Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous #nuortenkirjatorstai

Ennen kuin ryhdyin kirjoittamaan tätä juttua, vilkaisin muistin virkistykseksi, mitä olinkaan kirjoittanut edellisestä lukemastani Siiri Enorannan teoksesta eli Nokkosvallankumouksesta. Jutun lopussa sanon näemmä näin: ”Jälleen ihmetellen totesin kirjan loppuun päästyäni, että kirjailijan mielikuvitus on käsittämätön ihme! Voi vain kiitollisena nauttia kirjailijan uurastuksen tuloksesta, sillä vaivaa tämänkin teoksen eteen on nähty rutosti.” Laittamattomasti sanottu, ja aivan saman voin vilpittömästi sanoa myös Enorannan uusimman eli Tuhatkuolevan kirouksen kannet suljettuani. Mikä kirja! 

Neljätoistavuotiaaksi saakka Paun elämä on ollut tavallista ja rauhallista. Kalatutkijaisän, kuvataiteilijaäidin sekä veijarimaisen Tristin-isoveljen muodostama ydinperhe on ollut turvallinen kasvuympäristö hieman kömpelölle tytölle, jolla on koulussa ja Loimuloisteen kylässä vain yksi kyseenalainen ystävä. Ensimmäinen merkki siitä, että kaikki ei ole aivan sitä miltä näyttää, on äidin reaktio Paun uuteen kampaukseen. Itseään rumana pitävä teini-ikäinen halusi näyttää muodikkaalta kuten Sisintran kaupungin itsevarmat neidot ja leikkasi keritsimillä palmikkonsa polkkatukaksi. Äidin silmistä paistava kauhu tuntuu Pausta käsittämättömältä.

Sitten isoveli Tristin saa kutsun Magia-akatemiaan ja Pau oivaltaa, että taikomisessa noita tarvitsee konkreettisia ja uusiutuvia osia itsestään, kuten ihokarvoja, sylkeä tai hiuksia. Mitä runsaampi ja tuuheampi on noidan hiuskuontalo, sitä parempi. Mutta Paulla ei ollut ollut hajuakaan siitä, että heidän perheessään saattaisi kenelläkään olla taipumuksia noituuteen. Pääsystä Magia-akatemiaan oppimaan mahtavaksi maagiksi tulee nopeasti Paun kiihkein toive ja tavoite.

Magia-akatemiassa on hienoisia kaikuja Tylypahkasta. Opetusta antavat persoonalliset professorit ja taikomista on ankarasti rajoitettu. Koulun ulkopuolella taikominen on rangaistavaa. Tätäkin säädöstä valvoo tiukasti Oikeaoppisten taikakäytäntöjen valvontaosasto eli tuttavallisemmin (tai ilkeämmin) Ötky. Ötkyläiset ovat ottaneet käyttöön fosora-nimisen salaperäisen ja myrkyllisen nesteen, jonka tarkoitus on tuhota pikilapsia. Ne taas ovat pimeässä viihtyviä varjo-olentoja, jotka saavat voimansa taiasta.

Indarasian maailmanmenoon sisään pääseminen otti minulta tovin, mutta kun taikamaailma alkoi vähitellen tarinan taustalla hahmottua ja tapahtumat kiihtyä, tempauduin täysin Paun ja hänen perheensä sekä uusien ystäviensä elämään. Enoranta on jälleen luonut kokonaan uuden omalakisen ja värikkään, yksityiskohtia pursuavan fantasiamaailman, jossa maata kiertää kuun lisäksi muu. Elämäntapa on yksinkertainen, eikä elektroniikkaa tai edes tuliaseita tunneta. Taikuus korvaa ne mainiosti, mutta yhä useammat Indarasian asukkaat ovat luopuneet taiasta ja magiasta. Ötkyläisten tavoitteena tuntuu olevan taian rajoittaminen ja siten vallan anastaminen yksin itselleen.

Mutta Ötkyllä on vastustajansa. Heitä eli tetraedriläisiä johtaa kapinallinen maagi Nubya, jolla on tuhat elämää. Paun ällistykseksi Nubya liittyy läheisesti hänen oman perheensä menneisyyteen. Pelottava tieto sen sijaan on, että Ötky on erityisen kiinnostunut paitsi saamaan kiinni Nubyan myös hänet, Paun, kynsiinsä. Mitä sellaista Paulla voi olla, joka kiinnostaa Ötkyä?

Tarinan pohjalla on siis fantasian tuttu peruskuvio hyvän ja pahan taistelusta, jossa panoksena on koko maailma. Juonen päälinja kulkee vääjäämättömästi kohti suurta lopputaistelua. Tämän kuvion ympärille Enoranta on punonut monenlaisia teemoja. Indarasiassa on pitkä demokratian perinne, jonka Ötkyläiset haluavat tuhota paitsi fosoran myös tehokkaan propagandan avulla. Samaten kansalla on ikiaikainen tapa suojella luontoa mahdollisimman paljon. Jokaisen kaatuneen tai kuolleen puun tilalle pitää aina istuttaa uusi. Lihaa syödään vain, jos se on ainoa vaihtoehto. Ötkylle nämä arvot eivät merkitse mitään.

Tuhatkuolevan kirouksen maailmassa suhtaudutaan seksuaalisuuteen raikkaan ennakkoluulottomasti. Magia-akatemiassa nuoret seurustelevat keskenään myös romanttisessa mielessä, ja pareja muodostuu niin tyttöjen ja poikien kuin samansukupuolistenkin kesken ilman, että se ketään hätkäyttää mitenkään.

Pau tuntee vastustamatonta vetoa ilkikuriseen Kenoneen, ja nuoren tytön arka ja samaan aikaan rohkean utelias hapuilu seksin maailmaan on kuvattu taidokkaasti. Pisteet Enorannalle varmaankin parhaiten kuvatusta nuorten seksikohtauksesta, jonka olen koskaan lukenut! Tilanne on samaan aikaan eroottisesti todella latautunut, kaunis, herkkä ja viaton. Mutta ei tippaakaan vaivaannuttava.

Tabuja rikkovaa on myös, miten Indarasian asukkaat suhtautuvat esimerkiksi ihmiskehon karvoitukseen tai kuukautisiin. Paun uusi koulutoveri, poika, tiedustelee ensi kohtaamisella Paulta, joko tämän kuukautiset ovat alkaneet. Kuultuaan myöntävän vastauksen poika onnittelee Pauta! Tuuheat sääri- ja kainalokarvakasvustot ovat ylpeydenaihe, eivät jotain, joka pitäisi poistaa. Takana on tosin hyötynäkökulma, koska ruumiin eritteitä ja karvoja käytetään taikomisessa, mutta se on myös vallitseva kauneusihanne.

Ennen kaikkea Enoranta pyörittelee elämän ja kuoleman teemoja. Syntymä ja kuolema ovat osa samaa kehää, kumpikin edellyttää toista ja mahdollistaa toisen. Nubya on saanut pikilapsilta lahjan tai kirouksen, näkökulmasta riippuen: hänellä on tuhat elämää. Ne on kuitenkin elettävä kaikki ja kuoltava jokaisen välissä, ennen kuin voi kuolla lopullisesti. Taisteluihin osallistuvat Pau ja hänen ystävänsä ovat musertua syyllisyydentuntoihin, kun he joutuvat tappamaan vihollisiaan. Edes sota ei oikeuta tappamista, mutta vaihtoehtoja ei aina ole.

Tuhatkuolevan kirous on vankkaa fantasiaa höystettynä YA-mausteilla ja tiukoilla filosofisilla kysymyksillä, joiden vastapainona on sopivasti tymäkkää toimintaa ja maagista menoa. Kohderyhmää ovat peruskoulun yläluokkien himolukijat, jotka ovat tottuneet ahmimaan runsaita teoksia, sekä sitä vanhemmat lukijat. Pureskeltavaa riittää niin yläkoulun kuin lukionkin kirjallisuustehtäviin.

Keski-ikäinen lukija moittii ainoastaan pientä fonttikokoa ja tiivistä taittoa, mutta parempisilmäisiä nämä eivät rasittane. Hieman pohdiskelin, miten Riikka Turkulaisen kaunis kansi vaikuttaa lukemista etsiviin. Kannessa sivuprofiilissa oleva tyttö vaikuttaa kovin nuorelta. Toivottavasti se ei karkota lukijoita, jotka saattavat olla arvaamattoman kriittisiä ainakin sen suhteen, että kirja ei saa edes haiskahtaa lapsekkaalta. Ainakaan sitä Tuhatkuolevan kirous ei ole!

Olen kyllä iloinen, että sain tarttua tähän kirjaan tuoreeltaan ja upota sen lumovoimaan. Omassa lukupinossani nököttävälle Surunhauras, lasinterävä -kirjalle on vain nyt löydettävä lukuaikaa. Samaten syyhyttää kovasti Enorannan viime vuonna ilmestynyt Josir Jalatvan eriskummallinen elämä, jota jo kirjamessuilla syksyllä hypistelin. Se vaikuttaa todella mielenkiintoiselta mutta on jäänyt jostain syystä melko vähäiselle huomiolle ainakin googlailutulosteni perusteella.

Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
WSOY 2018. 443 s.

Arvostelukappale.

#nuortenkirjatorstai-sarja:

Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski

Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

Sanna Heinonen: Noland

Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus 
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika 
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä 

Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä 
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie 

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Mervi Heikkilä: Revonpuro 

Anders Vacklin ja Aki Parhamaa: Beta. Sensored Reality 1

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät 

Veera Salmi: Saari 

Sini Helminen: Veden vallassa (ja Kaarnan kätkössä sekä Kiven sisässä)

Anne Leinonen: Kirjanoita ja Noitakirja 

Maija Haavisto: Perhonen vatsassa 

Nelli Hietala: Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen? 

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia - Runotytön tarina jatkuu 

J. S. Meresmaa: Naakkamestari ja Hämäränsäteet

Jyri Paretskoi: K15 

Tittamari Marttinen: Aurinkoa, Linnea! 

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja 1 ja 2

Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan matkalla maineeseen
Magdalena Hai: Kolmas sisar 

Anna-Riikka Sairio: Milja - Suhdesolmuja ja suitsimista

Salla Simukka: Sytytä valot! - Sammuta valot! 

Essi Ihonen: Ainoa taivas 

Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous

Tulossa:

 

Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Tusina 23.8.2018
Tapani Bagge: Polttava rakkaus 30.8.2018
Tuija Takala: Lauralle oikea 30.8.2018
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot 30.8.2018

Essi Ihonen: Ainoa taivas #nuortenkirjatorstai

Aino on seitsemäntoistavuotias lukiolaistyttö. Hän haaveilee salaa menevänsä ylioppilaskirjoitusten jälkeen yliopistoon opiskelemaan opettajaksi. Tämä haave on kuitenkin liian rohkea lausuttavaksi ääneen. Äiti ja erityisesti isä ovat päättäneet, että Aino menee mahdollisimman pian naimisiin Armon kanssa. Häät olisi hyvä pitää ennen ylioppilaskirjoituksia, lukulomalla. Silloin mahdollinen raskaus ei vielä haittaisi kirjoittamista, jos Aino nyt välttämättä haluaisi kirjoittaa ylioppilaaksi. Mitäänhän hän ei tutkinnollaan koskaan tekisi, lapset ja koti sekä aviomies kyllä järjestäisivät riittävästi tekemistä loppuelämäksi.

Ainon perhe elää lestadiolaisen seurakunnan tiukkojen sääntöjen mukaan. Autoritaarinen isä johtaa perhettään tiukasti Raamattuun eli Kirjaan nojautuen. Isoveli Valo on mennyt naimisiin ulkopuolisen tytön kanssa ja siten erkaantunut yhteisöstä, mutta välit perheeseen eivät ole kokonaan katkenneet. Isosisko Suvi on vain hieman yli vuoden Ainoa vanhempi. Siitä huolimatta kirjan alussa valmistellaan kovalla tohinalla Suvin häitä.

Sisarusten valinnat pohdituttavat Ainoa kovasti, kun hän on ylpeänä ja samalla salaa kauhistuneena antanut Armon pujottaa kihlasormuksen nimettömäänsä. Haluaako hän oikeasti mennä naimisiin ja alkaa synnyttää lapsia mahdollisimman pian? Mitä hääyönä oikein tapahtuu? Miksi kihlausaikana oman sulhasensa kanssa suuteleminen voi viedä molemmat osapuolet kadotukseen ja tuhota vielä kummankin perheetkin?

Ainoa taivas on lestadiolaistaustaisen Essi Ihosen esikoisromaani, joka jostain syystä on luokiteltu nuortenromaaniksi. Minusta se on pikemminkin romaani, joka sopii myös nuorten luettavaksi. Minäkertoja Aino käy mieletöntä kamppailua itsensä ja perheensä sekä muun yhteisön kanssa, kun hän alkaa yhä enemmän kyseenalaistaa häneen lapsuudesta asti iskostettuja ajatusmalleja ja oppeja. Isää vastaan asettuminen tuntuu äärimmäisen pelottavalta. Alistuneesta äidistä on turha etsiä tukea, eikä omaan avioliittoonsa syöksyvä Suvikaan halua kuulla poikkipuolisista ajatuksista. Entä miten kertoa Armolle ja tämän perheelle, ettei ehkä haluakaan naimisiin? Mitä vaihtoehtoja on? Minne voi mennä?

Ainon kapina on hyvin maltillista. Hän ei kaipaa sen kummempaa kuin oikeutta määrätä omasta elämästään ja ruumiistaan, ihan itse. Mutta miten kysyä sulhaselta, suostuisiko tämä käyttämään ehkäisyä? Moinen synti tuntuu vuoren korkuiselta. Sanat takertuvat kurkkuun, eikä ihme, eiväthän nuoret tunne toisiaan yhtään. Seksuaalisuuteen liittyvät puheenaiheet ovat muutenkin ankarasti kiellettyjä.

Ainon pelastukseksi koituvat isoveli Valo ja tämän Leeni-vaimo. Pariskunta on Ainolle esimerkki tasapainoisesta ja rakastavasta liitosta, jollaista hän haluaisi joskus itselleenkin.

Ihonen kuvaa kauniisti Ainon vaikeaa itsenäisyyskamppailua. Takaiskuja tulee, eikä irrottautuminen todellakaan ole helppoa. On tuskallista luopua ystävistään ja kaikesta seurakunnan suomasta turvasta. Ulkopuolinen maailma pelottaa, samoin alitajuntaan syöpynyt väärin tekemisen pelko. Ainon epävarmuus ja epäröinti ovat aitoja nuoren ihmisen tunteita.

Aino on ainoa ääni, joka Ainoassa taivaassa puhuu. Muut henkilöt, heidän tekonsa ja ajatuksensa paljastuvat lukijalle vain Ainon kautta, hänen näkeminään ja tulkitseminaan. Askarruttamaan jäivät esimerkiksi Ainon äidin ajatukset ja tunteet. Miksi hän vaikuttaa niin tunteettomalta ja kylmältä tytärtään kohtaan? Myös Suvi on mielenkiintoinen henkilö. Hän tuntuu toteuttavan kaavaa, jossa kodin ahdistavaa ja tukehduttavaa ilmapiiriä paetaan omaan avioliittoon näkemättä, että se ei välttämättä muuta mitään, ainakaan parempaan suuntaan.

Ainoaa taivasta lukiessani mielessäni väikkyi vahvana Pauliina Rauhalan Taivaslaulu. Ihosen teos käsittelee pitkälti samoja teemoja, vaikka Aino ei ehdikään vielä äidiksi, vaan tekee ratkaisunsa aikaisemmassa vaiheessa. Ihonen tavoittaa hienosti suljetussa piirissä kasvaneen nuoren tytön ajatusmaailman ja hänen lauseensa tuntuvat istuvan luontevasti Ainon suuhun ja korvien väliin.

Ahmin Ainoan taivaan. Ainon tarina on koskettava ja vaikuttava, kiinnostava ja kiihdyttävä. Mietin jälleen kerran tämän teoksen äärellä, että lapsilla ei ole uskonnonvapautta, vaikka se meillä on perustuslaillinen oikeus. Aino tuntee vihaa, katkeruutta ja pelkoa, mutta tarina ei ole ruma tai kostonhimoinen. Yhteisössä nähdään, ja myös Aino näkee, paljon hyvää. Se ei kuitenkaan riitä Ainolle siihen, että hän valitsisi yhteisön hyväksymän tavan elää.

Essi Ihosen Ainoa taivas on osa #nuortenkirjatorstai-sarjaani, koska kustantaja WSOY on sen nuortenkirjaksi luokitellut. Kuten sanottu, sellaiseksi se toki sopii oikein hyvin, mutta toivoisin sille mahdollisimman laajaa lukijakuntaa ikään katsomatta. Koulukäyttöön teos sopii hienosti niin yläkouluun kuin lukioonkin. Sen käsittely esimerkiksi uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppiaineiden kanssa yhteistyössä on varmasti hedelmällistä. Keskusteltavaa ja pohdittavaa kirja herättää runsaasti.

Essi Ihonen: Ainoa taivas.
WSOY 2018. 239 s.

Arvostelukappale.

#nuortenkirjatorstai-sarja:

Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski

Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

Sanna Heinonen: Noland

Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus 
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika 
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä 

Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä 
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie 

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Mervi Heikkilä: Revonpuro 

Anders Vacklin ja Aki Parhamaa: Beta. Sensored Reality 1

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät 

Veera Salmi: Saari 

Sini Helminen: Veden vallassa (ja Kaarnan kätkössä sekä Kiven sisässä)

Anne Leinonen: Kirjanoita ja Noitakirja 

Maija Haavisto: Perhonen vatsassa 

Nelli Hietala: Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen? 

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia - Runotytön tarina jatkuu 

J. S. Meresmaa: Naakkamestari ja Hämäränsäteet

Jyri Paretskoi: K15 

Tittamari Marttinen: Aurinkoa, Linnea! 

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja 1 ja 2

Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan matkalla maineeseen
Magdalena Hai: Kolmas sisar 

Anna-Riikka Sairio: Milja - Suhdesolmuja ja suitsimista

Salla Simukka: Sytytä valot! - Sammuta valot! 

Essi Ihonen: Ainoa taivas 

Tulossa:

Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous 16.8.2018

Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Tusina 23.8.2018
Tapani Bagge: Polttava rakkaus 30.8.2018
Tuija Takala: Lauralle oikea 30.8.2018
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot 30.8.2018

Salla Simukka: Sammuta valot! / Sytytä valot! #nuortenkirjatorstai

Olen kuluneen vuoden mittaan ylistänyt kovasti muutamaa uutuuskirjaa muun muassa sillä perusteella, että ne on kuin luotu koulukäyttöä silmällä pitäen niin, että niiden avulla voi ainakin yrittää houkutella vastahakoisimpia ja heikkolukutaitoisimpia teinejä kirjallisuuden pariin. Nyt tämän joukon jatkoksi sujahtaa uskoakseni monien opettajien kiihkeästi toivoma formaatti eli nuorille suunnattu kotimainen novellikokoelma. Salla Simukan kääntönovellikokoelma Sammuta valot! / Sytytä valot!  saa ainakin omat pedagoginsormeni syyhyämään. Olisipa mahtavaa luettaa näitä novelleja omille oppilailleen ja päästä niistä keskustelemaan nuorten lukijoiden kanssa!

Kirjassa on siis yksien kansien välissä kaksi novellikokoelmaa. Kun kirjan kääntää ympäri, voi lukea kymmenen onnellisesti päättyvää tarinaa, ja jos aloittaakin toisesta päästä, on tunnelma päinvastainen kymmenessä muussa tarinassa. Veikeä ja kivasti toimiva idea kaikin puolin. Osa onnellisista ja synkistä tarinoista liittyy keskenään pareiksi, osa on aivan itsenäisiä, ja sitten on siltä väliltä olevia yhteen jollain tasolla kytkeytyviä pareja.

Novellien lukeminen ei ole aivan ominta aluettani kirjallisuuden kentillä, vaan joudun aina novellikokoelmaan tai -antologiaan tarttuessani terästäytymään: nyt ei kannata ahmia koko sisältöä yhteen menoon vaan on syytä muistaa pysähtyä ja sulatella, antaa jokaiselle tekstille tilaa. Tämän kyseisen kirjan äärellä tein ratkaisun, että luin aina kaksi novellia kerralla peräkkäin siten, että käänsin kirjan yhden tekstin luettuani. Se menetelmä osoittautuikin hyvin toimivaksi, sillä kuten sanottu, osa teksteistä on hyvin selvästi pareja keskenään ja ne nimenomaan kannattaa lukea rinnakkain.

Esimerkiksi kummankin puolen viimeinen novelli on nimeltään Koru, ja niiden alku on pitkän matkaa identtinen. Käännekohdassa tarinat kuitenkin erkanevat ja loppuratkaisu on erilainen, vastakkainen. Seitsemännet novellit (Kengät ja Näytän sinulle, miten lennetään) taas avaavat samaa tarinaa eri henkilöiden näkökulmista.

Simukan tekstit ovat vahvasti kiinni ajassa ja nuorten elämässä. Tarinoissa käsitellään nuorten pelkoja ja toiveita erilaisin kerronnan keinoin. Onko avioero lapsen syytä? Miten kertoa ihastukselleen tunteistaan, kun ei ole aivan varma edes omasta sukupuoli-identiteetistään? Osassa tarinoita maailma on synkän dystooppinen, osassa on kauhuaineksia, mutta mitään väkivallalla mässäilyä ei ole mukana. Kauheudet jäävät monessa kohdassa lukijan itsensä kuviteltaviksi eli tarinat ovat sopivan aukkoisia.

Kaikki novellit ovat napakoita ja sujuvakielisiä. Simukka on myös käyttänyt erilaisia tekniikoita, eli mukana on esimerkiksi proosarunomainen novelli ja yksi kokonaan dialogiksi kirjoitettu tarina. Kuten sanottu, tämä on kirjallisuuden ja kirjoittamisen opettajan toiveuni, joka on muuttunut todeksi. Kohderyhmää ovat kaikki yläkoululaisista lukioikäisiin ja sitä vanhemmat lukijat. Tähän voivat tarttua ja toivottavasti tarttuvatkin nuoret lukijat myös ilman opettajan houkuttelua. Lämmin kiitos kirjasta ja kuuma suositus!

Salla Simukka: Sammuta valot! / Sytytä valot!
Tammi 2018. Yhteensä 143 s.

Arvostelukappale.

#nuortenkirjatorstai-sarja:

Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski

Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

Sanna Heinonen: Noland

Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus 
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika 
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä 

Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä 
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie 

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Mervi Heikkilä: Revonpuro 

Anders Vacklin ja Aki Parhamaa: Beta. Sensored Reality 1

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät 

Veera Salmi: Saari 

Sini Helminen: Veden vallassa (ja Kaarnan kätkössä sekä Kiven sisässä)

Anne Leinonen: Kirjanoita ja Noitakirja 

Maija Haavisto: Perhonen vatsassa 

Nelli Hietala: Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen? 

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia - Runotytön tarina jatkuu 

J. S. Meresmaa: Naakkamestari ja Hämäränsäteet

Jyri Paretskoi: K15 

Tittamari Marttinen: Aurinkoa, Linnea! 

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja 1 ja 2

Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan matkalla maineeseen
Magdalena Hai: Kolmas sisar 

Anna-Riikka Sairio: Milja - Suhdesolmuja ja suitsimista

Salla Simukka: Sytytä valot! - Sammuta valot! 

Tulossa:

Essi Ihonen: Ainoa taivas 9.8.2018
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous 16.8.2018

Anna-Riikka Sairio: Milja – Suhdesolmuja ja suitsimista #nuortenkirjatorstai

Olen tainnut lukea nuorten hevosaiheisen kirjan eli ns. heppakirjan viimeksi 80-luvulla, kun kirjallisuuden opintoihin kuuluneella lasten- ja nuortenkirjallisuuden kurssilla suositeltiin turkulaisen Marvi Jalon esikoisteosta Unihevonen. Aikoinani olin minäkin toki heppakirjoja ahminut sellaiset määrät, että teoriassa olisin osannut satuloida ja sukia, hypätä esteitä ja antaa pohkeita vaikka kuinka. Käytännössä 70-luvun maaseudulla hevoset olivat kuitenkin todella harvinaisia, mitä lienee nykyään vaikea uskoa, ja ratsastusharrastus oli taloudellisesti sellaisissa sfääreissä, ettei siitä kannattanut edes haaveilla.

Anna-Riikka Sairion Milja-sarjan kakkososa Suhdesolmuja ja suitsimista oli siis itselleni jonkinlainen paluu esiteini-ikään. Myönnän, että hieman epäluuloisena raotin kirjan kantta, mutta kokemus oli lopulta oikein myönteinen. Lanta ja hevosenhiki toki haisevat tarinassa vahvasti, mutta pelkkiin kouluratsastukseen ja tallipuuhiin ei sentään keskitytä. Kuten nimikin lupaa, mukana on myös aimo annos kiemuraisia ihmissuhteita.

Milja ja Iina aloittavat kirjan alussa kahdeksannen luokan. Tunnelmat ovat kovin ristiriitaiset. Kesän aikana on tapahtunut monenlaista dramaattista (josta kerrotaan tarkemmin Sairion esikoisromaanissa Milja – Pohkeenväistöä ja pitkiä katseita), ja tytöt ovat olosuhteiden pakosta joutuneet vaihtamaan tallia. Tutut hevoset Sukka ja Tico on myyty Roosalle, joka taas sattuu olemaan tyttöjen luokkakaverin Suskin serkku.

Milja ja Iina ovat ratsastusharrastuksensa vuoksi luokan suosittujen tyttöjen hampaissa. Hevoset ovat näiden mielestä kuvottavia, ja ainoa oikea harrastus on tanssi. Suski kuuluu koulussa tähän tanssiporukkaan ja on siis mukana kiusaamassa Miljaa ja Iinaa. Se, että Suskilla on oma hevonen ja että hän tanssin lisäksi myös ratsastaa, on suuri salaisuus. Suskin sekä Miljan ja Iinan suhde on kovin mutkikas ja hankala.

Lisäpaineita kuvioihin tuo lukiota aloitteleva poikajoukko, jonka jäsenet ovat kesällä osoittaneet selvää mielenkiintoa ratsutyttöjä kohtaan. Miljan sydän muljahtelee kummallisesti, kun Akin ihanat silmät kohtaavat hänen silmänsä. Vieläkö pojilla riittää aikaa tytöille? Vai ovatko he sittenkin kiinnostuneempia Miljan ja Iinan vihamiehistä? Rasmuksen synttäribileisiin ladataan kovia odotuksia, mutta kaikki ei mene aivan käsikirjoituksen mukaan.

Ydinkuviot siis ovat, kuka tykkää kenestä ja kuka saa ratsastaa milläkin hevosella. Näiden perinteisten draamaa aiheuttavien kysymysten lisäksi mukana on kiusaamisteema. Milja ja Iinakaan eivät onneksi ole mitään oikeamielisyyden hurjia esitaistelijoita, vaan aivan tavallisia teinityttöjä. Valitettavasti on kovin helppo tunnistaa Sairion kuvaamat koulun ja koululuokan ihmissuhdeverkostot elävästä elämästä. Suosituimmat ja samalla usein äänekkäimmät yksilöt keräävät ympärilleen kannattajia, joiden tukemana voidaan kiusata alakynnessä olevia mitä mielikuvituksellisimmin menetelmin.

Vaikka kiusaaminen on piinavaa, kirjassa on kuitenkin myönteinen yleistunnelma. Milja ei ole yksin, vaan hänellä on tukenaan sanavalmis ja reipas Iina. Hevoset ja ratsastaminen auttavat unohtamaan murheet ainakin toviksi. Lisäksi erityisbonus ovat Aki ja Rasmus kavereineen. Eikä Sairio kuvaa vanhempia ja opettajiakaan aivan toivottomiksi. Mukana on lisäksi leppoisaa huumoria.

Oma lukukokemukseni oli siis myönteinen. Heppakirjat ovat pääosin entisellään mutta myös pysyneet kiinni ajassa. Kyllä niille on oma paikkansa nuortenkirjojen kentässä, ja on hienoa, että uusia, hyviä kotimaisia tekijöitäkin tulee mukaan.

Ehdotonta kohderyhmää Milja-sarjalle ovat yli kymmenvuotiaat ja noin yläkouluikäiset hevostelevat lukijat. Melkoinen velho kyllä on, jos saa poikalukijan heppakirjoihin tarttumaan, ainakaan julkisesti, mutta eipä tuo haittaa. Koulukäytössä voi tarjota hevosista piittaamattomille lukijoille rinnalle jotain muuta harrastuksiin ja urheiluun liittyvää ja teettää vertailevia tehtäviä niiden teemoista. Ystävyys, kiusaaminen, erilaisuus, kasvaminen ja harrastukseen sitoutuminen ovat ainakin yhteistä näiden lajityyppien kirjoille.

Anna-Riikka Sairio: Milja – Suhdesolmuja ja suitsimista
WSOY 2018. 146 s.

Arvostelukappale.

 #nuortenkirjatorstai-sarja:

Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski

Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

Sanna Heinonen: Noland

Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus 
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika 
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä 

Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä 
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie 

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Mervi Heikkilä: Revonpuro 

Anders Vacklin ja Aki Parhamaa: Beta. Sensored Reality 1

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät 

Veera Salmi: Saari 

Sini Helminen: Veden vallassa (ja Kaarnan kätkössä sekä Kiven sisässä)

Anne Leinonen: Kirjanoita ja Noitakirja 

Maija Haavisto: Perhonen vatsassa 

Nelli Hietala: Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen? 

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia - Runotytön tarina jatkuu 

J. S. Meresmaa: Naakkamestari ja Hämäränsäteet

Jyri Paretskoi: K15 

Tittamari Marttinen: Aurinkoa, Linnea! 

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja 1 ja 2

Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan matkalla maineeseen
Magdalena Hai: Kolmas sisar 

Anna-Riikka Sairio: Milja - Suhdesolmuja ja suitsimista

Tulossa:

Salla Simukka: Sytytä valot! - Sammuta valot! 2.8.2018