torstai 16. marraskuuta 2017

Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta



Riparin jälkeen kesälomaansa viettävän Silvan elämä näyttää kallistuvan huolestuttavaan suuntaan: näpistelyä, valehtelua, viinakokeiluja, ylipainoisen luokkakaverin säälimätöntä kiusaamista kaveriporukan vanavedessä. Sitten sattuu onnettomuus, jossa Silva lyö päänsä ja menettää tajuntansa. Hän makaa sairaalassa koomassa, mutta samaan aikaan hän on myös Koomassa, paikassa elävien maailman ja kuolleiden asuttaman Tuonpuoleisen välissä. Koomaan joutuneet eivät tiedä, kumpaan suuntaan he sieltä lähtevät: takaisin elävien maailmaan vai Tuonpuoleiseen.

Tuonpuoleisen asukkaat voivat ylittää rajan Koomaan ja takaisin. Sen he tekevätkin kahdesta syystä. Ensinnäkin kuolleiden tehtävä on noutaa tutut henkilöt Koomasta Tuonpuoleiseen, mikäli heidän on tarkoitus siirtyä sinne puolelle. Toiseksi kuolleet voivat koettaa löytää jonkun, joka voisi viedä viestin elävien maailmaan. Viestinviejien siis oletetaan vielä palaavan rajan yli elävien puolelle.

Silva on luonnollisesti hämmennyksissään tupsahtaessaan Koomaan. Väkeä on liikkeellä runsaasti, mutta vain harva on Suomesta. Ihmisiä katoaa jäljettömiin hänen silmiensä edessä. Joidenkin kadonneiden paikalle jää leijailemaan valkoinen höyhen. Joitakuita käy puhuttelemassa ihminen, jonka pään yläpuolella hohtaa valopilvi. Kukaan ei tunnu olevan Varsalasta päin, saati tuttu.

Vähitellen Silva saa kootuksi jonkinlaisen käsityksen tilanteesta. Hän saa vietäväkseen myös neljä viestiä elävien maailmaan. Mutta miten viedä ne perille ilman, että joutuu kertomaan Koomasta? Siitä ei tosiaankaan kannata puhua kenellekään, sen toipuva Silva saa huomata nopeasti. Mutta viestien viemisestä on kuitenkin lopulta enemmän hyötyä kuin haittaa.

Marja-Leena Tiaisen nuortenromaani Terveisiä Koomasta ei tosiaankaan ole idealtaan kaikkein tavanomaisimpia. Silva on ihan tavallisen pikkukaupungin tavallisen uusperheen murrosikäinen tytär iloineen ja suruineen. Onnettomuus ja Koomassa välitettäviksi saadut viestit kuitenkin muuttavat tavallisen menon, ja romaani saa maagisen realismin lisäväriä.

Perimmältään on kuitenkin kyse hyvin tyypillisistä kirjallisuuden teemoista: oikea ja väärä, kasvaminen ja itsenäistyminen, vastuu. Yliluonnollisen hipaisu saa ne kuitenkin maistumaan raikkailta ja tuoreilta ja kaikenlaiselta opettavaiselta saarnaamiselta vältytään. Mitään liian kummallista tai outoa teoksessa ei ainakaan minun makuuni ole, eikä henkimaailman asioita paljoakaan pohdiskella. Erottuva yksityiskohta liittyy teoksen ulkoasuun: Koomaan sijoittuvan osuuden sivut ovat mustareunuksiset ja erottuvat selvästi.

Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Tammi 2016. 210 s
.

Arvostelukapple.

Marja-Leena Tiaisella on mittava kirjallinen tuotanto, josta merkittävä osa on nuortenkirjallisuutta. Blogissani olen aiemmin esitellyt Khao Lakin sydämet ja piakkoin kerron Tiaisen selkokirjasta Tatu, Iiris ja Pääkallomies vähän lisää.


Sujuvalukuinen ja suppeahko* Viestejä Koomasta sopii mainiosti yläkouluikäisille lukijoille. Ulkoasu on kaunis, mutta puhuttelee todennäköisesti enemmän tyttö- kuin poikalukijoita. Kannen on tehnyt Laura Lyytinen.

*) Rising Shadow -sivustolla Niina Tolonen kaipailee teokseen lisää syvyyttä ja laajuutta erityisesti Kooma-osuuteen.

***
Tämä juttu on alkusoittoa varsinaisesti ensi vuoden puolella alkavaan nuortenkirjaprojektiini, jonka esittelin tarkemmin tämän tekstini lopussa. Tarkoitus on siis joka viikko, lähinnä torstaisin, julkaista juttu uudesta kotimaisesta nuorten- tai nuorten aikuisten kirjasta.

2 kommenttia:

  1. Kuten kirjoitatkin, Viestejä koomasta on juuri sellainen nuortenkirja, jossa yliluonnolliset elementit tuovat tarinaan uudenlaisen ulottuvuuden ja "tuoreen" näkökulman, vaikka ne perusteemat ovat monille nuortenkirjoille tuttuja. Siksi kirja oli mielestäni hyvä, ja ansio on sekin, että kirja ei ole liian vaikea, vaan sopii monenlaisten lukijoiden käsiin. Tuo kansi on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, minäkin pidän sen suhteellista helppoutta hyvänä asiana. Se ei ole tarkoitettukaan tottuneelle spefidiggarille, joka lukaisee 500-sivuisia opuksia tuosta vain, vaan lähinnä jonkinlaiseksi vinkiksi spefiin tottumattomalle lukijalle: tällaistakin voi kirjoissa olla.

      Poista