta mitä muutakaan voisi tehdä?

Lisämurheita aiheuttavat sydämenasiat. Leo on ollut jo vuosia rakastunut Silvaan, mutta tämä tuntuu suhtautuvan ajatukseen muusta kuin ystävyydestä torjuvasti. Nyt nuorten käymään kansainväliseen kouluun on tullut lipevä ja komea argentiinalaisnuorukainen, joka ei peittele kiinnostustaan vaaleaan suomalaistyttöön. Ujo Leo kärvistelee epätoivoisen rakkautensa kynsissä.

Mutta kyllä Salaisessa veljeskunnassakin sentään on kosolti seikkailua ja toimintaa. Tällä kertaa tosin on kyse ennemminkin joukosta hämmentäviä huhuja, huvittaviakin väärinkäsityksiä ja petoskuvioita kuin varsinaisia rikoksia. Useampi juonilanka kietoutuu kunnon vyyhdiksi, jonka solmuja auotaan melkoisen rajuinkin keinoin Rooman liepeillä sijaitsevalla arkeologisella kaivauksella ja keskellä yötä, luonnollisesti.

Kaius ja Silva haluavat selvittää, millä menetelmillä suosittuja kummituskierroksia kaupungissa vetävä firma toteuttaa retkillä aistittavat henkimaailmaan liittyvät ilmiöt. Kierrokset ovat mitä ilmeisimmin tuottoisa bisnes, jossa rahastetaan hyväuskoisia turisteja. Selvitellessään kummitusten oikeaa olemusta nuoret törmäävät vanhaan viholliseensa taannoiselta Kreikan-seikkailultaan. Jotain hämäräpuuhia on jälleen selvästikin menossa.

Silvan ja Kaiuksen isän vanha ystävä historianopettaja Ovaskainen on saanut työpaikan nuorten koulusta. Erään Forum Romanumilla vedetyn oppitunnin aikana amerikkalainen turistipariskunta päättelee, että Ovaskainen on ulkomaalainen professori, joka on selvittänyt kuuluisan mutta perusteellisesti tuhat viisisataa vuotta sitten kadonneen juutalaisten pyhän kultaisen kynttelikön eli menoran olinpaikan. Todellisuudessa Ovaskaisella ei ole mitään tekemistä menoran kanssa, mutta tämä on yksi juonen väärinkäsityksistä, jotka johtavat lopulta melkoisiin selkkauksiin.

Eikä siinä siis vielä todellakaan kaikki. Tutkijanurallaan pettynyt tohtori Ilaria Ferrero on herätellyt henkiin salaperäisen tritonistien veljeskunnan. Sen ideana on tarjota huolella valikoidulle jäsenkunnalleen salattua tiedon valoa. Veljeskunnan salaperäisen jäsenvihkimystilaisuuden lähestyessä ilmapiiri sähköistyy, kun leviää tieto, että tunnetun 1500-luvulla eläneen tritonistiveljen filosofimunkki Giordano Brunon kadonneeksi luultu käsikirjoitus olisi myytävänä. Valitettavasti veljeskunnan varat eivät riitä kallisarvoisen käsikirjoituksen lunastamiseen, mutta kenties joku varakkaista noviiseista voisi ojentaa auttavan luottokorttinsa…

Valonheittimin valaistulla kaivauksella kaikki juonilangat siis riemastuttavasti risteävät ja osalle osallisista valkenee ainakin jonkinlainen totuus. Nuoret suomalaissankarit joutuvat turvautumaan poikkeuksellisiin keinoihin selviytyäkseen kiipelistään, ja lisäksi saadaan yllättävää taustatukea Guardia di Financalta ja luutnantti Uffalta.

Hieman haikealta tuntuu heittää hyvästit näille reippaille suomalaisnuorille, jotka ovat omien taitojensa ja neuvokkuutensa ansiosta selvinneet yhdessä monesta kiperästä tilanteesta ja saaneet häikäilemättömät roistot käpälälautaan tai jättäneet nämä ainakin nuolemaan nolosti näppejään. Mutta kirja kirjalta sankarikolmikko on saanut ikävuosia lisää, joten nyt on tullut aika lopettaa. Nemo Rossin kiehtovasti kuvaamaa Roomaa tulee ikävä myös. Kiitos kuitenkin, että näin pitkän matkan ja näin monta seikkailua saimme yhdessä kokea!

Nemo Rossi: Salainen veljeskunta
Myllylahti 2018. 236 s.

Arvostelukappale.

Haastattelen Nemo Rossia eli Mika Rissasta ja Juha Tahvanaista Turun kirjamessuilla lauantaina 6.10.2018. Otsikkomme on Salainen veljeskunta – viihdyttävää tietoa ja vauhdikasta jännitystä nuorille. Lämpimästi tervetuloa kuuntelemaan! Mielelläni otan vastaan kysymysvinkkejä haastattelua varten, eli jos mieltäsi askarruttaa jokin Arkeomysteeri-sarjaan liittyvä kysymys, jätä se kommentteihin.

Arkeomysteeri-sarja:

Rooman sudet
Mafian linnut
Jumalista seuraava
Viimeinen etruski
Salainen veljeskunta

#nuortenkirjatorstai-sarja:

Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski

Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

Sanna Heinonen: Noland

Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus 
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika 
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä 

Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä 
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie 

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Mervi Heikkilä: Revonpuro 

Anders Vacklin ja Aki Parhamaa: Beta. Sensored Reality 1

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät 

Veera Salmi: Saari 

Sini Helminen: Veden vallassa (ja Kaarnan kätkössä sekä Kiven sisässä)

Anne Leinonen: Kirjanoita ja Noitakirja 

Maija Haavisto: Perhonen vatsassa 

Nelli Hietala: Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen? 

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia - Runotytön tarina jatkuu 

J. S. Meresmaa: Naakkamestari ja Hämäränsäteet

Jyri Paretskoi: K15 

Tittamari Marttinen: Aurinkoa, Linnea! 

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja 1 ja 2

Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan matkalla maineeseen
Magdalena Hai: Kolmas sisar 

Anna-Riikka Sairio: Milja - Suhdesolmuja ja suitsimista

Salla Simukka: Sytytä valot! - Sammuta valot! 

Essi Ihonen: Ainoa taivas 
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Tusina - Novelleja

Tapani Bagge: Polttava rakkaus
Tuija Takala: Lauralle oikea
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot 
Nemo Rossi: Salainen veljeskunta