Kirsti Kuronen: Paha puuska

Vaatimaton, pehmeäkantinen, mustavalkoinen ulkoasu hämää totaalisesti. Pienen runokirjan sisältö on vavisuttava. Kannessa pitäisi olla varoitusteksti: ”Varattava nenäliinoja käden ulottuville!”

Hillan maailma järkkyy syyslukukauden ensimmäisen koulupäivän jälkeen. Joku seiskaluokkalainen on mennyt junan alle. Ei kai se voi olla Lauri, oma pikkuveli? Painajainen on kuitenkin totta. Hillan, isän ja äidin maailma tuntuu suistuvan lopullisesti radaltaan. Hilla käy juttelemassa Laurin kanssa tämän lempipaikalla metsässä, ison kiven päällä. Laurille kivi oli aikakone, Hillalle keino päästä lähelle veljeään, johon yhteys tuntuu säilyvän edes jotenkin. Mutta mitä oikein tapahtui? Menikö Lauri junan alle tahallaan, vai oliko kyse vahingosta? Vai tuliko Laurille paha puuska, synkkä hetki, jolloin missään ei ollut mieltä ja tarkoitusta?

Teoksen ehkä kokeellisin kohta.

Hilla etsii selitystä, samoin äiti. Isä luovuttaa ja lähtee. Kestää kuitenkin pitkään, ennen kuin valoa alkaa taas näkyä. Löytyykö Laurin teolle selitystä? Miten Hilla selviytyy, entä äiti? Voiko lapsen kuolemasta, kenties itsemurhasta lähipiiri selviytyä? Tarinan vastaus on varovaisen myönteinen. Aika kyllä tekee tehtävänsä, mutta kokonaan mikään ei koskaan ole entisellään.

Hillan toipumista auttavat muun muassa ystävät. Tytöillä on yhteinen bändi, ja yhtenä iltana harjoituksissa alkaa syntyä Laurista kertova biisi. Sen voi käydä kuuntelemassa osoitteessa http://youtu.be/pf21ENLS0R0 .

Kyseessä on siis Kirsti Kurosen runomuotoinen nuortenkirja, nuorten runoelma (?) Paha puuska. En osannut kuvitellakaan, miten hyvin tarinan kertominen onnistuu runomuodossa! Nykyrunon menetelmiä hyödyntävä teksti iskee suoraan sieluun. Liikutuin, ja lopussa itkin. Kuronen todellakin osaa koskettaa lukijan sydäntä olematta tippaakaan sentimentaalinen tai makea.

Uskon tämän teoksen äärellä myös porttiteoriaan. Runoja vierastavakin lukija saattaa tämän luettuaan uskaltaa tarttua uudelleen runoteokseen. Eihän sen tarvitsekaan olla vaikeaa! Runokirja on nopealukuinen, mutta tarina puhuttelee niin vahvasti, että tulee voimakas tunne isomman teoksen lukemisesta. Uskon, että heikompikin lukija selviytyy tästä teoksesta ja saa siitä paljon irti.

Suosittelen Pahaa puuskaa paitsi nuorille myös aikuisille. Äidinkielen opettajat, tässä oivallinen lukuvinkki! Aihe on niin iso, että keskusteltavaa riittää varmasti paljon, myös muiden aineiden oppitunneille. Jos aihe on edes etäisesti läheinen, tästä kirjasta saa vertaistukea ja apua asian käsittelyyn. Silti se on ennen kaikkea hieno taide-elämys.

Kirsti Kuronen on kirjoittanut paljon lasten- ja nuortenromaaneja. Vili Voipio -sarjassa on kuusi osaa, ja lisäksi on ilmestynyt sanataideopas Vili Voipio kyhää ja kynäilee (Karisto, 2014). Kuronen on saanut Topelius-palkinnon vuonna 2011 Piruettiystävyys-romaanistaan. Kurosen tuotannossa on myös useita runokokoelmia, joten Paha puuska tavallaan kokoaa yhteen hänen tuotantonsa punaiset langat. Olen aiemmin lukenut Kurosen toistaiseksi ainoan aikuisten romaanin Ammeiden aika (Robustos, 2013).

Kirsti Kuronen: Paha puuska

Karisto 2015. 75 s.

Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!

Kirsti Kuronen: Ammeiden aika

”Vanhempansa menettänyttä kutsutaan orvoksi, puolisonsa menettänyttä leskeksi, mutta lapsensa menettäneelle ei ole edes nimeä.”

Tämän rakkaan kirjablogin ansiosta tulen välillä lukeneeksi sellaisia kirjoja, joihin en lähes varmasti olisi tullut koskaan muuten tarttuneeksi. Kirsti Kurosen Ammeiden aika on sellainen. Tuottelias Kuronen on julkaissut ennen tätä ensimmäistä aikuistenromaaniaan kaksitoista lasten- ja nuortenromaania sekä runokokoelman, joten mistään aloittelijasta ei todellakaan ole kyse. Hieman oikeastaan hävettää taas todeta, että kirjailija on minulle uusi tuttavuus. Kuronen on nimittäin saanut Topelius-palkinnon vuonna 2011 nuortenromaanistaan Piruettiystävyys. On mennyt ohi, valitettavasti, vaikka mukamas niin hyvin seuraa kirjallista kenttää.

Ammeiden ajan sain arvostelukappaleena kustantajalta. Olen ennenkin lukenut ja blogissa esitellyt Robustoksen kustantaman kirjan eli Venla Saalon Kirkkaalla liekillä. Tiesin siis, että Kuronen on kirjoittanut nuorille ja koska tuo Saalon kirjakin on nuortenromaani, jotenkin päättelin, että myös Ammeiden aika olisi. Mutta se ei ole, ja se onneksi käy suoraan ilmi kansiliepeestäkin, joten pystyin heti orientoitumaan uudelleen.

Rehellisesti on tunnustettava, että kirja olisi jäänyt kaupan tai kirjaston hyllyyn nimensä takia. Se ei houkuttele minua karvan vertaa, oikeastaan päinvastoin. Nimi saa toki perustelunsa ja hyvät sellaiset itse tarinassa, mutta nimeä olisin kyllä miettinyt oikein kunnolla vielä uudelleen. Tämä on tietysti makuasia, josta on turha kitistä.

Ammeiden aika on hyvin nopealukuinen teos, ja itse luin sen noin kolmessa tunnissa parin junamatkan aikana. Helppous ja sujuvuus eivät kuitenkaan tarkoita kuvaannollisessa mielessä ohuutta, sillä tarina on mukavan arvoituksellinen ja rakennettu monipuolisista aineksista taiten. Monenlaista jäi mieleen askartelemaan kansien sulkeuduttua.

Kirjan päähenkilö on 47-vuotias Iiris Klingsten, joka tekee kuolemaa kotonaan. Iiriksellä on kaksi teini-ikäistä lasta sekä kirjailija-aviomies Juhani. Pariskunnasta vilkkaampi mielikuvitus, herkempi mieli ja boheemimpi luonne on kuitenkin toimittajaksi opiskelleella Iiriksellä. Juhani on oikeastaan toivottoman käytännöllinen realisti, joka kirjoittaa suosittuja poliisiromaaneja. Nyt Juhani on kuitenkin ottanut hoitaakseen Iiriksen liikeyrityksen, Ammelan.

Ammela on Iiriksen toteutunut unelma, eräänlainen päiväkylpylä, jossa asiakkaat saavat kylpeä mieleisessään pienessä huoneessa maksua vastaan. Yritys on ollut menestys, vaikka kukaan ei sitä alussa uskonutkaan, kaikkein vähiten Iiriksen arkitavalliset vanhemmat. Mumu, Iiriksen isoäiti, olisi varmasti uskonut ideaan, jos olisi vielä elänyt. Mumu onkin ollut Iirikselle läheisin ihminen monella tapaa. Nuorena leskeksi jäänyt Mumu on aina jaksanut olla iloinen ja kannustaa Iiristä tämän pyrkimyksissä.

Maatessaan sairasvuoteellaan Iiris muistelee seitsemän vuoden takaisia tapahtumia elämässään. Avioliitto oli jonkinlaisessa kriisissä, joten ei ollut ihme, että Iiris ihastui salaperäiseen ja komeaan asiakkaaseensa. Samaan aikaan tytär Kerttu ahdistui kotona Iiriksen isovanhempien vanhassa huvilassa. Tyttö aisti ja näki Mustan, joka hakeutui vintiltä kohti kellaria, samaa paikkaa, jossa Iiriksen isoisä oli aikoinaan saanut tapaturmaisesti surmansa.

Seitsemän vuoden takaiset tapahtumat ja aikaisempi suvun historia keriytyvät vähitellen auki.

Kurosen kirjoitustyyli on mukavan omaperäistä. Kerronnassa vilahtelee välillä metatekstiä, eli kirjoittaja kommentoi kertomusta lukijalle, jopa viittaa aiempiin sivuihin sulkeissa epäkaunokirjalliseen tapaan. Myös ennakointia on käytetty melko paljon, samaten kirjallisia viittauksia (lopussa on vielä luettelo lainatuista teksteistäkin). Pääosin tarina avautuu Iiriksen näkökulmasta, mutta myös Juhani pääsee hetkittäin väliin. Pidin myös siitä, että Kuronen ei selitä kaikkea auki, kuten Iiriksen ja Annan poikkeuksellisen läheistä ystävyyssuhdetta. Sen sijaan minun juttuni eivät ole meediolla käynnit ja ”kummittelu”, mutta kokonaisuutta ne eivät kuitenkaan haitanneet. Vaikka Iiris siis on vakavasti ja todennäköisesti parantumattomasti sairas, lähellä kuolemaa, kirja ei ole mikään sairaskertomus tai nyyhkytarina. Oikeastaan siitä jäi hyvin valoisa kokonaiskuva.

Kirsti Kuronen: Ammeiden aika

Robustos 2013. 210 s.

Kirjalle on tehty myös traileri, jossa kyllä on minun makuuni hieman turhan paljon juonipaljastuksia.