Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjaan
ilmestyy tänä keväänä jo seitsemäs osa Sotaleski.
Syksyllä 2016 olin kuuntelemassa Enni Mustosta, jonka silloin uutta Ruokarouva-romaania käsiteltiin Turun kirjamessujen lukupiirissä.
Muistelen, että silloin Mustonen huojensi yleisön mieltä lupaamalla, että
eiköhän sarjaan vielä viideskin osa ole tulossa. Ilmeisesti Ruokarouvan tytär oli silloin kirjailijan
työstettävänä ja kenties Taiteilijan
vaimon ideakin jo syntynyt.
Mikä ettei sarja jatkuisi, sillä erittäin karkeankin
näppituntuman perusteella sen kuutta ensimmäistä osaa on myyty eri formaatteina
yhteensä ainakin 200 000 kappaletta. Parhaillaan käytössä olevien tietojen
mukaan, kun vuoden 2018 bestseller-tilastoa ei vielä ole julkistettu, sarjan
myynti on kasvanut tasaisesti osa osalta, ja vuonna 2016 ilmestynyttä Ruokarouvaa myytiin kovakantisena
32 600 kappaletta ja pokkarina seuraavana vuonna 12 600 kappaletta.
Vuonna 2018 ilmestynyt Taiteilijan vaimo
keikkui jälleen Mitä Suomi lukee
-listan kärjessä huhti- ja toukokuussa ja pysyi listalla syyskuuhun asti. Ei
siis ihme, että Sotaleski on Otavan
kevään 2019 kirjakatalogissa kunniapaikalla eli ensimmäisellä sivulla ja että
kirjastojen varausjonot venyvät kunnioitettavan pitkiksi.
Itse hyppäsin hetkeksi sarjan kyytiin edellä mainitun Turun
kirjamessujen lukupiirin takia, koska sain sinne kutsun. Luin siis ensimmäiseksi
sarjan neljännen osan ja tykästyin jälleen Mustosen tyyliin. Vilpittömästi
päätin, että sarja on luettava kokonaan alusta alkaen, ja päätökseni tueksi
haalin puuttuvat osat sarjasta hyllyyni. Aie pysyi kuitenkin aikeena, kunnes
viime vuoden lopulla huomasin, että koko sarja (silloin siis kuusiosainen) oli
julkaistu myös äänikirjoina. Hankin ne itselleni (kiitos Elisa Kirjan loistavat
tarjoukset!) ja raivasin tilaa kuuntelulistallani. Viimeinkin kaikki oli
valmista kunnon kuunteluputkelle!
Kunnon putkihan siitä tulikin! Kun olin alkuun päässyt, en
enää malttanut lopettaa. Kuuntelin myös jo aiemmin lukemani Ruokarouvan oikeassa välissä, vaikka
aloittaessani ajattelin, että voin hypätä sen yli. En siis malttanutkaan!
1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kulttuurielämän seuraaminen arkiaskareissa
puurtavan palvelusväen ja niin sanottujen tavallisten ihmisten silmin oli aivan
liian koukuttavaa.
Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan idea on nimensä mukainen. Neljän
ensimmäisen osan päähenkilö ja minäkertoja on Ida Eriksson -niminen nuori nainen.
Paimentyttö-kirjassa sipoolainen Ida
jää kolmetoistavuotiaana orvoksi, kun äiti kuolee keuhkotautiin. Isä on kuollut
työtapaturmassa jo aiemmin. Äidin eläessä Ida on työskennellyt maatilalla
paimentyttönä, mutta orvoksi jäätyään hän päätyy Östersundomin kartanon navettapiiaksi.
Kirjan nimi on siis hieman harhaanjohtava, koska paimenessa Ida ehtii olla vain
parin sivun verran ihan alussa.
Karjapiikana Ida päätyy nopeasti kartanon karjakkoneidin
suojelukseen ja suorittaa jossain vaiheessa tämän sysäämänä rippikoulun sekä
suomeksi että ruotsiksi. Karjakko myös vihkii Idan kirjallisuuden saloihin
lahjoittamalla tälle ensimmäiset omat kirjat. Navettatöistä Ida oppii nopeasti
kaiken mahdollisen. Sitten kohtalo puuttuu peliin ja muutaman rivakan juonenkäänteen
jälkeen Ida päätyy niin sanotuksi pikkupiiaksi professori Sakari Topeliuksen talouteen Björkuddeniin.
Topeliuksen perheessä kuluu useita vuosia. Ida oppii taloustyöt
ja vastaa jossain vaiheessa ruuanlaitosta ja ohessa myös Topeliuksen imeväisikäisten
lastenlapsien hoidosta. Työtä siis riittää aamuvarhaisesta iltamyöhään ja vielä
siihen väliinkin pahimpina aikoina. Palkkaa Ida alkaa saada vasta viisitoista
täytettyään, eivätkä työehdot sen jälkeenkään kovin kummoisilta vaikuta. Omaa
rahaa ei juuri ole, eikä se vähä mitä on, riitä edes kunnon vaatteisiin.
Ida ei kuitenkaan valita, vaan tekee työnsä ahkerasti ja
huolellisesti. Uskollisesti hän passaa koko talonväen ja vähitellen professori
Topeliuksesta tulee hänelle hyvin rakas. Perheen mukana hän pääsee osalliseksi
monesta kulttuurihetkestä. Esimerkiksi Topeliuksen syntymäpäiviä saapuu
viettämään koko suomalainen kulttuurieliitti, juhlittiinpa niitä sitten kotona
Sipoossa tai Helsingissä. Ida otetaan mukaan myös Tukholman-matkalle. Ida näkee
ja kuulee paljon, tapaa mielenkiintoisia ihmisiä, mutta on aina kuitenkin
selvästi palveluskuntaa ja siten syrjässä.
Henkilökohtaista elämää herrasväen palvelusväellä ei juuri
ole, kun lähes kaikki aika on isäntäväen käytössä. Harvat vapaahetket on
käytettävä huolellisesti. Ida tutustuu jo kartanossa kuskipoika Eliakseen,
mutta nuorten keskinäiset välit jäävät vielä hyvin hapuilevalle asteelle.
Topeliuksen kuoleman jälkeen (v. 1898) Björkuddenin talous
hajosi ympäri maata ja osin ulkomaillekin. Onnekkaiden sattumusten seurauksena Ida
pestataan lastenhoitajaksi Aino ja Jean Sibeliuksen talouteen. Tästä vaiheesta
kerrotaan sarjan toisessa osassa Lapsenpiika.
Sibeliukset asuivat tuossa vaiheessa vielä Helsingissä, mutta asuntoa
maaseudulta etsittiin jo kiivaasti. Kirjan loppupuolella perhe palveluskuntineen
asettuukin Keravalle vuokralle Mattilan taloon Eskelisten maatilan maille.
Elämä Sibeliusten taloudessa ei ole todellakaan pelkkää
ruusuilla tanssimista palvelusväenkään silmin. Lastenhoidon lisäksi Ida vastaa
pitkälti myös talouden ruokahuollosta, mikä ei kaupungissa olekaan niin
yksinkertaista kuin maalla. Kaikki tarvikkeet polttopuista alkaen on hankittava
ostamalla, eivätkä Sibeliusten raha-asiat ole suinkaan hyvällä tolalla. Taiteilijaperheessä
suhtaudutaan muutenkin maallisiin arkiasioihin kovin ylimalkaisesti, eikä
esimerkiksi Idan pestiasioita saati palkanmaksua saada tolalleen ennen kuin säveltäjäherran
anoppi Elisabeth Järnefelt tulee ja
laittaa asiat kuntoon. Silti Ida joutuu jopa lainaamaan säästönsä isäntäväelle,
jotta pahimmasta päästään yli.
Helsingissä Ida kohtaa uudelleen myös Eliaksen, ja nuorten
välit lämpenevät merkittävästi. Sibeliusten muutto maalle sotkee kuitenkin
parin suunnitelmat. Lisäksi Eliaksella tuntuu olevan tulevaisuudesta hieman
toisenlaiset ajatukset kuin Idalla. Keravalla Ida huomaa saavansa myös uuden
kosijan. Riuskalla, työteliäällä ja ilmeisen kauniilla nuorella naisella olisi
ottajia.
Sibeliusten elämää Ida ehtii seurata ja siihen myös osallistua
parin vuoden ajan. Vuonna 1900 Sibeliukset lähtivät Italiaan ja Ida pestautui
taidemaalari Albert Edelfeltin emännöitsijäksi tämän ateljeeasuntoon Helsingin
Elisabetinkadulle (Liisankadulle). Tämä on melkoinen parannus Idan elämässä ja
muodostuu lopulta hänen elämänsä yhdeksi tärkeimmäksi käännekohdaksi. Edelfelt
on ensimmäinen Idan isännistä, joka suhtautuu raha-asioihin palveluskunnan
näkökulmasta asiallisesti, jopa avokätisesti. Ida saa kunnon palkan ja lisäksi
reilusti rahaa käytettäväksi taloudenhoitoon. Rivakka Ida pistääkin oitis
paikat kuntoon ateljeessa ja saa ansaitsemaansa kiitosta.
Elämä taidemaalarin taloudessa poikkeaa muutenkin selvästi
aiemmasta. Työ on kevyempää ja vapaampaa, koska Edelfeltin perhe elää toisaalla
eikä Idan tarvitse järjestää isännän ruokahuoltoa. Maalari on myös paljon
poissa kotoa, ja Ida saa asua ateljeessa yksin pitkiäkin jaksoja. Ihan vapaana
hän ei kuitenkaan ole silloinkaan. Hän päätyy muun muassa tekemään siivousta ja
tarjoilua Edelfeltin äidin ja sisarten talouteen. Lisäksi Ida saa hoitaakseen
Ellan-rouvan uuteen Villa Ekaan asettumisen. Kesät vietetään koko suvun voimin
Haikossa, ja Ida on luonnollisesti mukana.
Helsingissä Ida tutustuu samassa taloudessa asuvaan
ylioppilas Edvard Richteriin, joka vie häntä erilaisiin kulttuuririentoihin.
Uusi maailma avautuu myös, kun Ida löytää kansankirjaston. Vihdoinkin on myös
aikaa lukea!
Mikään ei tietenkään kestä ikuisesti. Idan palvoma isäntä
menehtyy Haikossa vuoden 1905 elokuussa, ja Ida on tilanteessa, josta ei näytä
olevan ulospääsyä. Onneksi kohtalo puuttuu jälleen sopivasti peliin ja niin Ida
päätyy lopulta Tukholmaan, mistä hänet tavataan Ruokarouva-romaanin
alussa vuoden 1914 keväällä. Ida muuttaa kahdeksanvuotiaan Kirsti-tyttärensä
kanssa takaisin Suomeen ja perustaa täysihoitolan Albergaan. (Tästä kerron tarkemmin aiemmassa jutussani.)
Ruokarouvan tytär
-romaani sijoittuu 1920-luvulle Suomeen ja Pariisiin. Se on ensimmäinen kirja,
jossa minäkertojaksi on vaihtunut Idan tytär Kirsti. Näkökulmavaihdos on
nokkela ja antaa sarjalle aivan uutta potkua. Lahjakkaan, kauniin ja reippaan Kirstin
mukana päästään katsomaan monenlaista kulttuurielämää ja tapaamaan
mielenkiintoisia ihmisiä, kuten vaikkapa Olavi
Paavolainen, Coco Chanel ja Ernest
Hemingway!
Kirsti opiskelee yliopistossa ranskanopettajaksi, vaikka
hänen aito mielenkiintonsa suuntautuu enemmän muotiin. Ystävätär Miili on perustanut
Helsinkiin Bulevardille hattukaupan, jossa Kirsti mieluusti auttaa aina kun
vain aikaa on. Vuoden 1924 kesällä Kirsti päätyy mukaan kasvattisisarensa Allin
kanssa pienelle esiintymiskiertueelle, jonka tarkoituksena on kerätä varoja Karjalasta
paenneille nuorille. Alli on nouseva lausujalupaus ja tuntee paljon nuoria
suomalaisia runoilijoita, kuten Yrjö
Jylhän.
Traagistenkin juonenkäänteiden jälkeen Kirsti päätyy vuotta
myöhemmin Pariisiin. Tarkoituksena oli viettää talvi ja kevät Viivi Paarmion
ystävättären seuraneitinä, mutta Kirsti päätyykin ompelijaksi Coco Chanelin
muotitaloon. Pariisissa oleskelu venyy, mutta ei suotta, sillä Kirsti solmii monia
myöhemmin arvokkaiksi osoittautuvia suhteita eli nykytermein verkostoituu. Pariisin
vuodet ovat oivallinen elämänkoulu myös ammatillisesti, sillä Kirsti pääsee
todelliselta aitiopaikalta seuraamaan muotimaailmaa.
Taiteilijan vaimon alkupuolella
Kirsti palaa Suomeen kihlattunsa kera. Hän on vakaasti päättänyt perustaa
Miilin kanssa pariisilaistyyppisen muotihuoneen Helsinkiin. Lukijan sydäntä
kylmää, koska 1930-luvun alun lama näyttää jo tummentavan taivaan. Onneksi
Kirsti ei sitä tiedä. Kieltolaki ja kiristyvä poliittinen ilmapiiri näkyvät
myös Erikssonien arjessa, mutta pääroolissa ovat edelleen arki ja sen askareet.
Miten Kirsti onnistuu yhdistämään vaimon ja myöhemmin äidin roolinsa menestyvän
liikeyrityksen vetämiseen, kun työtä on yllin kyllin?
Kustantajan esittely
pian ilmestyvästä Sotaleski-romaanista
paljastaa, että luvassa on jälleen vajaan kymmenen vuoden hyppy eteenpäin eli
vuoteen 1939. Taiteilijan vaimo näet
päättyy vuoteen 1930.
Mikä tässä sitten vetosi
minuun niin, että lopulta hurahdin täysin ja koen vieläkin vahvoja vieroitusoireita?
Mustonen kirjoittaa tietyllä tavalla hyvin suoraviivaisesti. Tarina etenee kuin
juna lineaarisesti ilman mitään aikatasokikkailuja tai näkökulmavaihdoksia. Minäkertojan
käyttö luo tiettyä intiimiyttä lukijan ja kertojan välille. Kertoja pysyy myös
pitkään samana, Idakin on kokijana neljässä romaanissa ja Kirsti jo kahdessa ja
mitä ilmeisimmin myös seuraavassa kirjassa.
Henkilökuvaus ei ole syvälle luotaavaa vaan lähinnä melko
yksioikoista. Siitä huolimatta huomasin kiintyneeni Idaan kovastikin ja
Kirstistäkin olen alkanut pitää yhä enemmän. Yllättäen tuntui raikkaalta sekin,
että selkeästä työläistaustastaan huolimatta henkilöt kallistuvat kohti oikeaa
reunaa ajan poliittisissa väännöissä. Idan kohdalla tätä tosin perustellaan
hänen puoliksi pohjalaisilla juurillaan. Kirstistä on myös muotoutumassa kunnon
feministi. Tiukka nais- ja lapsinäkökulma onkin sarjassa kiinnostava.
Sarjan perusidea on mainio. Tavallisen ihmisen silmin
päästään siis seuraamaan suomalaisen kulttuurieliitin keskeisimpien henkilöiden
elämää aivan läheltä. Fakta ja fiktio sekoittuvat herkullisesti! Lukijan on
tosin suostuttava nielemään melkoinen määrä yllättäviä juonenkäänteitä, mutta
ainakin minä suostuin niihin lopulta riemuiten. Oikein odotan jo, mitä Sotaleskessä vielä nähdäänkään.
Mikä ehkä henkilöiden moniulotteisuudessa menetetään, se
voitetaan monin verroin ajankuvan tarkkuudessa. Mustonen ei pyri maalailemaan
suuria poliittisia tapahtumia, vaan tuo nekin tarinaan nimenomaan Idan ja Kirstin
arjen kautta. Mustonen kuvaa monenlaista työtä ansiokkaasti. Ida tutustuu siis
navettatyöhön ja lukija pääsee mukaan niin lypsylle kuin poikimiseenkin. Ruoanlaitto,
lämmittäminen, vaatehuolto ja monet muut askareet käydään läpi ja lukijalle avautuu
mielenkiintoinen arki sadan vuoden takaa. Nykyään käden käänteessä hoituvat
asiat vaativat silloin valtavasti aikaa ja vaivaa. Suursiivouksia Ida tekee
lukuisia eri kiinteistöissä ja huusholleissa.
Seinien tomuttamiseen tai hopeiden kiillottamiseen kirjat
eivät minua saaneet innostumaan, mutta sen sijaan hurahdin selvittelemään kirjoissa
esiintyvien oikeiden ihmisten taustoja. Ryntäsin kirjastoon penkomaan
taidehistoriaosastoa ja parhaillaan luen Albert Edelfeltiä ja hänen tuotantoaan
käsitteleviä kirjoja lähes maanisesti. Selvää on, että Mustonen on huolella perehtynyt
taustoihin. Lisäksi minua syyhyttää tarttua ainakin Järnefeltejä, L. Onervaa ja Ville Vallgrenia käsitteleviin
kirjoihin. Tulenkantajiinkin pitäisi perehtyä paremmin. Lukupinot vain
kasvavat! Kirjoissa myös luetaan paljon kirjoja, joten lukuvinkkilista venyy
sitäkin kautta. Ihan mainiota!
Enni Mustonen: Lapsenpiika
Otava 2013. 363 sivua.
Äänikirjan lukija Erja Manto, kesto 12 h 14 min.
Painettu kirja arvostelukappale, äänikirja ostettu.
Enni Mustonen: Lapsenpiika
Otava 2013. 363 sivua.
Äänikirjan lukija Erja Manto, kesto 12 h 14 min.
Painettu kirja arvostelukappale, äänikirja ostettu.
Enni Mustonen: Lapsenpiika
Otava 2014. 368 sivua.
Äänikirjan lukija Erja Manto, kesto 12 h 3 min.
Painettu kirja arvostelukappale, äänikirja ostettu.
Enni Mustonen: Emännöitsijä
Otava 2015. 477 sivua.
Äänikirjan lukija Erja Manto, kesto 15 h 3 min.
Painettu kirja lahja ystävältä, äänikirja ostettu.
Enni Mustonen: Ruokarouva
Otava 2016. 429 sivua.
Äänikirjan lukija Erja Manto, kesto 14 h 2 min.
Painettu kirja arvostelukappale, äänikirja ostettu.
Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär
Otava 2017. 496 sivua.
Äänikirjan lukija Erja Manto, kesto 18 h 33 min.
Painettu kirja ostettu käytettynä, äänikirja ostettu.
Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo
Otava 2018. 429 sivua.
Äänikirjan lukija Erja Manto, kesto 15 h 20 min.
Äänikirja ostettu.
Otava 2014. 368 sivua.
Äänikirjan lukija Erja Manto, kesto 12 h 3 min.
Painettu kirja arvostelukappale, äänikirja ostettu.
Enni Mustonen: Emännöitsijä
Otava 2015. 477 sivua.
Äänikirjan lukija Erja Manto, kesto 15 h 3 min.
Painettu kirja lahja ystävältä, äänikirja ostettu.
Enni Mustonen: Ruokarouva
Otava 2016. 429 sivua.
Äänikirjan lukija Erja Manto, kesto 14 h 2 min.
Painettu kirja arvostelukappale, äänikirja ostettu.
Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär
Otava 2017. 496 sivua.
Äänikirjan lukija Erja Manto, kesto 18 h 33 min.
Painettu kirja ostettu käytettynä, äänikirja ostettu.
Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo
Otava 2018. 429 sivua.
Äänikirjan lukija Erja Manto, kesto 15 h 20 min.
Äänikirja ostettu.