torstai 22. helmikuuta 2018

Riina Mattila: Järistyksiä #nuortenkirjatorstai




Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kirjoituskilpailu oli osa WSOY:n Suomen satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Kilpailussa etsittiin uusia kaunokirjallisia tekstejä, jotka kertovat nuorten elämästä tämän päivän muuttuvassa suomalaisessa todellisuudessa. Mitä Suomen nuoret toivovat tulevaisuudelta, mitä he pelkäävät? Minkälaisia tarinoita tästä ajasta syntyy? Kilpailu oli tarkoitettu kirjoittajille, jotka eivät vielä olleet julkaisseet kaunokirjallista teosta nuorille. Rohkeat kokeilut olivat tervetulleita.

Kilpailun voitti Jukka Behm nuortenromaanillaan Pehmolelutyttö, joka julkaistiin viime syyskuussa ja joka oli yksi kuudesta syksyn 2017 Lasten ja nuorten Finlandia -palkintoehdokkaista. Kilpailun kolme parasta teosta kustantamo sitoutui julkaisemaan sähköisessä muodossa ja voittaja siis julkaistiin myös painettuna.

Kakkoseksi raati asetti Riina Mattilan nuorten aikuisten romaanin Järistyksiä, joka kertoo sisäoppilaitosmuotoista taidelukiota jossain päin Suomea käyvästä Eeliasta. Romaani ”kuvaa rakastumista sellaisella voimalla, herkkyydellä ja tarkkuudella, että lukija tuntee jokaisen värähdyksen omassa vatsanpohjassaan saakka.”

Kolmannen palkinnon nappasi Sanna Heinosen romaani Noland, joka ”on vahva kertomus monikulttuurisesta ystävyydestä ja rakkaudesta jalkapalloon”.

Olen nyt lukenut kaikki kolme palkintosijoille yltänyttä romaania, ja on pakko tunnustaa, ettei varsinaisesti käy kateeksi tämänkään raadin tehtävä. Parhaimmiston keskinäisen järjestyksen päättäminen on varmasti vaatinut keskustelua. Jos olisin itse saanut mitalit jakaa, olisi kahden ensimmäisen paikka kenties vaihtunut päinvastaiseksi.  Vaikutuin ja liikutuin Järistysten parissa aidoimmin. Tarina kosketti keski-ikäisen lukijankin sydäntä. Millaistakohan olisi lukea tämä kirja nuorena, sydän vereslihalla?

”Lapsena ajattelin, että minut oli vahingossa tiputettu väärään paikkaan, siksi olemassaolo kutitti ja oli jotenkin vaikeaa. Ajattelin, että uskomalla tarpeeksi minut haettaisiin jonakin yönä oikeaan kotiin. Jonnekin, missä kaikkien sisällä asuisi aurinko, eikä minun tarvitsisi enää pelätä niitä hetkiä, kun jokin minussa räsähti rikki ja alkoi vuotaa. Sellaisina iltoina pystyin nukahtamaan vain, jos silitin omaa käsivarttani ja sepitin samalla iltasatua ihmisistä, jotka osasivat paijata kaikki surupeikot kesyiksi.”

Elisa eli Eelia on kotoisin pikkukaupungista, jota kutsutaan kirjassa vain nimellä pesäpallokaupunki. Nimi on kuvaava ja nostaa ainakin minulle mieleen hyvinkin vahvoja stereotypioita kapeakatseisesta ja tiukkapipoisesta pikkukaupunki-ilmapiiristä. Siihen mielikuvaan Eelian hyvää tarkoittavat mutta ahdaskatseiset vanhemmat istuvat hieman turhankin hyvin. He eivät halua nähdä ja ymmärtää, miksi tytär kieltäytyy pukemasta joulujuhlaan mekkoa.

Kun Eelia isompana haluaa pukea ylleen miesten paidan, äiti kutsuu sitä kapinaksi ja ’vaiheeksi’. Vanhemmat uskovat, että kieltämällä totuuden he voivat pakottaa tyttärensä siihen muottiin, johon tämä heidän mielestään kuuluu. Eelian hätää ja tuskaa ei näe eikä kuule kukaan. Sukupuolijaottelu ahdistaa Eeliaa mielettömästi, kun ei ole ketään, jonka kanssa voisi edes puhua. Hän ei ole tyttö, vaikka vartalo siltä näyttääkin. Mutta ei hän koe olevansa oikein poikakaan. Arat tutkimusretket netissä tuovat joitakin helpottavia vastauksia, mutta yhtä kaikki elämä pesäpallokaupungissa on tukehduttaa hänet.

Eelian yllätykseksi vanhemmat kuitenkin suostuvat siihen, että hän käy lukion monen sadan kilometrin päässä kotoa Vaajapuron kunnan taidelukiossa Vällyssä. Se on parasta, mitä Eelialle on tapahtunut. Siihen asti. Toisen lukiovuoden alussa kouluun tulee ketunsilmäinen tyttö Isla, joka muuttaa kaiken lopullisesti. Eelia rakastuu.

Mattila kuva Eelian ja Islan suhteen kehittymisen Eelian näkökulmasta pakahduttavan kauniisti kaikkine jumalaisine onnentunteineen ja syvän epätoivon hetkineen. Samalla kun nuorten suhde etenee ja syvenee, Eelia alkaa vähitellen päästä sinuiksi itsensä kanssa. Mutta helppoa se ei ole. Ei, vaikka Islan lisäksi koulussa on Eelian uskollinen ja turvallinen kämppis Karhu, joka auttaa, tukee ja neuvoo kaikessa, aivan kaikessa, siinäkin, mitä Eelia ei tiedä itsestään ja rakkaudesta. Edessä onkin melkoinen tutkimusmatka niin omaan kuin toisenkin sieluun ja vartaloon, seksuaalisuuteen ylipäätään.

Annan Mattilalle täyden tunnustuksen poikkeuksellisen hienosta eroottisen latauksen kuvauksesta. Se on samaan aikaan sekä herkkää että rohkeaa olematta tippaakaan sensaatiohakuista. Tähän pystyy harva kirjoittaja.

Kohottauduin istumaan ja vedin mekon hänen päältään. Olisin halunnut itkeä ja haukkoa henkeä onnesta, mutta en osannut kuin ahmia hänen alastomuuttaan silmieni taakse, arkistoon jonka halusin täyttää tuhansilla samanlaisilla kuvilla. Annoin käteni liukua pitkin rintoja ja solisluita, piirsin hänen ääriviivansa hämärään huoneeseen ja sain hänet huokaamaan. Vapisin kun Isla ohjasi käteni alemmas, liike oli vimmainen ja käskevä kun alushousut revittiin sivuun.

Koulussa Eelia siis voi olla vapaasti oma itsensä. Sieltä hän löytää ystävän eli Karhun ja rakkauden eli Islan. Mutta entä kotiväki? Miten kertoa kotona, että on rakastunut – tyttöön? Välit vanhempiin eivät ole olleet kovin hyvät pitkää aikaan, mutta isän ja äidin hyväksyntä on kuitenkin äärimmäisen tärkeää Eelialle. Syysloma ja perheen kohtaaminen väikkyvät edessä pelottavana mustana aukkona, joka on nielaista hänet.

Huh huh, Järistyksiä on kyllä melkoisen järisyttävä lukukokemus. Sitä on helppo suositella kohderyhmälleen eli nuorille aikuisille. Ainakin minä pidän sitä nimenomaan nuorten aikuisten eli YA-kirjallisuutena. Yläkouluikäisistä ylöspäin Järistyksiä sopii aivan kaikille avaamaan silmiä ja purkamaan turhia ennakkoluuloja. Koululuokassa sen teemat tarjoavat hyviä keskustelunaiheita miltei ehtymättömästi. Sen lisäksi se on hieno ja rohkeasti kirjoitettu koskettava romaani.

Riina Mattila: Järistyksiä
WSOY 2018. E-kirja.

Arvostelukappale.

Järistyksistä muualla:

"Mattila on taitava rakentamaan henkilöhahmoja ja luomaan tunnelmia: Eeliasta & Islasta tulee lukijan ystäviä, joille toivoo hyvää. Eelian kämppäkaverista Karhusta saisi helposti oman romaaninsa." Näin kirjoittaa kirjailija Terhi Rannela omalla sivullaan. Ehdottomasti olen samaa mieltä! Karhun hahmo jäi mietityttämään jälkikäteen kovasti minuakin. 

Lastenkirjahylly-blogin Rouva Huu kirjoittaa;  "Keskiössä on pikemminkin oman identiteetin löytäminen ja ensirakastumisen hurman kuvaaminen tavalla, joka koskettaa kaikkia joskus sen kokeneita." 
Riina Mattilan Järistyksiä kuvaa kauniisti ensirakkautta, jossa ollaan kaikki aistit auki. Hän on tarkka havainnoitsija, joka kirjoittaa esikoiskirjailijaksi harvinaisen konkreettista, elämyksellistä tekstiä, joka jättää lukijaan jäljen."


Elina Rouhiainen: Muistojenlukija
Sanna Heinonen: Noland

Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus 
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika 
Riina Mattila: Järistyksiä

Tulossa:

Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä 1.3.2018
Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan 8.3.2018
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat 15.3.2018

1 kommentti:

  1. Luin tämän juuri loppuun ja olipa kyllä melkoinen!
    Näin kaunista ja latautunutta tekstiä oli ihana lukea ja menihän tämä tunteisiinkin. Samaa mietin kuin sinäkin, että miltähän tätä tuntuisi lukea nuorena, kun samastumispintaa olisi huomattavasti enemmän.

    VastaaPoista