Anniina Mikama: Myrrys

 

Nuorille suunnattujen teosten parissa aika usein päädyn pohtimaan, keille ne on suunnattu. Kuka tai ketkä on ollut kirjailijan mielessä, kun hän on istunut koneensa ääressä naputtelemassa tekstiään?

Tämän kysymyksen pariin päädyin jälleen, kun luin Anniina Mikaman uusinta teosta Myrrys. Se on selvästi hyvin erilainen kuin Mikaman todellinen genrehybriditrilogia, jonka aloitusosa Taikuri ja taskuvaras ilmestyi vuonna 2018 ja palkittiin Topelius-palkinnolla.

Myrrys on (ainakin minun mielestäni) selkeästi itsenäinen teos ja tarina, jolla on alku ja loppu yksien kansien välissä.  Se on myös genreltään selvästi Mikaman aiempia teoksia selkeämpi. Itse luokittelisin sen taidesaduksi, jossa on vahva suomalaisen mytologian ja historian painotus ja höysteenä fantasia-aineksia. Se on suunnattu ainakin jonkin verran nuoremmille lukijoille kuin aiemmat teokset.

Itse haarukoisin lukijat jonnekin 10–13-vuotiaisiin, mutta hankaluudeksi voi muodostua kirjan koko. 370-sivuinen paksu romaani edellyttää kuitenkin lukijalta jo melkoista lukuharjaannusta. Yläkouluikäiset fantasia-ahmijat saattavat pitää Myrrystä sisältönsä puolesta turhan köykäisenä ja aavistuksen naiivina, joten heidän joukostaan pitäisi löytää armollisesti näihin ominaisuuksiin suhtautuvat lukijat.

Itse en siis ole kohderyhmää lainkaan, mutta viihdyin kyllä Myrryksen parissa oikein hyvin, kunhan sain lukuhorisonttini kalibroitua uudelleen eli lakkasin odottamasta jotain samanlaista kuin aiemmat teokset.

Tarinan päähenkilö on noin 14-vuotias orpopoika Niilo, joka on vuosia sitten 1800-luvun alkupuolen nälkätalvena päätynyt Kivihalmeen taloon elätiksi. Niilo ja tämän äiti ovat joutuneet lähtemään kotoaan, koska ruoka on loppunut. Äiti on kovien olosuhteiden rasittamana kuollut Kivihalmeen talon portaille, ja viisivuotias Niilo on päätynyt talon asukkaiden hoiviin. Isästään Niilo ei tiedä mitään, ja äitinsäkin hän muistaa enää etäisesti.

Mikä Niilon sukunimi on tai missä koti sijaitsi, Niilo ei tiedä. Sen hän sen sijaan tietää hyvin, että hän on rutiköyhä ja harmillinen taakka talon isäntäväelle. Erityisesti kiivasluontoinen isäntä Juhani tuntuu vihaavan hentorakenteista ja hyödytöntä Niiloa.

Tarina alkaa vauhdikkaalla kohtauksella, jossa Niilo ja talon poika Akseli kohtaavat metsästysretkellä vihaisen karhun. Niilo onnistuu välttämään karhun hyökkäyksen pyytämällä vaistomaisesti apua metsältä, joka kätkee hänet. Taidon ja tiedon Niilo on oppinut talon ruotimummo Riitulta, joka on kertonut salaa omat tietonsa Niilolle. Akselille ei käy yhtä hyvin, vaan karhu pääsee puremaan häntä pahasti.

Niilo pelastaa Akselin hengen toimittamalla tämän kotiin, mutta palkaksi hän saa tuta isännän raivon. Akselin tilanne on kuitenkin niin huolestuttava, että taloon päätetään kutsua metsässä asuva tietäjä, pelätty ja vieroksuttu myrrys Musta Martin. Parantajanpalkakseen Martin vaatii yllättäen talosta itselleen rengin eli Niilon. Isäntä Juhani ilahtuu päästessään Niilosta joksikin aikaa eroon. Lisäksi myrryksen luo karkottaminen tuntuu hänestä oivalliselta rangaistukselta Niilolle.

Kirjan alkupuoliskon ajan kuvataan lähinnä, miten Niilo asettuu metsässä asuvan Martinin talouteen, miten heidän välilleen rakentuu luottamus ja vahva yhteys ja miten Martin alkaa opettaa Niilolle omia tietojaan. Miehet metsästävät yhdessä ja Niilo oppii monia tärkeitä taitoja kummalliselta opettajaltaan, joka vähitellen paljastaa pojalle yhä varjellumpia salaisuuksia.

Varsinainen juoni alkaa käynnistyä hitaasti, kun hieman epäloogisesti Juhani-isäntä alkaa vaatia, että Niilon on palattava Kivihalmeeseen. Yrittäessään selvittää ongelmaa Niilo ja Martin poikkeavat kirkonkylässä pappilassa. Siellä saadaan ensimmäinen vihje Niilon todellisesta syntyperästä. Tilanne ei kuitenkaan parane, päinvastoin. Juhani joutuu perääntymään, mutta katkeruus vain pahenee. Martin ja Niilo joutuvat vielä taistelemaan hengestään vihollisensa kanssa.

Myrryksessä Mikko Kamulan Metsän kansa -sarja kohtaa Anni Swanin Tottisalmen perillisen. Lukiessani mietin moneen otteeseen, että jos nuori lukija pitää tästä, hänelle kannattaa jossain vaiheessa myöhemmin vinkata Kamulan sarjaa. Niin Metsän kansa -sarjassa kuin Myrryksessäkin on oivallisesti hyödynnetty suomalaista kansanperinnettä ja herätetty se kiinnostavasti eloon. Myös suomalainen luonto ja metsä ovat niissä tärkeitä, ja lukija havahdutetaan huomaamattaan ajattelemaan, missä vaiheessa metsästä on tullut pelkkää kylmää omaisuutta.

Anniina Mikama: Myrrys
WSOY 2021. 370 s.
Äänikirjan lukija Markus Bäckman, kesto 10 h 57 min.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu BookBeat.

Myrrys voitti vuoden 2022 Topelius-palkinnon. 

Briitta Hepo-oja: Suomea lohikäärmeille

Miten määritellä Briitta Hepo-ojan romaani Suomea lohikäärmeille? Näkökulma- ja painotusvaihtoehtoja on tarjolla monta. Se on YA-romaani, koska sen päähenkilöt ovat noin 16 – 20-vuotiaita nuoria aikuisia tai ainakin aikuisuuden kynnyksellä keikkuvia nuoria. Se on fantasiaromaani, koska siinä on lohikäärmeitä, haltioita ja noitia. Se on vaihtoehtohistoria, koska se sijoittuu nykypäivän Suomeen, joka on tiukan säätyjakoinen kuningaskunta ja jonka pinta-ala on vain murto-osa reaalimaailman Suomesta. Pohjoisena naapurina on Botnia-niminen laaja itsehallintoalue, eikä rajan yli ole juuri menemistä.

Kirjan takakannessa luvataan kaiken edellä luetellun lisäksi vielä trillerimäisyyttäkin, mitä kyllä ihmettelin melkoisesti aina viimeisiin pariin kymmeneen sivuun asti. Vasta silloin tämä puoli tarinasta yllättäen murtautuu esiin, ja loppu onkin ennalta-arvaamattomasti melkoista trilleriä.

Sen sijaan takakannessa ei kerrottu, että kyseessä on sarjan aloitusosa. Sekin valkeni minulle vasta aivan loppumetreillä, kun aloin tajuta, että jäljellä olevilla sivuilla ei nyt kyllä mitenkään enää saada kaikkia juonisotkuja selväksi ja nippuun! Kuten ei siis saadakaan, vaan nyt on kiltisti odotettava lisää kirjoja. Kuinka pitkästä sarjasta lieneekään lopulta kyse?

Eniten minua kirjassa kutkutti nimenomaan vaihtoehtohistoriallisuus, joka tekee tarinan miljööstä mielenkiintoisen ja kiehtovan. Maailma tuntuu Suomen rajojen ulkopuolella olevan nykyisellään ilmastokriiseineen päivineen, ja esimerkiksi tekniikka on kehittynyt kuten meidän maailmassammekin. Kaikilla kirjan nuorilla on esimerkiksi älypuhelimet ja netti käytössään. Sitten taas monet asiat ovat kuin muinaisajalla, kuten esimerkiksi tavallisen kansan lääkehoito, joka on lähinnä yrttipohjaista uskomushoitoa.

Suomi on kuningaskunta, jossa säätyrajat ovat jyrkkiä ja aatelisilla on voimassa lukuisia privilegioita. Romaanin alussa Helsingissä vietetään kuninkaallisia häitä, kun kruununprinsessa Freija vihitään tavallisesta kansasta peräisin olevan sulhasensa kanssa. Turvajärjestelyt ovat tiukat, sillä TASAn eli tasavaltalaisen anarkistijärjestön pelätään häiritsevän hääjuhlintaa.

Tarinaa kuljetetaan vuoron perään kahden henkilön eli Timin ja Lynxin kautta. Tim eli Timjami Leivonen on roihuvuorelainen lyseolaispoika, joka on menettänyt ensirakkautensa traagisesti vuotta aiemmin. Lynx af Bjarmia kuuluu Herttoniemessä asuvaan ritariperheeseen. Ritarit ovat alinta aatelia, mutta heitä sitovat ankarat ritarisäännöt eli koodi, jonka rikkominen on erittäin vaarallista (tosin kukaan ei tunnu tietävän, mitä rikkeestä seuraa). Lynx ja Tim tapaavat rikkaan Magdalenan järjestämillä hääjatkoilla ja ihastuvat. Suhde tuntuu olevan kuitenkin tuhoon tuomittu ajatus, sillä säätyrajojen ylittämistä ei katsota hyvällä Freijan esimerkistä huolimatta.

Tim saa enoltaan syntymäpäivälahjaksi oman lohikäärmeen. Nykylohikäärmeet ovat kaukana tarujen tultasyöksevistä jättiläisistä. Timin lohikäärme mahtuu taskuun ja se hönkii pieniä sadepilviä. Lohikäärmeen kesyttäminen tai hoito on hankalaa, ja vielä hankalampaa on opettaa se puhumaan suomea. Tim päättää kuitenkin yrittää parhaansa ja kokeilee kaikkia mahdollisia menetelmiä, vaikka lohikäärmelemmikit ovatkin poissa muodista.

Juoni etenee hitaasti, sillä paljon aikaa käytetään nuorten ihastumis- ja seurustelukuvioiden setvintään. Tarinan maailman kuvaus on hyvin aukkoista, ja monet keskeisiltä vaikuttavat asiat jäävät hämärän peittoon. Tämä harmitti minua kirjaa lukiessani, mutta tajuttuani lukevani sarjan aloitusosaa ymmärsin ratkaisua paremmin. Monet asiat saanevat lisävalaisua jatkossa, jota jään odottelemaan.

Briitta Hepo-oja: Suomea lohikäärmeille
Otava 2019. 308 s.

Arvostelukappale.

Briitta Hepo-oja nappasi Suomea lohikäärmeille -teoksella vuoden 2020 Topelius-palkinnon.

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras #nuortenkirjatorstai

Jännityskirjallisuuden puolella erilaiset hybridit eli alalajien yhdistelmät ovat olleet viime vuosina muotia. Itsekin luen mielelläni rohkeasti ja ennakkoluulottomasti erilaisia genrerajoja rikkovaa kirjallisuutta, sillä kokemus on näyttänyt, että näin monesti syntyy jotain kiinnostavaa ja erilaista.

Eipä eri lajityyppien ja niiden alalajien ennakkoluuloton yhdisteleminen toimi yhtään hullummin nuorten aikuisten fantasiassakaan. Sen totesin tyytyväisenä ja, myönnetään, lopulta hieman ällistyneenäkin lukiessani Anniina Mikaman esikoisromaania Taikuri ja taskuvaras. Sen verran kyynistyneenä tai kauniimmin sanoen monenlaista jo lukeneena lukijana itseäni pidän, etten mielestäni kovin helpolla päästä leukaani loksahtamaan kirjan äärellä, mutta niin vain tällä kertaa kävi. Ihan mahtavaa!

Taikuri ja taskuvaras aloittaa fantasialle tyypillisesti trilogian, ja toinen osa Huijarin oppipoika ilmestyy ensi vuonna. Fantasia-ainesten lisäksi Taikurissa ja taskuvarkaassa on ainakin aimo mitallinen historiallista romaania (tapahtumat sijoittuvat 1890-luvun Helsinkiin), perinteistä tyttökirjaa romantiikanpoikasella höystettynä, kunnon dekkarijuoni toimintakohtauksineen, ripaus steampunk-henkeä, aikamatkustusta ja dystooppista scifiä! On siis turha ihmetellä, että olin melkoisen ällistyksissäni! Varsinkin, kun Mikama saa tämän lähinnä keitokselta kuulostavan potpurin toimimaan mitä mainioimmin!

Romaanin taskuvaras on viisitoistavuotias Wilhelmina Holm eli Mina, joka elättää itsensä Helsingin kaduilla taskuvarkaana ja asuu Punavuorten kaupunginosassa puoliksi romahtaneessa halkovajassa. Mina ei kuitenkaan ole aina ollut taskuvaras, vaan hän on kotoisin hyvästä ja rakastavasta keskiluokkaisesta perheestä. Minan isä oli liikennöitsijä. Isän kuoltua tapaturmaisesti, kuten väitettiin, Minan äidin oli pakko värväytyä tulitikkutehtaaseen. Raskas työ ja aviomiehen kuolema olivat kuitenkin liikaa, ja Mina jäi pian kokonaan orvoksi.

Minan elämässä tapahtuu satumainen käänne, kun hän eräänä päivänä varastaa oikealta henkilöltä. Mina nimittäin kiinnittää huomiota mukavan ja hieman liian luottavaisen oloiseen nuoreen mieheen, joka sujauttaa kultasepänliikkeestä ostamansa tavaran huolettomasti päällystakkinsa taskuun. Taitavan ja hurjan eksytyksen jälkeen Mina ei ole uskoa silmiään, kun nuori herrasmies tyynesti astelee hänen halkovajaansa ja pyytää Minan viemää esinettä takaisin. Sen lisäksi Tomiksi itsensä esittelevä mies tarjoaa Minalle kahvit ja sen jälkeen asunnon ja työtä hienosta kaupunkitalostaan.

Mina on syystä pyörällä päästään Tomin upeassa talossa, jossa hänelle osoitetaan huone asuttavaksi. Vastineeksi Minan pitäisi auttaa Matildaa taloustöissä ja ennen kaikkea avustaa talossa asuvaa äreää Professoria muun muassa kaupungilla käymisessä. Mina ei aivan purematta niele hyvää tuuriaan, mutta pian alkaa vakaasti vaikuttaa siltä, että onni on tosiaan potkaissut häntä ja oikein muhkeasti.

Kieltämättä tarina käynnistyy hitaanlaisesti, ja ensimmäisen sadan sivun paikkeilla jo ehdin miettiä, kehkeytyykö jutusta mitään sen kummempaa, vai pyykätäänkö ja käydään ostoksilla hamaan loppuun asti. Onneksi ei sentään. Mina tutustuu uuteen kotiinsa ja sen erikoisiin asukkaisiin nopeasti ja solahtaa pian sen arkeen. Samalla hän huomaa ihastuneensa päätä pahkaa salaperäiseen ja aina korrektiin Tomiin, joka askaroi uupumatta verstaallaan mekaanisten laitteidensa parissa.

Käy ilmi, että Tom on ammatiltaan taikuri ja että iso talo on hankittu nimenomaan taikurin näyttämöksi. Taitonsa taikuuden alalla Tom on alkuaan oppinut Professorilta, mutta hän on jo opettajaansa etevämpi alalla. Taikatemppujen lisäksi Tom on taitava luomaan muunlaisiakin illuusioita, nimittäin aivan elävän tuntuisia mekaanisia eläimiä, kuten lintuja. Merkillisin Tomin luomuksista on Sotamies, täsmälleen Tomin näköinen ja oloinen robotti. Mutta Tomin robotti ei ole vain robotti, vaan sillä on sisuksissaan häikäisevän nerokas tekoäly. Sotamies oppii ja kehittyy vauhdilla, ja lopulta Mina, Tom ja Sotamies käyvät syvällisiä keskusteluja ihmisyydestä ja koneen ja ihmisen eroista ja yhtäläisyyksistä.

Vähitellen tapahtumat alkavat kiihtyä. Helsingin keskustaan ollaan avaamassa upeaa uutuutta, tavarataloa, ja sen omistaja herra Morton tilaa Tomilta esityksen avajaisiltaan. Näin Tom tutustuu Mortonin kuvankauniiseen vaimoon Ceciliaan, joka iskee salailematta ahnaat kyntensä komeaan nuorukaiseen ja on kummallisen kiinnostunut myös Sotamiehestä. Mina taas tunnistaa rouva Mortonin kädessä olevan hämähäkkisormuksen ja alkaa epäillä, että Mortoneilla on ehkä jotain tekemistä hänen isänsä kuoleman kanssa.

Ennen kuin kaikki ovelat juonittelut ja kavalat konnuudet on selvitetty, ehtii sattua ja tapahtua vaikka mitä, eikä ruumiilta ja konerikoiltakaan vältytä. Taitaapa jokin sydänkin saada matkalla pahoja kolhuja. Loppu jää sen verran kutkuttaviin asetelmiin, että seuraavaa osaa jää aikamoisen malttamattomana odottelemaan!

Taikurin ja taskuvarkaan kohderyhmää ovat yläkouluikäiset paljon lukevat eli ns. kokeneet lukijat, jotka ahmivat fantasiakirjallisuutta. Varsinaisesti se on mielestäni suunnattu hieman vanhemmille lukijoille eli sijoittaisin sen nuorten aikuisten kirjallisuuteen. Harmi tosin on, jos sitä vanhemmat lukijat jättävät tämän hienon spefiromaanin lukematta, niin kuin valitettavasti pelkään.

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras
WSOY 2018. 415 s.

P.S. Twitterissä useampi seuraaja on kiitellyt upeaa kantta, jonka on tehnyt Sami Saramäki.


Arvostelukappale.

P.S.2. Anniina Mikama palkittiin Taikurista ja taskuvarkaasta Topelius-palkinnolla vuonna 2019.

#nuortenkirjatorstai-sarja:

Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski
Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija
Sanna Heinonen: Noland
Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus 
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika 
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä 

Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä 
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie 

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras 

Tulossa:

Mervi Heikkilä: Revonpuro 12.4.2018
Anders Vacklin ja Aki Parhamaa: Beta 19.4.2018
Anne Leinonen: Noitakirja 26.4.2018
Laura Lähteenmäki: Yksi kevät 3.5.2018
Veera Salmi: Saari 10.5.2018