Näytetään tekstit, joissa on tunniste Katajamäki Unto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Katajamäki Unto. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. kesäkuuta 2017

Unto Katajamäki: Kuka murhasi galleristin?



Koska pitkästyin ja tuskastuin edellisen Unto Katajamäen Martti Piha -dekkarin Paha veli -verkosto parissa, oli Kuka murhasi galleristin? positiivinen yllätys jo siksi, että se on huomattavasti edeltäjäänsä nopeatempoisempi. Kyllä mukana on edelleenkin aineksia, jotka kohauttavat kulmiani ärtyneesti, mutta huomattavasti vähemmän.

Martti on jättänyt kunnalliskonsultoinnin onneksi taakseen ja kirjoittelee työkseen firmojen historiikkeja ja lehtikolumneja. Työrintamalla vain on ollut viime aikoina kovin hiljaista, ja aikaa kolmivuotiaan Veikko-pojan hoitamiseen olisi, vaan ei oikein halua ja intoa. Avioliitto itseä huomattavasti nuoremman Tuula-opettajan kanssa on alkanut yhä enemmän arveluttaa, ehkä jopa kaduttaa vanhenevaa miestä. Näitä perheasioita ei kuitenkaan onneksi kovin runsaasti vatvota, ja ne voi ohittaa kevyesti.

Työrintama saa yllättävää piristystä, kun appi esittelee Martille uutta hankintaansa eli Helene Schjerfbeckin Omakuva-maalausta, jonka hän on hankkinut edullisesti tamperelaiselta taidegalleristilta. Taulu ja sen aitoustodistus soittavat heti epäilyksen hälytyskelloja Martin mielessä, ja hän päättää tehdä tiedusteluja asiassa. Kuinka ollakaan, Martti löytää taulun välittäneen galleristi Takalan liikkeestään kurkku auki viillettynä. Kassakaappikin repsottaa aukinaisena.

Galleristin tytär palkkaa Martin selvittämään, mihin on joutunut isän hallussa ollut arvokas venäläinen ikoni. Galleriasta ja sivuvarastosta löytyy kyllä monenlaisia ikoneja eri työvaiheissaan, mutta mikään niistä ei ole tyttären kaipaama. Onko Takala väärentänyt ikoneja? Entä miten asiaan liittyy appiukon Schjerfbeck-väärennös? Lisäksi Takala on hiljattain myynyt vanhan kotitorppansa venäläiselle yritykselle huimaan ylihintaan. Miksi?
Vyyhti on kohtalaisen sotkuinen ja juoni monipolvinen, eikä Martti malta olla työntämättä nenäänsä itsekin vaarallisiksi arvioimiinsa paikkoihin. Martin aikuinen poika Petri toimii edelleen rikosylikonstaapelina Tampereen poliisissa, mutta on muuttanut toimintatapojaan sitten edellisen kirjan eikä enää auliisti vuoda tietojaan tutkinnasta isälleen. Päinvastoin Petri vaikuttaa paikoin tuskastuneelta isäänsä, jolla on merkillinen taipumus kompastella ruumiisiin ja joutua hengenvaarallisiin tilanteisiin.

Jotkut juonenkäänteistä ovat kirjan sisäisessäkin maailmassa epäuskottavia, kuten vaikkapa venäläisten täysin epälooginen menettely kaappaamiensa ihmisten kanssa ja Martin selviytyminen fyysisesti vaativista ponnistuksista huomattavasti itseään nuorempia ja riuskempia vastustajia paremmin. Kun lopulta päästään murhien ratkaisuihin, ovat niiden motiivit lievästi kyseenalaisia vaikkeivät mitenkään poikkeuksellisia dekkareissa.


Unto Katajamäki: Kuka murhasi galleristin?
Mäkelä 2016. 307 s.

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas.

P.S. Vasta tämän jo luettuani tulin tarttuneeksi Jouni Rannan teokseen Kuinka myin Suomen täyteen väärennettyä taidetta. Mietin sen luettuani, että taideväärennöskuviossa olisi ollut jo riittävästi aineksia kunnon dekkariin. Ihan turhaan Katajamäki on lähtenyt laajentamaan vähän sinne ja tänne.

torstai 12. toukokuuta 2016

Unto Katajamäki: Paha veli -verkosto



Entinen sivistysjohtaja, nykyinen kunnalliskonsultti Martti Piha kutsutaan tekemään kuntaliitosselvitystä pienehköön, nimettömäksi jäävään pirkanmaalaiskaupunkiin. Pesti alkaa ikävissä tunnelmissa, sillä Martin ensimmäisen työpäivän aamuna kuntaliitosta vastustanut valtuuston jäsen on löydetty kevyenliikenteenväylän ojasta hengiltä puukotettuna. Onko murhan takana joku kuntaliitosta puoltanut poliittinen vastustaja?

Kuulostaako haukotuttavalta? Valitettavasti Unto Katajamäen viides Martti Piha -dekkari Paha veli -verkosto, joka oli itselleni ensimmäinen kosketus sarjaan, on mielestäni todella pitkäpiimäinen ja kuolettavan tylsä. Paljon aikaa ja energiaa käytetään Martin perhekuvioiden päivittämiseen. Nuori kakkosvaimo ja pieni lapsi valvottavat konsultintyössä puurtavaa Pihaa, ja välit aikuiseen poliisipoikaan ovat aavistuksen kireät. Eivät kuitenkaan niin huonot, etteikö poika vuotaisi auliisti tutkintaan liittyviä yksityiskohtia konsultti-isälleen! Raivostuttavan epäammattimaista ja siten myös epäuskottavaa.

Kuntaliitosselvityspapereita Piha ei viitsi edes vilkaista (eikä liittyvistä kunnista puhuta halaistua sanaa koko kirjan aikana), vaan Piha alkaa oitis selvitellä murhatapausta. Sliipatunoloinen kaupunginjohtaja, puhelias ja hämärätaustainen johtajan sihteeri sekä muutama paikallinen yrittäjä-kunnallispoliitikko toimivat tietolähteinä, kun Piha kokoaa palapeliään. Pienellä paikkakunnalla kaikki tuntevat toisensa jolleivät ole peräti sukua. Piha kiertelee kiviyrittäjän ja kasvihuonetarhojen liepeillä ja saa vihiä valonaroista puuhista. Mutta mistä todisteet epäilyille?

Sitten kuin taivaan lahjana tipahtaa syliin toinen ruumis. Ulkoilualueen jyrkänteeltä on pudonnut kiinalaiselta näyttävä mies, jonka henkilöyden ratkaiseminen ei ole aivan helppoa. Tapaus kuitenkin väistämättä liittyy aiempaan, ainakin Pihan mielestä. Piha ajelee ympäri Pirkanmaata ja puhuttaa
 ihmisiä. Lopulta saadaan pientä toimintaakin loppuun, mutta vielä on ratkaisua seliteltävä ja käytettävä hieman rautalankamalliakin, ennen kuin konsultti pääsee nuoren perheensä pariin.

Koska en millään päässyt sisälle tarinaan, sen imuun, enkä lämmennyt henkilöillekään, alkoivat vähäpätöiset sivuseikat tunkea etualalle ja ärsyttää enemmän kuin olisi tarpeen. Mutta toivoisin dekkareiden kuten kaikkien kirjojen kirjoittajilta tiettyä lukijan kunnioitusta. Se tarkoittaa myös huolellisuutta yksityiskohdissa. Katajamäen sankari etsii kiivaasti uhrin ’nettitikkua’, jolle tämä on oletettavasti tallentanut ratkaisevia tietoja. Lopulta tämä ’nettitikku’ löytyykin ja asiayhteys paljastaa, että kyse ei todellakaan ole mistään nettitikusta vaan muistitikusta!

Unto Katajamäki: Paha veli -verkosto
Mäkelä 2015. 314 s.

Arvostelukappale.

Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.