Pekka Hyyti: Jos kostaa haluat

 

Historiallista Tampereelle sijoittuvaa dekkarisarjaa kirjoittava Pekka Hyyti hypäytti sarjan viidennessä osassa Omantunnon kysymys rikoskomisario Voitto Karhun ja Aamulehden reportteri Ina Djurlingin talvisodan aikaan 1940-luvun taitteeseen. Luonnehdin teosta ennemmin historialliseksi romaaniksi, jossa on sota- ja vakoiluromaanien aineksia, kuin varsinaiseksi dekkariksi.

Kuudennessa osassa Jos kostaa haluat palataan niin sanotusti ruotuun, eli Karhu tutkintaryhmineen saa miltei kättelyssä tutkittavakseen (lähes) lukitun huoneen murha-arvoituksen. Saksalainen kauppavaltuuskunta on tullut Tampereelle huippusalaiseen tapaamiseen suomalaisten kanssa, ja Karhun tehtäväksi annetaan raatihuoneella tapahtuvien neuvottelujen turvaaminen. Ennen kuin Karhu ja Astrid ehtivät kunnolla edes kohteeseen, tapahtuu murha.

Savuava ase kädessään vaimonsa ruumiin viereltä napataan Erich Fisher, joka myös tunnustaa tappaneensa vaimonsa Aleksandran. Tapaus näyttää siis selvitetyltä, mutta tekijää pitää silti kuulustella. Kiireessä turvaudutaan ensimmäiseen mieleen tulevaan saksan kieltä hallitsevaan tulkiksi kelpaavaan, joten Karhu, tosin hieman vastentahtoisesti, päätyy kutsumaan Inan tulkkaamaan kuulusteluja. Ina hoksaa heti ratkaisevan asian, joka jää Karhulta itseltään alkuun huomaamatta: uhri Aleksandra Fisher on heille kummallekin tuttu vuosikymmenen takaa.

Ina pitää kuitenkin asian toistaiseksi omana tietonaan, koska haluaa tehdä omia tutkimuksiaan skuuppi mielessään mutta myös, koska haluaa vähän näpäyttää aviomiestään. Karhujen avioliitto nimittäin natisee uhkaavasti liitoksissaan. Ina haluaa tehdä uraa siinä missä Voittokin, mutta miten siihen yhtälöön sopii kolme lasta? Milloin ankarien aikojen keskellä arkeaan elävä pariskunta ehtii kuulla ja nähdä toinen toisensa? Haluavatko he edes?

Jos kostaa haluat -romaanissa eletään välirauhan ajan jännitteisessä ilmapiirissä. Euroopassa ja maailmalla sota jatkuu kiihtyvänä, eivätkä suomalaisetkaan kuvittele, että rauha on pysyvä. Juuri päättynyt talvisota on vammauttanut miehiä monin tavoin, samoin kotirintamalla oman sotansa käyneitä, mutta mitään hoitoa ei ole psyykkisiin vammoihin ja tuskaan saatavana. Tämän Hyyti tuo hienosti esiin monesta kulmasta henkilöidensä kautta.

Hyyti myös nostaa esiin, miten moninaisia mielipiteitä tuohonkin aikaan sodasta ja sen oikeutuksesta Suomessa oli. Kertomus yhteistä vihollista vastaan sotineesta yhtenäisestä kansasta on todellakin myytti. Tampereella Karhu alaisineen selvittelee poliittisesti arkaluontoista murhaa, ja samaan aikaan eri puolilta kaupunkia katoaa rakennustyömailta räjähteitä. Ketkä ovat varkauksien takana? Onko tekeillä jokin terroriteko? Mikä sen tavoite olisi?

Lukija pääsee seuraamaan tapausten tutkintaa niin poliisien kuin Inankin matkassa. Tutkintalinjat risteävät useaan otteeseen, ja välillä Voitto ja Ina törmäävät rikospaikoilla, välillä keskustellaan kitkerään sävyyn poliisilaitoksella. Vähitellen alkaa näyttää myös siltä, että raatihuoneen murha ja katoavat räjähteet saattavat liittyä yhteen. Mutta mikä tai kuka on yhdistävä lenkki? Entä kuka lopulta veti liipaisimesta raatihuoneella ja miten teko liittyi uhrin menneisyyteen Tampereella?

Hyppäys sotavuosiin on ollut Hyytiltä onnistunut ratkaisu, ja paluu selkeämpään rikosromaanimuotoonkin tuntuu hyvältä. Jos kostaa haluat on jälleen erinomainen historiallinen dekkari, jossa ajankuva ja ajan henkinen ilmapiiri on rakennettu pieteetillä ja jonka henkilöt ovat moniulotteisia ihmisiä vahvuuksineen ja heikkouksineen.

Pekka Hyyti: Jos kostaa haluat
Myllylahti 2023. 304 s.

Arvostelukappale.

Voitto Karhu -sarja: 

Tummat pilvet eilisen 
Musta talvi 
Ruumiinpuntari
Tuonen morsian 
Omantunnon kysymys 
Jos kostaa haluat

Pekka Hyyti: Omantunnon kysymys

 

Olen tyytyväisenä seurannut Pekka Hyytin historiallisten Tampereelle sijoittuvien dekkareiden sarjaa, jossa rikospoliisissa työskentelevä Voitto Karhu ja Aamulehden toimittaja Ina Djurling ratkovat kimurantteja rikostapauksia 1920- ja 1930-luvun taitteessa. Pariskunta törmää toisiinsa jo ensimmäisen kirjan Tummat pilvet eilisen alkusivuilla. Alkuun välit ovat ammatilliset, mutta alkavat sitten pian lämmetä. Neljäs kirja Tuonen morsian alkaa Inan ja Voiton häistä.

Sarjan viides osa Omantunnon kysymys sijoittuu vähän yllättäen vuoden 1939 loppuun ja 1940 alkukuukausiin. Ajassa hypätään siis miltei koko vuosikymmen eteenpäin. Inalla ja Voitolla on kolme lasta, mutta lastenhoitojärjestelyjen ansiosta molemmat ovat kiinni leipätyössään. Ina on edelleen toimittajana Aamulehdessä, ja Voitto on ylennyt komisarioksi Tampereen poliisilaitoksella, joka kärsii alkamassa olevan sodan takia jatkuvasta miehistöpulasta. Yllättäen tamperelaiset saavat vahvistuksekseen Helsingistä laitoksen historian ensimmäisen naiskonstaapelin!

Kirjan jälkisanoissa Hyyti kertoo kirjan taustamateriaalia tutkiessaan törmänneensä tamperelaiseen everstiluutnantti (myöh. eversti) Aaro Pajariin ja tämän johtamaan Jalkaväkirykmentti 16:een, joka muodostettiin Tampereella. Pajari pyysi sodan alussa anteeksi toimintaansa Tampereella vuonna 1933, jolloin hän johti suojeluskuntalaisia, jotka kansanjoukon hurratessa repivät sosialidemokraattien liput kaupungin lipputangoista.

Tämä taustatieto avaakin ainakin jonkin verran Omantunnon kysymystä. Olin nimittäin sen äärellä hieman hämmentynyt. Hyytin aiemmat neljä teosta ovat olleet ennen kaikkea lähihistoriaan sijoittuvia dekkareita tai ainakin selvästi jännitysromaaneja, joissa on huolellisen ajankuvan lisäksi ollut toimiva ja kiinnostava rikosjuoni.

Omantunnon kysymyksessä ei ole dekkarijuonta. Se on historiallinen romaani, joka kertoo tamperelaisten elämästä ja kohtaloista talvisodan aikana niin Tampereella kuin rintamallakin. Tuttujen tamperelaisten nuorukaisten mukana lukija joutuu keskelle taistelukohtauksia, ja myös Ina päätyy toviksi rintaman kauhujen tuntumaan. Yksi kirjan henkilöistä sattuu epäonnekseen olemaan Helsingin keskustassa marraskuun viimeisenä päivänä 1939.

Poliisi kamppailee sotaan valmistautuvassa teollisuuskaupungissa vakoojien ja sabotöörien kanssa. Näihin kuvioihin liittyvät episodit ovat Omantunnon kysymyksen parasta antia, ja niistä on nykylukijan helppoa vetää yhtäläisyyksiä nykymaailman menoon. Propagandaa ja valeuutisia on ollut ennen nettiäkin, eivätkä kaikki suomalaiset suinkaan olleet tiiviissä yhteisrintamassa talvisodankaan aikana. Vaikka Tampereen poliisi saa tukea supolta, eivät poliisin resurssit sittenkään ole riittävät kaikkien tihutöiden selvittelyyn saati torjuntaan. Tässä leikissä ihmishenki on halpa.

Rintamalle sijoittuvien taistelukohtausten kuvaamisessa Hyyti onnistuu mielestäni kiitettävästi, ja ne ovat pelottavia ja vauhdikkaita. Romaanin koherenssia ne kuitenkin vain hajottavat. Samoin ihailin Helsingin pommituskohtauksien toteutusta. Myös ne ovat realistisen tuntuisia ja siis varsin karmaisevaa luettavaa. Mutta olen vastaavat tapahtumat lukenut viime vuosina ainakin parista muusta romaanista.

Aaro Pajariin liittyvä takauma vuoden 1933 tapahtumista Tampereella on toki kiinnostava anekdootti, mutta tuntuu kovin irralliselta ja kömpelöstikin romaaniin ujutetulta jaksolta. Ankarampi kustannustoimittaja olisi tämän darlingin leikkauttanut pois, vaikka kipeää olisi tehnytkin. Romaani ei olisi poistosta ainakaan kärsinyt.

Sanotaan nyt vielä erikseen ja alleviivaten, että pidin kiinnostavasta ja sujuvalukuisesta Omantunnon kysymyksestä, paikoin kovastikin, vaikka se herätti minussa edellä olevia osin kriittisiä ajatuksia ja epäileviä kysymyksiä. Analysoisin, että ongelma (jos sellaisesta voi edes tässä puhua) on lähinnä omassa odotushorisontissani. Odotin historiallista poliisidekkaria, mutta sain historiallisen romaanin pikanteilla vakoilu- ja sotaromaanimausteilla.

Olisi mielenkiintoista voida lukea tämä romaani niin, ettei olisi Hyytin aiempaan tuotantoon tutustunut lainkaan. Silloin Omantunnon kysymys olisi ehkä parhaimmillaan. Mielenkiintoista nähdä, mitä Hyyti kirjoittaa seuraavaksi! Vieläkö Voiton, Inan ja Tampereen tarina saa jatkoa?

Pekka Hyyti: Omantunnon kysymys
Myllylahti 2022. 356 s.

Arvostelukappale.

Pekka Hyyti: Tuonen morsian

 

Kirjatulvan keskellä kroolaileva kirjabloggaaja havahtui jälleen kerran siihen, että syksyn kirjauutuudet ovat pian täällä, ja viimevuotistenkin kirjojen pinot ovat edelleen syyttävän korkeat. Dekkaristi Pekka Hyytin historiallinen rikospoliisi Voitto Karhusta ja reportteri Ina Djurlingista kertova sarja saa viidennen osansa syyskuussa, kun Omantunnon kysymys ilmestyy. Sitä esitellään kustantamo Myllylahden sivuilla näin:

”Talvisodan kynnykselle sijoittuva jännitysromaani rikostutkinnasta, jota kuormittaa niin poikkeusolot kuin huoli rintamalle lähteneiden kohtalosta. Elävän ajankuvan mestari Pekka Hyyti puhuttelee lukijaa komisario Voitto Karhun ja hänen kipakan toimittajavaimonsa Inan silmin, mutta antaa äänen myös monelle muulle isänmaamme puolustajalle – tai viholliselle.”

Minulla oli vielä viime vuonna ilmestynyt neljäs osa Tuonen morsiankin lukematta, mutta onneksi tuli tarttuneeksi siihen nyt. Kirjailija on tuon esittelyn perusteella päättänyt tehdä aikahypyn sarjassaan ja loikata miltei koko 1930-luvun yli. Tuonen morsian nimittäin sijoittuu vuoden 1930 syyspuolelle, ja kuten näkyy, Omantunnon kysymyksessä ollaankin sitten jo vuodessa 1939.

Hyytin sarjan kirjat ovat rikostapausten osalta yksittäisiä kirjoja, mutta päähenkilöiden eli Voiton ja Inan elämää seurataan kronologisesti ja varsin tiiviisti. Jos siis haluaa seurata sitä juonilankaa aikajärjestyksessä, kannattaa aloittaa sarja alusta. Mutta jos ei siitä niin piittaa, kirjat voi lukea missä järjestyksessä tahansa.

Tuonen morsian alkaa murhaavan tehokkaasti! Lyhyessä prologissa kuvataan mystinen murha, joka saa tarinan mittaan selityksensä. Varsinainen tarina käynnistyy kolmella suunnalla. Kalle ja Jussi käyvät pitkästä aikaa metsään kätkemällään pontikkapannulla, mutta heitä odottaa paikalla karmaiseva yllätys: laavun pressun alle on kätketty naisen torso, mätänevä raajaton ja päätön ruumis. Toisaalla nuorukaiset Mara ja Pena murtautuvat Amurissa sijaitsevaan kauppaan. Ryöstöretki päättyy surullisesti, sillä kauppias herää meteliin ja päätyy ammutuksi oman liikkeensä takahuoneeseen.

Kolmas tapaus on jos mahdollista vieläkin dramaattisempi, sillä Inan ja Voiton hääjuhla päättyy siihen, että rikostarkastaja Kuusniemeä ammutaan kohtalokkain seurauksin. On epäselvää, oliko Kuusniemi varsinainen kohde, vai oliko salaperäisen ampujan tarkoitus päästää hengiltä tuore rouva Karhu.

Tilanne on kaoottinen. Poliisiorganisaatiota on kohdannut murhenäytelmä, mutta kaupungissa on ratkaisematta koko joukko vakavia rikoksia. Juuri ylikonstaapelikurssinsa läpäissyt Voitto Karhu nimitetään suoraan omista häistään esimiehensä Kuusniemen tuuraajaksi selvittämään tilannetta. Tuore avioliitto saa kohtalaisen karun alun.

Kaikki eivät poliisissa katso Voiton urakehitystä hyvällä, vaan joku heittää kapuloita kokemattoman ylikonstaapelin rattaisiin minkä ehtii. Rikosten selvittely kuitenkin etenee, ja samalla yhä useammin alkaa keskusteluissa vilahdella salaperäisen leskirouva Aleksandra Berglundin nimi. Rouva pitää palatsimaisessa talossaan orpokotia, mutta muuten hänestä ei paljoa tiedetä. Leskeä huomattavasti vanhemman aviomiehen kuolemasta liikkuu epämääräisiä huhuja. Mistä lumoavan kaunis nainen on tullut ja mitä talon korkean aidan takana oikein tapahtuu?

Hyyti on punonut tarinaan oivallisen kutkuttavan juonen, jossa on jännittäviä ja arvoituksellisia käänteitä riittämiin. Karhu saa lyödä kaiken osaamisensa peliin, eikä Inakaan malta olla tekemättä omia uskaliaita tutkimuksiaan. Henkilökuvaus on onnistunutta, ja huomaan pitäväni kirja kirjalta enemmän niin Voitto Karhusta kuin Ina Djurlingistakin.

Myös vuoden 1930 Tampere, Suomi ja Inan työn takia vähän Eurooppakin on kuvattu elävästi ja uskottavasti. Lopputulos on vaatinut todennäköisesti hurjan määrän taustatyötä ja sen sulattelua. Lukija kiittää tästä työstä lämpimästi ja nauttii antaumuksella. Rikostutkintaa on mielenkiintoista seurata, samoin Inan toimittajantyötä. Kerrassaan oivallinen historiallinen jännitysromaani!

Pekka Hyyti: Tuonen morsian
Myllylahti 2021. 373 s.
Äänikirja Saga Egmont, lukija Jari Nissinen.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Pekka Hyyti: Ruumiinpuntari

 

Kun aikanaan vainajia tuotiin Näsijärven pohjoispuolisista pitäjistä haudattaviksi Pirkkalan hautausmaalle, piti sekä vainajat että vene kantaa miesvoimin Epilänharjua myöden Pyhäjärven rantaan. Polku, jota pitkin vainajat kannettiin, sai nimen Ruumiinpuntari, tulihan ruumiin paino siinä kantajille samalla selväksi.

Ruumiinpuntari on myös tamperelaisen Pekka Hyytin kolmannen konstaapeli Voitto Karhusta ja reportteri Ina Djurlingista kertovan dekkarin nimi. Tapahtumat sijoittuvat vuoden 1930 helteiseen heinäkuuhun suurin piirtein lapualaisten talonpoikaismarssin ja tamperelaisen eduskunnan varapuhemiehen Väinö Hakkilan muilutuksen väliseen ajanjaksoon.

Tarinat Ruumiinpuntarista kiehtovat parin lähistöllä asuvan pikkupojan mieltä, ja yhtenä heinäkuisena yönä he päättävät lähteä tutkimaan, millaisia henkiolentoja siellä kuljeskelee. Pojat kuitenkin säikähtävät perinpohjaisesti, kun pimeässä metsässä kuuluu outoja ääniä ja häilyy valoja. Samoin säikähtää kaksi raavasta miestä, jotka sattuvat paikalle pirtun salakauppatoimiensa takia. Miehet kuulevat kaivamisen ääniä, ja sitten paikalta poistuu auto.

Seuraavan päivän iltana Paavo ja Ville kertovat yöllisistä kauhukokemuksistaan Paavon enolle Oskarille. Seitsemäntoistavuotiaan Oskarin päivä on ollut poikkeuksellisen huono jo siihenkin asti, mutta mikään ei valmista häntä järkytykseen, joka häntä iltahämärissä Ruumiinpuntarilla odottaa.

Heinäkuinen päivä on ollut Tampereen poliisillekin hikinen. Aamupäivällä on tapahtunut omituinen onnettomuus, kun teollisuusneuvos Urho Havukaisen päällystakki on leimahtanut tuleen miehen omistaman konepajan pihalla ja mies on menehtynyt tapahtumapaikalle. Onko kyseessä pelkkä traaginen onnettomuus vai onko teollisuusneuvos sittenkin murhattu? Mutta miten teko olisi voitu toteuttaa?

Iltamyöhällä poliisit hälytetään Ruumiinpuntarilta löytyneelle metsähaudalle, josta on löytynyt teollisuusneuvoksen tyttären Alina Havukaisen ruumis. Mitä oikein on meneillään? Motiivi sekä Alinan että teollisuusneuvoksen tappamiseen tuntuisi olevan ainakin Oskarilla, mutta muitakin tarjokkaita on. Ilmapiiri Tampereella ja koko Suomessa tuntuu kiristyneen äärimmilleen, ja se vaikeuttaa myös poliisin työskentelyä. Kehen voi luottaa, kun poliittiset jännitteet vaikuttavat kaikkein arkisimpiinkin tehtäviin?

Pekka Hyyti nappasi kirjallaan Tummat pilvet eilisen Suomen dekkariseuran esikoisdekkaripalkinnon vuonna 2020, vain noin kuukautta ennen kuin sarjan kakkososa Musta talvi ilmestyi. Olen pitänyt kovasti sarjan kahdesta aiemmastakin osasta, vaikka ainakin esikoisessa on vielä tiettyä kerronnan kömpelyyttä. Ruumiinpuntari on mielestäni jälleen edeltäjiään parempi, joten Hyyti vain petraa kirjoittamistaan.

Itse murhajuoni on sopivan kimurantti ja poliisin tutkimusmenetelmien kuvaus tekee siitä omalta osaltaan kiinnostavan. Sormenjäljet ovat jo hyväksytty todistusaineistoksi, mutta tekniikka niiden talteen saamiseksi ja tunnistamiseksi on vielä alkeellista. DNA-tutkimuksista ei osata edes haaveilla. On turvauduttava toisenlaisiin menetelmiin.

Voitto Karhun ja Ina Djurlingin yksityiselämää seuraillaan juuri sopivasti niin, että se keventää dekkaria mutta ei vesitä sitä tai ole liian imelää. Inan ammatti paikallisesti tunnettuna Aamulehden toimittajana on hyvää vastapainoa muuten poliisityöhön painottuvassa kerronnassa. Se avaa myös kirjoittajalle sopivasti pelitilaa. Henkilöt ovat myös sympaattisia ja heidän seurassaan viihtyy. Mukavasti sarjaan on tullut muitakin pidempään mukana kulkevia hahmoja, kuten työväenlehteen juttuja kirjoittava Nieminen, joka vilahtelee tässäkin tarinassa.

Ajankuva on rakennettu kirjoissa yksityiskohtia myöden tarkasti, ja ajan poliittiset kipupisteet saavat oivallista valaistusta. Ajassa on hyytävän ajankohtaisia piirteitä, joita Hyyti nostaa lukijan mietittäväksi kuitenkaan liikaa osoittelematta. Poliittiset jännitteet näkyvät niin rikoskonstaapelin kuin toimittajankin arjessa, ja niin Ina kuin Voittokin joutuvat punnitsemaan moraalisia kysymyksiä ja miettimään omia kantojaan.

Olen Tummien pilvien äärellä vähän nyrpistellyt nenääni insinöörimäisille selittelykohdille. Niistä Hyyti on sittemmin pääosin luopunut tai pikemminkin onnistunut aiempaa paremmin upottamaan selitykset sujuvasti kerrontaan. Ruumiinpuntarissa on oikeastaan vain pari kohtaa, joissa luistellaan vähän tässä mielessä vaarallisilla vesillä. Toinen on kohtaus, jossa Voitto Karhu pyytää Inalta selitystä VRL:n ja Lapuan liikkeen eroista. Ina vyöryttää kokonaisen poliittisen luennon Voiton ja lukijan niskaan.

Toinen melkoisen informatiivinen osuus liittyy nappiin, josta tulee lopulta ratkaiseva todiste murhatutkinnassa. Nappi on valmistettu Sarviksen tehtaalla ja sen materiaali on muovi. Muovin valmistusperiaatteesta kerrotaan jonkin verran tämän napin takia.

Minun fennisti- ja historiaharrastajan detaljitutkaani tarttui materiaalista käytetty sana eli muovi. Se kun tuli suomen kieleen Lauri Hakulisen keksimänä vasta 1947. Vuonna 1930 Tampereella materiaalista siis puhuttiin vielä vierasperäistä plastikkia käyttäen. Kirjailija on kenties tehnyt sanavalinnan ihan tietoisesti haluten käyttää lukijoille tuttua termiä vanhan ja kömpelöltä kuulostavan vieraan sijasta. Tiedä häntä, ja muita tuskin tämä edes kiinnostaa.

Tutkaani tarttui myös toinen yksityiskohta, joka on mitä ilmeisimmin pelkkä lipsahdus. Jätän sen muiden lukijoiden oman tarkkaavaisuuden huomaan. Yksityiskohdat ovat siis tärkeitä, mutta lukijaa voi ilahduttaa huolella valituilla anakronismeilla, koska niistä valittaminen on mitä nautinnollisinta hupia!

Pekka Hyyti: Ruumiinpuntari
Myllylahti 2020. 372 s.
Äänikirjan lukija Jari Nissinen, kesto 9 h 59 min.

Painettu kirja arvostelukappale, äänikirja Nextory.

Pekka Hyyti: Musta talvi

Koko talven aikana ei ole kertaakaan ollut lunta useampana päivänä perätysten, eikä ikkunasta näkyvä järvi ole saanut miehen kantavaa jääpeitettä edes hetkeksi. On ollut märkää ja pimeää. Mustaa. Samaan aikaan poliittiset äänenpainot tuntuvat kiristyvän kiristymistään. Äärioikeisto ei enää purista kättään nyrkkiin taskun suojissa vaan heristää sitä julkisesti.

Mahtoikohan Pekka Hyyti osata aavistaakaan, kuinka ajankohtainen hänen toinen dekkarinsa Musta talvi tulisi ilmestyessään olemaan? Se nimittäin sijoittuu talveen 1930 Tampereelle, johon ei oikeaa talvea tullut tuona vuonna oikeastaan lainkaan. Maa pysyi miltei jatkuvasti mustana, eivätkä järvetkään kunnolla jäätyneet kuin korkeintaan hetkeksi. Samaan aikaan maassa tuntui vahvana äärioikeiston rivien tiivistyminen ja otteiden koveneminen. Kuulostaako tutulta!?

Helmikuun alkupäivinä on kuitenkin sen verran pakkasta, että Mältinrannassa on talviuimareiden avanto. Tehtaan uimariporukkaa kohtaa yhtenä aamuna kammottava näky. Umpeen jäätyneen avannon reunalla könöttää jäätynyt ruumis. Miestä on pahoinpidelty ja sitten pakotettu avantoon, missä tämä on nopeasti paleltunut kuoliaaksi.

Kuka mies on ja miksi hänet on tapettu? Ketkä häntä ovat kiduttaneet? Näitä kysymyksiä ryhtyy selvittämään rikostarkastaja Kuusniemi miehistöineen, johon nyt kuuluu myös Voitto Karhu. Samaan aikaan vasemmistolaisen Kansan Lehden toimitus yritetään polttaa. Tuhopolttoa yrittäneet miehet kuitenkin yllätetään, mutta heiltä jää jälkeen avainnippu, johtolanka, joka johdattaa poliisin tekijöiden jäljille. Tuhotyön yrityksestä on kiinnostunut myös Etsivä Keskuspoliisi, jonka sympatiat ovat selvästi kallellaan oikealle päin.

Vaikka murhatun miehen henkilöys paljastuukin suhteellisen nopeasti, ei murhatutkimus silti lähde kunnolla vauhtiin. Miehen liike- ja yksityiselämässä tuntuu olevan paljon epämääräisiä ja omituisia piirteitä. Lisäksi tutkintaa yritetään selvästi hämmentää eri suunnista. Mistä uhri oikein on saanut rahansa ja mihin hän niitä on käyttänyt? Moni tuntuu tietävän jotain uhrista, mutta kukaan ei tunnusta tuntevansa tätä. Edes vaimo ei myönnä tietävänsä mitään miehensä taustoista tai työstä.

Kaiken muun ohella Tamperetta riivaa vielä arvoituksellinen murtoja tehtaileva rikollinen, joka tunkeutuu asuntoihin ikkunan kautta kerroksesta piittaamatta ja jättää usein jälkeensä vain pari punaista hiusta. Poliisilla ei ole resursseja enää murtojen selvittelyyn, joten Kuusniemi tarjoaa Ina Djurlingille niitä jutunaiheeksi. Ina on muutenkin mukana tutkimuksissa, vaikkakin epävirallisesti, onhan hänen miesystävänsä Voitto Karhu. Voitto arvostaa Inan kirkasta ajatuksenjuoksua ja jakaa tämän kanssa tietonsa saadakseen apua visaisten arvoitusten ratkaisemiseen.

Pekka Hyyti sai edellisestä Voitto Karhusta ja Ina Djurlingista kertovasta kirjastaan Tummat pilvet eilisen Suomen dekkariseuran Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan. Itsekin pidin siitä kovasti, ja ilokseni voin sanoa, että Musta taivas on vielä edeltäjäänsä sujuvampi teos. Juoni on herkullisen monisäikeinen ja kutkuttavasti Hyyti tuo esille, miten eri tahot joutuvat salailun keskellä toimimaan osittain arvailujen varassa, jolloin ne myös päätyvät virhearvioihin. Väkeä tuntuu olevan liikkeellä runsaasti ja vaihtelevin motiivein.

Hyyti on selvästi parantanut kertojanotettaan, ja insinöörimäiset selostukset ovat muisto vain. Tarina etenee luistavasti, ja henkilö- ja eritoten miljöökuvaus on onnistunutta. Vaikka poliittinen ilmapiiri on Tampereellakin erittäin kireä, on silti nautinto päästä sujahtamaan kolmekymmentäluvun tamperelaisten arkeen.

Mustan talven voi huoletta lukea täysin itsenäisenä teoksena ja ennen kuin tarttuu Hyytin palkittuun esikoiseen. Minä jään nyt odottelemaan jatkoa!

Pekka Hyyti: Musta talvi
Myllylahti 2020. 382 s.

Arvostelukappale.

Pekka Hyyti: Tummat pilvet eilisen

Vuonna 1929 Tampereella rakennetaan raitiotietä kaupungin keskustassa ja Hämeensilta on valmistumaisillaan patsaineen. Poliisia työllistävät kieltolain aiheuttamat lieveilmiöt, ja Lapuan liike alkaa vähitellen näyttää luonteensa. Sisällissodan haavat eivät ole umpeutuneet. Teollisuuskaupunki kasvaa kohisten, mutta kaikilla ei mene hyvin. Monet tehdastyötä tekevät naiset ansaitsevat työllään liian vähän ja joutuvat turvautumaan kyseenalaisiin lisäansioihin. Irtolaisuudesta, työttömyydestä ja siveettömyydestä rangaistaan ankarasti.

Kaiken tämän keskellä kesäisessä kaupungissa riehuu sarjamurhaaja, jonka uhreiksi valikoituvat kauniit nuoret naiset. Murhaaja asettelee alastomiksi riisumansa uhrit kuin näytteille punainen kukka haarovälissään ja Raamattuun viittaava vihje vierellään. Poliisi on ymmällään. Jo uhrien tunnistaminen on osin työn takana. Miten saada kiinni tekijä?

Tällainen on miljöö ja lähtöasetelma Pekka Hyytin esikoisdekkarissa Tummat pilvet eilisen. Hyytin sankariparivaljakon osapuolet ovat järjestyspoliisin konstaapeli Voitto Karhu ja Aamulehden sähäkkä reportteri Ina Djurling. Kaksikko tapaa toisensa kesän mittaan pariin otteeseen, mutta varsinaisesti Voitto ja Ina tutustuvat, kun he törmäävät yhdessä kammottavalle rikospaikalle Tampereen tuomiokirkossa.

Voitto Karhu on sukunimensä veroinen, mitä kokoon tulee. Vakaa maalaistalon poika on päätynyt kaupunkiin poliisiksi, mutta järjestyspoliisin tehtävät ovat alkaneet maistua vähän puulta. Karhulla olisi eväitä parempiinkin tehtäviin, ja Keskusrikospoliisin tutkintaryhmä kiinnostaisi kovasti. Mutta oma esimies ei ota Karhun rikostutkinta-aloitteita kuuleviin korviinsakaan. Karhun on tyydyttävä jahtaamaan pirtukauppiaita.

Ina Djurling on opiskellut peräti Italiassa, mutta lehtimiesura ei nuorelle naiselle ole mikään helppo pala. Ina on kuitenkin hyvä kirjoittamaan sekä sitkeä ja rohkea selvittämään asioita. Erityisesti häntä kiinnostavat naisten asiat, ja hän haluaisi kirjoittaa perusteellisen reportaasin tamperelaisten prostituoitujen hankalasta ja epäoikeudenmukaisesta tilanteesta. Sarjamurhat kiinnostavat häntä erityisesti, koska uhrit saattavat olla prostituoituja. Mutta poliisi kieltää lehdistöä kirjoittamasta mitään murhiin liittyvää.

Koska kumpikaan ei saa virallisesti ja luvan kanssa selvittää kuohuttavaa rikossarjaa, päättävät Ina ja Voitto yhdistää voimansa ja alkaa selvittää murhia omin päin. Asioiden penkominen on kuitenkin hengenvaarallista puuhaa, varsinkin, kun he alkavat päästä tekijän jäljille. Ennen kuin syyllinen on saatu kiinni, ovat sankarit todellisessa hengenvaarassa.

Voitto Karhu on vakaa ja kunnollinen nuori mies, ja Ina Djurling on päättäväinen, tarmokas ja ennen kaikkea itsenäinen nainen. He muodostavat virkistävän rikostutkijaparin, jolla ei ole luurankoja kaapeissaan eikä traumoja tai addiktioita sotkemassa kuvioita. Ainoa pulma on, että konstaapeli Karhu huomaa jossain vaiheessa rakastuneensa tulisesti punatukkaiseen Inaan. Vastaako nainen hänen tunteisiinsa? Tohtiiko hän koskaan kertoa niistä naiselle?

Hyyti on valinnut dekkarinsa tapahtuma-ajankohdan oivallisesti. Vuonna 1929 sisällissodasta on kulunut vain reippaat kymmenen vuotta ja poliittinen tilanne on edelleen tulenarka. Talouden nousukausi on juuri taittumassa. Poliisin tutkintamenetelmät kehittyvät vauhdilla. 

Hyyti on tehnyt taustatutkimuksensa huolella, ja vanha Tampere herää dekkarin sivuilla eloon. Tosin joissakin kohdissa kulttuurihistorialliset tietoiskut, jotka on istutettu Inan suuhun, ovat hieman päälle liimatun oloisia. Kömpelyyden häivähdys on myös kirjailijan maneerissa kuvata lähes kaikki tarinaan putkahtavat henkilöt muutamalla lyhyellä lauseella hiustenväristä vartalon muotoon. Onko lukijan saatava heti tietää vuoden tarkkuudella sivuhenkilöiden ikä? Hyyti suosii muutenkin lyhyistä päälauseista muodostuvia virkkeitä, eli kieli on selkeää ja kikkailematonta.

Minulla ei ole mitään selkeää ja suoraviivaista tyyliä vastaan, mutta muutamissa kohdissa, joissa tarinan jännitys tiivistyy, olisi ollut varaa maalailla hieman leveämmälläkin pensselillä ja nautiskella kiperän tilanteen vivahteilla. Ehkäpä seuraavassa dekkarissa sitten? Viihdyin nimittäin Tampereella oikein mukavasti Inan ja Voiton vanavedessä ja lukisin mielelläni heidän vaiheistaan ja rikostutkimuksistaan lisääkin.

Pekka Hyyti: Tummat pilvet eilisen
Myllylahti 2019. 333 s.

Arvostelukappale.

Laitan kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 28. Kirjan kannessa on kuu.

Tummat pilvet eilisen valittiin vuoden 2020 parhaaksi esikoisekkariksi. Jatko-osa Musta taivas ilmestyy alkukeväällä 2020.