Viiden kirjan haaste

Flunssa-aamun piristykseksi huomasin blogini Facebook-sivulla viestin, jossa kerrottiin, että olin saanut kirja-aiheisen haasteen Salamatkustaja-blogin Sadulta. Kiitos, Satu, haasteesta ja inspiraatiosta. Vaikka puhua en oikein voikaan, sormet toimivat silti, joten onkin harvinainen mahdollisuus tarttua oitis toimeen. Kyseessä on hieman muunneltu versio FB-haasteesta, joka kiersi ahkerasti syksyllä ja johon silloin jo kertaalleen vastasinkin. Mutta kirjojen suhteen tilanteet saattavat muuttua nopeastikin, joten mikään ei estä siirtämästä ideaa tänne blogiinkin.

Kun kirjahaaste heitetään kirjablogiin ja sen pitäjälle, ei varmaan tule yllätyksenä, että haasteen saaja lukee paljon ja mielellään. Kirjablogia olen pitänyt runsaat viisi vuotta, ja sen aikana lukutahtini on ollut keskimäärin kolme kirjaa viikossa. Määrä ei ole mikään itsetarkoitus, mutta itseäni kiinnostavat kaikenlaiset listaukset, joten tuolta ylälaidasta pääsee kurkkaamaan blogin välilehdille. Niissä muutamissa on listattuna viime aikaiset luetut kirjat.

Olen lukenut koko ikäni. Lukemaan opin koulun ekalla luokalla 70-luvun alkuvuosina, mutta sitä ennenkin kirjat kuuluivat olennaisena osana elämääni. Ammatinvalintanikin tein kirjat ja lukeminen mielessäni, enkä ole sitä katunut. Harrastuksista lukeminen ja kirjoista kirjoittaminen ovat minulle rakkaimmat ja antoisimmat. Luen aina kun voin, ja lisäaikaa lukemiselle olen venyttänyt äänikirjoista.

Mutta asiaan eli haasteeseen!

1. Kirja, jota luen parhaillaan 

Luen useita kirjoja samanaikaisesti, ja jotkut saattavat olla pitkäänkin kesken. Tiiviimmin tällä hetkellä on menossa Milja Kauniston uunituore historiallinen romaani Luxus. Kirja saapui pyydettynä arvostelukappaleena maanantaina, ja järkäleestä on enää viidennes lukematta, mikä kertoo paljon. Lämpenin hieman hitaasti Kauniston Olavi Maununpoika -sarjaan, mutta kolmatta osaa lukiessani olin jo myyty. Odotin tätä uuden Purppuragiljotiini-sarjan avausosaa kovasti, enkä ole joutunut pettymään, päinvastoin! Kaunisto kirjoittaa vetävästi ja verevästi Ranskan vallankumoukseen pyörteisiin tempautuvista yksilöistä.

Äänikirjana on menossa Lars Keplerin Joona Linna -sarjan kakkososa Paganini ja paholainen, joka on piinaavan jännittävää toimintaa ja juonittelua. Tarina sopii vallan mainiosti nollaamaan ajatuksia työmatkoilla. Toinen, jo syksystä kesken oleva äänikirja on klassikko-osastoa eli L. Onervan romaani Mirdja. Kuuntelen sitä Yle Areenasta, ja kuuntelua haittaa tallennemuoto, joka pakottaa kymmenen minuutin välein etsimään seuraavan osan. Puoliväliin olen kuitenkin jo päässyt, joten enää en keskenkään jätä.

2. Kirja, josta pidin lapsena

No niin. Päästiin vaikeiden asioiden äärelle. Määrittele lapsuus. Ennen kouluikää? Alakoululaisena? Määrittele pitäminen… Minulle siis luettiin palon ja sain omaksikin suhteellisen paljon kirjoja. Kirjat olivat arvokkaita, joten lapsuuden kirjani ovat vieläkin pääosin tallessa ja ne on tarkkaan luettu myös omille lapsilleni. Ajan tapaan perhe kuului Suuren suomalaisen kirjakerhon laajaan ja uskolliseen asiakaspiiriin, joten kerhon tarjonnasta valikoitui lukemista myös lapsille. Astrid Lindgrenin Pepit ja Eemelit luettiin miltei puhki, samoin Tove Janssonin Muumilaakson tarinoita -kokoomateos. Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailut luin varmaan kymmeniä kertoja läpi siitä paljoakaan tajuamatta. Tyttökirjavaihe tuli sitten hieman myöhemmin. Mutta kyllä, pidin kirjoista jo lapsena!

3. Kirja, joka jäi kesken

Harvoin jätän kirjaa kesken. Sen taidon opetteleminen on vieläkin vaiheessa. Hyvän kirjan pitäisi vakuuttaa minut muutaman, ainakin kymmenen sivun matkalla, että kannattaa jatkaa. Sitkeästi kuitenkin huomaan monesti tuskailevani kolmanneksen romaanista luettuani, ettei oikein vieläkään etene. Monet dekkarit alkavat vauhdikkaasti, mutta sitten meno hyytyy keskivaiheilla, enkä kuitenkaan enää tule kirjaa hylänneeksi. Enemmän pitäisi jättää kesken, sillä huonoja kirjoja varten elämä on liian lyhyt.

Mutta on niitä kesken jääneitä sentään minunkin kaapissani! Itse asiassa olen aikoinaan kirjoittanut tästä aiheesta jutun, jossa esittelen peräti kymmenen kesken jäänyttä kirjaa. Nostettakoon sieltä nyt taas se Franz Kafkan Linna, jonka moni kommentoija kertoi lukeneensa ja lempeästi kehotti minuakin vielä yrittämään. Ehkä joskus. Jos ei muuten, niin Kristian Huitulan sarjakuvaversiona.

4. Kirja, joka teki vaikutuksen

Taas ollaan vaikeiden äärellä, koska ensin pitäisi määritellä tuo ’vaikutus’. Sitä paitsi tähän tulee aina todella tylsiä vastauksia. Kirja, joka teki tyrmäävän vaikutuksen teiniminääni ja muutti minua lukijaihmisenä, oli J. R. R. Tolkienin Taru Sormusten herrasta. Tajunta räjähti, jos vaisusti sanotaan. Toinen yhtä räjäyttävä kokemus oli vain hieman myöhemmin Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla. Olin juuri lukenut huiman sotaseikkailukirjan Tuntematon sotilas ja odotin jotain samaa. En saanut. Sain jotain muuta. Ja muutuin peruuttamattomasti.

5. Kirja, johon palaan uudelleen

Valitettavan vähän tulee enää palattua uudelleen oikeastaan mihinkään, vaikka pitäisi kyllä ja syytä olisi, koska muistikin on niin petollinen. Äänikirjat ovat olleet minulle tässäkin suhteessa kullan arvoisia, sillä kuunnella ehdin sellaisiakin kirjoja, jotka olen jo joskus lukenut. Hieman ihmetellen kuuntelen ihmisiä, jotka kertovat vuosittain lukevansa jonkin tietyn kirjan uudelleen. Sellaista tapaa tai suhdetta minulla ei ole mihinkään teokseen. Työssä jouduin palaamaan tiettyihin klassikoihin vuodesta toiseen, mutta sitä ei lasketa.

Heitän tämän viiden kirjan haasteen eteenpäin muutamalle kirjablogikollegalleni. Haasteen saavat Kujerruksia-blogin Linnea ja Jokken kirjanurkka -blogin Jokke. Kujerruksia täyttää viisi vuotta, ja olemme olleet Linnean kanssa blogikollegoja ja -ystäviä siitä asti. Jokke kirjoittaa tuotteliaasti ja tinkimättömiä tekstejä, joita on aina ilo lukea. Haaste menee myös huippuahkeralle blogiystävälleni Kristalle, joka häärii sekä Lukutoukan kulttuuriblogin emäntänä että Suomi lukee -sivustolla. Uudemmista kirjablogeista haastan mukaan Mustien kansien metsän Sanna-Marin. Haastan myös Toinen kerta toden sanoo -blogin pirteän Raggarimorsiamen, jonka hääoppaasta on tulossa juttu tänne omaan blogiini ihan lähipäivinä.


P.S: Jokke on jo ehtinyt haastevastauksen laatia, samoin Sanna-Mari!

Haaste lukutaitokampanjaan!

Millaista olisi, jos ei osaisi lukea? Tätä on suomalaisen vaikea kuvitella. Lukutaito on niin merkittävä osa meidän arkeamme, ettei sitä tule edes ajatelleeksi. Mikään itsestäänselvyys ei lukutaito kuitenkaan ole. Tämä perusoikeus puuttuu valitettavan monelta, sillä maailmassa on peräti 757 miljoonaa lukutaidotonta aikuista ja 58 miljoonaa lasta, jotka eivät pääse kouluun.

Mikä on lukutaidon arvo? Millä hinnalla myisit lukutaitosi? Näillä kysymyksillä Suomen Pakolaisapu herättelee meitä auttamaan lukutaitokampanjansa merkeissä tänä vuonna. Järjestön tavoitteena on mahdollistaa lukutaito 450:lle konflikteja paenneelle ihmiselle eli 23 000 euroa, nostaa esiin lukutaidon merkitystä ja kampanjassa mukana olevia tahoja, herättää keskustelua ja innostaa suomalaisia lukemaan. Kaikki tavoitteet ovat hienoja! Siksi haastankin juuri Sinut, rakas blogini seuraaja ja lukija, mukaan koko syyskuun ajan jatkuvaan kampanjaan. Lue ja lahjoita haluamasi summa keräykseen, saat takuulla hyvän mielen. Myös sanaa levittämällä voi tehdä oman osuutensa.

Lukutaidon arvoa on mahdoton mitata rahassa, mutta sen voi lahjoittaa 52 eurolla, todetaan kampanjan esitteessä. Itse olen mukana tuolla summalla, eli lahjoitan yhden lukutaidon. Lahjoittaminen on helppoa!

Kolmen kirjan haaste

Sain Tuijata-blogin Tuijalta Kolmen kirjan haasteen, jossa on ideana esitellä kolme blogiaikana lukemaansa kirjaa, jotka voisi lukea uudelleen. Kiitos haasteesta, Tuija! Haaste on kesän aikana kierrellyt kirjablogeissa ihan mukavasti. Olen itse laiska tarttumaan haasteisiin, mutta tämä on aika kutkuttava.

En enää aikoihin ole ehtinyt lukea kirjoja uudelleen, vaikka jatkuvasti käsiin osuu teoksia, jotka ansaitsisivat rauhallisen uudelleen luennan. Sen sijaan teen aika paljon sitä, että kuuntelen äänikirjana sellaisen kirjan, jonka olen voinut aika hiljattainkin lukea painettuna. Viimeksi näin kävi Jussi Valtosen Siipien kantamien ja He eivät tiedä mitä tekevät kanssa. Olisipa ihanaa saada äänikirjana myös vaikkapa Anni Kytömäen Kultarinta! Äänikirjoina olen kuunnellut myös melkoisen pinon tuttuja klassikoita ja lastenkirjoja. Menetelmä on kaikin puolin nautinnollinen, suosittelen!

Jos minulla olisi aikaa lukea kirjoja uudelleen, lukisin ainakin seuraavat kolme:

Tapani Heinosen Reunalla (Minerva, 2012) oli vahva lukukokemus, joka on jäänyt mieleen. Olen myös ihmetellyt, miten vähälle huomiolle rankka ja tasokas romaani ajankohtaisesta aiheesta on jäänyt. Heinoselta on  ilmestymässä uusi romaani Kuka heilutti pesäpuuta (Minerva) ihan lähiaikoina. 

Nuorena luin samoja kirjoja yhä uudelleen, kuten ikäkauteen kuuluu. Blogini ensimetreillä osallistuin nostalgiahaasteeseen Lilian Kallion nuortenkirjalla Puumajakesä (WSOY, 1977). Törmäsin tähän ihanaan kirjaan alkukesästä kirpputorilla ja sain pidellä itseäni, etten olisi ostanut sitä. Meillä siis on jo yksi kappale kirjaa olemassa. Innostuin Puumajakesästä niin, että luin myös Kallion erikoisen scifiromaanin Ugudibuu (Tammi, 1975). Se on myös jäänyt mieltä kaivelemaan, ja juuri hiljattain muistelin kirjan herkullista kohtausta, jossa naiset hakivat itselleen Mona Lisan joululahjaksi.

Ann-Marie MacDonaldin tiiliskiviromaani Linnuntietä (Tammi, 2004) oli huima lukukokemus, todellinen sukellus kirjailijan luomaan maailmaan. Romaanissa on monia ulottuvuuksia, ja kun nyt tiedän loppuratkaisun, voisin keskittyä paremmin tarinan eri kerroksiin kuin ensimmäisellä ahmimiseksi paikoin muuttuneella lukukerralla. Ystävän avustamana onnistuin nappaamaan itselleni oman kappaleen kirjasta taannoin kirjamessujen antikvariaattiosastolla, joten uudelleen lukeminen olisi ihan helppoakin. Tosin vielä ovat muutkin MacDonaldin teokset lukematta.

Haaste on kiertänyt jo sen verran, että taitaa olla parasta heittää vain yleinen kysymys ilmaan: Mitkä kirjat Sinä luet yhä uudelleen tai ainakin haluaisit lukea?

Esikoiskirjahaaste 2014 suoritettu?

Mainio lukuvuosi 2014 on ihan tunteja vaille valmis. Twitterissä jo ehdin tuulettaa, että olen tänä vuonna ehtinyt lukea peräti 165 teosta, mutta tarkistuslaskennassa huomasin kirjanneeni yhden teoksen kahteen kertaan, joten valitettavasti tulos on ’vain’ 164 kirjaa. Sekin on silti ennätykseni. Määrä ei tosin ole mikään itseisarvo tai tavoite, sen verran luetaan kuin huvittaa! Jos lukumäärä olisi ollut tärkeintä, olisin varmasti jättänyt Paksun heinäkuun viettämättä, se ei nimittäin päätä huimaavia kappalemääriä tuottanut. Lukuelämyksiä tosin kertyi heinäkuultakin kosolti.

Viikonlopun aikana on tarkoitus vetää yhteen viimeinen vuosineljännes ja katsoa koko vuottakin hieman kohokohtia etsiskellen. Tänään kuitenkin kokoan vuoden 2014 aikana lukemani vuonna 2014 ilmestyneet kotimaiset esikoisteokset. Osallistuin nimittäin alkuvuodesta rehvakkaasti Kirjallisena-blogin Minnan heittämään esikoiskirjahaasteeseen. Tavoitteena oli lukea vuoden aikana ainakin kaksitoista uutta esikoiskirjaa. Minna itse oli lukenut vuonna 2013 seitsemäntoista esikoista ja tavoitteli vuoden alussa tälle vuodelle pariakymmentä luettua.

Vuoden alussa kuvittelin, että esikoinen kuukaudessa menisi heittämällä. Mielestäni luen paljon uutta kotimaista ja siis myös esikoisia. Kuulun Pieneen esikoiskirjakerhoon eli PEKKiin, joten kotiin tulee ihan pyytämättä useita kotimaisia esikoisteoksia vuodessa. Myös jotkut kustantajat, kuten Otava, lähettävät kiinnostavimmista uutuuksistaan arvostelukappaleita bloggaajille, myös minulle (kiitos kovasti niistä!). Paikallislehteenkin toivotaan arvioita juuri kotimaisista uutuuksista.

Kaikesta tästä huolimatta huomasin viime viikolla, että joudun huolella seulomaan vuoden luettujen listan sillä silmällä, että vaadittu vähimmäismäärä esikoisia tulee kokoon. Esikoisteoksen määritelmääkin jouduin hieman venyttämään, sillä Mikko Kalajoki on julkaissut nuortenromaanin ennen tätä ’esikoisromaaniaan’.  Tässä listani:

1. Meri Kuusisto: Amerikkalainen (Otava, 2014, a-kpl lehteen & blogiin)
2. Nura Farah: Aavikon tyttäret  (Otava, 2014, a-kpl)
3. Sami Lopakka: Marras (2014, Like, kirjasto)

4. Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä (2014, Atena, ostettu, PEKKin kuukaudenkirja)
5. Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (2014, WSOY, ostettu & a-kpl lehteen)
6. Petri Vartiainen: Isäasentoja (2014, Otava, a-kpl)

7. Anni Kytömäki: Kultarinta (2014, Gummerus, ostettu & a-kpl lehteen & a-kpl kustantajalta)

8. Jyrki Ukkonen: Ahneuden kartta (2014, Gummerus, kirjasto)

9. Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia (2014, Otava, a-kpl)
10. Antti Holma: Järjestäjä (2014, Otava, a-kpl lehteen & blogiin)

11. V. M. Toivonen: Fimbul-talvi (2014, Aurinko-kustannus, a-kpl lehteen)

12. Mikko Kalajoki: Kolme tärkeintä asiaa (2014, WSOY, a-kpl lehteen)

Vaikka siis jouduin vastoin odotuksiani raapimaan kasaan listaani, se on kuitenkin sisältönsä puolesta aivan huikea! Oikeastaan ainoa pieni pettymys esikoisten joukossa oli trilleri Ahneuden kartta, joka jätti etäisen vaikutelman. Muuten voisin sanoa, että esikoiskirjat ovat tarjonneet vuoden parhaita lukuelämyksiä. Aivan loistavaa! Kiinnostavia esikoisia vuodelta 214 odottelee edelleen pinoissanikin lukemista, muun muassa Henni Kitin Elävän näköiset on tarkoitus lukea ihan pikapuolin.

Kiitos Minnalle oivallisesta haasteesta! Esikoiskirjoja on tosiaan hyvä nostaa esiin julkaisutulvan joukosta. Osallistun mieluusti haasteeseen myös vuonna 2015.

Oikein loistavaa uutta vuotta kaikille lukuihmisille!

Elina Rouhiainen: Jäljitetty (Susiraja 3) ja vähän lukuhaasteista

Syksy ja erityisesti marraskuu on otollista aikaa erilaisille haasteille. Minäkin hurahdin mukaan pariin haasteeseen, vaikka olen tunnetusti huono (lue: laiska) haasteisiin osallistuja. Innostun kyllä aluksi, mutta sitten usein uuvun alkumatkalle, tai ainakin viimeistään takasuoralla. Miten kävi esimerkiksi Morren KKK-haasteelle? En kehtaa kohta enää pitää sitä tuolla välilehdellä, vaan deletoin sen vähin äänin…

Lokakuun lopulla Karo Hämäläinen haastoi Facebookissa ihmisiä liittymään Lukuhaasteeseen. Idea on yksinkertainen: marraskuussa luetaan kaunokirjallisuutta kolmekymmentä sivua joka päivä. Osallistujia näkyisi olevan 15 000, joten aika mukavasti haaste keräsi osallistujia, ja somessa näkyi #lukuhaaste -merkittyjä twiittejä ja päivityksiä tiheään. Ajattelin, että tällaiselle runsaahkosti lukevalle kirjahullulle haaste menisi kepeästi vasurilla. Mutta jos tulkitsisin haasteen ohjetta tiukasti, olisi tunnustettava, että kiville meni. Kuukauden kokonaissaldo tosin ylittää reippaasti yhdeksän sataa sivua, mutta ihan joka päivä ei vähimmäistavoite täyttynyt. Olen näemmä sittenkin enemmän uppoutumis- ja ahmimishakuinen lukija kuin tasainen tissuttelija. Isot kerta-annokset korvaavat väliin jäävät päivän tai parin jaksot. Haasteeseen osallistuminen siis opetti minulle itsestäni jotain uutta!

Sopivasti marraskuun kääntyessä lopuilleen Salla Simukka haastoi lukevaa kansaa mukaan Nuortenkirjahaasteeseen. Sen ohje on seuraava:

1. Lue kotimainen nuortenkirja.
2. Kehu se - mieluiten mahdollisimman julkisesti ja monelle (FB:ssä, Twitterissä, Instagrammissa, kotona, työpaikalla, tutuille ja tuntemattomille...).
3. Osta se joululahjaksi.
4. Haasta kaverisi mukaan.

Itse haastoin itseni jo lokakuussa nuortenkirjateemaviikon pitoon, mutta koska teemaviikolta jäi kirjoja vielä runsaasti yli, oli helppo yhdistää nämä kaksi haastetta. Nuortenkirjahaaste jatkuu muuten jouluaattoon asti, joten vielä ehtii mukaan! Haastankin tässä kuin ohimennen kaikki teidät, jotka tämän jutun luette.

Ensimmäinen haastekirjani on Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjan kolmas teos eli Jäljitetty. Se sopi oivallisesti marraskuun masentaviin tunnelmiin. Olen nimittäin niitä ihmisiä, jotka menettävät elämänhalunsa lähes kokonaan marraskuun pimeyteen. Onneksi sentään on keinoja, joiden avulla nenä pysyy pinnan yläpuolella, eivätkä kirjat ole näistä keinoista suinkaan huonoimmasta päästä. Kovin synkkää tai raskasta en kuitenkaan jaksa juuri näinä aikoina vuodesta lukea.

Jäljitetty on edeltävien osiensa tavoin kepeän viihdyttävä paranormaalin romanssin genren edustaja. Rouhiainen jatkaa tutulla tyylillään sarjaa, jota jossain vaiheessa uumoilin trilogiaksi mutta jonka neljättä osaa kirjailija jo parhaillaan kovaa vauhtia kirjoittaa.  Ihan varauksettomasti en ole sarjaan ihastunut, kuten voi lukea Kesyttömästä ja Uhanalaisesta kirjoittamistani esittelyistä. Vika on kyllä selkeästi itsessäni, eli olen täysin väärää kohderyhmää. Voin helposti kuvitella, kuinka onnessani olisin ahminut näitä, jos olisin saanut ne käsiini 13–15-vuotiaana. Nyt olen liian vanha ja kyyninen näiden vilpittömäksi ihailijaksi. Harmi omalta kannaltani.

Olen moittinut aiempia osia muun muassa turhasta diipadaapaasta, reaalimaailman epäloogisuuksista ja turhauttavasta eroottisen latauksen pitkittämisestä. Olen toivonut juoneen jäntevöittämistä ja olennaisiin, lukijaa eniten kiinnostaviin asioihin pureutumista bilekuvausten sijaan. Rouhiainen kuitenkin jatkaa tiukasti valitsemallaan linjalla, mikä tietysti oikein onkin.

Lukijaystävällisesti Rouhiainen kertaa aiempien kirjojen tapahtumat tiiviissä parin sivun prologissa, mikä oli kauniisti tehty huonomuistista lukijaa kohtaan. Mukaan pääsee siis vaivattomasti, vaikkei vielä olisi aiempia osia lukenutkaan. Alku on tällä kertaa vauhdikas, ja yllättävä, ja täysin ennakoimaton (minun mielestäni siis) käänne tapahtuu ihan alkusivujen jälkeen. Raisasta paljastuu niin hänelle itselleen kuin lukijallekin täysin uusi puoli. Selviää, mikä hän on. Tästä paljastuksesta seuraakin sitten monenlaista!

Valitettavasti ensimmäisen neljänneksen jälkeen kirjassa alkaa piiitkä suvantovaihe, jossa taas biletetään, käytetään korkokenkiä ja minimekkoja ja sotketaan ihmissuhdekuvioita. Tällä kertaa oheistoimintoina ovat musiikin tekeminen, tatuoinnit ja kamppailulajit, joiden saloihin Raisa koettaa perehtyä voidakseen pelastaa läheisensä pahisten kynsistä. Uudelleen juoni tuntuu kunnolla käynnistyvän vasta aivan lopussa, jossa onkin veret seisauttava toimintakohtaus.

Tämän kolmannen osan aikana pidin Raisan hahmosta yhä vähemmän. Miksi ihmeessä tytöstä on kehittynyt itsekeskeinen, sanoisinko jopa itserakas bitch, joka kuvittelee yksin kantavansa vastuun ihan kaikesta, vaikka ympärillä on koko joukko loistavia tyyppejä valmiina jakamaan vastuun? Salailu ja omissa liemissä kiehuminen tuntuvat olevan Raisan lempipuuhia. No, kuten huomaatte, kirja sitten kuitenkin imaisi lukijan syövereihinsä ihan kiitettävästi, koska muuten jaksaisin tuskin näistä valittaa.

Mukavasti Rouhiainen yhdistelee teoksessaan mytologioita ja vanhaa tarustoa nykyperinteeseen. Tosin juuri näitä yliluonnollisen maailman piirteitä olisin halunnut paremmin avattavan. Pidin myös siitä, että taiteellinen Raisa on samalla hyvin urheilullinen tyyppi, mikä tässä kolmannessa kirjassa selvästi vielä korostuu. Henki ei sulje pois lihaa, vaan hyvinvoiva, terve ruumis toimii yhdessä luovan mielen kanssa. Rouhiainen pitää linjansa myös lihallisuuden suhteen. Ilmassa kipunoi jälleen vahvaa latausta, mutta varsinaisia seksikohtauksia on turha odottaa. Muutenkin nuorten maailma näyttäytyy perin kilttinä ja siistinä, vaikka väkivalta varjostaa tapahtumia taustalla.

Rouhiainen siis jo täyttä vauhtia kirjoittaa seuraavaa osaa Susiraja-sarjaan, ja tämän kolmannen osan perusteella päättelisin, että sarja voi jatkua vielä vaikka kuinka pitkään. Pitkät ja runsaat sarjat ovat fantasian alalajeille tyypillisiä, joten siinä Rouhiainen sujahtaa mainiosti perinteeseen. Sarjaa ahmiville nuorille ja hieman vanhemmille lukijoille laajuus on myös varmasti tervetullutta. Minä jäin jälleen kaipaamaan punaista lankaa, jonkinlaista kokonaisjännitettä. Tämänkertainen välitön uhka saatiin torjuttua, mutta uutta on varmasti tulossa. Mutta mihin tällä kaikella olla pyrkimässä? Minä mieluusti lukisin Rouhiaiselta vaihteeksi ihan jotain muuta, koska kirjoittajana hän on sujuva ja hänen tekstiään on miellyttävää lukea.

Elina Rouhiainen: Jäljitetty (Susiraja 3)

Tammi 2014. 482 s.

Lainattu kirjastosta.

#nuortenkirjahaaste jatkuu täällä jo Magdalena Hain Susikuningattarella. Entä siellä?

Kirjablogin kolmas osavuosikatsaus 2014

Nopea vilkaisu kalenteriin vahvistaa, että on aika tehdä osavuosikatsaus blogielämän osalta. Kolmas neljännes vuodesta on hurahtanut edellisten tapaan nopeasti sekä kirjoja lukien ja kuunnellen. Mitään olennaisesti uutta ei siis ole ollut, mutta jotain pientä säätöä nyt aina.

Ikimuistoisen helteisin heinäkuun vietin rattoisasti Paksun heinäkuun merkeissä. Teemakuukausi-ideani oli monella tavalla napakymppi. Luin viisi to-del-la paksua romaania, joista osa oli omasta hyllystä tai sinne juuri hankittua ja osa kirjastosta lainattua. Kirjavalintani tuntuivat kiinnostavan mukavasti blogin lukijoita, ja vaikka julkaisin heinäkuussa harvakseltaan tekstejä, niitä klikkailtiin hykerryttävän vilkkaasti ja osa on edelleen kiinnostuksen kohteina. Eniten on luettu tai ainakin käyty kurkkaamassa Tikliä ja Totuutta Harry Quebertin tapauksesta. Nautin kirjojen maailmaan heittäytymisestä kovasti, ja yhtä mukavaa oli keskustella luetusta kommentoijien kanssa. Tämän teemakuukauden aioin ehdottomasti uusia ensi kesänä!

Heinäkuussa luettujen lukumäärä ei päätä huimannut, mutta elokuussa olen tilastoni perusteella ollut oivallisessa vauhdissa. Suurimpana saavutuksena pidän elokuussa valmistunutta Josephine Teyn Alan Grant -sarjan läpiluennan loppuun saattamista ja siitä bloggaamista. Vaikka Ajan tytär oli antiräjäyttää tajuntani, olivat Grant-dekkarit kuitenkin mukava lisä lukusaldooni. Elokuussa pääkaupungin isot kustantamot avasivat syyskautensa tarjoamalla sidosryhmilleen kepeää seurustelua ja ihmistungosta. Parissa tilaisuudessa kävinkin kurkkaamassa menoa, mutta eivät ne oikein maalaistyttöä miellyttäneet. Kiitos kuitenkin kutsusta!

Syyskuuta on sävyttänyt hyväntekeväisyyskampanja, johon kirjabloggaajiakin kutsuttiin mukaan. Kyseessä on siis Suomen pakolaisavun Parempi lahja -lukuhaaste. Lupasin osallistua jokaisella bloggaamallani kirjalla syyskuun aikana. Kokoon sain kahdeksan euroa, jonka vielä tänään pyöristän täyteen kymppiin. Tässä haasteessa on ollut hienoa olla mukana! Ihan viime metreillä hyppäsin mukaan vielä Rikoksen jäljillä -haasteeseenkin.

Syyskuussa tuntui myös uusia kirjoja putkahtavan joka tuutista siihen tahtiin, että kirjablggaajakin alkoi jo heikottaa. Meno ei tosin taida vielä lokakuullakaan merkittävästi hiljetä. Lokakuu on kirjamessukuukausi. Jo tällä viikolla ovat Turun kansainväliset kirjamessut ja loppukuusta messutaan Helsingissä. Molempiin olen menossa, ja molemmista aion raportoida myös blogiin tavalla tai toisella. Tulossa on runojuttukin jossain vaiheessa, koska työpöydälleni on vuoden mittaan ilmiintynyt muutama runokokoelma. Katsotaan sitten, mitä niistä saan aikaan. Ainakin kansikuvat julkaisen… Syyslomaviikko on Kirsin kirjanurkassa nuortenkirjaviikko. Kirjoja olen jo hamstrannut valmiiksi. Eipä taida olla luettavasta pulaa silloinkaan!

Tänään vietetään kirjablogeissa kirjanostopäivää Oksan hyllyltä -blogin emännöimänä. Osallistun teemapäivään vain vaatimattomasti tällä valokuvalla. Leivonta- ja ruokakirjat hankin heräteostona Kirjatorilta, jolle poikkesin sattumalta lounaalla käydessäni muutama viikko sitten. Toven elämäkertaa olen himoinnut jo kauan, ja sen hankin nettikirjakaupasta. Samalla tuli täydennystä Fingerpori-kokoelmaankin. Kaikki kirjat ovat edelleen lukemattomien pinoissa.

Rikoksen jäljillä -lukuhaaste

Kuva MarikaOksan Oksan hyllyltä -blogista.

Lähes viime hetkellä tajusin ilmoittautua mukaan Oksan hyllyltä -blogin jo toukokuussa alkaneeseen lukuhaasteeseen, jossa pitää listata kesän (toukokuun alusta syyskuun loppuun) aikana lukemansa ja bloggaamansa dekkarit. Onneksi ilmoittautua vielä ehti, sillä olen lukenut jälleen ahkerasti myös dekkareita sekä niistä kirjoittanutkin. Tässäpä kertymäni haasteajalta:

Toukokuu

1. Antti Tuomainen: Veljeni vartija 

2. Jari Järvelä: Tyttö ja pommi
3. Josephine Tey: Ajan tytär
4. Seppo Jokinen: Mustat sydämet 

Kesäkuu

5. Antti Tuomainen: Synkkä niin kuin sydämeni
6. Ursula Poznanski: Sokeat linnut 

7. Sebastian Lindell: Kun pimeys peittää valkeat yöt
8. Josephine Tey: A Shilling for Candles 

9. Vera Vala: Villa Sibyllan kirous
10. Peter James: Kuolema ei riitä 
11. Jyrki Ukkonen: Ahneuden kartta

Heinäkuu

12. Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta
13. Josephine Tey: Laulavat hiekat 

Elokuu

14. Josephine Tey: Franchisen juttu 

15. Reijo Mäki: Cowboy 

Syyskuu

16. Juha Mäntylä, toim. :Joulukalenteri. 24 jännityskertomusta 

17. Christian Rönnbacka: Rakennus 31
18. Alan Bradley: Piiraan maku makea

Mukana on Josephine Teyn Alan Grant -sarjan useampikin osa, joista olen kirjoittanut yhteispostauksen. Antti Tuomaisen viimeisimmän teoksen Synkkä niin kuin sydämeni luin kesäkuussa uudelleen, ja bloggaus on viimevuotinen. Toivottavasti se silti hyväksytään mukaan. Dekkarien matkassa tuli myös hieman matkusteltua. Useimmat lukemistani kirjoista sijoittuvat Suomeen, ja seuraavalla sijalla taitaa olla Britannia. Mutta on joukossa eksoottisempiakin seutuja. Seppo Jokisen Koskinen tutkii tällä kertaa Australiassa, Vera Valan kirja sijoittuu Italiaan ja Ursula Poznanskin teos Itävaltaan. Jyrki Ukkosen dekkarin rikoksia ratkotaan Norjassa, mutta välillä poiketaan pohjoisnavallakin. Joël Dickerin teos sijoittuu Yhdysvaltoihin.

Kaikkiaan luettuja ja blogattuja dekkareita kertyi siis kahdeksantoista. Kuunneltuna ja luettunakin olisi enemmän, mutta ihan kaikista uudelleen luetuista en ole kirjoittanut blogiin. Taso Syyllinen kuitenkin saavutettiin heittämällä. Kiitos haasteesta, MarikaOksa!