Tiina Kristoffersson ja Vesa-Matti Toivonen: Kangaskauppa joen varrella

 

Kirjaskene tuntuu suorastaan tulvivan feelgoodia eli suomeksi hyvän mielen kirjallisuutta. Ilahduttavasti kotimaiset tekijät ovat ottaneet genren haltuun, ja uutta luettavaa ilmestyy tiheään tahtiin.

Kustantamo Bazarilla on käytössään oma #hyvänmielenkirjat-tunniste, jonka alla on ilmestynyt myös kevään uutuus Kangaskauppa joen varrella. Teoksen tekijät Tiina Kristoffersson ja Vesa-Matti Toivonen ovat sisaruksia.

Toivonen on aiemmin kirjoittanut esiteini-ikäisille sopivan (ikäsuositus 12+) vahvasti skandimytologiaan pohjaavan fantasiatrilogian Matka Asgårdiin (Fimbul-talvi, Mimirin lähde, Ginnungagabin riimut), jossa seurataan tallipoika Mavilin hurjia seikkailuja.

Sisarusten yhdessä kirjoittama suosittu lastenkirjasarja Listamestari on tähän mennessä kasvanut neliosaiseksi.

Kangaskauppa joen varrella on Kristofferssonin ja Toivosen ensimmäinen aikuisille tarkoitettu romaani. Haastatteluissa sisarukset ovat kertoneet, että romaanissa kuvatun Turun Aurajoen rantakadulle sijoitetun kivijalkakangaskaupan esikuvana on toiminut heidän vanhempiensa omistama kauppa, joka aikanaan sijaitsi Salossa Horninkadulla torin laidalla. Tilkkula-nimisen kangaskaupan minäkin muistan vielä 1980-luvun alusta, jolloin Salossa oli muutama muukin vastaavanlainen liike.

Romaanin nimi ja kansi antavat siis hyvinkin odottaa totutun tyylistä hyvän mielen tarinaa, jossa sankaritar tekee rajun elämänmuutoksen ja perustaa tai pelastaa pienimuotoisen yrityksen, jossa pääsee toteuttamaan omaa luovuuttaan ja käyttämään kädentaitojaan.

Sisältö ei kuitenkaan tällä kertaa ihan vastaa odotuksia. Alkuasetelmat ovat kyllä perinteiset. Keski-ikää lähestyvä eronnut ekonomi Saimi saa syyttään potkut Turun kaupunginteatterin viestintäpäällikön tehtävästä. Tilille tupsahtaa kuuden kuukauden palkka, mutta uutta työtä ja suuntaa olisi ryhdyttävä pikaisesti etsiskelemään.

Sattumalta Saimi päätyy rantakadun Tilkku & Tikki -kangaskauppaan ja juttusille sen ikääntyvän omistaja Lucian kanssa. Kauppa herättää henkiin Saimin unohtuneet lapsuusmuistot perheen Turun-ajoilta, ja käy ilmi, että Lucia on itse asiassa hänen kummitätinsä. Miksi yhteys on aikanaan katkennut perheiden välillä?

Lucia ja Tilkku & Tikki ovat pahassa pulassa, sillä liike on kannattamaton ja pahaksi onneksi ystävällinen vuokraisäntä on menehtynyt. Nyt Turun elinvoimajohtajana toimiva uusi vuokraisäntä haluaa Tilkun & Tikin mahdollisimman nopeasti pois uusien tuulien tieltä. Saimi teroittaa oitis sapelinsa ja käy taistoon kummitätinsä ja tämän pikku yrityksen pelastamiseksi.

Tähän saakka kuvio siis tuntuu olevan hyvinkin tyypillinen hyvän mielen romaaniksi. Mutta Kristoffersson ja Toivonen eivät lähde fiilistelemään kädentaitojen ja perinteisen kivijalkakaupan joenrantaidyllillä, vaikka kaupan kellarissa pieni käsityöryhmä kokoontuukin ja jopa Saimi ryhtyy innoissaan ompelemaan itselleen vaatetta.

Sen sijaan kirjailijat marssittavat näyttämölle yhä uusia henkilöitä ja juonikuvioita. Selvitellään kadonneen testamentin arvoitusta, sekaannutaan pikamuotibisnekseen ja suomalaiseen megayritykseen, remontoidaan jokilaivaravintolaa, ratkotaan sukuhistorian salaisuuksia ja Saimin värikkään perheen kimurantteja ihmissuhteita. Kaiken lomassa Saimin sydämenasiatkin vaativat osansa.

Hyvän mielen romaaneiden yleisestä linjasta poiketen Kangaskauppa joen varrella -romaanissa on siis hyvinkin runsaasti erilaisia juonikuvioita ja jännitteitä. Se koituu lopulta koko teoksen ongelmaksi. Jännitteitä on niin paljon, että kokonaisuus leviää ja menettää jännitteensä. Koska realismillekin viitataan iloisesti kintaalla, osa ratkaisuista livahtaa fantasian puolella. Onpa mukana jopa meedio! Vähemmilläkin aineksilla olisi selvitty.

Ylenpalttisen runsauden ja nopeiden juonenkäänteiden takia keskiössä oleva Saimi jää jotenkin etäiseksi, enkä päässyt hänen ajatuksenjuoksustaan ihan perille. Kaikkia Saimin valintoja en myöskään pystynyt kakistelematta nielemään. Loppuratkaisuista (niitäkin on useita eri juonihaarojen takia) osa on kuitenkin raikkaita ja ainakin vähemmän ennalta arvattavia.

Kristoffersson ja Toivonen julkaisevat seuraavan yhteisen romaaninsa jo tulevana syksynä. Nämä sanat ovat vain sinulle on ”kahden aikatason romaani tämän päivän kustannusmaailmasta ja rakkauden sitkeästä liekistä toisen maailmansodan kylmimmissä varjoissa”. Esittelytekstin perusteella luvassa on jälleen kosolti aineksia sisältävä teos. Historiallisen aikatasonsa takia se vaikuttaa kiinnostavalta, eikä kustantamomaailmakaan yhtään haittaa!

Tiina Kristoffersson ja Vesa-Matti Toivonen: Kangaskauppa joen varrella
Bazar 2025. 415 s.
Äänikirjan lukija Anni-Maija Koskinen.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Annie Lyons: Eudora Honeysett voi hyvin, kiitos

 

On vaikea kuvitella hempeäkantisempaa ja nimeltään positiivisempaa (ja hankalakäyttöisempää!) romaania kuin Annie Lyonsin teosta Eudora Honeysett voi hyvin, kiitos. Ulkoasu on kuitenkin noin kolmikymmenprosenttisesti harhaanjohtava, sillä vaikka romaanin tapahtumat ovat monelta osin hyvänmielenromaanien peruskamaa ennalta-arvattavuudessaan ja pumpulisessa lempeydessään, on pohjavire lopulta hyvinkin vakava ja tumma.

Eudora Honeysett on 85-vuotias, kärttyisä, hieman katkera ja elämään kaikin puolin kyllästynyt. Hän asuu yksin omakotitalossa Lontoon laitamilla seuranaan vain yrmeä kollikissansa Montgomery. Eudora on päättänyt lähteä maailmasta haluamallaan tavalla saatuaan vinkin, että sveitsiläiseltä klinikalta voi ostaa avustetun itsemurhan tietyin ehdoin.

Päättäväinen Eudora on jo lähestynyt klinikkaa ja saanut sieltä ensimmäisen yhteydenoton, kun naapuritaloon muuttaa uusi perhe. Pian Eudoran ovikelloa jo rimputtaa uusien naapureiden kymmenvuotias Rose-tytär, joka alkaa odotetusti murtaa Eudoran tiukkaa puolustusta pala palalta. Samaan aikaan Sveitsin-matkan valmistelut etenevät vääjäämättä.

Ehtivätkö Rose ja muut Eudoran elämään sitkeästi työntyvät mukavat ihmiset muuttaa päättäväisen naisen mielen ajoissa? Eudoran elämään alkaa nimittäin tulla uusia merkityksellisiä asioita kuin varkain.

Toisessa aikatasossa paljastuu vähitellen, millaiset tapahtumat ovat aikanaan aiheuttaneet Eudoran yksinäisyyden ja katkeroituneen elämänasenteen. Eudoran palvoma isä joutui lähtemään sotaan. Lähtiessään hän antoi noin kymmenvuotiaalle Eudoralle kohtuuttoman taakan: pikkutytön pitäisi huolehtia äidistä ja tämän odottamasta pikkusiskosta sillä aikaa, kun isä olisi poissa.

Eudoran sisko Stella ei kuitenkaan ole sellainen lapsi, josta on helppo huolehtia. Beatrice-äidin ja tyttärien keskinäiset välit ovat nykytermein toksiset monella tapaa. Lopulta Stella tekee jotain sellaista, mitä Eudora ei voi koskaan antaa anteeksi.  

Nykyhetken Eudora on siis vakaasti päättänyt kuolla. Hän ei missään nimessä halua joutua julkisen terveydenhuollon kynsiin, kuten hän itse huonompionnisten ikätovereidensa tilannetta kuvaa. Terveydenhuollossa työskentelevät ihmiset tekevät hänen mielestään toki parhaansa, mutta systeemi on sellainen, että sen armoille joutuneet huonokuntoiset ja puolustuskyvyttömät vanhukset joutuvat luopumaan kaikesta arvokkuudestaan ennen kuin pääsevät pois sillä ainoalla tavalla, joka heille on mahdollinen.

Valitettavasti nämä ajatukset ovat viime vuosina käyneet liiankin omakohtaisesti tutuiksi. Miksi ihminen saa pitkälti päättää elämästään, mutta ei lainkaan kuolemastaan? Eudora ei pelkästään voi hyvin, hänelle myös käy hyvin. Kunpa se olisi mahdollista meille kaikille.

Annie Lyons: Eudora Honeysett voi hyvin, kiitos (Eudora Honeysett Is Quite Well, Thank You)
Suom. Anna-Mari Raaska.
Aula & Co. 2024. 349 s.
Äänikirjan lukija Laura Hänninen.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Luettu myös Annie Lyonsin edellinen suomennettu romaani Pommisuojan lukupiiri.

Samuel Burr: Täydellinen arvoitus

 

Vuonna 1979 varakas mutta ennen kaikkea älykäs neiti Pippa Allsbrook perustaa Arvuuttajien klubin, johon hän on kutsunut nimekkäimmät sanaristikoiden ja muiden älypelien laatijat ja kehittelijät. Kun klubin toiminta on ehtinyt vakiintua, Pippa ottaa seuraavaan rohkean askeleen ja tekee mullistavan ehdotuksen. Useat klubin jäsenet muuttavat Pippan kanssa Bedfordshireen Creighton Halliin, Pippan sukulaisten aikoinaan omistamaan komeaan taloon.

Vuonna 1991 Pippa löytää Creighton Hallin rappusilta hatturasian, jonka sisällä on äänekkäästi itkevä poikavauva. Pojasta tulee Pippan kasvattilapsi ja koko Arvuuttajien klubin yhteinen silmäterä Clayton Stamper.

Vuonna 2016 Clayton Stamper on murtunut. Rakas Pippa, jota hän on aina pitänyt äitinään, vaikka onkin tiennyt asian oikean laidan, on kuollut. Clayton ei vieläkään tiedä, ketkä olivat hänen biologiset vanhempansa ja miksi he päättivät jättää hänet Arvuuttajien klubin ulkoportaille. Pippa ei koskaan halunnut puhua asiasta, eikä Clayton saanut kunnolla kysytyksi. Käy kuitenkin ilmi, että Pippa on jättänyt Claytonille perinnöksi monimutkaisen arvoitustehtävän, jonka osat ratkaisemalla Clayton saisi tietää totuuden menneisyydestään mutta myös jotain tärkeää tulevaisuudestaan.

Monia kirjoja on tullut aikojen kuluessa kehaistua ihaniksi, välillä vähän turhankin löyhin perustein, mutta tätä brittiläisen Samuel Burrin romaania Täydellinen arvoitus ei voi oikein millään muulla adjektiivilla kuvailla. Se on täydellisen ihana! Ainakin, jos on vähänkin viehtynyt sellaiseen romantisoituun vanhahtavaan brittimenoon, jossa on tunnelmallisia pubeja, ränsistynyttä kartanoromantiikkaa, eksentrisiä älykköjä, hillittyjä romansseja, kissoja, kirjastohuoneita ja paljon teetä ja keksejä sateisina iltoina. Niin, ja asuntoveneitä!

Lisäksi lukija tempaistaan sisään erilaisten arvoitusten, pelien, sanaleikkien ja palapelien kiehtovaan maailmaan. Täydellinen arvoitus on saatavana myös äänikirjana, ja itsekin kuuntelin osia kirjasta, mutta parhaimmillaan tämä on kyllä ihan painettuna, katsokaa vaikka:

 

Tarina etenee kolmessa aikatasossa. Lukija saa tietää, miten Arvuuttajien klubi syntyi, keitä siihen liittyi ja miten toiminta alkoi muotoutua. Samaten päästään selville siitä, millaiseen tilanteeseen hatturasia vauvoineen aikanaan putkahti. Mutta ennen kaikkea seurataan Claytonia, kun hän ratkaisee täydellistä arvoitusta eli omaa alkuperäänsä. Samalla hän tutustuu Lontoossa komeaan Neiliin, joka asuu Little Venicessä upeassa asuntoveneessä muhkean kissansa kanssa. Voisiko Neil mahdollisesti pitää Claytonista?

Jos kaipaa tarinaa, jossa on vain onnellisia loppuja, Täydellinen arvoitus on täydellinen valinta. Romaanissa ei ole yhtään ilkeää tai pahaa ihmistä. Vaikka vastoinkäymisiäkin välillä kohdataan, niistä kuitenkin selvitään, jos ei muuten, niin yhteistyöllä ja yhdessä. Claytonin ratkontaurakkakaan ei lopulta ole niin mahdoton, kuin ensin tuntuu. Pippa on ottanut kaiken huomioon ja ohjailee poikaansa lempeästi vielä rajan toiselta puoleltakin.

Täydelliseen arvoitukseen kannattaa heittäytyä ja antautua sen maailman vietäväksi. Vähäinenkin kyynisyyden hippunen todennäköisesti pilaa koko jutun, ja kokonaisuus alkaa maistua liian imelältä. Mutta ihan täydellinen lohturomaani tämä on!

Samuel Burr: Täydellinen arvoitus (The Fellowship of Puzzlemakers)
Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi.
Otava, 2024. 443 s.
Kansi Elina Warsta.
Äänikirjan lukija Anssi Niemi.

 

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Annie Lyons: Pommisuojan lukupiiri

 

Naistenviikon #naistenviikko2023-blogihaasteen tuoksinassa tulin kirjoittaneeksi hyvän mielen kirjoista ja viidestä kotimaisesta uutuusromaanista, jotka mielestäni sujahtavat mainiosti kyseiseen kategoriaan. (Pääset sarjan aloitusjuttuun tästä, ja jutussa on linkit kaikkiin muihin juttuihin.) Kuin pisteeksi i:n päälle kuuntelin miltei samaan putkeen myös yhden käännöskirjan, joka on vähintäänkin hyvän mielen romaani ellei peräti lohturomaani.

Brittikirjailija Annie Lyons on nimittäin kirjoittanut todellisen lohtukirjan, jossa lohtua saadaan kirjoista, tarinoista ja lukemisesta. Pommisuojan lukupiirin lukeminen on kuin lämpimään huopaan kääriytyminen takkatulen ääreen sateen ropistessa pimeässä illassa ikkunan takana. Yhtään ei haittaa, että tarinaan punoutuvat niin Lontoon pommitukset kuin holokaustin kauhut. Ne on kiedottu niin paksuun pumpuliin, että ne eivät pääse lukijaa kuin korkeintaan hieman liikuttamaan teekupposten ja hyvien kirjallisuuskeskustelujen lomassa. Enkä sano tätä nyt sarkastisesti saati ivallisesti, vaan ihaillen ja hitusen äimistellen. Viihdyin kirjan lempeän hellässä huomassa oivallisesti!

Vuonna 1911 Gertie Bingham tekee löydön uudessa asuinpaikassaan Lontoon kaakkoisosassa: liikehuoneisto, joka on kuin luotu kirjakaupaksi! Kirjastossa työskentelevä aviomies Harry ei pahemmin vastustele, ja niinpä pariskunta alkaa tuota pikaa toteuttaa unelmaansa omasta kirjakaupasta.

Lyhyen prologin jälkeen hypätään vuoteen 1938. Leskeksi jäänyt Gertie on 59-vuotiaana tullut siihen johtopäätökseen, että hänen on aika pistää Binghamin Kirjakauppa myyntiin ja vetäytyä eläkepäivien viettoon jonnekin rauhalliseen paikkaan, kenties rannikolle. Mikään ei oikein enää tunnu miltään, kun rakas Harry on lopullisesti poissa. Edes labradorinnoutaja Hemingway ei pysty riittävästi lohduttamaan emäntäänsä. Binghamin kuulun lukupiirinkin hän on antanut apulaisensa Bettyn hoiviin.

Eläköitymisajatukset kuitenkin työntyvät syrjään, kun Gertien ja Harryn yhteinen ystävä Charles saa Gertien suostuteltua ottamaan luokseen asumaan Saksasta paenneen juutalaislapsen. Lapseton Gertie epäröi ensin, mutta päättää sitten ottaa haasteen vastaan. Hän tosin toivoo jo vähän isompaa lasta, koska lastenhoitokokemus on ohuenlainen. Pian Gertien vierashuoneeseen asettuukin 16-vuotias omapäinen Hedy, joka puhuu heikosti englantia ja ikävöi kotiaan ja perhettään.

Romaanin aikajänne ulottuu koko sodan yli ja pari vuotta sen jälkeenkin, vihoviimeinen epilogi sijoittuu vuoteen 1952. Poliittisia tapahtumia ja itse sotaa käsitellään vain sen verran kuin se on Gertien ja hänen lähipiirinsä vaiheiden takia välttämätöntä. Hedy toivoo kovasti perheensä pääsevän Englantiin turvaan, ja lontoolaiset sinnittelevät vähitellen yhä ankarampien pommituksien kynsissä.

Binghamin kirjakauppa ja Gertien kotitalo puutarhoineen sijaitsevat Lontoossa, mutta meno on pääosin kuin pienessä idyllisessä maalaiskylässä. Sympaattinen Gertie tuntee kaikki lähikatujen ihmiset ja pienen kirjakauppansa asiakkaat. Yhteisöllisyys antaa voimia, ja vaikka kaikkien kanssa ei ihan heti tulekaan toimeen, Gertie yleensä kääntää minkä tahansa ihmissuhdeongelman lopulta voitokseen. Sodan keskellä ystävystytään ja rakastutaan, iloitaan ja surraan, pelätään ja toivotaan.

Pimennykset ja väestönsuojissa vietetyt kauheat tunnit kuluvat leppoisammin, kun on hyvää luettavaa. Gertie kirjakauppansa väen kera pitää naapuruston kiinni hyvissä tarinoissa, ja Binghamin lukupiirikin muovautuu sodan vaatimusten mukaan. Kirjallisuuden ja tarinoiden hyvää tekevä voima on erityisen arvokasta ankeina aikoina.

Lukupiireissä luetaan romaanin mittaan lukuisa määrä klassikoita, ja ystävällisesti kirjailija on laatinut romaanin loppuun listaan mainituista teoksista. Suurin osa niistä on ilmestynyt myös suomeksi.

Annie Lyons: Pommisuojan lukupiiri (The Air Raid Book Club)
Suom. Anna-Mari Raaska.
Aula & co 2023. 344 s.
Äänikirjan lukija Outi Vuoriranta.

Ennakko-/arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Ilona Tuominen: Seurustelusalaliitto

 

Turkulainen Ilona Tuominen on julkaissut kaksi trilleriä Ja jollen sinua saa (Bazar, 2021) sekä Huutoon vastaa kaiku vain (Bazar, 2022). Nyt ilmestynyt kolmas romaani Seurustelusalaliitto on hyvän mielen romaani, joka aloittaa turkulaiseen puutalokortteliin sijoittuvan Kortteli-nimisen sarjan. Kirjan elokuvaoikeudet myytiin jo ennen sen ilmestymistä.

En ole Tuomisen trillereitä toistaiseksi lukenut, vaikka esikoisteoksen olen jossain vaiheessa ostanut hyllyynikin. Uusi dekkaristi on kiinnostanut, eikä miljöökään ole ollut vähäpätöinen asia, sijoittuuhan Ja jollen sinua saa Turkuun.

Turkuun sijoittuu myös Seurustelusalaliitto. Keskeisenä tapahtumapaikkana on sarjalle nimen antanut puutalokortteli, jossa sijaitsee päähenkilö Sanni Virtasen mummola. Kun Sannin avioliittoaie romaanin alussa menee rytinällä ja dramaattisen näyttävästi karille ja upouudesta huippumodernista omakotitalostakin tulee lähtö, tarjoaa tyhjillään oleva isovanhempien asunto turvasataman. Mummi on jo edesmennyt, mutta Sannille tärkeä pappa on heti valmis ojentamaan auttavan kätensä rakkaalle Hurrikaanilleen.

Lähtöasetelmassa siis Sanni hylätään näyttävästi alttarille, hän menettää paitsi rakkaan Maxinsa myös kotinsa ja vähän yllättäen myös suurimman osan ystävistään. Elämää on lähdettävä kolmikymppisenä rakentamaan pala palalta uudelleen. Onneksi tukena ovat Alma-sisko, pappa sekä työkaveri Siru, pian myös Elvis- ja Kookos-kissat. Naapureistakin alkaa löytyä ihan mukavia ihmisiä, jos ei lasketa seinänaapurin äksyilevää Koistista, joka jostain syystä inhoaa Sannin pappaa ja sitä myöden myös Sannia.

Romaanin nimi jo paljastaa keskeisen juonikuvion. Sanni päätyy pitkällisten pohjustusten kautta tutustumaan Maxin uusvanhan tyttöystävä Erikan entiseen kihlattuun Jukkaan. Erinäisten käänteiden jälkeen Sanni ja Jukka päättävät ryhtyä valeseurustelemaan kostaakseen ja näyttääkseen eksilleen ja vähän muillekin asioihinsa sekaantumaan pyrkiville tahoille. Kuten arvata saattaa valeseurustelusta seuraa kaikenlaisia kommelluksia sekä ihan oikeaa ihastumista ja rakastumista, mistä jälleen seuraa monenmoisia pulmia ja käänteitä.

Seurustelusalaliitto on muhkea, lähes neljäsataasivuinen lukupaketti, jossa olisi ollut minun makuuni reippaahkosti tiivistämisen varaa. Varsinaiseen asiaan eli seurustelusalaliittoon päästään vasta noin romaanin puolivälissä, mitä ennen on pitänyt käydä läpi ensin Sannin ja Maxin häävalmistelut, ero- ja erostatoipumiskuviot. Tälle kirjalle pelastus oli äänikirjamuoto, sillä sen verran huomasin kuunnellessani tuskastuvani asioiden hitaaseen etenemiseen, että painettu versio olisi saattanut jäädä keskenkin, viimeistään, kun Sanni toista kertaa hinkkaa loiskunutta kahviaan lattialankuista.

Turku ja Turun idyllisiltä näyttävät puutalokorttelit (joita sentään muutama on säilynyt!) jäävät kaikesta huolimatta Seurustelusalaliitossa tyhjähköksi kulissiksi. Tapahtumat olisi voinut sellaisinaan sijoittaa oikeastaan mihin kaupunkiin tahansa.

Tuominen hallitsee oivallisesti hyvän mielen romaanin konventiot. Sanni huomaa lopulta viihtyvänsä erinomaisesti vähän kulahtaneessa puutalokorttelissa eikä kaipaa virtaviivaista omakotitaloa sen paremmin kuin selkärangatonta Maxiakaan. Elämä alkaa vähitellen muuttua oman näköiseksi, ja Sanni löytää itsestään ihan uutta puhtia. Huumoria ja kommelluksia on tarinan höysteenä mukavasti, mutta ei ilkeää. Lopun onnellisuuteen voi luottaa huolettomin mielin.

Ilona Tuominen: Seurustelusalaliitto
Bazar 2023. 396 s.
Äänikirjan lukija Kati Tammensola.

Ennakkokappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

 

Tässä juttusarjassa esittelen lyhyehkösti seuraavat kesän aikana kuuntelemani (hyvän mielen romaanit sopivat erinomaisesti kuunneltaviksi) uudet kotimaiset hyvän mielen romaanit:

Minna Haapasalo: Kierrätyshäät (Karisto)
Mirella Mäkelä: Seuraavana Tampere (Otava)
Kirsi Pehkonen: Etsivä löytää (Karisto)
Meri Savonen: Amandan kolme kesää (Bazar)
Ilona Tuominen: Seurustelusalaliitto (Bazar)

Meri Savonen: Amandan kolme kesää

 

Amandan kolme kesää on Meri Savosen ensimmäinen aikuisille suunnattu romaani. Savonen on toimittaja ja palkittu sanoittaja, jolta on ilmestynyt aikaisemmin viisi lastenkirjaa. Amandan kolme kesää solahtaa vaivattomasti hyvän mielen romaanien alaluokkaan.

Amanda on 36-vuotias helsinkiläisen yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Romaani alkaa lajityypille uskollisesti jo vakiintuneen parisuhteen päättymiseen. Amanda ja Jon ovat seurustelleet kuusi vuotta, mutta nyt he ovat riidelleet viimeisen repivän riitansa. Rakkaus ei kestänyt yhteistä surua lapsettomuudesta. Oman lapsen ja perheen saaminen on Amandan suurin unelma ja elämän tärkein tavoite, joka erossa tuntuu muuttuvan sulaksi mahdottomuudeksi.

Amandalla on turvaverkkoina viimeisillään raskaana oleva Anna-sisko ja tämän unelma-aviomies Antti, paras ystävä ja kollega Iida sekä Amandan oma asunto. Tätä yksityiskohtaa hieman kummastelin, sillä siinä ei ole realismin häivääkään: pääkaupungissa asuva opettaja pitää kaksiotaan tyhjillään kuusi vuotta!? No, fiktiostahan tässä on kyse, joten eteenpäin.

Romaanin nimi jo paljastaa, että tarinan aikajänne on noin kolmen vuoden mittainen. Teoksen osiot on rytmitetty koulun lukukausien mukaan. Amandan kollegat ja koulun opettajahuone ovat tarinassa mukana enemmän tai vähemmän tiiviisti, mutta itse opetustyö on työnnetty visusti taustalle. Se nousee pintaan lähinnä Amandan rakkautena lukemiseen ja kirjoihin, ja romaanista voikin halutessaan poimia itselleen hyviä lukuvinkkejä.

Juoni rakentuu Amandan parisuhde- ja perhehaaveen ympärille. Miten keski-iän kynnyksellä oleva tavallinen ja sydämensä särkenyt nainen voi vielä päätyä laadukkaaseen parisuhteeseen, mistä miehiä löytyy, miten heihin tutustuu ja ennen kaikkea, onko riittävää kipinää vai ei? Yrittämällä yrittäminen ei tunnu luonnistuvan, mutta sattuma sen sijaan heittää välillä eteen varteenotettavia ehdokkaita, jotka sitten turhauttavasti katoavat ennen kuin Amanda ehtii tehdä mitään.

Kiitettävästi Amanda yrittää löytää elämäänsä myös uutta sisältöä. Olisiko nyt aika lopultakin toteuttaa nuoruuden haave kokonaisesta kesästä Italiassa? Olisiko siinä uusi tavoite, joka toisi kaivattua ryhtiä ja piristystä tylsään ja tavalliseen arkeen? Matkakassan kartuttamiseksi Amanda päätyy toisena eron jälkeisenä kesänä värväytymään kesätöihin muuttofirmaan.

Tässä kohdin kulmakarvani kohosivat jälleen ällistyksestä. Ilmeisesti pääkaupunkiseudun yläkoulun opettajilta eivät mene kaikki mehut varsinaisissa töissään, kuten miltei kaikilta tuntemiltani kollegoilta? Mutta kuten sanottu, fiktiosta tässä todellakin on kyse.

Ruumiillinen työ tuo Amandan elämään monenlaista uutta, ja lopulta kertyneelle matkakassallekin löytyy uusi käyttötarkoitus, joka sai minut hetkeksi aavistuksen kadehtimaan Amandaa.

Hyvän mielen romaanien osastolla Amandan kolme kesää sijoittuu hyvään keskitasoon. Varsinainen tarina etenee verkkaisesti, ja paikoin olisin kaivannut tiivistämistä ja rönsyjen karsimista. Kuten olen edellä todennut, realismille viitataan paikoin reippaasti kintaalla, mutta toisaalta hyvinkin realistista on, etteivät Amandan elämän suuret kysymykset ratkea hetkessä.

Huumoria on, mutta kommelluksia ei juurikaan, ellei hamsteri-Hannun tapausta lasketa. Yksinäisyys ja lapsettomuus ovat teemoina tummasävyisiä, mutta Savonen kirjoittaa niistä kuitenkin toivoa antaen. Ongelmat toinen toisensa jälkeen ratkeavat, mutta eivät aina ilmeisimmän kautta. Leppoisa ja lempeä asenne itse elämää kohtaan suorastaan huokuvat romaanista.

Meri Savonen: Amandan kolme kesää
Bazar 2023. 320 s.
Äänikirjan lukija Usva Kärnä.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Tässä juttusarjassa esittelen lyhyehkösti seuraavat kesän aikana kuuntelemani (hyvän mielen romaanit sopivat erinomaisesti kuunneltaviksi) uudet kotimaiset hyvän mielen romaanit:

Minna Haapasalo: Kierrätyshäät (Karisto)
Mirella Mäkelä: Seuraavana Tampere (Otava)
Kirsi Pehkonen: Etsivä löytää (Karisto)
Meri Savonen: Amandan kolme kesää (Bazar)
Ilona Tuominen: Seurustelusalaliitto (Bazar)

Kirsi Pehkonen: Etsivä löytää

 

En ole toistaiseksi lukenut Kirsi Pehkosen suosittua Jylhäsalmi-sarjaa, mutta sain hänen uudesta Etsivä löytää -kirjastaan arvostelukappaleen alkukesästä. Se ei ole osa Jylhäsalmi-sarjaa, vaan uuden Siru Valpas -sarjan aloitusosa.

Kustantaja vinkkaa, että luvassa on ”kesäisen hilpeää chick litiä täynnä vauhtia, vaaroja ja upeita miehiä.” Itse luokittelisin tämän ennemminkin hyvän mielen romaaneihin tai vaihtoehtoisesti superpehmoihin dekkareihin kuin varsinaiseksi chic lit -kirjallisuudeksi, vaikka rajat ovat tietysti häilyviä ja luokittelut tällä tarkkuudella lähinnä makuasioita.

Alkuun lähdetään tutulla kuviolla vauhdikkaasti, sillä ensimmäisillä sivuilla vastaanottovirkailija Siru saa tietää, että samalla lääkäriasemalla työskentelevällä avomies Jarkolla on suhde heidän yhteisen työkaverinsa kanssa. Siru poistuu työpaikalta raivoissaan ja kirjaimellisesti kompastuu tulevaisuuteensa kadulla.

Kadulla on nimittäin kiinteistönvälittäjän kyltti, jossa myydään sekä yritystä että siihen kuuluvia vuokrattuja tiloja kohdalla olevan kerrostalon alakerrasta. Kompastumisestaan tokeneva Siru hoippuu ukkoskuuroa pakoon sisälle ja tulee ostaneeksi Etsintätoimisto Vitosen. Asiakkaat ovat valmiina, joten Siru voi aloittaa työt halutessaan vaikka heti. Työ- ja asuntokuviot siis ratkeavat kuin ihmeen kaupalla sivulle 17 mennessä.

Etsivä- ja etsintätoimiston eroa kirjassa selvitetään useampaan otteeseen, sillä se askarruttaa niin Sirua kuin muitakin kohdalle osuvia. Etsintää voi tehdä kuka tahansa, mutta yksityisetsivä tarvitsee luvan. Siinä asia pähkinänkuoressa.

Siru saakin pari keikkaa, joista ensimmäisen hän ratkoo helposti internetin avulla. Etsintätoimiston pyörittäminen ei taidakaan olla hullumpaa hommaa! Toinen keikka vaatiikin sitten jo koko Sirun suhdeverkoston tiukkaa hyödyntämistä, mutta onneksi nuorella reippaalla naisella on sekä uusia että vanhoja ystäviä, jotka heittäytyvät etsinnän pyörteisiin täysin rinnoin.

Tummemman varjon Sirun uuden uran ylle heittää mieskaksikko, joka ilmaantuu toimistolle kyselemään toimiston entisen omistajan yhteystietoja. Kun toimistoa ja asuntoa sitten käydään penkomassa, alkaa etsintäyrittäjästä tuntua hieman haljulta.

Miesrintamalla on vauhtia työn ohessa. Jarkko käy asiaankuuluvasti houkuttelemassa Sirua takaisin, ja lisäksi Sirun pulssia kiihdyttävät niin Sakupoliisi kuin eräs komea roistokin. Kumman kaksikosta Siru lopulta valitsee? Lopussa moni asia jää lupaavasti auki seuraavaa osaa varten.

Idea etsintätoimistosta on toimiva. Siru ratkoo ihmisten pulmia, mutta ainakaan tässä ensimmäisessä osassa ei ole kovin vakavia ongelmia saati rikoksia tutkittavana. Jos siis kaipaa dekkarimaista menoa mutta kammoaa murhatutkimuksia, tässä on hyvä vaihtoehto tarjolla. Pehkonen on taitava kertoja, joten lukija tulee takuuvarmasti viihdytetyksi. Turhia suvantokohtia tai vatvontaa ei ole, eikä huumori lipsu tippaakaan ilkeäksi. Sirun Jarkolle tekemät kostojäynätkin lähinnä hymyilyttävät. Siitäpä niljake saa ansionsa mukaan!

Pehkonen ei ole sijoittanut Sirua ja Etsintätoimisto Vitosta mihinkään nimettyyn kaupunkiin, enkä ainakaan minä tunnistanut kuvattua pikkukaupunkia.

Kirsi Pehkonen: Etsivä löytää
Karisto 2023. 181 s.
Äänikirjan lukija Anni Kajos.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Tässä juttusarjassa esittelen lyhyehkösti seuraavat kesän aikana kuuntelemani (hyvän mielen romaanit sopivat erinomaisesti kuunneltaviksi) uudet kotimaiset hyvän mielen romaanit:

Minna Haapasalo: Kierrätyshäät (Karisto)
Mirella Mäkelä: Seuraavana Tampere (Otava)
Kirsi Pehkonen: Etsivä löytää (Karisto)
Meri Savonen: Amandan kolme kesää (Bazar)
Ilona Tuominen: Seurustelusalaliitto (Bazar)

Mirella Mäkilä: Seuraavana Tampere

 

Kustannusalalla pitkään graafikkona toimineen Mirella Mäkilän esikoisromaani Seuraavana Tampere aloittaa samalla Se on moro -nimisen sarjan. Myös sarjamaisuus on yksi hyvän mielen romaanien ominaispiirre.

Lähtötilanne on hyvin tyypillinen. Kolmikymppinen Roosa tekee freelancerina markkinointialan projekteja. Muutama vuosi sitten tamperelaisflikka tapasi kirjoittajakurssilla ihanan Janin, ja pian pariskunta muutti Janin kaksioon Helsingin pahamaineiseen Kurviin, jossa ainakin Roosan vanhempien mielestä tytär on alituisessa hengenvaarassa. Urallaan etenevän Janin ja omasta mielestään epätyydyttäviä hommia tekevän Roosan arvot ja maut ovat ihan eri sfääreissä, mutta silti Roosa on ajatellut, että Jani on hänen elämänsä mies. Onnesta puuttuu vain koiranpentu.

Kaikki merkit ovat ilmassa, mutta Roosa ei tunnu tajuavan, että Janilla on toinen nainen. Kun totuus selviää rytinällä, Roosa pakenee Tampereelle, kuten kirjan nimikin avuliaasti kertoo. Sopivasti parhaalla ystävällä Veeralla on heidän entisessä kimppakämpässään Roosan vanha huone vapaana, joten asuntoasia ratkeaa nopeasti, työkuviot samoin. Lisäbonuksena asunnossa majailee Veeran siskon labradorinnoutaja Bile, joka lohduttaa Roosaa pahimpina hetkinä.

Mieskuviot menevät myös tutun kaavan mukaan, eli ei aikaakaan, kun Roosan elämässä on jo useampikin kiinnostava kaksilahkeinen aiheuttamassa sykkeen tihenemistä. Kommelluksia ja väärinkäsityksiä seuraa, kun ystävät vielä sekoittavat pakkaa. Kenet kolmesta komistuksesta Roosa lopulta valitsee? Mitä hän parisuhteelta ja elämältä odottaa?

Vanhemmat ainakin odottavat hyvin perinteistä kuviota avioliittoineen ja lapsineen. Vahvaa Tampereen murretta vääntävät suulas äiti ja harvasanainen isä ovat romaanin hauskimpia sivuhenkilöitä. Heidät on kuvattu jokseenkin karrikoiden mutta lempeästi, ei missään nimessä ivallisesti.

Pisteet Mäkilälle myös oivallisesti hyödynnetystä miljööstä, eli Tampere ei ole vain tyhjää rekvisiittaa, vaan hyvin tunnistettava viihtyisä kaupunki. Tällainen pari kertaa vuodessa Tampereella häthätää piipahtava varsinaissuomalainenkin tunnisti lukuisia paikkoja ja näki ne mielessään hyvin elävinä. Silti kyse ei ole mistään turistioppaasta tai VisitTampere-markkinointimateriaalista.

Seuraavana Tampere edustaa hyvän mielen romaanien osaston vauhdikkaampaa ja humoristisempaa laitaa. Se on nopeasti hotkaistava ja hyvin sulava, harmiton välipalakirja, joka sopi korvanappeihini vallan mainiosti pitkäveteisen pihatyöurakan viihdykkeeksi.

Mirella Mäkilä: Seuraava Tampere
Otava 2023. 276 s.
Kansi Mirella Mäkilä.
Äänikirjan lukija Anna-Riikka Rajanen.

Ennakkokappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Tässä juttusarjassa esittelen lyhyehkösti seuraavat kesän aikana kuuntelemani (hyvän mielen romaanit sopivat erinomaisesti kuunneltaviksi) uudet kotimaiset hyvän mielen romaanit:

Minna Haapasalo: Kierrätyshäät (Karisto)
Mirella Mäkelä: Seuraavana Tampere (Otava)
Kirsi Pehkonen: Etsivä löytää (Karisto)
Meri Savonen: Amandan kolme kesää (Bazar)
Ilona Tuominen: Seurustelusalaliitto (Bazar)

Minna Haapasalo: Kierrätyshäät

 

Kirjoja saa vapaasti lukea kuka haluaa ilman sen kummempia ikä-, sukupuoli- tai muita rajauksia. Lienee kuitenkin kiistatonta, että monella genrellä on oma kohderyhmänsä, joille ne on jo suunnittelu- ja kirjoittamisvaiheessa suunnattu.

#naistenviikko2023-teema jatkuu nyt täällä Kirsin kirjanurkassa viiden kotimaisen tuoreen hyvän mielen romaanin esittelyllä. Hyvän mielen romaaneiksi kutsutaan naisille suunnattuja teoksia, jotka sijoittuvat jonnekin räväkähköjen chic lit -romaanien ja perinteisten rakkausromaanien välimaastoon. Kirjoittajat ja mitä ilmeisimmin myös lukijat ovat pääsääntöisesti naisia, samoin teosten päähenkilöt.

Hyvän mielen romaaneista on niiden nimityksen mukaisesti tarkoitus nauttia, saada itselleen leppoisa olo ja hyvä mieli kepeästä, harmittomasta viihteestä. Niissä on mukana yleensä hyväntahtoista ja lempeää huumoria, eikä sankaritar juuri sorru kovin matalamielisiin kostotoimenpiteisiin kuin korkeintaan erokuvion ollessa kaikkein kipeimmillään ja hänen oma mielentilansa epävakaa. Sormi pystyssä ei opeteta, vaikka kepeää tendenssiäkin on sivuilta välillä aistittavissa. Onnemme ei ole pelkästään miehistä kiinni, siskot!

Juonikuvio menee suurin piirtein niin, että alussa naisen pitkähkö ja vakiintunut parisuhde ajautuu kohinalla ja rytinällä karille, mistä seuraa eriasteista tyrmistystä, sydänsurua, itkua ja kiukkua. Nainen usein menettää samaan syssyyn myös asuntonsa ja aika usein myös työpaikkansa, joskus ystäväpiirinsäkin. Ollaan tyhjän päällä ja suuntaa vailla, mutta sitten jostain suunnasta ojentuu kuin ihmeen kaupalla auttava käsi tai muu pelastava oljenkorsi.

Erosta alkaa kehkeytyä elämänmuutos. Moni päähenkilö alkaa huomata entisen elämänsä ontoksi suorituskeskeiseksi oravanpyörässä juoksemiseksi ja instaliidoksi, jota ei oikeastaan tunnista edes omakseen. Seuraa muutto maalle tai ainakin omiin lapsuusympyröihin tai ylipäätään pois (pää)kaupungin keskustan melskeistä. Työurakin suuntautuu usein vähän pehmeämpiin suuntiin, ja perustetaan pullantuoksuinen kahvila tai kierrätyssisustusliike.

Miehiä alkaa myös putkahdella kuvioihin, yleensä useampiakin. Kuvioon kuuluu usein katumusta ainakin esittävä eksä (ainakin, jos tämän uusi kuvio onkin mennyt puihin), mutta myös uusista ympyröistä alkaa löytyä kiinnostavia yksilöitä. Lopulta sankaritar on tilanteessa, jossa valittavaa on tarjolla enemmän kuin voi ottaa. Nykyromaanit kuitenkin äärimmäisen harvoin päättyvät ainakaan sankarittaren hääkellojen kuminaan, vaan hän saattaa päätyä jopa sinkkuna pysyttelyyn. Joka tapauksessa lopussa meillä on erostaan entistä ehompana selviytynyt ja itsensä kanssa sinuiksi tullut nainen.

Tässä juttusarjassa esittelen lyhyehkösti seuraavat kesän aikana kuuntelemani (hyvän mielen romaanit sopivat erinomaisesti kuunneltaviksi) uudet kotimaiset hyvän mielen romaanit:

Minna Haapasalo: Kierrätyshäät (Karisto)
Mirella Mäkelä: Seuraavana Tampere (Otava)
Kirsi Pehkonen: Etsivä löytää (Karisto)
Meri Savonen: Amandan kolme kesää (Bazar)
Ilona Tuominen: Seurustelusalaliitto (Bazar)

Kuuntelin Minna Haapasalon esikoisromaanin Tilkkuterapiaa melko tuoreeltaan viime vuonna ja viihdyin temperamenttisen Riinan, jonka avopuoliso Jarkko p**kamaisesti lemppaa pihalle parisuhteesta ja asunnosta, kanssa mainiosti. Erorytinöissä Riina menettää myös elantonsa, sillä hän on suosittuna sisustusbloggaajana käyttänyt lähinnä Jarkon ja hänen hulppeaa omakotitaloa juttujensa pohjana. Riina romahtaa täysin, mutta vähitellen elämä alkaa voittaa muun muassa kansalaisopiston tilkkutyökurssin ja sitä kautta tavattujen ihmisten avulla.

Kierrätyshäät on itsenäinen jatko-osa Tilkkuterapialle. Nimikin jo sanoo, että häävalmisteluilla on keskeinen osuutensa romaanissa. Edellisen kirjan tapahtumista on kulunut kaksi vuotta. Riina pyörittää kohtalaisella menestyksellä pientä kierrätysteemaista sisustustavaraputiikkia Turussa ja tekee sivussa myös erilaisia sisustusprojekteja tilauksesta.

Yksi tärkeimmistä projekteista olisi omien häiden suunnittelu. Avopuoliso Markku on kosinut, ja Riina vastannut myöntävästi. Jokin kuitenkin tökkii. Riina ei tunnu innostuvan hääprojektistaan millään, mutta sisko Salla sitäkin enemmän. Riinan ja Markun häistä pitää tulla upeat!

Riina ei kuitenkaan taida sisimmässään olla ihan varma, mitä lopulta haluaa. Markku on ihana, mutta jokin naimisiin menemisessä tuntuu hankalalta. Tilannetta eivät lainkaan helpota muut miehet, jotka alkavat tunkea liian lähelle. Jarkko tuntuu katuvan eroa Riinasta ja haluaisi hänet kenties sittenkin takaisin. Vielä hämmentävämpää on, että Riinan taannoinen ihastus tilkkutyökurssilta suutelee häntä omissa häissään kiihkeästi. Mitä ihmettä miesten päissä oikein liikkuu?

Huolta aiheuttavat myös perhe- ja ystäväkuviot. Miten suhtautua siskonmieheen, joka ihan oikeasti käyttää foliohattua? Ja mikä ihme äitiä oikein vaivaa? Tämä ei tunnu olevan enää koskaan Riinan käytettävissä, kuten hän on tottunut. Edesmennyttä isääkään ei ole ehtinyt kunnolla surra. Entä montako kertaa Markku onkaan ollut aiemmin naimisissa?

Erilaisia ihmissuhdekuvioita siis riittää setvittäväksi. Siinä ohessa Riina tukijoukkoineen käyttää antaumuksella luovuuttaan sisustusliikkeessään ja -projekteissaan. Kaikenlainen roina tuntuu hänen käsissään muuttuvan aarteeksi. Kun kädet askaroivat mukavissa puuhissa, mielen ja sydämen sotkutkin vähitellen selkenevät. Kaiken ei tarvitse olla naistenlehtien ja Instagramin mittapuiden mukaan täydellistä, vaan tavallinen onni riittää sittenkin, lienee Kierrätyshäiden viesti.

Haapasalo kirjoittaa mukavan leppeästi eikä yritä vääntää väkisin vitsejä. Varsinaisia kommelluksia tarinassa ei minun mielestäni ole, mutta huumoria kylläkin. Joihinkin suuntiin singahtaa hieman terävämpiäkin nuolia, kuten ylenpalttisen kaupallisen häähössötyksen.

Viihdyin Kierrätyshäiden kanssa oikein mukavasti, vaikka on myönnettävä, ettei nyt ihan päästy samaan vimmaisuuteen kuin Tilkkuterapiassa. Siinä Riinan selviytymistarinassa oli enemmän puhtia kuin näissä vähän seesteisemmän elämänvaiheen kuvioissa. Tarinat ovat niin itsenäisiä, että Tilkkuterapian lukeminen onnistuu haluttaessa Kierrätyshäiden jälkeenkin.

Minna Haapasalo: Kierrätyshäät
Karisto 2023. 272 s.
Äänikirjan lukija Armi Toivanen.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.