Satu Rämö: Hildur

 

Marraskuussa vuonna 1994 kahdeksanvuotias Rósa ja hänen pikkusiskonsa Björk katoavat jäljettömiin Islannin Länsivuonojen alueen Ísafjörðurin kylässä. Tytöt myöhästyvät koulubussista ja päättävät vastoin kaikkia ohjeita ja kieltoja kävellä kotiin. He tietävät, että tekeillä oleva naapurikylään vievä kuusi kilometriä pitkä maantietunneli on jo puhkaistu läpi, joten vaaraa lumimyrskyssä eksymisestä ei olisi.

Vuonna 2019 Rósan ja Björkin isosisko Hildur työskentelee Ísafjörðurin kylässä Länsivuonojen ainoana rikostutkijana. Hän on erikoistunut kadonneita lapsia koskeviin tapauksiin, mutta tekee muiden poliisien tavoin kaikkea mahdollista poliisin työhön kuuluvaa. Kaiken vapaa-aikansa Hildur käyttää urheiluun ja treenaamiseen. Hänen lempilajinsa on surffaus, jota hän harrastaa miltei säällä kuin säällä.

Ísafjörðurin poliisi saa vahvistusta, kun suomalainen Jakob Johanson tulee tekemään työvaihtojaksoaan Islantiin. Jakob on alanvaihtaja, joten hän ei ole ihan poikanen enää, vaikka poliisikokemusta ei vielä paljoa olekaan. Jakobilla on takanaan traumaattinen ero norjalaisesta vaimostaan, joka yrittää kaikin keinoin estää miestä tapaamasta pariskunnan viisivuotiasta poikaa. Jakobin pakkomielle ei ole treenaaminen vaan komeiden villapuseroiden neulominen.

Varsinaiset tapahtumat käynnistyvät, kun kylän laidalla tapahtuu tuhoisa lumivyöry, joka pyyhkäisee matkaansa useita kesämökkejä. Mökeissä ei saa asua talvisaikaan juuri lumivyöryriskin takia, mutta tiedetään, että poliisillekin ikävän tuttu kaveri Jón on uhmannut kieltoa. Jónin mökki on yksi lumivyöryn alle jääneistä. Kun mies sitten saadaan kaivettua esiin, paljastuu karmea rikos.

Islannissa pitkään asunut ekonomi, somevaikuttaja ja kirjailija Satu Rämö debytoi dekkarikirjailijana teoksella nimeltä Hildur. Kyseessä on myös varsin tuttuun tapaan uuden dekkarisarjan aloitus, joten voi olla huoleti lukiessaan: lisää on luvassa!

Selvästikin dekkarigenre on Rämöllä hyvin hallussa, kuten sujuva ja mukaansa tempaava kirjoittamistyylikin. Mukana on monta tuttua dekkarin rakennuspalikkaa ja piirrettä, mutta niitä on myös tohdittu mukavasti raikastaa. Esimerkiksi traumatisoituneet poliisithan ovat jonkinlainen genren kärkiklisee, mutta sekä Hildur että Jakob ovat traumoineen lähinnä sympaattisia, eivät rasittavia. Kumpikin pystyy kanavoimaan tuskansa pääasiassa rakentavasti.

Kovin uutta ei ole sekään, että nykyhetken tutkinta alkaa liipata kovin läheltä tutkivan poliisin eli tässä tapauksessa Hildurin henkilökohtaista elämää. Kadonneiden pikkusiskojen selvittämätön tapaus putkahtelee yhä tiheämpään tahtiin esille. Liittyykö vanha Jón ja hänen kuolemansa jotenkin asiaan? Mitä neljännesvuosisata sitten oikein tapahtui? Siskojen tapahtuma-aikaan Hildur oli kymmenvuotias, joten hänen omat muistikuvansa ovat vääristyneitä.

Tuttua sadoista dekkareista ovat myös tarinan lomaan pujautetut välähdykset murhaajan ajatuksista. Minulle on yhä kasvavassa määrin arvoitus, miksi tämä on niin suosittu rakenteellinen ratkaisu. Hildurissa sillä saavutetaan mielestäni jotain varsinaista ekstraa vain yhdessä kohtaa teoksen keskikohdan tuntumassa. Tosin tämä on jo huomattavasti enemmän kuin lukuisissa muissa lukemissani dekkareissa.

Satu Rämö on julkaissut useita kiinnostavia tietokirjoja Islannista, islantilaisesta elämäntavasta sekä siitä, millaista on elää ulkopuolelta tulleena islantilaisten keskuudessa. Kieltämättä Hildurin parissakin tulee paikoin tunne, että tässä nyt suomalaiselle (tai muulle ei-islantilaiselle) lukijalle selitetään, millaista Islannissa on, miten siellä toimitaan missäkin tilanteessa eri tavalla kuin esimerkiksi Suomessa.

Näppärä keino tuoda tätä puolta esiin on tietysti suomalaisen Jakobin kirjoittaminen tarinaan. Onhan ihan selvä, että ensimmäistä kertaa Islannissa oleva mies on monesti ymmällään uusien ja outojen toimintatapojen ja olosuhteiden edessä. Sen sijaan Hildurin näkökulmasta kerrotuissa kohdissa se ei ihan niin luontevalta aina tunnu. Mutta onhan Islanti kiehtova maa, josta suorastaan janoaa saada lisätietoa. Itsekin myönnän guuglanneeni muun muassa ajoreittiä Ísafjörðurista Reykjavikiin.

Hildurin murhakuvioiden taustalla oleva motiivi on lopulta tyydyttävän islantilainen ja juonikuvio ovela. Kun tämä yhdistetään verrattoman mielenkiintoiseen miljööseen ja miellyttäviin ja kiinnostaviin päähenkilöihin, voi vain tyytyväisenä jäädä odottamaan jatkoa. Tapaan enemmän kuin mielelläni niin Hildurin kuin toivottavasti myös Jakobin uudelleen.

Satu Rämö: Hildur
WSOY 2022. 363 s.
Kansi Ville Laihonen.
Äänikirjan lukija Sanna Majuri.

Arvostelukappale.

Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina

Jäätiköistä, vesiputouksista, mustista merenrannoista ja laavamuodostelmista on mahdoton valita suosikkiaan. Ne kaikki mykistävät kauneudellaan. Taivas on korkealla ja kirkkaalla säällä näkee kymmenien kilometrien päähän.

Tätä tekstiä kirjoittaessani kuuntelen Youtubesta etsimiäni Hraunin kappaleita. Päivemmällä ryhdyin seuraamaan Instagramissa tiliä logreglan eli Islannin poliisia. Kaivoin myös pöydälle kasaantuneiden kirjojen pinoista pintakerrokseen Arnaldur Indriðasonin vielä lukemattoman dekkarin Muistin piinaamat. Jotain muutakin islantilaista kirjallisuutta pitäisi kaivaa esille kirjastosta.

Tämän totaalihurahduksen takana on Satu Rämön mainio tietokirja Islantilainen voittaa aina, joka on hävettävän kauan lämmittänyt kirjahyllyäni. Mutta olipa oivallinen valinta orastavaa lukuähkyä torjumaan! Rämö kirjoittaa tiukkaa asiaa mutta niin vaivattoman tuntuisella otteella, että talouskriisit sekä historian ja kulttuurin syväluotaukset soljuvat kurkusta alas aivan kakistelematta. Keskeistä on tiukka ja tinkimätön omakohtaisuus, itse nähty ja koettu, eletty. Huumoria on mukana kosolti, ja Rämö nauraa lämpimästi myös itselleen. Mutta ennen kaikkea teoksesta välittyy aito rakkaus uutta kotimaata kohtaan ilman, että Suomea mitenkään väheksytään, jos ei ihannoidakaan.

Harkitsevaksi, hieman varovaiseksi ja käytännölliseksi hämäläiseksi itseään luonnehtiva Rämö hakeutui 2000-luvun alussa ekonomiopintojensa aikana opiskelijavaihtoon Islantiin. Atlantin ympäröimä puuton tuliperäinen saari ja sen alati optimistiset ja itsevarmat mutta välittömät ihmiset veivät kuin varkain nuoren naisen sydämen, eikä vierailu jäänyt suinkaan viimeiseksi. Kun eräänä baari-iltana vastapäätä asettui komea juuri Suomesta opsikelijavaihdosta palannut islantilaisnuorukainen, asia alkoikin olla selvä.

Rämö on tehnyt Islannissa toimittajan töitä, joissa luontaisesta uteliaisuudesta ja uusien asioiden ennakkoluulottomasta ihmettelystä on ollut etua. Sitkeä ja sisukas nainen ryhtyi kotoutumaan sinnikkäästi ja perusteellisesti. Kirjansa viimeisissä luvuissa Rämö kuvaa islannin kielen opintojaan Reykjavíkin yliopistossa. Kirjallisuuspainotteinen kielen opiskelu oli työlästä mutta palkitsevaa ja sen kuvaus sai minut miltei kateudesta vihreäksi. Juuri niin vieraaseen kieleen ja kulttuuriin tulisikin tutustua!

Rämö asettui Islantiin vakituisesti jo ennen vuoden 2008 suurta pankkikriisiä. Ekonomin silmin meno näytti hurjalta, ja niinhän siinä sitten kävikin, että kupla puhkesi komeasti paukahtaen. Tunnustan, että seurasin noita talouskriisin kiemuroita seurauksineen aikanaan erittäin pintapuolisesti (ja pääosin Arnaldurin dekkareista melkoisen jälkijättöisesti), joten oli mielenkiintoista kerrata tapahtumat mukana eläneen silminnäkijän kertomina. Islantilaisten spontaanius ja hieman naiivilta vaikuttava usko kaiken onnistumiseen on järkkymätöntä, mutta Rämö näkee siinä myös negatiivisia puolia. Jonkinlainen riskianalyysi olisi ehkä jonkun kannattanut jossain vaiheessa tehdä, vaikka…

Islannissa viimeisen päälle harkittu elämä on mahdoton. Täällä lumimyrsky voi koska tahansa sotkea suunnitelmat ja tulivuorenpurkaus vastamaalatun ulkoseinän. Itse asiassa koko maa voisi lakata olemasta, jos purkaus olisi tarpeeksi iso.

Niin uskomatonta kuin se onkin, islantilaiset käänsivät melko nopeasti totaalisen talousromahduksen edukseen. Jäljet lakaistiin osittain rumastikin piiloon, kuten Rämö näyttää. Avuksi tuli vielä jättimäisen tuhkapilven taivaalle sylkenyt hankalaniminen tulivuori. Islantilainen tosiaan voittaa aina. Eikä jalkapalloihmettä edes vielä ollut ehtinyt tapahtua kirjan kirjoittamisen aikaan!

Rämö kirjoittaa rakastavasti mutta samalla kriittisesti Islannista, sen asukkaista ja oloista. On hienoa, että kokonainen kansa periaatteessa tuntee toinen toisensa ja on jopa sukua keskenään. Mutta kyllä sillä on negatiivisiakin seurauksia, jotka Rämö ulkopuolelta tulleena näkee hyvin selvästi. Tosin väittäisin, ettei tältä ongelmalta täysin vältytä Suomen kokoisessakaan valtiossa. Jääviyskysymykset ovat ainakin kunnallispolitiikassamme arkea.

Pienen valtion etuja on sekin, että toimittajan on helppo päästä puhumaan kiinnostavien ihmisten kanssa. Eniten kadehdin Arnaldurin kanssa käytyjä keskusteluja, mutta hauska kuvaus on myös siitä, miten Islannin maailmankuulu presidentti Vigdis Finnbogadóttir keitti toimittajalle omin käsin aamukahvit ennen haastattelua. Islannissa tämä on luonnollista eikä sitä kukaan pidä minään, kuten sitäkään, että kuuluisat filmitähdet käyvät maassa kuvauskeikoilla. Onhan Islanti niin hieno maa. Tietysti he sinne tulevat.

Ulkoilmaihmisenä Rämö puolisoineen tuntee upean Islannin luonnon ja nauttii siitä täysin siemauksin. Minä taas nautin näistä luontokuvauksista mieluusti omassa olohuoneessani. Vesiputouksen lailla telttailijan päälle aamuyöstä kaatuva vesisade on hauska anekdootti, kun se tapahtuu jollekulle toiselle. Mutta Islanti on kyllä vaarallisen lumoavan kuuloinen!

Ikkunasta näkyi tummanharmaa laavapelto. Ulkona satoi niin lujasti, että harmaa laavakenttä sekoittui taivaan harmaisiin värisävyihin. Horisonttia ei enää erottanut. Ihan kuin olisimme leijuneet maan pinnan yläpuolella.

Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina. Elämää hurmaavien harhojen maassa
WSOY 2015. 281 s.

Arvostelukappale.

Satu Rämö avustaa säännöllisesti mm. Image-lehteä matkailujutuilla. Rämön suosittua Salamatkustaja-blogia kannattaa myös seurata. Rämö ja Hanne Valtari ovat yhdessä kirjoittaneet kirjan Unelmahommissa, joka ilmestyy maaliskuun lopulla. 

P.S: Jos et minua usko, kurkkaa, mitä Mrs. Karlsson lukee -blogin Mari sanoo tästä kirjasta!