Meritta Koivisto: Harriet Jaatinen -sarja #dekkariviikko

 

Neljä vuotta sitten sain kirjoittaa Suomen dekkariseuran jäsenlehti Ruumiin kulttuuriin pitkän jutun, joka käsitteli sellaisia dekkareita, jotka oli kirjoitettu suoraan äänikirjoiksi ja joita ei ollut tarkoituskaan koskaan painaa ja julkaista kansien välissä. Käytännössä enimmät jutussa käsittelemäni ja esittelemäni teokset olivat ilmestyneet Storytel-palvelussa Storytel Original -sarjassa. Vain yhden tekijän eli ruotsalaisen Christina Larssonin M-ryhmä-sarjan oli julkaissut muu kuin Storytel eli Word Audio Publishing.

Vettä on sittemmin jonkin verran ehtinyt Vantaassa ja muissakin joissa virrata, ja kuviot ovat asettuneet aika lailla uuteen malliin. Esittelin jutussani kuuden eri tekijän äänikirjatuotantoa. Marko Kilven Undertaker-sarjassa oli silloin ilmestynyt kolme ensimmäistä teosta (ja hänen kirjansahan ilmestyivät jo tuolloin heti myös painettuina CrimeTimen kustantamina), ja JP Koskinen oli julkaissut kolme osaa Ruosteista sankaria ja Hautakellon. Päivi Alasalmelta, Jari Järvelältä ja Meritta Koivistolta esittelin kultakin yhden teoksen.

JP Koskinen totesi tuolloin sähköpostihaastattelussa, että Hautakelloa ei missään vaiheessa ollut ajateltukaan koskaan painettavaksi, vaan hän oli ehdottanut kirjaa Storytelille ennen kuin oli siitä kirjoittanut riviäkään. Kyse on siis varsin puhtaaksiviljellystä äänikirjakirjoittamisesta. Vaan niinpä vain on minulla tällä hetkellä painettu Hautakello (Haamu, 2024) tuossa kirjapinossani!

Myös Päivi Alasalmen Hallavainen-sarjasta on julkaistu painettuina aloitusosa Alamaailman kuningatar (Gummerus, 2022), Häkkilinnut (Gummerus, 2023) ja Kyy povellani (Aviador, 2024). Painettujen kirjojen kustantaja on siis vaihtunut matkan varrella. Sarjaa on Storytelissä julkaistu tähän mennessä viisi osaa, eli vielä mahdollisesti painetaan Myrkynkylväjä ja Tuhon airut.

Meritta Koiviston Harriet Jaatinen -sarjan aloitusosa Sukulainen (Avain, 2023) on jo ilmestynyt, toinen osa Suojelija ilmestyy painettuna elokuussa ja varmasti Perijä aikanaan myös. Kaikki kolme osaa ovat siis aikaisemmin ilmestyneet äänikirjoina Storytel Original -sarjassa (Perijä tosin Storysiden kustantamana, ei enää tuossa Original-sarjassa), joten ne on voinut kuunnella tai lukea e-kirjana vain Storytelissa. Tosin tästä on poikkeuksena Sukulainen, jonka löysin myös parhaillaan käytössäni olevasta toisesta kuunteluaikapalvelusta.

Suunnittelin kirjoittavani esittelyn koko Harriet Jaatinen -trilogiasta dekkariviikon kunniaksi, mutta toisin sitten kuitenkin kävi. Nykyinen kuunteluaikapalvelutilaukseni päättyy vasta 18.6., eikä se siis ole Storytel, joten en voinut sitä kautta kuunnella sarjan kaikkia osia, vaan vain jo tuon aiemminkin kuuntelemani Sukulaisen. Siitä olen tosin saanut myös painetun version omakseni arvostelukappaleena. Storytelilla on menossa todella hyvä tarjouskampanja (päättyy 13.6.2024), mutta olen harmillisesti sen ulkopuolella, koska edellinen Storytel-tilaukseni jatkui tammikuulle. Tämän koen jokseenkin epäreiluksi kohteluksi, joten palvelun ostaminen tässä vaiheessa ei käynyt pirtaani.

Harriet Jaatinen -sarjan nimihenkilö on Tukholman poliisissa työskentelevä rikoskonstaapeli Harriet Jaatinen. Harrietin isä on muuttanut aikanaan Ruotsiin ja työskennellyt ahtaajana. Äiti Ragnar on umpiruotsalainen tehdastyöläinen. Erityisesti Ahti-isälle Harrietin menestys työelämässä on ollut ja on edelleen suuri ilo ja ylpeyden aihe: suomipirulainen pärjää vaikka sisulla, perkele! Tästä motostaan huolimatta Ahti vaikuttaa hyvin sympaattiselta henkilöltä.

Sukulaisen alussa 31-vuotias Harriet on sairauslomalla työtehtävien yhteydessä sattuneen tapaturman ja sitä seuranneen keskenmenon takia. Myös työuupumus- tai masennusdiagnoosi tuntuu leijuvan ilmassa, mutta sen perusteella kahden kuukauden sairauslomaa ei kuitenkaan ole haluttu myöntää, koska suomea osaavista poliiseista pidetään kynsin hampain kiinni.

Rikosjuonessa on koukeroa ainakin riittävästi, ja osa juonilangoista ulottuu kolmenkymmenen vuoden takaisiin traagisiin tapahtumiin. Lukijan sietää olla tarkkana, jotta pysyy kyydissä mukana, ja tunnustan, että itse piirtelin hieman henkilöistä kaaviotakin muistin tueksi ja selventääkseni, miten kukakin liittyykään kehenkin. Sukulaisuusverkosto on melkoinen!

Harrietin lisäksi tapahtumia seurataan Sonja Berg -nimisen henkilön kautta. Tarinan nykyhetki käynnistyy, kun Sonja karkaa Tukholman liepeillä sijaitsevan psykiatrisen hoitolaitoksen suljetulta osastolta. Paetessaan hän surmaa sijaishoitajana työskentelevän nuoren Elias Perssonin ruiskuttaessaan tähän tappavan annoksen jotakin lääkeainetta. Poliisi alkaa siis selvittää henkirikosta ja etsiä sen tekijää. Sonja on kuitenkin ovela ja taitava. Hänellä on selvä suunnitelma ja syy paolleen, joka suuntautuu nopeasti Suomen puolelle, missä hän tapaa nuoren Idan.

Harriet on sairauslomalla, mutta siitä huolimatta hän saa puhelimeensa nimettömän vinkin, joka liittyy Sonja Bergin tapaukseen. Joku haluaa, että nimenomaan hän tutkisi tapausta. Virallisesti se ei ole mahdollista, mutta Harriet ei mahda itselleen mitään, vaan alkaa omien kontaktiensa kanssa vaivihkaa tehdä tiedusteluja niin Sonja Bergin kuin Elias Perssoninkin taustoista. Pian jäljet johtavatkin varakkaaseen ja vaikutusvaltaiseen tukholmalaiseen Ledermannin sukuun ja sen päämieheen Konrad Ledermanniin.

Samaan aikaan Harrietin isän serkku Anki kuolee Suomessa. Harriet ei ole Ankista koskaan kuullutkaan, ja käy ilmi, että tämä on maannut kolmisenkymmentä vuotta koomassa suomalaisessa hoitolaitoksessa. Miksi Ankista ei ole puhuttu koskaan mitään?

Kuten sanottu, juoni on monipolvinen ja kimurantti ja kaikki liittyy lopulta kaikkeen, samoin useimmat ihmiset. Suomen puolella seurataan melkoista pakomatkaa, kun Sonja kaappaa Idan mukaansa. Kaikki kuitenkin huipentuu lopulta Tukholman saaristossa varsin näyttävästi parhaaseen toimintatrillerityyliin! Lopussa on vielä pari kunnon koukkua, joilla varmistetaan lukijan kiinnostus seuraavaa osaa kohtaan. Toimii!

Muistiinpanojeni mukaan olen kuunnellut myös sarjan kakkososan Suojelijan, mutta koska olen sen kuuntelun maksanut itse, en ole siitä kirjoittanut blogijuttua. Niinpä joudun sen esittelyssä turvautumaan kustantajan sanoihin.

VAROITUS! Kuten sarjoissa, ja varsinkin Harriet Jaatinen -sarjan kaltaisissa jatkuvajuonisissa sarjoissa erityisesti, jatko-osan esittely paljastaa väkisinkin jotain tai paljonkin edellisen osan juonesta. Jos siis haluat suojautua juonipaljastuksilta, älä lue eteenpäin! Merkitsen alle kohdan, jossa juonipaljastukset päättyvät. Sen jälkeen seuraa vielä yleistä juttua äänikirjoista.

Suojelijan esittelyteksti Avaimen verkkokaupassa (painettu kirja ilmestyy 8.8.2024):

”Aatelissuvun päämies, teollisuusvaikuttaja Konrad Ledermann on kadonnut tai kuollut. Mikä mies Konrad Ledermann oikeastaan on? Tukholman poliisista sairauslomalla oleva nuori rikoskonstaapeli Harriet Jaatinen alkaa tutkia Ledermannin sukuun liittyviä epäselvyyksiä. Jotain karmaisevaa tapahtui Taalainmaalla juhannusaattona 1958. Sisäpiiriläiset vaikenevat, lavertelijat taas pääsevät hengestään. Psykiatrisesta hoitolaitoksesta karanneen Sonja Bergin pakomatka jatkuu ylellisissä puitteissa Meksikossa. Joko hän on turvassa? Harrietin on selvitettävä, kuka suojeleekaan ja ketä – ja ennen kaikkea miksi.”

Perijän esittely Storytelissa:

”Nuoren naisen käsittämätön surma Tukholman uinuvassa lähiössä saa Harriet Jaatisen penkomaan tapausta. Kuka nainen on, ja onko tapauksella yhteys Ledermanneihin?

Vankilassa istuvan Sonja Bergin tytär Ida aloittaa opiskelijaelämänsä New Yorkin taidepiireissä täysin tietämättömänä siitä, että hän on pian Ledermannin talousimperiumin tuleva perijä. Mahtisuvun vallasta taistelevat kuitenkin muutkin Ledermannit: kuolleeksi luultu patriarkka Konrad, vaimo Margareta sekä kaksoisveli Jeremias. Kuka on kenenkin puolella – ja valmis vaihtamaan puolta, ja millä hinnalla? Vallan viidakossa on lopulta kyse myös hengissä selviytymisestä. Rikoskonstaapeli Harriet Jaatinen lähtee purkamaan vyyhtiä – ja törmää tekoon, joka asettaa rajat siihen, missä kulkee oikeus ja kohtuus.”

JUONIPALJASTUKSET PÄÄTTYVÄT!

 

Kesä on alkanut melkoisella myrskyllä kuunteluaikapalvelujen osalta. Ensin Elisa Kirjan ilmoitettiin yhdistyvän 17.6. BookBeatin kanssa, eli kuluttajan kannalta kenttä kapenee jälleen. Sitten nousi kohu BookBeatin sisäänvetotarjouksesta, jossa uudet käyttäjät saavat 30 tuntia ilmaista (= maksutonta) kuunteluaikaa, jonka voi käyttää 90 päivän kuluessa. Ei siis varsinaisesti mitään uutta tai mullistavaa (ja esimerkiksi jo mainitsemani Storytelin kampanja on paljon merkittävämpi vaikutuksiltaan), mutta kun sitä mainostettiin koko Helsingin Sanomien etusivun täyttäneessä ilmoituksessa ja kuvassa oli Eeva Kilvestä kertovan teoksen kansi Kilven kasvokuvalla varustettuna, somessa alkoi kuohua.

Jo useamman vuoden on käyty julkista keskustelua siitä, kuinka kehnosti kirjailijoille korvataan kuunteluaikapalveluissa kuunnelluista teoksista. Tämä on merkittävä epäkohta, jolle toivon pikaista oikeudenmukaista ratkaisua. Itse olen kentällä kuitenkin puhtaasti kuluttajan asemassa ja siksi myös seuraan eri palveluiden käyttöehtoja ja tarjouksia. En näe mieltä siinä, että ehdoin tahdoin maksaisin kovinta hintaa käyttämistäni palveluista ja sitten vain toivoisin sen koituvan tuottajan eduksi.

Käytän kuunteluaikapalveluja kohtuullisesti, eli kuuntelen noin 4–5 kirjaa kuukaudessa. Suurimmasta osasta niistä olen saanut myös painetun arvostelukappaleen, mutta aikani tehokkaasti hyödyntääkseni kuuntelen osan myös somessa esittelemistäni teoksista. Kuunteluaikapalvelujaksot maksan itse.

Storytel käytti tietysti omaa Storytel Original -sarjaansa ja sen seuraajia keinona houkutella asiakkaita. Heillä on tarjota jotain ainutlaatuista, mitä ei muualta saa. Tämä konsepti on hyvin ymmärrettävä, mutta suomalaisen laajoihin maksuttomiin kirjastopalveluihin tottuneelle lukijalle hieman hämmentävä. En saanut Sukulaista ja Perijää käyttööni mistään, koska en suostunut erikseen maksamaan niistä. Kun ne painetaan, pystyn jatkossa lainaamaan ne kirjastosta, vaikka mahdollista toki on, että sieltäkään niitä ei saisi jonottamatta. Mutta ainakin siis periaatteessa ne olisivat käteni ulottuvilla.

Taannoisessa Ruumiin kulttuurin jutussani JP Koskinen toteaa, että äänikirjoista ei julkaista lehtikritiikkiä. Kommentista on kulunut neljä vuotta, mutta näppituntumani on, että tilanne on edelleen sama. Yksi syy lienee juuri tuo, mistä edellä puhun. Kriitikolle kirjat ovat maksuttomia työvälineitä. Kuunteluaikapalvelut myönsivät ainakin neljä vuotta sitten hyvin nihkeästi mediakuunteluoikeusjaksoja.

Itse sain lehtijuttuani varten Storytelilta kuukauden mittaisen maksuttoman kuunteluaikajakson ja Word Audio Publishingilta olin jo aiemmin saanut Christina Larssonin dekkareista tiedostot käyttööni lyhyeksi määräajaksi. Tällaiset käytännöt eivät kannusta kritiikin tekemiseen äänikirjoista, ainakaan, kun palstatilaa kirjallisuuskritiikille on muutenkin yhä niukemmin suhteessa julkaistavan kirjallisuuden määrään.

Tilanne tuskin paranee, kun ensin äänikirjana julkaistu teos aikanaan julkaistaan painettuna. Esimerkiksi Sukulaisen äänikirjaversion ja painetun kirjan väliin mahtuu kolme vuotta. Kirja on siis median näkökulmasta jo auttamattoman ’vanha’, joten hiljaisuus valitettavasti jatkunee.

Meritta Koiviston Harriet Jaatinen -sarja:

Meritta Koivisto: Sukulainen (Harriet Jaatinen 1)
Storytel Original, 2020. Lukija Vuokko Hovatta.
Avain 2023. 308 s.

Arvostelukappale. Itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Meritta Koivisto: Suojelija (Harriet Jaatinen 2)
Storytel Original, 2021. Lukija Sanna Majuri.
Avain 2024. 320 s.

Meritta Koivisto: Perijä (Harriet Jaatinen 3)
Storyside, 2023. Lukija Sanna Majuri.

Kesäkuun toinen viikko eli tällä kertaa 10.6.-16.6.2024 on perinteisesti kirjablogeissa dekkariviikko. Tänään alkava sometempaus on jo kymmenes perättäinen #dekkariviikko. Kirsin kirjanurkka toimii tänä vuonna tempausviikon koordinoijana ja Seppo Jokisen Satuttamisten summa -dekkarin esittelybloggaus oman dekkariviikkoni avausjuttuna. Julkaisen ensi viikon tiistaina eli 18.6.2024 koostejutun viikon mittaan mukana olevissa blogeissa julkaistuista dekkarijutuista. Mukana olevat kirjablogit löydät kutsu- ja ilmoittautumisjutun lopusta. Tervetuloa seuraamaan!

 

Kuuluthan jo Suomen dekkariseuraan? Dekkariseura on vuonna 1984 perustettu rekisteröity yhdistys, joka toimii rikoskirjallisuuden ja dekkarikulttuurin harrastajien yhdyssiteenä. Seura julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää Ruumiin kulttuuri -lehteä, myöntää vuosittain Vuoden johtolanka -palkinnon edellisvuoden parhaasta dekkarista sekä järjestää erilaisia aiheeseen liittyviä tapahtumia. Seuran toimintaan voi tutustua ja jäseneksi (ja samalla mainion Ruumiin kulttuuri -lehden tilaajaksi) voi liittyä täältä.

Ruumiin kulttuuri

 

Kirjallisuuslehtiesittelyssä on tällä kertaa vuorossa Suomen dekkariseuran jäsenlehti Ruumiin kulttuuri. Ihan tarkoituksella on lykännyt Ruumiin kulttuurin esittelyä tänne asti, koska lehden päätoimittaja vaihtui keväällä ja samassa yhteydessä lehden ulkoasua ja vähän sisältöäkin uudistettiin.

Tänä vuonna Ruumiin kulttuuri -lehden päätoimittajana aloittanut Päivi Remes on vasta kolmas lehden historiassa. Vuosina 1984–2005 päätoimittajana toimi Risto Raitio, ja hänen seuraajansa Keijo Kettunen jäi tänä vuonna eläkkeelle. Mitä ilmeisimmin tehtävä on antoisa ja tekijöilleen mieluinen.

Suomen dekkariseuran jäsenmaksu on tällä hetkellä 42 euroa/vuosi, ja Ruumiin kulttuuri -lehti kuuluu jäsenetuihin eli jäsenet ovat automaattisesti myös lehden tilaajia. Lehteä voi tilata seuraan kuulumattakin, ja ei-jäsenille tilaushinta on 50 euroa/vuosikerta. Myös irtonumeroita on ollut saatavana joistakin poikkeuksellisen hyvin varustelluista myyntipisteistä. Irtonumeron hinta on 12,50 euroa. Lehden levikiksi ilmoitetaan 1500 kpl. Kiiltäväpintaiselle paperille painettu lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Se on uudistuksen myötä nelivärikuvitettu. Mitat ovat 17 x 25 cm, ja sivuja on 90–100 vähän numerosta riippuen.

Nron 2/2021 sisällysluettelo.

Ruumiin kulttuuri on erinomainen kirjallisuuslehti jännityskirjallisuutta harrastavalle lukijalle. Aihepiiri on aina ymmärretty lehden toimituksessa hyvin avarakatseisesti, joten juttuaiheet vaihtelevat dekkarikirjailijoiden henkilöhaastatteluista rikoselokuviin ja esikoisdekkarikirjailijoista klassikkoihin. Jotkut juttusarjat ovat kulkeneet mukana vuosikymmeniä, kuten nykyiseltä nimeltään 10 minun mieleeni -sarja, jossa dekkariharrastajat saavat esitellä kymmenen lempidekkariaan. Numerossa 2/2021 vinkkejä jakaa kasvatuspsykologian professori ja opetusneuvos Niina Junttila.

Tärkeimpiä osastoja Ruumiin kulttuurissa on legendaarinen Käräjät, jossa julkaistaan lehden kirjallisuusarvostelut. Alun perin kunnianhimoisena tavoitteena on ollut, että lehdessä arvioidaan kaikki suomeksi ilmestyvä jännityskirjallisuus, mutta tavoitteesta on ollut pakko tinkiä yhä paisuvan julkaistavien teosten määrän vuoksi. Jännityskirjallisuus tulkitaan hyvin väljästi, joten Käräjille pääsee yleensä myös esimerkiksi kauhukirjallisuuteen laskettavia teoksia. Mukaan mahtuu aina joskus myös omakustanteita.

Käräjillä on tänä vuonna ilmestyneissä lehden numeroissa arvoitu kummassakin päälle viisikymmentä teosta, joten myös arvioitsijoita on lukuisia. Itse silmäilen aina Käräjät-osion läpi ja tarkistan, mitkä arvioiduista teoksista olen jo ehtinyt lukea. On mielenkiintoista verrata omaa näkemystään lehden arvioitsijan näkemykseen kirjasta. Jonkin verran käytän Käräjiä myös oman luettavien pinoni karsintaan tai teosten uudelleen järjestämiseen lukulistallani. Käräjiin myös palaan myöhemminkin, kun olen siinä arvioituja kirjoja ehtinyt lukea. Joskus lainaankin jotain arviota omassa blogijutussani.

Toinen minulle tärkeä toistuva osio on vuoden 1. ja 3. numerossa oleva listaus kaudella julkaistavista jännityskirjoista. Niihin palaan vielä jälkikäteenkin tarkistamaan, mitä olen ruksannut luettavien listalleni. Listoissa ovat mukana pieniäkin kustantamoja, joten sitä kannattaa silmäillä saadakseen kokonaiskuvan tarjonnasta.

Numerossa 2/2021 on muhkea juttu Columbo-tv-sarjasta, kuten kansikin kertoo. Kannessa myös mainitaan oikeushammaslääkäri Helena Rannan kolumni, joka sai palan kurkkuun. Monet sodat ja konfliktit ovat mainioita trillerinäyttämöjä, mutta on hyvä välillä muistuttaa, millaista on todellisuus.

Olen kuulunut Dekkariseuraan oman muistini mukaan 1990-luvulta lähtien, mutta en ole säästänyt lehden vuosikertoja. Vaikka ilmestymistahti on maltillinen, paperia kuitenkin vuosien mittaan kertyy niin paljon, että sitä ei voi kotonaan säilöä määräänsä enempää. Yleensä minulla on tallessa pari tuoreinta vuosikertaa.

Olen itsekin vuosien varrella kirjoittanut muutaman artikkelin Ruumiin kulttuuriin. En enää edes muista, miten avustajasuhteeni alkoi, mutta ensimmäinen juttuni lehdessä näyttäisi olleen teatteriarvostelu vuodelta 2012. Myös tässä tuoreimmassa lehdessä on kirjoittamani juttu Ajatusten tulkitsijat, jonka kirjoitin dekkari-illan striimauksen pohjalta. Seuran puheenjohtaja Leena Korsumäki haastatteli kääntäjiä Mari Hallivuorta ja Anne Kilpeä muun muassa dekkareiden suomentamisesta, ja minä kirjoitin haastattelusta jutun lehteen.

Ruumiin kulttuuri on käsittääkseni pohjoismaisittainkin poikkeuksellinen dekkarikenttää laajasti käsittelevä säännöllisesti ilmestyvä lehti. Vaikka vähän puolueellinen olenkin, voi mielestäni silti sanoa, että kyseessä on todella kovatasoinen julkaisu melkein millä mittapuulla tahansa. Sisältö on ajankohtainen, kiinnostava, monipuolinen ja ammattitaitoisesti kirjoitettu ja koottu. Myös ulkoasu on tyylikäs ja nyt uudistuksen jälkeen tohtii sanoa, että myös nykyaikainen. Lehteä ei ole uudistettu liikaa, mutta kuitenkin saatu kokonaisuutta raikkaammaksi ja houkuttelevammaksi. Onnittelut, Suomen dekkariseura ja Ruumiin kulttuuri!

Uusimmasta numerosta 2/2021 voi lukea näytejutun täältä.

Kirjallisuuslehtisarjassani on esitelty seuraavat lehdet:

Särö
Lumooja
Nuori Voima
Parnasso
Ruumiin kulttuuri

Syksyn uutuusdekkarit (parempi myöhään...)

Kiireisen syksyn syyksi laitan, että olen ollut vähällä unohtaa perinteeni pistää tänne näkyville Ruumiin kulttuuri -lehdessä julkaistavan syyskauden dekkariluettelon. Kuten tapana on ollut, kommentoin listaa hyvin subjektiivisesta näkökulmasta eli kerron, mitkä kirjat ovat lukulistoillani. Listat alkavat olla musertavia! Edes vuoden virkavapaa ei taitaisi auttaa lukemattomien kirjojen listojen huventamisessa. Mutta mukavaa on aina haaveilla, eikö vain?

Ylimalkaisesti laskien sain Ruumiin kulttuurin (3/2014) luettelon pituudeksi yli 120 kirjaa. Reippaasti päälle kaksisataa dekkaria siis julkaistaan suomeksi vuosittain. Oma saldoni on hyvä, jos saan kokoon viisikymmentä dekkaria vuodessa, eivätkä kaikki tosiaan ole uutuuksia.

Luetuiksi voin lehden luettelosta ruksata melkein 14 dekkaria sekä yhden ihmissuhderomaanin. Protestoin nimittäin ankarasti Leena Lehtolaisen romaanin Kuusi kohtausta Sadusta ottamista mukaan tälle listalle. Kirja on arvioitukin lehden Kirjakäräjillä. Eivät kaikki dekkarikirjailijaksi profiloituneen kirjailijan teokset ole dekkareita! Pääsen siis tällä luvulla hieman yli kymmenen prosentin lukusaldoon. Avuksi on, että muutamat kirjoista ovat ilmestyneet jo kesän korvalla.

Mutta aloitetaan jo luetuilla:

Ursula Poznanski: Sokeat linnut

Christian Rönnbacka: Rakennus 31

Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä

Vera Vala: Villa Sibyllan kirous

Sebastian Lindell: Kun varjot pitenevät

Terhi Nikulainen: Kuoleman kudelma

Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä

Reijo Mäki: Cowboy

Robert Galbraith: Silkkiäistoukka

Erik Axl Sund: Unissakulkija

Erik Axl Sund: Varjojen huone

Harri H. Hietikko: Näkemiin Shosanna

Juha Mäntylä (toim.): Joulukalenteri

Risto Isomäki: Kurganin varjot 

Leena Lehtolainen: Kuusi kohtausta Sadusta (ei ole dekkari!)

Luettavien tai ainakin vähintäänkin kiinnostavien lista on mittavampi:

Philip Kerr: Saksalainen sielunmessu

Edelliset Kerrin Berlin noir -sarjan loistavat natsi-Saksaan sijoittuvat dekkarit Liekit Berliinissä ja Kalpea rikollinen olen jo lukenut, ja tämän kolmannen olen saanut arvostelukappaleena, joten se on ihan oikeasti lukulistallani. Kenties jo ihan lähiviikkoina.

Arnaldur Indriðason: Reykjavikin yöt

Olen lukenut kaikki Arnaldurilta suomennetut dekkarit, enkä tosiaankaan aio jättää tätä väliin.

Ian Rankin: Kuolleiden nimeen

Rankin on ollut jo vuosia lukulistallani ja hyllyssäni on rivi hänen dekkareitaan, kaikki toistaiseksi lukematta. Komisario John Rebusista kertovista dekkareista on tehty mainio tv-sarja, jonka katselu lykkäsi lukemista muutamilla vuosilla, siis sen verran, että ehdin unohtaa juonet.

Robert Robinson: Pimeyden kaikki värit

Robinson on suosikkejani, jonka suomennosten ilmestymisvauhdista olen pahasti pudonnut. Pari edellistäkin taitaa olla lukematta, mutta hyllyyn olen kyllä visusti nekin kerännyt.

Staffan Bruun: Murhastudio

Tämä kirja oli jo kevään Ruumiin kulttuurin listalla, mutta lukematta on edelleen.

Ansu Kivekäs: Perhosveitsi

Minulle uusi tekijä, mutta sen verran kehuja olen kuullut, että sähköinen versio on jo hankittu virtuaalihyllyyn odottamaan.

Harri Nykänen: Mullasta maan

Nykäsen tuotannosta olen tainnut suurimman osan lukea, ja tämä on kuulemma hieman erilainen tai ainakin uudenlainen. Kiinnostaa kyllä. Jos äänikirjana saa jossain vaiheessa, otan varmasti kuunteluun.

Jarkko Sipilä: Luupuisto

Myös Sipilän tuotanto on tullut luetuksi vuosien mittaan ja hyväksi olen pääosin havainnut. Äänikirjatiedosto on jo valmiiksi ladattu puhelimeen, joten pian saan tämän lenkkiseurakseni.

Nina Hurma: Hatuntekijän kuolema

Pidin Hurman esikoisesta Yönpunaisesta höyhenestä kovasti, joten tämä on ehdottomasti myös luettava jossain välissä.

Jussi Adler-Olsen: Pullopostia

Osasto Q:n ensimmäinen osa Vanki oli hiuksianostattava, Metsästäjät taas hienoinen pettymys. Kolmatta osaa on kovasti kehuttu, joten – lukulistalle.

Jo Nesbø: Isänsä poika

Olen aikoja sitten pudonnut Harry Hole -sarjan kärryiltä, ja rästiä on kertynyt. Aikaa on kulunut niin paljon, että olen ajatellut lukea sarjan aikanaan alusta uudelleen. Mutta tämä kirja ei tietääkseni kuulu sarjaan, joten sen voin ottaa käsittelyyn suoriltaan. Äänikirjatiedosto on jo ostettuna.

Rikos – 7 rikostarinaa

Kariston dekkarinovellikokoelmaan ovat kirjoittaneet Seppo Jokinen, Esa-Pekka Kanniainen, Juha-Pekka Koskinen, Paulus Maasalo, Martti Linna, Timo Saarto ja Timo Sandberg. Tarvitaanko muita perusteluja? Herää vain kysymys, onko jossain välissä tulossa seitsemän naisdekkaristin novellikokoelmaa?

Belinda Bauer: Ruumis nro 17

Olen lukenut aiemmat Bauerin dekkarit ja viihtynyt erinomaisesti, joten tämäkin listalle.

Milla Ollikainen: Vesiraukka

Esikoisromaani Veripailakat oli kelpo dekkari, joten tämä on ehdottomasti luettavien listalla. Ollikainen on kiinnostava nuori naisdekkaristi.

Jim Thompson (toim.): Helsinki noir

Mustanpuhuvat dekkarinovellit toki kiinnostavat. Liken kustantamassa antologiassa on tekstejä seuraavilta tekijöiltä: Riikka Ala-Harja, Tapani Bagge, Pekka Hiltunen, Johanna Holmström, Karo Hämäläinen, Jesse Itkonen, Teemu Kaskinen, Leena Lehtolainen, Tuomas Lius, Joe L. Murr, Jukka Petäjä, Jarkko Sipilä, Jim Thompson ja Antti Tuomainen. Huh. Tämä pitänee hankkia itselle.

Åke Edwardson: Menneisyyden viesti

Olen ennen blogiaikaa lukenut koko Winter-sarjan ja pitänyt kovasti. Nyt voisi verestää hyvää suhdetta.

Jens Lapidus: VIP-huone

Lapidusta en ole koskaan lukenut, mutta tämän kirjan arvostelukappaleen olen saanut, joten eiköhän ole jo aika tutustua.

Peter James: Kuoleman kello käy

Otin ensikosketuksen Brightoniin sijoittuviin jännäreihin syksyllä, ja jos vain aikaa siunaantuu, luen koko sarjan jossain raossa.

Jaana Lehtiö: Uutta auringon alla

Lehtiön teoksiakaan en ole vielä yhtään lukenut, mutta tekijä kiinnostaa. Tästä voisin hyvin aloittaa tutustumisen.

Alexander McCall Smith: Limpopon yksityisetsiväkoulu

Leppoisaa hyvänmielenkirjaa etsiville voi tätä tekijää suositella lämpimästi. Pari kirjaa olen jäänyt suomennostahdista jälkeen, mutta ei haittaa.

Marko Hautala: Kuokkamummo

Pitääkö tätä perustella? Mikä nimi kirjalla!

Jayne Anne Phillips: Murhenäytelmä

Kirja on julkaistu Tammen Keltaisessa kirjastossa, kuten kirjailijan aiemmatkin suomennokset. Olen kuullut kirjasta paljon hyvää, ja kirjailija on ollut muutenkin tutustumista odottavien tekijöiden listallani (kyllä, sellainenkin on…).

Anna Lönnroth: Baselinvihreää

Tätä kirjaa suositeltiin jossain vahvasti, ja nimi jäi mieleen. Kun tulee kirjastossa vastaan, tartun.

Tuula-Liina Varis: Naisen paras ystävä

Variksen tyylistä pidän, ja aikanaan Johtolanka-palkinnon napannut Vaimoni oli loistava lukukokemus.

Sophie Hannah: Nimikirjainmurhat

Hercule Poirotin uudelleen lämmittäminen arveluttaa, mutta uteliaisuus voittaa. Äänikirja jo ladattu puhelimeen!

Viimeiseksi on vielä lisättävä Päivi Almgrenin ja Päivi Jokitalon tietokirja Tappavat tienoot, jonka arvostelukappaletta olen jo aloitellut. Vaikuttaa muuten kiinnostavalta!

Lukulistani siis tuntuu venyvän, mutta kuten sanottu, ainahan on hauskaa laatia listoja ja suunnitelmia. Millaisia ajatuksia syksyn dekkarisato Sinussa herättää, rakas lukijani? Joko olet parhaat päältä poiminut, vai onko pino yöpöydällä turvallisuusriski korkeutensa takia?

Kevään 2014 dekkariuutuudet

Kevät on ollut niin kiireinen, että puolivuosittainen perinteeni julkaista Ruumiin kulttuurin dekkariuutuuslista ja käydä sitä hieman omien lukusuunnitelmieni pohjalta läpi on miltei unohtunut. Mutta eipä hätää, tässä se nyt vihdoin tulee.

Suomen dekkariseuran jäsenlehdessä  siis listataan sekä kevät- että syyskaudella suomeksi ilmestyvät dekkarit. Lista on varsin kattava, sillä mukana on hyvin pieniäkin kustantamoja ja dekkari on käsitetty aika laajasti kattaen kaiken kauhusta trilleriin. Aina tietysti saattaa puutteita olla, ja niitä saa mieluusti listata vaikkapa tämän jutun kommenttiosioon.

Dekkarifriikin ei kannata Suomessa ainakaan vielä vaipua epätoivoon, sillä laskujeni mukaan tuoreimmassa Ruumiin kulttuurin listassa on mukana täydet kolmekymmentä eri kustantajaa Arktisesta Banaanista Zuppa di Porriin. Yhteensä nämä kustantamot julkaisevat kevätkaudella 96 dekkaria. Luettavaa riittää, ja yleensä jää vielä ylikin. Lisäksi lohduttaa (tai kauhistaa, miten vain) tieto, että syyskauden tarjonta on yleensä laajempi.

Hieman yllätyin huomatessani, että eniten dekkareita julkaisee tällä kertaa Tammi. Sen listalla on peräti 15 dekkariksi luettavaa teosta, ja näistä kaksi ilmestyy 60 vuotta täyttävässä Keltaisessa Kirjastossa. Jayne Anne Phillipsin Murhenäytelmän olen omaan listaani merkinnyt kiinnostusta tarkoittavalla pylpyrällä. Väkänen tarkoittaa, että olen jo kirjan ehtinyt lukea, ja sellainen on Kati Hiekkapellon Suojattomien, Erik Axl Sundin Varistytön ja Michael Katz Krefeldin Langenneiden perässä.

Merkitsemäni pylpyrät ovat jääneet skannautumatta ensimmäisestä palstasta. Ne ovat kuitenkin: Mia Vänskän Valkoinen aura, Jarkko Sipilän Luupuisto ja Alexander Söderbergin Andalusialainen ystävä.

Ruumiin kulttuuri 1/2014

Keltaisella olen merkinnyt ne dekkarit, jotka tällä hetkellä näyttäisivät varmimmin olevan luettavien listallani:

Alan Bradley: Piiraan maku makea (Bazar)

Kustantajan sivuilla teosta esitellään näin:

Eletään vuotta 1950. Yksitoistavuotias Flavia de Luce asuu leski-isänsä ja kahden isosiskonsa kanssa suvun rapistuvassa kartanossa Buckshawissa Englannin maaseudulla. Flavia rakastaa kemiaa ja arvoitusten ratkomista. Siskojaan hän vihaa.

Eräänä päivänä keittiön rappuselta löytyy kuollut lintu. Omituista kyllä, sen nokkaan on tökätty paperinpala, joka osoittautuu ikivanhaksi postimerkiksi. Mutta vielä oudompaa on, että isä tuntuu olevan tapauksesta aidosti peloissaan.
Kun Flavia tekee keittiöpuutarhasta järkyttävän löydön, on selvää että kuollut lintu oli mitä huonoin enne. Poliisin saapuessa Buckshawiin Flavia päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä ja ratkaista arvoituksen omin neuvoin. Kenen kanssa Flavian isä riiteli työhuoneessaan myöhään illalla? Kuka tai mikä on Ulsterin kostaja? Ja kuka kumma söi palasen rouva Mulletin sanoinkuvaamattomasta piirakasta, joka oli jäähtymässä ikkunalaudalla?

Miten tätä voisi olla lukemattakaan?

Staffan Bruun: Murhastudio (CrimeTime)

Bruunin hulvaton ’sankari’, toimittaja-lastenkirjailija Burt Kobbat on vertaansa vailla. Ei liian tosikoille tosiaankaan! ”Murhastudiossa Kobbatt on saanut oman talk shownsa, jonka ympärillä alkaa tapahtua kummallisia. Miksi miljonääri luopuu omaisuudestaan tai julkkis katoaa yksityisyyteen? Burt Kobbatt tulee tietämättään vedetyksi katalaan kiristysjuoneen, jossa ihmishenki ei ole paljonkaan arvoinen.” Tuskin maltan odottaa Burtin kuulumisia, sillä viime tapaamisesta on jo aikaa.

Seppo Jokinen: Mustat sydämet (CrimeTime)

Jokinen ei esittelyjä kaipaa, ja komisario Koskisen suhteen tilanne on sama. Kirjan lukeminen on edistynyt siihen pisteeseen, että se on jo ostettu talouteemme mutta odottelee lukuvuoroaan puoliskon yöpöydällä. Piakkoin siis, Sakari!

Jari Järvelä: Tyttö ja pommi (CrimeTime)

”Palkitun prosaistin Jari Järvelän kiihkeä jännäri Tyttö ja pommi sukeltaa graffitintekijöiden maailmaan ja öisille katoille ja kujille, joilla vallitsevat eri lait kuin meidän tuntemassamme kaupungissa. Järvelä aloittaa CrimeTimen kotimaisten tähtikirjailijoiden vierailijasarjan.” Näin Järvelän teosta esitellään kustannusosuuskunnan sivuilla. Järvelää en ole ennen lukenut, mutta tästä voisi aloittaa. Kirja on saanut varsin myönteisen vastaanoton.

Jyrki Heino: Kello (Schildts & Söderströms)

Tykkäsin Heinon esikoisromaanista eli Kellarista joltisenkin verran. Pidin myös tämän kirjailijan yliopistovirkamiesmäisestä vakaasta ja hieman vaivautuneesta esiintymisestä Helsingin kirjamessuilla Dekkarilauantaissa edellisvuonna. Muilta esikoiskirjailijoilta tuli innostuneita selostuksia siitä, miltä kirjan kirjoittaminen ja julkaiseminen tuntuivat (jännittävältä! upealta!), mutta Heino totesi kuivakkaasti, että onhan noita tieteellisiä julkaisuja jo kertynyt, joten ei tässä nyt ole syytä hötkyillä – ja on siellä pöytälaatikossa toinenkin dekkari. Sen saamme nyt siis luettavaksemme!

Minna Lindgren: Ehtoolehdon pakolaiset (Teos)

Toimittaja Minna Lindgrenin palvelutalo Ehtoolehtoon sijoittunut viimevuotinen romaani Kuolema Ehtoolehdossa vei kertakaikkisesti sydämeni, vaikka ei kovin kriittistä dekkariseulaa läpäisekään. Iki-ihanien 90-vuotiaiden (ja risa!) mummeleiden seikkailut saavat siis nyt jatkoa, kun Ehtoolehdossa aloitetaan putkiremontti. Kaikkihan ei tietenkään kestä päivänvaloa, ja sankaritarten on jälleen aika tarttua toimeen. Hupaisan pinnan alla Kuolema Ehtoolehdossa oli varsin ajatteluttava ja surullisen realistinenkin teos, enkä vähempää odota tältä uutukaiselta. Tiedossa on ainakin kotihoidon surullinen kirjo ja eutanasiapohdintaa.

Gillian Flynn: Paha paikka (WSOY)

Viime kesänä minua viihdytti parin päivän ajan melkoinen pyöritys Gillian Flynnin suomennetun menestysteoksen Kiltti tyttö matkassa. Arvelinkin, että Flynnin varhaisempaa tuotantoa suomennetaan, ja tänä kesänä sitä siis on saatavana. Tuskin mitään korkeakirjallista tavaraa, mutta taattua viihdettä, uskon. WSOY:n sivuilla kirjan sisällöstä kerrotaan näin: ”Pieni Libby Day menettää äitinsä ja sisarensa hirvittävässä veriteossa. Aikuisena hän alkaa epäillä, onko perhesurmassa säästynyt veli, Ben, sittenkään syyllinen.

Kovapintaiseksi kasvanut Libby ajelehtii elämässään, hieman kyynisenä ja itseinhoisena. Kun orpoa tukeneiden hyväntekijöiden rahahanat ehtyvät, Libbyllä on kiire tienata vielä jokunen ropo traagisella menneisyydellään. Näin Libby kohtaa merkillisen, murhamysteerejä penkovan ryhmän, Kill Clubin, joka on vakuuttunut Benin syyttömyydestä. Libby kysyy nyt itseltään ensi kertaa: mitä surmayönä oikeasti tapahtui? Veli oli kyllä kylmäpäinen, mutta kykenisikö hän murhaan?

Kristina Ohlsson: Paratiisiuhrit (WSOY)

Viime kesänä hurahdin Ohlssonin tuotantoon ja luin kaksi ensimmäistä suomennettua putkeen juhannuksen vieton melskeissä. Kolmannenkin eli Varjelijat luin syksyllä tuoreeltaan. Innokkaimmat tuntemani fanit ovat jo lukeneet tämän ruotsiksi, mutta minun lienee paras tyytyä odottamaan käännöksiä. Arvelenpa, ettei Ohlsson petä tälläkään kertaa! Luvassa on kiihkeätahtinen terroristijahti ja lentokoneita. Hui.

Donna Tartt: Tikli (WSOY)

Pitääkö tätä perustella? Jumalat juhlivat öisin on parhaita koskaan lukemiani kirjoja, ja olen sen lukenut pariinkin kertaan. Odotukset ovat kovat, vaikka massiivinen koko hieman pelottaakin. Olen ajatellut pitää kesäkuussa teemakuukauden, jonka aikana luen vain paksuja, yli 500-sivuisia teoksia. Tämä tulee olemaan yksi kesäkuun teemakirjoistani, ehdottomasti! Lisävakuudeksi Tartt pokkasi tällä Pulitzerinkin, joten ei voi olla huono. Kirjasta kustantajan sivuilla mm. näin: ”Newyorkilainen 13-vuotias Theo Decker jää eloon, kun pommi räjähtää taidemuseossa ja hänen äitinsä saa surmansa. Isä on jättänyt perheen jo aiemmin, ja pojan on löydettävä itselleen koti. Theon hämmästyttävä odysseia vie hänet erikoisen hienostorouvan perheeseen, antiikkikaupan tomuntuoksuiseen kellariin, Las Vegasiin juhlimaan uhkapelivoittoja sekä taiderikollisten hämyiseen maailmaan. Valonkipinänä tarinan sydämessä tuikkii Theon salainen aarre ja taakka, pieni 1600-luvun lintumaalaus.”

Vähän aikaisemmin keväällä kirjoitin vastaavan koosteen kevätkauden uutuusdekkareista Lukulamppuun. Valittu näkökulma on tuossa jutussa hieman toinen, ja ainakin yhden kirjan olen silloisista aikomuksistani ehtinyt sittemmin jo lukea. Vertailun vuoksi voi siis kurkata, miten lukusuunnitelmat ajan kuluessa muuttuvat. Suunnittelu on aina mukavaa, vaikka toteuttaa ei kaikkea ehtisikään.

Mitkä kevään dekkareista ovat Sinun lukulistallasi ja miksi?

Syksyn dekkaritärpit

On jo tullut tavaksi näyttää puolivuosittain Ruumiin kulttuurissa ilmestyvä uutuusdekkarilista ja vertailla sitä omiin luettuihin ja luettaviin. Kurkataan kuitenkin ensin, mitä kuuluu keväiselle uutuuslistalle.

Kevään listalta olin ajatellut lukea seuraavat:

Christian Rönnbacka: Julma (Bazar), koska pidin paljon sarjan aloitusosasta Operaatio Troijalainen.  Julman tilanne on nyt se, että ostin sen tällä viikolla itselleni äänikirjaversiona puhelimeeni lenkkiseuraksi ja parin tunnin verran olen jo kuunnellutkin. (Kuunneltu on, enkä edes malttanut tyytyä lenkkiseurana vaan piti sitten loppupuoli jo kuunnella muuten!)

Seppo Jokinen: Vihan sukua (CrimeTime), koska komisario Koskinen on suurimpia suosikkejani. Teos osoittautui oikeaksi dekkarihelmeksi, mielestäni jopa koko Koskis-sarjan toistaiseksi parhaaksi.

Ann Cleeves: Vera – kuolemanhiljaisuus (Karisto), koska olen lukenut kaiken Cleevesiltä suomennetun ja katsoin myös Vera-sarjan televisiosta talvella. Tämä kirja on edelleen aloittamatta.

M. J. McGrath: Lumipoika (Like), koska edellinen osa Grönlantiin sijoittuvasta sarjasta oli hyvä. Lumipojalle kävi vähän nolosti. Lainasin sen kirjastosta, luin kolmisenkymmentä sivua ja vein takaisin. Ei vain lähtenyt viemään.

Simo Pajunen:Musta rengas (Myllylahti), koska pidin edellisestäkin Pajusen jatkosodan käpykaartilaisesta kertovasta kirjasta. Valitettavasti tämänkään kirjan kanssa en ole tämän edemmäs päässyt. Olen saanut siitä arvostelukappaleen, joka on hautautunut pinossa luvattoman alas. Nyt toimeksi tämän kanssa, lupaan! (Kuten linkistä näkyy, lupaus on pidetty!)

Johanna Tuomola: Murhaaja vierelläsi (Myllylahti), koska työpaikkani on aika lähellä Lohjan poliisiasemaa, jossa Noora Nurkka työskentelee. Kirja luettu ja hyväksi havaittu!

Donna Leon: Turvasatama (Otava), koska Guido Brunetti on niin hyvä. Samoin Paolan ruuat! Brunettin kanssa olisi mukavaa viettää iltaa, mutta on jäänyt toistaiseksi.

Qiu Xiaolong: Kuolemanjärvi (Otava), koska tämä Kiinaan sijoittuva sarja on kiinnostava ja laadukas. Uh, edelleen luettavien listalla.

Alicia Giménez Bartlett: Petra Delicado ja vihaiset koirat (Tammi), koska sarjan aloitusosa oli vakuuttava. Tämän jo kerran toin kirjastosta kotiin, mutta palautin sitten, koska en saanut aloitettua. Uusi yritys vielä jossain vaiheessa!

Pyysin keväällä myös lukijoilta suosituksia ja tällaisia sain:

Katarina Wennstam: Alfauros

Mons Kallentoft: Kevätkuolema. Tämä kirjakin on jostain löytänyt tiensä pinoihini. Luen siis vielä joskus!

Vesa Vanhanen: Seitsemän oikein. Myös tämä kirja on tuossa pinossa odottelemassa!

Roslund & Hellström: Kaksi soturia (Tämän kohdalla on sen verran tapahtunut edistystä, että olen hankkinut samojen kirjailijoiden dekkarin Tyttö katujen alta pokkariversion.)

Simon Lelic: Tuomio

Sara Blaedel: Nimimerkki Prinsessa

Peter James: Kuolema kulkee kannoilla

Jørgen Brekke: Uneton

Kiitos mainioista suosituksista! Totuushan on, että vaikka lukisin vain pelkästään dekkareita, en millään pysyisi uutuuksien tahdissa. Lisäksi vielä vanhoja hyviäkin on kosolti lukematta. Ruumiin kulttuurissa 3/2013 luetellaan taas yli 120 uutuutta!

Syksyn uutuuksista on jo luettuna seuraavat:

Pekka Matilainen: Kupoli

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa

Milla Ollikainen: Veripailakat

Antti Tuomainen: Synkkä niin kuin sydämeni

Johanna Tuomola: Murhaaja vierelläsi

Piia Kaikkonen: Rakkaat lapset

Pia Heikkilä: Operaatio Lipstick

Reijo Mäki: Intiaani

Henning Mankell: Haudattu

Gillian Flynn: Kiltti tyttö

Kristina Ohlsson: Varjelijat

Jo hankittuna tai muuten aika varmasti jossain vaiheessa lukuun tulevat:

Philip Kerr: Kalpea rikollinen. Pyysin tästä arvostelukappaleenkin, koska sarjan aloitusosa Liekit Berliinissä oli varsin kiehtova. Berliini-noiria, ja vielä historiallista!

Ursula Poznanski: Vii5i. Kirjaa on kovasti kehuttu ja arvostelukappalekin tuli jo kesäkuussa. Uusi tekijä kiinnostaa. Itävaltaan sijoittuminen plussaa.

Arnaldur Indriðason: Mestaruusottelu. Arnaldur on suosikkejani pohjoismaisista dekkaristeista, ja kaikki suomennokset olen lukenut nauttien.

Sirpa Tabet: Kaikki kaupan. Ruumiin kulttuurissa kerrotaankin syy Tabetin pitkään julkaisutaukoon. Olen lukenut kirjailijan koko tähänastisen tuotannon, tosin osittain siksi, että asuimme jonkin aikaa samassa kunnassa. Tabetin kirjoista kaksi sijoittuu tuonne järven taakse meiltä katsoen!

Matti Rönkä: Levantin kyy. Voih, viimeinen Viktor Kärppä! Rönkä tekee Mankellit eli lopettaa ajoissa. Kirjan ostan isänpäivälahjaksi miehelle, mutta älkää kertoko sitä. Saatan lukea sen ennen antamista…

Tove Alsterdal: Haudattu hiljaisuudessa. Tämäkin ilmestyi kuin varkain jo kesällä. Edellinen osa, ensimmäinen suomennos Kadonneet oli ihan hyvä. Kirjailijan esittelyjen perusteella on syytä odottaa tästä enemmän. Pitää hankkia kirjastosta pikimmiten.

Tarquin Hall: Vish Puri ja nauruun kuolleen miehen tapaus. Tämä leppoisa ja itserakas kaveri vei sydämeni ensimmäisen suomennoksen myötä. Kirjastolistalle siis!

Camilla Läckberg: Enkelintekijä. Läckberg herättää ristiriitaisia tuntemuksia. Kiukustun usein kirjoja lukiessani, mutta silti vain ajaudun lukemaan niitä. Varmaan sorrun taas tähänkin, kun se kirjastossa tulee vastaan. (Elisa Kirjan messutarjous sai minut koukkuunsa: ostin Enkelintekijän äänikirjaversion itselleni.)

Belinda Bauer: Kadonneet lapset. Aiemmat Exmooriin sijoittuneet dekkarit ovat olleet koukuttavia. Tämä on sarjan kolmas osa, tosin itsenäisesti luettava myös. Arvostelukappale odottelee tuossa lukijaansa. (Linkin takaa löytyy nyt juttuni tästä!)

Elizabeth Hand: Katoava valo. Islantiin ja Suomeenkin sijoittunut Pimeää kohti oli viimevuotisia yllätyksiä. Synkkää mutta taitavaa!

Marisha Pessl: Yönäytös. Blogikavereitten vastaanotto ollut hieman ristikkäistä, joten tämäkin järkäle on lukulistalla. Kirjassa on 725 sivua, joten toivokaamme vetovoimaisuutta juonelta. Tarkoitus on kirjoittaa kirjasta arvio lehteen.

Alicia Giménez Bartlett: Petra Delicado ja vihaiset koirat. Katso, mitä kirjoitin puoli vuotta sitten.

Lisäksi olen sinisellä pylpyrällä merkinnyt listaan vielä kiinnostavat tai sellaiset, joiden sarjoista on edellisiä osia rästissä… Oikeasti harmittaa, että olen pudonnut vaikkapa Peter Robinsonin mahtavien dekkareitten suomennosten vauhdista. Kolme ensimmäistä olen lukenut ja pitänyt valtavasti. Kirjasto kutsuu taas!

Hyvät kirjat eivät siis lukemalla lopu, mikä tietysti on varsin lohdullista. Mitkä ovat Sinun syksyn dekkaritärppisi?

 P.S: Suomen dekkariseura ry:n jäsenlehti Ruumiin kulttuuri on muuten aivan mahtava lehti ja sopii jokaisen dekkarifanin luettavaksi. Lehti ilmestyy neljästi vuodessa. Sitä voi ostaa irtonumeroina, mutta kätevintä on liittyä seuran jäseneksi hintaan 35 euroa. Silloin lehti tulee ihan kotiin asti!